Ottamatta muuhun kantaa, niin eikö venäjän paskamaan pyrkimys -kuten toki sen Kiinankin- tarkoitus olekin ensisijaisesti saada romutettua se sopimuspohjainen ja sääntöjän noudattava maailmanjärjestys?
En siis ota nyt kantaa mitenkään siihen pitääkö, vai eikö pidä luopua Ottawan sopimuksesta, vaan ainoastaan siihen, että tällä hetkellä toinen osapuoli pyrkii pitämään kiinni sopimuspohjaisesta maailmanjärjestyksestä, jossa niitä kunnioittamalla ei tietenkään pitäisi sotia edes olla, ja toineen taas ei.
Olen aiemmin itse huudellut koviakin toimia paskatunkioita kohtaan, ja ihmetellyt kovinkin, että miksi nämä Demokratiat ovat niin kyvyttömän oloisia tekemään mitään minkään suhteen, ja pistämättä mm venäjää kyykkyyn huolella. Mutta sehän totisesti vaatisi toimintaa samalla tasolla, kuin se paskatunkio itse, joten heränne esiin sellainen poraalinen kysymys, että onko se samalle tasolle meneminen sitten se oikea ratkaisu, jossa sitten voidaan pyyhkiä se perse kaikilla tehdyillä sopimuksilla, joista btw. eräitäkin ovat ne maamme sotilaalliseesn puolustamiseen liittyvät sopimukset. Voiko niilläkin sitten vaan pyyhkiä sitä hanuria, ja ovatko siten täysin turhia ja epäluotettavia, koska sopimuksiahan ei siinä uudessa maailmajärjestyksessä tietenkään tarvitse noudattaa.
Tämä on itseä askarruttanut viime aikonina kovinkin, että missä sitten vastaan tulee se raja, milloin ylitetään jotakin sellaista, josta ei sitten enää paluuta olekaan.
Toivottavasti tämä nyt ymmärretään vihdoinkin oikein, eikä vain jäädä kiinni epäolennaisuuksiin ison kuvan suhteen.
Eli, kun ja jos koko ajan joustetaan niistä sopimuksista, niin millainen se uusi maailmanjärjestys tuleekaan olemaan. Onko se lopulta täydellinen protektionismi vai mikä? Kun yhdelle annetaan lupa irtatutua, niin voiko seuraavalla sanoa ei?
Tämä on nyt ajatuksellinen luuppi, johon olen jäänyt jumiin, kun yksi puoli itsestä sanoo esim., että pistetään kaikki venäjän ja kiinan liikkuminen poikki vaikkapa itämeren alueella, vaikka kansainväliset sopimukset eivät tätä mahdollistakaan. Mutta mitä sitten seuraavaksi?
Olenkin aina ihmetellyt,e ttä miten ei aikanaan ole kukaan osannut sopia mm sitä, että jos jokin valtio rikkoo sopimuksia, ja mm hyökkää venäjän tunkiomaan lailla toiseen maahan, niin kansainvälisellä yhteisöllä on oikeus takavarikoida kaikki varantonsa sekä omaisuutensa heidän alueillaan, ja käyttää tämä syyttömän maan puolustamisen ja jälleenrakentamisen rahoittamiseen, ja sen pitäisi siten olla täysin selvää maalle, joka tähän syyllistyy.
Sellaista ei kuitenkaan -ja mistä sekä kenestähän (mistä maasta erityisestikin) sellainen mahtaakaan johtua- ole aikaan saatu, ja nyt sitten ollaan ne nakit suussa ja hanurissa ihmettelemässä, että mitenkäs nyt sitten toimitaan, kun ei ole mitään lakejakaan takana, vaan ainoastaan voidaan katsella, ja jos ei katsella, niin sitten se tunkio ja toinenkin tunkio ovat saaneet juurikin sen minkä halusivat. Jo kohta täysin sopumsista sekä säännösitä piittaamattoman lännen. Vähän pelottavaa edes ajatella.
Jotta ei jää epäselväksi, niin tämän kokemuksen pohjalta en jää kaipamaan venäjää, jos se vaikka sattumalta vajoaisi johonkin monttuun ja lakkaisi siten olemasta, mutta tokihan sielläkin asustelee oletettavasti joku järjenkin ihminen, jolle moista - tämänkään palstan sopimusten sekä sääntöjenkään vuoksi- kohtaloa ei sopisi toivoa vain siksi, että johodssa on täysin järjestään iratatunut kusipää.