Mainos

Aluevaalit 2022

  • 107 205
  • 1 478

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sivukorvalla kuunnellut tuota keskustelua ja pakko sanoa ettei tuo ainakaan edistä millään lailla kiinnostusta kyseisiin vaaleihin. Jotenkin kuvaavaa on, että Jani Mäkelä kuulostaa lähes täyspäiseltä tuossa porukassa. Lohi ja Saramo juuri niin raskasta kuunneltavaa kuin olettaa saattaa. Hjallis ja Mykkänen sentään yrittää, mutta ei heiltäkään lähde mitenkään vakuuttavasti. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja todetakseen äänestysprosentin jäävän todella alhaiseksi.

Tämä koko härveli tai himmeli, mikä nyt onkaan, tulee muuten niin kalliiksi, että harva sitä vielä ymmärtääkään.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ano tosiaan toisi kirjoa keskusteluun. Mäkeläkin kovin hiljaa, liian vähän keskustelua maahanmuutosta? Hjallis joiltain osin höperömpi kuin kuvittelinkaan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En ole koskaan ennen nähnyt vaaliväittelyä, jossa luntataan niin paljon lapuilta kuin nyt. Markus Lohi näyttää olevan parhaiten valmistautunut. Jopa Jani Mäkelä lukee lapulta, vaikka vastaukset ovat aivan samoja teemasta huolimatta.
 
Oadie

Tämä kuvaa hyvin ihmisten järjen juoksua nykyään. Kiinnitetään huomioita asioihin joilla ei ole mitään merkitystä. Itse pidän aivan normaalina, että tehdään muistiinpanoja keskustelussa ja käytetään niitä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tämä kuvaa hyvin ihmisten järjen juoksua nykyään. Kiinnitetään huomioita asioihin joilla ei ole mitään merkitystä. Itse pidän aivan normaalina, että tehdään muistiinpanoja keskustelussa ja käytetään niitä.
Tämä kuvaa järjenjuoksuasi aika hyvin. Ainahan tällä foorumilla on kommentoitu vaaliväittelyiden keskustelujen lisäksi myös muita huomioita. Itse keskustelu ei tuonut itselleni aiheeseen mitään uutta.
 
Oadie

Jäsen
Kyllä minusta poliitikon pitäisi tv:n vaalitentissä hallita aluevaalikysymykset niin hyvin, että hän pystyy niistä ilman papereita keskustelemaan. Ja jos ei pysty niin poliitikko on väärässä paikassa.
Niin tällä perusteella poliitikoista iso osa on väärässä paikassa vai koskeeko tämä vain ainoastaan aluevaaleja? Vai eikö tosiaan ole ennen nähty eduskuntavaalienkin tenteissä kynää ja paperia? Kyselytunneillakin kehtaavat tehdä muistiinpanoja ja lukea vielä papereistakin. Mutta ei siinä olkoon se sitten yksi tärkeä mittari. Vanhanaikaisena olen paneutunut enemmän asiasisältöön.
 
Sanna ei tarvitse mitään muistiinpanoja. Riittää hyvin, kun vaan hokee niitä paria ulkoa opeteltua lausetta riippumatta kysymyksistä.

Joo, on joillakin näköjään ongelmat taas.
 
Järvenpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Suomalaiset NHL:ssä
Sanotaan nyt näin alkuun, että ikää jo reilusti neljättä kymmentä. Jokuset vaalimainokset ja -lipukkeet siis nähty. Ihan suhteellisen kiinnostunutkin olen yleensä ollut.
Mutta nyt olen ollut jo tovin ihan pihalla, että mitä nyt valitaan ja äänestetään. Googletin "aluevaalit". Vastaus oli tämä: "valitaan maakuntien tai muiden alueellisten hallintotasojen valtuustoihin valtuutetut ja varavaltuutetut."
Luulin, että kunnallisvaalit ajavat saman asian.
Keskustelun ekalta sivulta kuitenkin nyt vaikuttaisi minulle selvinneen, että tämmöinen "aluevaalit" järjestetään nyt ensimmäisen kerran?
Nyt kun asiaan enemmän paneuduin, niin erillinen aihe on vielä lisäksi "Suomen aluevaalit", jossa kerrotaan jo hieman tarkemmin nimenomaan nyt tästä nimenomaisesta äänestystapahtumasta. Siellä tosiaan mainittiin, että järjestetään ensimmäisen kerran. Jotain Sanna Marinin hallituksen blaablaablaa sote ym.
Mistä minä voin tavallisena tallaajana tietää, mikä on aluevaalit, jos niistä lähtökohtaisestikin puhutaan vain aluevaaleina ilman pohjustusta. Siis varsinkin jokaisen uutisen yhteydessä pitäisi olla jonkinnäköistä pohjustusta näille vaaleille, kun tämmöisiä ensimmäistä kertaa nyt häärätään.
Ööö... Kaikki saavat äänestää. Väitän seuraavani kohtuullisen aktiivisesti medioita ja pysyn suhteellisen hyvin ajan hermolla asioista. Silti nämä kaikki näihin "aluevaaleihin" sisältyvät termit ovat minulle verrattain outoja.
Miksi on ollut tarve luoda uusi termi "hyvinvointialue?" Helsinki ei ole hyvinvointialue. Tä?
Mä en todellakaan jaksa kahlata niin paljon nettiä, että ymmärtäisin jokaisen termin mitä tässä nyt pitäisi ymmärtää, että ymmärtäisi, mistä näissä vaaleissa on kyse.
Mitä enemmän yritän selvittää nyt tätä asiaa, sitä enemmän herää kysymyksiä.
Tästä päästään ööö -alkuisen kappaleeni pointtiin: Kun kaikilla on äänioikeus, miten kaikki ääntään käyttävät tietävät, mikä on juuri hänelle paras vaihtoehto? Vaalikone, juu, tuttu juttu, mutta yhtä tyhjän kanssa. Rautalankaakin tuossa vieressä näyttää olevan, mutta tämä on jo muutenkin niin pitkä viesti, että en pysty jokaista kuriositeettiä ennakoimaan tekstiini. Koittakaa mielummin ymmärtää pointtini tekstini ajatusmaailman kautta.
Ajatusvirta toi minut siihen ratkaisuun, että ei ole minun paikkani äänestää tämmöisissä vaaleissa.
Mietin, miksi asiantuntijoiden joukosta ei nimitetty sopivia jäseniä tehtäviin, ja kun tämän valtuuston aika tulee päätökseen ja jokainen tehtävän merkitys olisi avautunut yleisölle eli äänestäjille, niin sitten vaalit?
Ja niinkuin aiemminkin sanoin: Liikaa selvitettävää, että osaisin etsiä oikeita kysymyksiä.

Mietin vain, kuinka paljon resursseja tämmöiseenkin väkisin keksittyyn asiaan on käytetty ja onko tämä todellakin tarpeellista? Siis kun jokainen yksittäinenkin termi on tarvinnut miettiä ja jäsentää että päästään edes keksimään, miten päästään pelaamaan ja kampittamaan yli puoluerajojen sosiaali- ja terveyshuollon aiheen ympärillä mitä absurdeimmilla agendoilla.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ihmettelen sitä, miksi Vasemmistoliiton kanta on se, että Suomessa ei tarvita yksityistä Sote- ja terveysalan palvelutuotantoa. Aivan käsittämättömän typerää toimintaa. Onko yhteiskunnalla tarpeeksi varaa sosialisoida terveysalan palvelut yhteiskunnan vastuulle. Nouseeko verot vai otetaanko tulevaisuudessakin miljarditolkulla uutta velkaa joka vuosi vai karsitaan palvelutuotantoa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ei ole ihme,että äänestysprosentti jää alhaiseksi. Nyt äänestetään tammikuussa aluevaaleissa ja toisaalta keskustellaan samanaikaisesti maakunnista ja hyvinvointialueiden palveluista. Ei ihme, että tavallisen ihmisen kupoli menee sekaisin. Miksi ei keskustella samanaikaisesti yksinkertaisesti selkokielellä niin, että jokainen ymmärtää asiakokonaisuuden siten, että ettei tarvitse miettiä mistä tosiaan on kyse.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minulla on jonkinlainen käsitys hyvinvointialueen vastuista, mutta minulle on epäselvää mitkä asiat ovat kiistanalaisia ja missä puolueet tekisivät erilaisia ratkaisuja. Tein paikallisen vaalikoneen, mutta suhteellisen vähän oli ehdokkaissa eroja ja koneen kysymyksetkin olivat melko suurelta osin epärelevantteja aluevaltuuston tekemisiin.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ihmettelen sitä, miksi Vasemmistoliiton kanta on se, että Suomessa ei tarvita yksityistä Sote- ja terveysalan palvelutuotantoa. Aivan käsittämättömän typerää toimintaa. Onko yhteiskunnalla tarpeeksi varaa sosialisoida terveysalan palvelut yhteiskunnan vastuulle. Nouseeko verot vai otetaanko tulevaisuudessakin miljarditolkulla uutta velkaa joka vuosi vai karsitaan palvelutuotantoa.

Monessa julkinen toimii ja riittää ja siihen juurikin pitäisi panostaa, mutta tästä pakko olla osin samaa mieltä. Naisena käytän itseäni esimerkkinä siinä, että vaikkapa gynekologi-palvelut on monelle parempia ja miellyttävämpiä yksityisellä kuin julkisella. Tämä ei myöskään vaadi selkeää tiedonkulkua, koska kyse ei ole mistään akuutista. Sitten taas monen muun erikoisalan kanssa tarvitsisi paremman tiedonkulun.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Olen tässä itsekseni arvuutellut, että mitähän hyvää tämä hyvinvointialue tuo meille, joilla usean kunnan omistama maakunnan kokoinen sairaanhoitopiiri on ollut arkea jo vuosikymmenen ajan.

Mietiskelin myös että jääkö esimerkiksi nykyinen sairaanhoitopiirin hallitus ja valtuusto (vai lautakunta vai mikä se on) olemaan tämän uuden maakuntahimmelin rinnalle. Varmaan jää.

Kalliiksi tämä tulee. Se on varma.

Ei minullekaan ole selvää miten ja mitä kaikkea hyvää tämä uudistus tuo tullessaan. Ehkä ainoa, josta pääsin kärryille on tämä: Sanoivat eilen keskustelussa, että nyt voidaan siiloja purkaa ja perus- sekä erikoissairaanhoito yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä olisi tietysti hyvä. Omien kokemusteni perusteella erikoissairaanhoito toimii hyvin mutta sitten terveyskeskus on nimensä mukaisesti arvauskeskus. Täällä Lpr:ssa terveyskeskuslääkärit ovat oman otantani mukaan kaikki venäläisiä. Se on hyvä ja huono asia. Ilmeisesti ei olla saatu kotimaisia lääkäreitä asiasta innostumaan. Eikä ihmekään kun tässä taannoin eksoten hyvin mennyt rekrytointikampanja keskeytettiin hallituksen pj:n pallilla istuneen demarin toimesta, koska se ei ollut kuulemma arvoille sopiva.

Pelastustoimesta ei taidettua puhua ollenkaan.
 
molari

Jäsen
Niin, Jussin lienee vaikea siis käsittää, että maailma ja suhtautuminen asioihin muuttuu ja tulee rationaalisemmaksi.
Jos tartuntaluvut ovat kutakuinkin samat kuin nyt (5.1), voi olla vaikeaa (todennäköistä) saada edes tarpeeksi vaalivirkailijoita kasaan ennakko- ja varsinaiseen äänestykseen. Siitä tuleekin mielenkiintoinen ennakkotapaus, jos joku äänestysalue/-paikka joudutaan pistämään kiinni henkilöpulan takia.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Olen tässä itsekseni arvuutellut, että mitähän hyvää tämä hyvinvointialue tuo meille, joilla usean kunnan omistama maakunnan kokoinen sairaanhoitopiiri on ollut arkea jo vuosikymmenen ajan.

Mietiskelin myös että jääkö esimerkiksi nykyinen sairaanhoitopiirin hallitus ja valtuusto (vai lautakunta vai mikä se on) olemaan tämän uuden maakuntahimmelin rinnalle. Varmaan jää.

Kalliiksi tämä tulee. Se on varma.

Ei minullekaan ole selvää miten ja mitä kaikkea hyvää tämä uudistus tuo tullessaan. Ehkä ainoa, josta pääsin kärryille on tämä: Sanoivat eilen keskustelussa, että nyt voidaan siiloja purkaa ja perus- sekä erikoissairaanhoito yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä olisi tietysti hyvä. Omien kokemusteni perusteella erikoissairaanhoito toimii hyvin mutta sitten terveyskeskus on nimensä mukaisesti arvauskeskus. Täällä Lpr:ssa terveyskeskuslääkärit ovat oman otantani mukaan kaikki venäläisiä. Se on hyvä ja huono asia. Ilmeisesti ei olla saatu kotimaisia lääkäreitä asiasta innostumaan. Eikä ihmekään kun tässä taannoin eksoten hyvin mennyt rekrytointikampanja keskeytettiin hallituksen pj:n pallilla istuneen demarin toimesta, koska se ei ollut kuulemma arvoille sopiva.

Pelastustoimesta ei taidettua puhua ollenkaan.
Hyvää pohdintaa kaikenkaikkiaan. Itselläni on hyviä kokemuksia niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Työterveyshuollon palveluihin olen ollut erittäin tyytyväinen. Nyt kun pääsin eläkkeelle jokin aika sitten pitkän työrupeaman jälkeen niin olen käyttänyt myös julkisen puolen terveyshuollon palveluita hyväksi. Palvelu on hyvää ja asiallista.

Eilisen tentin perusteella en osaa arvioida miten hyvinvinvointialuein rahoitus hoidetaan. Tuleeko maakuntavero vai ei. Kuinka suuri maakuntavero on, jos se tulee Suomeen. Samoin on epäselvää miten saadaan tarpeeksi henkilökuntaa hyvinvointialueille ympäri Suomea. Mitenkä palkkaharmonisointi toteutetaan ja kuinka paljon palkat nousevat sote- ja terveysalan henkilöstölle.

Pelastusalan tarpeisiin ei olla otettu mitenkään kantaa. Säilyvätkö kaikki palolaitokset Suomessa vai tuleeko niitä mahdollisesti lisää ja minne ne sijoittuvat.

Osaajia tarvitaan sote- ja terveysalan palvelutuotantoa varten lisää, mutta miten tämä järjestetään järkevästi ja kaikkia tyydyttävällä tavalla Suomessa. Lisää maahanmuuttoa tarvitaan, koska ongelmia ei voida ratkaista lyhyellä aikavälillä nopeasti. Työoloja tulee parantaa ja palkkaus pitää saada kuntoon, mutta mistä rahat otetaan tulevaisuudessa henkilöstön palkkaukseen. Siinä vasta ongelma. No tietenkin otetaan lisää velkaa, koska se on niin helppoa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllähän se on yksi maailman ihmeistä, että keskusteluissa käytetään muistiinpanoja.
Sanoinko niin?

Sanoin, etten ole ENNEN nähnyt vaaliväittelyä, jossa luntataan lapulta NIIN PALJON KUIN…

Tämä ei tarkoita, etteikö ennen olisi luettu ja pitäisin sitä muka ihmeellisenä asiana. Luetun ymmärtämisen perusteella taidat olla Harkimon puolueen miehiä.

Pidin tätä oleellisena kommenttina sen takia, että tämänkin ketjun perusteella äänioikeutettuihin kuuluu valtavasti sellaisia, jotka eivät tiedä, mistä näissä vaaleissa äänestetään. Ja lunttauksen määrästä voisi päätellä, ettei tiedä moni edustajakaan.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vasemmistoliitosta taitaa oma ehdokkaani löytyä.
Näin olin kyllä ajatellut ennen vaalikoneiden läpikäyntiäkin, mutta täytyy sanoa, että tuo Vasemmistoliiton ylivoimaisuus pääsi silti hieman yllättämään. Heikoiten minulle sopivan puolueen paikan nappasi puolestaan Kokoomus.
Minulle sopivimpia ja sopimattomimpia ehdokkaita vertaillessa silmään sattui myös aika selkeästi, että sopivimmat ehdokkaat työskentelivät usein sosiaalialalla ja sopimattomimmista löytyi sitten elementtisaumaajaa, toimitusjohtajia (ei sosiaalialan yritysten) ym.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ylen vaalikoneen totesin parhaaksi. Toki tulokset varsin samanlaisia kuin muissakin. Taitaa ääni mennä joko demarille tai vihreälle. Mies vai nainen? En tiedä, mutta lääkäri tai hoitaja on ammatti. PS ja Kokoomus näyttää koko ajan, että on hyviä yksittäisiä ehdokkaita, mutta sitten on se muu väki ja ne puolueiden pari näkemystä, joihin en täysin kykene asettumaan. Tai se käytäntö vaan haroo vastaan sitä, mitä itse tarvitsen. Keskusta tarjoaa todella paljon tuttuja nimiä, joiden kanssa on tullut paljon juteltuakin, mutta kun Keskusta...

Oma kokemukseni painottuu niin isosti erikoissairaanhoitoon, etten osaa kaikessa asettua Vasemmistoliiton sanojen taa. Työterveys ja yksityiset saavat tukeni, mutta näissä kaikissa on kehittämistä varsinkin mitä tulee järjestelmiin ja tiedon kulkuun. Yksityinenkään kun ei kaikkia tutkimuksia pysty tarjoamaan.

Hyviä eläkepäiviä muuten @mike owen. Itsellä alkoi ensimmäinen kokonainen eläkevuosi.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
demarille tai vihreälle. Mies vai nainen? En tiedä, mutta lääkäri tai hoitaja on ammatti.
Hmmm. Itse olen näitä luottamustehtäviä funtsinut niin, että kunnallisvaaleissa en äänestä kansanedustajia. Näissä vaaleissakaan en heitä äänestä, kunnalispoliitikkojen suhteen en vielä tiedä. Syynä on se, että minusta kansanedustajalla ei ole aikaa kunnalispolitiikkaan eikä kunnallispoliitikolla ehkä näihin sotejuttuihin. Mutta sitten ovat nämä lääkärit ja hoitsut.

Olisiko heilläkään aikaa tähän jumppaan? He ovat kyllä asiantuntijoita, mutta heidän panostaan tarvittaisiin lattiatasolla. Työntekijäpula on huutava. Skitsofreninen olo tästä tulee.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisiko heilläkään aikaa tähän jumppaan? He ovat kyllä asiantuntijoita, mutta heidän panostaan tarvittaisiin lattiatasolla. Työntekijäpula on huutava. Skitsofreninen olo tästä tulee.
Itse olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että kun puhutaan suurista kokonaisuuksista en missään nimessä tule ääntä antamaan saman alan lattiatason tekijälle. Valitettavasti näkemykset työstä ovat hyvin värittyneitä ja ei osata sitä omaa ympäristöä tarkastella puolueettomasti. Pahimmillaan tuolla tehtävät päätökset vaikuttavat omaan työpaikkaan.

Pitää myös muistaa että sairaanhoito ei ole ainoa johon tuloksella vaikutetaan vaan siellä on pelastustoimet yms sopassa mukana
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Hmmm. Itse olen näitä luottamustehtäviä funtsinut niin, että kunnallisvaaleissa en äänestä kansanedustajia. Näissä vaaleissakaan en heitä äänestä, kunnalispoliitikkojen suhteen en vielä tiedä. Syynä on se, että minusta kansanedustajalla ei ole aikaa kunnalispolitiikkaan eikä kunnallispoliitikolla ehkä näihin sotejuttuihin. Mutta sitten ovat nämä lääkärit ja hoitsut.

Olisiko heilläkään aikaa tähän jumppaan? He ovat kyllä asiantuntijoita, mutta heidän panostaan tarvittaisiin lattiatasolla. Työntekijäpula on huutava. Skitsofreninen olo tästä tulee.

Tämä se omakin näkemys kansanedustajista, kuntapolitiikasta löytyy pari vaihtoehdoistani. Jopa tentteihin toivoisin muita kuin politiikassa jo olevia.

Sairaanhoitajia, lääkäreitä ja sote-järjestöjen toimijoita tunnen paljon ja heistä on mukava valita. Ammattilaisethan toimii monet jo järjestöilleen, joten menisi ehkä noiden rinnalla, paha sanoa. Ja toisaalta sairaaloissa on enenevissä määriin kokemusasiantuntijoita, hehän ovat osana myös päätöksenteossa. Mutta tällä tavoin nousisi ehkä kolmas sektori esiin hoitoketjuista puhuttaessa. Nyt koronakeskustelu peittää tällaista alleen paljon.

Omalla alueellani pelkään esim. Saarikon saavan paljon ääniä, koska lande ja vakiintuneet äänestäjät. Turussa sitten taas Orpo, Andersson, Kanerva, Elomaa Lindén, Tavio… Toivottavasti PS-äänestäjät valitsee muita, heissä oikeasti on toivoakin.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Täällä Pohjois-Karjalan kansanedustajista melko varmasti tulevassa Pohjois-Karjalan aluevaltuustossa ovat mukana Jussi Wihonen (PS), Merja Mäkisalo-Roppanen (SDP) ja Seppo Eskelinen (SDP. Sanna Antikainen (PS) voi olla siinä ja siinä, mutta en usko hänen mahdollisuuksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös