Sanna Marinin hallitus

  • 2 597 942
  • 21 526

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kaupungistuminen ja että kunnista väki vähenee ei suinkaan ole se suurin ongelma. Suurin ongelma on, että väki vähenee kunnan palvelujen maksajista. Vääristynyt ikäjakauma on se mikä ongelmat tuottaa ei suinkaan kaupungistuminen itsessään. Tätä tuntuu monen olevan vaikea käsittää.
Asiassa ei ole mitään mystistä tai vaikeaa käsittää. Väestön ikärakenne on yksi valtio-osuuksien peruste, mutta se on varsin pieni osa kokonaisuutta.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Asiassa ei ole mitään mystistä tai vaikeaa käsittää. Väestön ikärakenne on yksi valtio-osuuksien peruste, mutta se on varsin pieni osa kokonaisuutta.

Siksi kirjoitin, että joillekkin tuntuu olevan. Sillä rajasin sinun kaltaisesi tämän ymmärtävät ihmiset ulkopuolelle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos tuosta ansiosidonnaisesta parilla sanalla, niin onhan tuohon pystyttävä koskemaan. Päivärahaa saa lyhyimmilläänkin selvästi yli vuoden ajalta. Se 500 päivää taas tarkoittaa aika tarkkaan kahta vuotta. Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi saada tuota noin pitkältä ajalta? Minun mielestäni tuohon olisi ihan reippaasti varaa puuttua.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tästä asiasta on ollut maininta palstalla, mutta en muista että tätä Hesarin juttua olisi aiemmin linkattu. Jos saisin päättää, että jokainen äänestäjä velvoitettaisiin lukemaan edes yksi uutinen vuodessa, niin se olisi tämä. Kertoo niin koruttomasti miten puolueet toimivat käytännössä, kun juhlapuheet ja vaalilupaukset on pidetty. Syy miksi jokaisen maan taloudesta huolehtivan tulisi äänestää vihreitä mieluummin kuin vasemmistoa.

 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vasemmistoliiton Sotu-uudistus, joka ei kannusta kuulostaa järkevältä.

jos hallituksella kestää melkein vuosi saada joku komitea pystyyn, niin luuletteko heidän saavan mitään sotu-uudistusta aikaan? Onneksi ei
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siis oikeita vihreitä, eli Keskustaa, sitten ehkä myös tätä some jengiä, eli Vihreitä.
Artikkelin perusteella kepu vaati työnantajapuolen lobbareita neuvottelupöytään kun taas oikeat vihreät halusivat tutkijoita. Learn the difference.

Toki järjestyksessä vaihtoehdot ovat parhaimmista alkaen
1) paikalla on vain tutkijat kuten vihreät vaati
2) paikalla on edustus sekä AY että työnantajapuolella kuten kepun kompromissi esitti
3) paikalla on vain AY:n lobbarit kuten vasemmisto vaati

Tässä asiassa siis kepu linjaus ei ollut tällä kertaa kansakuntamme kannalta se kaikkein haitallisin.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tästä asiasta on ollut maininta palstalla, mutta en muista että tätä Hesarin juttua olisi aiemmin linkattu. Jos saisin päättää, että jokainen äänestäjä velvoitettaisiin lukemaan edes yksi uutinen vuodessa, niin se olisi tämä. Kertoo niin koruttomasti miten puolueet toimivat käytännössä, kun juhlapuheet ja vaalilupaukset on pidetty. Syy miksi jokaisen maan taloudesta huolehtivan tulisi äänestää vihreitä mieluummin kuin vasemmistoa.


Tässä oli minusta nyt esimerkki siitä, että Keskusta ajaa myös aika paljon hyvää yleistä asiaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tässä oli minusta nyt esimerkki siitä, että Keskusta ajaa myös aika paljon hyvää yleistä asiaa.
Kuten myöhemmissä viesteissä todettiin, niin vihreät oli se joka sitä hyvää ajoi. Rikkinäinen kellokin näyttää kaksi kertaa vuorokaudessa oikeaa aikaa.

Itseasiassa tässä tilanne on viekö sellainen, että KAIKKI muut isot puolueet ajavat lobbareidensa etua (vasemmistoliiton motiivina ehkä voidaan ajatella puolustavan vain työhaluttomia laiskoja), niin vihreät AINOANA ajaa kansan etua ajavien tutkijoiden käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tästä asiasta on ollut maininta palstalla, mutta en muista että tätä Hesarin juttua olisi aiemmin linkattu. Jos saisin päättää, että jokainen äänestäjä velvoitettaisiin lukemaan edes yksi uutinen vuodessa, niin se olisi tämä. Kertoo niin koruttomasti miten puolueet toimivat käytännössä, kun juhlapuheet ja vaalilupaukset on pidetty. Syy miksi jokaisen maan taloudesta huolehtivan tulisi äänestää vihreitä mieluummin kuin vasemmistoa.


Tämä kertoo olennaisimman.

Keskusta olisi halunnut komitean asettamispäätökseen voimakkaan linjauksen siitä, että sosiaaliturvaa kehitetään työllistämistä edistävällä tavalla. Vasemmistoliitto kuitenkin vastusti tätä viimeiseen saakka.

Jos jostain, niin tästä voi antaa pointseja keskustalle. En ihmittele, että vasemmisto vastustaa työllistämisen edistämistä, mutta onhan tuo nyt järkyttävää. Alleviivaa jälleen sitä, että työllistämistavoitteisiin tämä hallitus ei näytä pääsevän. Vaikka muut tekisivät hyviäkin päätöksiä työllistämisen edistämiseksi (joita ei näytä tekevän), niin vasemmisto vetää aina maton alta.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Kepu ei tässäkään ajanut hyvää. Kepu ajoi pikkaisen vähemmän huonoa, kuin vassarit. On hyvin kuvaavaa, että kepulaiset kokee voitoksi sen, että eipäs oltukaan tällä kertaa kaikista paskimpia, oltiin niukasti toiseksi paskimpia.

Heh hauska otan tämän huumorilla!
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos tuosta ansiosidonnaisesta parilla sanalla, niin onhan tuohon pystyttävä koskemaan. Päivärahaa saa lyhyimmilläänkin selvästi yli vuoden ajalta. Se 500 päivää taas tarkoittaa aika tarkkaan kahta vuotta. Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi saada tuota noin pitkältä ajalta? Minun mielestäni tuohon olisi ihan reippaasti varaa puuttua.

Ansiopäiväraha ei ole eläkeputki poislukien ollut 500 päivää enää herran aikoihin kenelläkään.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Aika paljon vasemmiston johdolla kuitenkin on ainakin joidenkin asiaa tuntevien mielestä tehty. Ei siksi, että tälläkään välttämättä utopistiseen 75% työllisyyteen päästäisi.


Eli mitä on ne työllisyystoimet mitkä on päätetty? Minä pidän niitä vajavaisina ja ainakaan kovin suuria päätöksiä ei ole tehty. On tehty vain päätös siitä, että päätetään syksyllä. Hetemäkihän tarttuu ennemminkin siihen, että on tuo 25 kohdan paketti joka saadaan (jos saadaan) valmiiksi ensi syksynä. Mitään hirveän suurta konkretiaa ei kuitenkaan vielä ole. Aikaisemminkin on ollut kaikkia hienoja ideoita, jotka ei ole sitten täyttyneet. Kyllä mielestäni voi arvostella myös sitä, että hallituksella menee 1,5 vuotta ensimmäisiin oikeisiin päätöksiin.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Täytyy sanoa, että hyvä ettei tämä edennyt. Tätä vastustettiin niin hallituksessa kuin myös oppositiossa ja kansankin osalta vahvasti. Hienoa toimintaa päättäjiltä ja pikavoittoja Jyväskylä tästä haki, mutta ei vesilaitoksia tule yksityistää missään nimessä. Vesi on tulevaisuudessa Suomen suuri valttikortti jota se on jo nyt.

 
K

Kiekkokatsoja

Marinilta taas kovia puheita työllistämisestä (iltalehden uutinen).
Missä teot? No pian nähdään, mitä ne on.
Puhkeaako tähän koko hallituksen unelmakupla?
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Marinilta taas kovia puheita työllistämisestä (iltalehden uutinen).
Missä teot? No pian nähdään, mitä ne on.
Puhkeaako tähän koko hallituksen unelmakupla?

Odotteles nyt rauhassa, kun saadaan pääpiirteet ilmaistua. Sitten odotellaan varsinaisia toimia puolen vuotta. Sen jälkeen 6kk-1v että jotain pannan toimeen. Ei tässä jäniksen selässä olla, kun toimet sysätään seuraavalle hallitukselle, joka luultavasti kumoaa 50% näistä ja joutuu itse aloittamaan taas kaiken alusta ja leikkaamaan.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Keskusta olisi halunnut komitean asettamispäätökseen voimakkaan linjauksen siitä, että sosiaaliturvaa kehitetään työllistämistä edistävällä tavalla. Vasemmistoliitto kuitenkin vastusti tätä viimeiseen saakka.

Jos jostain, niin tästä voi antaa pointseja keskustalle. En ihmittele, että vasemmisto vastustaa työllistämisen edistämistä, mutta onhan tuo nyt järkyttävää. Alleviivaa jälleen sitä, että työllistämistavoitteisiin tämä hallitus ei näytä pääsevän. Vaikka muut tekisivät hyviäkin päätöksiä työllistämisen edistämiseksi (joita ei näytä tekevän), niin vasemmisto vetää aina maton alta.

Jos tuota lainausta olisi jatkanut pidempään, niin olisi käynyt ilmi, että kyse oli jostain sanamuodoista kiistelemisistä. Melkoista toisen käden referointia muutenkin, joka tuskin on vapaa tulkinnasta. Jos edellinen hallitus lanseerasi aktiivimallin "työllisyyttä edistävänä sosiaaliturvana", niin eihän nyt ole mikään ihme, ettei tuore hallitus halua jatkaa samalla linjalla. Keskustalle varmasti olisi sopinut, sitä en epäile.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Täytyy sanoa, että hyvä ettei tämä edennyt. Tätä vastustettiin niin hallituksessa kuin myös oppositiossa ja kansankin osalta vahvasti. Hienoa toimintaa päättäjiltä ja pikavoittoja Jyväskylä tästä haki, mutta ei vesilaitoksia tule yksityistää missään nimessä. Vesi on tulevaisuudessa Suomen suuri valttikortti jota se on jo nyt.

Harmi kun tämä operaatio ei mennyt läpi. Olisi ollut samalla hauska ja opettavainen tarina muulle Suomelle kun jypinkyläläiset olisivat joukolla kantaneet niillä Tokmannin ilmaisilla ämpäreillä saunavesiä Päijänteestä. Hanavesi 10€ / litra.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Analyzer

Jäsen

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös