Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

  • 270 221
  • 940
Tila
Viestiketju on suljettu.

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Eli itse uskon ja väitän, että taistelee parhaan puolustajan tittelistä tulevissa kisoissa.

Minä en usko, että vielä näissä kisoissa Saarijärvi taistelee parhaan puolustajan tittelistä, mutta vuoden 2017 junnukisoissa jotain mahdollisuuksia saattaa ollakin. Siellä on näissä kisoissa kuitenkin mukana sellaisia nimiä kuin Provorov, Sanheim, Fleury, Werenski, Forsling, Gabriel Karlsson..

Viime kisoissa parhaaksi puolustajaksi muuten valittiin Vladislav Gavrikov, joka ei tehnyt kisoissa pistettäkään, joten vaikuttaa vähän siltä, että IIHF tekee nuo valinnat parhaaksi puolustajaksi (toisin kuin NHL) sillä perusteella, kuka on ollut paras puolustamaan.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoista että Lämsän osallistumisesta ei ole mitään tiedotetta joukkueen toimesta.
Teemu Lämsä SaPKosta Pikkuleijonien MM-leiriryhmään | Itä-Savo
Tuollaisen uutisen löysin kuitenkin Itä-Savon sivuilta.

Ei kai siellä mitään loukkaantumisia vielä ole sattunut? Eivät tainneet olla edes jäällä eilen? No kuitenkin, Hienoa että Lämsä pääsee näyttämään, tuo porukkaan kahdensuunnan osaamista ja fyysisyyttä. Epäilen kuitenkin riittääkö potku.
 
Barney

Jäsen
Katson jääkiekkoa, en tosin Ruotsin sarjaa.
Et seuraa SHL:ää, mutta otat kuitenkin aika paljon kantaa monen SHL-pelaajan tasoon, joilta et ole ilmeisesti nähnyt yhtäkään ottelua tällä kaudella. Sen kyllä näkee teksteistäsi, että arviosi perustuvat pelkästään tilastoihin.

Lisäksi olet alusta asti hokenut pelaajien ikää, eli kun on -96 niin on kokeneempi ja sitämyöten parempi sinun kirjoissasi, siis silloin kun se sinulle sopii. Tuulola on -96 ja on kokeneempi tai ainakin vanhempi, näinhän se menee sinun puheissasi. Ja edelleen sinun puheissasi, kyllä, Larssonilla on enemmän potentiaalia kun Tuulolalla. Tuulola pelaa lähes 19 minuutin keskiarvolla per ottelu.
Voit varmaan näyttää kohdan, missä olen sanonut, että -96 syntyneet pelaajat ovat kokeneempia ja sitämyöten parempia. Jos sinä et voi todistaa sitä, on sinun ihan turha käydä vääristelemään sanojani. Olen vain sanonut, ettei Olli Juolevi tule olemaan näissä kisoissa mikään sateentekijä. Ensi vuonna Juolevi mukana ollessaan tulee todennäköisesti olemaan aika lähellä kisojen parasta puolustajaa. Puhutaan kuitenkin alle 20-vuotiaista pelaajista, joten silloin kahden vuoden ikäero on melko suuri. Ei se silti tarkoita, että vanhempi pelaaja on automaattisesti parempi pelaaja kuin kaksi vuotta häntä nuorempi pelaaja. Eihän Connor McDavidkaan ihmeitä esittänyt pari vuotta sitten nuorten kisoissa, vaikka hän on parasikinämissään sitten Sidney Crosbyn. Silloin suuri osa niistä McDavidia kolme vuotta vanhemmista pelaajista olivat kokonaisvaltaisesti parempia pelaajia kuin hän. Sama kohtalo on Juolevillakin tänä vuonna.

Mistä päättelet, etten ole nähnyt Hintziltä otteluita? Juuri sanoin, että esim. Tampereella olin paikanpäällä 20-ottelua katsomassa. Seuraan muutenkin HIFKin pelejä.
Jos seuraat IFK:n pelejä, olet todennäköisesti huomannut Hintzin olevan melko paska aloittaja. Jos Hintz (aloitusprosentti Liigassa tällä kaudella 27,8%) on erittäin hyvä aloittaja nuorten kisoissa, niin kuinka hyviä sitten ovat Siikonen (53,3%) ja Saarela (50,5%)? Jos joukkueen tilastollisesti paskin aloittajakin on kova seppä aloitusympyrässä nuorten kisoissa, niin häviääkö Suomi sitten aloituksia ollenkaan?

Ja mitä sinä Larssonista vielä jauhat, juuri sanoin, että Mattssonia, Pettersonia, Englundia, Lagessonia ja Englundia vastaan uskon, että mainitsemani pakit olisivat taistelleet paikoista ihan tasaisesti.
Nyt mainitsemasi pakit olisivat taistelleet noiden ruotsalaisten kanssa paikoista ihan tasaisesti, vaikka vähän aikaa sitten väitit vielä Juolevin, Tuulolan ja Saarijärven mahtuvan mielestäsi Ruotsin pakistoon ihan heittämällä. Nopeasti kääntyy sinullakin takki. Ei sillä, mielipiteesi on menossa kokoajan realistisempaan suuntaan.

Kun minulle lässytät tuosta, olisit varmasti varannut silloin ja tällöin, niin sinä varmaan osasit ennustaa Axel Holmströmin tulevat pisteet ja olisit varannut hänet Aaron Ekbladin edestä.
Nyt sinun pointtisi meni vähän ohi. Kyllä minä pidin Holmströmin putoamista noin alas aika yllätyksenä jo silloin, mutta varauksen jälkeen hänen uransa on lähtenyt vielä uuteen nousukiitoon. Parhaassa (eikä missään ihan utopistisessa) tapauksessa Red Wings teki Holmströmin kohdalla Zetterberg-tyylisen löydön.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Minä en usko, että vielä näissä kisoissa Saarijärvi taistelee parhaan puolustajan tittelistä, mutta vuoden 2017 junnukisoissa jotain mahdollisuuksia saattaa ollakin. Siellä on näissä kisoissa kuitenkin mukana sellaisia nimiä kuin Provorov, Sanheim, Fleury, Werenski, Forsling, Gabriel Karlsson..

Viime kisoissa parhaaksi puolustajaksi muuten valittiin Vladislav Gavrikov, joka ei tehnyt kisoissa pistettäkään, joten vaikuttaa vähän siltä, että IIHF tekee nuo valinnat parhaaksi puolustajaksi (toisin kuin NHL) sillä perusteella, kuka on ollut paras puolustamaan.

Jep, no kisat näyttävät sitten miten meni, itse uskon, että Saarijärvi taistelee parhaan puolustajan tittelistä, mutta ainakin siihen top5. Paljon on merkitystä joukkueen menestymisellä myös. Toivottavasti ja jos Suomi saa virtaa kotiyleisöstä, niin voidaan mennä pitkälle, jos kipsaa, niin homma voi olla nopeasti paketista. Itselläni on vaan kova luotto Suomeen tällä hetkellä ja Saarijärven tekemisiin. Kuten myös Rantaseen, jonka uskon taistelevan parhaan hyökkääjän tittelistä. Tosin myös Ahon uskon olevan kova ja jos Laine ja/tai Pulju pääsee kovaan lentoon vaikka ovatkin parivuotta "alaikäisiä", niin voi olla, että siellä on useampi suomalainen taistelemassa parhaiden pelaajien tittelistä. Toivottavasti Jalonen saa kudottua joukkueesta 2011 MM-kisojen tapaan hemmetin kovan joukkueen, jos joukkueena pelataan ja joukkue on etusijalla, niin yksilötkin tulevat esiin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Jos seuraat IFK:n pelejä, olet todennäköisesti huomannut Hintzin olevan melko paska aloittaja. Jos Hintz (aloitusprosentti Liigassa tällä kaudella 27,8%) on erittäin hyvä aloittaja nuorten kisoissa, niin kuinka hyviä sitten ovat Siikonen (53,3%) ja Saarela (50,5%)? Jos joukkueen tilastollisesti paskin aloittajakin on kova seppä aloitusympyrässä nuorten kisoissa, niin häviääkö Suomi sitten aloituksia ollenkaan?

En kyllä enää jaksa vastata jatkuvaan naurettavaan jankutukseesi ja siihen miten käännät asiat miten sattuu ja miten ne näyttää hyvältä sinun kannaltasi, et myöskään vastaa sinun kannalta huonolta näyttäviin pointteihin. Huono aloittaja, 18 aloituksen otannalla, Tampereen 20 vuotiaiden matsissa otti varmaan saman verran aloituksia ja voitti käytännössä kaikki? Jälleen yksi naurettavuus sinulta ja edelleen sinä olet se joka on kaivellut näissä väittelyissä tilastoja näyttämään hyvältä kannaltasi jättäen sinun kannaltasi huonon vertailun sivuun keskustelusta.

Katsotaan kisat niin nähdään sitten kuka voi tulla tänne nauramaan partaansa.

Edit: Hintzin aloitukset Venäjää vastaan Hakametsässä otti yhteensä 23 aloitusta aloitusprosentilla 60,87% ja varsinkin hyökkäys-puolustuspäässä prosentit oli korkeimmillaan, keskialueella sitten tuli enemmän tappioita. Oli joukkueen toiseksi paras aloittaja kyseisessä pelissä, mutta otti aloituksia selkeästi eniten Suomen joukkueessa ja ilmeisesti Jalonen luottaa aloituksissa tähän "paskaan" aloittajaan. Tsekkiä vastaan yhteensä 18 aloitusta tältä "paskalta" aloittajalta 83,33% aloitusprosentilla (myös eniten aloituksia Suomen joukkueessa). Ruotsia vastaan ei pelannut.

Edit2: Viime 20 vuotiaden (Suomelta perseelleen menneissä) MM-kisoissa Hintz aloitukset: USA ottelu 11 aloitusta 45,45%, Slovakia 5 aloitusta 40%, Kanada 15 aloitusta 46,67%, Saksa 10 aloitusta 50%, Ruotsi 11 aloitusta 63,64%. Nyt vuoden vanhempana, varmasti keskiarvoltaan yli 50% aloittaja kisoissa, uskon, että lähempänä 60%.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
En kyllä enää jaksa vastata jatkuvaan naurettavaan jankutukseesi ja siihen miten käännät asiat miten sattuu ja miten ne näyttää hyvältä sinun kannaltasi,
Onhan se helpompaa teilata toisen kirjoitukset "naurettavaksi jankutuksesi" kuin myöntää, että mielipiteesi on muuttunut viikossa näin paljon:

Juolevi, Saarijärvi ja Tuulola mahtuisi varmasti Ruotsin puolustukseen ja väittäisin vielä ihan heittämällä
Ja mitä sinä Larssonista vielä jauhat, juuri sanoin, että Mattssonia, Pettersonia, Englundia, Lagessonia ja Englundia vastaan uskon, että mainitsemani pakit olisivat taistelleet paikoista ihan tasaisesti.
Boldasin tärkeimmät sanat.

Siitä olen samaa mieltä, että keskustelu tästä aiheesta kannatta lopettaa. Olet myöntänyt ettet seuraa SHL:ää (=et ole nähnyt juuri keltään Ruotsin joukkueen pelaajalta pelejä tällä kaudella), joten on ihan absurdia keskustella kanssasi heidän tasosta. Veikkaan, että kisojen jälkeen et pidä Hintziä parempana sentterinä kuin yksikään Ruotsin joukkueen sentteri (pl. Nylander).

Huono aloittaja, 18 aloituksen otannalla.
Ehkä tuo otanta kertoo jo aika paljon. Jos Hintz on niin hyvä aloittaja kuin sitä väität, niin onhan Antti Törmänen ihan perkeleen tyhmä jätkä, kun ei tajua käyttää noin taitavaa aloittajaa hyödyksi.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ehkä tuo otanta kertoo jo aika paljon. Jos Hintz on niin hyvä aloittaja kuin sitä väität, niin onhan Antti Törmänen ihan perkeleen tyhmä jätkä, kun ei tajua käyttää noin taitavaa aloittajaa hyödyksi.

Jalonen on siis tyhmä? Ei välttämättä vielä vanhempia liigapelaajia vastaan pärjää, mutta omanikäisiään vastaan rulettaa kuten tuossa jo osoitin.
 
Barney

Jäsen
Jalonen on siis tyhmä? Ei välttämättä vielä vanhempia liigapelaajia vastaan pärjää, mutta omanikäisiään vastaan rulettaa kuten tuossa jo osoitin.
Osoitit kahden ottelun otannalla. Kuinka hyviä aloittajia ovat sitten Siikonen ja Saarela, jotka aloittavat Liigassakin vanhempia liigapelajaajia vastaan yli 50% teholla?
 
sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Kiekko-Itä-Savossa GM Timo Bäckman sanoo, että jollakin hyökkääjällä on jalkavamma ja sitä halutaan lepuuttaa. Lämsä oli ensimmäisellä varasijalla ja saa nyt aidon mahdollisuuden kamppailla pelipaikasta. Leiri loppuu torstaina ja jatkuu sunnuntaina. Sittenpähän tuo nähdään onko vammoista parannuttu vai jatkaako Lämsä vielä Pikkuleijonissa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Entä jos Hintzillä on hyvä aloitustekniikka, mutta häviää voimassa isoille miehille? Ja kaikki täällä olisivat sitten oikeassa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mielenkiintoista että Lämsän osallistumisesta ei ole mitään tiedotetta joukkueen toimesta.
Teemu Lämsä SaPKosta Pikkuleijonien MM-leiriryhmään | Itä-Savo
Tuollaisen uutisen löysin kuitenkin Itä-Savon sivuilta.

Ei kai siellä mitään loukkaantumisia vielä ole sattunut? Eivät tainneet olla edes jäällä eilen? No kuitenkin, Hienoa että Lämsä pääsee näyttämään, tuo porukkaan kahdensuunnan osaamista ja fyysisyyttä. Epäilen kuitenkin riittääkö potku.

Lämsä Pikkuleijonien leiriryhmään | kiekko | Pohjalainen.fi ja tässä on saman lehden toinen uutinen ja maininta, että jollain pelaajalla on lepuutettava jalkavamma.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Osoitit kahden ottelun otannalla. Kuinka hyviä aloittajia ovat sitten Siikonen ja Saarela, jotka aloittavat Liigassakin vanhempia liigapelajaajia vastaan yli 50% teholla?

Kyllä, kahden ottelun otannalla, joissa molemmissa on kokonaisuudessa pelannut keskushyökkääjänä, joissa on ottanut kokoajan aloituksia sekä Jalonen pistänyt myös kentälle tärkeimmissä oman pään ja vastustajan päässä aloittamaan, koska on joukkueen kovin tai top2 aloittaja. Vieläpä omanikäisiään (ja/tai nuorempia) vastaan, joita vastaan myös MM-kisoissa aloittaa. Laitoin myös tilastot viime MM-kisoista, joissa on nousujohteisesti aloittanut paremmin ja Ruotsia vastaan viimeisessä ottelussa vei aloitukset ylivoimaisesti.

Tässä hienosti esittelitkin päämäärätöntä ja inttävää vain omien kirjoitusten yrittämistä kääntää vaikka väkisin sinulle hyödylliseksi, sekä täydellisen epäjohdonmukaisuutesi. Itse siis aikaisemmin kerroit 18 aloituksen otannalla Hintzin olevan huono aloittaja, joissa aloituksissa hän on aloittanut kokeneita liiga pelaajia vastaan ja aloitukset on otettu vain silloin tällöin pystymetsästä kun on vaihdettu aloittajaa, eli ei ole ollut vakituisena aloittajana ja eikä tietoisesti ole varautunut kyseisiin tilanteisiin.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kanadan joukkue saapui äskettäin Imatralle Holiday Clubiin, menivät ruokailemaan samantien. Virtanen taitaa saapua myöhemmin, ei näkynyt vielä.
 
LeonJ#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara, Sabres, PuLa-Aho, #65
Entä jos Hintzillä on hyvä aloitustekniikka, mutta häviää voimassa isoille miehille? Ja kaikki täällä olisivat sitten oikeassa.

Mulle joku sano tässä vähän aikaa sitten että NHL16:stoissa HUT-pelimoodissa aloituksen voitto on vähän niinku kivi-paperi-sakset. En ole vieläkään täysin sisäistänyt millä tavalla, mutta tarkoittaako tämä siis myös sitä, että Hintz voittaa ainakin ruotsalaiset kyseisessä skabassa mennen tullen?
 
Uncle Ben

Jäsen
Lämsä Pikkuleijonien leiriryhmään | kiekko | Pohjalainen.fi ja tässä on saman lehden toinen uutinen ja maininta, että jollain pelaajalla on lepuutettava jalkavamma.

Jonne Tammela ei ainakaan pelannut parissa viimeisimmässä KalPan ottelussa ennen maajoukkueleirin alkua. Eikä kysymys todellakaan ole siitä, ettei hän olisi kokoonpanoon mahtunut, eli jotain häikkää siellä on varmasti ollut. Tammela siis voisi hyvin olla tuo pelaaja, jolla on lepuutettavaa vammaa.
 
Edit2: Viime 20 vuotiaden (Suomelta perseelleen menneissä) MM-kisoissa Hintz aloitukset: USA ottelu 11 aloitusta 45,45%, Slovakia 5 aloitusta 40%, Kanada 15 aloitusta 46,67%, Saksa 10 aloitusta 50%, Ruotsi 11 aloitusta 63,64%. Nyt vuoden vanhempana, varmasti keskiarvoltaan yli 50% aloittaja kisoissa, uskon, että lähempänä 60%.

Hintz oli noissa kisoissa Suomen 4. paras aloittaja. Kuitenkin hänkin oli 50 prosentin aloittaja kuten totesit. Jos sama tahti jatkuu, niin ei Suomi ainakaan tasoitusta aloituksissa joudu antamaan. Siis jos jokainen Suomen senttereistä voittaa vähintään puolet aloituksistaan, kuten vuosi sitten. Mielenkiintoista on sekin, että Kalapudas oli viime kisoissa Suomen paras ja koko kisojen 2. paras aloittaja. Tämän vuoden kisoihin Kalapudas ei luultavasti edes mahdu mukaan.
 
Ruotsi saa William Nylanderin, Venäjä saa Vladimir Kamenevin, mutta USA ei saa Noah Hanifinia mukaan kisoihin. Kaikki nuo varmistuivat tänään kun em. pelaajien NHL-seurat tiedottivat asiasta. Kovia vahvistuksia kaksi ensin mainittua ja iso "menetys" viimeksi mainittu. Lainausmerkit siksi, koska Hanifinin ei alunperinkään odotettu kisoihin vapautuvan.
 
Sen verran pitää pilkkua viilata, että Kamenevin etunimi on Vladislav, mutta mitäs pienistä.

Hanifin olisi saanut jenkkien pakiston näyttämään pari astetta paremmalta. Ei se toki mitenkään surkea ole, mutta voisi olla paljon parempikin. Mielenkiintoista nähdä miten tuo pakisto kisoissa pärjää.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ruotsi saa William Nylanderin, Venäjä saa Vladimir Kamenevin, mutta USA ei saa Noah Hanifinia mukaan kisoihin. Kaikki nuo varmistuivat tänään kun em. pelaajien NHL-seurat tiedottivat asiasta. Kovia vahvistuksia kaksi ensin mainittua ja iso "menetys" viimeksi mainittu. Lainausmerkit siksi, koska Hanifinin ei alunperinkään odotettu kisoihin vapautuvan.
Oiskohan mahdollisesti erona se, että Nylander ja Kamenev ovat vielä AHL jyriä kun taas Hanifin pelaa ylhäällä NHLssä. Harvemmin kait sieltä NHL puolelta ukkoja vapautetaan, toki Virtanen poikkeus mutta hänkin on jo alhaalta vauhtia hakenut ja ei täten ole niin iso palanen NHL ryhmää.
 
Noinhan se menee. Aina ei AHL:stä pääse mukaan, mutta useimmiten kyllä. Toisaalta useimmiten ei NHL:stä pääse mukaan, mutta joskus kyllä. Virtanen tänä vuonna ja esimerkiksi Curtis Lazar pääsivät NHL:stä mukaan junnukisoihin. Sitten taas esimerkiksi Kevin Fiala ei pääse tänä vuonna mukaan, vaikka on mainitsemasi "AHL jyrä". No ei hän mikään jyrä ole, mutta kuitenkin puhtaasti AHL-pelaaja vielä tässä vaiheessa uraa.
 
Nyt kun noista AHL- ja NHL-lainoista tuli puhe, niin todettakoon, että Kanada odottaa vielä Vancouverin päätöstä Jared McCannin suhteen. Todennäköistä on, että eivät päästä McCannia kisoihin, mutta lopullinen päätös tehdään vasta tulevan viikonlopun aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös