Oma pääkoppa alkaa olla jo aika valmis alan vaihtamiselle. Kävin yhden rekryprosessin jo läpi täysin toiselle alalle ja tulin valituksi, mutta koska en täyttä varmuutta saanut sisuksiini asiasta, päädyin hylkäämään tarjouksen. Toivottavasti en kadu asiaa myöhemmin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että tein ihan hyvän valinnan ja otin pienen jatkoajan. En kuitenkaan halua paeta mitään, vaan siirtyä selkeästi omasta valinnastani eteenpäin.
Opettaminen sinänsä on edelleen motivoivaa ja nuoret pääosin erittäin mukavaa ja antoisaa seuraa, mutta opetustyön mukana tuleva muu sälä ja kiire tappaa työhalut. Kun siihen päälle lyödään pedantti luonne ja kehityshalut, ei työstä ole pulaa, ja olenkin jo useampana vuonna uupunut työtaakan alla alkukevään aikana. Tämä kevät oli sitten jo kokonaan oma lukunsa, ja vaikka osaltaan nautin siitä, että koronaturnaus pelattiin kotikentälläni, näin jälkeenpäin ajateltuna taakka oli aivan tolkuton, ja kuten taisin toisessa yhteydessä mainita, en osaa hahmottaa maaliskuun loppupuolikasta ja huhtikuuta kuin sumuna, josta ei nouse mitään yksityiskohtia esille. Tiedän opettaneeni, kouluttaneeni ja ohjanneeni, mutta tosiaan, yhtä sumua. Pelastus lienee se, että nautin tilanteesta. Perustyönä tuo olisi varmasti ajanut minut sairaslomalle.
Palkka on toissijainen motivaattori, mieluummin ottaisin pedagogisia ja oppilashuollollisia resursseja kouluihin kautta maan kuin muutaman satasen kk-palkkaa - palkka ei helpota lasten ja nuorten tilannetta tippaakaan, mutta mahdollisuus varhaiseen puuttumiseen ja ongelmien ehkäisy moniammatillisesti palvelisi erityisesti apua tarvitsevia oppilaita, mutta välillisesti helpottaisi myös muita oppilaita esim. työrauhan kautta ja todennäköisesti lisäisi niiden opettajien työhyvinvointia, joilla uupumista ilmenee. Silti pakko myöntää, että ei minua haittaisi sekään, että intohimoisesta duunin painamisesta palkittaisiin. Opettaja saa saman palkan siitä riippumatta, pitääkö opetustunnit vuosia vanhoilla materiaaleillaan koeperusteisesti vai päivittääkä materiaalejaan ja tekee ylimääräistä työtä sen eteen, että oppilaiden vahvuudet tulisivat huomioitua ja työtavat olisivat vaihtelevia. Varsinaisesti se ei ole multa pois mitään, että joku tienaa tonnin minua enemmän, mutta tasapuolista se ei ole silloin, kun selkeästi olen se aktiivisempi ja oppilaita huomioivampi opettaja.
No, mikään katastrofi ei varsinaisesti olisi, vaikka kesällä ei mikään mielenkiintoinen paikka tärppäisikään ja löytäisin itseni elokuun puolivälissä johdattelemasta porukkaa Ranskan hovin yltäkylläisyyteen tai Euroopan ajautumisesta ideologioiden pelikentäksi - tarinointi nuorille on oikeastaan sitä, mistä nautin suuresti ja mikä tämän koko prosessin saa tuntumaan niin ristiriitaiselta ja skitsofreniselta. Jos en kaikesta huolimatta nauttisi edelleen perustyöstäni, en olisi ollut varmasti luokassa enää vähään aikaan. Ajatus rintamakarkuruudesta ja velvollisuudentunne vaanii ajatuksissa edelleen, ikäänkuin olisin vastuussa siitä, että opettajia siirtyy yhä enemmän ja enemmän muihin duuneihin. Samaan aikaan kuitenkin olen alkanut ajatella, että minä en ole yksin vastuussa Suomen koululaitoksesta, enkä minä lopulta pysty riviopettajana tekemään kärpäsen paskan vertaa kokonaisuuden eteen. Työhöni vittuuntuneena sen sijaan saatan vaikuttaa jopa suoraan monen nuoren valintoihin, ja sitä haluan vielä vähemmän.
Yksi vaihtoehto, jota olen aivan rehellisesti myös miettinyt, on se, että alkaisin ottaa opetuksen vain työnä. Ei paineita opetuksen laadusta, yksilöllistämisistä, monipuolisista työtavoista ja oikeastaan koko opsista. Rutiini riittäisi helpoisti, oppilaat saan halutessani ulkoistettua "asiakkaiksi" ja materiaalia on kertynyt vuosien varrella riittävästi. Tätähän jotkut kollegani ihan suoraan tekevät ja jaksavat minua paremmin töissä. En edes kyseenalaista heidän ammattilaisuuttaan, mitä tulee opetukseen ja oppilaiden kohtaamiseen, vaikka toki opetussuunnitelman laiminlyönti opettajan autonomian varjolla on kyllä yksi saatanan työmaa jo itsessään. Mutta ei tuo oikein iske, kun mahdollisuuksia vierailuihin, monialaiseen oppimiseen ja oman sekä kollegoiden työnteon kehittämiseen on niin paljon. Ja sitten ollaankin takaisin oravanpyörässä.
No joo, tällainen tonava tällä kertaa. Ehkä tämä piti vain purkaa jonnekin, mutta aina on kiva jäsentää ajatuksiaan muutenkin kuin omassa ahtaassa päässään. Ymmärrän kyllä, ettei esim. yritysmaailma ole kaikilta osin mikään paratiisi, vaan kiire, stressi ja paine ovat sielläkin joissain tapauksissa vielä korostuneemmin kuvioissa, kuin opetustyössä. Enkä haluakaan paeta mitään holtittomasti, ja siksi en ensimmäiseen mahdollisuuteeni syöksynyt suin päin. Haluan vaihtelua mutten vain vaihtelun vuoksi, vaan vaihdoksen pitää myös vetää puoleensa. Pelkkä työntävä voima koulumaailmasta poispäin ei riitä.