Mainos

Aleksander Barkov jr. NHL:ssä

  • 1 560 120
  • 4 457

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Mutta ei, poikaa vaan silitellään ja selitellään kaikki musta valkeaksi täällä tuijottaen vastustajan maalinteon estämisen kanssa täysin epäolennaisia tilastoja, kuten kiekonriistotilastoja. Kiekonriistoja tapahtuu niin älyttömän vähän per peli, jopa parhailta kiekonriistäjiltä (jollainen Barkov kiistämättä on), että asialla olisi maalinteon estämisen kannalta merkittävää vaikutusta. Suurin osa kiekonriistoista kun ei tapahdu edes lähellä varsinaisia maalintekopaikkoja. Todellinen puolustuspeli tehdään sijoittumalla ja ollen jatkuvasti vastustajan ja kiekon välissä, niin että vetopaikat ja syöttöpaikat saadaan eliminoitua.

No johan on logiikkaa. Puhuin vastustajan maalien estämisestä en jäähyttömyydestä. Ei jäähyttömyys kauheasti ilahduta jos omissa soi tasakentällisin 18 kertaa useammin kuin vastustajan päässä, kun pelaaja on kentällä. Joo jäähyttömyys todella korreloi hyvän puolustuspelin kanssa automaattisesti - edelliskaudella, vai oliko sitä edellisellä kaudella, Ristolainen veti jotain puoli kautta yhdellä jäähyllä, mutta oli kuitenkin yksi liigan pahimmista pakkasukoista.

Eivät suuret jäähymäärät toki hyvä asia ole, mutta myös lähes jäähyttömyyden korostaminen yli varsinaisen vastustajan maalinteon estämisen on täysin irrelevanttia, eikä kyllä todellakaan kerro sinänsä mitään todellista pelaajan puolustustaidoista. Jos menee hieman alle änärin keskimääräisen pelaajien yksilöllisen jäähymäärän, on se aivan riittävän hyvä taso yksittäiselle pelaajalle jäähyihin liittyen. Liiallinen jäähyjen välttäminen kun voi usein viedä pelistä pois intensiteettiä ja tehdä pelaamisesta liian pehmeää.

Barkoville taas yksi miinus plakkariin. Siellä ei ole maalivahdit saaneet rantapalloakaan kiinni (molemmat käyneet yrittämässä) ja hemmetti kun Barkov antoi Ekbladin yrittää tehdä sitä, mistä miehelle ensisijaisesti maksetaan ja omissa soi, Barkovin saadessa miinuksen.

Barkovia saa kritisoida, kysymys ei ole siitä. Mutta jos miehen maalinestämis- sekä puolustustaitoja kritisoidaan pelkästään plusmiinus-tilastoon peilaten, on turha ihmetellä miksi sitä kritiikkiä sataa kritisoijan itsensä niskaan. Barkov pelaa hyökkääjistä liigan eniten ja uskallan mutuna väittää, että vetelee ainakin oman jenginsä kovimmat match upit harteilleen. Kun joutuu pelaamaan jokaista tilannetta, joukkueessa millä on maalivahti- ja syvyysongelma, ei ole ihme, että miehen plusmiinus tilasto näyttää karulta. McDavid ja Oilers myös vuottaa maaleja omiin, mutta kun kaveri paukuttaa jo 80-tehopisteen rajapinnassa, niin ei ole ihme, että mies on siitä huolimatta plussalla.

Kiekonriisto- ja blokkaustilastot (pari mainitakseni, en ole tarkistanut blokkaako Barkov hirveästi laukauksia) nimenomaan kertovat hyvästä puolustamisesta. Se, että onko hyvä puolustaminen tärkeämpää, kuin esimerkiksi hyvä kiekonhallinta, kuten monilla kärkipään senttereillä on, on sitten toinen kysymys. Ja ei, kiekon pitäminen hyökkäyspäässä ei ole puolustamista, mutta on se tavallaan maalinteon estämistä. Näistä tilastoista voidaan mielestäni vetää sellainen johtopäätös, että Barkov ei ole erityisen röyhkeä hyökkääjä. Joku voisi jopa väittää, että mies pelaa liian varman päälle, säästelee turhaan laukaustaan, eikä ota hirveästi riskejä hyökkäyspäässä tai keskialueella. Nämä ovat oikeita asioita heittää kritiikkiä miehen suuntaan, ei hänen puolustustaitonsa, joka on kiistatta eliittiä.

Itse todella toivoisin, että Barkovin kuormaa tiputettaisiin reilusti, sinne n. 20-minuutin tietämille. Toivoisin myös, että Barkov viihtyisi enemmän hyökkäyspäässä, osaisi paremmin tunnistaa tuollaisen low/medium risk, medium/high reward -tyyppiset tilanteet ja iskisi niihin. Joku kutsuu tuota Barkovin pelityyliä ääritunnolliseksi, ja tavallaan se sitä on. Minä kutsuisin sitä ehkäpä enemmän potentiaalin jättämisestä piippuun. Omasta mielestäni Barkov voisi olla, jossei parempi, niin ainakin tehokkaampi pelaaja. Se vaatisi muutaman täsmähankinnan ja valmennusfilosofian muuttamisen lisäksi Barkovilta melkoista asennemuutosta.
 
Mattiops

Jäsen
Mielestäni puolustaminen on yksiselitteisesti sitä, että estää vastustajaa saamasta maaleja. Lyhyellä aikajänteellä maalipaikat ja laukaukset ovat toki parempi indikaattori. Toteuttaako sen syötönkatkoilla, kiekonriistoilla vai pelin pitämisellä vastustajan päässä ei ole väliä loppufuloksen kannalta. Pallopeleissä puolustus ja hyökkäys ovat jatkumoa, joita on mahdoton kokonaan erottaa toisistaan.

Barkovin ollessa kentällä vastustaja saa enemmän laukauksia, reilusti enemmän maalipaikkoja ja tekee enemmän maaleja kuin Barkovin ollessa vaihtoaitiossa. Se on vain mustan selittämistä valkoiseksi jauhaa jostain Selke-trophysta noilla tilastoilla.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Mielestäni puolustaminen on yksiselitteisesti sitä, että estää vastustajaa saamasta maaleja. Lyhyellä aikajänteellä maalipaikat ja laukaukset ovat toki parempi indikaattori. Toteuttaako sen syötönkatkoilla, kiekonriistoilla vai pelin pitämisellä vastustajan päässä ei ole väliä loppufuloksen kannalta.

Barkovin ollessa kentällä vastustaja saa enemmän laukauksia, reilusti enemmän maalipaikkoja ja tekee enemmän maaleja kuin Barkovin ollessa vaihtoaitiossa. Se on vain mustan selittämistä valkoiseksi jauhaa jostain Selke-trophysta noilla tilastoilla.

Johtunee varmaan myös siitä, että yleensä Barkovin ollessa vaihdossa, vastustajan puolelta kentällä häärää kolmos-nelosketjun puukädet. Kyllähän joku McDavid esimerkiksi enemmän maalipaikkoja Barkovia vastaan luo, kuin Kassian Borgströmiä vastaan.

Väitän, että jos Barkovin kuorma laskee, niin myös tilastot paranevat.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Ja kun ne tilastot on olleet positiivisella melkein koko uran tätä kautta lukuunottamatta, niin onhan se nyt aika typerää huudella, että Barkov olisi yhtäkkiä huono puolustamaan? Siis ei vittu, vaikea uskoa että tätä keskustelua edes käydään.
 
Nimenomaan.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Pari kysymystä. 1) Kuinka hyvä McDavid olisi puolustussuuntaan, JOS laittaisi puolustuspelaamiselle yhtä paljon arvoa kuin Barkov? Voisi olla aika hyvä.
2) Mitä väliä sillä on, perustuuko pelaajan pelaaminen enemmän puolustamiseen vai hyökkäämiseen? Oleellistahan on se, että onko pelaajan vaikutus kokonaisuudessaan positiivinen vai negatiivinen ja kuinka paljon. Se, että millä tätä pystytään mittaamaan, on sitten kokonaan toinen asia.

Mutta minusta on jotenkin hölmöä pohtia, kuka hyökkääjä on paras puolustamaan, kun tällaisen tittelin voi saavuttaa täysin hyökkäyspelin kustannuksella. Saa siinä Barkov aika monta maalia estää ennen kuin ottaa kiinni eron hyökkäyspään tehoissa em. veljiin verrattuna.

1. Paha sanoa, kun McDavid pelaa oikeutetusti vahvuuksiensa kautta hyökkäys edellä.

2. @Ippenator nimenomaan väitti, että Barkov ei kuulu liigan parhaisiin senttereihin, mitä tulee maalinteon estämiseen. Tästä syystä asiasta keskustellaan.

Olen samaa mieltä, että eihän tämä keskustelu hedelmällisin ole, mutta hyvähän se on välillä jauhaa nyansseistakin samojen vanhojen lorujen ohella.
 
Mattiops

Jäsen
Johtunee varmaan myös siitä, että yleensä Barkovin ollessa vaihdossa, vastustajan puolelta kentällä häärää kolmos-nelosketjun puukädet. Kyllähän joku McDavid esimerkiksi enemmän maalipaikkoja Barkovia vastaan luo, kuin Kassian Borgströmiä vastaan.

Väitän, että jos Barkovin kuorma laskee, niin myös tilastot paranevat.
Toki näin, mutta sekä Barkov itse aikaisemmilla kausillaan että kaikki Selke-voittajat yleensä pystyvät kääntämään nuo tilastot (reilusti) positiivisiksi, vaikka pelaavat vastustajan parhaita vastaan. Barkov pelaa melkein kaikilla mittareilla ohi-kautta eikä ole tämän kauden otannalla lähelläkään parasta suomalaispelaajaa, mikä silti tuntuu olevan joidenkin mielestä hänelle automaattisesti kuuluva titteli.

Olen samaa mieltä, että Barkov pelaa aivan liikaa minuutteja.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Jos poistaisi Barkovilta tuon jakson kun Trocheck oli poissa, ja lisäisi sen jälkeiset pelit. Sitten laskisi niiden keskiarvolla tän hetken pelimäärän tuomat pisteet. Saisi varmasti aikalailla eritilastot.

Laitetaan nyt vielä kerran, kun tuntuu monelta vain tilastoja tuijottavalta unohtuvan. Kun Trocheck oli poissa, niin Barkov pelasi tyyliin ylivoimat, alivoimat, otti lähes kaikki omanpään aloitukset (etenkin kolmoserissä sekä pelienlopussa) ja pelasi tyyliin pelien vikat 5min yhtäsoittoa kentällä.

Juu. Aika kumma, että tilastot kärsivät tuossa hommassa. Olisi kiva nähdä nuiden listan sentterien pelaavan samalla tavalla vastaavanlaisessa jengissä. Voisi olla aika kylmää kyytiä suurimmalla osalla.

Ja vielä loppuun. Juu Barkov pelaa liian saftyä, mutta silti pelaa pinna/pelitahdilla. Kyllä sanon silti, että on suomalaisista top3 pelaaja. Vaikka pelaakin "ohikauttaan"
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Toki näin, mutta sekä Barkov itse aikaisemmilla kausillaan että kaikki Selke-voittajat yleensä pystyvät kääntämään nuo tilastot (reilusti) positiivisiksi, vaikka pelaavat vastustajan parhaita vastaan. Barkov pelaa melkein kaikilla mittareilla ohi-kautta eikä ole tämän kauden otannalla lähelläkään parasta suomalaispelaajaa, mikä silti tuntuu olevan joidenkin mielestä hänelle automaattisesti kuuluva titteli.

Olen samaa mieltä, että Barkov pelaa aivan liikaa minuutteja.

En ole täysin eri mieltä kaikesta, mutta monilla mainitsemillasi asioilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen keskustelun kanssa. Eli väite, että Barkov olisi huono puolustamaan ja että plusmiinus-tilasto jollain tavalla olisi tästä todiste. Niin kuin eräs, yleensä kuvasta katoava, mutta selkeästi palstaa silti lukeva nimimerkki väittää. Selke-väittelyyn en ota kantaa, koska en koko palkinnolle älyttömästi anna painoarvoa, johtuen sen mainepohjaisuudesta enemmän kuin mistään kiistattomista tilastoista, mitä ei ole edes olemassa. Menee samaan kastiin Hartin kanssa, mutta se onkin jo täysin tähän ketjuun kuulumaton miete, joten pahoittelut siitä.

Ei se Barkov kovin kaukanaan kärjestä ole. Itse en keksi kuin kaksi nimeä, jotka ovat olleet ylitse muiden suomalaisten tällä kaudella. Mutta vain tällä kaudella. Pidemmällä tarkastelulla Barkov on ollut paras suomalaispelaaja, siinä missä Laine on ollut paras suomalainen maalintekijä, vaikkei sitä tällä hetkellä välttämättä olekaan. Barkovilta on lupa odottaa enemmän ja uskonkin, että jos joukkue pysyy ehjänä ja mies pelaa vahvan loppukauden, viitan voi taas ansaitusti ripustaa Sashan ympärille.
 
Mattiops

Jäsen
Tuo yltiövarmistelevuus ja röyhkeyden puute on seikka, joka mielestäni todella erottaa Barkovin sukupolvensa parhaista pelaajista. Barkovin pelissä näkyy kovin harvoin tahtoa ottaa koko peli haltuun ja olla itse se pelaaja, joka ratkaisee joukkueelleen voiton. Kun Barkov saa tilaa ja aikaa hyökkäysalueella, hän hidastaa heti liikettään ja alkaa etsiä kaveria, jolle syöttää. Rajut maalinedustalle ajot puuttuvat lähes kokonaan Barkovin pelistä. Taidossa Barkov ei periaatteessa häviä esim. Matthewsille tai Eichelille yhtään.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Noh, Ippen analyysi kariutui ja menetti uskottavuutensa jo siinä vaiheessa, kun käytti Barkovin taitojen mittarina lajin turhinta tilastoa. GJ, jos oli trolli nimittän oli niin palavaa roskaa koko väite, ettei voi uskoa todeksi. Sasha on Floridan paras pelaaja ja jos hänet tuosta otettaisiin pois niin voisi melkein taata, että Florida olisi liigan pisteautomaattina.
 
Tuo yltiövarmistelevuus ja röyhkeyden puute on seikka, joka mielestäni todella erottaa Barkovin sukupolvensa parhaista pelaajista. Barkovin pelissä näkyy kovin harvoin tahtoa ottaa koko peli haltuun ja olla itse se pelaaja, joka ratkaisee joukkueelleen voiton. Kun Barkov saa tilaa ja aikaa hyökkäysalueella, hän hidastaa heti liikettään ja alkaa etsiä kaveria, jolle syöttää. Rajut maalinedustalle ajot puuttuvat lähes kokonaan Barkovin pelistä. Taidossa Barkov ei periaatteessa häviä esim. Matthewsille tai Eichelille yhtään.
Tästä samaa mieltä. Barkov olisi vielä napsun parempi pelaaja ja tehokkaampi hyökkäyspäässä, mikäli olisi hieman röyhkeämpi ja itsekkäämpi. Mikko Koivun asenne sekä röyhkeys yhdistettynä Barkovin taitoihin, niin olisi peto molemmissa päissä kenttää. Nyt jotain jää piippuun Barkovin kohdalla. Sebastian Aho erottuu myös röyhkeydessä ja ratkaisuhalukkuudessa ratkaissa hyökkäyspäässä, jos vertaa Barkoviin ja liialliseen epäitsekkyyteen.
 
Sun viestiin voi jopa yhtyä jollain tasolla, mutta jos ottaa tuon lainauksesi tummennetun kohdan, missä lukee yltiövarmistelevuus ja röyhkeyden puute, niin kertoo, ettei tiedä Barkovista mitään. Barkovin hyökkäysalueen pelaaminen, kun kiekko on vastustajalla, on kaukana yltiövarmistelevasta, eikä siitä puutu edes röyhkeyttä. Kun kiekko on itsellä, niin Barkov voisi olla röyhkeämpi, mutta ei sillä ole mitään tekemistä minkään varmistelun kanssa.
 
Liiallinen kiltteys paikoiteillen kuvaa paremmin Barkovin toimintaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No niin..15 kertaa tällä kaudella yli 24min ja viimeksi 3.1.2019
Ja 4s enemmän per peli kuin mcdavid
Juu. Tällä kaudella hyökkääjä on pelannut 24 minuuttia tai enemmän 206 kertaa. Kuulostaa paljolta mutta kun tähän mennessä noita lokeja pelaajien peleistä on 20579 kappaletta niin se ei ole kovin paljoa kokonaisnäärästä. Reilu prosentti oikeastaan.

Ja näkyy vähän McDavidinkin pelaamisessa nuo peliajat ilmeisesti. 5vs5 points/60 lukema on tällä kaudella 2.76 ja viime kaudella 3.17.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Eipä tätä jääkiekkopalstojen Don Tamia aka Ippenaattoria hirveän tosissaan voi ottaa juttujensa kanssa, ainakaan jos on yhtään seurannut kaverin otteita yhdellä tietyllä ulkomaalaisella keskustelupalstalla. Ainahan kaverilla on ollut tapana omaksua joku eroava mielipide yleisestä mielipiteestä ja sitten väitellä tästä niin pitkään kunnes viimeisimmätkin vastaväittelijät ovat väsytetty loppuun, ihan sama vaikka tähän voittoon menisi muutama päivä, sillä viimeinen sana väittelyssä keskustelupalstalla on aina tärkein.

Tuo, että jätkä on taas vänkäämässä Barkovin heikoista puolustuspään kyvyistä on aika hupaisaa luettavaa ottaen huomioon, että kaverilla oli tapana pumpata Laineen rookie-kaudella tämän hyvää puolustustyönkentelyä. Olihan Laine Matthewsiakin parempi puolustussuuntaan jo tuolloin.

Kaikki varmasti muistavat kuinka Laine oli usein ensimmäisenä takaisin luistelemassa omiinpäin (koska oli hyökkääjistä surkein menemään kiekon perään päätykiekkoihin jolloin oli helpoin polkea takaisin omiin päin) ja kuinka upeasti oli usein pitkän mailansa kanssa pyrkimässä häiritsemään vastutajien viivapeliä (jokainen voi miettiä kuinka paljon paikallaan seisominen oikeasti vaatii taitoa). Tuossahan ne loistavan puolustuspään pelaamisen kriteerit täyttyvät. Ihan sama vaikka muutaman kerran peliä kohden vähän menettelee kiekkoja vastustajilla omalla alueella tai jos yksi vahinko-oma maali sattuu käymään, kun ajatus ei ihan ollutkaan oman puolustuspään tekemisessä.

Myös tuolloin oli muodissa se, että Matthewsin ykköspaikkaa kiekonriistoissa ei kannattanut edes noteerata sillä täysin turha statsi mitä tulee puolustuspelaamiseen. Eihän se nyt ole tärkeää oman maalin varjelemisessa, että saa esimerkiksi karvattua kiekon omalle joukkueelle juuri ennen kuin vastustaja saa syötettyä kiekkoa mahdolliseen maalintekopaikkaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eipä tätä jääkiekkopalstojen Don Tamia aka Ippenaattoria hirveän tosissaan voi ottaa juttujensa kanssa,
Trollihan tuo on. Viimeistään tuo "Barkov mahtuu häthätää liigan TOP25-senttereiden joukkoon" lause tuon paljasti. Tahallaan vaan yrittää saada ihmiset provosoitumaan.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Trollihan tuo on. Viimeistään tuo "Barkov mahtuu häthätää liigan TOP25-senttereiden joukkoon" lause tuon paljasti. Tahallaan vaan yrittää saada ihmiset provosoitumaan.
No kyllä tuossa listalla olevia voi kaikkia sanoa joko paremmiksi tai ainakin samaa tasoa oleviksi. Vai ketkä siitä on sitten selkeästi huonompia kuin barkov?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös