Mainos

Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

  • 166 954
  • 1 511

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Näyttelijä Ville Virtanen jo irtaantuikin prosessista juuri Louhimiehen mukaantulon vuoksi.
Osui taannoin silmiini joku juttu tästä ja siinä Louhimies sanoi, ettei edes tiennyt Virtasen olevan koko projektissa mukana ja lisäksi, että on aiemmin tehnyt tasan yhden päivän aikoinaam hommia Virtasen kanssa eli aika syvät arvet on VV:lle jäänyt. Samassa jutussa viitattiin siihen, että jonkun lähteen mukaan mm. Tommi Korpela olisi jättäytynyt pois Louhimiehen takia, mutta Korpela ei kysyttäessä tästä tiennyt mitään. Taisi joku muukin vastaava olla.

Liekö Louhimies nyt melkoisen helppo paskalehdistön tai vähän muidenkin riepoteltava, aiheesta tai ei, mutta aikamoiselta lokakampanjalta vaikuttaa ainakin osa jutuista. Töitä näemmä silti riittää.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Osui taannoin silmiini joku juttu tästä ja siinä Louhimies sanoi, ettei edes tiennyt Virtasen olevan koko projektissa mukana ja lisäksi, että on aiemmin tehnyt tasan yhden päivän aikoinaam hommia Virtasen kanssa eli aika syvät arvet on VV:lle jäänyt.

Tämä "vain yksi päivä" on nyt sellainen punainen silli tässä jutussa. Ei kai Virtanen ole väittänyt, että hänen vastustuksensa siitä yhdestä päivästä johtuu, tai että siitä olisi jäänyt arpia. Vaan että ei uskalla työskennellä Louhimiehen alaisuudessa, kun pelkää tämän manipuloivia metodeja.

Tietysti voidaan kysyä, mistä Virtanen sitten tietää sellaisia metodeja olevan, jos ei ole aiemmin työskennellyt Louhimiehen kanssa (kuin sen yhden päivän). No, ehkä hän vain tietää. En pidä mahdottomana, että elokuva-alalla tietoa kertyy muutenkin kuin omasta kokemuksesta.
 
K

Kiekkokatsoja

Tuo taitaa olla julkinen salaisuus että A.J.Jokisella on lähtenyt viinan kanssa homma ilmeisesti täysin käsistä, vaarantanut toilailuilla ihan näyttelijöiden turvallisuutta ennenkuin sai monoa.
Josko näin on käynyt, niin missä viipyvät julkiset meetoo "teloittajat"?
Jospa annettais näiden, kuten muidenkin ihmisten olla, ja keskitytään omaan elämääme. Turhaa räksytystä.
-Näyttäkää virheetön ihminen, niin voin vaihtarina näyttää valehtelijan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä "vain yksi päivä" on nyt sellainen punainen silli tässä jutussa. Ei kai Virtanen ole väittänyt, että hänen vastustuksensa siitä yhdestä päivästä johtuu, tai että siitä olisi jäänyt arpia. Vaan että ei uskalla työskennellä Louhimiehen alaisuudessa, kun pelkää tämän manipuloivia metodeja.

Tietysti voidaan kysyä, mistä Virtanen sitten tietää sellaisia metodeja olevan, jos ei ole aiemmin työskennellyt Louhimiehen kanssa (kuin sen yhden päivän). No, ehkä hän vain tietää. En pidä mahdottomana, että elokuva-alalla tietoa kertyy muutenkin kuin omasta kokemuksesta.

Suomessa on oikeasti niin pienet piirit ettei moni uskoisikaan. Suurin osa niminäyttelijöistä tuntee toisensa, ja sitä kautta jutut leviävät. Ihan sama ilmiö kuin vaikka suomalaisessa lätkässä, mutta väkeä on vielä vähemmän.

Virtanen tosiaan perusteli kieltäytymisensä hyvin seikkaperäisesti, mutta kaikki eivät ole tainneet vaivautua juttua lukemaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Josko näin on käynyt, niin missä viipyvät julkiset meetoo "teloittajat"?

Mutku Jokinen nönnönnöö.

Jos asia on julkinen salaisuus, ei kai siitä julkisesti teloiteta. Henkilökohtainen ongelma on aivan eri asia kuin ns. tietoinen toiminta ja asiahan on mitä ilmeisimmin jo hoidettu kun Jokinen on siirtynyt/siirretty sivuun.
 
Lienee Louhimiehen ja monet muunkin juttu ollut alussa julkinen salaisuus.
Tietynlainen henkilökohtainen ongelma on myös tietoinen liian vaativa/painostava toiminta.
Ja tuskin viinaakaan tiedottomasti vetää juoppo, paitsi joskus tiedottomaan tilaan.
No joo höpinää, ajankuluksi. Mut tuskin tästä enempää.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alkoholismi on puolestaan sairaus, ei valittu työtapa.

No onko tämäkään nyt ihan näin. Jokinen on sanonut vuonna 2016.

''Isoimmista syistä, miksi aloin opiskella elokuvaohjaajaksi on se, että voin juoda viiniä joka päivä. Sitten ihan vähän tykkäsin myös elokuvien tekmisestä, vitsailee mies.

- En halua kuitenkaan glamourisoida sitä. Tissuttelu on vaarallinen laji, eikä se sovi kaikille. Elämässä pitää olla muutakin hyvää, että se pysyy aisoissa. En halua sillä tavalla suositella sitä kellekään. Onhan se kivaa elää boheemia taiteilijaelämää.''

Saattaa olla, että vuonna 2020 viinapiru on vienyt miehen, sen sijaan sitä on vaikea pitää muuna kuin valintana, että on antanut alkoholismille mahdollisuuden kehittyä.

Lähde: Antti J. Jokinen tissuttelee kuvauksissa päivittäin: "Vaarallinen laji"
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Saattaa olla, että vuonna 2020 viinapiru on vienyt miehen, sen sijaan sitä on vaikea pitää muuna kuin valintana, että on antanut alkoholismille mahdollisuuden kehittyä.

Eräs raitistunut ex-juoppo sanoi kerran ettei ole ikinä kuullut kenenkään sanoneen että "tänään alan juomaan ja sitten juon niin kauan että olen menettänyt rahat, terveyden, työn ja kaiken muun". Vaikka juominen on kähtökohtaisesti oma valinta, alkoholismi on sairaus joka kehittyy vähitellen ja puhkeaa ilman että ihminen edes myöntää tai tajuaa olevansa holisti.

Eli olen aika lailla eri mieltä, menemättä aiheeseen enempää. Yllä olevalla logiikalla jokainen joka on joskus juonut lasin viiniä on antanut alkoholismille mahdollisuuden kehittyä.

ja tämä nyt siis mitenkään Jokista puolustelematta. En tiedä onko hän hakenut ammattiapua, toivottavasti on.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka juominen on kähtökohtaisesti oma valinta, alkoholismi on sairaus joka kehittyy vähitellen ja puhkeaa ilman että ihminen edes myöntää tai tajuaa olevansa holisti.

Eli olen aika lailla eri mieltä, menemättä aiheeseen enempää. Yllä olevalla logiikalla jokainen joka on joskus juonut lasin viiniä on antanut alkoholismille mahdollisuuden kehittyä.

Toisaalta tällä logiikalla mikä vain teko on aina vain jonkun ei-niin-vakavan lopputulema, joka on kehittynyt vähitellen.

Tavallaan ymmärrän mitä sanot, mutta sit taas, onhan nyt tissuttelu tapa, jota voi ''moralisoida'' siinä missa muitakin huonoja tapoja. Jos vaikka tuhlaa perheen rahat pikavippeihin, niin kyllä tätäkin paheksutaan, eikä kuorossa ''ymmärretä''.

Mut sit taas toisaalta olen sitä mieltä, että koska kulttuuriimme kuuluu niin vahvasti alkoholin käyttö ja siitä ja alkoholipitoisisista tapahtumista irtautuminen voi olla yksilön terveyden kannalta haitallisempaa kuin alkoholin käyttö, ja koska se toisaalta on hermomyrkky, jonka tarkoituksena on nimenomaan vapauttaa sisäisestä kontrollista, niin on outoa taas moralisoida alkoholin ''väärästä'' käytöstä. Onhan se niin, että jos juo liikaa, niin pääsee pälkästä alkoholisti-nimikkeellä, jolle ei voi mitään, sen sijaan jos alkoholin alaisuudessa käyttäytyy huonosti, niin on omaa vikaa känniääliö. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tämä "vain yksi päivä" on nyt sellainen punainen silli tässä jutussa.
Juu varmaankin näin, tämä seikka jäi vain mieleen siitä jutusta johon törmäsin. Maine kiirii. Asia ei siis sikäli minua kiinnosta, törmäsin sattumalta tohon juttuun ja koin sen kohtuu huvittavaksi varsinkin sen Tommi Korpelan osalta. Mutta jatkakaa!
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Louhimiehen kohussa ihmetyttää edelleen se että YLE ei halunnut tutustua arkistonauhoihin kuvauksista, vaikka niitä heille tarjottiin nähtäväksi ja haluttiin oikaista räikeimpiä väitteitä sitä kautta. Osa väitteistä on todella rajuja mm. lapselle valehtelu ja oksennuksen syöttäminen, näistä ei ilmeisesti ole nauhalla mitään viitteitä. Lisäksi liioittelut liittyen Eero Ahon kohtaukseen vedessä, joka oli myös todennettavissa selkeäksi liioitteluksi. YLE halusi järkähtämättä seistä jutun takana ja ei halunnut enää avata asiaa. Ymmärrän että juttua varten on tehty paljon pohjatyötä, mutta olisi jutun koon takia ihan kohtuullista tutustua myös muuhun aineistoon.

Louhimies on selkeästi ylittänyt omalla työllään rajoja, joita ei ole sovittu ylitettävän. Itselle on kuitenkin jäänyt epäselväksi jutun totuudenmukaisuus kaikilta osin ja siksi pidän Rigatellin toimia jälkikäteen arveluttavina. Itselle jää kuva toimittajasta, joka haluaa edistää kohujutulla omaa uraansa ja jättää kuvan siitä juuri niin shokeeraavaksi, kuin millaiseksi toimittaja sen alunperin maalasi. Muuta syytä en äkkiseltään näe miksi toimittaja ja toimitus ei noihin nauhoihin halunnut jälkikäteen tutustua. Nauhojen katsominenhan ei olisi pakottanut jatkojutun kirjoittamiseen, jos faktat on tarkistettu. Tämä olisi vain taannut omalla tavallaan Louhimiehen oikeusturvan asiassa.

Louhimies on hoitanut puolustuksensa oikeastaan niin hyvin, kuin miten sen tässä tilanteessa voi hoitaa. Anteeksipyynnöt tulivat heti ja lisäksi puolustajia on löytynyt tueksi. En tiedä odottiko media ja uhrit erilaista lähestymistä. Tässäkin ketjussa on puhuttu ettei Louhimies aio muuttaa tapaansa ohjata, mutta lehtijuttujen perusteella reflektiota oli tehty. Tuotakin asiaa tulkitaan kulmasta ettei Louhimies olisi kokenut tehneensä väärin, vaikka mies on sen myöntänyt. Tavalla ohjata käsitän Louhimiehen metodit, tuskin niitä tarvitsee muuttaa jos ihmisten kohtaaminen on erilaista tai rajat yhdessä selkeästi sovittu.

Mielenkiintoinen tapaus kokonaisuudessaan ja toivon että tähän joskus pureudutaan puolueettomasti tutkivan journalismin näkökulmasta, kun aika on kypsä. Louhimies on aika epäreilusti niputettu #metoo yhteyteen. Asia joka ainakin itseäni häiritsee, kun kyseessä oli erilaiset syytökset, mutta mielikuva asiasta tuntuu olevan vahva.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Louhimiehen kohussa ihmetyttää edelleen se että YLE ei halunnut tutustua arkistonauhoihin kuvauksista, vaikka niitä heille tarjottiin nähtäväksi ja haluttiin oikaista räikeimpiä väitteitä sitä kautta. Osa väitteistä on todella rajuja mm. lapselle valehtelu ja oksennuksen syöttäminen, näistä ei ilmeisesti ole nauhalla mitään viitteitä.

Ylen vastineessa Ilta-Sanomille avataan tätä asiaa. Suora sitaatti:

"Louhimies vetoaa väitteissään hallussaan olevaan tuotantomateriaaliin. Tuotantomateriaali ei kuitenkaan riitä osoittamaan kattavasti, mitä elokuvanteon aikana on tapahtunut. Ei ole varmuutta siitä, että kaikki Ylen lähteiden kuvaamat tapahtumat on tallennettu kuvanauhoille, ääninauhoille, käsikirjoituksiin, call sheeteihin tai muulla tavoin tai edes sisällytetty elokuvaan suunniteltuihin kohtauksiin. Ohjaajan työskentelytapa on tunnetusti improvisoiva ja suunnitelmia hetkessä muuttava, jolloin työvuorojen tai käsikirjoitusten kaltaisia dokumentteja ei voi pitää aukottomina todisteina tuotannon tapahtumista tai siitä, mitä tuotannon yhteydessä ei ole tapahtunut. Yle huomauttaa, että materiaali, johon Louhimies viittaa, on ollut vain ohjaajan ja hänen harvojen työtovereidensa saatavilla."

Eli sinänsä aika simppeli peruste, mikä ei tietenkään poista sitä että viime kädessä ollaan sana sanaa vastaan ja kysymys on siitä ketä asiassa halutaan uskoa. Itse en näe että nauhojen katsominen jälkikäteen muuttaisi yhtään mitään. Olisihan se meinaan vähän yllättää mikäli Louhimies päästäisi Yeln toimittajat katsomaan nauhoja joissa kaikki tapahtuu juuri niin kuin Ylen jutussa sanottiin.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Aku Louhimies odottaa lasta Sofi Oksasen kanssa! En olisi uskonut, siinä on peruukki kyytiä saanut kun Aki on laittanut menemään. Malttaakohan Sofi jättää röökaamisen raskauden ajaksi? Ehkä loppupuolella ja hyvä niin, omaa persoonaa on turha laittaa jäähylle nykykotkotusten vuoksi.
 
Kilgore Trout

Minä tein saman virheen ensilukemalla kuin sinäkin, ja ajattelin että mitä mitä?
No, Aku on kimpassa SOFIA Oksasen kanssa. Hän on pukusuunnittelija, ei menestyskirjailija.
 
Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo
Minä tein saman virheen ensilukemalla kuin sinäkin, ja ajattelin että mitä mitä?
No, Aku on kimpassa SOFIA Oksasen kanssa. Hän on pukusuunnittelija, ei menestyskirjailija.

Sama homma täällä kun uutisen luin, meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun. Sovinisti-Aku ja virolainen femakkogootti ei ihan ole match made in heaven mun mielikuvissani, ja eivät ne sitten olleetkaan.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Monenmoista hässäkkää näköjään ollut ennenkuin Omerta on saatu maaliin.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Monenmoista hässäkkää näköjään ollut ennenkuin Omerta on saatu maaliin.

Tällä viikolla menossa katsomaan, varmasti ihan viihdyttävä pätkä.

Onhan tuo silti melkoisen huvittavaa, että elokuvan pelastajaksi ilmeisesti nyt tuli käsittämättömät määrät turhaa paskaa johtamisestaan (oma mielipide) saanut Louhimies. Ja siis ylläolevien artikkeleiden mukaan pelastamaan paskalta johtamiselta

Muistetaan kuitenkin tämä Ville Virtasen lausunto. Ehkä Jokisen metodit sitten Villen mielestä oli sellaisia ettei hänestä tullut pelokas ja ahdistunut. Millaisia ne sitten olivatkaan.

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Muistetaan kuitenkin tämä Ville Virtasen lausunto. Ehkä Jokisen metodit sitten Villen mielestä oli sellaisia ettei hänestä tullut pelokas ja ahdistunut. Millaisia ne sitten olivatkaan.

Sorjosen kaltaisiin rooleihin kuin tehty. Siellä saa ahdistua luvan takaa. Muuten aika vässykkä mieheksi.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Tällä viikolla menossa katsomaan, varmasti ihan viihdyttävä pätkä.

Onhan tuo silti melkoisen huvittavaa, että elokuvan pelastajaksi ilmeisesti nyt tuli käsittämättömät määrät turhaa paskaa johtamisestaan (oma mielipide) saanut Louhimies. Ja siis ylläolevien artikkeleiden mukaan pelastamaan paskalta johtamiselta

Muistetaan kuitenkin tämä Ville Virtasen lausunto. Ehkä Jokisen metodit sitten Villen mielestä oli sellaisia ettei hänestä tullut pelokas ja ahdistunut. Millaisia ne sitten olivatkaan.

Louhimiehen tapaus ihmetyttää siinä mielessä, kun kaveri ei kuitenkaan tietääkseni(onneksi) ole raiskannut ketään tai ahdistellut seksuaalisesti? Metodit ohjaustyössä on tietysti ollut kyseenalaisia enkä tietenkään missään nimessä sano, että naispuolisten näyttelijöiden ja muiden kokemukset olisi vääriä. Kuitenkin tunnuttiin rinnastettavan Harvey Weinsteineihin ja muihin sairaisiin sekopäihin.

Itse leffaa odotan kyllä innolla. Yrittäny ennakkoon olla antamatta kovinkaan suuria odotuksia, mutta toivotaan että on hyvä. Eihän tämän tyyppistä leffaa Suomessa ole ennen tehty? Joku Romanovin Kivet nyt ei mielestäni oikeen ole kunnon toimintaleffa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Louhimiehen tapaus ihmetyttää siinä mielessä, kun kaveri ei kuitenkaan tietääkseni(onneksi) ole raiskannut ketään tai ahdistellut seksuaalisesti? Metodit ohjaustyössä on tietysti ollut kyseenalaisia enkä tietenkään missään nimessä sano, että naispuolisten näyttelijöiden ja muiden kokemukset olisi vääriä. Kuitenkin tunnuttiin rinnastettavan Harvey Weinsteineihin ja muihin sairaisiin sekopäihin.

Juuri näin. Mieshän muistaakseni menetti ulkomailta työtarjouksenkin, kun joku suomalainen toimittaja lähetti sopiville henkilöille sähköpostia, ja ilmoitti Louhimiehen olevan Suomen MeToo-kohussa ryvettynyt ohjaaja. Muistelen, että tässäkin ketjussa joku sanoi näin olevan, koska Louhimiehen tapaus tuli ilmi samaan aikaan ja samalla tapaa kuin maailmalla nämä MeToo-tapaukset.

Kohtuutonta, koska MeToo nimenomaan liittyy näihin ahdisteluihin ja hyväksikäyttöihin. Tuomittakoon sellaiseen syyllistymättömät omien tekojensa mukaan, mutta ei isketä heihin leimaa sellaisista asioista, joihin he eivät ole syyllistyneet. Olkoonkin, että Suomessa tiedettäisiin Louhimiehen tapauksen taustat. Ulkomaille jos vuotaa väite, että hän on MeToo-kohussa ryvettynyt, niin siellä tuo termi liitetään nimenomaan noihin tekoihin, joista Louhimiestä ei missään vaiheessa ole syytetty. Termien käytössä on oltava helvetin tarkka.
 
K

Kiekkokatsoja

Tällä viikolla menossa katsomaan, varmasti ihan viihdyttävä pätkä.

Onhan tuo silti melkoisen huvittavaa, että elokuvan pelastajaksi ilmeisesti nyt tuli käsittämättömät määrät turhaa paskaa johtamisestaan (oma mielipide) saanut Louhimies. Ja siis ylläolevien artikkeleiden mukaan pelastamaan paskalta johtamiselta

Muistetaan kuitenkin tämä Ville Virtasen lausunto. Ehkä Jokisen metodit sitten Villen mielestä oli sellaisia ettei hänestä tullut pelokas ja ahdistunut. Millaisia ne sitten olivatkaan.

Tämän uuden elokuvan kuvauksissa, oli ollut poikkeuksellisen paljon asioita pielessä. Oli sekavaa, kireä ilmapiiri, turvalliisriskejä, ja ilmeisesti mielenterveys ja päihdeongelmasta kärsivä ohjaaja.
Lopulta Louhimies kävi hoitamassa homman. Luulenpa että Louhimiehen jämäkkyys oli nyt paikallaan.
Onneksi kuvauksissa ei ollut mukana "minä itse tai mee too tyyppisiä itkijöitä", vaan asiat korjattiin järkevämmin. Vaikuttaa että jälkeenpäinkään mustamaalaamista ei ole ollut. Ainoastaan perusasioita faktoista on kerrottu.
Tämä oli oikea tapa korjata perseelleen mennyt alku, ja jälkiselvittely.
Toivottavasti leffa on hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös