Koronavirus | Malliesimerkkinä pidetyn Hongkongin tartuntamäärä alkoi jälleen kasvaa – koronaviruksen toinen aalto on todennäköisesti vain ajan kysymys
Kiina ja Hongkong saivat koronaviruksen leviämisen kertaalleen kuriin, mutta toinen aalto on todennäköisesti vain ajan kysymys, sanovat suomalaisasiantuntijat.www.hs.fi
Artikkelissa ihan hyvää juttua siitä, että kun rajoitteita aletaan purkamaan niin tautitapaukset kääntyvät taas nousuun ja ennen pitkään taudin toinen iso aalto on vääjäämättä edessä.
Katsoin, että Euroopassa eilen oli vähemmän uusia tartuntoja (18441) kuin edellisenä päivänä (21416), ensimmäistä kertaa 3 viikkoon. Eli siis tähän asti oli 3 viikkoa putkeen joka päivä noussut uusien tapausten määrä. Jotain posititiivista siis?
Ihan varmasti liikutaan kun eläminen kaupungissa on sulun aikana vaikeampaa ja kalliimpaa kuin maalla.@Jani82
Kesällä ei liikuta mökkipaikkakunnille jos liikkumisrajoitukset ovat voimassa. Tämähän lienee melko todennäköistä jos nyt kesän tilannetta arvioidaan. Sulaa hulluutta olisi antaa uusmaalaisten levittää epidemia pikkupaikkakunnille.
Esimerkiksi japanilainen uutistoimisto Kyodo uutisoi viime viikolla, että Wuhanissa tartuntalukuja manipuloitiin presidentti Xi Jinpingin vierailun vuoksi. Xi kävi Wuhanissa maaliskuun alussa. Kyodon haastattelema lääkäri kertoi, että monia oirehtivia potilaita vapautettiin äkisti karanteenista korkean tason vierailun alla, ja koronavirustestausta rajoitettiin.
Myös hongkongilainen julkinen radioasema RTHK uutisoi maanantaina, että sairaalat Wuhanissa ovat kieltäytyneet testaamasta hoitoon hakeutuneita ihmisiä. Luvut pysyvät matalina, kun testejä ei tehdä.
Tässäkin pitää muistaa, että vaikka uusi aalto tulisikin, niin on hyvin mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että samalla voimalla ei iske enää. Osa on jo tuon sairastanut ja sitä myöten (mahdollinen) immuniteetti hankittu ja lisäksi viruksetkin tuppaa heikkenemään uusissa aalloissa.
Jossain oli jo maininta, että jos olet sairastanut Koronan, se ei sinuun enään uudestaan iske? Tiedä sitten miten todellisuudessa on asianlaita
Wuhanissa ensimmäinen tartuntatapaus yli viikkoon ja Kiinassa tartunnat muutenkin kasvussa. Ulkomailta tulleet toivat taudin sinne uudelleen ja nyt siellä pelätään toista aaltoa.
Ihan varmasti liikutaan kun eläminen kaupungissa on sulun aikana vaikeampaa ja kalliimpaa kuin maalla.
Ei suomalainen vaan jätä mökkeilyä välistä kun siellä sitä vasta ollaan eristyksissä, niin siinä vaan tulee käymään ja pikkuteillä on melkoinen vilske.
Itse voin uskoa Kiinan virallisiin tartuntalukuihin. Voin uskoa niihin ja vaikka levittääkin niitä - kunhan hinnasta sovitaan.Tälläisiä uutisia on ollut jo jokin aika sitten, että muualta tulleet ovat "tuoneet" tautia sinne uudestaan? Onko sitten totta vai FakeNews?
Hallitus on mielestäni tekemässä (tehnyt jo) ihan oikean suuntaisia liikkeitä nyt, ei päästäkseen eroon taudista, vaan ohjatakseen sen leviämistä lievempään suuntaan. Olen kuitenkin melkoisen vakuuttunut, että viimeistään kesäkuun lopulla suurimmista rajoituksista luovutaan ja aletaan palaamaan syksyä kohti normaaliin elämään. Suurempaa tuhoa saa yhteiskuntaan aikaan, mikäli se pidettäisiin vuositolkulla suljettuna.Tästä ei kyllä päästä eroon sillä että yhteiskuntia suljetaan.
Jossain määrin tämä tauti on pakko päästä levittäytymään, kun yhteiskuntia ei vaan voi pitää ikuisuuksia suljettuna. On tietysti ikävää, että jokaisen lähipiirissä voi kuolemia tulla tai jopa omalle kohdalle. Länsimaiden on vaan vaikea hyväksyä, että joskus luonto tekee näin. Tauteja on aina ollut ja tulee olemaan. Tämä ei edes ole pahimmasta päästä verrattuna moneen aiempaan kulkutautiin.
Tätä ei tiedä tällä hetkellä kukaan varmuudella. Jo koronan sairastaneilla on vasta-aineita veressä, mutta estääkö se kokonaan uuden koronatartunnan ikuisiksi ajoiksi, tuskin. Jossain oli arvioita (lähinnä pohjautuen samansukuisiin SARS ja MERS -viruksiin) että nyt sairastettu tauti antaisi suojaa 2-3 vuodeksi. Tämäkin olisi toki hyvä sillä se antaa aikaa rokotteen valmistamiselle, mutta ei tuokaan takaa että se suoja olisi 100%.
On kuitenkin todennäköistä, että sairastaminen antaa tarpeeksi immuniteettia sille, ettei kaikki samat ihmiset sairastu uudelleen heti toisen aallon iskiessä ja viruskin saattaa muuttua vähemmän ärhäkkään suuntaan ennen sitä, mutta ei tuonkaan varaan voi kaikkea laskea.
Tälläisiä uutisia on ollut jo jokin aika sitten, että muualta tulleet ovat "tuoneet" tautia sinne uudestaan? Onko sitten totta vai FakeNews?
Seurataankohan lentomatkustajien "tilaa" mitenkään... Eli olisko paha, juttu juuri ennen koneeseen menoa mitata matkustajilta kuume korvasta ja sitten kun kone saapuu kohteeseen, niin mitataan uudestaan ennenkuin "karkaavat". Ei luulisi olevan vaikea tehtävä mitata?
Jos kuumetta on "selvästi" niin sit hetkeksi vaikka ns sivuun?
Uutisiin kannattaisi nytsuhtautua varauksella. Trollitehtaat pyörivät hurjana ja suunnilleen maailmanlopun ovat läntiselle maailmalle tästä tekemässä.
No onneksi ei tartu venäläisiin.
Niin. Meinaatko että anarkiaan vaipuu suomalainen yhteiskunta yhdessä kesässä.
Tuskinpa sentään.
Mutta olisihan tuo hyvä, jos saisit ns. suojaa pariksi vuodeksikin, niin nyky teknologialla voidaan kehittää parempia rokotteita, joista sitten Me kaikki hyödymme.
Miksi koronavirus ei ole kausi-influenssa ja miksi toimet eivät ole liioiteltuja (toki kausi-influenssaan rinnastavilta voisi kysyä monessako kaupungissa muutetaan kausi-influenssan takia jäähalli ruumishuoneeksi yms.):
Talousvaikutuksia, jotka totta kai ovat niin ikään valtavia, ylikorostaville hyvä vastaus samasta ketjusta:
Wikipediaa kun tuossa selaili ja luki Espanjantaudista, niin siellä oli mainintaa, että ko. taudin aikanaan sairastaneiden verestä on vieläkin havaittavissa taudin "jäänteitä"? Tiedä sitten miten totta tuo on, kun tieto on WIkipediassa vai menikö se niin. että jos se on inernetissä se on silloin totta....
Mutta olisihan tuo hyvä, jos saisit ns. suojaa pariksi vuodeksikin, niin nyky teknologialla voidaan kehittää parempia rokotteita, joista sitten Me kaikki hyödymme.
Jospa tästä taudista yhteiskuntamme oppisi taas uutta ja lääketeollisuus saisi kehitetty tehokkaasti parempia rokotteita ja lääkkeitä joilla voidaan jatkossa hoitaa kansalaisia paremmin?
Koskaan ei kyllä saada täyttä turvaa taudeista, mutta kuten jo tuossa aiemmassa viestissäni totesin, tämä on eräänlainen opintomatka.
Olisiko yksi oppi tässä matkassa, että Kiinassa tullaan muuttamaan käytäntöjä siitä, onko toreilla ja turuilla jatkossakin eläviä villieläimiä ?
Tai sitten se tauti oli siellä piilevenä koko ajan ja lähti vain liikkeelle taas kun sulku avattiin. Kiinni-auki-kiinni-auki-kiinni-auki.Wuhanissa ensimmäinen tartuntatapaus yli viikkoon ja Kiinassa tartunnat muutenkin kasvussa. Ulkomailta tulleet toivat taudin sinne uudelleen ja nyt siellä pelätään toista aaltoa.
Tai sitten se tauti oli siellä piilevenä koko ajan ja lähti vain liikkeelle taas kun sulku avattiin. Kiinni-auki-kiinni-auki-kiinni-auki.
Juurikin siksi, ettei virus leviä. 100% varmasti Kainuussakin on piilokantajia. Ennaltaehkäisevää toimintaa.Miksi esim. Kainuussa olisi nyt ulkonaliikkumiskiellot päällä ja koulut kiinni?