Alunperin tämä keskustelu lähti liikkeelle Snaksterin vittuilusta, sinä kylläkin tulit mukaan mainitsemassasi vaiheessa.
Olin ehkä turhan kärjekäs, mistä pahoittelut, mutta en tuota myöskään minään varsinaisena vittuiluna ajatellut. Jossain määrin tänä keväänä on ärsytyskynnyt ylittynyt näistä narinoista, joista osittain OAJ on vastuussa, mutta aika vahvasti myös yksittäiset opettajat. Lisäksi olen pitänyt aina todella erikoisena sitä opettajakunnan kollektiivista arvostuksen kaipuu, mitä esiintyy silloinkin kun kukaan ei ole osoittanut mitään erityistä arvostuksen puutetta.
Opettaminen on minusta vaativaa ammattityötä ja se on selkeästi professioammatti samalla tavalla kuin vaikka lääkärin tai juristin ammatit. Sitä ei ole minusta mahdollista tehdä ilman laadukasta koulutusta ja oman opettajuuden ja sen olemuksen syvällistä pohtimista ja didaktisten lainalaisuuksien syvää hallintaa. Tässä mielessä kelpoiset ja osaavat opettajat ansaitsevat kaiken mahdollisen arvostuksen siinä missä kuka tahansa pätevät ammattilainen.
Opettajan työ on myös raskasta, kuten moni muukin työ. Samalla tavalla kuormittavaa en usko sen olevan kuin esimerkiksi sosiaalipäivystyksessä tehtävä työ, tietyt sairaanhoitajan tehtävät tai vaikkapa joidenkin poliisien työ. Mutta raskasta ja kuormittavaa mm. niin, että se vaatii herpaantumatonta keskittymistä sosiaalisissa tilanteissa ja monenlaista yksilöllistämistä yms.
Kaikki edellä mainittukin huomioiden se ei kuitenkaan ole mitenkään mystisellä tavalla erityinen duuni. Ammattitaitoa vaativa ja ajoittain kuormittava duuni siinä missä moni muukin. Siksi en ymmärrä sitä pohjatonta arvostuksen kaipuuta ja herkkyyttä kaikelle arvostukselle. En myöskään osta sitä väitettä, että pitkät vapaat on perusteltuja, koska työ on niin kuormittavaa. Ei minua pitkien lomien kaltaiset etuudet myöskään haittaa, mutta ei niitä tarvitse perustella väittämillä, joilla ei ole todellisuuspohjaa.
Sitä edelleen hämmästelen ihan aidosti, miten usein, eivät siis aina mutta usein, opettajat ovat sivistymättömiä moukkia, mikä on erikoista ottaen huomioon tehtävän yhteiskunnallisen luonteen. Olen ollut myös opettajainkokouksessa joitakin kertoja, enkä lakkaa ihmettelemästä, miten sietämättömiä tilaisuuksia ne pahimmillaan ovat. Niissä käy hyvin nopeasti ilmi, että pedagoginen autonomia, vaikka onkin osittain suomalaisen koulutusjärjestelmän keskeinen menestystekijä, on myös suurelta osin kehittämisen ja uusien toimintatapojen käyttöön oton ja yhtenäisyyden kannalta erityinen hankaluus. Lisäksi se tekee käsitykseni mukaan johtamisen ja epäkohtiin puuttumisen vaikeaksi, mikä tuottaa osittain myös luokattoman huonoa opetusta. Jyväskylässä taisivat vähän myllätä Pisa-tulosten raakadataa ja muistelen, että tulokset vaihtelivat enemmän koulun eri luokkien välillä kuin eri koulujen välillä. Se on kai tulkittava niin, että yksittäisessä koulussakin opetus on todella epätasalaatuista.
Pyydän vielä anteeksi kärjekkyyttäni. Mielipiteideni takana seison, mutta tokihan sitä voisi nätimminkin argumentoida.