Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2019–2020

  • 270 376
  • 1 941

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Jättää tuo vielä tulkinnanvaraa, olisiko oikea tuomio ollut PR vai OR. Tilannehuoneen mielestä OR, joten sillä mennään.

Mielestäni noista huitaisuista pitäisi tulla aina kakkonen, ja sitten PR/OR Ikosen kaltaisista joissa seuraus on vaarallisempi. Nykylinja on siitä hassu, että jollei vastustaja kaadu tai vemputa kättään, niin kakkosta ei tule. Ainoa poikkeus tähän on suorat maalintekopaikat - niissä huitomisen suhteen ollaan tarkempia.

Tilanne on pelaajille hankala, koska huitominen on olennainen osa karvauspelaamista (vaikka näin ei pitäisi olla). Jos jätät huitomatta, et ole pelannut tilannetta loppuun, mutta jos huidot niin on olemassa pienen pieni mahdollisuus, että napsahtaa jäähy tai pelikieltoa.

Paitsi jos vemputtaa kättään niin tumputtaja saakin rankkua. Lisää voi soitelta Maltelta (jos muistan oikein)
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Ja mitä tuohon huitomiseen tulee niin pari kolme peliä vois puolestani näistä antaa surutta jokaisesta. Minun mielestä tuo on ihan perseestä että mailaa käytetään tuollaiseen hakonhakkuuseen, alkuperäisen ajatuksen vastaisesti.
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä kaksi KalPa-pelaajien suorittamaan selkään taklaamista ei etene kurinpitoon, mutta tuollainen huitominen, mitä takakarvaaminen Liigassa on koko ajan, sitten menee. Ok.

Kummatkohan on vaarallisempia...
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko noista selkäänajoista videota tarjolla? Ja tuosta huitomisesta?
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan kurinpidon suhtautuminen selkään kohdistuviin taklauksiin on hämmentävän lievä. Minun aivooni ne kuuluvat vakavien pää-/niska-/rankavammojen riskin suhteen vaarallisimpiin tilanteisiin jäällä, koska niissä on usein kova vauhti, kontakti tulee kohteen näkökentän ulkopuolelta ja lopputuloksena on usein taklattavan pelaajan hallitsematon paiskautuminen pää/yläkroppa edellä laitaan.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko noista selkäänajoista videota tarjolla? Ja tuosta huitomisesta?

Tossa on ensimmäinen niistä selkään osuneista. Ehkä tuosta olisi yhden pelin voinut antaa, tai ainakin 2+10? Paha sanoa, kun Liigan linja ei näissä ole mielestäni kovin selkeä. Toisesta tilanteesta en klippiä löytänyt, mutta livekuvasta nähtynä se näytti enemmän siltä että taklattava käänsi selkänsä viime hetkellä.

Ikosen huitaisuista löytyy video tuosta jatkoajan uutisesta: Video: Ilveksen Joona Ikonen tuomittiin väliaikaiseen pelikieltoon − huitaisu KalPa-pelaajaan tutkinnan alle
 
HokiHero

Jäsen
Tuo Seppälän tilanne Vainionpäähän näytti eilen paremmalla laadulla ja kuvakulmalla siltä että taklattavan tasapaino pettää ja on kaatumassa laitaan jo ennen kuin Seppälä edes ehtii tekemään mitään ja uskon että tämä on se suurin syy ettei tuosta boxia tullut. Kieltämättä näyttää pahalta huonolaatuisesta klipistä.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
ossa on ensimmäinen niistä selkään osuneista. Ehkä tuosta olisi yhden pelin voinut antaa, tai ainakin 2+10?

Omaan silmään näyttäisi kans siltä, että Vainionpää horjahtaa enne osumaa. Toki se ei poista sitä tosiasaa, että kaveri tulee suoraan selkään. Onko se sitten yhtään se parempi? Mene ja tiedä.

Sinällään hauska, että oma huomioni kiinnittyi ensin vieressä olevaan kaksikkoon. Tuon huonolaatuisen videon perusteella KalPan kaveri napauttaa mailalla ranteeseen Ilves-peluria. Ei siinä toki mitään tapahtunut, mutta yhtä lailla siinä käytettiin mailaa ihan muuhun kuin kiekon pelaamiseen.

Mutta joo, ihan sama. Ei noissa mitään oikeusmurhaa ole. Olisi kuitenkin kohtalaisen ammattimaista liigalta, että se kurinpitopäätös tulisi pikku hiljaa. Eletään tiistai-päivää eikä vieläkään tiedetä, että kauan Ikosen väliaikainen pelikielto kestää. Varmaan valmennus haluaisi treenata oletetuilla kokoonpanoilla viikonlopun pelejä varten.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässien Teemu Vuorisalo palkittiin 3 ottelun pelikiellolla tuosta Ässät-IFK pelissä sattuneesta taklauksestaan (ei jäähyä pelissä)
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Peliä katsoessa rehellisesti sanottuna ajattelin että HIFK:n pelaaja ”juoksi” itse pää munissa seinään. Herkässä on nyt näiden pääosumien kaivelu VHS:ltä. Kuten Ishmel totesi niin kevyesti tuli kun selkeämpiä tilanteita menee edelleen ohi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ässien Teemu Vuorisalo palkittiin 3 ottelun pelikiellolla tuosta Ässät-IFK pelissä sattuneesta taklauksestaan (ei jäähyä pelissä)

Mun mielestä oli ihan paikallaan antaa boksia tuosta, mutta toisaalta nyt on jäänyt kyllä paljon törkeämpiäkin viheltämättä ja tuomitsematta kurinpidon kautta. Tässä kurinpidon perustelut oli mun mielestä ihan hyvät. Taklauksen olisi voinut suorittaa toisella tavalla tai huomioida sen että Engberg on paineistettuna tilanteessa.

Silti kokonaisuus ja tämä alkukausi huomioituna, ehkä olisi vähemmän voinut antaa.. Tai sitten muutamasta muusta tilanteesta olisi voinut antaa enemmän. Ei ehkä ole ihan linjassa.

E: katsoin vielä uudelleen. Ihan linja mukaanhan tuo menee. Vuorisalo olisi voinut taklata puhtaasti ja kovaa ja välttää pääkontaktia. Olisi voinut käydä pahastikin. Toisaalta, Engberg ei ollut niin pahasti paineistettuna, etteikö olisi voinut katsoa vähän huolellisemmin mitä tuleman pitää. Eli kyllä tässä toisaalta taklattavankin vastuu olisi pitänyt painaa, mutta se ei näköjään tällä kaudella enää merkitse mitään.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Näimmää mietin.

Heitin kepeähkön arvion Vuorisalosta IFK-pelin alla, ajaako itsensä ulos vai ajaako itsensä ulos?

Itseäni toistaen, harvalukuisia pakkeja jotka sulkee kumpaakin viivaa ajamalla kroppaan kiinni.

Huomioin myös tuon tilanteen, että taklaus osui ylös ja Engbergiä näytti sattuneen.

En olis odottanut 3 peliä, mutta nää on näitä viestejä Liigalta koskien pääosumia ja vastaavanlaisia taklauksia. Jos meinaat tuota tyyliä jatkaa, ja mikset jatkaisi, pidä huoli ettei kontakti sitten satu yläkertaan.

Nää on vähän haasteellisia taklauksia, pieni riski on aina olemassa. Pitää vaan niitata kroppaan.
 
jagusti

Jäsen
Mun mielestä oli ihan paikallaan antaa boksia tuosta, mutta toisaalta nyt on jäänyt kyllä paljon törkeämpiäkin viheltämättä ja tuomitsematta kurinpidon kautta. Tässä kurinpidon perustelut oli mun mielestä ihan hyvät. Taklauksen olisi voinut suorittaa toisella tavalla tai huomioida sen että Engberg on paineistettuna tilanteessa.

Silti kokonaisuus ja tämä alkukausi huomioituna, ehkä olisi vähemmän voinut antaa.. Tai sitten muutamasta muusta tilanteesta olisi voinut antaa enemmän. Ei ehkä ole ihan linjassa.

E: katsoin vielä uudelleen. Ihan linja mukaanhan tuo menee. Vuorisalo olisi voinut taklata puhtaasti ja kovaa ja välttää pääkontaktia. Olisi voinut käydä pahastikin. Toisaalta, Engberg ei ollut niin pahasti paineistettuna, etteikö olisi voinut katsoa vähän huolellisemmin mitä tuleman pitää. Eli kyllä tässä toisaalta taklattavankin vastuu olisi pitänyt painaa, mutta se ei näköjään tällä kaudella enää merkitse mitään.

Joo sääntöjen mukaan näemmä tuosta pitää tuomita, mutta jotenkin nuo kurinpitodelegaation perustelut ovat ontuvia tai ainakin epätarkkoja. Päätöksessä lukee että "kohdistuu päähän". Olen kuitenkin lähes 100 varma, että ei taklaaja tuota tahallisesti ole päähän kohdistanut, on vaan epäonneksi osuma. OK, jos taklaus kohdistuu (eli tekee tekonsa tarkoituksellisesti) päähän ja tästä 3 peliä.

Vastaavasti Mäntylän tapauksessa totesivat, että eivät pidä taklausta "tarkoituksellisesti päähän kohdistuneena" eli sattui vaan osumaan päähän ja tästä 4 peliä + historia.

Eli karrikoiden tuosta Vuorisalon "tahallisesta" (jota se todellakaan ole) päähän kohdistuneesta vähemmän kuin Mäntylän tahattomasta!! Ei ymmärrä tätä asianajajien logiikkaa!
 
Ei kurinpito selvästikään tarkoita sanoa, että Vuorisalo olisi tahallaan kohdistanut taklauksensa Engbergin päähän. Mäntylän tapauksessa tuo tahattomuus mainitaan erikseen siksi, että Mäntylän on todettu nostaneen kätensä ylös. Verrokkina on Jokisen tapaus, jossa myös nostetaan kädet ylös, mutta jossa kurinpidon tulkinnan mukaan osuma kohdistetaan tarkoituksella päähän. Jos kurinpito olisi pitänyt Vuorisalon taklausta tarkoituksella päähän kohdistuneena, se olisi päätökseensä näin kirjoittanut. Nyt päätöksessä ei tuollaista sanota. "Kohdistuu päähän" =/= "Kohdisti tarkoituksella päähän".
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, NHL, 49's ja Lorna Shore
Päätöksessä lukee että "kohdistuu päähän".
En muuta tästä lainaa, mutta eikös tuon kuuluisi olla että taklaus kohdistetaan päähän jos he olisivat tulkinneet, että taklaus tahallisesti vedetään melooniin. Kohdistuu päähän tarkoittaa, että se osuu päähän.
 
jagusti

Jäsen
Ei kurinpito selvästikään tarkoita sanoa, että Vuorisalo olisi tahallaan kohdistanut taklauksensa Engbergin päähän. Mäntylän tapauksessa tuo tahattomuus mainitaan erikseen siksi, että Mäntylän on todettu nostaneen kätensä ylös. Verrokkina on Jokisen tapaus, jossa myös nostetaan kädet ylös, mutta jossa kurinpidon tulkinnan mukaan osuma kohdistetaan tarkoituksella päähän. Jos kurinpito olisi pitänyt Vuorisalon taklausta tarkoituksella päähän kohdistuneena, se olisi päätökseensä näin kirjoittanut. Nyt päätöksessä ei tuollaista sanota. "Kohdistuu päähän" =/= "Kohdisti tarkoituksella päähän".

Eli jos sanotaan esim. ampuhiihtäjä ”kohdistaa laukauksensa tauluun” niin tarkoittaa, ettei ole tarkoituskaan osua tauluun vaan jonnekin muualle, mutta osuu vahingossa tauluun?? Pitäisikin sanoa, että Kaisa M. ”kohdisti laukauksensa tarkoituksella maaliin”??

Kyllähän tämä suomenkieli on vaikeata ymmärtää, erityisesti jos harrastaa Tampereen murretta,,,
 
On eri asia kohdistaa jokin asia johonkin, kuin se että joku kohdistuu johonkin. Jälkimmäinen muoto on passiivi, eikä ota mitään kantaa siihen, kuka tekee ja onko teko tarkoituksellinen vai ei. Verrataan tuohon ampumisesimerkkiin: laukaus voi kohdistua tauluun, vaikka ampuja pyrkisi kohdistamaan sen jonnekin aivan muualle. Ymmärtäisin nillityksen, jos kurinpitopäätöksessä Vuorisalon sanottaisiin kohdistaneen taklauksensa päähän. Näin siellä ei kuitenkaan lue, vaan sanotaan taklauksen kohdistuvan päähän.

Eli "taklaus kohdistuu päähän" =/= "taklaaja kohdistaa taklauksensa päähän".
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

"Kohdistuu" on toki verbin aktiivimuoto, yksikön kolmas persoona. Passiivi se ei ole. Sen sijaan verbissä oleva -U-johdin merkitsee sitä, että verbi ilmaisee ikään kuin itsestään tapahtuvaa tekemistä. Siksi "kohdistua" merkitsee nimenomaan sitä, että teko ei ole tahallinen.
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Jep, täällä puretaan tiedotteista asiat osiin ja pohditaan sijamuotoja myöden.
Meanwhile kurinpidon officessa on 'arvontalaulun aika, arvontalaulun aiiikaa'... Eikä takuulla ole oikolukua käytössä, veikkaan ma.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Löfmanille kolme peliä kakkua.

Kai tämä sitten on linjan mukaista vaikka pidettiin vahinkona;

Delegaatio ei kuitenkaan pidä Löfmanin osumista Lundellia päähän tarkoituksellisena tekona, jolloin rangaistusta tultaisiin mittaamaan selvästi ankarammaksi.

Mikä tuo selvästi ankarampi olisi? 5 peliä? Sinänsä perseestä että esim Morleyn tarkoituksenmukainen munillelyönti ei mennyt edes tutkintaan. Samoin ohi meni Riskan päätöötti Zaboon.

No tällä mennään, selkeä osumahan se.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liiga on ensimmäistä kertaa saanut näistä pääosumien tuomioista jonkinnäköisen linjan - ja vielä suht jämäkän sellaisen aikaiseksi. Ei voi kyllä valittaa, hieno homma!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Aika hyvä tuo Löfmanin ”Maila tökkäsi kaukalon laitaan jonka vuoksi kyynärpää nousi” -selitys. Vähän oudolta kuulostaa. Tosin tuotahan ei tahalliseksi siitä huolimatta laskettu, pelaaja on vastuussa myös kädestään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös