Vähemmistöstä on sikäli kyse, jos noin kolmasosa maan väestöstä kuuluu niihin.
Vaikka keinot vuonna 1918 olivatkin huomattavasti radikaalimmat kuin tänä päivänä, niin henki oli pohjimmiltaan sama: Vahingon aiheuttaminen yhteiskunnalle ja haluttomuus kunnioittaa maan hallitusta, joka oli saanut äänestäjiltä vaaleissa mandaatin.
Verkkouutisten artikkelissa on lyhyesti kuvailtu oloja 1920-luvulla, mikä sitten johti SAJ:n toiminnan kieltämiseen.
Sotimista piti pyytää anteeksi lehdessä - unohdettua Suomen historiaa | Verkkouutiset
Tässä vaikuttaisi olevan jotenkin ikuinen näkemysero, kun Hakaniemessä halutaan nähdä työnantaja vihollisena, joka on jotenkin voittamassa enemmän. Vaikka kyllä se on yhtä lailla ahkeran ja aikaansaavan palkansaajan etu, että irtisanominen helpottuu. Silloin on mahdollisuus korvata aiempaa helpommin työyhteisölle vähemmän hyödyllinen jäsen hyödyllisellä jäsenellä. Samoin lakko-oikeuden rajaaminen hyödyttää ahkeraa ja työhaluista palkansaajaa, kun lakkoilu ei tuo hänen työkuormaansa tarpeettomia piikkejä tai mahdollisia esteitä töihin pääsemiseksi.
Eikö palkansaajaakin luulisi lähtökohtaisesti kiinnostavan palkan ostovoima, enemmän kuin euromääräinen bruttopalkka?
Ja ostovoimaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi keventämällä verotusta ja palkan sivukuluja.
No et ehkä voi kuitenkaan tässä nimenomaisessa tapauksessa laskea mukaan ihmisiä joilla ei äänioikeutta ole, joten edelleenkään ei kyse ole vähemmistöstä. Jos työ- ja äänestyikäisistä ihmisistä tuo liki 1,9 miljoonaa on liitossa, niin kyllä totisesti pyrit kaikin keinoin sitä vähättelemään.
En itse kuulu liittoon, ja yrittäjätaustaa itselläkin -oikeastaan edelleen- mutta sittenkään en ole valmis liittoja (niiden huonoistakaan puolista huolimatta) kaatamaan, enkä edes lakko-oikeuteen puuttumaan.
On hyvä tarkastella myös työnantaja puoltakin, jos maassa kerran poikkeuksellisesn paljon esiintyy llakkointoa vs. muut maat.
Mitä tulee palkansaajan ostovoimaan, niin siihen vaikuttaa kyllä vähän useampikin asia, kuin vain se tilille tuleva summa. Jos verotusta kovin lasketaan, sen osaltaan saattaa vauhdittaa inflaatiota, ja sen vaikutuksesta taas yhä useampi -ihan nousseesta netostaan huolimatta- ajautuu taloudellisen avun piiriin, johon taas ei varaa ole koska verotuottoa on vähennetty.
Verotus pitää myös suhteuttaa siihen, että mitä sen hyöty on esin yhteiskuntarauhaa silmällä pitäen. Mielestäni hallituksen ratkaisut eivät tue miltään osin nyt työllisyyden ja toimeentulon kehittymistä pienituloisille, eikä oikeastaan niiden keskituloistenkaan kohdalla, ainakaan siinä alemmassa keskiluokassa.
Hallituksen suunnittelemat koulutusleikkaukset (juuri niitä ne on vaikka voissa paistaisi) eivät edistä työvoiman löytymistä niille paikoille, joihin tekijöitä kuumeisesti etsitään. Jos taas työperäinen maahanmuutto on sitten ainoa ratkaisu saada noihin paikkoihin tekijät, niin itse ongelma ei edelleenkään poistu, vaan sama vikinö niillä "ahkerilla" jatkuu edelleen.
Kun muutenkin siis näyttää olevan kehittymässä työntekijän markkinat, niin mitä helvettiä siihen alkaa hallitus heittämään kapulaa rattaisiin? Ja paikallisesta sopimisestakin puhuttaessa, niin sekin on koko ajan ollut mahdollista. On erilaisia ratkaisuita siis olemassa sopia paikallisesti työn luonteesta, kestosta, palkkauksesta ym.
Näistä kuitenkaan moni ei sovi työnantajan pirtaan, sillä monessa niistä työntekijällä säilyy neuvotteluasema parempana.
Esimerkkeinä vaikkapa työantajan oikeus työtä tekevän henkilön innovaatioihin, tai vaikkapa hyvän henkilön pitäminen firmassa tarjotulla palkalla sopimuksen lähestyessä loppuaan ja edelleen vaikkapa hänen osaamisensa myynni rajoittaminen kilpailijan käyttöön jne.
Ja kun täällä aina muistetaan valistaa yrittäjän riskeistä, jotka kyllä useimmiten pahimmin rajoittuvat nimenomaan yksinyrittäjän harteille kuin vaikkapa OYn kohdalle, niin valitettavasti yksi riskeistä lienee se palkkaus. Eihän se kivaa ole tietenkään jos menee tekemään paskan sopparin, ja sen kanssa sitten kärvistelee, mutta eikö se parhaimmillaan tuo sitten sitä voittoakin.
Enemmän näinä yrittäjinä itkisin sen perään, että Suomeen saataisiin se henkilökohtainen konkurssi, joka pitäisi ehdottomasti toimintaa paremmin yllä, kun aina voisi laittaa uutta matoa koukkuun, eikä jäädä jumiin maamme perintämafioiden ikeessä.
Tokihan ymmärrän, että kiva olisi joustoa löytää kun tilanne menee todella vihkoon jostakin syystä, mutta jos yritys kaatuu, niin se kaatuu. Siksi juurikin tuo henk.koht konkurrsi olisi suotavaa täälläkin, niin ei ainakaan jäätäisi vuosiksi ihmettelemään. Ja tämä olisi juurikin pien- ja yksiyrittäjille todella tärkeä muutos, sillä hehän tosiaan työllistävät paljon vain sillä, että työllistävät itsensä. Kaikessa ja kaikkialla kun ei aina haluta sitä "kasvua", vaan ihan sitä säällistä toimeentuloa.
Tässä kohtaa on siis vielä hyvä muistuttaa myös siitä, miten paljon isojen työnantajien hyödyksi on mennyt läpi huonoja muutoksia mm kilpailulainsäädännössä, joka on ajanut monen alan ammattilaiset halpatyövoimaksi lähinnä siksi, että joutuvat elättämään täysin turhaa turhakkeiden koplaa, joka nielee leijonan osan myynnistä omaan taskuun tuomatta juurimitään lisäarvoa itse sen tuottavan osan, eli työn, tekijöille. Toki -ettei joltakin mene yöunet- tämä ei koske kaikkia aloja, mutta useita kyllä. Ja muuttamalla pelkästään tätä, tai parantamalla työtä tekevän ihmisen ymmärrystä asiasta, on täysin mahdollista tehdä erittäin hyvää toimeentuloa vaikkapa vain siivoamalla. Mutta eihän se nyt sovi, että tässä(kään) maassa siivoja alkaisi kukkoilla.
Eli kyllä pienyrittäjyys kannattaa kunhan paska saadaan pois rattailta, ja konkurssi lainsäädäntö kohdilleen. Ei kaikille ole tärkeinä hyötyminen toisen tekemästä työstä kuitenkaan, vaan turvata oma säällinen ansiotulo. Kaikki maailmassa eivät siis halua kasvaa, vaan tulla toimeen. Tämähän onnistuu vallan mainiosti jos tekijälle maksetaan palkkaa. Ja jos siitä sopiminen ei ilman liittoja -vaikka kusipäisiä olisivatkin- niin olen kyllä ihan valmis suomaan sen heille. Ja kun kuitenkin myös tiedetään millaista yhteistyötä liike-elämä tekee etujansa puolustaakseen ja miten paljon sekin lobbaa, niin lakko lienee ainoa asia jolla työntekijäpuoli pystyy haastamaan, jos se kokee toiminnan muuten itsensä kannalta epäedulliseksi ja vain toisen puolen määrrittäävän ne oikeudet.
Uskallanpa myös veikata, että monellakaan vinkujalla ei olisi edes niitä etuja mitä nyt on, ilman ammattiliittojen toimia. Ja tämänhän voinee jo päätellä pelkästään siitä millaisia voittomarginaaleja yrityksissä tavoitellaan.
Hyvä on siis myös katsella asioita eteenpäin, sillä jossakin kohtaa tulemme väistämättä tilanteeseeen, jossa kaikille -ihanista ideologeistakaan huolimatta- ei kertakaikkiaan ole sitä työtä. Tekoäly sekä kehittyvä kvantti tietokoneiden jylläys tulee varmuudella korvaamaan monia työntekijöitä jatkossa, ja varmaankaan kaikki eivät halua kuitenkaan päätyä tässä pelissä voittaneiden "puutarhaa" rapsuttamaan.
On siis hyvä pelkältä pyhältä vihaltaan nähdä asioita myös eteenpäin. Osaajia tarvitaan kyllä nyt, ja ratkaisu siihen on vain kolmessa asiassa. 1. Koulutuksessa (oltava siis tuettua, että siihen uskaltaa aikuisena lähteä. 2. Työperäisessä maahanmuutossa, jos osaajia sieltä on tarjolla, tai 3. Työssäoppimisessa, jossa yritys yhdessä yhteiskunnan kanssa kantaa vastuuta siitä, joka siis kuitenkin vaatii verotuloja.
Se on usein jo todettu, että tällaisessa tilantessa ei minkäänlaisia veroaleja pitäisi otta vaihtoehtopankkiin, koska eivä toimi yhdenkään vaihtoehdon kohdalla sitä edistävästi, joten vikinä jatkunee maailman tappiin ja linnoittautuminen leireihin siten jatkunee myös, joten vastakkainasettulu tullee olemaan melko haastavaa jos ei yhteistä kieltä löydetä.