Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

  • 160 400
  • 1 511

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tajusin kyllä. Anteeksiantoa merkittävämpää on kuitenkin tuotantoon liittyvät rahat. Vaikka Louhimiehelle olisi yleisön silmissä annettu anteeksi, on tuotannolle liian suuri riski markkinoida sarjaa, jos ohjaaja yhdistetään me too -liikkeeseen. Vähän sama kuin sponsorit eivät lähtisi enää tukemaan urheilijaa, jonka nimi yhdistyy negatiiviseen maineeseen, vaikka itse tapaus olisi anteeksi annettu.

Tekstisi tosin kertoo, että et tajunnut. Edes vähää alusta. Kritiikki ei ole kohdistunut BBC:n suuntaan missään vaiheessa. Ainoastaan Pasilan. Kun virkavaapaalla oleva toimittaja ottaa ja lähettää BBC:lle HS:n esittämät mailit, kyse ei ole journalismista siinä mielessä, miten journalismi Suomessa käsitetään. Jäljelle jää vain se fakta, että virkavapaalla oleva toimittaja on henkilökohtaisella sotapolulla.

Mitä Louhimies voittaisi tuolla oikeusjutullaan, jos hän lähtisi noita asiavirheitä oikomaan? Hän on myöntänyt toimineensa väärin ja lopettamalla asian vatvomisen siitä pääsee nopeammin irti, kun suuren yleisön mielikuva Louhimiehestä on kuitenkin jo muodostettu.

Totta. Ja tuo on ihan puhdasta höpinää, että oikeuteen pitäisi mennä. Yksikään teoista ei ollut sellainen, että siitä saisi casen kasaan. Yksikään kirjoitus ei ole ollut sellainen, että niistä voisi jotain oikeudessa saada edes JSN:n tasolla.
 
Netissä pyörii joka tapauksessa ihmisiä, jotka häiritsevät ja kiusaavat muita ihmisiä. Toivoisin ettei tälläistä tapahtuisi ollenkaan, mutta realiteetit huomioon ottaen taitaa olla turha toive. Koska jotain on kuitenkin kiusattava oman hyvänmielen saavuttamiseksi, toivon että persu-miehet ottavat tämän YLEn "toimittajan" siihen loppuelämän rääkkiin. Tämä jos joku on sen ansainnut.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kuinka varmalla pohjalla se Louhimiehen keikka ylipäänsä oli?

Asiasta kymmenenteen BBC:n kulttuuripuoli vaikuttaa siirtyneen muutenkin erittäin "tiedostavaan" linjaan tuotannossaan. Uusi komediapäällikkö leventeli kesällä muun muassa Monty Pythonista vittuilemalla, että BBC ei ole enää mikään valkoisten etuoikeutettujen miesten tyyssija, vaan nykyään komediaakin tehdään laajalta pohjalta. Lausunto oli jossain määrin absurdi, kun ottaa huomioon millaisia tabuja nimenomaan Python aikanaan rikkoi...

Netissä pyörii joka tapauksessa ihmisiä, jotka häiritsevät ja kiusaavat muita ihmisiä. Toivoisin ettei tälläistä tapahtuisi ollenkaan, mutta realiteetit huomioon ottaen taitaa olla turha toive. Koska jotain on kuitenkin kiusattava oman hyvänmielen saavuttamiseksi, toivon että persu-miehet ottavat tämän YLEn "toimittajan" siihen loppuelämän rääkkiin. Tämä jos joku on sen ansainnut.

Erdogan on samaa mieltä!
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitä Louhimies voittaisi tuolla oikeusjutullaan, jos hän lähtisi noita asiavirheitä oikomaan? Hän on myöntänyt toimineensa väärin ja lopettamalla asian vatvomisen siitä pääsee nopeammin irti, kun suuren yleisön mielikuva Louhimiehestä on kuitenkin jo muodostettu.

Ei näytä siltä, että on lopettanut vatvomisen. Maaliskuisen "anteeksipyynnön" jälkeen hän palasi aiheen pariin syyttämällä Yleä valheellisesta uutisoinnista, ja sitten tämä tuorein uhriutuminen. Molemmat sosiaalisen median kautta. Se, että Louhimies uhriutuu, ei tietenkään tee Ylen toimittajan tekoa opintovapaalla oikeutetuksi. Miksi Louhimies ei ottanut yhteyttä Sara Rigatellin esimieheen, vaan päätti lähteä kampanjoimaan asiaa sosiaalisessa mediassa? Siksi, että asian käsitteleminen julkisuudessa saa hänet näyttämään uhrilta niin kuin ne näyttelijät, joita hän kohdellut huonosti. Kun asettuu uhrin asemaan, on helpompi päästä eroon tekijän maineesta, ja tämä näyttää onnistuneen hyvin joihinkin tämän foorumin kirjoittajiin.

Tekstisi tosin kertoo, että et tajunnut. Edes vähää alusta. Kritiikki ei ole kohdistunut BBC:n suuntaan missään vaiheessa. Ainoastaan Pasilan. Kun virkavaapaalla oleva toimittaja ottaa ja lähettää BBC:lle HS:n esittämät mailit, kyse ei ole journalismista siinä mielessä, miten journalismi Suomessa käsitetään. Jäljelle jää vain se fakta, että virkavapaalla oleva toimittaja on henkilökohtaisella sotapolulla.

Olen käsitellyt asian jo siitä näkökulmasta, että toimittaja lähestyi BBC:tä olleessaan opintovapaalla. Nyt olen ottanut kantaa vain anteeksiannon näkökulmaan. Sillä ei ole mitään tekemistä, onko Louhimies pyytänyt anteeksi vai ei, ja onko yleisö antanut anteeksi vai ei. Kysymys on siitä, että tuotantoyhtiö saa tehdä itsenäisiä päätöksiä vaikutti niihin sitten toimittajalta tullut tieto tai ei. Jos BBC on saanut tiedon Rigatellilta, kertoo se enemmän BBC keskenjääneestä rekrytointiin liittyvästä taustaselvityksestä kuin toimittajan osaamisesta torpedoida jonkun työnsaanti.
 
Erdogan on samaa mieltä!

Erdogan tuskin on hirveän tietoinen mistään Suomeen liittyvästä.

Asia vain on niin, että netissä pyörii tietty määrä hörhöjä ja he häiritsevät jotain henkilöä. Rigatellin tapaiset kusipäät on mitä parhain kohderyhmä tälle. Olisi huutava vääryys, jos joku neutraali ihminen joutuisi tuollaisen paineen alle.
 
Tuamas

Jäsen
Jos BBC on saanut tiedon Rigatellilta, kertoo se enemmän BBC keskenjääneestä rekrytointiin liittyvästä taustaselvityksestä kuin toimittajan osaamisesta torpedoida jonkun työnsaanti.

Eihän tämä näin mene.

Vaan BBC todennäköisemmin, riippumatta siitä tiesivätkö keissistä vai eivät, päätti olla riskeeraamatta asian suhteen kun innokas toimittaja alkoi asiaa nostamaan esille uudestaan.
Ts. eivät halunneet ottaa riskiä Louhimiehen kanssa, asiasta todennäköisesti seuraavan negatiivisen jatkouutisoinnin pelossa (koska aivan selvä asiahan on, että jos BBC ei olisi antanut Louhimiehelle kenkää, olisi asian tiimoilta lähdetty kirjoittamaan uutta kohujuttua targettina brittien markkina).
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Ei näytä siltä, että on lopettanut vatvomisen. Maaliskuisen "anteeksipyynnön" jälkeen hän palasi aiheen pariin syyttämällä Yleä valheellisesta uutisoinnista, ja sitten tämä tuorein uhriutuminen. Molemmat sosiaalisen median kautta. Se, että Louhimies uhriutuu, ei tietenkään tee Ylen toimittajan tekoa opintovapaalla oikeutetuksi. Miksi Louhimies ei ottanut yhteyttä Sara Rigatellin esimieheen, vaan päätti lähteä kampanjoimaan asiaa sosiaalisessa mediassa? Siksi, että asian käsitteleminen julkisuudessa saa hänet näyttämään uhrilta niin kuin ne näyttelijät, joita hän kohdellut huonosti. Kun asettuu uhrin asemaan, on helpompi päästä eroon tekijän maineesta, ja tämä näyttää onnistuneen hyvin joihinkin tämän foorumin kirjoittajiin.

Nyt muistin miksi tällaisista keskusteluista pitää pysyä poissa. Esität kysymyksen, niin siihen itse kysymykseen et saa mitään vastausta, mutta viestin johonkin sivulauseeseen tartutaan sitten kiinni ns. isosti. Tunkki ja sen pitäminen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vaan BBC todennäköisemmin, riippumatta siitä tiesivätkö keissistä vai eivät, päätti olla riskeeraamatta asian suhteen kun innokas toimittaja alkoi asiaa nostamaan esille uudestaan.
Ts. eivät halunneet ottaa riskiä Louhimiehen kanssa, asiasta todennäköisesti seuraavan negatiivisen jatkouutisoinnin pelossa.

Mahdollisesti näin, en ole eri mieltä. Joka tapauksessa kysymys on BBC:n vapaudesta tehdä omia valintojaan, ei Louhimiehen oikeudesta harjoittaa omaa ammattiaan. Kukaan ei estä Louhimiestä tekemään elokuvaa omillaan rahoillaan. Ei edes Ylen toimittaja.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kukaan ei estä Louhimiestä tekemään elokuvaa omillaan rahoillaan. Ei edes Ylen toimittaja.
Jos Louhimies oman elokuvansa tuottaisi, ohjaisi ja tekisi, niin eiköhän Rigatelli alkaisi lähestyä elokuvateattereita ja muita levityskanavia opintovapaaltaan

"YLE:n sankaritoimittaja Rigatelli täällä. Olette siis levittämässä Aku Louhimiehen elokuvaa Elisa Viihteessä. Ettekö tienneet hänen #metoo-syytöksistä jotka minä paljastin vai ettekö vaan välitä naisten seksuaalisesta ahdistelusta? Onko naisten ahdistelu Elisan arvojen mukaista?

Täysin normaalin journalismin puitteissa toki.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos Louhimies oman elokuvansa tuottaisi, ohjaisi ja tekisi, niin eiköhän Rigatelli alkaisi lähestyä elokuvateattereita ja muita levityskanavia opintovapaaltaan.

Mitä sitten? Teatterit ja levityskanavat tekevät omat päätöksensä. Haluan sanoa tällä, että vaikka tuomitsen Rigatellin teon, koska hän on ollut opintovapaalla, se ei poista Louhimiehen uhriutumista ja aikaisempaa väärinkäytöstä, ja kaikken vähiten BBC:n päätösvaltaa omista asioistaan ilman Rigatellin yhteydenottoa. Kalle Kinnunen tiivistikin oleellisen hyvässä kirjoituksessaan:

Brittien päätös ei johtunut ilmiannosta tai epäreilusta pelistä. Päätös oli aikuisten ihmisten harkinnan seurausta ja vastuullisen tuotantoyhtiön ratkaisu.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Mitä sitten? Teatterit ja levityskanavat tekevät omat päätöksensä. Haluan sanoa tällä, että vaikka tuomitsen Rigatellin teon, koska hän on ollut opintovapaalla, se ei poista Louhimiehen uhriutumista ja aikaisempaa väärinkäytöstä, ja kaikken vähiten BBC:n päätösvaltaa omista asioistaan ilman Rigatellin yhteydenottoa. Kalle Kinnunen tiivistikin oleellisen hyvässä kirjoituksessaan:

Louhimies on aiemmin käyttäytynyt huonosti ja on sen tunnustanut. Hän on myös pyytänyt käyttäytymistään anteeksi, on sanonut oppineensa asiasta etc. eikä ole syyllistynyt rikokseen - josta muuten tuomion suorittamalla on sitten tekonsa hyvittänyt. Näissä #metoo hommissa onkin tuo anteeksiannon ja unohtamisen ongelma - sitä kun ei tunnu olevan.

On muuten melko varma juttu, että ilman Rigatellin suosiollista avustusta Louhimies olisi hoitanut hommansa loppuun asti kunnialla. Toisaalta eihän se käy #metoo henkeen, että joku joskus väärin toiminut ihminen saisi elämäänsä jatkaa - uutisoida pitää niin kauan kuin saadaan viimeinenkin tippa puristettua. Vaikka oltaisiinkin stipendivapaalla. Tarpeeksi kun maalitetaan ja tongitaan, niin käy kuten länsinaapurissa kävi. Sitten ollaan pahoillaan ja todetaan kuinka hieno kyseinen ihminen oli.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
On jopa häiritsevän naivia uskoa tuohon.

Naivimpaa kuin se, että suomalaisella rivitoimittajalla on BBC:hen niin suuri vaikutusvaltaa, että pystyy vaikuttamaan maailman suurimman yleisradioyhtiön tekemiin päätöksiin? Se on varmasti totta, että Rigatellin kysymyksen myötä tulleella tiedolla on ollut vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuotantoyhtiön oma. Niin kuin olisi sekin minun itsenäinen päätös, jos laitan sinut ignore-listaan sen jälkeen, kun kolmas nimimerkki on vinkannut minulle sinun olevan trolli. Paino sanassa jos.

On muuten melko varma juttu, että ilman Rigatellin suosiollista avustusta Louhimies olisi hoitanut hommansa loppuun asti kunnialla. Toisaalta eihän se käy #metoo henkeen, että joku joskus väärin toiminut ihminen saisi elämäänsä jatkaa - uutisoida pitää niin kauan kuin saadaan viimeinenkin tippa puristettua. Vaikka oltaisiinkin stipendivapaalla. Tarpeeksi kun maalitetaan tongitaan niin käy kuten länsinaapurissa kävi. Sitten ollaan pahoillaan ja todetaan kuinka hieno kyseinen ihminen oli.

En ole eri mieltä. Mutta kuvittele itse, laittaisitko omia rahojasi vastaavanlaiseen tuotantoon, vaikka riskinä olisi niiden menettäminen me too -ilmiön takia huolimatta siitä, että koet sen inhottavaksi? Me too -ilmiössä kuten kaikissa ilmiössä on vastenmielisiä lieveilmentymiä, ja oli tuotantoyhtiön suhtautuminen siihen mikä tahansa, ajattellevat he ennen kaikkea tuotantoa taloudellisesta lähtökohdasta niin kuin vastuullisen tuotantoyhtiön pitääkin. Ei BBC ole mikään hyväntekeväisyysyhtiö, jonka pitää taata maineensa ryvettäneille ohjaajille uusi mahdollisuus.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Suhteellisen paska talking point tämä "BBC:n itsenäinen päätös".

Sattuipa muuten sopivasti, että eräs kollegani on hakeutumassa toiseen työpaikkaan ja tiedän hänen olevan 2-3 loppukandidaatin joukossa (hän on tämän minulle kertonut).

Jos nyt ottaisin yhteyttä tuon firman rekryävän esimieheen ja kertoisin miten kollegaani on karmea työpaikan ilmapiirin myrkyttäjä, ja että hänellä on ollut HR ongelmia naisten ahdistelusta meidän firmassa.

Tässä ei ole ongelmaa koska tuo firma tekisi "itsenäisen päätöksen". Se olisi varmasti totta, että kertomillani huhuilla olisi vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuon firman oma.

Käytännössä minä myrkyttäisin kaverin työnsaantimahdollisuudet. Aivan kuten Rigatelli teki nyt. Keskustelun alla on vain se millä motiivilla hän liikkui - yli-innokkaana journalistina joka seurasi sääntöjäkin rikkoen itselleen tärkeää jutun jatko-osaa vai koston enkelinä joka antaa viimeisen kuoliniskun.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En ole eri mieltä. Mutta kuvittele itse, laittaisitko omia rahojasi vastaavanlaiseen tuotantoon, vaikka riskinä olisi niiden menettäminen me too -ilmiön takia huolimatta siitä, että koet sen inhottavaksi? Me too -ilmiössä kuten kaikissa ilmiössä on vastenmielisiä lieveilmentymiä, ja oli tuotantoyhtiön suhtautuminen siihen mikä tahansa, ajattellevat he ennen kaikkea tuotantoa taloudellisesta lähtökohdasta niin kuin vastuullisen tuotantoyhtiön pitääkin. Ei BBC ole mikään hyväntekeväisyysyhtiö, jonka pitää taata maineensa ryvettäneille ohjaajille uusi mahdollisuus.

Ongelmanahan tässä on se, että kukaan ei kontrolloi tuota metoo ilmiötä. Sitä ei voi kontrolloida, sillä se elää omaa elämäänsä ja vasta ajan myötä tällekin ilmiölle tulee mahdollisesti armollisuutta ja myös väärin tehneiden ihmisten ymmärtämistä. Käsittääkseni kukaan ei ole täydellinen? Tällä hetkellä metoo-ilmiöllä on enemmän verenhimoa kuin mitään muuta - ja tämän vuoksi koko ilmiö tulee kärsimään jossain määrin inflaatiota. Kuten on jo osittain käynyt Ruotsissa.

BBC ei luonnollisestikaan ole hyväntekeväisyysyhtiö - joskaan BBC ei ole mikään perinteinen voittoa tavoitteleva yhtiö, sillä BBC on Brittien vastine YLE:lle: saavat näet pääosan rahoituksestaan lupamaksuista. Tämäkin on huomioitava seikka kun ottaa huomoon mikä hattu päässä Rigatelli otti yhteyttä ja mihin yhtiöön.

Kukaan ei jatkossa uskalla palkata ihmistä joka on maalitettu vaikkapa kymmenen vuotta sitten tapahtuneiden asioiden vuoksi - ei ennen kuin tuota peräänkuuluttamaani ymmärrystä ja armollisuutta tulee tähän liikkeeseen. Tässäkin tapauksessa edelläkävijöiden kimppuun tullaan todennäköisesti käymään - kuinka kukaan kehtaa palkata moisia ihmisiä? Toivottavasti metoo'lla liikkeenä on kyvykkyyttä kehittyä. Tässä muodossa toimivana sillä on paljon parantamisen varaa - vaikka toki tärkeästä asiasta eittämättä onkin kyse.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Naivimpaa kuin se, että suomalaisella rivitoimittajalla on BBC:hen niin suuri vaikutusvaltaa, että pystyy vaikuttamaan maailman suurimman yleisradioyhtiön tekemiin päätöksiin? Se on varmasti totta, että Rigatellin kysymyksen myötä tulleella tiedolla on ollut vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuotantoyhtiön oma. Niin kuin olisi sekin minun itsenäinen päätös, jos laitan sinut ignore-listaan sen jälkeen, kun kolmas nimimerkki on vinkannut minulle sinun olevan trolli. Paino sanassa jos.

Eli maalittaminen on ihan ok kunhan ei itse syyllisty ylilyönteihin?

Melko niljake tuo Rigatelli on mutta eipähän tuo toiminta yllätyksenä tule. Melko normaalia toimintaa valveutuneiden pelikirjasta.
 
Naivimpaa kuin se, että suomalaisella rivitoimittajalla on BBC:hen niin suuri vaikutusvaltaa, että pystyy vaikuttamaan maailman suurimman yleisradioyhtiön tekemiin päätöksiin? Se on varmasti totta, että Rigatellin kysymyksen myötä tulleella tiedolla on ollut vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuotantoyhtiön oma. Niin kuin olisi sekin minun itsenäinen päätös, jos laitan sinut ignore-listaan sen jälkeen, kun kolmas nimimerkki on vinkannut minulle sinun olevan trolli. Paino sanassa jos.

Epäilinkin sun olevan pelkkä trolli, ei noin voi ajatella edes paatunein feministi. Kiitos kun todistit sen.

Ignoreen menit.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suhteellisen paska talking point tämä "BBC:n itsenäinen päätös".

Sattuipa muuten sopivasti, että eräs kollegani on hakeutumassa toiseen työpaikkaan ja tiedän hänen olevan 2-3 loppukandidaatin joukossa (hän on tämän minulle kertonut).

Jos nyt ottaisin yhteyttä tuon firman rekryävän esimieheen ja kertoisin miten kollegaani on karmea työpaikan ilmapiirin myrkyttäjä, ja että hänellä on ollut HR ongelmia naisten ahdistelusta meidän firmassa.

Tässä ei ole ongelmaa koska tuo firma tekisi "itsenäisen päätöksen". Se olisi varmasti totta, että kertomillani huhuilla olisi vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuon firman oma.

Käytännössä minä myrkyttäisin kaverin työnsaantimahdollisuudet.

Eikö tässä olisi se ero, että sinä levittäisit pahansuopaisia huhuja, kun taas Luohimies on pyytänyt anteeksi kyseenalaisia työtapojaan eli myöntänyt syytökset oikeiksi?
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Eikö tässä olisi se ero, että sinä levittäisit pahansuopaisia huhuja, kun taas Luohimies on pyytänyt anteeksi kyseenalaisia työtapojaan eli myöntänyt syytökset oikeiksi?
Työtavoista? Eikös tämän päivän talking point ollut että Louhimies on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään?

Hän on myöntänyt osan kyseenalaisista työtavoistaan.

Ilmeisesti on syytä laittaa tämä Louhimiehen vastine uudelleen näkyviin:

"1. Ylen artikkelin mukaan näyttelijä Eero Aho on joutunut kantamaan sotilasta virtaavan joen yli yhteensä 30 tuntia kolmen päivän aikana. Absurdi väite, sillä kuvanauhoilta selviää, että Aho kantoi miestä kahtena kuvauspäivänä yhteensä kuusi kertaa kunkin jakson kestäessä noin kolme minuuttia. Vedenalaiset otot mukaan lukien Aho on ollut vedessä yhteensä 35 minuuttia.

2. Rigatelli nostaa esiin Pihla Viitalan Käsky-elokuvaan liittyvän pahan muiston, jonka mukaan lapsinäyttelijä on juossut hysteerisenä hänen luokseen.

Viitalan mukaan Louhimies oli kuiskannut lapselle tämän vanhemman kuolleen saadakseen tämän itkemään. Tosiasiassa elokuvassa on vain yksi varsinainen lapsinäyttelijä, joka on Louhimiehen oma poika Eemeli. Muut elokuvassa esiintyvät lapset ovat avustajia. Tapausta, josta Viitala kertoo, ei ole elokuvassa lainkaan.

Lapsia (avustajia) on erikseen pyydetty itkemään, mutta juuri sinä päivänä Viitala ei ole ollut mukana kuvauksissa. Kohtaus, jossa lapset itkevät, kuvattiin maanantaina 16. huhtikuuta Jokioisten museorautatiellä. Näissä kuvauksissa Viitala ei ollut läsnä, lasten vanhemmat sen sijaan olivat.

Toimittaja Rigatellin ja Louhimiehen välisessä puhelinkeskustelussa Rigatelli on kertonut Viitalan tarkoittavan kohtausta, jossa hän saapuu orpokodin pihaan. Kyseisessä kohtauksessa lapsia ei pyydetty itkemään vaan laulamaan iloisesti.

Elokuvan teon aikana Louhimies on ohjannut vain omia lapsiaan. Muiden lasten ohjaamisesta on vastannut yleensä apulaisohjaaja. Lapsiavustajien vanhemmat ovat olleet mukana kuvauksissa tai paikalla on ollut erikseen nimetty lapsista huolehtiva henkilö, joten lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on pidetty hyvä huoli toisin kuin Rigatellin artikkeli antaa ymmärtää.

3. Pihla Viitala on kertonut, että ohjaaja on pakottanut hänet syömään ruokaa, johon Viitala oli oksentanut. Louhimies on kiistänyt Viitalan väitteen ja saa vahvistuksen ohjaajan assistentilta (Oskari Sipola), jonka mukaan Viitala on pitänyt ruokaa ja astiaa oksettavina ja todennut, että häntä oksettaa. Sen sijaan kukaan paikalla olleista ei ole oikeasti oksentanut.

Elokuvan leikannut Benjamin Mercer on nähnyt kaiken Käskyyn liittyvän materiaalin ja vahvistaa Sipolan sanat. Elokuvan kuvattu materiaali olisi ollut myös Ylen edustajien katsottavissa.

4. Rigatellin artikkelin mukaan Pihla Viitala ei ole koskaan kokenut yhtä nöyryyttävää ja alistavaa tapaa ohjata. Omituinen lausunto, koska myöhemmässä vaiheessa Viitala on Louhimiehelle lähettämissään viesteissä kehunut yhteistyötä, kertonut olevansa ylpeä elokuvasta ja kaavailevansa Louhimiestä ohjaamaan omaa tekstiään. Lisäksi hän on kutsunut Louhimiehen lapsineen kylään kotiinsa Berliiniin.

5. Ylen artikkelissa kerrotaan Aku Louhimiehen raivonneen vieressä, kun näyttelijä Eero Ahon roolihahmo kuristi Jessica Grabowskya 8-pallon kohtauksessa. Artikkelissa Grabowsky väittää Louhimiehen huutaneen: "Sä et kurista oikeasti, sormet ei mene ihoon, mä näen että te näyttelette!"

Aku Louhimies kiistää huutamisen ja raivoamisen eikä 8-pallon leikkaajana toiminut Samu Heikkilä ole löytänyt elokuvan materiaalista viitteitä siitä, että Louhimies olisi raivonnut tai huutanut. Näyttelijöitä on pyydetty toimimaan aidon näköisesti, ei satuttamaan oikeasti.

6. Pihla Viitala kertoo olleensa Käsky-elokuvassa Eero Ahon kanssa väkivaltakohtauksissa, joissa häneen on oikeasti sattunut. Artikkeli ei kerro, onko kyse vahingosta, ei myöskään sitä, mitä kohtauksia tarkoitetaan. Sen sijaan Eero Aho on kertonut vahingosta, jossa hän on osunut avokämmenellä Viitalaan.

7. Pihla Viitala Ylen artikkelissa: ”– Olen ikuisesti kiitollinen, että lavastajamme Markku Pätilä ainoana puolusti minua, eikä Louhimies heittänyt minua veteen pahimman aallokon aikana. Aallot olivat niin kovat, ettei catering päässyt edes saarelta pois. Olisin voinut lyödä pääni kiveen.”

Todellisuudessa Louhimies ei ole missään tilanteessa heittänyt ketään veteen. Kuvatusta materiaalista selviää, että Viitala ui lähellä rantaa eikä aallokko ole voimakasta. Viitalaan on sidottu köysi, jonka lisäksi hänellä on takkinsa alla pelastusliivit.

8. Rigatelli kirjoittaa: ”Kun Tola makasi silmät kiinni peloissaan ambulanssissa, ensihoitajat leikkasivat hänen paitansa kokonaan auki. Näin Louhimies oli ohjeistanut heitä tekemään. Kukaan ei saanut kertoa asiasta Tolalle.”

Tosiasiassa Pamela Tolan on täytynyt olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu, sillä kohtaus on kuvattu hyvin tarkasti elokuvan käsikirjoituksessa. Toimittaja ei kerro mihin perustuu väite, jonka mukaan Tolalle ei olisi saanut kertoa mitään.

9. Ylen artikkelissa todetaan, että jossain 8-pallo -elokuvan kohtauksessa Louhimies on kuiskannut Jessica Grabowskylle olevansa kiihottunut, kun tämän suuhun tungettiin ase.

Elokuvan materiaalin perusteella tällaista ei ole tapahtunut. Toimittajaa on pyydetty useaan otteeseen täsmentämään mihin tilanteeseen tapaus liittyy, jotta asiaa voidaan kommentoida. Artikkeliin liittyneen kommenttikierrosten aikana väite asetettiin välillä kuvaustilanteeseen, välillä yksityiseen keskusteluun vapaa-ajalla. Selvää on, että väite perustuu hyvin hataralle pohjalle, mutta toimittaja on jättänyt sen tekstiin huomioarvon vuoksi.

Elokuvan leikkaaja Samu Heikkilän mukaan hän olisi huomannut, mikäli materiaalissa on edellä mainittu kuiskaaminen, koska näyttelijällä on radiomikrofoni, joka tallentaa jokaisen kuiskauksenkin.

10. Yle: ”Hän [Matleena Kuusniemi] huomauttaa, että Levottomien aikaan ei ollut nettiä.

Nykyään freimejä eli kuvia voidaan irrottaa elokuvista, mikä on saanut monet näyttelijät varovaisiksi.

Louhimies poikkeaa muista ohjaajista siinä, että hän antaa kameroiden käydä koko ajan, myös silloin kun kohtaus ei ole käynnissä.”

Tosiasiassa kamerat eivät käy koko ajan, koska se on teknisesti mahdotonta. Ohjaajan assistentin Oskari Sipolan mukaan väite kameroiden jatkuvasta käymisestä on absurdi, sillä esimerkiksi Levottomat kuvattiin 35-milliselle filmille.

11. Yle: ”Lotta Lehtikari kertoo toisenlaisen esimerkin roolittamiseen liittyvästä vallankäytöstä. Lehtikari oli nimetty vuonna 2002 Irtiottoja-tv-sarjaan.”

Lehtikaria oli pyydetty rooliin, mutta häntä ei oltu nimetty eikä sopimusta roolista tehty. Toimittaja Rigatelli luo tekstillään harhaanjohtavan vaikutelman, jonka mukaan Lehtikarin Ylen artikkelissa myöhemmin esiin tuleva työttömyys johtuisi Louhimiehestä. Ohjaaja ei tee sopimuksia näyttelijöiden kanssa vaan ne kuuluvat tuotantoyhtiön tehtäviin.

12. Yle: ”Muutamaa viikkoa ennen kuvauksia hänen (Lehtikari) roolihahmolleen oli ilmestynyt yhtäkkiä 12 roisia seksikohtausta.”

a. Louhimies ei käsikirjoittanut sarjaa. Käsikirjoituksessa tapahtuvat muutokset eivät näin ollen liity Louhimieheen.

b. Mainittuja kohtauksia ei ilmestynyt käsikirjoitukseen, vaan havainto perustuu Lehtikarin muistiin.

Toimittaja haastatteli pyydettäessä myös käsikirjoittajia, Paavo Westerbergiä ja Mikko Koukia, mutta heidän todistuksensa on jätetty artikkelista pois.

13. Yle: ”Bardy oli tuottamassa Käsky-elokuvaa ja muistelee tuotantoa raskain sydämin.

– Onneksi Pihla on vahva. Harkitsin kuvausten keskeyttämistä jo Louhimiehen aikataulu- ja budjettiongelmien takia. Jos olisin tiennyt Pihlan kokemuksista, olisin keskeyttänyt tuotannon varmasti, Bardy sanoo.”

Helsinki-filmin pääomistaja Aleksi Bardy johdattaa toimittaja Rigatellia harhaan. Budjetti- ja aikatauluongelmat ovat tuotantoyhtiön vastuulla. Ohjaajasopimuksen mukaan ohjaaja ei voi lisätä toimillaan elokuvan tuotantokustannuksia.

14. Yle:

Bardy ei ole tehnyt yhteistyötä Louhimiehen kanssa Käskyn jälkeen.”

Bardy puhuu omiaan, sillä Louhimies ja Bardy ovat suunnitelleet Käskyn jälkeen yhdessä esimerkiksi tv-sarjaa ja elokuvia. Yhteisille suunnitelmille löytyy henkilötodistajia ja sähköpostiviestejä, jotka todistavat Bardyn sanoja ja Ylen artikkelia vastaan
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ongelmanahan tässä on se, että kukaan ei kontrolloi tuota metoo ilmiötä.

Sisäiset käyttäytymissäännöt, esimiehen, lainvalvojat ja oikeuslaitos kontrolloivat. Kaikki sääntöjen ja laillisuuden rajoissa tapahtuva pitää olla sallittua, vaikka se olisikin meistä epämiellyttävää. Itänaapurissa mediaa ja me too -ilmiölle on löydetty toisenlainen kontrolloimisen muoto, jota toivottavasti ei tarvitse ottaa länsimaissa käyttöön.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Sisäiset käyttäytymissäännöt, esimiehen, lainvalvojat ja oikeuslaitos kontrolloivat. Kaikki sääntöjen ja laillisuuden rajoissa tapahtuva pitää olla sallittua, vaikka se olisikin meistä epämiellyttävää. Itänaapurissa mediaa ja me too -ilmiölle on löydetty toisenlainen kontrolloimisen muoto, jota toivottavasti ei tarvitse ottaa länsimaissa käyttöön.

Niin. Eihän toki ole laitonta toimia kuten toimittiin Benny Fredrikssonin tapauksessa - onko se täysin moraalitonta, mautonta ja vastuutonta? No onhan se.

Yhtymäkohtana Louhimieheen, että Fredrikssonia syytettiin "väärästä ja kovasta johtamisesta" - ei seksuaalisesta häirinnästä.

Toimittajalta: Menikö keskustelu liian pitkälle? Ruotsissa itsemurha sai miettimään sananvastuuta Ylen uutisesta voi terästää muistojaan.

Ehkä pitäisi tosiaan alkaa miettimään miten niitä paljastettuja kohdellaan ja millainen vastuu medialla on keskustelun ohjaamisessa?
 
Undrafted

Jäsen
Naivimpaa kuin se, että suomalaisella rivitoimittajalla on BBC:hen niin suuri vaikutusvaltaa, että pystyy vaikuttamaan maailman suurimman yleisradioyhtiön tekemiin päätöksiin? Se on varmasti totta, että Rigatellin kysymyksen myötä tulleella tiedolla on ollut vaikutusta, mutta itse päätös ei ole mitään muuta kuin tuotantoyhtiön oma.

Onkohan sinusta yhtä suoraselkäistä toimintaa, kun esimerkiksi Huhtasaari nostaa esiin toimittajia tietäen täysin millaista negatiivista huomiota Huhtasaaren kannattaja tulevat todennäköisesti korostettua toimittajaa kohtaan jatkossa tuottamaan? Toki yksittäiset henkilöt tekevät itsenäisiä päätöksiä häiritessään, mutta minusta se ei vapauta alullepanijaa vastuusta teoistaan.

Nykyään äänekäs sometuomio tulee turhan helposti ja valitettavasti monet ennemmin välttävät asioita sen sijaan, että puolustaisivat kohteen oikeutta puolueettomaan käsittelyyn. Suomesta ja maailmalta tulee esimerkkejä, missä ollut vakaviakin seuraamuksia, kun somelynkkaus osunut pahasti väärään maaliin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Työtavoista? Eikös tämän päivän talking point ollut että Louhimies on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään?

Hän on myöntänyt osan kyseenalaisista työtavoistaan.

Ilmeisesti on syytä laittaa tämä Louhimiehen vastine uudelleen näkyviin:

"1. Ylen artikkelin mukaan näyttelijä Eero Aho on joutunut kantamaan sotilasta virtaavan joen yli yhteensä 30 tuntia kolmen päivän aikana. Absurdi väite, sillä kuvanauhoilta selviää, että Aho kantoi miestä kahtena kuvauspäivänä yhteensä kuusi kertaa kunkin jakson kestäessä noin kolme minuuttia. Vedenalaiset otot mukaan lukien Aho on ollut vedessä yhteensä 35 minuuttia.

2. Rigatelli nostaa esiin Pihla Viitalan Käsky-elokuvaan liittyvän pahan muiston, jonka mukaan lapsinäyttelijä on juossut hysteerisenä hänen luokseen.

Viitalan mukaan Louhimies oli kuiskannut lapselle tämän vanhemman kuolleen saadakseen tämän itkemään. Tosiasiassa elokuvassa on vain yksi varsinainen lapsinäyttelijä, joka on Louhimiehen oma poika Eemeli. Muut elokuvassa esiintyvät lapset ovat avustajia. Tapausta, josta Viitala kertoo, ei ole elokuvassa lainkaan.

Lapsia (avustajia) on erikseen pyydetty itkemään, mutta juuri sinä päivänä Viitala ei ole ollut mukana kuvauksissa. Kohtaus, jossa lapset itkevät, kuvattiin maanantaina 16. huhtikuuta Jokioisten museorautatiellä. Näissä kuvauksissa Viitala ei ollut läsnä, lasten vanhemmat sen sijaan olivat.

Toimittaja Rigatellin ja Louhimiehen välisessä puhelinkeskustelussa Rigatelli on kertonut Viitalan tarkoittavan kohtausta, jossa hän saapuu orpokodin pihaan. Kyseisessä kohtauksessa lapsia ei pyydetty itkemään vaan laulamaan iloisesti.

Elokuvan teon aikana Louhimies on ohjannut vain omia lapsiaan. Muiden lasten ohjaamisesta on vastannut yleensä apulaisohjaaja. Lapsiavustajien vanhemmat ovat olleet mukana kuvauksissa tai paikalla on ollut erikseen nimetty lapsista huolehtiva henkilö, joten lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on pidetty hyvä huoli toisin kuin Rigatellin artikkeli antaa ymmärtää.

3. Pihla Viitala on kertonut, että ohjaaja on pakottanut hänet syömään ruokaa, johon Viitala oli oksentanut. Louhimies on kiistänyt Viitalan väitteen ja saa vahvistuksen ohjaajan assistentilta (Oskari Sipola), jonka mukaan Viitala on pitänyt ruokaa ja astiaa oksettavina ja todennut, että häntä oksettaa. Sen sijaan kukaan paikalla olleista ei ole oikeasti oksentanut.

Elokuvan leikannut Benjamin Mercer on nähnyt kaiken Käskyyn liittyvän materiaalin ja vahvistaa Sipolan sanat. Elokuvan kuvattu materiaali olisi ollut myös Ylen edustajien katsottavissa.

4. Rigatellin artikkelin mukaan Pihla Viitala ei ole koskaan kokenut yhtä nöyryyttävää ja alistavaa tapaa ohjata. Omituinen lausunto, koska myöhemmässä vaiheessa Viitala on Louhimiehelle lähettämissään viesteissä kehunut yhteistyötä, kertonut olevansa ylpeä elokuvasta ja kaavailevansa Louhimiestä ohjaamaan omaa tekstiään. Lisäksi hän on kutsunut Louhimiehen lapsineen kylään kotiinsa Berliiniin.

5. Ylen artikkelissa kerrotaan Aku Louhimiehen raivonneen vieressä, kun näyttelijä Eero Ahon roolihahmo kuristi Jessica Grabowskya 8-pallon kohtauksessa. Artikkelissa Grabowsky väittää Louhimiehen huutaneen: "Sä et kurista oikeasti, sormet ei mene ihoon, mä näen että te näyttelette!"

Aku Louhimies kiistää huutamisen ja raivoamisen eikä 8-pallon leikkaajana toiminut Samu Heikkilä ole löytänyt elokuvan materiaalista viitteitä siitä, että Louhimies olisi raivonnut tai huutanut. Näyttelijöitä on pyydetty toimimaan aidon näköisesti, ei satuttamaan oikeasti.

6. Pihla Viitala kertoo olleensa Käsky-elokuvassa Eero Ahon kanssa väkivaltakohtauksissa, joissa häneen on oikeasti sattunut. Artikkeli ei kerro, onko kyse vahingosta, ei myöskään sitä, mitä kohtauksia tarkoitetaan. Sen sijaan Eero Aho on kertonut vahingosta, jossa hän on osunut avokämmenellä Viitalaan.

7. Pihla Viitala Ylen artikkelissa: ”– Olen ikuisesti kiitollinen, että lavastajamme Markku Pätilä ainoana puolusti minua, eikä Louhimies heittänyt minua veteen pahimman aallokon aikana. Aallot olivat niin kovat, ettei catering päässyt edes saarelta pois. Olisin voinut lyödä pääni kiveen.”

Todellisuudessa Louhimies ei ole missään tilanteessa heittänyt ketään veteen. Kuvatusta materiaalista selviää, että Viitala ui lähellä rantaa eikä aallokko ole voimakasta. Viitalaan on sidottu köysi, jonka lisäksi hänellä on takkinsa alla pelastusliivit.

8. Rigatelli kirjoittaa: ”Kun Tola makasi silmät kiinni peloissaan ambulanssissa, ensihoitajat leikkasivat hänen paitansa kokonaan auki. Näin Louhimies oli ohjeistanut heitä tekemään. Kukaan ei saanut kertoa asiasta Tolalle.”

Tosiasiassa Pamela Tolan on täytynyt olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu, sillä kohtaus on kuvattu hyvin tarkasti elokuvan käsikirjoituksessa. Toimittaja ei kerro mihin perustuu väite, jonka mukaan Tolalle ei olisi saanut kertoa mitään.

9. Ylen artikkelissa todetaan, että jossain 8-pallo -elokuvan kohtauksessa Louhimies on kuiskannut Jessica Grabowskylle olevansa kiihottunut, kun tämän suuhun tungettiin ase.

Elokuvan materiaalin perusteella tällaista ei ole tapahtunut. Toimittajaa on pyydetty useaan otteeseen täsmentämään mihin tilanteeseen tapaus liittyy, jotta asiaa voidaan kommentoida. Artikkeliin liittyneen kommenttikierrosten aikana väite asetettiin välillä kuvaustilanteeseen, välillä yksityiseen keskusteluun vapaa-ajalla. Selvää on, että väite perustuu hyvin hataralle pohjalle, mutta toimittaja on jättänyt sen tekstiin huomioarvon vuoksi.

Elokuvan leikkaaja Samu Heikkilän mukaan hän olisi huomannut, mikäli materiaalissa on edellä mainittu kuiskaaminen, koska näyttelijällä on radiomikrofoni, joka tallentaa jokaisen kuiskauksenkin.

10. Yle: ”Hän [Matleena Kuusniemi] huomauttaa, että Levottomien aikaan ei ollut nettiä.

Nykyään freimejä eli kuvia voidaan irrottaa elokuvista, mikä on saanut monet näyttelijät varovaisiksi.

Louhimies poikkeaa muista ohjaajista siinä, että hän antaa kameroiden käydä koko ajan, myös silloin kun kohtaus ei ole käynnissä.”

Tosiasiassa kamerat eivät käy koko ajan, koska se on teknisesti mahdotonta. Ohjaajan assistentin Oskari Sipolan mukaan väite kameroiden jatkuvasta käymisestä on absurdi, sillä esimerkiksi Levottomat kuvattiin 35-milliselle filmille.

11. Yle: ”Lotta Lehtikari kertoo toisenlaisen esimerkin roolittamiseen liittyvästä vallankäytöstä. Lehtikari oli nimetty vuonna 2002 Irtiottoja-tv-sarjaan.”

Lehtikaria oli pyydetty rooliin, mutta häntä ei oltu nimetty eikä sopimusta roolista tehty. Toimittaja Rigatelli luo tekstillään harhaanjohtavan vaikutelman, jonka mukaan Lehtikarin Ylen artikkelissa myöhemmin esiin tuleva työttömyys johtuisi Louhimiehestä. Ohjaaja ei tee sopimuksia näyttelijöiden kanssa vaan ne kuuluvat tuotantoyhtiön tehtäviin.

12. Yle: ”Muutamaa viikkoa ennen kuvauksia hänen (Lehtikari) roolihahmolleen oli ilmestynyt yhtäkkiä 12 roisia seksikohtausta.”

a. Louhimies ei käsikirjoittanut sarjaa. Käsikirjoituksessa tapahtuvat muutokset eivät näin ollen liity Louhimieheen.

b. Mainittuja kohtauksia ei ilmestynyt käsikirjoitukseen, vaan havainto perustuu Lehtikarin muistiin.

Toimittaja haastatteli pyydettäessä myös käsikirjoittajia, Paavo Westerbergiä ja Mikko Koukia, mutta heidän todistuksensa on jätetty artikkelista pois.

13. Yle: ”Bardy oli tuottamassa Käsky-elokuvaa ja muistelee tuotantoa raskain sydämin.

– Onneksi Pihla on vahva. Harkitsin kuvausten keskeyttämistä jo Louhimiehen aikataulu- ja budjettiongelmien takia. Jos olisin tiennyt Pihlan kokemuksista, olisin keskeyttänyt tuotannon varmasti, Bardy sanoo.”

Helsinki-filmin pääomistaja Aleksi Bardy johdattaa toimittaja Rigatellia harhaan. Budjetti- ja aikatauluongelmat ovat tuotantoyhtiön vastuulla. Ohjaajasopimuksen mukaan ohjaaja ei voi lisätä toimillaan elokuvan tuotantokustannuksia.

14. Yle:

Bardy ei ole tehnyt yhteistyötä Louhimiehen kanssa Käskyn jälkeen.”

Bardy puhuu omiaan, sillä Louhimies ja Bardy ovat suunnitelleet Käskyn jälkeen yhdessä esimerkiksi tv-sarjaa ja elokuvia. Yhteisille suunnitelmille löytyy henkilötodistajia ja sähköpostiviestejä, jotka todistavat Bardyn sanoja ja Ylen artikkelia vastaan

Toistuvasti herää kysymys, miksi Louhimies ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin näiden väitteiden esittäjiä tai YLE:ä kohtaan? Miksi hän jättää nämä väitteet ilmaan leijumaan, sana vastaan sana tilanteeseen, jos hänellä kerran on todisteet/ todistajat? Louhimiehen täytyy ymmärtää, että tämä tapaus seuraa häntä lopun elämää ja vaikuttaa myös hänen työllistymiseensä.
 
Koska kaikki ovat sanoneet, että näiden naisten kokemuksia tulee ymmärtää eikä heitä vastaan saa hyökätä. Tämä oli suuri virhe, koska lähes kaikessa hyökkäys on paras puolustus.

Louhimies varmaankin uskoi tämän kaiken hiipuvan. Saihan hän uuden huippupestinkin BBClle.

Nyt kun YLEn tuleva ex-toimittaja näyttää jatkavan maalittamista hamaan tappiin saakka, eiköhän me tästä oikeusjuttu saada päälle.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ehkä pitäisi tosiaan alkaa miettimään miten niitä paljastettuja kohdellaan ja millainen vastuu medialla on keskustelun ohjaamisessa?

Olen samaa mieltä, mutta mitään Kremlistä tuttua kontrollia ei tarvita. Minusta kaikki pitäisi lähteä ihmisistä itsestään, eli ollaan sen verran sivistyneitä, että ei kiinnostuta jokaisesta juorusta ja kohusta. Valitettavasti tilanne nyt vain on sellainen, että nykyainen media tarjoaa julkisuutta kovin helposti, mikä motivoi myös niitä, jotka ovat valmiina syyttämään toisia perusteettomasti. On hyvä muistaa, että myös Louhimies alkoi käydä taisteluaan sosiaalisessa mediassa, vaikka siihen olisi ollut muitakin keinoja.

Tietysti jonkinlaista kontrollia tarvitaan, kuten tämän palstan moderointia, mutta valitettavasti etenkin tietyn puolueen äänestäjät vetoavat heti sananvapauteen, kun omaa vihapuhettaan tai muuta huonoa käytöstä ei saa vapaasti kanavoida, vaikka ne rikkovat sovittuja pelisääntöjä. Valitettavan moni olettaa, että Facebook yksityisenä yrityksenä ei saa rajoittaa ihmisten sinne syöttämää tekstiä, koska se muka rikkoo sananvapautta.

Tämä sopinee vastaukseksi myös nimimerkille @Undrafted.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös