Mainos

”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

  • 89 929
  • 834

Undrafted

Jäsen
Ei varmaan olekaan, mutta on aloja joissa näin on. Tuskin valtio palkkaa pelkästään vastavalimistuneita, joten alalla missä työntekijät ovat keskittyneet olisi aika kallista houkutella muuttamaan kauas nykyiseltä asuinseudulta. Siksi asiat pitäisikin katsoa virastokohtaisesti, että missä olisi järkevintä toimintaa pyörittää ottaen huomioon erinäisiä asioita. Pelkkä ajatus, että tasaisesti levitetään maahan ei minusta ole todennäköisesti toimiva. Laajemman alueen asuttamiseksi ennemmin tulisi miettiä miten eri puolille luodaan yritystoimintaa. Tanskassa oli ainekin aiemmin käytössä systeemi, missä Itämerellä sijaitsevalla saarella oli alhaisempi veroprosentti käytössä houkuttelemassa työntekijöitä saarelle. Vaikuttaisikohan, jos muuttotappiomaakunnassa olevien firmojen työnkijöillä olisi alempi veroprosentti?
 
scholl

Jäsen
Nämä on siinä aina yhtä hauskoja väitteitä, että miksi ei voida siirtää jotain virastoa vaikka käsivarren lappiin, kun ei muka saada työntekijöitä. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että ennemminkin se ongelma on ettei ne vanhat halua siirtyä, eli tällä perusteella saadaan kuopattua koko homma. Se on ihan se ja sama mikä virasto se on, niin kyllä tässä maassa sen verran on vielä työntekijöitä työttömänä ja lisää koko ajan koulutettavana, että ei ne tekijät ole vielä loppuneet. Saa olla melkosen spesifiä toimintaa, jos se siirto nyt vaikka Helsingistä Kuopioon aiheuttaisi työntekijäpulan. Ettei siis enää riittäisi perus yliopiston käyneet, vaan pitäisi olla oikein erikoiskoulutettuja, epäilen että perus valtion viroissa montaa tuollaista työpaikkaa on.

Asia on täysin poliittinen, jopa ideologinen. Se on aivan vastaava kysymys kuin EU:n virastojen suhteen. Ovatko kaikki Brysselissä vai onko niitä eri maissa kuten vaikkapa kemikaalivirasto Helsingissä. Sinnekin on työntekijöitä riittänyt. Itsekin tunnen pari ulkomaalaista, jotka ovat tuossa virastossa töissä ja viihtyvät hyvin Helsingissä. Sanoisin, että maakunnat ovat pitäneet huonosti puoliaan, kun eivät ole pystyneet hankkimaan itselleen tätä enempää valtion virastoja. Ei niiden kaikkien missään hevonkuusessa käsivarren Lapissa tarvitsee sijaita, sillä se vaikuttaa jo työvoiman saatavuuteen, mutta sen sijaan kaikissa yliopistokaupungeissa voisi sijaita virastoja. Eihän maa pysy kilpailukykyisenä pitkään, jos kaikki toiminnot sijoitetaan yhteen paikkaan. Varsinkin julkisen sektorin toimintoja tulisi olla sijoitettuna muualle.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Manner-Suomessa on vain 3 maakuntaa, jossa väestö kasvaa - Uudellamaalla kovin vauhti

Taas tähän ketjuun sopivaa asiaa

Mikään yllätyshän ei ole, että nämä mainitut maakunnat ovat plussalla, mutta se on ehkä yllätys että kokonaisuutena on tosiaan vain kolme maakuntaa (ja Ahvenanmaa), jossa väkiluku kasvaa. Tuntuu oudolta, että esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo ovat siis maakuntina miinuksella, vaikka niillä on huikean vetovoimaiset ja nopeasti kasvavat maakuntakeskukset..
Uutista en jaksa kaivaa mutta kuulemma Tampereen seutu on ollut pääkaupunkiseudun lisäksi ainoa joka imee väkeä tasaisesti koko Suomesta. Ilmeisesti Turun seutu ja Varsinais-Suomi on päässyt tähän imuun mukaan alueensa jättirekrytointien ansioista.

Oulu ja Kuopio ovat tietysti maakuntiensa vetureita mutta esim Pohjois-pohjanmaa on alueena iso ja harvaan asuttu. Oulu on ottanut hittiä imagoonsa viime vuosina. Oulun imu vaan ei riitä oman maakunnan ulkopuolelle. Kuntaliitokset on siellä jo tehty eli kaupungin, saati maakunnan väkiluku tuskin tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan merkittävästi.

En tiedä miten miten Turun seudulla nykyään suhmuroidaan mutta olen sitä ihmetellyt aina miksei Suur-Turkua ole saatu aikaiseksi. Kaarinat, Raisiot, Naantalit sun muut yhteen Turun kanssa niin väkiluku nousisi likemmäs kolmeensataan tuhanteen. Näyttäisi ainakin paperilla komialta määrältä tässä maassa.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Tanskassa oli ainekin aiemmin käytössä systeemi, missä Itämerellä sijaitsevalla saarella oli alhaisempi veroprosentti käytössä houkuttelemassa työntekijöitä saarelle. Vaikuttaisikohan, jos muuttotappiomaakunnassa olevien firmojen työnkijöillä olisi alempi veroprosentti?
Jos puhutaan julkisen puolen viroista, niin palkkaakin kovempi vetovoimatekijä tuntuu olevan palkallisten vapaapäivien määrä. Etenkin naisvaltaisilla aloilla. Kikyn jälkimainingeissa yllättävän monelle suurin kynnyskysymys tuntui olevan, ettei kesälomapäivien määrään vain kosketa!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Tämä varmasti liittynee myös koulujen pitkiin kesälomiin, kukapa vanhempi ei haluaisi olla mahdollisimman paljon lomalla, samalla kun jälkikasvukin on.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Enontekiön kunta aikoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kun valtiovalta jättää seudun turvallisuuden oman onnensa nojaan. Mitäs oli tuossa edellä puhetta "reservaatti-Suomesta"? Baltian suunnalla sekä ihan kotimaisissa suorahousuisissa yritteliäissä suvuissa odotellaan jo malttamattomana ensi kesää; minne mahtaakaan "lomamatka" suuntautua.

Kunta harkitsee oman seriffin palkkaamista, kun viimeinen poliisi lähtee | Yle Uutiset | yle.fi

"Enontekiölle on syntymässä turvallisuustyhjiö, kun nykyiset poliisit eläköityvät ja lopettavat työnsä helmikuussa. Lapin poliisilaitos on ilmoittanut, ettei Enontekiölle enää sijoiteta poliisipartiota. Kunnassa harkitaan nyt omaa turvallisuuspalvelua. Se olisi ensimmäinen kuntaseriffi Suomessa."
Miten laki mahtaa suhtautua näiden "sheriffien" valtuuksiin?
 
Sohjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Täällä puhutaan paljon siitä, että mikä järki on muutaman jäärän asua yhteiskunnan rahoilla jossain peräkorvessa. Validi kysymys, mutta haluaisin esittää myös toisen katsantokannan. Eli kun nyt meillä Suomessa on paljon työttömiä ja mamuja jotka kaikki välttämättä haluavat asua pk-seudulla, niin onko se joku erityinen oikeus? Yhteiskunnan rahoilla heille kuitenkin kustannetaan koko Suomen mittakaavassa erittäin kalliit kämpät, kun vaikka Pielavedeltä löytyy tyhjillään olevia saunallisia kivoja asuntoja 200e/kk. Eli voitaisiinko yhdellä tempulla tuoda pienille paikkakunnille lisää elinvoimaa (asukkaita), helpottaa pk-seudun asuntopulaa ja säästää verorahoja, kun yksinkertaisesti määriteltäisiin maksimi vuokra minkä valtio maksaa ja sillä pitäisi kämppä jostain päin Suomea löytää?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eli kun nyt meillä Suomessa on paljon työttömiä ja mamuja jotka kaikki välttämättä haluavat asua pk-seudulla, niin onko se joku erityinen oikeus? Yhteiskunnan rahoilla heille kuitenkin kustannetaan koko Suomen mittakaavassa erittäin kalliit kämpät, kun vaikka Pielavedeltä löytyy tyhjillään olevia saunallisia kivoja asuntoja 200e/kk. Eli voitaisiinko yhdellä tempulla tuoda pienille paikkakunnille lisää elinvoimaa (asukkaita), helpottaa pk-seudun asuntopulaa ja säästää verorahoja, kun yksinkertaisesti määriteltäisiin maksimi vuokra minkä valtio maksaa ja sillä pitäisi kämppä jostain päin Suomea löytää?

Mitähän siitä seuraisi, jos satoja espoolaisia ja neekereitä pakkosiirrettäisiin Pielavedelle. Täysi kaaos ainakin.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitähän siitä seuraisi, jos satoja espoolaisia ja neekereitä pakkosiirrettäisiin Pielavedelle. Täysi kaaos ainakin.
Ei kai tuossa pakkosiirrosta olisi kysymys. Jos pk-seudulla ei olisi enää varaa asua niin sitten pitää hankkia lisää tuloja tai muuttaa halvempaan paikkaan. Minäkin tykkäisin asua vanhoilla päivilläni Stadissa ratikkapysäkin vieressä, mutta tiedostan ettei mulla tule olemaan siihen varaa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Se on kyllä ihan pohdinnan arvoinen asia myös minun mielestäni että minkä takia yhteiskunnan rahoilla pitää maksaa valtion kalliimpia vuokria sellaisille henkilöille joilla ei ole mitään mahdollisuutta elinkustannuksistaan itse vastata. Matalapalkka-alojen ihmisille voisi tukea jakaakin (koska muuten jää ne hommat tekemättä), mutta kaikenmaailman elämäntaiteilijoita olisi huomattavasti edukkaampaa elättää vaikka siellä Pielavedellä. Tiedä vaikka perustaisivat kukoistavan taidekommuunin wanhain aikain malliin ja saisivat luotua vetovoimaa maakuntiin. (Todennäköisemmin joisivat itsensä hengiltä mutta halvempaa sekin on Pielavedellä vaikkapa Jakomäkeen verrattuna.)
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eilisen uutisen perusteella hallituksen valmistelema maakuntauudistus tulee tarkoittamaan sitä, että Lapin, P-Karjalan, E-Pohjanmaan ja Kainuun osalta maakuntavero nousee noin 30%:iin, kun se Uudellamaalla jäisi reiluun 13%:iin. Kauempana korvessa asuvalle lähes kolminkertainen vero ja sen vastineeksi ei käytännössä juuri mitään palveluita, kenties rapistuvan pikitien lisäksi. Poliisin voi hälyttää tulemaan maakuntakeskuksesta 400 km päästä heti kun ehtivät ja joulukortit voi pudottaa postilaatikkoon viikottaisella kauppareissulla samaiseen keskukseen. Matkan voi tehdä palvelubussilla, jos se pääsee liikkeelle, kun teitä ei ole ehditty auraamaan kuukausittaisen aurausbudjetin ylityttyä.

Ensimmäinen laskelma julki: köyhät maakunnat joutuisivat perimään todella korkeaa maakuntaveroa | Yle Uutiset | yle.fi
 
Tuamas

Noniin, tämähän olisi loistava uutinen, joka tavallaan voisi jo oikeuttaa maakuntauudistuksen jollain tasolla.

Maakuntauudistusta ei ole mitään mieltä toteuttaa, jos maakunnilla ei ole verotusoikeutta. Muuten ajaudumme tilanteeseen jossa maakunnilla ei ole mitään insentiiviä toimia tehokkaasti, koska rahoitus tulee joka tapauksessa valtiolta ja perinteiseen julkisen puolen budjetointitapaan budjettia ei kannata koskaan alittaa, jotta varmistetaan rahoituksen määrä jatkossakin.
 
Sohjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitähän siitä seuraisi, jos satoja espoolaisia ja neekereitä pakkosiirrettäisiin Pielavedelle. Täysi kaaos ainakin.

Ei kai niitä nyt satoja olisi tulossa, mutta pari kolme / kylä. Tuossa olisi se kotouttavakin vaikutus, kun kantasuomalaisten kanssa olisi pakko kommunikoida enemmän. Lisäksi pienillä paikoilla vedetään kylän miehissä rötöstelijöitä turpaan, eli pysyy paremmin myös kaidalla polulla.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eilisen uutisen perusteella hallituksen valmistelema maakuntauudistus tulee tarkoittamaan sitä, että Lapin, P-Karjalan, E-Pohjanmaan ja Kainuun osalta maakuntavero nousee noin 30%:iin, kun se Uudellamaalla jäisi reiluun 13%:iin. Kauempana korvessa asuvalle lähes kolminkertainen vero ja sen vastineeksi ei käytännössä juuri mitään palveluita, kenties rapistuvan pikitien lisäksi. Poliisin voi hälyttää tulemaan maakuntakeskuksesta 400 km päästä heti kun ehtivät ja joulukortit voi pudottaa postilaatikkoon viikottaisella kauppareissulla samaiseen keskukseen. Matkan voi tehdä palvelubussilla, jos se pääsee liikkeelle, kun teitä ei ole ehditty auraamaan kuukausittaisen aurausbudjetin ylityttyä.

Ensimmäinen laskelma julki: köyhät maakunnat joutuisivat perimään todella korkeaa maakuntaveroa | Yle Uutiset | yle.fi
Tämä on oikein ja mikä tärkeintä ohjaa ihmisiä järkevimpiin päätöksiin kun itse joutuu kantamaan valintojensa seuraukset. On suorastaan hämmästyttävää, että miten se voi olla ihmisille niin vaikea tajuta että pienelle joukolle keskelle korpea on kallista tuottaa palveluita.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tämä on oikein ja mikä tärkeintä ohjaa ihmisiä järkevimpiin päätöksiin kun itse joutuu kantamaan valintojensa seuraukset. On suorastaan hämmästyttävää, että miten se voi olla ihmisille niin vaikea tajuta että pienelle joukolle keskelle korpea on kallista tuottaa palveluita.

Juuri näin! Oikeus asua toki säilyy edelleen missä kukin haluaa. Toki jonkinlaista porrastusta tähän olisi hyvä tuoda mukaan, sillä kyse on osaltaan myös rakennemuutoksesta (jota valitettavasti mm. keskustan taholta) on jarrutettu jo aivan liían pitkään. Ei sekään kenenkään etuja palvele, että syrjäseutujen asuntojen hinta muuttu "yhdessä yössä" halvasta arvottomaksi. Eihän niistä pääse silloin mitenkään eroon, eikä ainakaan sellaisella rahalla, että siitä olisi edes käsirahaksi uuden asunnon ostamiselle kuntakeskuksesta. Tosin tämä taitaa olla jo todellisuutta tietyillä alueilla Suomessa?
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Eihän niistä pääse silloin mitenkään eroon, eikä ainakaan sellaisella rahalla, että siitä olisi edes käsirahaksi uuden asunnon ostamiselle kuntakeskuksesta. Tosin tämä taitaa olla jo todellisuutta tietyillä alueilla Suomessa?
On jo aika monessakin paikassa. Aika sankari saat olla jos saat myytyä vähänkään kalliimman (noin . +150 000 €) maksavan jostain Uimaharjusta tai Rautavaaralta. Itse asiassa edes minkäännäköistä taloa myytyä. Enkä edes lähde puhumaan jostain Lieksan Kontiovaaran tai Hatunkylän perukoilla olevasta talosta..
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä on oikein ja mikä tärkeintä ohjaa ihmisiä järkevimpiin päätöksiin kun itse joutuu kantamaan valintojensa seuraukset. On suorastaan hämmästyttävää, että miten se voi olla ihmisille niin vaikea tajuta että pienelle joukolle keskelle korpea on kallista tuottaa palveluita.
Höpö höpö
Kaikkein kalleinta on asuttaa ihmiset pk. seudulle missä vuokrat, tontit ja asunnot on aivan saatanan kalliita, mikään ei kasva ja kaikki toimitetaan sinne rekka-autoilla. Se on sitä kaikkein kalleinta palvelujen tuotantoa. Samaan aikaan lisääntyy rikollisuus, ihmisten masennukset ja muut ympäristöstä aiheutuvat haitat.

400 asukkaan Eskola onnistui siinä, mistä muut haaveilevat - palvelut säilyivät lakkautusuhasta huolimatta (linkki iltalehden juttuun Eskolan kylästä, joka valittiin toisen kerrna vuoden kyläksi)
Kyllä on mahdollista toimittaa palvelut pieneenkin kylään. Kyse on halusta.

Siitä samasta halusta mikä muutamilla tällä palstalla asiasta meuhkaavilla on saattaa kaikki tämän maan ihmiset, oman uskonnon varjolla, helsinkiläisiksi. Kun se muka on joku hyvä asia, vaikka tutkimukset sotii vastaan. Luonto on hyväksi ihmisille, ihmiset voi paremmin näissä pienissä ja aktiivisissa yhteisöissä ja maahanmuuttajien sopeutuminenkin paranee, kun ei voi lukkiutua omiensa kanssa samaan sakkiin. Luulisi että teille olisi kaikista tärkeintä, että nimen omaan ne työssäkäyvät saisi halpoja asuntoja pk. seudulta, mutta ei kun sinne pitäisi saada asuttaa ihan kaikki, varsinkin yhteiskunnan varoilla, koska se nyt vaan on kaikkien kannalta etu, että Hesa on iso. Ei vaan pidä paikkaansa.

Se ihan oikea hyvinvointivaltio Suomi on aina ollut nimen omaan tuollainen Eskola-Suomi, ei todellakaan mikään Hesa. Mutta kun halutaan olla niin amuriikkalaista kuin olla ja voi, niin kaikki keinot on sallittuja. Samalla halutaan toki siis myös ne sillan alla asuvat yms. mukaan kuvioihin, mutta sivuutetaan se olankohautuksella. Kovaa vauhtia halutaan repiä tämän maan juuret ja korvata ne jollain muovisella hesalaisuudella.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan sitä Lapissa Rovaniemi, Kemi, Tornio ja Kainuussa Kajaani, Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki. Jonkun se noissakin kaupungeissa asuttava jos tahdotaan että Suomella menee hyvin. Siinä mielessä ajatus että rangaistusvero Seinäjoella asumisesta olisi paikallaan, jotta saadaan nekin ihmiset äkkiä muuttamaan Helsinkiin, on aika korni.

Tämä keskustelu tuppaa helposti menemään vastakkainasetteluun pääkaupunkiseutu vs haja-asutusalueet. Mutta suurimmaksi osaksihan suomalaiset asuu muualla, ei pääkapunkiseudulla eikä myöskään keskellä metsää piilopirtissä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä on oikein ja mikä tärkeintä ohjaa ihmisiä järkevimpiin päätöksiin kun itse joutuu kantamaan valintojensa seuraukset. On suorastaan hämmästyttävää, että miten se voi olla ihmisille niin vaikea tajuta että pienelle joukolle keskelle korpea on kallista tuottaa palveluita.

Tokihan ne syrjäseutujen asukkaat, eläkeläiset ja syrjäytyneet, muuttuvat kasvukeskuksiin kalliisiin asuntoihin muutettuaan automaattisesti kultamunia muniviksi hanhiksi? Se, miksi joku Kainuu ei pysty elättämään elättejään johtuu siitä, että sieltä on aktiiviväestö (veronmaksajat) karannneet etelään. Palvelut siellä varmaan saadaan halvemmalla tuotettua / vanhus, ongelma on maksajien puutteessa kun ne ovat jossain muualla.

Sote uudistuksella oli kaksi tavoitetta. Ensinnäkin paikallinen osaoptimointi saadaan loppumaan. Nyt joka saatanan Mänttä-Vilppula ja Valkeakoski haaveilee paikallispoliitikkojen johdolla kiireellä laittavansa miljoonia uusiin sairaalan seiniin ettei vaan sairaalapalvelut loppuisi. Tämä saadaan loppumaan kun lelut otetaan kuntapäättäjien käsistä pois. Toinen ajatus oli siinä, että saadaan kulut tasattua keskuskaupungin ja mummoreservaateiksi muuttuneiden pikkukuntien kesken. Näköjään vaan maakunta ei ole tarpeeksi laaja kokonaisuus tähän tasaukseen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Onhan sitä Lapissa Rovaniemi, Kemi, Tornio ja Kainuussa Kajaani, Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki. Jonkun se noissakin kaupungeissa asuttava jos tahdotaan että Suomella menee hyvin. Siinä mielessä ajatus että rangaistusvero Seinäjoella asumisesta olisi paikallaan, jotta saadaan nekin ihmiset äkkiä muuttamaan Helsinkiin, on aika korni.

Ihan mielenkiintoista luettavaa kyllä nuo maakuntaveroprosentit, ja nyt kun tuon Seinäjoen otit esimerkiksi, niin tosiaan esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan hirvittävän korkea prosentti pistää kyllä silmään. Maakuntien keskuskaupungeilla menee usein kuitenkin aika hyvin verrattuna ehkä sitten muuhun maakuntaan, ja onhan Seinäjoki voittaja myös sote-uudistuksessa (sinne tulee täyden palvelun päivystyssairaala, jota esimerkiksi Vaasa taas ei saa). Toki minulla ei ole mitään tietoa, miten Seinäjoella oikeasti menee, ja mikä esimerkiksi on sen tai koko maakunnan ikärakenne väestössä sun muuta..

Toinen mikä pistää silmään niinikään, on Pohjois-Savon myös erittäin korkea veroprosentti (26,7%), vaikka sen maakuntakeskus Kuopio on koko maan aivan nopeimmin ja dynaamisimmin kehittyviä kaupunkeja, joka vetää väkeäkin laajalta säteelta. Mutta sitten taas koko muu Pohjois-Savo paitsi Kuopio on toki melkoista persläpeä. Eli vaikka maakuntakeskus porskuttaisi miten hyvin, niin se ei tietenkään sitä muuta jos maakunnassa yleisesti esimerkiksi väestörakenteesta tai muista tekijöistä johtuen sote-palvelujen tuottaminen on kallista ja hankalaa, joka näin ollen nostaisi maakunnallisen veroprosentin pilviin..
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä samasta halusta mikä muutamilla tällä palstalla asiasta meuhkaavilla on saattaa kaikki tämän maan ihmiset, oman uskonnon varjolla, helsinkiläisiksi.
En usko että yhtään tällaista henkilöä palstalla on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Höpö höpö
Kaikkein kalleinta on asuttaa ihmiset pk. seudulle missä vuokrat, tontit ja asunnot on aivan saatanan kalliita, mikään ei kasva ja kaikki toimitetaan sinne rekka-autoilla. Se on sitä kaikkein kalleinta palvelujen tuotantoa. Samaan aikaan lisääntyy rikollisuus, ihmisten masennukset ja muut ympäristöstä aiheutuvat haitat.
Ensinnäkin höpöhöpö itsellesi. En minä ole sanonut että kaikki ihmiset pitäisi asuttaa pk seudulle. En minä itsekään siellä asu, vaikka olen Helsingissä syntynytkin. Toinen höpö höpö noille perusteluille (mikään ei kasva). Elintarvikkeet ovat ensinnäkin kokonaiskulutuksesta vain pieni osa ja toisekseen niin suuri osa elintarvikkeista tulee joko ulkomailta tai kulkee erilaisten tukkuvarastojen/tuotantolaitosten/meijereiden tms kautta että elintarvikkeiden kuljetustarve on eteläsuomessa varmasti kokonaisuutena pienempi kuin syrjäisillä haja-asutusalueilla ihan riippumatta siitä, että jotain perunaa kasvaisi ihan vieressä. Olen joskus elintarvikepuolen logistiikkaoperaattorin kanssa tehnyt töitä, joten tiedän jonkun verran asiasta.

Olet siinä oikeassa, että pk-seutujen asuntojen hinta on ongelma ja se pitäisi korjata poistamalla asumistuki. Sekä korjata kaavoittamisen ongelmat

400 asukkaan Eskola onnistui siinä, mistä muut haaveilevat - palvelut säilyivät lakkautusuhasta huolimatta (linkki iltalehden juttuun Eskolan kylästä, joka valittiin toisen kerrna vuoden kyläksi)
Kyllä on mahdollista toimittaa palvelut pieneenkin kylään. Kyse on halusta.
Joo, ja siitä että muut maksavat kuluista merkittävän osan. Kannuksen talousarvio:
Verotulot 17 200
Valtionosuudet 13 280
summat € per asukas.
Sekin olisi rehellistä myöntää, että Eskola on kymmenen kilometrin päästä 5600 asukkaan Kannuksesta eli vaikka siellä on oma päiväkoti, niin valtaosa palveluista on Eskolan kaupungin tuottamia.

Kuten olen noin kiljoona kertaa sanonut, niin lopetetaan valtionosuusjärjestelmä kokonaan niin sen jälkeen minun puolestani Eskolalaiset saavat asua ja järjestää palvelunsa aivan niinkuin he haluavat.
Siitä samasta halusta mikä muutamilla tällä palstalla asiasta meuhkaavilla on saattaa kaikki tämän maan ihmiset, oman uskonnon varjolla, helsinkiläisiksi. Kun se muka on joku hyvä asia, vaikka tutkimukset sotii vastaan.
Subjektiivisten kokemusta mittaaminen on aina vaikeaa, mutta esim tämä tutkimus kertaa että kaupunkilaiset kokevat elämänlaatunsa paremmaksi kuin maalaiset:
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125351/URN_ISBN_978-952-302-404-5.pdf?sequence=1

ja edelleen toistan että lopetetaan valtionosuudet niin jokainen voi vapaasti itse päättää asian.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tokihan ne syrjäseutujen asukkaat, eläkeläiset ja syrjäytyneet, muuttuvat kasvukeskuksiin kalliisiin asuntoihin muutettuaan automaattisesti kultamunia muniviksi hanhiksi?
Tyhmä kysymys, ei tietenkään muutu. Mutta kun toiset ihmiset joutuvat heidät elättämään, niin kohtuullista on edes pyrkiä tekemään tästä taakasta mahdollisimman kevyttä. Hoitoa tarvitsevilla ihmisillä asuminen on vain yksi kustannusten osa.
Se, miksi joku Kainuu ei pysty elättämään elättejään johtuu siitä, että sieltä on aktiiviväestö (veronmaksajat) karannneet etelään. Palvelut siellä varmaan saadaan halvemmalla tuotettua / vanhus, ongelma on maksajien puutteessa kun ne ovat jossain muualla.
Veronmaksajat ovat kadonneet etelään, koska kasvukeskukset tuottavat hyvinvoinnin. Ei kainuuta ole tarve tyhjentää kokonaan, mutta jonnekin parinsadan asukkaan kylään ei myöskään ole järkeä palveluita tuottaa.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei vittu! On se melkoista tässä maassa tämä kampittamisen ja hiekan rattaisiin heittämisen kanssa. Kun puskassa eli Kehä 3:n takana jotain uskalletaan puuhastella, niin ei mene vuorokautta ennen kuin Hesasta jyrähtää notta väärin ideoitu. Joitain vuosia taaksepäin kun Kemissä pistettiin talvella pystyyn valtavan kokoinen lumilinna, jonka toivottiin kohentavan kaupungin imagoa ja houkuttelevuutta matkaajien silmissä niin eikö hesalainen ideariihi päättänyt kopioida idean ja pystyttää samanlaisen pääkaupunkiin ideavarkautensa perusteluna "kun täällä on enemmän ihmisiä" (tosin fiksuus ei riittänyt sen ymmärtämiseen että lämpötilat ovat Hesassa vähän toista luokkaa ja saivat aikaan vain katsojille vaarallisen kasan sulavaa lunta). Nyt sitten samaa kaavaa toistaen itketään pandojen kotiuttamista ihan väärään paikkaan keskelle ei mitään. Parempi paikka olisi tietysti Korkeasaari koska täällä on enemmän ihmisiä ja meillä on sinne paljon lyhyempi matka kuin Ähtäriin. Iltapäivälehden haastattelussa tuskailtiin kun jonnekin on jopa kahden tunnin (2h) matka että ei sinne voi mitään perustaa. Hassua, että toiseen suuntaan matkatessa hesalaiset eivät pidä tuota aikaa mitenkään ongelmallisena ja kokouksetkin voidaan ohjelmoida alkamaan 8:n pintaan.

On se aika ratkaisematon umpisolmu tämä skutsissa pärjääminen kun toisella kädellä vaaditaan olemassaolon perustelua elivoimaisuudella ja toisella kädellä tehdään se tyhjäksi. Tampereenkin kokoisen kylän historiallista kulttuuriasemaa nakerretaan tarkoituksella vaikkapa esityksellä kaataa perinteinen teatterilaitos ja siirtää sen taloudellinen tuki helsinkiläisille "uusille toimijoille".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös