Sanna Marinin hallitus

  • 2 599 321
  • 21 526

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mielestäni lopputulos ei näytä kovin heikolta. Suomessa koronatilanne on maailman kärkipäätä, taloudellisten vaikutusten ennustetaan jäävän Euroopan tasolla pienimpien joukkoon ja gallupeissa hallituksen kannatus on pysytellyt vakaana. Marinin kannatus on ollut kyselyissä mallia "Valko-Venäjä".

Siinä se kova ydin. Voi toki olla, että kaikki tästä muuttuu. Itse olen ollut talouspolitiikan osalta kriittinen, mutta koronapandemian hoidon osalta en pysty näkemään tuollaista maalailemaasi tilannekuvaa.
Lopputulos ei aina korreloi tekojen kanssa. Sinä toki niin saat halutessasi nähdä, mutta se syy-seuraus vain puuttuu. Enkä siis väitä että hallitus olisi kokonaan sössinyt Koronan torjuntaa. Siellä tehtiin monia hyviä ja kipeitä päätöksiä millä sitten saatiin homma haltuun. Vaan siellä tehtiin yhtälailla jumalaton määrä aivan käsittämättömiä toimia ja homma oli aivan sekaisin, kuten tuntuu olevan edelleen. Se taas kielii huonosta johtamisesta ja silloin tuppaa niitä vaihdoksia tapahtumaan. Nyt puhutaan siis nimen omaan näistä poliitikoista. Asiantuntijat ovat tehneet siellä pääosin hyvin hommansa ja heidän ansiostaan kesällä oltiin missä oltiin, ei kiitos poliitikkojen.

Kun täällä joku sitä Isokalliota niin vihasi, niin sehän joskus totesi jotenkin niin, että: "silloin menee hyvin kun poliitikot onnistuu tyrimään mahdollisimman vähän niitä mahdollisuuksia onnistua". Ei suora lainaus, mutta tuohon suuntaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielestäni lopputulos ei näytä kovin heikolta. Suomessa koronatilanne on maailman kärkipäätä, taloudellisten vaikutusten ennustetaan jäävän Euroopan tasolla pienimpien joukkoon ja gallupeissa hallituksen kannatus on pysytellyt vakaana. Marinin kannatus on ollut kyselyissä mallia "Valko-Venäjä".

Lopputulos ei ole heikko, päinvastoin, koronatoimien osalta. Mutta Marinin kannatus on ottanut jo syyskuussa osumaa HS:n selvityksessä: Erittäin tyytyväisiä pääministerin toimintaan on 28 prosenttia ja melko tyytyväisiä 46 prosenttia. Erittäin tyytyväisten määrä putosi edelliskuukaudesta 11 prosenttiyksikköä. Lokakuun lukuja ei vielä ole, mutta tuskin ne ovat ainakaan merkittävästi paremmat Marinin kannalta.

Sekin on pienesti mahdollista, että erittäin tyytyväisten määrä on lähempänä 20 prosenttia eli käytännössä SDP:n kannattajat.
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En osaa antaa tuohon kattavaa vastausta. Uskon hallituksen mentaliteettina olleen se, että tarvitaan vakuuttavaa näyttöä siitä, että maskeista on merkittävää hyötyä. Ilmeisesti THL:llä ei ole ollut sellaista esittää, minkä vuoksi on vielä haettu tämä erillinen selvitys päätöksenteon tueksi.
...
Mentaliteetti taitaa kuitenkin olla, että me täällä valtion politbyroossa tiedämme mikä on kansan etu ja siihen ei asiantuntijoita kaivata. Marin on käytännössä täysi kommari, jonka mielestä ihmisten omat päätökset ovat pahasta, koska valtion etu tulee ennen ihmisten omia mielihaluja. Marin on raikas tuulahdus suoraan DDR:stä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru esittelee sotea 12:45 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeri ei edes osallistu tilaisuuteen. Kiurun pitäisi muuttaa viisikko kuusikoksi.

Kiurukko voisi myös olla joissakin asioissa kuvaava nimi.

Ilmeisesti saadaan kepulaisten unelmasote, jonka keskiössä on suht samat terveyspalvelut koko maassa hallintohimmelein koristeltuna. Tuskin Kiuru poikkeaa hallituksen päätöksistä ja linjauksista, joten Kepun voitoksi tämän voi laskea. Ja veronmaksajien tappioksi, ratkaisu tulee olemaan erittäin kallis, jos tasa-arvoiset palvelut taataan koko maassa, kuten kepulaiset hehkuttavat.

Kaunpungeille tappio, ja kuten Espoon kannanotto kertoi, rahaa viedään, velkoja jätetään ja omaisuuttakin siirtyy maakunnille.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mentaliteetti taitaa kuitenkin olla, että me täällä valtion politbyroossa tiedämme mikä on kansan etu ja siihen ei asiantuntijoita kaivata. Marin on käytännössä täysi kommari, jonka mielestä ihmisten omat päätökset ovat pahasta, koska valtion etu tulee ennen ihmisten omia mielihaluja. Marin on raikas tuulahdus suoraan DDR:stä.
Jäitkö itse odottamaan, että kommari-Marin kertoo, milloin saa käyttää maskia ja milloin ei?

Tietoa löytyy kansainvälisistä tiedejulkaisuista, joista monet ovat vapaasti luettavissa. Yksilönvapauttaan kun harjoittaa, niin voi tehdä myös sellaisia ratkaisuja, jotka poikkeat valtion virallisesta suosituksesta. Ajatella, että tällainen on mahdollista DDR:ssä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HS antoi ymmärtää Kiuru-jutussaan, että Kiuru myöhästyy aina ja tarkoituksella. Joten näillä mennään:

"Tiedotustilaisuus asiasta oli määrä alkaa kello 12.45, mutta sen alku on viivästynyt".
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru esittelee sotea 12:45 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeri ei edes osallistu tilaisuuteen. Kiurun pitäisi muuttaa viisikko kuusikoksi.
Jokohan juman kekka joku tajuaa kysyä, että mitä helvettiä sinä täällä teet ja missä on sosiaali- ja terveysministeri jonka nää pitäisi esitellä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mentaliteetti taitaa kuitenkin olla, että me täällä valtion politbyroossa tiedämme mikä on kansan etu ja siihen ei asiantuntijoita kaivata. Marin on käytännössä täysi kommari, jonka mielestä ihmisten omat päätökset ovat pahasta, koska valtion etu tulee ennen ihmisten omia mielihaluja. Marin on raikas tuulahdus suoraan DDR:stä.

Marin oli HS:n arvokartan selvästi vasemmistolaisin, kun verrokkina olivat Rinteen sairastaessa puheenjohtaja Antti Rinne, Sanna Marin, Maarit Feldt-Ranta ja Ville Skinnari. Arvopohjaltaan Marin on sen verran vasemmalla, että hän osa vassarimaista arvopohjaa erityisesti verotuskysymyksissä.

DDR lienee kuvaannollinen ilmaisu. Marin omaakin vasemman laidan arvot useissa asioissa, joten jos ei DDR:ssä pidä, laitavasuri tai umpivasuri osuu sekin.

Käytännön ongelma on siinä, että Vihreät, Vassarit ja SDP jakavat pääosin yhteisen arvopohjan, mutta Keskusta ei. Niinpä kompromissit yksinkertaisesti rahoitetaan lisäkuluilla ottamalla lainaa. Tämä voi johtaa joissakin tilanteissa tolkuttomaan rahanjakoon taikaseinästä. Mutta myös kolmikon arvopohjalla rahaa jaettaisiin pyrkimättä käsittelemään Suomen talouden oleellisia haasteita.
 

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko jossakin nämä Työterveyslaitoksen maskinkäyttöohjeet kumottu vai mistä ristiriita mielestäsi seuraa? Ne olivat siis ohjeet maskin käyttöön. Ei suosituksia.
Trollaatko? Luetko kuin Piru Raamattua? Yritätkö tahallasi viedä keskustelua faktoista sivuun?

Ristiriita tulee siitä, että ohjeita, suosituksia, määräyksiä ym. on antanut moni organisaatio. Ne ovat olleet osin ristiriitaisia ja lähes täysin perustelemattomia. Tämä koskee erityisesti maskien käyttöä.

Joko palstan päivistävistä hallitusfaneista voisi nyt todistaa, että johtaminen on ollut selkeää ja viestit ovat olleet yksiselitteisiä ja perusteltuja. Mitä on tehnyt Marin? Kiuru? Pekonen? Ohisalo? Muut ministerit? Hallitus yhdessä? STM? THL? Sisäministeriö? AVIt? HVK? Muut toimijat?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ristiriita tulee siitä, että ohjeita, suosituksia, määräyksiä ym. on antanut moni organisaatio. Ne ovat olleet osin ristiriitaisia ja lähes täysin perustelemattomia. Tämä koskee erityisesti maskien käyttöä.
Tai sitten ne poistetaan kokonaan ihmisten saatavilta 4 päivää julkistuksen jälkeen ja ilmoitetaankin, että maskeja ei suositella. Onneksi sen minkä internettiin laitat, myös sinne jää ja nämä jo kaivettiin esiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itselläni jäi vielä mainitsematta, että STM:n alainen Työterveyslaitos julkaisi keväällä hyvin seikkaperäisen ohjeen maskien käytöstä. Eli tietoa kyllä annettiin myös STM:n kanavia pitkin.
Laki: "Työterveyslaitoksen tehtävänä on harjoittaa ja edistää työn ja terveyden välisen vuorovaikutuksen tutkimusta sekä käsitellä siinä tarkoituksessa henkilötietoja työntekijöiden terveydentilan kehityksen tutkimusta ja seurantatehtävää varten. Lisäksi työterveyslaitos suorittaa työpaikoilla tai muutoin työympäristössä esiintyvien terveydellisten vaarojen ja haittojen ehkäisemiseen ja poistamiseen liittyvää selvitys-, mittaus- ja palvelutoimintaa. Työterveyslaitos harjoittaa itsenäistä terveydenhuolto-, sairaanhoito- sekä laboratoriotoimintaa ammattitautien, työperäisten ja työhön liittyvien sairauksien toteamiseksi, hoitamiseksi ja ehkäisemiseksi sekä työkyvyn arvioimiseksi. Työterveyslaitos harjoittaa alaansa liittyvää koulutus-, julkaisu- ja tiedotustoimintaa sekä suorittaa muut sille säädetyt ja määrätyt tehtävät."

Työterveyslaitoksen tehtävä ei ole informoida kansalaisia maskien käytöstä, paitsi työhön liittyvissä tilanteissa, joissa maskia on käytettävä. Vähän sama kuin joku Veikkaus olisi julkaissut omat maskiohjeensa. Kyllä nyt on STM:n puolelta kehitetty tässä jokin ihmeellinen hätäinen selitys.

Olisi ollut THL:n tehtävä julkaista maskiohjeet, jos niitä olisi haluttu julkaista. Nyt ei siis haluttu. Miksi STM siis selittää jotain työterveyslaitoksesta?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkäpä sitten kannattaisi lopettaa se alatyylinen kritiikki ja keskittyä asialliseen kritiikkiin, jos sellaiseen näkee aihetta. En tiedä onko pääministeri jossain edes ottanut kantaa siihen Pyysingin törkyjuttuun, kun nyt noin kovasti uhriutumisesta syytetään. Sen sijaan olen nähnyt mm. Kokoomuksen eniten järjissään olevan osaston (Lepomäki ja Vartiainen) vuolaasti pyytelevän anteeksi ko. jutun jakamista. He lienevät itse palailemassa asiakritiikin linjoille: sitä kaivataan kaikilta.

"Enkä pääministerin rintaliivittömyydestä Trendin kannessa. Jos pienitissisellä naisella on munaa otattaa itsestään kuva, jossa rintavakoon kiinnitetään saletisti huomiota, Kampin liberaalit pelkästään taputtavat."

Mikä ylläolevan lisäksi oli törkyä tuossa Pyysingin kirjoituksessa? Mielestäni kirjoitus oli muuten hyvinkin inhorealistinen kuvaus Suomen tilanteesta.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tässä on liitteenä tuo 14.4. työterveyslaitoksen juttu, joka poistettiin sieltä 18.4. ja ilmoitettiin, että maskeja ei suositella. Tuolta Twitterlinkistä otettu.
 

Liitteet

  • EkKbqohX0AECtle.jpg
    EkKbqohX0AECtle.jpg
    413,2 KB · kertaa luettu: 116

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vihjailin, koska haluaisin kuulla mikä se oikea syy oli. Jos tälle on joku hyvä syy olemassa, niin fine. Nyt olen saanut sinulta ja @Walrus21 vastaukset, joissa ei kuitenkaan ole edes yritetty antaa syytä THL:n sivuuttamiselle.
teit tässä virheen. korrektia ei ole vihjailla. Korrektia on kirjoittaa, että näyttää siltä että tuo olisi syy. Silloin tuossa ei ole mitään vihjailua tai perätöntä syytöstä, josta voisi johtua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Learn from the best.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HS:n päätoimittaja vetää osuvasti yhteen maskigaten:


"Iso kysymys, millaiseen ihmiskuvaan vähintäänkin oudosti painotettu maskiviestintä – ja poliittiset ratkaisut sen takana – perustuivat. Jos kansalaisille ei voi kertoa asioita sellaisina kuin ne ovat, jään yksittäisenä kansalaisena pakostakin pohtimaan, olenko helposti juksattava, yksinkertaisen kangaspalan kanssa tumpeloiva hölmö vai umpi-itsekäs kirurgimaskien hamstraaja".

Moni on pohtinut, oliko kasvomaskien hyötyjen sivuuttaminen loppuun saakka järkevä ja hyväksyttävä tapa vastata kansalaisten huoleen. Ei tietenkään ollut.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ehkäpä sitten kannattaisi lopettaa se alatyylinen kritiikki ja keskittyä asialliseen kritiikkiin, jos sellaiseen näkee aihetta. En tiedä onko pääministeri jossain edes ottanut kantaa siihen Pyysingin törkyjuttuun, kun nyt noin kovasti uhriutumisesta syytetään. Sen sijaan olen nähnyt mm. Kokoomuksen eniten järjissään olevan osaston (Lepomäki ja Vartiainen) vuolaasti pyytelevän anteeksi ko. jutun jakamista. He lienevät itse palailemassa asiakritiikin linjoille: sitä kaivataan kaikilta.
"törkyJuttu" ei ollut todellisuudessa mikään törkyjuttu. Se oli pitkä blogi, jossa toki oli yksi lause, jossa oli analysoitu Marinin rintavarustusten massiivisuutta, mutta ei se vie terää muilta huomioilta.
Sen maalaaminen törkyjutuksi on propagandaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
teit tässä virheen. korrektia ei ole vihjailla. Korrektia on kirjoittaa, näyttää siltä että tuo olisi syy. Silloin tuossa ei ole mitään vihjailua tai perätöntä syytöstä, josta voisi johtua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Learn from the best.
Joku muukin huomasi, että tämähän pitää välittömästi lisätä omaan työkalupakkiin. Näyttää siltä, että hallitus on tarkoituksella jättänyt kertomatta olellista tietoa tai suorastaan valehdellut kansalle kasvomaskeista keväällä.

Noin, nyt se on ilmaistu korrektisti.
 
K

kiwipilot

HS:n päätoimittaja vetää osuvasti yhteen maskigaten:


Asiantuntevaa tekstiä: iso kysymys, millaiseen ihmiskuvaan vähintäänkin oudosti painotettu maskiviestintä – ja poliittiset ratkaisut sen takana – perustuivat. Jos kansalaisille ei voi kertoa asioita sellaisina kuin ne ovat, jään yksittäisenä kansalaisena pakostakin pohtimaan, olenko helposti juksattava, yksinkertaisen kangaspalan kanssa tumpeloiva hölmö vai umpi-itsekäs kirurgimaskien hamstraaja.

Tämä on vaarallista: jos kansalaisten luottamus menee, sitä on kovin hankala saada takaisin. Keväällä oli Ohisalon rajajupakka, kesällä Kiurun sooloilu karanteeniin pakottamisesta ja nyt tämä maskigate. Herää kysymys: voiko näihin hallituksen toimiin ja poukkoilevaan tiedotukseen luottaa? Ovatko toimet yli- vai alimitoitettuja? Tähän maailmanaikaan odottaisin, että luottamusta vaalittaisiin kaikin keinoin: muuten haaskalla on välittömästi populistinen vaihtoehtomedia. Krista Kiurun - sekä koko loppuviisikon - toimet antavat nyt huolestuttavaa signaalia hallituksen kyvystä vaalia tuota luottamusta. Ja populistit kiittävät.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Voihan kilin kassit. Vuosia sitten asiantuntijat esittivät, että Suomeen riittäisi viisi sote-aluetta. Jos pakko kuitenkin poliittisista syistä tehdä niitä enemmän, niin 12 olis se maksimi.

Edellinen, eikun sitä edellinen siis (Sipilän) hallitus oli tekemässä 18:aa aluetta. Mitä tekee nykyinen - 21 hyvinvointialuetta. Joista Keskusta ei suostu käyttämään valittua oikeaa nimeä vaan kutsuu niitä yhä maakunniksi. Vittu, 21 maakuntaa. Älytöntä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä on vaarallista: jos kansalaisten luottamus menee, sitä on kovin hankala saada takaisin. Keväällä oli Ohisalon rajajupakka, kesällä Kiurun sooloilu karanteeniin pakottamisesta ja nyt tämä maskigate. Herää kysymys: voiko näihin hallituksen toimiin ja poukkoilevaan tiedotukseen luottaa? Ovatko toimet yli- vai alimitoitettuja? Tähän maailmanaikaan odottaisin, että luottamusta vaalittaisiin kaikin keinoin: muuten haaskalla on välittömästi populistinen vaihtoehtomedia. Krista Kiurun - sekä koko loppuviisikon - toimet antavat nyt huolestuttavaa signaalia hallituksen kyvystä vaalia tuota luottamusta. Ja populistit kiittävät.
En nyt oikein tiedä, että onko vappusatasia lupaileva porukka jotenkin vähemmän populistista kuin oppositio missä on kuitenkin Kokoomus ja Perussuomalaiset. Esim. ilmastokysymyksessä vain yksi puolue on puhunut ei populistisesti ja oikeasta asiasta. Sanoisin, että sataa opposition laariin, ei populistien koska juurikin populistisia puolueita on hallitus väärällään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on vaarallista: jos kansalaisten luottamus menee, sitä on kovin hankala saada takaisin. Keväällä oli Ohisalon rajajupakka, kesällä Kiurun sooloilu karanteeniin pakottamisesta ja nyt tämä maskigate. Herää kysymys: voiko näihin hallituksen toimiin ja poukkoilevaan tiedotukseen luottaa? Ovatko toimet yli- vai alimitoitettuja? Tähän maailmanaikaan odottaisin, että luottamusta vaalittaisiin kaikin keinoin: muuten haaskalla on välittömästi populistinen vaihtoehtomedia. Krista Kiurun - sekä koko loppuviisikon - toimet antavat nyt huolestuttavaa signaalia hallituksen kyvystä vaalia tuota luottamusta. Ja populistit kiittävät.

Totta. Ja vielä oli Paateron toimet ja ero, Rinteen toimet ja luottamuksen menetys, Kulmunin kaatuminen omasta ajolähdöstään ja edessä on ulkoministeri Haaviston toimien käsittelyä. Aika paljon on tapahtunut ja voi tapahtua edelleen. Mielenkiintoista on, että saman arvopohjan (pl. Kepu) jakava vasemmistolainen hallitus kampittaa omia johtajiaan ja saattaa viedä Haavistolta pressanpaikan.

Yhä enemmän näyttää siltä, että hallituksessa ammattiosaaminen ei ole riittävällä tasolla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
"törkyJuttu" ei ollut todellisuudessa mikään törkyjuttu. Se oli pitkä blogi, jossa toki oli yksi lause, jossa oli analysoitu Marinin rintavarustusten massiivisuutta, mutta ei se vie terää muilta huomioilta.
Sen maalaaminen törkyjutuksi on propagandaa.
Onko olemassa mitään, joka voisi leimata kirjoituksen törkyjutuksi?
Korrektia on kirjoittaa, näyttää siltä että tuo olisi syy. Silloin tuossa ei ole mitään vihjailua tai perätöntä syytöstä, josta voisi johtua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Tämä toki toimii vain yhteen suuntaan, sehän on nähty tässä juuri esim. Multalan kohdalla. Hän ei syyttänyt ketään valehtelusta, vaan toivoi, että oltaisiin oltu rehellisiä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä toki toimii vain yhteen suuntaan, sehän on nähty tässä juuri esim. Multalan kohdalla. Hän ei syyttänyt ketään valehtelusta, vaan toivoi, että oltaisiin oltu rehellisiä.

Ei suinkaan. Multalan toive rehellisyydestä oli osin sama toive, mistä HS:n päätoimittaja Mukka äsken HS:ssa kirjoitti hieman eri tavalla:

"Avainkysymys on, miksei kansalaisille voitu perustella tehtyjä valintoja sillä tiedolla, millä ne on tehtykin". "Sillä on väliä, puhutaanko suomalaisille totta – kovassakin paineessa".


Kun valinnat perustelee tiedoilla, joilla valinnat on tehty, mikrotason oikeusvaltion ja demokratian loukkausta ei tapahdu, vaan vastakkainasettelu vähenee.
 
Viimeksi muokattu:

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ohje oli julkisessa jaossa ja kaikkien luettavissa. Toki kun maskisuositus kohdentui pääasiassa terveydenhoitoviranomaisiin, oli Työterveyslaitos hyvinkin oikea taho antamaan laajat ohjeet maskien käytöstä. Ja tämän lisäksihän oli koko joukko muita kanavia, joista ohjeita oli saatavissa, jos tunsi itsensä epävarmaksi maskien käytön oikeasta tavasta. Jopa Tekniikan Maailma julkaisi omansa. Eiköhän jokainen tietoa haluava löytänyt omansa. Ei se maski nyt niin vaikea ole käsitellä.
Mutta mikä oli hallituksen kanta? Kuka johti maata kriisissä? Onko niin, että Tekniikan Maailma olikin nyt virallinen taho, joka johtaa maata? Tuo puolustelusi menee naurettavan puolelle.

Minusta näyttää siltä, että Marin halusi olla Suuri Johtaja ja muu hallitus komppasi häntä. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti johtanut, koska kukaan ei osannut. Siksi tuli maskiongelma, maskien hankintaongelma, ymmärtämättömyys laeista ja omista oikeuksista antaa määräyksiä, lentokenttien viivästynyt huomioon ottaminen, epäselvä ja monen instanssin äänellä tiedottaminen, eri toimijoiden velvoitteiden ja valtuuksien epäselvyys ja niin edelleen.

Suomi ei keväällä selviytynyt vähällä hallituksen ansiosta vaan siitä huolimatta. Meitä auttoi muun muassa se, että maa on harvaan asuttu, emme jatkuvasti lääpi toisiamme ja noudatamme varsin tarkasti epämääräisiäkin ohjeita. Lisäksi erityisen paljon auttoi se, että tilanne ymmärrettiin vakavaksi, kun tietoa kuolleista esimerkiksi Italiassa alkoi tulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös