Opetustyö

  • 364 158
  • 3 058

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kyllä. Eihän sitä käy kieltäminen etteikö opettajan työ olisi raskasta. Toki moni kokenut opettaja pystyy hoitamaan työnsä niin ettei se käy liian raskaaksi. Mutta kun enemmistö suomalaisista kokee työnsä henkisesti raskaaksi (osa myös fyysisesti) niin mun on ainakin vaikea tässä tuntea erityistä sympatiaa opettajan valituksia kohtaan.
Jokaisesta ammattikunnasta löytyy ne valittajat ja valitettavasti nämä ovat juuri ne henkilöt, jotka ovat eniten äänessä.

Ja tosiaan se tausta koko kesäkeskeytykselle löytyy historiasta, kuten niin monelle muullekin työelämän omituisuudelle (esim. lomaltapaluurahat).
Suurin syy opettajien kesäkeskeytykselle kai on se, ettei lapsille haluta pidempää kouluvuotta.

Tunnustusta kuitenkin täällä niille opettajille, jotka näkevät opettajien palkkauksen olevan pääosin kunnossa. Heillä tuntuu olevan realisimi tallella.
Palkka on hyvä. Työ pääasiassa miellekästä. Itse en puhu palkasta tai työtunneista kuin näissä tapauksissa, joilloin vähätellään opettajien tekemää työtä.

Nytkin tässä ketjussa opettajat puhuivat omista kokemuksistaan etäopetuksen aikana ja sitten alkoi se kyseenalaistaminen muiden toimesta. Ei mitenkään edes liittynyt aiheeseen. @Schwein toivotteli opettajille hyvää kesälomaa ja siitä se sitten lähtikin...
 
Fordél

Jäsen
Mitä opettajat saavat ylipäätään työstään sanoa, kun jokaisella ulkopuolisella siihen lopulta on niin vahvat mielipiteet? Käsittääkseni tämäkään keskustelu ei lähtenyt työn raskauden nitinästä tai palkasta valittamisesta, vaan ulkopuolisen vittuilusta. Vaaditaan selkeitä vastauksia, ja sitten kun niitä annetaan, aletaan vittuilla kaikesta muusta maan ja taivaan välillä.

Saatte sanoa ihan mitä vaan, mutta pointtihan ei ole ollut se, että mitä opettajat saavat sanoa vaan mitä muut saavat sanoa opettajan ammatista. Jos olisi uskominen osaa opettajista, emme saisi sanoa juuri mitään.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Saatte sanoa ihan mitä vaan, mutta pointtihan ei ole ollut se, että mitä opettajat saavat sanoa vaan mitä muut saavat sanoa opettajan ammatista. Jos olisi uskominen osaa opettajista, emme saisi sanoa juuri mitään.
Riippuu myös lähestymistavasta. Jos lähdetään heti kättelyssä vähättelemään, ei keskustelu hirveän hedelmällistä tule olemaan. Tai jos aloitetaan tyylillä "minä kyllä tiedän." Itse en lähtisi edes muiden opettajien työstä väittämään sellaista, koska en tiedä. Olettaisin vaan.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Joskus viime vuosituhannella olin kevään verran hyvin hankalan oppilasryhmän sijaisopettajana. Sen aikana opin seuraavaa:

Opettajan ei koskaan pidä puhua lomasta. Ei yhtään mitään. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Ei voi esim. mainita siitä, ettei koskaan pääse kavereiden kanssa matkoille, nämä kun ottavat edullisempaan aikaan matkat. Kaverini oli samaan aikaan töissä pankissa, eikä se meidän lomapäivien ero kovin kummoinen ollut, paitsi että hän sai valita milloin ne piti. Ja pääsi lääkäriin kesken työpäivän. Ja sillä oli kaikenlaisia etujakin tarjolla työpaikan kautta.

Jokainen aikuinen on opetustyön kokemusasiantuntija. Ihan sama onko omat kokemukset matematiikan/liikunnan/minkäaineenvaan opetuksesta esim. 1950-luvulta tai kahdeksan oppilaan kyläkoulusta, niin sillä kokemuksella tietää koko totuuden koulujen toiminnasta.

Vanhemmat tietävät kyllä, mitä koulussa pitäisi opettaa ja miten se pitäisi opettaa. Sääli, että opettajat eivät tuota osaa. Luokalla on 25 opiskelijaa, joilla on erilaisia tarpeita ja joiden vanhemmilla on kovin erilaisia näkemyksiä asiasta. Opettajan näkemys on tietysti toisarvoinen, koska ovathan kaikki em. vanhemmatkin koulussa olleet. Opetussuunnitelmalla ei ole mitään arvoa vanhempien näkemyksiin verrattuna.

Sitten on erilaiset oppimisen ongelmat ja kiusaaminen. Niille opettajat eivät edes halua tehdä mitään - siis jos palautetta kuuntelee. Eikä se oma lapsi muuten kiusaa ikinä. Ja jos lapsi lintsaa, niin se johtunee siitä, että hän on niin lahjakas, ettei saa tunnilla tarpeeksi virikkeitä.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Vaikka kesäkeskeytyksestä (harvinaisen dorka termi, tulee mieleen keskeytetty-yhdyntä) kuplintaa tuntuu nousseenkin, niin vilpittömästä mielenkiinnosta kysyisin miten nuo etukäteen kirotut kaksi viimeistä lähiopetusviikkoa sujui?
Meillä kaksi alakoululaista tuntui saaneen ihan mukavan lopetuksen erikoiselle kouluvuodelle, mutta mukavaa olisi kuulla opettajien ajatukset miten järjestelyt onnistui...
 
Kiusaaminen on kyllä jännä juttu. Siitä keskustellaan laajasti ja vaaditaan puuttumista. Kiusaajia ei kuitenkaan mistään löydy. Oma lapsi ei ainakaan kiusaa. Kielletään keskustelemasta mahdollisen kiusaajan kanssa, koska itseasiassa me opet kiusataan, kun epäillään kiusaamisesta.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
mutta mukavaa olisi kuulla opettajien ajatukset miten järjestelyt onnistui...
Itse olin ja olen lähiopetuksen kannalla. Lähes kaikki opettamani yläkoulun oppilaat tulivat kouluun. Lähes kaikkien oppilaiden mielestä oli kiva tulla kouluun. Oppikirjat sain kerättyä ja palautekeskustelut rauhassa käytyä kasvotusten sekä 100 ysiluokan oppilasta hyvästeltyä. Lukujärjestyksen mukaan mentiin viimeisen viikon keskiviikolle asti. Kukaan kollegoistani tai oppilaista ei sairastunut viimeisen 13 päivän aikana koronaan. Ihan jees siis.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Vaikka kesäkeskeytyksestä (harvinaisen dorka termi, tulee mieleen keskeytetty-yhdyntä) kuplintaa tuntuu nousseenkin, niin vilpittömästä mielenkiinnosta kysyisin miten nuo etukäteen kirotut kaksi viimeistä lähiopetusviikkoa sujui?
Meillä kaksi alakoululaista tuntui saaneen ihan mukavan lopetuksen erikoiselle kouluvuodelle, mutta mukavaa olisi kuulla opettajien ajatukset miten järjestelyt onnistui...
Parasta oli mahdollisuus nähdä oppilaita ennen kesän alkua. Erityisen tärkeää oli ysien kohtaaminen ja hyvästely kolmen yhteisen vuoden jälkeen.

Harmittaa, kun ei päässyt oikeasti opettamaan omia opetusryhmiä, kun tuli oltua vain oman valvontaryhmän kanssa. Heitä avustin muiden aineiden tehtävissä ja opetin tietenkin omaa ainettani heille. Tutustui omaan porukkaan ihan eri tavalla.

Oli kiva palata takaisin koululle.

Tuli myös todettua, että rakastan työtäni. Sain muutamilta yseiltä todella mukavaa palautetta kiitoskorteissa ja se konkretisoi oman näkemyksen meidän työn tärkeydestä. Kaikki muu on yhdentekevää sen rinnalla.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuttu erityisopettaja sai eläkkeen kun täytti 55 vuotta, tavallinen opettaja kai joutuu raahaamaan perseensä koululle kuuskymppiseksi. Tosin tuo tuttu manaili ettei se rahallisesti mikään kaksinen eläke ole, pitää siis käydä keikkatyötä heittämässä että saa elintason pidettyä yllä, eli rahoittamaan lisääntyneen vapaa-ajan.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Tuli myös todettua, että rakastan työtäni. Sain muutamilta yseiltä todella mukavaa palautetta kiitoskorteissa ja se konkretisoi oman näkemyksen meidän työn tärkeydestä. Kaikki muu on yhdentekevää sen rinnalla.
Joo. Ei tätä työtä pelkästään rahan takia tehdä. Pari vuottaa jaksaa teeskennellä rahan vuoksi. Eläkkeelle pääsen aikaisintaan 65 vuoden 8 kuukauden ikäisenä. En ollut virassa silloin kun oli valintaoikeus: 60v. vai 65 vuotiaana eläkkeelle.
Me yläkoulun opet lienemme oma laji.
Sain myös mukavaa palautetta sekä kunniakirjan oppilailta/OKH:lta: koulun rennoin ope tittelin. Hyvää lomaa kaikille, jos sellaista vietät. Jokainen on lomansa ansainnut.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vaikka kesäkeskeytyksestä (harvinaisen dorka termi, tulee mieleen keskeytetty-yhdyntä) kuplintaa tuntuu nousseenkin, niin vilpittömästä mielenkiinnosta kysyisin miten nuo etukäteen kirotut kaksi viimeistä lähiopetusviikkoa sujui?
Meillä kaksi alakoululaista tuntui saaneen ihan mukavan lopetuksen erikoiselle kouluvuodelle, mutta mukavaa olisi kuulla opettajien ajatukset miten järjestelyt onnistui...
Tuolla muutama sivu sitten tuli kirjoitettukin, mutta kokonaisuudessaan ihan ok. Hirveästi ei henkilökohtaisesti ollut pelissä, koska olen ensimmäistä vuotta uudessa työpaikassa, eikä poistuviin yseihin ollut samanlaista suhdetta kuin aiempina vuosina, vaikka eri hyvää porukkaa nytkin sain hyvästellä ja muutamien oppilasporukoiden kanssa jo tänä aikana synkkasi hyvin.

Muutama opetustunti, arviointikeskustelut ja lopputunnit ulkona, kun säät sallivat. Oma opetussetti meni ehkä vähän pipariksi suunnittelemaani nähden, mutta näin jälkikäteen ajatellen aivan sama. Itse olisin mieluummin jatkanut toimivalla sapluunalla etänä loppuun saakka, mutta jos tuosta nyt jotain hyötyä jollekulle oli, niin eipä tuo kova rasti ollut sen eteen mullakaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Saatte sanoa ihan mitä vaan, mutta pointtihan ei ole ollut se, että mitä opettajat saavat sanoa vaan mitä muut saavat sanoa opettajan ammatista. Jos olisi uskominen osaa opettajista, emme saisi sanoa juuri mitään.
Alunperin tämä keskustelu lähti liikkeelle Snaksterin vittuilusta, sinä kylläkin tulit mukaan mainitsemassasi vaiheessa.

Kyllä opettajan työstä saa vapaassa maassa sanoa mitä vain, mutta siinä vaiheessa tulee olla valmis myös siihen, että näitä näkemyksiä korjataan. Ymmärrän kyllä hyvin, että joidenkin opettajien aggressiivinen asennoituminen tai marttyyrinviitta ei ole se hedelmällisin tapa suhtautua joskus aiheelliseenkin kritiikkiin, ja usko pois kun sanon, että mulla on palanut käpy esim. joidenkin kollegojeni välinpitämättömyyyteen opsia kohtaan. Eikä ole ollut se herkullisin positio olla edistämässä digitaalisten välineiden käyttöönottoa, kun on saanut kestää ihan puhdasta vittuilua joiltain opettajilta. No, olin kieltämättä hiukan vahingoniloinen, kun kotona iski ja digiloikka otettiin pakotettuna.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuttu erityisopettaja sai eläkkeen kun täytti 55 vuotta, tavallinen opettaja kai joutuu raahaamaan perseensä koululle kuuskymppiseksi. Tosin tuo tuttu manaili ettei se rahallisesti mikään kaksinen eläke ole, pitää siis käydä keikkatyötä heittämässä että saa elintason pidettyä yllä, eli rahoittamaan lisääntyneen vapaa-ajan.
Kyllä se eläkeikä tällä hetkellä määräytyy kuten muillakin, joskus muinoin ollut kai jotain erilaisia järjestelmiä. Eli tällä hetkellä eläköidytään about 63 vuotiaana ja ura pitenee syntymävuoden ja elinaikakertoimen mukaan. Itsellä näytti laskuri viimeksi jotain 66 vuotta alimmaksi eläkeiäksi.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuttu erityisopettaja sai eläkkeen kun täytti 55 vuotta, tavallinen opettaja kai joutuu raahaamaan perseensä koululle kuuskymppiseksi. Tosin tuo tuttu manaili ettei se rahallisesti mikään kaksinen eläke ole, pitää siis käydä keikkatyötä heittämässä että saa elintason pidettyä yllä, eli rahoittamaan lisääntyneen vapaa-ajan.
Tuo on hiukan vanhemmilla erityisopettajilla oleva jäänne. Aiemmin vastaavia kummallisuuksia oli muillakin opettajilla, esim. lukion opettajat pääsivät aikaisemmin eläkkeelle, jos tulivat viimeiseksi vuodeksi opettamaan peruskouluun. Minä olen nyt 49-vuotias, en ole saanut valita eläkeikääni. Minulle alin eläkeikä on 65 v. 10 kk.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaverini oli samaan aikaan töissä pankissa, eikä se meidän lomapäivien ero kovin kummoinen ollut
Oliko pankeissa tosiaan lomaedut tuolloin aivan eri luokkaa kuin yksityisillä työpaikoilla yleensä, vai tarkoititko @mutina, ettei sinulla ollut tapana viettää lainkaan syyslomaa, joululomastakin vain arkipyhät, ja tehdä kesäkeskeytyksen aikana kuusi täyttä työviikkoa?
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Oliko pankeissa tosiaan lomaedut tuolloin aivan eri luokkaa kuin yksityisillä työpaikoilla yleensä, vai tarkoititko @mutina, ettei sinulla ollut tapana viettää lainkaan syyslomaa, joululomastakin vain arkipyhät, ja tehdä kesäkeskeytyksen aikana kuusi täyttä työviikkoa?
Kyllä nykyäänkin rahoitusalalla alkaa kymmenen kokemus vuoden jälkeen kertymään vuosilomaa 6 viikkoa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuttu erityisopettaja sai eläkkeen kun täytti 55 vuotta, tavallinen opettaja kai joutuu raahaamaan perseensä koululle kuuskymppiseksi. Tosin tuo tuttu manaili ettei se rahallisesti mikään kaksinen eläke ole, pitää siis käydä keikkatyötä heittämässä että saa elintason pidettyä yllä, eli rahoittamaan lisääntyneen vapaa-ajan.

Tämä etu on poistunut jo 90 -luvulla, muistaakseni erityisopettajan virka piti olla 1990, edun saadakseen. Muistan kun viimeiset erityisopettajat laskivat työviikkojaan -90 luvun puolivälissä.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Oliko pankeissa tosiaan lomaedut tuolloin aivan eri luokkaa kuin yksityisillä työpaikoilla yleensä, vai tarkoititko @mutina, ettei sinulla ollut tapana viettää lainkaan syyslomaa, joululomastakin vain arkipyhät, ja tehdä kesäkeskeytyksen aikana kuusi täyttä työviikkoa?
Ihan kalenterien kanssa laskettiin silloin vapaapäiviä ja päästiin tähän tulokseen.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä nykyäänkin rahoitusalalla alkaa kymmenen kokemus vuoden jälkeen kertymään vuosilomaa 6 viikkoa.
Siellä on tosiaan neuvoteltu lomaa viikko, tai jos oikein vanhoihin mennään niin kaksi, yli normaalin. Tuo tosiaan kaventaa eroa selvästi. Mahtaakohan tällä olla oma pieni osuutensa siihen, ettei pankeissa ole nykyään enää olleenkaan samanlaista määrää työntekijöitä kuin aikoinaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Siellä on tosiaan neuvoteltu lomaa viikko, tai jos oikein vanhoihin mennään niin kaksi, yli normaalin. Tuo tosiaan kaventaa eroa selvästi. Mahtaakohan tällä olla oma pieni osuutensa siihen, ettei pankeissa ole nykyään enää olleenkaan samanlaista määrää työntekijöitä kuin aikoinaan.
Ei, eiköhän digitalisaatio selitä enemmän.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole pankissa ollut töissä, mutta vakuutusyhtiössä ja nyt valtiolla. Ainakin vakuutusyhtiössä työskentellessäni finanssialan tessissä työpäivät olivat 20 minuuttia pidemmät kuin valtionhallinnossa. Joskus laskin, että tämä oli vuodessa kymmenen työpäivän verran. Valtiolla lomaviikkojakin on yksi enemmän.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alunperin tämä keskustelu lähti liikkeelle Snaksterin vittuilusta, sinä kylläkin tulit mukaan mainitsemassasi vaiheessa.

Olin ehkä turhan kärjekäs, mistä pahoittelut, mutta en tuota myöskään minään varsinaisena vittuiluna ajatellut. Jossain määrin tänä keväänä on ärsytyskynnyt ylittynyt näistä narinoista, joista osittain OAJ on vastuussa, mutta aika vahvasti myös yksittäiset opettajat. Lisäksi olen pitänyt aina todella erikoisena sitä opettajakunnan kollektiivista arvostuksen kaipuu, mitä esiintyy silloinkin kun kukaan ei ole osoittanut mitään erityistä arvostuksen puutetta.

Opettaminen on minusta vaativaa ammattityötä ja se on selkeästi professioammatti samalla tavalla kuin vaikka lääkärin tai juristin ammatit. Sitä ei ole minusta mahdollista tehdä ilman laadukasta koulutusta ja oman opettajuuden ja sen olemuksen syvällistä pohtimista ja didaktisten lainalaisuuksien syvää hallintaa. Tässä mielessä kelpoiset ja osaavat opettajat ansaitsevat kaiken mahdollisen arvostuksen siinä missä kuka tahansa pätevät ammattilainen.

Opettajan työ on myös raskasta, kuten moni muukin työ. Samalla tavalla kuormittavaa en usko sen olevan kuin esimerkiksi sosiaalipäivystyksessä tehtävä työ, tietyt sairaanhoitajan tehtävät tai vaikkapa joidenkin poliisien työ. Mutta raskasta ja kuormittavaa mm. niin, että se vaatii herpaantumatonta keskittymistä sosiaalisissa tilanteissa ja monenlaista yksilöllistämistä yms.

Kaikki edellä mainittukin huomioiden se ei kuitenkaan ole mitenkään mystisellä tavalla erityinen duuni. Ammattitaitoa vaativa ja ajoittain kuormittava duuni siinä missä moni muukin. Siksi en ymmärrä sitä pohjatonta arvostuksen kaipuuta ja herkkyyttä kaikelle arvostukselle. En myöskään osta sitä väitettä, että pitkät vapaat on perusteltuja, koska työ on niin kuormittavaa. Ei minua pitkien lomien kaltaiset etuudet myöskään haittaa, mutta ei niitä tarvitse perustella väittämillä, joilla ei ole todellisuuspohjaa.

Sitä edelleen hämmästelen ihan aidosti, miten usein, eivät siis aina mutta usein, opettajat ovat sivistymättömiä moukkia, mikä on erikoista ottaen huomioon tehtävän yhteiskunnallisen luonteen. Olen ollut myös opettajainkokouksessa joitakin kertoja, enkä lakkaa ihmettelemästä, miten sietämättömiä tilaisuuksia ne pahimmillaan ovat. Niissä käy hyvin nopeasti ilmi, että pedagoginen autonomia, vaikka onkin osittain suomalaisen koulutusjärjestelmän keskeinen menestystekijä, on myös suurelta osin kehittämisen ja uusien toimintatapojen käyttöön oton ja yhtenäisyyden kannalta erityinen hankaluus. Lisäksi se tekee käsitykseni mukaan johtamisen ja epäkohtiin puuttumisen vaikeaksi, mikä tuottaa osittain myös luokattoman huonoa opetusta. Jyväskylässä taisivat vähän myllätä Pisa-tulosten raakadataa ja muistelen, että tulokset vaihtelivat enemmän koulun eri luokkien välillä kuin eri koulujen välillä. Se on kai tulkittava niin, että yksittäisessä koulussakin opetus on todella epätasalaatuista.

Pyydän vielä anteeksi kärjekkyyttäni. Mielipiteideni takana seison, mutta tokihan sitä voisi nätimminkin argumentoida.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
En ole pankissa ollut töissä, mutta vakuutusyhtiössä ja nyt valtiolla. Ainakin vakuutusyhtiössä työskentellessäni finanssialan tessissä työpäivät olivat 20 minuuttia pidemmät kuin valtionhallinnossa. Joskus laskin, että tämä oli vuodessa kymmenen työpäivän verran. Valtiolla lomaviikkojakin on yksi enemmän.
Ja lomia kuluu 5 pv/vko. Rouva on kanssa valtiolla duunissa ja juuri varmistui vanhojen työkokemusten hyväksi luku ja kohtuulliset vuosivapaat.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan kalenterien kanssa laskettiin silloin vapaapäiviä ja päästiin tähän tulokseen.
Sillä alalla on tosiaan yhä vieläkin keskimäräistä paremmat lomat kyllin pitkään työsuhteessa olleilla, kuten @Aces High edellä kertoi. Ja kun mennään kauemmas historiaan, niin se vielä korostuu. Eli noihin mainitsemiisi aikoihin pankissa saattoi olla reilut pari viikkoa vuosilomaa lakisääteistä enemmän. Sillä totta kai oli iso vaikutus.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei, eiköhän digitalisaatio selitä enemmän.
Totta kai siitä on lähinnä ollut kyse. Siksi kirjoitinkin pienestä osasta.

Hirmuinen muutos, kun muistelee niitä aikoja, kun vähän joka pitäjässä oli monen pankin konttori, ja joka pankissa usampi kassa palvelemassa. Nythän ei osalla pankeista taida olla konttoreita enää kuin suuremmissa kaupungeissa, ja niissäkin enemmän ajan varaamalla kuin perinteisinä kassapalveluina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös