Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 096 482
  • 4 093
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensinnäkin vilpittömät kiitokset naapurin "haukansilmäskoutille", että teki arvostelun. Ylhäällä onkin jo tullut ilmi ne asiat, jotka aivan selkeästi pistävät silmään, eikä mitenkään ole linjassa toisiinsa, joten en rupea toistamaan tässä viestissäni niitä. Nostaisin kuitenkin Ässistä ylös, miten Taimi on mielestäsi samaa tasoa, kuin 2 nuorta Allsvenskan puolustajaa? Taimille kuuluu vähintään piste enemmän, taikka vastaavasti näille kahdelle piste vähemmän saattaisi olla lähempänä totuutta. Eiköhän Zaborskyn kuuluisi ainukaisena olla myös 10 pelaaja.

Itseni osalta asia on puolestani tässä, mutta toivon kuitenkin sinulta vastausta Barneylle ja Saukolle. Selkeitä epäkohtia ja erittäin kyseenalaisia pisteytyksiä.
Taimesta nopeesti sen verran, että alun perin olin piirtänyt sille paremman arvosanan, mutta rehellisyyden nimissä mulla ei oo kovinkaan hyvä tutina persiissä Taimen ens kauden suhteen. Kaks kautta on ollut aika vaikeita ja rikkonaisia, vaikka edelliskaudella tilastojen valossa olikin ihan hyvä Ässissä. Ja viime kausi oli ihan hirveetä katottavaa, vaikka tuossa nyt onkin paljon selittäviä tekijöitä ja tiiä sitten paljonko loukkaantumiset ja väärät diagnoosit söi miehen pelistä. Tarkempaan kun kattoo, niin valitettavasti Tommin koko ura on ollut tosi rikkonainen ja ailahteleva. Onhan Tommilla hyvät kädet ja terrierin ote tossa puolustuspelissä, eli rahkeet on olla vaikka 9 pakki ens kaudella...ja uskonkin, että tuo ainakin pisteitä tulee jonkun verran tekemään JOS ehjänä säilyy... Taimen kohdalla on kääntöpuolena sellanen seikka, että jos hommat lähteekin väärälle raiteelle, niin se on oikeasti pahimmillaan joukkueelleen rasite jonka ei pitäis mahtua Liigajoukkueeseen. Siks mää arvoin Tommille jonkun keskiarvon tuolta 9 ja katastrooffin väliltä.

Mutta toivotaan, että nyt kolmannella kaudella Ässissä Tommi näyttäisi jo kunnon vahvistukselta...kahella aikasemmalla kaudella näin ei oo ollut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
@Sörsseli Vaadin perusteluita pariin kohtaan, koska eivät nämä arvosanat oikein linjassa ole. Jos potentiaali on vaikuttanut vahvasti Killisen ja Kivenmäen arvosanaan niin miksi arvioit kuitenkin Oksasen ja Virtasen huomattavasti heikommaksi? Ja jos ikä ja loukkaantumiset ovat vaikuttaneet Löfmanin ja Kohon arvosanoihin niin miksi Lähteenmäki ja Marttinen eivät ole kokeneet samaa kohtaloa?
Joo, kuten sanoin niin noiden pelaajien osalta joiden olen nähnyt pelaavan sen verran, että pystyn muodostamaan jonkun kuvan heistä haluan heittää itseäni likoon ja tehdä arvion oman käsitykseni, en teksti-tvn ja jonkun laskukaavan mukaan.

Kivenmäen alkukausi oli vaikea ja ensimmäiset 17 peliä tuottivat tehot 0+3=3. Tuolloin pelattiin pahinta Kotkaniemen sekoiluaikaa ja Kivenmäen rooli oli pienehkö. Lisäksi oma lusikkansa oli sopassa varmasti siinä kun totutteli pelaamaan miesten kanssa. Tuossa vaiheessa... marraskuun lopulla peli vihellettiin poikki, Kivenmäelle tehtiin vähän kovempi reenijakso ja Otto kävi hakemassa vauhtia A junnuista 23o 11+24=25. Tammikuun lopulla Otto palasi kokoonpanoon valmentajavaihdoksen ja tyhjennysmyyntien jälkeen isoon rooliin. Loppukauden saldona 17o 2+13=15. Ja lienee kaikille selvää, että tässä vaiheessa vierellä ei tosiaankaan viilettänyt mitään huippupelaajia joiden varjolla olisi pisteitä kertynyt.

Otto on oikeasti nerokas pelintekijä joka on varustettu ihan loistavalla syöttötaidolla. Kyllä hän pisteitä tulee tekemään kunhan vastuuta saa. Otolla on kaikki saumat lyödä sellaiset 0,8P / o tauluun ja nousta hyväksi ykkösketjun hyökkääjäksi. Mutta on siellä myös se mahdollisuus, että kasvukipujen takia taantuu ok pisteitä tekeväksi kolmosketjulaiseksi. Siksi arvosana 8.

Lenni Killisen kausi oli rikkonainen ja poika teki silti pienessä roolissa ok pisteet 32o 3+8=11. Lenni on ihan miehen kokonen 187/85(ja varmaan jo enemmänkin) taitava hyvin, liikkuva, hyvillä käsillä varustettu pelaaja. Ei pelaa mitään ääri-ison roolin peliä, mutta tekee paljon niitä legendaarisia pieniä asioita oikein ja pelaa hyvää viisikkopeliä. Lennin pisteitä ei voi oikein tilastoskouttaamalla perustella, mutta lupaan syödä hatullisen sitä itseään jos poika ei tehtaile VÄHINTÄÄN 0,5 PPG tahdilla pisteitä tulevalla kaudella.

Emil oksanen kyllä vaikuttaa ihan lupaavalle kaverille, mutta hän ei ole minulle tuttu. Mikäs Oksaselle tuli viime kaudella kun alkuun tehtaili ensimmäisessä viidessä ottelussa 4+3=7 ja sitten seuraavat 15 ottelua tuottikin enää vain 1+1? Oliko tuo alku vain vahinko, vai onko kyseessä jo Liiga tasolle hyvä pelimies? Ihan mielelläni kuulisin tästä lisää.

Myös Santeri Virtanen vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta hänenkään tasosta minulla ei ole mitään tietoa... SaiPa fanit voivat varmaan kertoa siitä jotain..

Marttisen otteissa en ole nähnyt mitään merkkejä iän tuomasta muutoksesta. Sama säheltävä poikkarikone se on kuin aina ennenkin.

Lähteenmäki on läpimurtonsa tehtyään iskenyt Ässissä neljällä viime kaudella 110o 43+43=86.... Ja kun ei kuitenkaan puhuta pelkästään tehoistaan elävästä pelaajasta, niin onhan tuo lähtökohtainen taso hiukan eri luokkaa kuin mitä se on Koholla ja Löfmanilla. Käsittääkseni Samin isompi loukkaantuminen edelliskaudella uusiutui viime kaudella. Nyt Samia on sitten paranneltu oikein pitkän kaavan mukaan. Joten toivottavasti on kunnossa tulevalla kaudella. Kuitenkin kaksi edeltävää kausia olivat Samilla ihan ehjiä. Olen kuitenkin huomioinut loukkaantumisen riskin tuossa arvosanassa.... Täytyy vähän miettiä, olenko vähentänyt sen vuoksi tarpeeksi pisteitä.

Ehkä olen Kohon suhteen vähän ylireagoinut, koska ikä+ historia + surkea viime kausi + fanien puheet. Nostan Kohon arvosanan 0,5:llä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku saattaisi kysyä myös, että miten Mikko Salmiosta saa pisteen paremman kuin Elmeri Kaksonen ja miten Niklas Appelgren on muka yhtä hyvä kuin Kaksonen. Puhumattakaan siitä, että Otto "16 pistettä Liigassa" Kivenmäki on yhtä hyvä kuin viitenä kautena Liigassa 30 pistettä rikkonut Teemu Ramstedt (parhaalla kaudella 52 pistettä). Joku saattaisi myös kyseenalaistaa sen, että Allsvenskanista hankitut puolustajat arvotetaan yhtä hyviksi kuin viime kaudella KHL:ssä (tosin heikossa joukkueessa) top-4 minuutteja pelannut puolustaja. Olisi tuossa ehkä muutakin huomautettavaa, mutta nuo ovat selvästi ne räikeimmät kotiinpäinvedot.
Kaksosen arviointiin on vaikuttanut se, että jätkä on 32 ja pelannut tyyliin 12 kautta Liigaa. kolmella kaudella saldo on ollut lähellä 0,5ppg ja muina kausina tuloksena on lähinnä ollu jotain murusia... Mikä on se todennäköinen taso? Ei ole helppo arvioida, kun pelaaja ei ole kauheasti silmään pistänyt.

Kuitenkin kun noita tilastoja katsoo tarkemmin, niin SaiPassa homma on kulkenut yllättävän hyvin. Kolme kautta sitten aika heikosti, mutta sitten hokasin että sehän oli se SaiPan täysfloppikausi, niin siitä ei varmaan kannata hirveästi tehdä johtopäätöksiä. Ja kun Elmeri on vielä pitkällä otannalla pysynyt suht terveenä, niin minäpä tee niin, että korjaan arviooni Elmerille yhden pisteen lisää.

Kun on vähän seurannut tuota KHLlää niin ihan hirveästi ei tule annettua pelaajille arvostusta pelkästään sen ansiosta, että pääsevät pelaamaan KHLssä. Voihan tämä SaiPan Slovaki olla kovakin pelimies ja jopa uskon siihen, sillä kysymysmerkeistä ja vähäisistä(teksti-tv) näytöistä huolimatta ihan hyvät pisteet olen hänellekin antanut. Ässien ruotsalaispakit ovat pelanneet hyvin Allsvenskanissa ja olen hyvin luottavainen sen suhteen, että nuotkin vähintään hyvää kolmosparin tasoa ovat. Ja kyllähän tuo Stenqvist aika todennäköisesti on kovenmpi kaveri kuin tuo Åkerström, mutta eipä noillekaan näillä kysymyskerkkien määrällä pelkän teksti-tv skouttauksen perusteella viitsi eri arvosanoja arpoa...

Kivenmäen arvosanaa avasin jo edellisessä viestissä... Itse näen Ramstedtin kohdalla riskejä vuoden pelaamattomuus, perhe-elämä, terveydellinen tilanne... Ei se nyt ihan varma homma ole, että jäällä nähdään 60 matsia virtuoosimaista kiekkotaituruutta. Mutta otan Ramun arvosanan vielä harkintaan...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin tai puoli kautta jumbojoukkueessa paineettomia minuutteja pelannut Varttinen on pisteen verran parempi kuin Riikola tai Kojo. Lisäksi kolme kautta Liigaa pelannut Sneck on samaa tasoa Ässien junnupakkien kanssa ja heikompi verrattuna esim. Vuorisaloon.
Tää alkaa olla sitä ryhmää, minkä skouttaaminen teksti-tvllä on oikeesti ihan täysin hyödytöntä. Pelkästä osallistumisesta ei pitäis anta pisteitä ja Sneck ei kauheesti oo mun mielestä vakuuttanut.

Miks Riikolan pelimäärät on melkein joka kausi huonoja? Eikö se mahdu kokoonpanoon, vai onk se aina rikki? Tuo on asia, mikä vähentää Riikolan kohdalla vähän pisteitä ja parhaimmillankaan ei kat mistään huippupakista ole kyse?? vai??

Noh, teen nyt kuitenkin niin, että annan näille kokeneemmille SaiPan alaketjujen pakeille kakille 0,5pistettä lisää...kait he sen ansaitsevat.
 
Barney

Jäsen
Joo, kuten sanoin niin noiden pelaajien osalta joiden olen nähnyt pelaavan sen verran, että pystyn muodostamaan jonkun kuvan heistä haluan heittää itseäni likoon ja tehdä arvion oman käsitykseni, en teksti-tvn ja jonkun laskukaavan mukaan.
Eli koska et ole nähnyt riittävästi SaiPan otteluita, niin perustat mielipiteesi SaiPan pelaajista tilastoilla, mutta Ässien pelaajista värilaseilla (tai miksi haukansilmäskoutti-ilmiöksi sitä kutsuitkaan)? Kuinka monen SaiPan pelaajan arvio nousi tuon "haukansilmäskoutti-ilmiön" ansiosta? Ässien kohdalla arvosanojen perusteella useammankin. Eikö se ole mielestäsi yhtään todellisuutta vääristävää, että Ässien pelaaja arvioidaan hyväksi, koska "olen nähnyt häneltä paljon otteluita ja hän on parempi kuin viime kauden pisteet osoittavat" ja SaiPan täsmälleen samoilla pisteillä pelannut kaveri arvioidaan selvästi huonommaksi argumentilla "surkeat pisteet viime kaudella"?
 
Voit kutsua niitä värilaseiksi jos sinulle tulee siitä parempi mieli. Itse pyrin kuitenkin myös tarvittaessa antamaan tilastoja edellyttävää arvosanaa heikomman arvosanan jos sen koen tarpeelliseksi. Esim. Taimelle, Salmelalle ja kenties Tiivolallekin olisi voinut olla teksti-tv skouttauksen perusteella mahdollista antaa parempi arvosana.

En tiedä onko ihan perusteltua antaa 25 vuotiaalle Nikolle noin hyvää arvosanaa yhden kauden perusteella, mutta pidän pojan pelityylistä. Ja kenties Seppäläkin olisi joltain muulta saanut arvosanaksi heikomman kuin mitä minä annoin.

Tilastoskouttaaminen on niin surkeaa / vaikeaa, että tarkoitukseni on todellisuuden vääristämisen sijaan päästä lähemmäs sitä totuutta. Tulevan kauden jälkeenhän me ollaan noista pelaaja-arvioista vähän viisaampia, sitten nähdään kuinka paljon mun arviot esim. Kivenmäestä ja Killisestä on vääristänyt todellisuutta.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ensinnäkin vilpittömät kiitokset naapurin "haukansilmäskoutille", että teki arvostelun. Ylhäällä onkin jo tullut ilmi ne asiat, jotka aivan selkeästi pistävät silmään, eikä mitenkään ole linjassa toisiinsa, joten en rupea toistamaan tässä viestissäni niitä. Nostaisin kuitenkin Ässistä ylös, miten Taimi on mielestäsi samaa tasoa, kuin 2 nuorta Allsvenskan puolustajaa? Taimille kuuluu vähintään piste enemmän, taikka vastaavasti näille kahdelle piste vähemmän saattaisi olla lähempänä totuutta. Eiköhän Zaborskyn kuuluisi ainukaisena olla myös 10 pelaaja.

Itseni osalta asia on puolestani tässä, mutta toivon kuitenkin sinulta vastausta Barneylle ja Saukolle. Selkeitä epäkohtia ja erittäin kyseenalaisia pisteytyksiä.

Olen nähnyt paljon Taimen pelejä Ässissä vuosina 2012-2014 ja lisäksi Hifk:ssä hopeakaudella 2015-2016. Näiden kausien lisäksi olen nähnyt ihan riittävästi Taimen pelejä Ässissä kahden viime kauden aikana.

Näiden havaintojen perusteella ei ole kauhean vaikea huomata, että kyseessä ei ole ainakaan tällä hetkellä niin hyvä pelaaja kuin ennen. Esimerkiksi viime kaudella ei oltu lähellekään entistä Taimea, mikä johtui parin viime kauden loukkaantumissumasta, joka on ollut suurin syy Taimen tason laskuun. Pelaamattomuus näkyi otteissa varsinkin viime kaudella.

Nyt käsitteekseni Taimen pitäisi olla kunnossa, mutta hirveästi en hänen varaansa laske ensi kauden menestyksestä. Tietysti jos palaa edes lähelle omaa tasoaan, niin se vaan on Ässien kaudelle bonusta. Näitä viime kaudella flopanneita pelaajia on Ässissä muitakin, esimerkiksi Aleksi Rekonen. Häneltä odottaisin myös peliesitysten parantumista.

Ja kun oli puhetta ruotsalaispuolustajista Stenqvist ja Åkerström, niin tällä hetkellä näen heidät ensi kautta ajatellen parempina tuloksentekijöinä kuin esimerkiksi Taimen ja Marttisen, jotka tuovat tietysti tärkeää kokemusta puolustukseen. Molemmat ruotsalaiset ovat isokokoisia, mutta heidän liikkeensä on hyvää ja pystyvät tekemään kiekolla järkeviä ratkaisuja. Molemmat tekivät viime kaudella Allsvenskanissa runkosarjaan pisteet välille 20-30. Stenqvist pelasi koko kauden ykkösparissa ja on kaksikosta hyökkäysvoittoisempi, kun taas Åkerström on enemmän kahden suunnan pakki. Uskoisin molempien saavan aika vahvasti ylivoima-aikaa. Molemmat ovat lisäksi suhteellisen nuoria, mutta eivät enää mitään junnuja.

Tässä vaiheessa moni tietysti ajattelee, että nämä kaverit tulevat pääsarjan alapuolelta eli Allsvenskanissa. Allsvenskan on kuitenkin huomattavasti tasokkaampi sarja kuin meidän Mestis ihan senkin takia, että siellä joukkueisiin satsataan enemmän, koska joka vuosi on se nousumahdollisuus ylemmäs. Viime kaudellakin Oskarsham ja Leksand tiputtivat Moran ja Timrån. SHL:n jälkipuoliskon joukkueiden ja Allsvenskanin kärjen tasoero on todella pieni. Kuten olette varmaan huomannut, niin muutkin liigajoukkueet ovat nyt hankkineet Allsvenskanista pelaajia.

Yksi mielenkiintoinen nimi Ässien puolustuksessa tulee olemaan myös Markus Niemeläinen.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, kuten sanoin niin noiden pelaajien osalta joiden olen nähnyt pelaavan sen verran, että pystyn muodostamaan jonkun kuvan heistä haluan heittää itseäni likoon ja tehdä arvion oman käsitykseni, en teksti-tvn ja jonkun laskukaavan mukaan.

Kivenmäen alkukausi oli vaikea ja ensimmäiset 17 peliä tuottivat tehot 0+3=3. Tuolloin pelattiin pahinta Kotkaniemen sekoiluaikaa ja Kivenmäen rooli oli pienehkö. Lisäksi oma lusikkansa oli sopassa varmasti siinä kun totutteli pelaamaan miesten kanssa. Tuossa vaiheessa... marraskuun lopulla peli vihellettiin poikki, Kivenmäelle tehtiin vähän kovempi reenijakso ja Otto kävi hakemassa vauhtia A junnuista 23o 11+24=25. Tammikuun lopulla Otto palasi kokoonpanoon valmentajavaihdoksen ja tyhjennysmyyntien jälkeen isoon rooliin. Loppukauden saldona 17o 2+13=15. Ja lienee kaikille selvää, että tässä vaiheessa vierellä ei tosiaankaan viilettänyt mitään huippupelaajia joiden varjolla olisi pisteitä kertynyt.

Otto on oikeasti nerokas pelintekijä joka on varustettu ihan loistavalla syöttötaidolla. Kyllä hän pisteitä tulee tekemään kunhan vastuuta saa. Otolla on kaikki saumat lyödä sellaiset 0,8P / o tauluun ja nousta hyväksi ykkösketjun hyökkääjäksi. Mutta on siellä myös se mahdollisuus, että kasvukipujen takia taantuu ok pisteitä tekeväksi kolmosketjulaiseksi. Siksi arvosana 8.

No ei ole ainakaan turhan maltilliset odotukset Kivenmäen suhteen...on pikkaisen eri asia vetää tuollainen 17 ottelun pätkä suunnilleen 0,8 p/o tahdilla kuin koko 60 ottelun runkosarja.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En tiedä mutta voiko sekaisemmin enää järjestää näitä voimasuhde arviointeja? Kirjoittajilla omat topicit, sitten erikseen valmentajat, maalivahdit yms. Sitten tämä otsikko.Jätän itse suosiolla väliin.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Haluan antaa panostus-palkinnon käyttäjälle @Sörsseli ! Hän väänsi nämä voimasuhdearvioinnit kovalla vaivalla, ja käytti paljon aikaa. Pelaajia ei arvosteltu tilastoscouttauksen perusteella, paitsi Saipan pelaajista 75%. Ässien pelaajat arvostellaan rehdisti ja reilusti silmämääräisesti, kuten muutkin. Plus tietysti oman joukkueen lisä, joka on vain ja ainoastaan oikein. Potentiaali ei esitä mitään sijaa, ellei kyseessä ole Ässien superjunnu.

Kova arvostus näin suuresta työstä ja rehellisestä arvioinnista!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Arvostan Sörsseliä kyllä siinä mielessä, että kirjoitti kyllä arvosanat pyynnöstä, vaikka olikin valmiiksi heitetty jo junan alle. Antoi myös laajamittaiset perustelut hänen mielipiteilleen, kun niitä kysyttiin ja kyseenalaistettiin.

Vaikka hänen mielipiteistä ja arvosanoista voi olla montaa mieltä, enkä itsekään jaa näkemyksiä suurimmaksi osaksi, niin lähti silti leikkiin mukaan.

Oliko tämä show ja kaikki huutelu sekä kyseenalaistaminen sen arvosta, niin siitä en sitten tiedä. Ehkä naapuri Porissa nyt kuitenkin huomasi, ettei ole niin helppoa arvostella muita joukkueita, puhumattakaan omasta joukkueesta niin, ettei värilasit porota kirkkaan punaisena muulle yleisölle.
 
En ole ikinä pitänyt tuota arvioimista helppona...itseasiassa olen tainnut muutamaankin kertaan sanoa, että se on lähes mahdotonta tehdä niin että siinä olisi jotain järkeä. Ja itseänihän ei varsinaisesti haittaa jos joku kokee mielipiteeni värilasein väritetyiksi. Olen kyllä valmis perustelemaan näkemykseni ja kauden päätteeksi nostamaan käden ylös virheen merkiksi jos väärin ennustan. Ja olen jopa valmis mielipidettäni korjaamaan jos joku sen hyvin perustelee.

Siis oikeasti, mikä ihmeen show? Vähän kun enemmän innostuu keskustelemaan niin heti on porukalla joku kumma tarve tulla tästä...siis keskustelun määrästä itkemään. Ihan kuin tää palsta menis jumiin jostain liikenneruuhkasta. Ei tätä showta ole pakko lukea.

Summaan vielä SaiPan ja Ässien voimasuhdetilanteen siten, että Ässät on karvan verran SaiPaa edellä kaikilla osastoilla kun katsotaan asioita yksilötasolla.

Puolustus on SaiPalla älyttömän ohkainen eikä särkymävaraa ole nimeksikään. Jos yksikin TOP4 pakeista loukkaantuu, niin kahdessa ensimmäisessä parissa häärii joku porukasta Kojo, Riikola, Sneck. Omaan korvaani tuo tilanne ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Vielä kun ottaa huomioon, että tuossa TOP4 osastossakin on oikeasti joitakin kysymysmerkkejä ja Riikolallakin mittava loukkaantumishistoria, niin isoilla riskeillä vetää SaiPa jos tällä puolustuksella lähdetään kauteen.

Ässien ja SaiPan puolustus on nähdäkseni aika lähellä samaa tasoa kahden ensimmäisen parin osalta. Mutta kolmannesta parista alkaen Ässät nousee ohitse. Puolustus on SaiPalla älyttömän ohkainen eikä särkymävaraa ole nimeksikään. Jos yksikin TOP4 pakeista loukkaantuu, niin kahdessa ensimmäisessä parissa häärii joku porukasta Kojo, Riikola, Sneck. Omaan korvaani tuo tilanne ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Ässillä tuosta pakiston neljännestä ruudusta taistelee aika tasapäin Åkerström, Varttinen ja Niemeläinen. Omassa listauksessani muuten Åkerstömillä oli turhan hyvä arvosana, hän on näistä kahdesta ruotsalaisesta selkeästi ennakkoon vähän heikompi.

Ja samalla loukkaantumisen sattuessa niille pakiston alimmille tonteille nousee SaiPalta ihan täysiä kysymysmerkkejä. Ässiltä nämä paikat miehittäisivät Salmela ja Vuorisalo...jos kukaan nuorista lupauksista ei ota askelia eteenpäin.

Hyökkäyksessä SaiPalla on samaa tautia kuin puolustuksessa, eli terävällä kärjellä ja ohkaisella kalustolla mennään täälläkin. Vielä kun rosterissa on oikeasti loukkaantumisherkkiä kavereita useampiakin ja särkymävaraa ei ole yhtään, niin eihän se ole hyvä yhtälö. Ässillä ei ole niin terävää kärkeä ennakkoon kuin SaiPalla, mutta ihan hyviä pelureita on roppakaupalla. Ässät tuleekin todennäköisesti kasaamaan kolme aika tasaista ketjua ja sitten kenties loppukaudesta katsotaan voiko näitä ketjuja laittaa johonkin paremmuusjärjestykseen. Uskoakseni tuosta Ässien rosterista saa kasattua kolme ihan hyvää ketjua.

Valmennuksessa, laitan Selinin kokemuksen ja näyttöjen takia karvan verran Lehterän edelle, vaikka näenkin Lehterässä potentiaalia parempaan.

Vaikka Ässät onkin nähdäkseni tällä hetkellä joka osastolla SaiPan edellä, ero ei ole iso kun otetaan huomioon, että SaiPalla lähtee liikkeelle Lehterän kolmas kausi. Tämä on asia, jonka arvoa ei kannata väheksyä. Valtaosa pelaajista on Lehterälle jo entuudestaan tuttuja ja vuorovaikuttaminen siis valmentaminen on siksi huomattavasti helpompaa. Myös se, että toisten kyvyt ja rajoitteet tunnetaan paremmin tehostaa valmennustyötä. Osataan paremmin väistellä sudenkuoppia ja keskittyä heikkojen osa-alueiden kehittämiseen. Myös pelaajien näkökulmasta se helpottaa kun on enemmän "kuin kotonaan" kun todennäköisesti tietää paremmin, mitä valmennus häneltä haluaa.

Edellä mainitusta seikasta huolimatta, tässä vaiheessa kesää sijoitan SaiPan hiuksenhienosti Ässien alapuolelle särkymävaran puutteen vuoksi. Niin merkittävän ohkaisena tuon rosterin näen TÄLLÄ HETKELLÄ. Jos SaiPalle ei tule loukkaantumisia tai epäonnistumisia kärkeen yhtään, niin tuo rosteri voi jo nyt olla ihan ok. Mutta koska oikeasti selvitään ilman loukkaantumisia? Mielestäni on kuitenkin päivänselvää, että tuohon SaiPan rosteriin tulee vielä vahvistuksia. Jopa enemmän kuin tämä ns. varma huhu "Pearson" vai mikä lie olikaan. Ja nykyisessä rosteritilanteessa SaiPa hyötyy jokaisesta hankinnasta nähdäkseni tosi isosti, vaikka kyseessä ei olisikaan mitkään valmiit tähtipelaajat.

Ässilläkin on tosiaan se maks. 270 000 € budjetoitua rahaa tähän kauteen vielä lompakossa, mutta Ässät saattaisi jopa yllättää ja olla hankimatta ketään. Ja joka tapauksessa, vaikka tuohon Ässien rosteriin jotain pelaajia hankittaisiinkin, niin eivät he todennäköisesti vahvistaisi tuota rosteria kokonaisuudessa kovinkaan merkittävästi. Koska tuskimpa tuonne ainakaan mitään Sakari Salmisen kaltaisia tähtiä on tulossa.
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse aion tehdä joukkueiden voimasuhdearvion lähempänä kauden alkua. Pelaajia arvioidessa suurin vaikeus on arvioida ulkomaalaiset ja potentiaaliset nuoret pelaajat.

Esimerkiksi Ässien Spinkit ja Lukon Westerholmien pitäisi olla vahvistuksia joukkueissaan. Westerholmit ovat tehneet tasaisen hyvin pisteitä SHL.ssä, jonka vuoksi heidän pitäisi olla Liigan huippupelaajia. Molemmat Spinkit tekivät edelliskaudella samat pisteet kuin Lukon Ponthus Westerholm, mutta viime kausi oli molemmilta Spinkeiltä melko heikko. Tällä otannalla kuitenkin odotan Spinkkien olevan keskitasoa parempia Liigapelaajia.

Sitten jos samalle viivalle laitetaan Ilveksen Dostal, Pelsujen Skarek ja Tolvanen sekä Ässien Tarasov, niin tässä on myös todella vaikea lähteä antamaan arvosanaa. Dostal pelasi hyvän loppukauden Ipan maalilla, Tolvasella on hyvät näytöt Kanadan yliopistosarjasta, Skarek pelasi hyvin alkukauden, mutta loppukauden istui pääasiassa penkillä ja Tarasovilla on hyvät näytöt Venäjän kakkostasolta, joka kuitenkin on aikuisten sarja. Dostalin voisi pelkästään viime kauden lopun perusteella arvioida Liigassa keskitasoa paremmaksi molariksi. Tolvasen kohdalla arviointi on vaikeinta, koska en tiedä minkä tasoinen tuo yliopistosarja on ja näytöt AHL.n puolella ovat vähäisiä, tosin erittäin hyviä. Lähtisin siitä, että Tolvanen on Liigassa keskitason veskari. Skarek viime kauden näyttöjen perusteella on vielä hieman keskitasoa heikompi maalivahti. Tarasov pelasi erinomaisen kauden Venäjän 2.tasolla ja pari hyvää KHL-matsia. En tiedä tuosta VHL.n tasosta myöskään sen enempää, mutta oletan sen olevan hieman kovempi kuin Mestis. Tätä taustaa vasten voisi olettaa Tarasovin olevan keskitason molarin Liigassa.

Alle 20v nuoria on hankala arvioida, koska monen kohdalla otanta todella pieni. Pelicansin Jesse Ylösen voi viime kauden perusteella arvoida jo keskitasoa paremmaksi pelaajaksi (tehot 13+14=27, 53 peliin) . Anton Lundell saattaa tehdä jo isomman läpimurron, koska teki jo viime kaudella mukavat 19 pistettä 38 peliin 17-vuotiaana. Jukureiden Mikko Kokkonen saattaa ottaa Suhosen roolin ja nousta tällä kaudella Liigan huippupakiksi. Viime kausi tuotti jo 19 pistettä, mikä on todella kova suoritus ottaen joukkueen huomioon. Vaikeampia arvioitavia ovat Ässien Kivenmäki ja KooKoon Oden. Molemmat tekivät hyvin pisteitä kauden loppupuolella, kun saivat pelata paineettomasti. Odenilla oli ketjukavereina Strömwall ja Pitkänen ja Kivenmäki sai pelata paljon ylivoimaa ja vahvuuksillaan. Molemmilta odotetaan läpimurtoa tällä kaudella. Pidän molempia tällä hetkellä Liigan keskivertopelaajina.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ässien ja SaiPan puolustus on nähdäkseni aika lähellä samaa tasoa kahden ensimmäisen parin osalta. Mutta kolmannesta parista alkaen Ässät nousee ohitse. Puolustus on SaiPalla älyttömän ohkainen eikä särkymävaraa ole nimeksikään. Jos yksikin TOP4 pakeista loukkaantuu, niin kahdessa ensimmäisessä parissa häärii joku porukasta Kojo, Riikola, Sneck. Omaan korvaani tuo tilanne ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Ässillä tuosta pakiston neljännestä ruudusta taistelee aika tasapäin Åkerström, Varttinen ja Niemeläinen. Omassa listauksessani muuten Åkerstömillä oli turhan hyvä arvosana, hän on näistä kahdesta ruotsalaisesta selkeästi ennakkoon vähän heikompi.

Ja samalla loukkaantumisen sattuessa niille pakiston alimmille tonteille nousee SaiPalta ihan täysiä kysymysmerkkejä. Ässiltä nämä paikat miehittäisivät Salmela ja Vuorisalo...jos kukaan nuorista lupauksista ei ota askelia eteenpäin.

Omasta mielestä taas SaiPan pakisto on melko laaja, mutta siitä puuttuu terävin kärki tai oikeastaan selkeä kiekollinen pakki. Se, että sinä et tunne SaiPan pakistoa, ei tee heistä täysiä kysymysmerkkejä. Kyllä tuosta 8:stä pakista kenet vain uskaltaisin heittää 2 tai 3 pariin, Vainio toki hieman epävarma ylikuntokautensa jälkeen. Kova luotto vaikuttaa Porissa olevan Allsvenskan pakkien onnistumiseen. Jos vertaillaan näiden joukkueiden pakistoja viime kauden pelimäärien perusteella samantasoisissa tai paremmissa liigoissa (Liiga, SHL, KHL), niin yli 20 peliä pelanneita puolustajia SaiPassa on 8, Ässissä 6, vastaavasti 40 peliä tai enemmän pelanneita SaiPassa 6 ja Ässissä 4.

Hyökkäyksestä sen sijaan olen jossain määrin samaa mieltä kanssasi. SaiPan hyökkäyksen pisteiden teko on rakennettu terävän kärjen varaan ja luottaen että tasonnostajia löytyy pääasiassa porukasta: Virtanen, Saari ja Oksanen. Työmyyriä ja oman pään osaajia (Kaksonen, Koho, Iso-Mustajärvi, Vainikainen & Löfman) joukkueesta löytyy kyllä, mutta kuka tekee pimeinä iltoina maalit jos Zabolla, Nikolla ja Ramulla ei peli kulje... jonkin verran esimerkiksi Kaksonen ja Löfman antavat alemmista kentistä tulitukea ja voivat paikata ylempien kenttien loukkaantumisia.

Toisaalta minkä varaan tuo Ässien hyökkäys on rakennettu? Melkein AHL-tasolle päässeet Spinkit ovat pelanneet yhden ok hyvän kauden toissa vuonna ammattilaistasolla. Sitten on noin 25 pinnan Lähteenmäki(, joka oli viime kauden rikki?) ja Tiivola, sekä 15 pinnan Kivelää, Appelgrenia, Rekosta ja Salmiota. Näiden lisäksi on lähinnä 19-21 vuotiaita pelaajia, jotka voivat pelata hyvinkin, mutta suoritustaso ei vielä välttämättä ole kovinkaan vakaa ja varma. Toki esimerkiksi Kivenmäki voi jatkaa tuota lentoaan, mutta en näin ennakkoon kovin paljon tuollaiseen uskaltaisi rahoja laittaa vetoon kiinni. Kuitenkin on aika eri asia pelata loppukaudesta jumbojoukkueessa paineettomassa tilassa kuin koko kauden peleissä joista pitää saada joukkueelle pisteitä.

Selin ei aiheuttaisi kyllä omassa suosikkijoukkueessa valmentajana riemunkiljahduksia. Jäi SaiPa ajoilta mieleen valmentajana joka aina melkein onnistui tekemään asioita. Kakkoserässä johdettiin, mutta sitten melkein voitettiin, eli maalin tappiolla hävittiin. Pudotuspeleihin päästiin useammin kuin kerran melkein, eli ne 11 ja 12 sija tulivat tutuiksi ja 1 pisteen erolla viivan alle jäänti kahdesti. Ei tosin Lehteräkään viime kauden perusteella kiitoksia paljon ansaitse.

Maalivahteja näiltä on aika hankala arvioida. Sinällään itse pidin viime kaudella SaiPan maalivahdeista Westerholmia jopa parempana kuin Tuohimaata. Westerholmia peluutettiin aika epäkiitollisesti. Usein oli monen viikon taukoja. Westerholm laitettiin jäälle runkosarjassa top 4 sijoittuneita joukkueita vastaan 8 kertaa 13 pelistään (2 peliä 15:sta olivat kentällä käyntejä 6 s ja 20 s). Silti poika sai torjuntaprosentikseen 90,71 % koko kauden ajalta. Kyllähän Westerholmilla kiekko välillä pomppi, mutta ei niitä helppoja kovin paljon taakse päässyt. Onhan tuossa SaiPan parissa paljon riskejä sen suhteen riittääkö kummallakaan tasaisuus Liigajoukkueen ykköseksi.

Kaiken kaikkiaan molemmilla on joukkueissa aika suuria kysymysmerkkejä ja nuorten onnistumisille on tilausta. Kaiken natsatessa kohdalleen voi kumpi vain mennä suoraan pudotuspeleihin, mutta odotusarvona ainakin itselle on näiden molempien osalta aika tasaväkinen taistelu muutamien muiden joukkueiden kanssa viimeisistä säälipaikoista.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPalle JuTi puolustukseen ja Saksmannin mukaan tällä jengillä lähdetään kauteen. Eli ei ole Kiiskinenkään tulossa.

Kiekollinen osaaminen on tuolla pakistolla järkyttävällä tasolla. Joko siellä tiedetään Lappalaisen, Gröndahlin varmaan tasonnostoon, tai Nousiainen on ottanut 20kg massaa. Muuten tuossa ei ole järkeä, että kiekollisuutta ei tuotu lisää.

Pakiston osalta on kyllä itsekkin ihmeteltävä, jos KalPa poffeissa pelaa. Hyökkäys ja mv-osasto on kyllä hyvällä Liiga tasolla.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★

Kilpeläiseen taitaa olla rajaton luotto jälleen :D
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kilpeläiseen taitaa olla rajaton luotto jälleen :D
Ja miksipä ei olisi? Huippukassarista edelleen kyse, koska on urheilullinen kaveri niin ikäkään ei niin paina. Kunnossa ollessaan pelannee 45peliä vähintään. Luotto on siis kova. Edelleen.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Ja miksipä ei olisi? Huippukassarista edelleen kyse, koska on urheilullinen kaveri niin ikäkään ei niin paina. Kunnossa ollessaan pelannee 45peliä vähintään. Luotto on siis kova. Edelleen.
Juu emmä sillä etteikö hyvää jälkeä sais aikaan, mutta tota puolustuksen vajaaks jättämistä meinasin. Et sama se ketä siellä puolustaa ku meillä on Eero maalissa :D Sitä vaan, että tekemistä tulee riittämään tälläkin visiitillä Kilpeläisellä varmasti.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Taimi pelasi huikean ensimmäisen kauden HIFK:ssa 2015-2016. Tuollaiseen tehoiluun ei varmastikaan ihan mahdottomasti löysäilystä johtuvia ohipelejä mahdu. Syksy 2016-2017 oli HIFK:ssa surkea. Silloin taisi painaa päälle kaukalon ulkopuoliset asiat ja suuri halu irtautua HIFK-sopimuksesta rahakkaan KHL-sopimuksen vuoksi. Ei kovin suoraselkäistä toimintaa, mutta selittää heikot otteet. Loppu kausi Kunlunissa sujui sitten erinomaisesti. Sitä minä vain, että mielialoille voi olla ihan järkeviä selityksiä takana.
Pelasi joo hyvän ekan kauden IFK:ssa. Oman muistikuvan mukaan olisi voinut mitata potentiaaliaan ulos paremminkin tuona kautena (7+25), sillä pelasi paljon Järvisen kanssa ja IFK pelasi äärimmäisen nopeaa paikatonta Stögölätkää voittaen runkosarjan. Sen jälkeen onkin mennyt kiukutellessa. KHL-kuviosta en tiedä, mutta toki 1 + 8 kahdeksaantoista peliin kuulostaa ihan mukiin menevältä saldolta – vaikka olisivatkin kakkossyöttöjä. Noita pelejä en siis nähnyt. Mitäs noista nyt sitten saadaan "yhteensä"? Pelaaja jolla on lyhyt OK-stintti KHL:ssä ja pari hyvää kautta liigassa?

Minä en ole nähnyt Taimea mielialapelaajana sanan perinteisssä negatiivisessa merkityksessä. Päinvastoin, minusta Taimi on pelannut Ässissä viimeiset puolitoista kautta isolla sydämellä. Ehkäpä jopa liian isolla ja on täten ajautunut kauaksi omista vahvuuksistaan. Erikoiset valmentajakuviot ovat myös saattaneet haitata keskittymistä itse peliin. Nyt aiempaa selkeämmässä toimintaympäristössä ennakoin Taimen paluuta huipulle.
"Liian isolla sydämellä" esim. viime kaudella 24 peliin 0+5 ja -16. Taimella tuppaa menemään pasmat sekaisin pienemmästäkin joten ei tosiaan ihme, jos valmentajakuviot ovat saattaneet haitata kaverin rautaista keskittymistä.

Ehdotan vetoa meidän kesken, johon saa ehdottaa muokkauksia ennen hyväksymistä: 20 € vetoa, että Taimi ei tee oman ennätyskautensa pisteitä ensi kaudella (32p).
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelasi joo hyvän ekan kauden IFK:ssa. Oman muistikuvan mukaan olisi voinut mitata potentiaaliaan ulos paremminkin tuona kautena (7+25), sillä pelasi paljon Järvisen kanssa ja IFK pelasi äärimmäisen nopeaa paikatonta Stögölätkää voittaen runkosarjan. Sen jälkeen onkin mennyt kiukutellessa. KHL-kuviosta en tiedä, mutta toki 1 + 8 kahdeksaantoista peliin kuulostaa ihan mukiin menevältä saldolta – vaikka olisivatkin kakkossyöttöjä. Noita pelejä en siis nähnyt. Mitäs noista nyt sitten saadaan "yhteensä"? Pelaaja jolla on lyhyt OK-stintti KHL:ssä ja pari hyvää kautta liigassa?

"Liian isolla sydämellä" esim. viime kaudella 24 peliin 0+5 ja -16. Taimella tuppaa menemään pasmat sekaisin pienemmästäkin joten ei tosiaan ihme, jos valmentajakuviot ovat saattaneet haitata kaverin rautaista keskittymistä.

Ehdotan vetoa meidän kesken, johon saa ehdottaa muokkauksia ennen hyväksymistä: 20 € vetoa, että Taimi ei tee oman ennätyskautensa pisteitä ensi kaudella (32p).

Ottamatta mihinkään kantaa, tuon tässä vaiheessa keskusteluun mukaan Taimen tilastoja runkosarjassa:
Liisassa 239o 21+74=95 0.40PPG +27
KHLssä 66o 6+17=23 0.35PPG -22

ja pudotuspeleissä
Liigassa 41o 5+9=14 0.34PPG +1
KHLssä 4o 2+1=3 0.75PPG -2
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Ottamatta mihinkään kantaa, tuon tässä vaiheessa keskusteluun mukaan Taimen tilastoja runkosarjassa:
Liisassa 239o 21+74=95 0.40PPG +27
KHLssä 66o 6+17=23 0.35PPG -22

ja pudotuspeleissä
Liigassa 41o 5+9=14 0.34PPG +1
KHLssä 4o 2+1=3 0.75PPG -2
Okei? Haluatko vetoon mukaan?
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
@Pekka Kaukalo paas vähän isompaa panosta niin joku hölmö vois lähteäkkin, et häviä mitään.

Olisin Taimen ensi kauteen tyytyväinen jos oma pää pysyy puhtaana. Kovaa Tommi pystyy edelleen pelaamaan ja eikä pisteiden tekokaan mikään ongelma olisi, mutta nyt pitää ensin keskittyä pappiin.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
En ole niin tyhmä kuin miltä näytän. Ei kai kukaan täysijärkinen lähde kanssasi tuohon vetoon?
En ole nähnyt sinua, joten en voi ottaa kantaa ulkonäköösi. Teen johtopäätöksiä ainoastaan kirjoitustesi pohjilta: Et ota mihinkään kantaa, mutta tuot "keskusteluun mukaan tilastoja"?! Meinaatko tosiaan, että muiden selaimilla ei pääse esim. eliteen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös