Aleksander ”Sasha” Barkov jr.

  • 256 181
  • 360

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Myös Wayne Gretzkyn sanotaan opiskelleen jatkuvasti peliä, hänen aivonsa olivat kuin tietokone joka raksutti parhaat vaihtoehdot joka tilanteeseen.

Myös Teemu Selänne on opiskellut laukaustaan mielikuvaharjoituksilla. Eli hän oli paljon jäällä ja kuvitteli eteensä vastustajia erilailla sijoittuneena ja kävi päässänsä erilaisia pelitilanteiden mukaisia harjoitteita ja että koska kannattaa ampua ja mihin. En muista tarkalleen missä ja mitä hän sanoi, mutta jotenkin noin. Muistaakseni kehui että olisi kannattavaa junnujenkin tehdä. Eihän Selänteen laukaus paras ole vaan tarkka ja lähtee aina oikeaan aikaan. Ei tarvitse olla järkyttävä veto että voi olla kova maalintekijä, sellainen kuvan saa silti nykyajattelusta.
 
SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Teki kolmen vuoden paperin Tapparan kanssa, josta nyt on käynnissä ensimmäinen. Eli Tapparassa pysyy, mutta NHL saatta rokottaa jo ensi kaudeksi.

Mikäs on Barkovin tilanne näin muuten? Käykö kaveri kouluja? Joutuuko inttiin?

Meren yli lähtö riippuu myös varausnumerosta ja varauksen tehneestä seurasta; en muista milloin ykkösvaraus olisi viimeksi jäänyt seuraansa pelaamaan seuraavaksikin kaudeksi. Joku Blue Jackets taas voisi ottaa Barkovin heti seuraavaksi kaudeksi mukaan kun arvan osuessa Red Wingsille Barkov jäisi satavarmasti Tapparaan ensi kaudeksi.
 
Kaivanto

Barkovia ennustetaan yleisesti sijoille 3-6 Jonesin ja MacKinnonin takana.

2000-luvun eurooppalaiset top 6 -varaukset (pl. Pohjois-Amerikan junnuliigoista varatut eurooppalaiset) ja heidän varausta seuranneen kauden sarjansa:

Koodi:
2011		
4. Adam Larsson		NHL
		
2009		
2. Victor Hedman	NHL
6. Oliver Ekman-Larsson	Allsvenskan
		
2008		
6. Nikita Filatov	NHL/AHL
		
2006		
4. Nicklas Bäckström	Elitserien
		
2004		
1. Aleksander Ovetskin	Venäjän liiga
2. Jevgeni Malkin	Venäjän liiga
		
2003		
4. Nikolai Zherdev	Venäjän liiga ja NHL
6. Milan Michalek	NHL/AHL
		
2002		
2. Kari Lehtonen	SM-liiga
4. Joni Pitkänen	SM-liiga
		
2001		
1. Ilja Kovaltshuk	NHL
3. Aleksander Svitov	Venäjän liiga
5. Stanislav Tsistov	Venäjän liiga
6. Mikko Koivu		SM-liiga
		
2000		
3. Marian Gaborik		NHL

EDIT: Niederreiter pois, varattiin WHL:stä.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mielestäni ainoa järkevä syy jäädä Suomeen olisi se, että P-Amerikassa ei olisi tarjolla isoa roolia. Tämän taas koen lähes mahdottomaksi, jos kehitys vähänkään jatkuu tuollaisena. Silloin nimittäin vähintään 3-sentterin paikka jengissä kun jengissä NHL:ssä olisi jos ei selviö, niin ainakin täysin otettavissa.

Toki kehitystä pitää kokoajan tapahtua, mutta niin valmis paketti Barkov on kaikkineen(pl. ehkä lihasmassa, jota kyllä ehtii hyvin keräämään ja tunnetustihan amerikassa on paremmat vitamiinitkin).

Kaivannolta muuten hyvä lista ja kuten huomataan niin trendi on kokoajan enemmän että lähdetään ajoissa NHL:n. Tuossa kun ottaa huomioon että esim. Ove olisi varmaan lähtenyt samantien(tai otettu) NHL:n jos ei olisi ollut työsulkua.
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Mikäs on Barkovin tilanne näin muuten? Käykö kaveri kouluja? Joutuuko inttiin?

Muistelin että luin jutun missä se itse kommentoi että päivällä tulee pelattua konsolipelejä ja sit muuten vaan näkee kavereitaan. Että koulut olis jäänyt kesken. En tosin ole täysin varma..
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
SM-liiga.fi arkisto - Näin iskee maaleja suomikiekon tähtisentteri Tuon linkin takaa löytyy highlight-videopätkä Barkovin maaleihin tällä kaudella. Katselin niitä ihmetyksissäni ja kiinnitin huomiota yhteen seikkaan, kaikki maalit on maalin läheltä ja useat vielä semmoisia rouhittuja maaleja. Voiko Barkovin laskea kategoriaan voimahyökkääjä, kun tehoja ei oikein perinteisillä laukauksilla ole näyttänyt tulleen? Taitoa löytyy käsistä kyllä, rankkareista päätellen, mutta hämmästyttävän iso osa maaleista oli kyllä reboundeja maalin edestä. Kokonsa puolesta tulee niitä varmaan kaapimaan koko uransa, mutta vähän pettynyt olin kun ei mitään uskomattomia kikkamaaleja ollut. Ei tietysti pidä havitella kuuta taivaalta, kaveri on vasta nuori ja aikaa on vielä niitä kyniä heitellä, mutta jotenkin pidin häntä puhdasverisenä kynäilijänä voimahyökkääjän sijaan.

Miten paremmin tietävät häntä luonnehtisivat? En muista ensihätään olenko yhtään peliä Barkovilta nähnyt, joten huterat ovat tietoni. Toivoisin hänestä kenties seuraavaa suurta suomalaista Pohjois-Amerikkaan. Eväät mitä ilmeisemmin sinne asti ovat olemassa hyvinkin.
 
Apheu

Jäsen
Taitoa löytyy käsistä kyllä, rankkareista päätellen, mutta hämmästyttävän iso osa maaleista oli kyllä reboundeja maalin edestä. Kokonsa puolesta tulee niitä varmaan kaapimaan koko uransa, mutta vähän pettynyt olin kun ei mitään uskomattomia kikkamaaleja ollut. Ei tietysti pidä havitella kuuta taivaalta, kaveri on vasta nuori ja aikaa on vielä niitä kyniä heitellä, mutta jotenkin pidin häntä puhdasverisenä kynäilijänä voimahyökkääjän sijaan.

Miten paremmin tietävät häntä luonnehtisivat? En muista ensihätään olenko yhtään peliä Barkovilta nähnyt, joten huterat ovat tietoni. Toivoisin hänestä kenties seuraavaa suurta suomalaista Pohjois-Amerikkaan. Eväät mitä ilmeisemmin sinne asti ovat olemassa hyvinkin.

Barkov on kokonaisvaltaisesti loistava pelaaja, ei tosiaan sellainen että yrittääkään mitään superkikkoja, vaan pelaa yleisvaltaisesti hyvin eikä turhaa lähde harhauttelemaan kun löytää kuitenkin paremman syöttöväylän ja näin paremman maalipaikan. Ota huomioon, että tuossa on Barkovin maalit, hänellä on myös 14 syöttöpistettä.

Hienoa kyllä, että Sasha osaa iskeä todella maaleja myös läheltä. Se kertoo mielestäni pelisilmästä hyvinkin paljon ja myös suoritusvarmuudesta, osaa pistää sen kiekon varmasti läheltä reppuun.

Näkemyksesi kynäilijästä ei oikein osu kohdalleen, Barkov on tyypiltää pelinrakentaja eli etsii ennemmin sen syöttöväylän kuin lähtee itse sooloilemaan. Pidän paljon enemmän arvossa tälläistä Barkovin kaltaista pelinrakentajatyyppiä, kun kiekon kanssa neplailevia kavereita. Barkov on pelaaja, joka tekee myös laitureistaan "parempia". Tälläiset sentterit ovat kuitenkin suhteellisen harvassa SM-liigassa.

Barkov on myös loistava puolustuspelissä, sijoittuminen, pelikäsitys ja pelisilmä ovat käsittämättömät, paineensietokykyäkin löytyy, ei ota turhia rangaistuksia ja osaa tiukassa paikassa iskeä rankkarista, on myös käsittämättömän hyvä kulmaväännöissä ikäisekseen. Ainiin, on myös hyvä aloittamaan. En kyllä yhtään ihmettelekään, että on draftissa korkealla :)
 
Barkov tulee tälläkin kaudella rikkomaan ennätyksiä : Barkov ajaa Torkin ennätystä kiinni | Kiekkoareena

Linkki vie kiekkoareena.fi sivustolle.

Hieman hämärä uutinen. Siis Barkovista on tulossa nuorin yli 30 pistettä liigassa tehnyt pelaaja. Hän on uutisen mukaan rikkomassa Torkin ennätystä, vaikka Torkki ei 17-vuotiaana edes tehnyt yli 30 pistettä vaan tasan 30. Uutisessa ei myöskään mainita minkä ikäisenä Torkki sai tuon 30 pistettä kasaan. Ainoastaan mainitaan, että hän oli runkosarjan päättyessä 17 v ja 6 kk. Täten hän oli hieman nuorempi kuin Barkov tämän kauden runkosarjan päättyessä.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
"Enköhän mä ole nollannut sen".

Siinä muuten taas yksi syy miksi Barkov on niin hyvä kun on. Eli vaikka virheitä tulisi joskus(harvoin), niin kaveri ei niitä jää murehtimaan. Miettii varmaan syyn, mutta sitten homma taas jatkuu.
 
Barkov on ihailtavan nöyrä kaveri. Kentällä kuitenkin todella erikoinen - ei omaa mitään tiettyä taitoa, joka nousisi ylitse muiden, mutta on yleistasolta niin loistava, että hän ei sellaista tarvitsekaan. Hän on aina sijouttunut hyvin, osaa syöttää, osaa laukoa, hyvä liike, hyvä pelisilmä, pärjää kulmaväännöissä, on tunnollinen puolustussuuntaan jne..

Barkov on ikään kuin jollain oudolla tavalla Granlundin, Armian, Teräväisen ja Vatasen yhdistelmä. Tästä jätkästä on Suomilätkälle tulevaisuudessa erittäin paljon iloa.
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Barkov on ihailtavan nöyrä kaveri. Kentällä kuitenkin todella erikoinen - ei omaa mitään tiettyä taitoa, joka nousisi ylitse muiden.

Mihinkä sinä vertaat hänen taitojaan? 17v ikäiseksi sillä on mielestäni paljonkin taitoja mitkä on ylitse muiden. Ison kokonsa ja ulottuvuuden ansiosta on jo nyt todella vaikea pidettävä, ja voittaa paljon aloituksia ja kulmavääntöjä. Ja peliälyä voisi kuvailla ylitse muiden verrattuna moneen muuhun, kun ajattelee miten kypsiä ratkaisuja mies/poika tekee.. Pilkun viilausta, mutta oleellista.. :)
 
Itse kun luin tuon tekstin ensin, niin ajattelin samoin kun sinä. Sitten kun luin uudestaan niin aloin miettimään että toisaaltahan tuo on totta. Barkovin taidot kun eivät ole ylitse muiden suhteessa Barkovin muihin taitoihin. Siis Barkov ei ole tyyliin Granlund, jonka peliäly on suhteessa vaikka luisteluun aivan ylivertainen taito. Tai Selänne, jonka laukaus ja ensimmäiset potkut olivat aikanaan ylivertaisia vahvuuksia. Sen sijaan Barkovin kehitettyä luisteluaan täksi kaudeksi hän on niin hyvä kaikessa, kaikilla osa-alueilla että mikään yksittäinen ominaisuus ei siinä erotu niin selkeästi. Luistelu on jo nyt hyvää, kun pääsee vauhtiin, laukaus on melko hyvä, vaikka voimaa sekin kaipaa lisää ja varmaan saakin, jne. Kaikkea siis voi kehittää, mutta kuten Jokeri-fani tuossa totesikin ei Barkov loista minkään yksittäisen ominaisuuden kautta tai sen valossa, vaan sillä että on kokonaisvaltaisesti niin hyvä.

Sen sijaan siis tottakai juuri useat ominaisuudet ovat erinomaisia jos niitä peilaa muihin pelaajiin, mutta ei suhteessa muihin Barkovin taitoihin.
 
Schadowan

Jäsen
Sen sijaan siis tottakai juuri useat ominaisuudet ovat erinomaisia jos niitä peilaa muihin pelaajiin, mutta ei suhteessa muihin Barkovin taitoihin.

Sashasta tulee mieleen monet ruotsalaispelaajat, joita on varattu viime vuosina ensimmäisellä kierroksella. Heistäkään ei välttämättä erotu mikään tietty vahvuus, vaan kokonaisvaltainen pelaaminen on yksinkertaisesti todella korkealla tasolla. Toki olen (sinivalkoisin lasein) sitä mieltä, että edes naapurimaasta ei löydy Barkovin tasoista hyökkääjälupausta.
 
Sasha on kyllä uskomattoman monipuolinen paketti. Pinnallisen vaatimattomuuden ja tietyn kiltteyden alla löytyy kyllä myös ominaisuuksia kovempaan peliin. IFK-matsissa nauratti kun Mikko Jokela, tapansa mukaan, "taklasi" (eli survoi käsillä/poikittaisella) Barkovia kulmapelissä. Tappara sai paineen ja kiekon pidettyä, jolloin kiekoton Barkov luisteli kohti maalin edustaa ja antoi mitään aavistamattomalle Jokelalle pikku tömäytyksen olkapäällä takaviistosta. Jokelan naamasta näkyi hyvin, että kuitti osui ja upposi.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Miten olisi tuollainen viikon pakkoloma Barkoville? Näyttänyt kisoissa väsyneeltä, liigassa väsyneeltä ja jopa itse sanoi että on väsynyt. Tällöin siis varmasti sitä onkin. Eikä ihme tuolla vastuulla.
 
Joo. Joulun alla olisi ollut tähän otollisin tilaisuus ja Sasha olisi puuttunut vain yhdestä liigapelistä ja tyhjänpäiväisestä ET-höntsästä. Tammikuussa on liigapelejä 13 eli enemmän kuin missään muussa kuussa. Yllättävää pokeria kokenut valmennus on pelannut tähän asti, koska poika on piiputtanut jo hyvän tovin silmin nähden. Saa nyt sitten nähdä, miten jatketaan.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hieman väsynyttä on Barkovilla tällä hetkellä, tulee mieleen Mikael Granlund viime kaudella. Toivottavasti nuori poika saa nyt hieman lepoa, ettei ihan kokonaan polteta loppuun.

Jos jotain positiivista Tapparan kannalta Barkovin heikoissa esityksissä nuorten MM-kisoissa on, niin ei kaveri ainakaan ensi kaudeksi NHL:ään karkaa. Tuskin noilla esityksillä pääsee edes TOP5-varaukseksi ensi kesänä. Aika paljon nuorten MM-kisoissa onnistuminen merkitsee NHL:n suunnalla. Ja nyt niin Barkovin kuin Lehkosenkin kohdalla kisat menivät pahasti penkin alle.
 
axe

Menihän ne pistepörssissä ja "näyttävyydessä" alle odotetun ja oli mullekin pettymys, mutta kun oikein taas sitten noita nähtyjä pelejä miettii, niin taisi päinvastoin Barkov vain vahvistaa asemiaan skouttien silmissä, jotka kuitenkin katsovat muutakin kuin pelkkiä highlight-keloja. Niin hyvää se kokonaisvaltainen pelaaminen, sijoittuminen, pelin edistäminen, kiekon hankkiminen ja toimittaminen omille ym. olivat, vaikka niistä turhan vähän tulosta syntyikin.

Nämä ovat kuitenkin ysikolmosten kisat eikä ysivitosten. Siellä se on Barkovin kanssa draftin kärkikahinoissa McKinnonkin, vaikkei ihan hirmusti ole hänkään säkenöinyt Ufassa.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Barkovilla on suurin puute liikkeessä, on jotenkin hieman dieselmäinen. Tietynlainen räjähtävyys puuttuu. Kumma juttu että Granlundillakin oli sama ongelma. Jotenkin tuntuu että Suomen juniorituotannossa ei tarpeeksi luisteluun kiinnitetä huomiota. Perusluistelu on kunnossa, mutta jotakin puuttuu. No, onhan Sashalla muutama kesä aikaa vielä saada jalkoihin lisää terävyyttä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Barkovilla on suurin puute liikkeessä, on jotenkin hieman dieselmäinen.

Isäänsä tullut. Potku on verkkainen ja pitkä, hämää monesti luulemaan hitaaksi. Ei Barkov kyllä raketti ole, mutta näyttää kentällä viikko viikolta enemmän isältään. Aika näyttää mihin saakka pääsee. Ensi kesä vielä Villen opissa, Tapparassa ehjä kausi ja suoraan NHL:ään kulkematta AHL:n kautta.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jos jotain positiivista Tapparan kannalta Barkovin heikoissa esityksissä nuorten MM-kisoissa on, niin ei kaveri ainakaan ensi kaudeksi NHL:ään karkaa. Tuskin noilla esityksillä pääsee edes TOP5-varaukseksi ensi kesänä. Aika paljon nuorten MM-kisoissa onnistuminen merkitsee NHL:n suunnalla. Ja nyt niin Barkovin kuin Lehkosenkin kohdalla kisat menivät pahasti penkin alle.

Kyllä se todennäköisesti ensinnäkin varataan siinä top-5:ssa ja toisekseen varmasti myös NHL on hyvin todennäköinen vaihtoehto ensi kaudeksi.

Barkovia kuitenkin varmasti katseltua tällä kaudella useita, jos ei kymmeniä pelejä, niin ei yhdet kisat niin paljoa vaikuta. MacKinnon ole saanut käytännössä mitään aikaan, vaikka on Barkoviin verrattuna täysin hyökkäysorientoitunut pelaaja ja silti uskon että hyvin todennäköisesti menee silti ykkösenä.

Barkovin liikekkään ole kyllä niin huono kuin moni sitä luulee. Tämän huomasi tänäänkin pari kertaa kun pääsi vauhtiin. Lähtö on toki vähän heikompi, mutta toisaalta kun puhutaan kasvavasta ~190cm pitkästä 17-vuotiaasta, niin harvalla se räjähtävää onkaan. Ei varmasti koskaan tule mitään Ovechkinia, mutta jos kehittyy samaa tahtia kuin viime kaudesta, niin luistelu voi hyvinkin olla samoin vahvuus kuin mikä vain muu taito tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös