Kun on liikaa keskitytytty joukkuepelin hienouksiin jo alimmilta junioritasoilta, niin tämä perusominaisuus on täysin päässut ontuman.
JUMALAUTA JÄÄKIEKOSSA TÄRKEIN HARJOITELTU TAITO ON OSAA AMPUA KIEKKO MAALIIN.
Yksilötaidot ovat Suomessa niin halveksuttu ominaisuus, että jos osaat tehdä pelivälineellä jotain muutakin, kuin heittää päätyyn, joudut huonoon valoon joukkueessa... näin ainakin harrastelijasarjoissa, oli laji mikä tahansa.
Tietynlainen pelikulttuuri heijastuu kaikkiin lajeihin ja alemmilla tasoilla se näkyy kateuden muodossa.
Aina on joukkueessa pari sellaista johtajahahmoa, jotka koittavat ottaa joukkueen yhteisöllisyyden kautta omaan haltuunsa ja jotka ovat kateellisia kaikesta, mikä liikkuu. Kyse on kontrolloinnista ja ehkä jopa tahallisesta sabotaasista.
Edit... Salibandyssa huomasin ilmiön divaritasolla. Itse lähinnä höntsäpelejä pelanneena ja autotallissa aikanikuluksi tarkkuutta ampuneena huomasin, että otin ykkösdivaritason pian kiinni ja laukaus, mailankäsittely, pelikäsitys ja viimeistelytaito näyttivät olevan parempaa I-divaritasoa. Tämä oli pienoinen järkytys. Voisin sanoa hankkineeni autotallissa liigatasoiset "pallolliset" taidot. Jotain siellä valmennuksessa täytyy olla kunnolla pielessä.
Viimeksi muokattu: