Mainos

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

  • 272 819
  • 938
Tila
Viestiketju on suljettu.

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pienoista buumia olisi aistittavissa ja ainakin Yle sitä pyrkii synnyttämään ennakkojutuillaan niin netissä kuin telkussakin. Eikä paha ollenkaan, ei harmita yhtään, että Venäjä-matsiin tuli liput jo hyvissä ajoin hommattua. Fanipaidatkin ovat tanassa, joten ei muita kuin let the show begin, hei.
 

Rankkari

Jäsen
Nämä nuorten kisat ovat loistava tapa nähdä tulevaa, ja myöhemmin sen toteutumista.
On tarjolla mahdollisuus nähdä tulevia pelaajia, niin Suomen liigan, KHL, kuin NHL sarjoihin.
Lisäksi kisat tulevat olemaan katsojille mielenkiintoiset.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Alexander Nylander latoi tehot 2+1 harjoitusottelussa Tanskaa vastaan, jonka Ruotsi voitti lopulta 5-0. Eiköhän nuorempi Nylander ole kisoissa mukana.
 

markusst

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS | Miami Dolphins
Fanipaidatkin ovat tanassa, joten ei muita kuin let the show begin, hei.

Näitä on metsästetty, "Leijonakauppa.fi" on niinkin relevantti ettei sieltä löydy edes maajoukkueen pelipaitoja pukinkonttiin. Toivottavasti pelipaikoilla on sitten merchandisea tarjolla ettei tarvitse nauttia kisoja 80-luvun viininpuna-musta-neonvihreässä Errea-tuulipuvussa.

Yhteensä 10 matsiin on kuitenkin jo liput, kiitos loistavan hinnoittelupolitiikan!
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Slovakian lopullinen kisajoukkue:

Maalivahdit
Dávid Hrenák, Team Slovakia U20 (Slovakian Extraliiga)
Adam Húska, Green Bay Gamblers (USHL)
Stanislav Škorvánek, Team Slovakia U20

Puolustajat
Erik Černák, Erie Otters (OHL)
Samuel Ivanič, Team Slovakia U20
Christián Jaroš, Luleå (SHL)
Patrik Koch, Team Slovakia U20
Patrik Maier, Kamloops Blazers (WHL)
Matej Moravčík, Team Slovakia U20
Ladislav Romančík, Södertälje SK J20 (SuperElit)
Adrián Sloboda, Team Slovakia U20

Hyökkääjät
Radovan Bondra, Vancouver Giants (WHL)
Dominik Briestenský, Team Slovakia U20
Jozef Huňa, Bili Tygri Liberec U20 (Tshekin U20 Extraliiga)
Lukas Hrušík, Team Slovakia U20
Filip Lešťan, HV71 J20/HV71 (SuperElit, SHL)
Juraj Milý, Team Slovakia U20
Matej Paločko, Bili Tygri Liberec U20
Kristián Pospíšil, Blainville-Boisbriand Armada (QMHJL)
Boris Sádecký, Team Slovakia U20
Matúš Sukel, Team Slovakia U20
Maroš Surový, Team Slovakia U20
Juraj Šiška, Team Slovakia U20



 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Näin vähemmän asiaa seuraavana, kuinka moni tästä ryhmästä oli mukana myös vuosi sitten Slovakian ottaessa pronssia? Ainakin Denis Godla ja Martin Réway jäivät siitä ryhmästä mieleen mutta taitavat nyt olla yli-ikäisiä tähän turneeseen.

Slovakia on heti Suomen jälkeen suosikkijoukkueeni tässä turnauksessa ja varmasti tulee katsottua kaikki mahdolliset pelit Slovakiaa vastaan. Ainakin viime vuonna joukkue oli mitä urheiluromanttisin under dog -joukkue, joka loppujen lopuksi parin pelaajan ilmiömäisillä suorituksilla sekä uhrautuvalla joukkuepelillä selvisi mitaleille asti.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Näin vähemmän asiaa seuraavana, kuinka moni tästä ryhmästä oli mukana myös vuosi sitten Slovakian ottaessa pronssia?

Bondra, Sukel, Cernak ja Jaros. Kiva kuulla, että joku muukin minun ja parin muun nimimerkin lisäksi on Slovakian bandwagonissa :)
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kanada vei sitten Valko-Venäjää 7-1. Ensimmäiseen erään olivat valkovenäläiset aivan purjeessa eikä koppi tarttunut Verbitskylle, Kanada mätti 5-0 johdon ekan erän päätteeksi. Toiseen erään Valko-Venäjä tuli aivan eri asenteella ja kavennusmaalin jälkeen kanukitkin lopettivat löysäilyn. Kanadalla nyt Mitch Marner ja Jake Virtanen olivat aivan omaa luokkaansa, tietysti unohtamatta Dylan Stromea ja kumppaneita. Marnerilla huomaa edelleen tuon fysiikan puutteen, pariin otteeseen valkovenäläispelaajat työnsivät kaverin kiekontavoittelutilanteesta röyhkeästi pois. Tosin vauhtiin päästessään tuota ei pysäytä mikään.

Stepan Falkovsky. Painakaa tämä nimi mieleenne. Ihme on, jos tämän kaverin nimeä ei huudeta ensi kesän draftissa. Kokoa 200cm, 102kg painoa ja pelannut tällä kaudella Ottawa 67's OHL-tiimissä 31 matsia tehoilla 7+10, näihin 12min istunut jäähyllä ja +12 merkinnäksi. Hemmetin hyvä pelaaja. Yksikään Falkovskyn aikana tulleista maaleista ei hänen piikkiinsä mennyt, vaan pakkiparin sijoittuminen oli jotain käsittämätöntä. Mutta joo, ei tuolta Valko-Venäjältä oikeastaan kukaan muu iskenyt silmään.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
@Eugene, jos olit paikalla, osaisitko sanoa miten Travis Konecny suoriutui? Tekaisi ainakin yhden maalin tilastoista päätellen.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
@Eugene, jos olit paikalla, osaisitko sanoa miten Travis Konecny suoriutui? Tekaisi ainakin yhden maalin tilastoista päätellen.
Hyvin pelasi. Vauhtia ja taitoa riittää helkutisti, eikä kiekko karkaa nopeassa vauhdissakaan. Ei oikeastaan ollut kovinkaan näkyvä pelaaja omasta mielestäni, tai siis ei erottunut edukseen niinkuin Marner ja Virtanen. Kanadan suvereenia hallintaahan tuo peli odotetusti oli.

Tänään mennään striimin välityksestä, kun en paikalle mennyt. Kanada-Tshekki siis alkoi juuri, Perlini ja Point ovat sivussa. Mm. Hawryluk ja Sanheim kehissä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Linkki vie Stream2watchin sivuille, klikkailet nuo mainokset pois:
Canada U20 vs Czech Republic U20 Live Stream

Kiitos. Ei kyllä vakuuta Canada ollenkaan ainakaan toisen erän perusteella. Tsekit ei mun käsitykseni mukaan ole edes ihan siellä kärkimaiden joukossa ja kyllähän Canada ottelua hallitsee, mutta aika näennäistä hallintaa. Ehkä se Canadakin tuosta vielä parantaa ja on kisoissa kovempi?
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Kiitos. Ei kyllä vakuuta Canada ollenkaan ainakaan toisen erän perusteella. Tsekit ei mun käsitykseni mukaan ole edes ihan siellä kärkimaiden joukossa ja kyllähän Canada ottelua hallitsee, mutta aika näennäistä hallintaa. Ehkä se Canadakin tuosta vielä parantaa ja on kisoissa kovempi?


En nyt halua profiloitua pilkunviilaajaksi, mutta kun suomenkielisellä keskustelupalstalla ollaan, niin eikö voitaisi kirjoittaa mieluummin Kanada? :)

Tuosta näennäisestä hallinnasta olen samaa mieltä. Tshekki puolustanut hyvin toistaiseksi, eikä Kanada ole liiemmin päässyt huippupaikoille (Korjatkaa jos olen väärässä, koska olin pizzaa täyttelemässä, enkä kerennyt kokonaan toista erää nähdä). Kanadakin toki puolustanut hyvin, ja Blackwood maalissa on ollut vakuuttava.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
En nyt halua profiloitua pilkunviilaajaksi, mutta kun suomenkielisellä keskustelupalstalla ollaan, niin eikö voitaisi kirjoittaa mieluummin Kanada? :)

Tuosta näennäisestä hallinnasta olen samaa mieltä. Tshekki puolustanut hyvin toistaiseksi, eikä Kanada ole liiemmin päässyt huippupaikoille (Korjatkaa jos olen väärässä, koska olin pizzaa täyttelemässä, enkä kerennyt kokonaan toista erää nähdä). Kanadakin toki puolustanut hyvin, ja Blackwood maalissa on ollut vakuuttava.

Kun kerta ollaan suomenkielisellä keskustelupalstalla, niin eikö voitaisi kirjoittaa mieluummin Tsekki? :)

Blackwood tosiaan ollut minustakin vakuuttava ja erittäin varman oloinen kyllä. Mutta tosiaan, kyllä täytyy Kanadan parantaa paljon, jos haluaa taistella mestaruudesta.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Joo, hyvin on tsekit pelanneet ehkä hieman alisuorittavaa Kanadaa vastaan. Marner blokkasi erän alussa kivuliaan näköisesti yhden vedon ja lähti heti vaihtoon. Ja on tuolla Kanada aika paljon tehnyt eri kokeiluja esim. ylivoimalla, Strome ja Marner vaihtelivat puolia ja näin. Virtanen pelasi eilen Valko-Venäjää vastaan yv-muodostelmassa keskellä, nyt oli yhdessä vaiheessa tuolla b-pisteen kaarella, missä mielestäni Jaken pitäisi tuon laukauksensa takia ollakin.

Jos tästä pitäisi jotain poimia, niin Vanecek ja Blackwood ovat olleet mahtavia, muuten Marner, Konecny, Sanheim, Zacha, Soustal ja Stransky osuneet silmään hyvällä pelillä.

Tshekilläkin on hyvä pakisto Masinin ja Zborilin johdolla kisoihin. Ei vain taida hyökkäys riittää, ei se yksi Zacha pysty ihmeitä tekemään.

edit. ja mainitaan nyt, että Barzal tuntui olevan aika pihalla nuo ensimmäiset erät.

edit2. aiemmin kun kyseltiin Konecnystä, niin mainitaan nyt vielä, että uskaltaa rohkeasti haastaa pakit ja ajaa keskelle kiekon kanssa. Oivaltavia syöttöjä, kulmapaineissa olisi ehkä vähän parantamisen varaa. Kokoonsa nähden pärjää siellä jotenkuten. Luistelu on hyvää. Hyviä pieniä ratkaisuja myös jäällä.
 
Viimeksi muokattu:

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Kun kerta ollaan suomenkielisellä keskustelupalstalla, niin eikö voitaisi kirjoittaa mieluummin Tsekki? :)

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin se pitäisi kirjoittaa Tšekki, mutta käsittääkseni tuo kirjain "š" korvataan suomen kielessä sh-äänteellä, eli "Tshekki" ainakin teoriassa on myös oikein, mutta ei tästä asiasta sen enempää.

Zacha tarjosi vielä loppuhetkillä jollekin Tšekin pakille vetopaikan, ja Blackwoodin torjunnan kautta kiekko kimposi ylärimaan, joten hyvin lähellä Tšekin tasoitus kävi. Muuten Kanada hallitsi kolmatta erää paljon selvemmin ensimmäistä ja toista erää, ja tshekit alkoivat loppua kohden väsyä, mikä näkyi muun muassa harhasyöttöjen määrässä. Harhasyöttöjä tuli varmaan tuon viimeisen kymmenen minuutin aikana enemmän kuin ensimmäisen ja toisen erän aikana yhteensä.

Kuten @Eugene jo mainitsikin, niin vähän on Zacha yksinäinen tuolla hyökkäyksessä. Toki esim. Spacek jakeli pari ihan hienoa lättyä, mutta Tšekki kyllä kipeästi kaipaisi tuonne hyökkäykseen Vranan ja Pastrnakin. Vrana ei kisoihin pääse, mutta Pastrnakin osallistuminen ei ole vielä selvinnyt. Todennäköisesti Bruins ei miestä kisoihin päästä, mutta olisihan "Pasta" tshekeille todella kova vahvistus..
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Jos oikein tarkkoja ollaan, niin se pitäisi kirjoittaa Tšekki, mutta käsittääkseni tuo kirjain "š" korvataan suomen kielessä sh-äänteellä, eli "Tshekki" ainakin teoriassa on myös oikein, mutta ei tästä asiasta sen enempää.

Kyllä tuo on täysin oikea muoto, mutta en tiedä missä ja kuka korvaa sanalla Tshekki? Jos katsoo vaikka Suomi selostuksella Suomi-Tsekki matsia, niin en ainakaan muista kenenkään missään koskaan lausuneen Tsekkiä - Tshekki? No, eipä tästä sen enempää ja joo, Kanada tulee välillä vahingossa kirjoitettua Canada kun lueskelee paljon ulkomaalaisia kirjoituksia.

Blackwoodin lisäksi mielestäni ainoastaan yksi (en katsonut ihan koko peliä) kanadalainen nousi positiivisellä tavalla esiin oli Konecny. On kyllä mielenkiintoista nähdä, ketkä vielä tippuu joukkueesta ja mikä on Kanadan viimeinen kokoonpano kisoihin sekä se, että oliko tämänpäiväiset otteet vain ison kaukalon syytä sekä, ettei joukkue vielä ole ehtinyt hitsautumaan, eli parantaako Kanada ja tämänpäiväisestä pitää parantaa aivan hemmetisti, että taistelisivat mitaleista. Itse toki uskon, että parantaa, mutta pieni parannus ei tosiaan riitä. Ruotsilla, Jenkeillä, Suomella ja myös mahdollisesti Venäjällä on kovat joukkueet kasassa (hyvin vähän tiedän Venäjästä, mutta maalivahti siellä on ainakin ihan parhaasta päästä) ja tämänpäiväisellä tai vähän paremmalla pelillä ei Kanada pärjää edellä mainittuja joukkueita vastaan (vaikka olisi koko joukkue täynnä ykköskiekan varauksia).
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Kanada julkaisi lopullisen joukkueensa. Linkki Hockey Canadan sivuille.

Neljä viimeisenä tippunutta pelaajaa olivat pakeista Juulsen ja Lauzon, sekä hyökkääjistä Hawryluk ja Merkley. Ilmeisesti Kanada ei oikein vakuuttanut Tshekkiä vastaan pelatussa harjoitusmatsissa, mutta on tuo silti kova nippu. Tällä hetkellä nostan kuitenkin Ruotsin suurimmaksi mestarisuosikiksi, Kanada tulee sitten heti kakkosena.
 
Viimeksi muokattu:

Doforos

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors, LA Kings, MMÅ
Mä kans listaisin Ruotsin ykköseksi. Kova nippu ja lisäksi ison kaukalon vaikutusta ei voi jättää huomiotta. Kanadalaiset oppivat kyllä pelaamaan, mutta se ei ole samalla tapaa selkärangassa. Ruotsilla on siis kova joukkue muutenkin.
Kanada on aina kova ja mun papereissa ennen turnauksen alkua kakkonen. Mä oon jotenkin Matthews -hypea vastaan vielä, mutta voi olla että vakuutun jätkästä turnauksen aikana (tai Lahdessa tiistaina kun näen livenä). Katsotaan. Suomi, Usa ja Venäjä ilman järjestystä sijoilla 3-5 ennakkoon. Tshekki vai Slovakia sitten? En osaa kumpaakaan heittää niin paljon toisen edelle, joten sanotaan vaan sijat 6-7. Tanska ja Sveitsi pelaa oman kamppailunsa ja turnauksen isoimman matsinsa vastakkain sijoista 8-9. En näe kummankaan kykenevän yllättämään Usaa, Ruotsia tai Kanadaa. Valko-Venäjä ennakkoon heittopussi, mutta siinä on jonkinlainen yllätysmahdollisuus Slovakiaa ja Tshekkiä vastaan.
 
Tällä hetkellä nostan kuitenkin Ruotsin suurimmaksi mestarisuosikiksi, Kanada tulee sitten heti kakkosena.

Mä kans listaisin Ruotsin ykköseksi.

Kanadan mestaruuskerroin on 2,40, Ruotsin 5,50. Eli aika radikaali on tuo näkemyksenne siitä, että Ruotsi on ykkössuosikki.

Causewaycrowd.com-nimisellä sivustolla sanotaan, että Bruins ei päästä David Pastrnakia kisoihin. En tiedä miten luotettava sivusto on kyseessä mutta jos tuo pitää paikkansa, se on mielestäni Suomen kannalta erittäin hyvä uutinen uudenvuodenaaton peliä silmällä pitäen. Pastrnak olisi pelituntumasta kiinni saadessaan ollut näppäräkätisenä pelurina Tšekille kova vahvistus.
 
Viimeksi muokattu:
Causewaycrowd.com-nimisellä sivustolla sanotaan, että Bruins ei päästä David Pastrnakia kisoihin. En tiedä miten luotettava sivusto on kyseessä mutta jos tuo pitää paikkansa, se on mielestäni Suomen kannalta erittäin hyvä uutinen uudenvuodenaaton peliä silmällä pitäen. Pastrnak olisi pelituntumasta kiinni saadessaan ollut näppäräkätisenä pelurina Tšekille kova vahvistus.

Miten tuore tuo juttu on? Itse luin tänään, että Bruins ei ole vielä tehnyt päätöksiä Pastrankin suhteen, mutta päätöksiä on luvassa lähipäivinä. Nythän Pastrnak lähettiin AHL:ään hakemaan pelituntumaa.

Kanadalta mielestäni kutakuinkin odotetut pudotukset. Juulsenin odotin pääsevän mukaan ja McKeownin jäävän ulos, mutta muuten meni odotusteni mukaan.
 
Nyt kun Kanadasta tuli puhe, niin harjoituspelin perusteella alkaa ketjutkin muotoutumaan.

Perlini - Point - Virtanen
Crouse - Strome - Marner
Chartier - Beauvillier - Gauthier
Quenneville - Stephens - Konecny
Barzal

Pointin ketjuun tulee toiselle laidalle Virtanen ja uskoisin, että Perlini ainakin aloittaa toisella laidalla. Jos ketju ei toimi, niin Perlini tuosta varmaan ensimmäisenä vaihdetaan pois. Myös tuo Stromen ketju vaikuttaa paperilla aika kivalta. Marner pelaa OHL:ssä keskellä, mutta kanadalaiseen tapaan osa senttereistä joutuu pelaamaan ylitarjonnan vuoksi laidalla. Strome ja Marner ovat Kanadan junnuliigojen kenties kaksi parasta hyökkääjää ja Crouse tuo sitten voimaa ja työntekoa tuohon. Noistakin Crouse siirretään varmaan ensimmäisenä muualle jos ei ketjun peli toimi. Tuo Beauvillierin johtama ketju oli koottu Tshekki-otteluun ja toiminut ilmeisen hyvin, joten uskon että sillä aloitetaan kisat. Nelosessa Quenneville tuo voimaelementin ja Stephens ja Konecny hoitavat kiekollisen pelin. Konecny on raporttien mukaan ollut Kanadan paras hyökkääjä näissä kahdessa harjoitusottelussa. Näin ollen Barzal jää ylimääräiseksi, mutta tulee varmasti saamaan paikkoja kisojen mittaan.
 
Miten tuore tuo juttu on?

Tällä hetkellä 19 tuntia vanha:
Boston Bruins Do Not Loan David Pastrnak For World Juniors

Googletin pastrnak world juniors ja laitoin hakuehtoihin "viim. 24 tuntia"

the decision was apparently made to keep Pastrnak in North America. While the decision hasn’t been announced by the club yet, the league-wide roster freeze officially started for the Bruins at the start of December 20th in Eastern Time, so it would appear the Bruins simply let time expire.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Nyt kun Kanadasta tuli puhe, niin harjoituspelin perusteella alkaa ketjutkin muotoutumaan.

Perlini - Point - Virtanen
Crouse - Strome - Marner
Chartier - Beauvillier - Gauthier
Quenneville - Stephens - Konecny
Barzal

Pointin ketjuun tulee toiselle laidalle Virtanen ja uskoisin, että Perlini ainakin aloittaa toisella laidalla. Jos ketju ei toimi, niin Perlini tuosta varmaan ensimmäisenä vaihdetaan pois. Myös tuo Stromen ketju vaikuttaa paperilla aika kivalta. Marner pelaa OHL:ssä keskellä, mutta kanadalaiseen tapaan osa senttereistä joutuu pelaamaan ylitarjonnan vuoksi laidalla. Strome ja Marner ovat Kanadan junnuliigojen kenties kaksi parasta hyökkääjää ja Crouse tuo sitten voimaa ja työntekoa tuohon. Noistakin Crouse siirretään varmaan ensimmäisenä muualle jos ei ketjun peli toimi. Tuo Beauvillierin johtama ketju oli koottu Tshekki-otteluun ja toiminut ilmeisen hyvin, joten uskon että sillä aloitetaan kisat. Nelosessa Quenneville tuo voimaelementin ja Stephens ja Konecny hoitavat kiekollisen pelin. Konecny on raporttien mukaan ollut Kanadan paras hyökkääjä näissä kahdessa harjoitusottelussa. Näin ollen Barzal jää ylimääräiseksi, mutta tulee varmasti saamaan paikkoja kisojen mittaan.
Marner on ymmärtääkseni pelannut tämän kauden pääosin laidalla tuossa Tkachuk-Dvorak-Marner ketjussa. Mielenkiintoista nähdä mitä Marner saa aikaan tällä tasolla. OHL:ssa hän on tehnyt täysin mitä tahtoo, mutta aika halvalla osa noista maaleista on tullut mitä olen maalikoosteita katsellut. Monen OHL-jengin puolustussysteemi on käytännössä olematon ja veskareiden tasokin vaihtelee erittäin suuresti. Tuskin tullaan ihan samanlaista ilotulitusta Marnerilta ja Stromelta näkemään kuin mitä sarjapeleissä. Varmasti kuitenkin pyörivät pistepörssin kärkipäässä tässäkin turnauksessa.

Mielenkiintoista nähdä miten Perlini suoriutuu tuossa Pointin ja Virtasen rinnalla. Moni oli HFBoardsilla jättämässä häntä kokonaan joukkueen ulkopuolelle ennen näitä kahta pelattua harjoituspeliä. Hän on pelannut odotuksiin nähden vaisun alkukauden Niagaran joukkueessa, olkoonkin että koko IceDogsin joukkue on alisuorittanut aika pahasti. Konency lienee kärkkymässä seuraavana tuota paikkaa Pointin rinnalta, ellei sitten Lowry pistä jossain vaiheessa koko ketjupaletin uusiksi. Barzal tulee aivan varmasti saamaan näyttöpaikkansa hänkin. Hän on kuitenkin yksi Kanadan luisteluvoimaisimmista pelaajista ja ison kaukalon pitäisi kaiken järjen mukaan sopia todella hyvin hänen pelityylilleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös