Nyt 10-luvun puolivälissä ja NHL-runkosarjan päätyttyä on taas saatu enemmän faktaa 90-lukulaisten merkityksestä Suomen maajoukkueelle.
Maalivahdit
Jos aloitetaan maalivahdeista, niin heidän tilanteensa on ongelmallisin ja jopa huolestuttava. Ainoa 90-lukulainen NHL-vahti on Ortio, joka on pelannut tällä kaudella muutaman matsin ja jota on vaikea kuvitella ykkösvahdiksi. NHL-vahtimme voidaan jakaa kahteen ryhmään: huippulahjakkuudet ja myöhään kehittyneet. Huippulahjakkuuksista osasta tuli huippuja, osasta taas ei. Mutta suomalaisten huikean invaasion NHL:n selittävät osaltaan Niemen kaltaiset täysin puskista tulleet veskarit, jotka vasta juniorivuosien jälkeen kehittyivät huipulle. Tällä hetkellä 90-lukulaisten joukossa ei ole yhtään tällaista potentiaalista ykkösvahtia ja huippulupauksiakin on vain yksi, Saros. Jos huonosti käy, niin 20-luvulla Suomella ei ole enää kuin yksi ykkösvahti NHL:n. Tämä on liian vähän maajoukkueellekin. Aittolahti tai Korpisalo saavat tehdä ihmeitä mahtuakseen NHL-miehistöön. Hussosta toki voidaan toivoa jotakin, mutta tämä on kaikki vielä spekulaatiota.
Puolustajat
Siinä missä maalivahtitilanne on huolestuttava, puolustajien tilanne on suorastaan loistava. Uskoiko kukaan viisi vuotta sitten, että Timonen, Numminen, Lydman, Niinimaa ja Salo olisivat täysin korvattavissa parin vuoden päästä? Siltä kuitenkin vahvasti nyt näyttää kuluvan kauden perusteella.
Tähtipuolustajia on tulossa ainakin kolme. Vatanen on sellainen jo nyt ja Ristolainen ja Määttä ovat joukkueensa tähtiä pian ja kenties parhaimpia puolustajia koko NHL.n mittakaavassa viiden vuoden päästä. Lisäksi Pokka debytoi varmaan ensi kaudella, on pelannut hyvän AHL-kauden, eikä ole mitään syytä miksei hänkin voisi tehdä Lydmanin tasoisen uran NHL:ssä.
Eikä tässä vielä kaikki. Maajoukkue tarvitsee myös luottopelaajia, kolmosparin pakkeja. Näitäkin tuntuu löytyvän: todelliset yllätysnimet Jokipakka ja Lindbohm ovat myös ikänsä puolesta kehityskelpoisia ja voivat saavuttaa luottopelaajan roolin joukkueissaan. Rissanen pelasi myös NHL.ssä muutaman pelin, hänkin voisi periaatteessa pelata pienessä roolissa peruspakkina. Muitakin potentiaalisia NHL-pakkeja on vielä olemassa, joten Suomi pärjää entiseen malliin pakkiosastolla, kunhan 80-lukulaiset väistyvät maajoukkueesta. Onneksi maajoukkueelle NHL-pelaajien peliurat ovat pidentyneet paljon, joten 80-luvun heikko pakkituotanto ei ole koskaan päässyt pelätyllä tavalla vaikuttamaan olympiatasolla maajoukkueeseen.
Hyökkääjät
Jos pakkitilanne on erinomainen ja maalivahtitilanne korkeintaan tyydyttävä, hyökkääjätilanne on hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Muutamaa huippukautta lukuunottamatta NHL:ssä eivät suomalaiset hyökkääjät ole juurikaan olleet pistepörssien kärkinimiä, tällä kaudella tosin vain yksi oli 100 parhaan joukossa. Kausi 2014-15 oli kieltämättä surkea, mutta jos putsataan Selänne NHL-pörsseistä, eivätpä nyt hyökkääjien pisteet juuri koskaan ole kovin kummoisia olleet. 50 pisteen rajakin on ollut tuskaa monelle nk. entisaikojen tähdellekin.
Tässä valossa hyökkääjätilanne on lopultakin ihan ok. On odotettavissa, että puolitusinaa 90-lukulaisista hyökkääjistä voi pelata jonkun huippukaudenkin tyyliin Sami Kapanen, Olli Jokinen tai Saku Koivu jne. Varsinaisesti on vain yksi ehdokas koko NHL:n mitassa tähdeksi tällä hetkellä, Barkov tietysti. Mutta joukkueidensa tähdeksi tai profiilipelaajiksi on sentään aika monta ehdokasta. Teräväinen, varsinkin jos vaihtaa seuraa, voi nousta nopeastikin huipulle. Mikael Granlund on toinen ilmeinen seuratähtiehdokas. Pulkkisesta saattaa tulla profiilipelaaja huippujoukkueeseen. Haula kaipaa ehkä maiseman vaihtoa päästäkseen vakiopelaajaksi. Markus Granlund toivottavasti jo ensi kaudella vakiinnuttaa asemansa joukkueessaan. Armian tulevaisuus NHL:ssä on aika lailla vielä arvoitus. Salomäki voi ehkä vakiinnuttaa asemansa roolipelaajana,
Junioreissa on lisäksi muutama kyky, joilla voi olla suurikin rooli NHL.ssä. Kasperi Kapanen on vielä kysymysmerkki itselleni, koska hänen parhaita puoliaan en ole junioripeleissä nähnyt enkä SM-liigassakaan. Mutta jos Pittsburgh uskoo häneen, hän voi hyvinkin saavuttaa isänsä tason NHL:ssä. Lehkonen on aika ison haasteen edessä NHL-uraa ajatellen. Rantanen taitaa olla näistä in spe pelaajista lupaavin.
Mutta onhan sitten tulossa vielä Puljujärvi, joka voi vielä räjäyttää pankin kaikkien aikojen ensimmäisenä ykkösvarauksena ja jolle sen jälkeen on edessä supertähteyden ankarat paineet. Ahoa ei tule unohtaa huippulupauksien joukosta, Mutta näistä pelaajista on vaikea sanoa vielä mitään, koska kovia miesten pelejä ei ole takana paljoa. Muitakin pelaajia lienee vielä tulossa, koska nuorten kehitys ei noudata aina tasaista käyrää, vaan etenee joskus hyppäyksittäin. Toisaalta on myös niin, että jos suomalainen hyökkääjä ei ole 20-vuotiaana noteerattu NHL:ssä, on hyvin epätodennäköistä, että hän myöhemminkään nousee merkittäväksi pelaajaksi NHL:n.
Pelaajamateriaalin suhteen voin vain todeta, että ilmeisiä esteitä maajoukkueen menestyksiin tärkeissä turnauksissa (OK ja WC) ei tulevaisuudessakaan ole, jos valmennus osaa hyödyntää materiaalimme täysimääräisesti. Suomi ei luultavasti koskaan ole Ruotsin veroinen pelaajatuotannossa, mutta joukkueeseen tarvitaan vain rajattu määrä pelaajia: sitä paitsi hurrien tähtiä eivät aina kovatkaan kisat nappaa. Olen siis tulevaisuuden suhteen varsin luottavainen.