Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 096 454
  • 4 093

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelillinen aallonpohja on minusta jo takanapäin, mutta on tässä sen verran paljon muuttujia, ettei tuloskunto ihan sormia napsauttamalla oikene.

Kylläpä olisin halunnut painaa sydämen muotoista nappia vastauksellesi: kiitos!

Tällaisia joukkuetta läheltä seuraavien kannattajien objektiivisia analyyseja on todella kiva lukea.

Uskon. Tapparan alkukausi olikin hieman liian hyvä ollakseen totta ja on täysin normaalia, että näitä aaltoliikkeitä tulee.

Pieniä veikkauksia vielä muiden osalta:

1. Kärpät jatkaa about 2.5 pisteen tahdissa ellei tule yllätyksiä

2. Tappara nostaa hiukan päätänsä taistellen kakkospaikasta lähinnä HIFKin kanssa

3. HIFK nousee taisteluun sijoista 2-3

4. JYP kärsii ainakin jonkin verran mm. Maajoukkuepelien kuorman myötä.

5. Ilves kärsii kärkiryhmässä eniten siitä, että tietyt pelaajat kuormittuvat liikaa

6. HPK, Lukko ja KalPa taistelevat kuudennesta sijasta ja annan oman arpani KalPalle

Ja jep, täysin mutulla nämä.

Jupa
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Monesti puhutaan kuinka arvokkaita kärkipelaajat joukkueelle olevat. Tällä hetkellä Ilveksen ykkösvahti, -puolustaja ja laituri pelaavat niin korkealla tasolla, että en vaihtaisi heitä kehenkään koko Liigassa. Ruotsalainenkin ollut ihan hyvä, ja sopii Ilveksen luistelevaan pelityyliin todella hyvin, joten kovin helpolla en tätäkään vaihtaisi (ehkä Lammikkoon).

Varsinkin Niko Peltola täytyy nostaa esille, pelaa aivan uskomattoman varmasti puolustussuuntaan, tänäänkin HIFKiä vastaan 24 minuuttia tilastoin 0+1 ja +3, lisäksi 27 peliin 18 pistettä, eli 40 pisteen vauhdissa. Dostal nyt on Liigan paras maalivahti, ja Suomi johtaa joukkoja edestä.

On muuten helvetin mukavaa olla Ilves-fani.
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vapise, Pekka Virta. Pääseekö A-P Selin ihon alle?
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Omaa ja muidenkin palstalaisten voimasuhdeanalyysia tukemaan. Ohessa 10 ottelun kuntopuntari (top6).

Kärpät vetelee omassa sarjassaan (2.7p/o), kannassaan Ilves (2.5) ja JYP (2.4) .

Sitten perässä HIFK (2.0), HPK (1.9) ja Tappara (1.7).

Mites Tapparan jengin analyysi joukkueen tilasta tällä hetkellä, onko notkahdus jatkumassa vai oikenemassa?

Jupa

Jaahas, siellähän on kohtasillaan top3 muotoa:

Kärpät
Ilves
Jyp

Joskus ennen kauden alkua jotain melkein tuon tapaista jossain ennakoissa arveltiinkin ;) Ipakin se porskuttaa vaikka kärkisentteri telakalla ja muitakin sivussa ja silti aiemmin hurmiossa ylistetty Hifk kaatui kotonaan lopulta melko selvästi. Ei huano.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupa

Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Varsinkin Niko Peltola täytyy nostaa esille, pelaa aivan uskomattoman varmasti puolustussuuntaan, tänäänkin HIFKiä vastaan 24 minuuttia tilastoin 0+1 ja +3, lisäksi 27 peliin 18 pistettä, eli 40 pisteen vauhdissa. Dostal nyt on Liigan paras maalivahti, ja Suomi johtaa joukkoja edestä.
Nää on just näitä parhaita hetkiä kun jengistä löytyy kavereita jotka ottaa joukkueen reppuselkään ja tekee parastaan. Se näkyy kaikessa tekemisessä ja kantaa kauas
 
Kafrom

Jäsen
Varsinkin Niko Peltola täytyy nostaa esille, pelaa aivan uskomattoman varmasti puolustussuuntaan, tänäänkin HIFKiä vastaan 24 minuuttia tilastoin 0+1 ja +3, lisäksi 27 peliin 18 pistettä, eli 40 pisteen vauhdissa.
En vieläkään ymmärrä, miten Peltola oli joidenkin Ässäfanien suurin sylkykuppi parin kauden ajan. Todella tasaista suorittamista illasta toiseen ja vahvaa kamppailua omissa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ipakin se porskuttaa vaikka kärkisentteri telakalla ja muitakin sivussa ja silti aiemmin hurmiossa ylistetty Hifk kaatui kotonaan lopulta melko selvästi. Ei huano.

Selvästi? Ilveksen maalivahti sai torjua pelissä enemmän, Ilveksen kolmannen erän maaleja ei voi mitenkään kovin kauniiksi maaleiksi kutsua vaan onnekkaiksi osumiksi, viimeinen vielä tyhjiin. HIFK:n poissaololista on muuten seuraavanlainen: Leskinen, M.Keränen, Lundell, Saarinen, Jääskä ja Petrell.

Ilves on hyvä, mutta voitto oli kaikkea muuta kuin selvä, tiukka matsi ja tällä kertaa kävi näin. Ei sillä, en kyllä mielellään haluaisi noin pelinopeaa joukkuetta keväällä kohdata jossa vielä Dostal takana lukkona, mutta toisaalta on niin kokematon joukkue kyseessä, että tosipeleissä voi tulla vaikeuksia.
 
Tässä on vielä yli puoli runkkaria aikaa hioa joukkue kuntoon, pleijareissa ei enää ole kokematon joukkue. Sitäpaitsi kaikki maalit lasketaan ja Hifk kotona on aina vaikea. Ilveksen päästessä johtoon ei Ipalla ollut enää vaikeaa pitää johtoa. Loppujen lopuksi kypsä peli vielä keltanokkajoukkueelta.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hiukan tämä Tapparan viime aikojen touhu on alkanut mietityttää, että missä kohtaa kurssi kääntyy?

Tällä kaudella sarjassa sijalla 8. Pelaava KooKoo on pelannut koko kauden pistekeskiarvolla (1.6 p/o) kuin Tappara viimeisen 10 pelin kuntopuntarilla (1.5 p/ottelu) ja kausi ei ole edes puolessa.

Uskon toki, että Tapparan kurssi vielä kääntyy, mutta on sen jossain kohtaa käännyttäväkin, koska tällä viimeisten 10 pelin pistetahdilla (joku voisi laskea) on tipahtamassa nykyisestä (2) uskoakseni jonnekin (4-5) tuntumaan.

Viime kauteen verrattuna Kärppien takana on joukkueita, joiden jatkaessa samalla tahdilla yli 100 pisteen kausia on tulossa useammallekin joukkueelle, johtuen osaksi siitä, että häntäpäässä on ollut vaikeita kausia todella monella paikkakunnalla. Tilanne voi toki muuttua, koska toinen puoli kaudesta on vielä pelaamatta (32/60)

Kärppien koko kauden tasaisuus on ollut taas omaa luokkaansa enkä usko, että ihan helpolla tipahtaa kärjestä, vaikka heikompi jakso tulisikin.

Ilves, JYP ja HIFK pörräävät sellaisessa pistetahdissa, että taistelu Liigan kakkossijasta on kiihtymässä.

Jupa
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Tapparan kohdalla en olisi erityisen huolissani. En minä minään järkyttävänä ihmeenä pidä, jos joku hyvin pelaavista 3-5 sijan joukkueista vetäisi niin kovan loppukauden, että nousisi toiseksi, mutta enemmän uskon nimenomaan siihen, kuin että Tappara romahtaisi. Heikompi jakso lienee pikku hiljaa kärsitty, kuten käytännössä Tapparalla joka kausi osuu syksyyn se yksi aika heikko kuukausi.

Poissaoloilla on myös ollut aika iso merkitys, Morley on niin hyvä, että heti näkyi, kun ei pystynyt pelaamaan - ja sitten tuli heti uusi loukkaantuminen. Iacobellis yhden ottelun perusteella on hyvä pelaaja, mutta ei suorilta pysty olemaan Liigassa mikään supertähtitason ykkössentteri - tätä ei toki hänestä varmasti odotettukaan, mutta hänenkään hankinta ei siis poista sitä, että Liigan paras (?) sentteri on telakalla.

Toinen ikävä seikka on ollut Bertrandin viiden pelin pelikielto, joka onneksi nyt päättyy. Peli toki sakkasi jo vähän ennen sitäkin, mutta kyllähän Bertrand on niin kova hyökkääjä, että on maaleillaan kääntänyt välillä yksinkin pelejä. Tapparan pelit ovat siis tuloksellisesti olleet jopa ihan okei viime aikoina, kun lasaretissa on 2/3:sta parhaasta hyökkääjästä.

Täytyy myös muistaa, että Malinen ja Vauhkonen olivat pitkään sivussa alkukaudesta, ja molemmilla on nyt se noin 10 peliä takana loukkaantumisten jälkeen. Eli peli on varmasti ollut myös näiden osalta hieman hakusessa pitkistä poissaoloista johtuen, mutta nyt toki pitäisi alkaa tuntuma olemaan kunnossa.

Levtchi - Virta - Ojamäki -kenttä hukkasi suoraan sanottuna identiteettinsä hurjan alkukauden jälkeen, voi toki olla, että on ollut joku rankempi treenijaksokin ja pää- sekä jalat jumissa, mutta ihan kuin eri kolmikko olisi pelannut marraskuun, kuin mikä pelasi syys- ja lokakuun. Nyt nämäkin ovat hieman pääsemässä takaisin siihen hyvään vireeseensä.

Tapparan rosteri on kieltämättä jäänyt etenkin HIFK:sta hyökkäyksen osalta jälkeen uusiempien hankintojen kautta (Keränen ja Leskinen), mutta vahva tuo hyökkäys edelleen on. Kaikkien ollessa terveinä hyökkäys voisi olla jotain tällaista;

Iacobellis - Morley - Bertrand
Levtchi - Virta - Ojamäki
Karjalainen - Malinen - Kuusela
Rauhala - Jasu - Vauhkonen
Moilanen

Puolustushan Tapparalla on periaatteessa toiminut enemmän samaan tapaan kuin aiemmin, lähinnä se hyökkäys on yskinyt. Suhosen heikohko alkukausi alkaa näyttää valoisammalta, kun pääsi jo hyvin tulostaululle marraskuussa. Kemiläinen on edelleen pakkien pistepörssin johtaja, ja Vittasmäki yksi parhaista kokonaisvaltaisista puolustajista. Bloodilta kaivataan tasonnostoa, se on selvä.

Maalivahdeissakaan ei ole sen ihmeempiä tapahtunut. Koko joukkueen pelin sakkautuessa myös maalivahdit putosivat maanpinnalle, mutta Heljanko ja Garteig on yhä loistava parivaljakko.

Saattaa kuulostaa tympeältä, mutta systemaattinen pelin tasonlasku lähes jokaisella yksilöllä käytännössä samaan aikaan voisi viitata kovempaan harjoituskuormaan. Mielenkiintoista nähdä, josko ns. lentovaihe kohta taas alkaa.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos @Apheu - luotan näihin joukkuetta läheltä seuraavien kannattajien asiantunteviin kommentteihin aina paremmin kuin vaikkapa toimittajien klikkiotsikoihin.

Joukkueen sisäinen tila sen lopulta ratkaisee. Joskus tappioputket rassaavat joukkuetta, mutta mitään sellaistahan tässä ei ole vielä käsillä. Enemmän just sellainen vähän vaisumpi jakso.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jupa
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien koko kauden tasaisuus on ollut taas omaa luokkaansa enkä usko, että ihan helpolla tipahtaa kärjestä, vaikka heikompi jakso tulisikin.

Heikko jakso on nyt menossa ja jatkunee myös ens viikon ku paljon loukkeja ja kolme ukkoa lähdössä maajoukkueen mukaan. Toinen heikko jakso tulee runkkiksen loppuun jos ollaan vielä selvässä johdossa.
 
Glove

Jäsen
Kuten todettua sitten kun säännöt muutetaan että maalit ja voitot ei ratkaise vaan se kenellä enemmän laukauksia ja hallintaa ja parempia maalipaikkoja jne. Niin sitten asia erikseen
joki tilastoniilo voisi laskea sarjataulukon vaikka näillä perusteilla niin näkisi onko se kovinkin erilainen.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
joki tilastoniilo voisi laskea sarjataulukon vaikka näillä perusteilla niin näkisi onko se kovinkin erilainen.

HPK olisi varmaan kärjessä ja Tappara sääliplayoffeissa jo kahdeksatta kautta putkeen.
 
Suosikkijoukkue
HPK

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Kyllä Ilves kävi sen viitan eilen noutamassa pois kuleksimasta Helsingistä.
Ja JYP on pyyhkinyt tupsukorvilla pöytää. Joten... ei varmaan hirveästi mitään. Eiköhän sarjataulukko loppuviimeksi näytä missä mennään. HIFK on kyllä pelottavan kova, siitä ei kahta sanaa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Täällä kun kehutaan lähes kaikki kärkijoukkueet maasta taivaaseen ja kuinka hienoja suorituksia on tehty ja kuinka kovat pelimiehet on rosterissa. Mihin laitetaan joukkue joka on pelannut ainoastaan korkeintaan hyvin keskinkertaisesti tähän saakka ja maalivahtipeli on ollut muuta kärkijoukkueita paljon heikompaa. Silti tämä porskuttaa kutosena takanaan mm. syksyn mestari sekä kovin puolustus ikinä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilves ansaitsi pomppunsa; IFK oli läpi ottelun ongelmissa Ilveksen kovan tempon ja intensiteetin kanssa.

Sen voin jo kertoa, että tulevana keväänä IFK ei häviä pudotuspelisarjaa Kärpille. Kärppien johtava pelaaja on Puljujärven tapainen henkinen tissiposki, jonka miellyttämisen alttarille Kärpät ovat uhranneet päävalmentaja Mannerin auktoriteetin sekä joukkueen sisäsen kemian.
 
McTorso

Mannerin auktoriteetti on vahva ja joukkueen sisäinen kemia erinomainen. Siinä ovat faktat. Sinun mielipiteesi sitten on se, että joukkue, jonka johtava pelaaja on tissiposki, jonka valmentajalla ei ole auktoriteettia, eikä sisäinen kemiaakaan ole kohdillaan, pelaa historiallisen ylivoimaista kautta.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpillä on ensi viikolla todennäköisesti molemmat maalivahdit ja 17 kenttäpelaajaa pois erinäisten loukkaantumisten ja kissanristiäisten vuoksi. Ennustan tiukkoja pelejä sarjakärkeä vastaan :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös