Sanna Marinin hallitus

  • 2 598 623
  • 21 526
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä on nyt maalitolpan siirtoa. Hallituksella on siis käsisään avaimet leikata eläkemaksua, mutta he eivät sitä tee koska suututtavat äänestäjäpotentiaalin.
Joku hallitus sen tulee tekemään ja toivottavasti se tehdään mahdollisimman pian. Sen että työllistämisen kustannukset ovat niin suuret pitäisi suututtaa paljon isompi äänestäjäjoukko kuin mikä vaakakupissa on toisella puolella.

Toki on olemassa myös muitakin vaihtoehtoja, kuten eläkemaksujen rahoittaminen muista tulolähteistä kuin työllistämisestä/työnteosta kerätyistä varoista, kuten vaikkapa kulutusveroista tai säästämällä valtion menoista.

Tolpat on kohdallaan. Mä näen esittämäsi samankaltaisena mahdollisuutena, kuin mitä jokaisella kansalaisella on taloutensa pienimuotoiseen paikkaamiseen, eli ryöstää kioski. Vaikka se teoriassa on mahdollista, niin fiksuissa riskiarvioissa sitä ei kannata tehdä.
Sama pätee suurten ikäluokkien eläkkeiden sormeilluun, se porukka muistaa vaaleissa näpäyttää kyllä.
Mitään mystistä tai erityistä kyvyttömyyttä tuohon ei liity, kyse on puhtaasti syy/seuraus/hyöty suhteen arvioinnista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sama pätee suurten ikäluokkien eläkkeiden sormeilluun, se porukka muistaa vaaleissa näpäyttää kyllä. Mitään mystistä tai erityistä kyvyttömyyttä tuohon ei liity, kyse on puhtaasti syy/seuraus/hyöty suhteen arvioinnista.

Siinä tapauksessa leikataan jatkossakin tulevia eläkkeitä. Aina. Jo nyt nuorempien eläke-euro on pienempi kuin maksavat kun taas suurten ikäluokkien moninkertainen suhteessa nuoriin ja tuleviin ikäpolviin. Ei ole mitään järkeä tukea maksussa olevia eläkkeitä, mutta niitata lisää maksajilta.

Kaiken lisäksi Suomessa lakisääteiset eläkemaksut ovat luokkaa 23-24 prosenttia, mutta Ruotsissa 18.5 prosenttia. Silti Ruotsissa eläke ei ole huonompi, koska Ruotsissa saa itse ottaa lisää ns. työmarkkinaeläkettä. Ruotsissa muutenkin homma on hallussa, sillä talouden kurjistuessa eläkkeet alenevat ja nousukaudella nousevat.

Nykyisistä eläkkeistä voisi sipaista 20 prossaa pois siten, että pienet eläkkeet eivät joustaisi lainkaan, jotta niitä ei seuraavaksi paikata toimeentulotuella. Muista sitten voisi ottaa ja suuremmista suhteessa eniten. Talousmielessä leikataan jostain 2 000 eurosta ylöspäin jo 10-20 prosenttia, koska todella suuria eläkkeitä on vähän. Niiden leikkaus ei siten vaikuta talouteen, mutta toki se tehdään.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voi hyvin olla, ettei olla hirveän eri mieltä. Mielelläni kuulisin kuitenkin mekanismin miten ajattelet että menettäisimme lahjakkuutta sillä, että halukkaille olisi tarjolla yksityiskoulu (ja valtio keräisi siitäkin verotuloja yhteisten palveluiden tuottamiseen ihan kuten yksityisestä terveydenhoidostakin)
Näen yksityiskoulujen vaikeuttavan olennaisesti vähän huonommat (eikä välttämättä edes kovin huonoja) kortit saaneiden lasten mahdollisuuksia "tärkeimpiin koulupaikkoihin". Voidaan toki ajatella, ettei lahjakkuutta sinällään katoa, kun lääkäreitä/inssejä/yms. tulisi edelleen sama määrä ja opiskelija-aines olisi laadukkaampaa, kun sitä on valmistettu enemmän. Tästä ei toki voi olla eri mieltä. Se mitä itse pelkään olisi vahva korrelaatio koulutustason ja varallisuuden välillä: lahjakkaita nuoria tulee monenlaisista taustoista ja koulutus on aika lailla harvoja "luonnonvaroja", mitä tällä maalla on.

Yksityinen ei missään nimessä ole meikäläiselle ideologinen ongelma yleisesti, mutta tässä on ja isosti. Eikä edes ihmisen varallisuus, päinvastoin. Hienoahan se on, että on niitä, ketkä pitää Suomea pystyssä. Haluan vain tarjota mahdollisuuden nousta sille tasolle mahdollisimman monelle. Olen valmis tinkimään muutamista huippuosaajistakin isomman kuvan kustannuksella.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näen yksityiskoulujen vaikeuttavan olennaisesti vähän huonommat (eikä välttämättä edes kovin huonoja) kortit saaneiden lasten mahdollisuuksia "tärkeimpiin koulupaikkoihin". Voidaan toki ajatella, ettei lahjakkuutta sinällään katoa, kun lääkäreitä/inssejä/yms. tulisi edelleen sama määrä ja opiskelija-aines olisi laadukkaampaa, kun sitä on valmistettu enemmän. Tästä ei toki voi olla eri mieltä. Se mitä itse pelkään olisi vahva korrelaatio koulutustason ja varallisuuden välillä: lahjakkaita nuoria tulee monenlaisista taustoista ja koulutus on aika lailla harvoja "luonnonvaroja", mitä tällä maalla on.
Pitää sanoa että ajattelemme hieman eri tasolla tätä kysymystä. Minä en näe jonkun lääkikseen pääsyn olevan mikään sellainen lahjakkuuden taso mihin tässä on tarkoitus koskea. Sehän nyt on sellainen ammattiikoulu eikä maamme tulevaisuutta hetkauta suuntaan tai toiseen että saako viimeisen paikan Timo, Benjamin vai Anders. Minulla ei olisi esim mitään sitä vastaan jos sisäänpääsyssä olisi joko kiintiöitä tai positiivista syrjintää sosiaalisin perustein, jossa sitä tarvitaan pelikentän tasaamiseen.

Minä ajattelen enemmän tyyppejä jotka tähtäävät ulkomaisiin huippuylisopistoihin eli Ivy leaguehen tai Euroopan vastaaviin. Jotka haaveilevat nobeleista, patenteista , nasassa työskentelystä, kansainvälisten suuryritysten johtotehtävistä ja kilpailevat Euroopan ja maailman parhaita vastaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämä on nyt maalitolpan siirtoa. Hallituksella on siis käsisään avaimet leikata eläkemaksua, mutta he eivät sitä tee koska suututtavat äänestäjäpotentiaalin.
Joku hallitus sen tulee tekemään ja toivottavasti se tehdään mahdollisimman pian. Sen että työllistämisen kustannukset ovat niin suuret pitäisi suututtaa paljon isompi äänestäjäjoukko kuin mikä vaakakupissa on toisella puolella.

Maksussa olevat eläkkeet nauttivat perustuslaillista omaisuuden suojaa, joten hallituspohjan äänimäärä ei eduskunnassa riitä tällaiseen ratkaisuun.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Maksussa olevat eläkkeet nauttivat perustuslaillista omaisuuden suojaa, joten hallituspohjan äänimäärä ei eduskunnassa riitä tällaiseen ratkaisuun.
Tiedän että tämä tulkinta perustuu perustuslain 15, pykälään joka kuuluu seuraavasti:
"Jokaisen omaisuus on turvattu.
Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla."

Tilanne vain on, että eläkkeen maksajat eivät ole maksaneet eläkkeistään kuin pienen osan. Tulkinta, että tuo laskennallinen loppuosakin olisi jossain välissä muuttunut heidän omaisuudekseen on vähintään kyseenalainen. Missään ei ole luvattu, että maksettava eläke olisi x euroa.

Esitin myös että asiaan voitaisiin puuttua verotuksella tai veronluonteisella maksulla. Voin kertoa, että tälläkin hetkellä maksamme omaisuudestamme veroja ilman että se on tämän perustuslain tulkinnan vastaista. On ihan posketonta, että yhdessä tapauksessa tulkinta poikkeaisi kaikista muista.

Ja kolmas tapani oli eläkeiän nostaminen. Sitä on ennenkin tehty, joten sellaista perustuslakia meillä ei sentään ole joka suojelisi vain kultapossusukupolvia, muttei muita.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mikä on kieltämättä erikoista kun ei kukaan, varsinkaan nykyään eläkkeellä olevista ole maksanut eläkettä lähellekään yhtä paljon, mitä ovat saamassa. Eli omaisuudensuoja kattaa lupauksen eläkkeestä.

Tosin onhan se selvää ettei maksussa olevista eläkkeistä tulla muutenkaan leikkaamaan. Tulevia eläkkeitä leikataan sitten senkin edestä. Kansa on asiasta samaa mieltä, joten kai se on sitten oikeutettua elää lasten ja tulevien sukupolvien kustannuksella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tiedän että tämä tulkinta perustuu perustuslain 15, pykälään joka kuuluu seuraavasti:
"Jokaisen omaisuus on turvattu.
Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla."

Tilanne vain on, että eläkkeen maksajat eivät ole maksaneet eläkkeistään kuin pienen osan. Tulkinta, että tuo laskennallinen loppuosakin olisi jossain välissä muuttunut heidän omaisuudekseen on vähintään kyseenalainen. Missään ei ole luvattu, että maksettava eläke olisi x euroa.

Esitin myös että asiaan voitaisiin puuttua verotuksella tai veronluonteisella maksulla. Voin kertoa, että tälläkin hetkellä maksamme omaisuudestamme veroja ilman että se on tämän perustuslain tulkinnan vastaista. On ihan posketonta, että yhdessä tapauksessa tulkinta poikkeaisi kaikista muista.

Ja kolmas tapani oli eläkeiän nostaminen. Sitä on ennenkin tehty, joten sellaista perustuslakia meillä ei sentään ole joka suojelisi vain kultapossusukupolvia, muttei muita.

Jep, nuo kaksi muuta tapaa toki onnistuvat, mutta maksussa olevien leikkaaminen (pl. toki indeksien muokkaaminen) ei. Eläkeikähän nousee nyt jo järjestelmässä itsestään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Maksussa olevat eläkkeet nauttivat perustuslaillista omaisuuden suojaa, joten hallituspohjan äänimäärä ei eduskunnassa riitä tällaiseen ratkaisuun.

Totta ja tätä on ehdotettu muutettavan. Sanoman lehdistä löytyy mm. Bengt Holmströmin avauksia, joissa hän pohti muutoksen olevan välttämätön. Samaa esitti ennen häntä Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman ja sitä ennen Sixten Korkman ja kolme Etlan tutkijaa hahmottelivat eläkejärjestelmään niin sanottua indeksijarrua, joka tarvittaessa pienentäisi maksussa oleviin eläkkeisiin tehtäviä vuotuisia korotuksia. Indekseihin on jonkin verran puututtukin.

Ehdotukset eläkkeiden omaisuudensuojan murtamisesta eivät ole koskaan saaneet Suomessa suurta vastakaikua eikä sellaista ole odotettavissa Marinin hallitukselta. Mahdollinen oikeistohallitus olisi sekin ison paineen edessä, ja lobbaus estäisi todennäköisesti puuttumisen eläkkeisiin. Oikeistohallitus(kin) olisi ongelmissa myös erilaisten lisäosien kanssa, joita supistukset eivät välttämättä koskisi lainkaan.

Edes sellaista järkevää päätöstä ei saada aikaan, jossa meillä olisi Ruotsin tapainen jousto eläkkeissä. Tarvitseeko näitä ottaa asioina, joita ei voi muuttaa? Minusta ei tarvitse. Olisi lähes pakko muuttaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jep, nuo kaksi muuta tapaa toki onnistuvat, mutta maksussa olevien leikkaaminen (pl. toki indeksien muokkaaminen) ei. Eläkeikähän nousee nyt jo järjestelmässä itsestään.
Ja itseasiassa kun vielä tavataan perustuslakivaliokunnan viime vuonna pyytämää asiantuntijaselvitystä eläkelain muuttamisesta, niin siinäkin nostetaan pari mahdollisuutta, joiden voitaisiin katsoa täyttyvän eli kohtuullisuus ja välttämättömyys eläkesäätiön toiminnan kannalta. Nykyinen malli ei ole kestävällä pohjalla vaan tulee päätymään maksukyvyttömyyteen. Molemmat toki tulkinnallisia:

"Tavallisen lain säätämisjärjestys oli valiokunnan mielestä mahdollinen vain, jos taannehtivat heikennykset sidottiin johonkin kolmesta vaihtoehtoisesta edellytyksestä: eläkeoikeuden säilyminen kohtuullisena, asianosaisten suostumus tai muutoksen välttämättömyys eläkesäätiön toiminnan jatkamisen kannalta. Viimeksi mainittua perustetta valiokunta piti valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisenä ainoastaan, jos sillä tarkoitettiin viitata maksukyvyttömyyteen tai toiminnan lakkaamiseen liittyviin järjestelyihin."
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
En jaksa koko ketjua selata, mutta onkohan tämä jo ollut täällä. Kun esimerkiksi Halla-ahon vanhoja kirjoituksia pengotaan ja niistä pyydetään koko ajan häneltä vastauksia, niin en ole ainakaan huomannut kenenkään kysyvän Marinilta esimerkiksi tästä kirjoituksesta: Sanna Marin

Mitenkähän ne lääkeyhtiöt nykypäivänä sopivat Sannan ajatusmaailmaan?
 
Tuossa siis viitataan eläkesäätiölakiin vuodelta 1995, jossa kyseisen 11 § 3 mom säätää tilanteesta, jossa eläkesäätiö on taloudellisissa ongelmissa. Laki jättää mahdollisuudeksi eläkkeiden muuttamisen vain tällä perusteella tai eläkettä saavien (siis kaikkien) suostumuksella. Tuo kohtuullisuuden maininta Tuorin lausunnossa ei siis tarkoita sitä, että mitä vaan eläkkeitä voitaisiin leikata normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä sillä periaatteella, että ”säilyy kohtuullinen eläke”, vaan se on ikäänkuin turva sille, ettei edes konkurssitilanne anna leikata pienimpiä eläkkeitä.

Perustuslaillisen omaisuudensuojan osalta viittauksissa pitää mennä pevin lausuntoihin mm. vuodelta 1979. Toki niin perustuslakia kuin eläkelainsäädäntöäkin voidaan 5/6 enemmistöllä muuttaa, mutta kovin realistista se ei ole, eli kuten sanoin hallitus ei voi omin äänin tällaisia ratkaisuja tehdä.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Varmaan haikailee paluuta Neuvostoliittoon jossa vaikeampien sairauksien hoito edellytti mustasta pörssistä hankittuja länsimaisten yritysten valmistamia lääkkeitä. Neukkuvaltion tehtaat ja 5-vuotissuunnitelma kun ei oikein tuottanut laatua ja kehitystä, kopioimalla saivat edes jotain.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ai niin. Kysyin lääkärituttavaltani, joka on vuosikausia työskennellyt Mosambikissa ja Tansaniassa, että mitäs lääkkeitä kysytään eniten ja ensimmäisenä tuli malarialääkkeet ja toisena erektiolääkkeet (afrikkalaismiehillä on kuulemma kovat paineet tässä suhteessa), joten ei ne erektiolääkkeetkään tainneet mennä pelkästään länsimaiseen kulutukseen, kuten Marin tuossa muinaisessa kirjoituksessaan veistelee.

Tuo erektiolääkkeiden menekki yllätti ainakin minut. Olin siinä (väärässä) uskossa, että eteläisten lämpimien maiden miehet ovat luonnostaan hyvin viriilejä eivätkä tarvitse mitään ylimääräisiä stimulantteja hommien hoitamiseen. No taas tuli opittua jotain uutta.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Muoks.s

Ai niin. Kysyin lääkärituttavaltani, joka on vuosikausia työskennellyt Mosambikissa ja Tansaniassa, että mitäs lääkkeitä kysytään eniten ja ensimmäisenä tuli malarialääkkeet ja toisena erektiolääkkeet (afrikkalaismiehillä on kuulemma kovat paineet tässä suhteessa), joten ei ne erektiolääkkeetkään tainneet mennä pelkästään länsimaiseen kulutukseen, kuten Marin tuossa muinaisessa kirjoituksessaan veistelee.
Maailman huonoin paikka laittaa erektiolääkkeitä. Väestönkasvu on koko maapallon ongelma ja täällä vihreä maailmanparantaja yrittää tarjota väestönkasvun ongelmiin erektiolääkkeitä verenmaksajien rahoilla afrikkaan? Ihan oikeasti? Mitä? Tähänkö ne kehitysapurahat meneekin? Afrikkalaisten potenssiongelmiin? Aivan kuin liikaväestö ei sielläpäin olisi ongelma?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Niin, kysytään erektiolääkkeitä. Ei niin, että määrätään lääkkeitä. Samoin itse jos menen lääkärille, voin vaatia saada heroiinia ja bentsoja mutta ei niitä minulle määrätä.

Niin ja seksiä voi harrastaa muutenkin kuin lisääntymistarkoituksessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin ja seksiä voi harrastaa muutenkin kuin lisääntymistarkoituksessa.

Vielä kun se sielläkin käsitettäisiin. Muutamassa vuosikymmenessä siellä on miljardi huono-osaista ja varmaan aika vihaista lasta ja nuorta, että jotain varmaan tarttis tehrä. Mutta joo, jospa uskotaan että Sannan kovassa halussa jakaa sinne erektiolääkkeitä on kyse kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnin lisäämisestä että tuota miljardia saataisiin vähän pienemmäksi numeroksi. Taitaa vaan olla jo myöhäistä saada riittävää muutosta aikaan.
 
Onhan siellä Afrikassa syntyvyys ollut laskussa jostain 90-luvulta saakka. Naisten lukutaito kasvaa, koulutus ja sekulaarimpi ajattelu. Vielä kun katolinen kirkko lopettaisi kondomien ja aborttien vastustamisen Afrikassakin. Äärimmäisessä köyhyydessäkin elää entistä vähemmän väkeä, nälänhätä on harvinaisempaa. Kaikki menee yleisesti tuolla mantereella parempaan suuntaan, ei kaikissa maissa, mutta yleisesti.
 
Joo, varmasti kehitys kehittyy. Mutta kun ei riitä. Taloudet ei nouse riittävää tahtia tarjoamaan kasvavalle populalle mahdollisuuksia. Tällä hetkellä kuva on tuo, että siellä on katastrofaalinen pahoinvointipommi kytemässä.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Vielä kun katolinen kirkko lopettaisi kondomien ja aborttien vastustamisen Afrikassakin.
Kun vielä imaamit alkaisivat saarnata pienemmän lapsiluvun puolesta, niin jotain toivoa olisi. Aika monessa Afrikan maassa kun tuotakin uskontoa löytyy. Lisätiedot vaikkapa Nigeristä tai Malista.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kun vielä imaamit alkaisivat saarnata pienemmän lapsiluvun puolesta, niin jotain toivoa olisi. Aika monessa Afrikan maassa kun tuotakin uskontoa löytyy. Lisätiedot vaikkapa Nigeristä tai Malista.
No minä nyt halusin tuota yhtä kansainvälistä rikollisjärjestöä vähän haukkua kun sitä pitkälti johdetaan länsimaista. Se kun olisi osa tätä ajatusta, että voidaan auttaa siellä muutenkin kuin rahaa antamalla, kunhan lopetettaisiin perseily ja sisäisiin asioihin puuttuminen.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuori Sanna Marin on tuossa sekä oikeassa että väärässä. Se että lääkeyhtiöt lobbaavat massiivisesti on tietysti täyttä totta. Jokainen joka on opiskellut lääketiedettä tai tuntee jonkun niin tehneen tietää tämän. Siinä ei sinänsä ole mitään laitonta, mutta toki moni lääketieteen ammattilainenkin on tästä mahdollisesti syntyvästä eettisestä ongelmasta hiukan huolissaan. Sinänsä kehittyneiden ja kehitysmaiden asettaminen vastakkain Sanna Marinin tapaan ole oikein noin suoraviivaista, koska se lääkkeitä ja rokotteita kehittävä lääketeollisuus on kehittyneissä maissa ja usein sitä myös tuetaan verovaroin. Jonkinlainen etuoikeus uusiin lääkkeisiin on tässä täysin ymmärrettävää. Aikakin on muuttunut, sillä UNICEFin tilastojen mukaan nykyään n. 90% maailman lapsista saa perusrokotteet ja tämä perustuu nimenomaisesti niiden halpaan hintaan sekä järjestäytyneeseen avustustoimintaan, jonka kustannukset maksaa kehittyvien maiden veronmaksajat.

Lobbaako lääkeyhtiöt vai tarjovatko tietoa ja koulutusta lääkäreille? Uudet paikkamateriaalit hammaslääkäreille, uudet lääkkeet lääkäreille ja suositeltu hoito. Lääkeyhtiöiden lobbaamisväite on osa vasemmistolaista narratiivia jossa paheksutaan ihmisten sairastumisesta hyötymistä, mutta ei huomioida lääketieteen ja hoidon edistymistä. Puolestani vasemmisto voi käydä puoskareilla jos kokee sen eettiseksi.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Lienee kulttuurillinen kysymys. Jos kokee itsensä epävarmaksi, voi kaivata lääkitystä tarpeettomasti. Tai sitten pitää olla melkoinen sarjatulittaja käydäkseen tosimiehestä.

Googlaa "sisälukutaito" tai "luetun ymmärtäminen".
Ironia parodia ja sarkasmi puri ilmeisen hyvin, Posse vinkuu itkee ja käpristelelee valkoisen miehen taakasta samalla kun itse aiheuttavat entistä enemmän muille kanssakulkijoille taakkaa kannettavaksi, ja vinkuvat niille jotka tosiaaan eivät millään tavalla ole olleet osasillisia että osallistukaa enemmän, Juoskaa virolaisten villiporsaitten hanuuriin, kiitos!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Siinä tapauksessa leikataan jatkossakin tulevia eläkkeitä. Aina. Jo nyt nuorempien eläke-euro on pienempi kuin maksavat kun taas suurten ikäluokkien moninkertainen suhteessa nuoriin ja tuleviin ikäpolviin. Ei ole mitään järkeä tukea maksussa olevia eläkkeitä, mutta niitata lisää maksajilta.

Kaiken lisäksi Suomessa lakisääteiset eläkemaksut ovat luokkaa 23-24 prosenttia, mutta Ruotsissa 18.5 prosenttia. Silti Ruotsissa eläke ei ole huonompi, koska Ruotsissa saa itse ottaa lisää ns. työmarkkinaeläkettä. Ruotsissa muutenkin homma on hallussa, sillä talouden kurjistuessa eläkkeet alenevat ja nousukaudella nousevat.

Nykyisistä eläkkeistä voisi sipaista 20 prossaa pois siten, että pienet eläkkeet eivät joustaisi lainkaan, jotta niitä ei seuraavaksi paikata toimeentulotuella. Muista sitten voisi ottaa ja suuremmista suhteessa eniten. Talousmielessä leikataan jostain 2 000 eurosta ylöspäin jo 10-20 prosenttia, koska todella suuria eläkkeitä on vähän. Niiden leikkaus ei siten vaikuta talouteen, mutta toki se tehdään.

Totta ja tätä on ehdotettu muutettavan. Sanoman lehdistä löytyy mm. Bengt Holmströmin avauksia, joissa hän pohti muutoksen olevan välttämätön. Samaa esitti ennen häntä Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman ja sitä ennen Sixten Korkman ja kolme Etlan tutkijaa hahmottelivat eläkejärjestelmään niin sanottua indeksijarrua, joka tarvittaessa pienentäisi maksussa oleviin eläkkeisiin tehtäviä vuotuisia korotuksia. Indekseihin on jonkin verran puututtukin.

Ehdotukset eläkkeiden omaisuudensuojan murtamisesta eivät ole koskaan saaneet Suomessa suurta vastakaikua eikä sellaista ole odotettavissa Marinin hallitukselta. Mahdollinen oikeistohallitus olisi sekin ison paineen edessä, ja lobbaus estäisi todennäköisesti puuttumisen eläkkeisiin. Oikeistohallitus(kin) olisi ongelmissa myös erilaisten lisäosien kanssa, joita supistukset eivät välttämättä koskisi lainkaan.

Edes sellaista järkevää päätöstä ei saada aikaan, jossa meillä olisi Ruotsin tapainen jousto eläkkeissä. Tarvitseeko näitä ottaa asioina, joita ei voi muuttaa? Minusta ei tarvitse. Olisi lähes pakko muuttaa.
Ja itseasiassa kun vielä tavataan perustuslakivaliokunnan viime vuonna pyytämää asiantuntijaselvitystä eläkelain muuttamisesta, niin siinäkin nostetaan pari mahdollisuutta, joiden voitaisiin katsoa täyttyvän eli kohtuullisuus ja välttämättömyys eläkesäätiön toiminnan kannalta. Nykyinen malli ei ole kestävällä pohjalla vaan tulee päätymään maksukyvyttömyyteen. Molemmat toki tulkinnallisia:

"Tavallisen lain säätämisjärjestys oli valiokunnan mielestä mahdollinen vain, jos taannehtivat heikennykset sidottiin johonkin kolmesta vaihtoehtoisesta edellytyksestä: eläkeoikeuden säilyminen kohtuullisena, asianosaisten suostumus tai muutoksen välttämättömyys eläkesäätiön toiminnan jatkamisen kannalta. Viimeksi mainittua perustetta valiokunta piti valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisenä ainoastaan, jos sillä tarkoitettiin viitata maksukyvyttömyyteen tai toiminnan lakkaamiseen liittyviin järjestelyihin."
Tuossa siis viitataan eläkesäätiölakiin vuodelta 1995, jossa kyseisen 11 § 3 mom säätää tilanteesta, jossa eläkesäätiö on taloudellisissa ongelmissa. Laki jättää mahdollisuudeksi eläkkeiden muuttamisen vain tällä perusteella tai eläkettä saavien (siis kaikkien) suostumuksella. Tuo kohtuullisuuden maininta Tuorin lausunnossa ei siis tarkoita sitä, että mitä vaan eläkkeitä voitaisiin leikata normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä sillä periaatteella, että ”säilyy kohtuullinen eläke”, vaan se on ikäänkuin turva sille, ettei edes konkurssitilanne anna leikata pienimpiä eläkkeitä.

Perustuslaillisen omaisuudensuojan osalta viittauksissa pitää mennä pevin lausuntoihin mm. vuodelta 1979. Toki niin perustuslakia kuin eläkelainsäädäntöäkin voidaan 5/6 enemmistöllä muuttaa, mutta kovin realistista se ei ole, eli kuten sanoin hallitus ei voi omin äänin tällaisia ratkaisuja tehdä.

Edeltävät sukupolvet ovat suojanneet eläkkeitään lainsäädännöllä aika monipolvisella häkkyrällä:

https://www.utu.fi/sites/default/files/public://media/file/pirjo moilanen.pdf

Eläkkeiden leikkaaminen yli 2000,- eläkkeistä on näpertelyä rinnastettuna viime vuoden 32,3 miljardin euron menoihin.

Lukumääräisesti suurin ikäluokka eläkkeellä olevista on nyt 71 vuotiaita. 80 vuotiaiksi elää alle puolet tuosta joukosta.
Naisia joukosta on yli puolet, jotka saavat keskimäärin 20% pienempää eläkettä kuin miehet. Vaikka elinajan odotukset ovat pidentyneet, niin ei elämä ikuista ole, vaan suurtenkin ikäluokkien aiheuttama eläkepiikki on käytännössä ohi reilussa kymmenessä vuodessa.

Jäljellä on nyt enää se, että ketäpä syntyneestä tilanteesta syyllistäisi. Aiheuttiko ongelman sodasta selvinneet nuoret ikäluokat, jotka laittoivat uskonsa jälkipolviin, ja synnyttivät sodassa kuolleita korvaamaan ennätysmäärän lapsia. Vai syyllistääkkö noita suuria ikäluokkia, jotka -60 -70 ja -80 luvuilla loivat hemmetillisen vaurauden nousun tähän maahan, mutteivät nussineet riittävästi uutta mukulaa sitä työtä jatkamaan. Vai e-pilleriä. Vai nyt hedelmällisessä iässä olevia, jotka ei tunnu saavan lapsia aikaiseksi mitenkään:

Vai onko ongelma nykyisissä miehissä, jotka ei tunnu haluavan/löytävän työtä, jonka tulojen varaan voisi lapsia syntyä.
Saati, että jotain veroja maksaisivat:

Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös