Hakutulokset

  1. S

    Naisia, jotka saavat sinulta jalat alta

    Sopivan eksoottisella tavalla kaunis Jenni Banerjee saa ainakin minussa rumasti sanottuna autonomiseen hermostoon kuuluvan parasympatikuksen osittain säätelemän paisuvaiskudoksen valtimoverkoston tilavuusvirran eksponentiaalista kasvua. En löytänyt kuvaa, jossa hänen kauniit kasvonpiirteensä...
  2. S

    Melkein sukua julkkikselle

    Pikkusiskoni hyvän ystävän isosiskon poikaystävä on(tai ainakin on ollut, en nykyistä tilannetta tiedä) itse Ville Leino. Olen siis Leinolle hyvinkin läheistä sukua.
  3. S

    Ylioppilaskirjoitukset

    Kirjoittiko kukaan jatkoaikalaisista kemiaa nyt syksyllä? Koe olisi ollut omaan makuuni erittäin hyvä, juuri sellaisia tehtäviä missä olen vahvoilla ja kaiken kruunuksi vielä kiva laskennallinen jokeri. Jos olisin kemian nyt kirjoittanut niin L olisi kyllä ollut aika lähellä. Tein kuitenkin...
  4. S

    Kännykkäsi soittoääni?

    Soittoäänenä Nirvanan Smells Like Teen Spirit, varsin persoonallista.
  5. S

    Kuntavaalit 2008

    Kymmenen kärjessä kuusi kokoomuslaista, kaksi kepulaista ja kaksi RKP:n ehdokasta. Oikeastaan yllättävänkin hyvä otos omasta poliittisesta maailmankatsomuksesta, ja tätä täydentää se, että sijat n:stä (n+4):een eli Helsingin tapauksessa sijat 733.-737. olivat kaikki kommareiden miehittämiä. Toki...
  6. S

    Miten äänestät?

    Äänestän sopivaa henkilöä sillä pienellä reunaehdolla että hän edustaa kokoomusta. Sama linja jatkunee myös tulevaisuudessa. Osa keskustalaisista(otetaan esimerkiksi vaikka nyt Olli Rehn) ja ruotsalaiset ovat myös fiksua porukkaa ja jomman kumman puolueen ehdokkaalle ääneni menisi mikäli...
  7. S

    Mikä biisi soi päässä

    Viime aikoina on päässä soinut Scars On Broadwayn kappale They Say. Myöskään Katie Perryn ärsyttävänmukava renkutus I Kissed A Girl ei lakkaa soimasta päässäni.
  8. S

    La 20.9.2008 otteluseurantaketju SM-liiga

    Hienoa Aaltonen! Täältä tullaan vielä rinnalle ja toivottavasti ohikin.
  9. S

    La 20.9.2008 otteluseurantaketju SM-liiga

    Aika tiukille vetää jopa Ässien kanssa. Bärkkele!
  10. S

    Hyväksytkö kuolemantuomion?

    Olematta mikään vasemmistokukkahattuhippi suhtaudun varovaisen kielteisesti kuolemanrangaistukseen. Nimimerkki tahtookirjoittaa kiteytti tuossa aiemmin varsin hyvin myös omat ajatukseni. Toki kuolemanrangaistus on aika laaja-alainen käsite, alaikäisten taskuvarkaiden joukkohirttämisiä jossain...
  11. S

    Töiden maistuvuus?

    Tehdasduunia olen tämän kesän painanut ja puualan tehtaassa kun ollaan niin kyllähän tämä homma aika lailla puulta maistuu. Onneksi enää viikko jäljellä. Opiskelijana tietysti arvostan sitä, että on edes jokin työpaikka ja saa tienattua rahaa kohtuullisen mukavasti, mutta jos tietäisin että tätä...
  12. S

    Paras bändi/artisti aakkosten jokaiselle kirjaimelle

    A=Amorphis B=Bon Jovi C=CSS D=Disco Ensemble E=Eppu Normaali F=Foo Fighters G=Guns N` Roses H=Happoradio I=Infernal J=Judas Priest K=Kotiteollisuus L=Leevi and the Leavings M=Mokoma N=Nirvana O=Oasis P=Poets of the Fall Q=Queen R=Rammstein S=Slayer T=Timo Rautiainen&Trio...
  13. S

    Janne Pesonen – maalitykki

    Jeps, onnea vaan matkaan Pessille ja toivottavasti mies saa taisteltua vakipaikan Pittsburghin joukkueesta. Edellytykset siihen on olemassa.
  14. S

    Mikä biisi soi päässä

    The Fratellisin My Friend John. Varsin hieno kappale.
  15. S

    Biisit, jotka saavat sinut voimaan pahoin

    Lauri Tähkän&Elonkerjuun ja Ari Koivusen tuotanto pakottaa kyllä vaihtamaan kanavaa jos radiossa soi. Varsinkin ensiksi mainitun valtaisa suosio kyllä hieman ihmetyttää, vaikka toki jokaisella on oikeus omaan musiikkimakuunsa. Mutta eihän tuollaista pohjalaasmurteella laulettua iskelmäpoppia...
  16. S

    Jalkapallon EM-kisapäivä 22.6.2008: Espanja-Italia, puolivälieräottelu

    Toivottavasti tästä puolivälieräparista löytyy näiden kisojen tuleva mestari. Italian puolella tietysti olen, mutta Espanjan menestyminen olisi myös hienoa, varsinkin kun turkkilaiset, venäläiset ja saksalaiset ovat vielä kuvioissa mukana.. Forza Italia!
  17. S

    Jalkapallon EM-kisat 2008

    Aika lailla päin honkia ovat nämä kisat menneet kun tarkastellaan omien suosikkijoukkueideni menestystä. Ennen kisoja omat unelmavälieräparit näiden alkulohkojen pohjalta olivat Portugali-Tsekki ja Hollanti-Italia. Mutta kuinkas sitten kävikään: nyt välierissä pelaa Turkkia, Venäjää ja Saksaa...
  18. S

    Mikäs sen biisin nimi olikaan? – biisi hukassa -ketju

    Joo kiitoksia vaan, en tiennytkään että x-ryhmän soittolistat ovat netissä nähtävillä.
  19. S

    Mikäs sen biisin nimi olikaan? – biisi hukassa -ketju

    Eilen YleX:n X-ryhmässä vähän eilen kello yhdeksää kuulin aivan jäätävän hyvän biisin, esittäjänä jokin glasgowilainen bändi jonka nimi meni kyllä aivan ohi. Kappaleen nimi oli jokin "John is my friend" tai "My friend John" . Olisikohan tarkempaa tietoa tästä bändistä ja kappaleesta, en ole...
  20. S

    Jalkapallon EM-kisapäivä 17.6.2008: Ranska-Italia ja Hollanti-Romania

    Luotan siihen, että Hollanti hoitelee Romanian rutiinillaan varamiehisenäkin. Toivottavasti heillä on sen verran ammattiylpeyttä etteivät rupea tahallaan lepsuilemaan, vaikkakin turpiin ottamalla Hollannilla voisi kenties mahdollisesti välierissä olla hieman helpompi vastus jos Romania pääsisi...
Ylös