Tämä on vaan aina yhtä paskaa argumentointia. Sasha pelasi jo liigassa 17-vuotiaana piste per peli-tahdilla pudotuspelejä ja NHL:ssäkin erittäin kunnioitettavat 14 pistettä 16 otteluun joukkueessa, jossa vastustajan pääasiallinen tavoite on hiljentää Barkov. Tämä on aivan eri asia kuin olla vaikkapa Kucherov, jolla on tulitukea ympärillään aivan helvetisti. Jääkiekko on joukkuelaji, eikä voittaminen ole mitään noin mystistä kuin sinä väität. Kyllä, jotkut menevät kovissa peleissä paniikkiin tai eivät kestä fyysisempää kiekkoa, mutta Barkov ei ole koko urallaan näyttänyt viitteitä tällaisesta. Hänet on yksinkertaisesti draftattu yhteen heikoimmista NHL-joukkueista, joka on vasta hiljattain muodostunut edes pudotuspelijoukkueeksi.
Vähän sama kohtalohan oli Selänteellä aikoinaan. Kovimmat pelivuotensa hän pelasi Ducksissa 90-luvulla. Tekemällä suunnilleen puolet joukkueen maaleista ei Anaheimilla silti ollut hirveästi saumoja pitkiin SC-runeihin kun jo ensimmäisellä kierroksella vastustajan tehtävä oli yksinkertainen - pimennä Kariya ja Selänne = voita.
Olen todella kova Sebe-fani, mutta on mielestäni aivan naurettava ajatus, että Aho olisi onnistunut tehtävässään jotenkin paremmin "voittajan ominaisuuksillaan". Ja tämä kaikki Carolinan pelit katsovalta. Minusta Aholla ja Barkovilla on molemmilla johtajan ominaisuuksia, molemmat ovat rauhallisia ja sanansa huolella valitsevia pelaajia, jotka eivät kuitenkaan kaukalossa nöyristele ketään. Heitä on joukkuetovereiden helppo seurata taisteluihin.
Väitän, että Aholla on se kovempi voitontahto niissä kovissa paikoissa. Hänellä tulee se todellisiin isoihin voittoihin tarvittava pelirohkeus ja intensiivisyys esiin usein kovimmissa peleissä. Kaikilla pelaajilla ei todellakaan tätä ominaisuutta ole. Mielestäni Barkovilta se tosiaan ainakin jossain määrin juuri puuttuu, ja hän on tavallaan liiankin rauhallinen ainakin ajoittain. Itse näen, ettei se ole niin paljon hyve, kuin se vaikuttaisi, monesta kovin suomalaisesti ajattelevasta tuntuvan. Toki en minäkään sitä väitä, että Aho vielä joku uskomattoman suuri voittaja ja liideri olisi, mutta mielestäni hän on jo osoittanut urallaan siihen parempaa potentiaalia, kuin liiankin rauhallinen ja tavallaan varmisteleva Barkov.
Ahosta hyvä esimerkki vaikkapa aikoinaan 17-vuotiaana tehty Liigan seitsemännen pelin jatkoajan voittomaali, josta jotkut sanoivat heti pelin jälkeen, että hullunrohkeasti poika lähti kärkkymään heti vaihdosta tultuaan, ja olisi Marjamäki todennäköisesti laittanut pojan vilttiin, jos ei siitä olisi maalia tehnyt. No, teki maalin ja ratkaisi mestaruuden. Eikä päätä sitten kylmännyt siinä läpiajossakaan yhtään.
Oma näkemykseni on se, että juuri tämänkaltaisilla pelaajilla niitä isoja voittoja otetaan, kunhan muitakin hyviä pelaajia toki löytyy. Eli tällainen pelaaja, joka toki osaa puolustaa, mutta haistaa nämä oikeat riskinoton paikat, eikä pelkää niihin tarttumista ja sorru liialliseen varmisteluun. Tällaiset pelaajat voittavat suuria pelejä ja myös saavat yleensä joukkuekavereihinsakin tarttumaan sitä oikeaa pelirohkeutta ja intensiivisyyttä. Minun näkemykseni on siis, että mitä kovemmat pelit, sitä enemmän Barkov sortuu tavallaan liian nöyrään pelaamiseen. Varovaisuus ja tarkka puolustaminenhan ei sinänsä ole jääkiekossa varsinainen tavoite, vaan optimoida puolustamisen ja hyökkäämisen suhde niin, että mahdollisimman varmasti tehdään maaleja enemmän kuin vastustaja. Mieluummin useampi enemmän kuin yksi, koska pelien voittaminen tulee kuitenkin keskimäärin sitä todennäköisemmäksi, mitä enemmän maaleja on tehty kuin päästetty.