Jos ei kompetenssi riitä lääkärin, sähkärin, putkarin, ym ym duuniin, sitten tehdään sitä, mihin se riittää.
Tilastojen mukaan
nuoremmat sukupolvet köyhtyvät (muuallakin kuin Suomessa) huolimatta siitä, että he ovat selvästi vanhempiaan koulutetumpia.
Koulutuksen arvo laskee, ja mitä pitemmälle automaatio ja tekoäly kehittyvät, sitä pienemmäksi se muuttuu. Vähitellen ammattiryhmä toisensa jälkeen huomaa, kuinka he muuttuvat tarpeettomiksi.
Ensireaktio tällaiseen kehitykseen on se, että ihmiset sopeutuvat. Korkeakoulutettu siivoaa, koska ei muuta työtä saa. Vuosikymmenten mittaan yksilöt kuitenkin rupeavat kyseenalaistamaan järjestelmän, jossa täytyy ponnistella kovasti saamatta ponnistelusta palkintoa. Sen jälkeen tapahtuu sosiaalinen murros, jossa työn ja työntekijän arvoa ruvetaan määrittämään uudella tavalla.
Kehitykseen liittyy myös huoli ympäristöstä. Tällä hetkellä luonnonvarojen käyttöön yhteydessä olevaa talouskasvua voi kannattaa enää umpijuntti, ihminen, joka tahtoo paskoa omaan mökkilampeensa. Nuoremmissa sukupolvissa ympäristötietoisuus on vahvempaa kuin vanhemmissa. Heille maailman ympäristön tila konkretisoituu. He eivät näe sitä enää pelkästään tilastoista vaan myös katsomalla ympärilleen. He tajuavat, kuinka julma ihminen on ollut ympäristölleen viimeisten sadan vuoden aikana, ja rupeavat miettimään, tahdotaanko samaa seuraavatkin sata vuotta.
Nämä kaksi asiaa tulevat pitämään huolen siitä, että kaiken työn arvokkuus kyseenalaistetaan. Työhön tullaan liittämään tulevaisuudessa voimakkaammin oikeudenmukaisuuden vaatimus. Työ ei saa olla kurjaa, vaan yksilön on saatava siitä myös mielihyvää. Toiseksi työn on oltava kestävän kehityksen mukaista. Luonnonvaroja on käytettävä vain sen verran, että niitä riittää koko maailman väestölle vuosituhat toisensa perään. Lisäksi niitä on hyödynnettävä niin, ettei ympäristö tuhoudu.
Kaiken työn arvokkuuden hokeminen on vanhan kansan umpimielistä typeryyttä, joka ainoastaan tuhoaa maapallon. Ei tämä homma näin voi jatkua vuosituhansia. Siksi tulee tapahtumaan muutos, jonka myötä moni työ ruvetaan näkemään maapalloa tuhoavana voimana. Nyt kun eletään nousukautta, eletään myös päästöjen nousun kautta. Kun materiaalinen hyvinvointi lisääntyy, ympäristötuhot kasvavat.
Kaikki työ on arvokasta junteille, jotka eivät osaa katsoa asioita laajemmin ja joita ei kiinnosta tulevien sukupolvien elinolot tai luonnon itseisarvo. Muitakin suhtautumistapoja työhön kuitenkin on, ja vaikka työn kautta itsensä määrittävät sukupolvet kuinka uskovat, että kaikkea työtä tulee arvostaa, niin tulevien vuosikymmenten ja vuosisatojen mittaan tämä käsitys tulee aivan varmasti muuttumaan.
Työn ehdottoman arvon huutaminen on muutoksen pelkoa, kyvyttömyyttä kohdata tosiasioita ja erilaisia maailmankatsomuksia ja sopeutua niihin. Kehitys on tietenkin hidasta, mutta on vaikea kuvitella, että työhön suhtaudutaan 200-300 vuoden päästä samalla tavalla kuin nyt.