Ralliketju

  • 1 680 958
  • 13 385

Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Sorry, tarkoitin Okskulmantietä. Eli juurikin sitä tietä mistä Rapsulantieltä tullaan että päästään Kakaristoon.

Eikös sitä Ouninpohjantietäkin ole viime vuosina kunnostettu? Vai muistanko ihan väärin?

No, tuo selittää, miksi se sulku on laitettu alkamaan vasta sen Rapsulantien jälkeen. Se on kuitenkin sen verran pitkällä, että pyritäänköhän tässä ajamaan Kakariston risteys ns. perinteiseen malliin?

Noinpäin se voi tietysti mennä ja Kilpijärventie on yksityistie. Se vajaat 40 km olisi tullut siitä, että olisi Pitkäjärventieltä lähdetty kohti neljäntien risteystä ja sieltä Kilpijärventielle ja maali olisi ollut takaisin Alhojärvellä.
Mutta Arvajanreitintie on valtiontie, joten vaikuttaisi että tämä skenaario ei ole tällä hetkellä reittitiimillä tapetilla.

Ai tollaista on ollut suunnitelmissa? Olisi kyllä hieno pätkä. Mutta joo, mielenkiintoista nähdä, millaisen pätkän saavat tehtyä.

Toki tuossa vaikuttanee myös FIAn säännöt, eli huoltojen välissä saa olla neljä erikoiskoetta ja max. 80 ek-kilometriä. Tuollahan olisi Päijälästä 22 km ja kun Pihlajakoski korvataan Vaherilla, niin tekee tiukkaa nuo kilometrit. Etenkin, kun illalla ajettaneen vielä Laajavuori lisäksi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Eikös sitä Ouninpohjantietäkin ole viime vuosina kunnostettu? Vai muistanko ihan väärin?

No, tuo selittää, miksi se sulku on laitettu alkamaan vasta sen Rapsulantien jälkeen. Se on kuitenkin sen verran pitkällä, että pyritäänköhän tässä ajamaan Kakariston risteys ns. perinteiseen malliin?

On sitäkin varmaan. Mutta viime vuonna kunnostettiin Okskulmantietä Kakaristosta Mutaseen. Ja käsittääkseni AKK olisi halunnut juhlaralliin viime vuonna Ouninpohjan pitkänä, mutta FIA torppasi sen liian nopeana.

Ainakaan siinä suunnitelmassa mitä itse tiedän/ olen kuullut (paikallisena ja maanomistajana) on Kakariston(?) pätkän alku semmoinen mitä ei ole koskaan ajettu. Ei vissiin missään rallissa.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ruotsin ralli ajateaan sitten tulevaisuudessa Umeåssa.
Luonnolisesti päätöksen takana on se että pitäisi olla varmemmin lunta.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Takavuosina MM-sarjaakin kiertänyt Kristian "Karin poika" Sohlberg on ryhtynyt haastattelemaan entisiä ja nykyisiä kuskeja. Setit tehdään livenä Twitchissä ja menevät sieltä YouTubeen. Todella hyvää settiä onkin ollut, Sohlberg kykenee esittämään kysymyksiä, joita edes Tuominen ei keksisi. Rakenne noissa on vähän sekava, koska Krisse vetää lonkalta. Mutta kun juttu lentää, niin ihan hyvin näyttää toimivan.

Sohlbergin YouTube-kanava
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Dirtfishin lähteiden mukaan Suomen "kesä" MM-Ralli on EHKÄ siirtymässä syyskuulle, koska Heinä/Elokuun vaihteessa ei todennäköisesti voida ottaa isoja määriä katselijoita ja kilpailun talous ei kestäisi pieniä pääsylipputuloja, varsinkaan kun Nesteen tilalle ei ole löydetty yhtä avokätistä pääsponsoria.
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05

Dirtfishin lähteiden mukaan Suomen "kesä" MM-Ralli on EHKÄ siirtymässä syyskuulle, koska Heinä/Elokuun vaihteessa ei todennäköisesti voida ottaa isoja määriä katselijoita ja kilpailun talous ei kestäisi pieniä pääsylipputuloja, varsinkaan kun Nesteen tilalle ei ole löydetty yhtä avokätistä pääsponsoria.

Tokion olympialaiset ovat myös tuossa ajankohdassa, ja molempien TV-tuotantoa hoitaa NEP Finland, eli siellä saattaa olla pulaa tekijöistä molempiin.

Ralli kuitenkin ajetaan, yleisöllä tai ilman, ellei jotain aivan ihmeellistä tapahdu. Tässä rallit.fi-sivuston juttu aiheesta: Suomen MM-rallipomolta ytimekäs vastaus kuumaan kysymykseen: "Ralli järjestetään" – Rallit.fi
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Oishan se hienoa nähdä Teemu jokaisessa kisassa, niin toivottovasti saisivat jotenkin onnistumaan.

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niinhän se päätös Jyskälän siirtämisestä Syys-Lokakuun vaihteeseen tuli. Luulen että tämä on monen asian summa. Sekä korona että Olympalaiset yhdessä puoltaa siirtoa joten järjestäjän kannalta helppo päätös. Toki kysymysmerkkejä edelleen on ja paljon. Mielenkiintoinen kisa tulossa jos se päästään ajamaan. Aurinko laskee tuohon aikaan jo ennen seitsemää joten osa pätkistä ajetaan vähintään hämärässä. Syys sateet tuovat vielä oman mausteensa...
Talleille vähän kalustojumppaa. Ekaks Kreikka->2vko Jyskälä->2vko Espanja...
 
-pasi-

Kyllähän tuo ajankohta on varmaan ainakin elokuuta turvallisempi sen yleisön pääsemisen suhteen kun ei tiedä aikataulua rajoituksien purkamiseen, joskin noinkin syksylle meno voi olla lähellä sitä kun uusia aaltoja lähtee liikkeelle ja kuinka herkästi vielä jotain rajoitetaan siinä kohti jos tapaukset lähtee uudestaan nousemaan vaikka rokotukset olisi suurimmalla osalla kansasta. Aika näyttää mutta positiivinen asia kuitenkin tuo siirto tämän hetken tiedon mukaan.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
No voihan paskat kun alkoi huonosti Kallen osalta Kroatian valloitus. Toivottavasti auto jäi siihen kuntoon, että pääse jatkamaan huomenissa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eiköhän Rovanperän auto ole valmis ulosajon jäljiltä, sen verran syvälle pöpelikköön sujahti ja aika monen puun kautta. Samassa kohdassa meinasi myös Ogier siirtää autonsa ulos tieltä, lähti kirjoittamaan oikein huolella.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Valitettavasti näitä käy joskus rallissa. Aika suoritusvarma kuski Rovanperä ollut, joten ei voi syyttää liikaa siitä, että vehkeet ei pysy tiellä. Eteenpäin.
 
Outsider

Jäsen
Aika lyhyt toi in-car pätkä, mutta vähän ihmeellisen näköisesti menee noin leveäksi. Siinäkin mielessä harmillinen keskeytys, että ei tule kaivattuja asfalttikilometrejä lisää.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Aika lyhyt toi in-car pätkä, mutta vähän ihmeellisen näköisesti menee noin leveäksi. Siinäkin mielessä harmillinen keskeytys, että ei tule kaivattuja asfalttikilometrejä lisää.

Kuskit valittelivat likaista asfalttia kuin jääradaksi. Rovanperä vielä ensimmäisenä liikkeellä, joten auto vain liukunut ulos tieltä, kun pito hävinnyt renkaista. Ogierilla oli myös ihan omat kuvionsa kyseisessä paikassa ja poistuminen oli todella täpärällä.
 
Viimeksi muokattu:

sloke

Jäsen

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kallella on vielä kuherruskuukausi menossa median ja ulosajojen suhteen, mutta olihan tuo ihan kammottava jarimatti ja juuri sellainen mitä MM-sarjaa johtavan kuskin ei pidä tehdä 5km lähdöstä, vaan varsinkin ekana päivänä kärkiautona seiftisti ottaa tähtäimeksi joku vitossija ja antaa haastajien tempoa toisensa pihalle. Minusta aika isokin kolaus Kallen rattimiehen maineelle, eli heti kun nousi huipun tasolle niin täysin lapsellinen ulosajo. Olkoot vaan liukasta niin kaikki muut tuli muutaman sekunnin sisään pätkän läpi. Seuraavaa ulosajoa ei saisi nyt ihan lähiaikoina tulla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Totta, pitäisi olla jäitä hatussa ja onhan tuo tien liukkaus tullut jo selville aikaisemmin pätkällä, joten olisi pitänyt vain himmailla ja ottaa rauhassa auto maaliin. Nyt oppirahat kävivät kalliiksi ja samanlaisia ei pitäisi enää tulla lähitulevaisuudessa.

Ogier on rattimies, tässä EK1:sen tilanne ja Rovanperän ulosajo:

Viimeksi muokattu:

Hexa

Jäsen
Koronasta ei näköjään ole Kroatiassa vielä edes kuultukaan. Reitin varrella paikoitellen melko paljon yleisöä lähekkäin suurehkoina ryppäinä. Maskeista ei tietenkään tietoakaan. Tulee ihan jo mieleen normaalikisat ennen koronaa. Keväinen kelikin varmaan houkuttelee katsojia.
 
Hexa

Jäsen
Kuskit valittelivat likaista asfalttia kuin jääradaksi. Rovanperä vielä ensimmäisenä liikkeellä, joten auto vain liukunut ulos tieltä, kun pito hävinnyt renkaista. Ogierilla oli myös ihan omat kuvionsa kyseisessä paikassa ja poistuminen oli todella täpärällä.
Ogierin nopea reagointi tilanteessa paljasti jälleen miksi hän on niin moninkertainen mestari. Reagoi kyllä yllättävään tilanteeseen aivan viime hetkellä, mikä tässä tarkoittaa juuri oikealla hetkellä ja juuri oikealla tavalla. Sekunnin kymmenyksen hitaampi reagointi ja olisi ollut ulkona samassa paikassa kuin Rovanperä.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Juuri näin. Kalle maksaa nyt oppirahoja, mitkä tulee ennemmin tai myöhemmin. Kaveri on kyllä jo osoittanut nopeutensa kaikille ja tuohon ikään peilaten myös uskomatonta varmuutta. Vaan ralli on kuitenkin laji, jossa pärjää kokemuksen kautta. Vaikka tämä ulosajo harmittaa, niin se tuli ns. hyvään paikkaan. Alkukausi sujui todella hyvin ja Rovaniemellä Kalle oli jo aivan hurjassa vauhdissa. Nyt tuli sitten ulosajo ja tämä tuo lisää oppia Kallen laariin. Olisihan se ollut mukavaa nähdä Kallen vauhti asvaltilla, mutta tietäen miehen luonteen uskon tämän ulosajon tuovan enemmän oppia, kuin maaliin ajelun tässä rallissa, niin hullulta kuin se kuulostakiin. Näitä tarvitaan, kun pojasta leivotaan tulevaisuudessa seuraava suomalainen rallin maailmanmestari.
 
Tietysti vielä pitäisi myös päästä näkemään telemetriasta, oliko molemmilla sama nopeus tuossa paikassa, vai oliko Roviksella esim. 5-10 km/h enemmän vauhtia siinä, ennen kuin laitetaan kaikkea kokemattomuuden piikkiin. Mutta joka tapauksessa ralli on laji missä kokemuksesta ei ainakaan haittaa ole.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

No juu, siihen jäi Kallen kisa, koska turvakaariin oli tullut osumaa.

Paljon keskeytyshuollossa (muistaakseni 2h45min) pystytään tekemään, mutta turvakaarivauriot ovat pahoja. Niiden pitää kuitenkin olla tiptop-kunnossa, eikä niitä haluta korjata kiireellä. Auto puretaan tyhjäksi, hitsataan kaikki kuntoon ja sitten auto koripenkkiin, jossa mitataan suoruus. Ei ole mahdollinen toimenpide kenttäolosuhteissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös