Aleksander Barkov jr. NHL:ssä

  • 1 466 548
  • 4 237
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Tähän vaikuttaa varmasti myös se, että Selkestä äänestetään kauden päätyttyä, kun on jo selvinnyt, keiden joukkueet ovat pudotuspeleissä ja keiden eivät. Art Ross taas mittaa absoluuttista suuretta.

Jos Selke mitattaisiin jonkun objektiivisen tilastomallin mukaan - esimerkiksi regressioon perustuva analyysi, kuka pelaaja rajoitti eniten omiin muodostuvaa maaliodottamaa - niin varmasti nähtäisiin Selke-voittajia myös pudotuspelien ulkopuolella olevista joukkueista.
Muokkasit viestiäsi jollain ihme mutkuttelulla, ei jatkoon.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä kun Barkovin ja Selänteen voittomaaleja vertailtiin, niin Barkov on tehnyt änärissä 266 maalia, joista 48 oli voittomaaleja. Eli päälle 18 prosenttia Barkovin tekemistä maaleista oli voittomaaleja. Selänne puolestaan teki uransa aikana 684 maalia änärissä, joista 110 oli voittomaaleja, eli suhteessa vain 16 prosenttia. Noi luvut on hockey-reference.comista, ja noiden lukujen mukaan Barkov on suhteessa ollut tehokkaampi maalintekijä. Jos siis tehokkuus määritellään voittomaaleilla suhteessa kaikkiin maaleihin.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jos vertaat Barkovin ja Selänteen voittomaaleja, niin huomaat, että Barkovilla on 11 kauden jälkeen 48 voittomaalia ja Selänteellä oli 11 ensimmäisen kauden jälkeen 65 voittomaalia. Asettuu hieman kyseenalaiseksi vertauksesi, mutta se on ok. Onhan kyseessä kuitenkin Barkovin ketju joten jotkut faktat voivat olla vähän kiusallisempia.

Oli myös hauska tuo 2022-2023 kausi, kun Barkov ei tehnyt pleijareissa yhtään voittomaalia ja joukkueensa hävisi cup finaalit. Selänne 10v vanhempana 2006-2007 kauden pleijareissa taas teki kaksi voittomaalia ja finaaleissakin pisteen enemmän kuin Barkov -23 finaaleissa ja Selänteen joukkue voitti Stanley Cupin. Mutta toki 100 kertaa sadasta valitaan Barkov ennen Selännettä, jos on tavoite voittaa. Näin se on.

Barkovin legendaariset voittotaidot varmasti tullaan huomioimaan hart-äänestyksissäkin. Selännehän siellä oli vaan seitsemänä kautena äänillä, mut ei se taida mistään kertoa, kun sata kertaa sadasta valitaan Barkov kuitenkin.
Sulla on puutteellinen ymmärrys siitä, miten jääkiekossa voitetaan. Mitä pitää tapahtua, että joukkue voittaa ja joukkueen pelaajat pääsevät tekemään voittomaaleja. Siksi voit luetella tilastoja ja muita knoppeja maailman tappiin, etkä silti onnistu vakuuttamaan ketään, joka edes vähän alusta ymmärtää asiasta.

Joukkueensa ykköspelaajana Selänne ei tehnyt yhtään voittomaalia finaaleissa. Joukkueensa ykköspelaajana Selänne ei pelannut pudotuspelejä kuin yhtenä keväänä.

2006-07 Ducks oli kiistatta kahden Norristason puolustajan joukkue ja keväällä jo vähän Getzlafinkin. Selänne oli uransa lopussa erinomainen yv-pelaaja ja toki tärkeä osa Ducksin menestystä. Oliko niin tärkeä, etteikö Ducks olisi kestänyt Selänteen mahdollista loukkaantumista, tuskin.

Tilanne on ihan eri kuin Barkovilla, joka on kannua tavoittelevan Panthersin franchisepelaaja. Tärkein kaukalossa viilettävä luistelija sille, että otteluissa voittomaaleja merkitään Panthersin pelaajille.

Tietysti saattaa olla niin, että tulevaisuudessa tämän maailman evolvingien totuudet ovat ne kun jäävät henkiin. Selänteet ja ovechkinit merkkauttivat nimensä pöytäkirjoihin usein ja pokkasivat pystejä.

Barkov saattaa päätyä jatkoksi O'Reillyn, Bergeronin, Kopitarin, Toewsin jne. ketjuun. Pelaajia, joita ei mediassa tai fanien keskuudessa pidetty aivan eliittinä, mutta jotka kuitenkin jostain sattuman oikusta voittivat yllättävän paljon tärkeitä jääkiekko-otteluita joukkueensa avainpelaajina, vaikkei olisi pitänyt.

Onnekkaita paskiaisia!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kova teko Barkovilta johdattaa joukkonsa kapteenina toisen kerran peräkkäin loppuotteluihin. Yksi suomalaisen jääkiekkohistorian kovimpia tekoja. Edelleen turhan vähän puhutaan Floridasta, vaikka jonkinlaisesta orastavasta minidynastiasta voidaan alkaa puhua. Franchisepelaaja ja ihan aikuisten oikeasti jos ei jo nyt ole paras suomalainen pelaaja, niin ainakin matkalla kohti sitä titteliä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Barkovia on tosiaan äärimmäinen ilo katsoa - sieltä tulee häkellyttävää taitoa, mutta sen lisäksi about ziljoona huomaamatonta ja tehokasta tekoa jäällä, jotka eivät ikinä pääse highlightseihin. Olisi totaalisen vastenmielistä jos tälläinen tyyppi pelaisi vastustajan riveissä...
 
Seiskakerros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jos joukkueen menestys voidaan henkilöidä yhteen pelaajaan, niin kyllä sitten menestymättömyyskin. Jos kaksi perättäistä finaalipaikkaa joukkueelle tekee Barkovista suuren pelaajan, niin kyllä se pitää myös voida päätellä, että ensimmäiset yhdeksän kautta Barkov oli roolissaan korkeintaan keskinkertainen, kun voitettuja pudotuspelisarjoja oli yhteensä yksi.

Yksittäisten pelaajien arviointi joukkueen menestyksellä on kyllä ihan puhdasta huumoriosastoa, ellei pidä jääkiekkoa tosiasiassa yksilölajina, jossa joukkueen menestykseen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä on tasan yksi eli se franchise-pelaaja. Tai sitten loogisessa päättelykyvyssä on isoja aukkoja.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Barkovin faija vetää Selänteen faijaa turpaan.

Jos Selänne laitettaisiin pelaamaan Barkovia vastaan niin Teukka ei tekisi maaliakaan, Barkov sen sijaan dominoisi edistyneitä tilastoja ja tekisi siinä sivussa pari tehopistettäkin.
Toisaalta prime-Barkov ja prime Selänne maajoukkueessa samassa ketjussa olisi varmasti jotain hienoa.

En ihan ymmärrä kahden noin erilaisen pelaajan vertailua.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kova teko Barkovilta johdattaa joukkonsa kapteenina toisen kerran peräkkäin loppuotteluihin. Yksi suomalaisen jääkiekkohistorian kovimpia tekoja. Edelleen turhan vähän puhutaan Floridasta, vaikka jonkinlaisesta orastavasta minidynastiasta voidaan alkaa puhua. Franchisepelaaja ja ihan aikuisten oikeasti jos ei jo nyt ole paras suomalainen pelaaja, niin ainakin matkalla kohti sitä titteliä.

Pienten marginaalien ja korkean varianssin sarja. Peräkkäiset konferenssin harjaamiset ja Stanley Cup-finaalit on moderneina aikoina kova temppu.

Barkovin ja Tkachukin ympärille rakentuu pitkillä vuosilla. Lundell RFA lie sainataan. Bobrovskylla vielä pari kautta mikäli konkarin vire säilyy. Pakistossahan on sitten raukeavia soppareita - OEL, Kulikov, Montour. Ekbladin 7,5 cap hit enää vuoden verran.
 
Argon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Forsling kiinnitettynä 5,75M cap hitillä vuoteen 2032 asti.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Barkov saattaa päätyä jatkoksi O'Reillyn, Bergeronin, Kopitarin, Toewsin jne. ketjuun. Pelaajia, joita ei mediassa tai fanien keskuudessa pidetty aivan eliittinä, mutta jotka kuitenkin jostain sattuman oikusta voittivat yllättävän paljon tärkeitä jääkiekko-otteluita joukkueensa avainpelaajina, vaikkei olisi pitänyt.
Henkilökohtaisesti ymmärrän kyllä tuon kategorian, mistä tuossa noiden pelaajien kohdalla puhutaan, mutta minusta Kopitar ei tuohon joukkoon kuulu. Jos onnistuu olemaan sellaisessa humalatilassa että keksii tilastoja tai muita höpinöitä joilla Kopitarista saadaan "ei aivan eliittipelaaja", pidän sellaista humalatilaa varsin kadehdittavana enkä usko itse pystyväni sellaista saavuttamaan, ja olen sen johdosta siitä hyvin kateellinen.

Kyllä Barkovilla toki on pistetuotannossa ja muussa suorittamisessa ja tuloksissa ja saavutuksissa vielä parantamisen varaa, mutta sinä päivänä kun siitä kaverista kaikki puhuvat tyyliin "no se on aika lailla Floridan/suomalainen versio Kopitarista", Barkov voi todeta omasta kehityksestään pelaajana että tehtävä suoritettu, mission accomplished.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Toews, Kopitar, Bergeron ja Barkov ei eliittiä?

Kuka tahansa tuon tasoinen kelpaisi ykkössentteriksi contenderiin. Ai niin, ja onhan tossa kuusi kannuakin ykkössenttereinä. Kohta ehkä seitsemän.
 
Evolving

Jäsen
Havainnollistavana esimerkkinä tein tälläsen, kun eliittipelaajan määritelmästä on käyty keskustelua. En jaksa loppuun asti täyttää vielä, mutta tässä nyt jotain nimiä.

S -tier: generational talentit, kantavat yksinäänkin joukkueita
A+ -tier: all-star taso, mvpt, huippua, mutta eivät täysin yksinään kanna joukkueita
A- -tier: franchise-taso, perushyviä, kahden suunnan hyökkääjiä, tarvitsevat yleensä a+ tekemään maaleja

Periaatteessa s ja a+ on tier 1. Käytännössä s-tier on niin harvinainen, että ei voi sen takia laskea a+ tier 2 vaan a+ on juuri ne todella hyvät pelaajat joita on useammissa top 10 joukkueissa ja s-tier taas esiintyy juuri ja juuri 1-2:ssa top 10 joukkueessa. A- on sitten yleisempi.

Barkov ehkä voisi päästä tuohon a+ , mutta aika näyttää. Mielestäni Kopitar on röyhkeämpi versio Barkovista, mutta en osaa häntä oikein sijoittaa tuolle listalle.

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tästä henkilökohtaisuudesta on annettu rikepiste.
Havainnollistavana esimerkkinä tein tälläsen, kun eliittipelaajan määritelmästä on käyty keskustelua. En jaksa loppuun asti täyttää vielä, mutta tässä nyt jotain nimiä.

S -tier: generational talentit, kantavat yksinäänkin joukkueita
A+ -tier: all-star taso, mvpt, huippua, mutta eivät täysin yksinään kanna joukkueita
A- -tier: franchise-taso, perushyviä, kahden suunnan hyökkääjiä, tarvitsevat yleensä a+ tekemään maaleja

Periaatteessa s ja a+ on tier 1. Käytännössä s-tier on niin harvinainen, että ei voi sen takia laskea a+ tier 2 vaan a+ on juuri ne todella hyvät pelaajat joita on parhaimmillaan 4-6:ssa joukkueessa lähes jokaisena kautena. s-tier taas esiintyy juuri ja juuri 1-2 joukkueessa. A- on sitten yleisempi.

Barkov ehkä voisi päästä tuohon a+ , mutta aika näyttää. Mielestäni Kopitar on röyhkeämpi versio Barkovista, mutta en osaa häntä oikein sijoittaa tuolle listalle.

Mene nyt jo vittuun.

Menetit uskottavuutesi jo siinä vaiheessa kun julistit että Sasha ei ole erityisen taitava pelaaja NHL:ssä.
 
Viimeksi muokattu:

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Jos joukkueen menestys voidaan henkilöidä yhteen pelaajaan, niin kyllä sitten menestymättömyyskin. Jos kaksi perättäistä finaalipaikkaa joukkueelle tekee Barkovista suuren pelaajan, niin kyllä se pitää myös voida päätellä, että ensimmäiset yhdeksän kautta Barkov oli roolissaan korkeintaan keskinkertainen, kun voitettuja pudotuspelisarjoja oli yhteensä yksi.

Yksittäisten pelaajien arviointi joukkueen menestyksellä on kyllä ihan puhdasta huumoriosastoa, ellei pidä jääkiekkoa tosiasiassa yksilölajina, jossa joukkueen menestykseen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä on tasan yksi eli se franchise-pelaaja. Tai sitten loogisessa päättelykyvyssä on isoja aukkoja.
Muutenkin tämä nykyajan jääkiekkoon kovasti kuuluva henkilönpalvonta on ainakin itselleni melkoisen irvokasta. Barkov on toki nykyään minunkin näkökulmastani katsoen aivan loistava pelaaja, kun tekee nykyään ihan oikeaa tulosta varsin hyvin myös playoffseissa (se on edelleenkin se ainoa ihan oikeasti merkittävä asia, kuinka hyvin voittoon johtavaa tulosta tehdään). Mutta ei hän mikään joukkuettaan yksin kannatteleva uskomaton yliukko siltikään ole. Kyllä Florida on nimenomaan joukkueena erinomainen tällä hetkellä, ja siellä on useampi kaveri, jotka ovat kutakuinkin samassa merkityksessä joukkueen menestykseen. Ja onko sillä edes väliä onko joku heistä merkityksessään hieman enemmän kuin muut (oli sitten Barkov tai joku muu Floridan kärkiukko kyseessä)? Joukkueena he tuolla pelaavat ja nimenomaan noiden kärkiukkojen panos YHDESSÄ johtaa menestymiseen. Ja joka tapauksessa pelikohtaisesti se vaihtelee, kuka se ykköspelaaja milloinkin on.

Juujuu, ilman Barkovia Florida ei välttämättä pelaisi finaaleissa, mutta kyllä samat sanat voi sanoa Tkachukista, Verhaeghesta, Reinhartista, Bobrovskista, Forslundista tai vaikkapa Montourista, Bennettistä, Ekbladista ja Lundellistakin. Ja myös näiden pelaajien lisäksi löytyvät pelaajat ovat varsin laadukkaita ja sopivat Mauricen systeemi-/prosenttikiekkoon varsin hyvin. Mauricella on kieltämättä vielä paremmat palaset nyt Floridassa, kuin oli Winnipegissä aikoinaan.

En ole sinänsä Mauricen kaltaisen systeemikiekon ylimpiä ystäviä - varsinkaan, kun hänellä ainakin Winnipegin vuosinaan ei paljon muuta löytynyt pelitapaan, kuin äärimmäistä dump and chasea. Floridassa näyttäisi ainakin jonkin verran uudistuneen Mauricekin. Ehkä siihen on auttanut myös monipuolisempi, tasaisempi ja kaikenkaikkiaan laadukkaampi pelaajisto.

Joka tapauksessa nyt olisi ehdottomasti hienoa, että Florida voittaisi mestaruuden, varsinkin jos Edmonton tulee finaalissa vastaan. McDavidin henkilöpalvonta räjähtää stratosfääriin, jos Edmonton voittaa, ja sellaista en ainakaan itse jaksa sitten ollenkaan. Ja joka tapauksessa pitäähän sitä suomalaisille kannua toivoa. Jos Dallas kuitenkin vielä jollain ilveellä kampeaakin itsensä finaaliin, niin sitten minulle on aika sama kumpi kannun vie. Kumpikin on niitä mieleisimpiä NHL-joukkueita itselleni - eikä vähiten suomalaispainotteisuutensa ansiosta. Floridan tai Dallasin voittaessa on sitten kaikki hyvin. Ja kumpi vain sitten voittaakin, niin en kyllä suostu lähtemään minkäänlaiseen henkilönpalvontaan mukaan. Oli sitten Barkovista, Heiskasesta tai kenestäkään muusta yksittäisestä pelaajasta kyse.
 
Viimeksi muokattu:

Evolving

Jäsen
Mene nyt jo vittuun.
Pakota.
Menetit uskottavuutesi jo siinä vaiheessa kun julistit että Sasha ei ole erityisen taitava pelaaja NHL:ssä.

Jos et tuon enempää osaa lukea niin eihän se ole minun ongelmani. Erityisellä tarkoitan nimenomaan, että Barkov ei ole mielestäni yllämainittujen pelaajien tasolla. Olen tainnut jo 124 kertaa sanoa, että tässä pelissä on hyvienkin pelaajien kesken tasoja.

Muistin virkistykseksi:
Kun sanon erityisen taitava tarkoitan, että Barkov ei ole McDavidin, Draisatlin, Makarin ja Matthewsin tasolla. Barkov on taitava, mutta ei mitään eliittitasoa mielestäni.

Kannattaa lukea ne lainaamiensa viestien jälkeiset keskustelut. Ei jaksaisi jatkuvasti olla toistamassa itseään.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Lopeta vittu jo, ei tätä kukaan enää jaksa!! Täällä on asiakirjoittajat antaneet painavia mielipiteitä ihan faktoilla, lopeta tuo vitun yhden miehen ristiretki kun kukaan ei sitä halua.
Voi tulla sakkoa tästä viestistä, mutta tulkoot.
Sasha on loisatava pelaaja tilastojen mukaan sekä siinä tärkeimmässäkin, eli silmillä!!
 
Kyle

Jäsen
Henkilökohtaisesti ymmärrän kyllä tuon kategorian, mistä tuossa noiden pelaajien kohdalla puhutaan, mutta minusta Kopitar ei tuohon joukkoon kuulu. Jos onnistuu olemaan sellaisessa humalatilassa että keksii tilastoja tai muita höpinöitä joilla Kopitarista saadaan "ei aivan eliittipelaaja", pidän sellaista humalatilaa varsin kadehdittavana enkä usko itse pystyväni sellaista saavuttamaan, ja olen sen johdosta siitä hyvin kateellinen.

Kyllä itse sanoisin mututuntumalla, että isoimmat Pohjois-Amerikkalaiset jääkiekko mediat rankkasivat Kopitarin järjestäen Bergeonin ja Toewsin taakse kun herrat oli prime-time iässä. Yleensä kun kauden alla tuli näitä top 100 listauksia. Median ja suurenyleisön arvostustahan tässä kysyttiin. Sen sijaan kaiken kaikkiaan kyseinen kolmikko ei ollut mitenkään hirveän aliarvostettu, vaan kaikki löytyivät yleensä heti Crosbyn jälkeen.

Toki löytyy se joukko jonka ainut NHL-seuraaminen tapahtuu sivun 235 kautta ja sen myötä Toews, Bergeron ja Kopitar saattoivat jäädä tutkan alle. Kun eivät useimmiten mahtuneet ihan siihen pistepörssin terävimpään kärkeen.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Yksi kirjoittaja tuhoaa tuolla paskallaan koko ketjun. Painuisi helvettiin täältä.
 
Evolving

Jäsen
Käyttäjä on saanut kokonaisuudesta pelikiellon.
Yksi kirjoittaja tuhoaa tuolla paskallaan koko ketjun. Painuisi helvettiin täältä.
Lopeta vittu jo, ei tätä kukaan enää jaksa!! Täällä on asiakirjoittajat antaneet painavia mielipiteitä ihan faktoilla, lopeta tuo vitun yhden miehen ristiretki kun kukaan ei sitä halua.
Voi tulla sakkoa tästä viestistä, mutta tulkoot.
Sasha on loisatava pelaaja tilastojen mukaan sekä siinä tärkeimmässäkin, eli silmillä!!

Kommentoin sampion, killimaisterin ja larzzonin keskustelua eliittipelaajien kategorioista. Nyt lopettakaa tuo lapsellinen itkeminen muitten tavoista keskustella, kun itse ette ole keskusteluun kontribuoineet aikoihin mitään.

Näyttäkää esimerkkiä ja keksikää parempi aihe.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eiköhän se vastustajan tehojen hyydyttäminen ole enemmänkin Öljyn prioriteetti. Selkeänä altavastaajana lähtevät finaaleihin. Tai sitten niin päin, että miten saisivat tehtyä niitä maaleja NHL:n tämän hetken parasta joukkuetta vastaan. Turha nöyristely hittoon!
 
Evolving

Jäsen
On kyllä mielenkiintoinen match-uppi tulossa, kun maailman paras kahden suunnan hyökkääjä Barkov saa pimennettäväkseen maailman parhaan hyökkääjän Connor McDavidin. Iso haaste ja tavallaan myös mahdollisuus. Olisi iso sulka Barkovin hattuun, jos saisi McDavidin pidettyä pienillä tehoilla finaalisarjassa.

Jep, mielenkiintoiseksi menee
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös