Hakutulokset

  1. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Karkeasti voidaan sanoa, että vasemmistolainen ihmiskäsitys perustuu ajatukseen, että kaikki eivät ole kykeneviä huolehtimaan itsestään vaan meillä pitää olla erinäisiä mekanismeja jolla tuetaan ihmisiä - otetaan esimerkki alkoholista: Tuula Haatainen toteaa, että jos viinan hinta lasketaan...
  2. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Tätä ei ollut täällä vielä, mutta Sipilä muutti taas kantaa ja tällä kertaa asia oli maakuntavero, tämä siis ainakin seuraavan uutisen perusteella: Täysi hämmästys Sipilän tv-käännöksestä – ”Ei ole totta” | Uusi Suomi (linkki vie Uuteen Suomeen) mut hei EOS-Juha meidät pelastaa...
  3. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Jos ollaan ihan tarkkoja, ja miksi ei oltaisi, niin fiksuus eli kyky ajatella ja mikä on hänen asenteensa ja voiko siihen samaistua on kaksi eri asia. Kyky (ja ennen kaikkea halua) ajatella korreloi varmasti koulutuksen kanssa ja sen perusteella voi ihmisiä laittaa jonoon (todennäköispohjalta)...
  4. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Mikä Sipilästä tekee nyt niin fiksun? Lähtökohtaisesti kaveri himmailee, ei vastaa kysymyksiin, jää pois keskusteluista. Onko fiksuuden merkki kyky olla hiljaa? Jos katsotaan ihan henkilöiden analyysi-kykyä ennen kaikkea siis siinä kontekstissa mikä on relevantti eli politiikka ja tulevaisuuden...
  5. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Ihan mielenkiinnosta, miten sinun mielestä meidän kilpailukyvyn pitäisi parantaa? Ihan noin ratkaisu tasolla. Mikä on se suurin ongelma?
  6. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Itse melkein toivon että Suomeen tulisi peruspunamulta. Saisi varmaan yrittää noin 1 1/2 - 2 vuotta ja sitten komission voi tulla kertomaan faktoja ja leikkaamaan letkut irti niin sanotusti. Onneksi Sipilällä on neuvonantajia tulkkaamassa niin kaverikin saa tiedon että missä mennään. Tämä siis...
  7. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Vielä viimeiset kommentit kielitaidosta - asia joka on jäänyt ehkä vähemmälle huomiolle. Nimittäin kielitaito ei ole vain kyky puhua ihmisten kanssa vaan myös kyky omaksua tietoa. Suurin osa uusimmasta tiedosta ja ajatuksista julkaistaan englanniksi ja tulee viivellä Suomeksi, jos ollenkaan...
  8. P

    Eduskuntavaalit 2015

    En kyllä osta argumenttia, että vastapuoli ei osaisi tai haluaisi puhua englantia, etenkin kun puhutaan tärkeimmistä päätöksentekijöistä. Ja joo, sulla voi olla avustajia, mutta mieti nyt itsekin minkä kuvan annat itsestäsi jos annat avustajan hoitaa kaiken puhumiseen. Putler on huono verrokki...
  9. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Meinaatko että siellä kahdenvälisissä keskusteluissa on koko ajan tulkki mukana? Eikö henkilökohtainen vaikuttaminen tule juuri verkostoista, miten luot verkostoja kun et puhu kieltä? Nyt arvioidaan Suomen tilannetta ja mikä on parasta Suomelle, halutaanko valita ihminen joka osaa kommunkoida...
  10. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Siis eihän se pahin asia tossa videossa ole se ääntäminen vaan se fakta, että Sipilä osasi listata vain Keskustan kolme viidestä päätavoitteesta. Mihin ne kaksi muuta jäi? Eikö ne ole enää tärkeitä? On sopivaa kysyä, että unohtaako Sipilä samalla muita juttuja kun pitää neuvotella vieraalla...
  11. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Hyvä nostaa tämä uutinen täällä, koska EU:lla on niin merkittävä rooli. Sipilä ei sitten "löytänyt" aikaa eduskuntavaalien ainoalle EU paneelille: http://www.hs.fi/politiikka/a1426565317640 (linkki HS:n uutiseen) Tästä on kaksi teoriaa: - EU ei ole tärkeä Sipilälle (ei ainakaan tärkein) -...
  12. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Täysin samaa mieltä siinä että keskustalta puuttuu selkeä ulkopoliittinen linja. Sipilällä on sinänsä selkeä linja, mutta kun on Väyrystä, Lehtomäkeä, Anttilaa niin ota siitä sitten selvää. Parasta olisi jos Sipilä linjasi, että selkeyden vuoksi Väyrynen ja Lehtomäki ei voi nousta...
  13. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Kohuotsikko: Sipilä osasi listata vain 3/5 pääkohdasta omasta vaaliohjelmasta. Muistinmenestystä voi tarkastella täältä: Sipilä selvitti keskustan vaalitavoitteet englanniksi - Kotimaa - Keskisuomalainen Linkki vie ksml.tv videoon jossa Sipilä kertoo tavoitteista, kielitaito taitaa olla syy...
  14. P

    Eduskuntavaalit 2015

    Mä taas toivon Jan Andersson pysyy kaukana keskusteluista, ärsyttävää päälle puhuja ja ennen kaikkea ärsyttää loputon kyllä/ei vastausten tinkaaminen monimutkaisiin ongelmiin. Hyvä esimerkki oli viime eduskuntavaalitenteissä oli keskustelua ydinvoimasta. Steffan Wallin totesi lyhyesti että asia...
Ylös