Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 097 607
  • 4 093
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka tää nyt tämän tulevan kauden voimasuhteita käsittelevä ketjun onkin en ymmärrä miksi Sörssellille on niin iso asia verrata omaa suosikkiaan johonkin "SaiPaan". Taitaa Ässät esim viimeiseen viiteen kauteen kerran ollut SaiPaa edellä runkosarjan päättyessä enkä näe tulevan kauden joukkueissakaan mitään siihen suuntaan viittaavaa etteikö sama meno jatkuisi. Tikulla toki silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta joillekin SaiPa on yhä vain se piskuinen häntäpään SaiPa jota se oli viimeeksi varmaan kohta jo lähemmäs vuosikymmen takaperin, sen jälkeen yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina playoffsjoukkue. No ei nyt ihan vuosikymmentä mutta ei paljon puutukkaan. Toisin kuin eräs patapaitainen tiimi.

Ainakin omissa kirjoissa alkaa viime vuosien perusteella kääntyä niin perin että pieni ja sympaattinen Ässät saapuu Kisapuistoon kun lähtee peliä katsomaan.
Niin kuinka iso asia se nyt sitten minulle on verrata Ässiä SaiPaan?

Ässien joukkue menee ensi kaudelle niin isolta osin uusiksi aina toimistoa ja valmennusta myöten, että tuo joukkue ei voi historiastaan ottaa mukaan mitään hyvää eikä mitään pahaa. Ja voi olla, että SaiPa on minunkin mielestä ennakkoon Ässien edellä, en ole tosissani näitä joukkeita keskenään kunnolla verrannut. Kunhan olen ajan kuluksi muutamia pikkiriikkisiä yksityiskohtia noissa arvioissa kommentoinut..
 
Barney

Jäsen
Niin kuinka iso asia se nyt sitten minulle on verrata Ässiä SaiPaan?
Ehkä se veisi tätä jo useamman päivän paikoillaan vellonutta keskustelua eteenpäin? Sinulla on selvästi näkemys näiden kahden joukkueen välisistä voimasuhteista, joten miksi et voi paljastaa sitä muille? Tässä on jo nyt useampi päivä keskustelu samasta aiheesta, mutta ainakin minulle sinun näkemyksesi on vieläkin aika hämärän peitossa.

Ja voi olla, että SaiPa on minunkin mielestä ennakkoon Ässien edellä, en ole tosissani näitä joukkeita keskenään kunnolla verrannut.
Eli olet nyt kritisoinut kuinka SaiPaa on yliarvostettu ja/tai Ässiä aliarvostettu ennakossani, kun arvioin tämä joukkueet käytännössä samalle viivalle (samat pisteet molemmilla). Olet kuitenkin sitä mieltä, että SaiPa saattaisi mennä sinun arviossasi jopa Ässien edelle? Tämä taitaa mennä samaan kastiin kuin se keskustelu Selinistä, jossa olit käytännössä samaa mieltä kanssani, mutta siitä huolimatta siitä väännettiin montaa sivua.
 
HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
SaiPa on kyllä varmaan eräänlainen jääkiekon Suomi. Jokainen vuosi aliarvioidaan rankasti, mutta silti jaksaa aina yllättää tavalla tai toisella. Kauden alla rosteri näyttää lähinnä Mestis tasolta, mutta silti vittumaisuudessaan täysin verrattavissa Jyppiin tai mennen ajan Bluesiin.

No jaa tästä hieman eri mieltä, kyllä Saipa on edellis vuosien voimasuhde ketjuissa(sun muualla) arvioitu yllättävänkin korkealle. Mm. Tirkkosen kausilla. Vastasivathan ne silti ennakkoodotuksia, mutta sulaminen Pleijareissa Jypille,Tappio Kärpille hyvästä taistelusta huolimatta, sekä pronssipelin tappio Lukkoa vastaan, niin se "THE season" on jäänyt odottamaan vielä itseään.

Jos se kuuluisa potentiaali realisoituu, niin Zabon Ja Ramun johdolla pomminvarmasti säälijoukue, ellei korkeammalla keväällä.
 
redpecka

Jäsen
Hauskaa kun nakkisota on nyt jo tulilla. Kaudella sitten nähdään kumpi kokkaa paremman kastikkeen.

@Roger Moore Tuossa kai tarkoitetaan pari vuotta myöhemmin tapahtunutta koitosta, jossa SaiPalla ei ollut oikein mitään mahista vaikka oli mcintyret ja raut ja siirtorajalla vielä kaapattiin polakki.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
@Roger Moore Tuossa kai tarkoitetaan pari vuotta myöhemmin tapahtunutta koitosta, jossa SaiPalla ei ollut oikein mitään mahista vaikka oli mcintyret ja raut ja siirtorajalla vielä kaapattiin polakki.
Ahaa. En nyt varsinaisesti sulamisena tuota pitäisi jos runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue voittaa sarjan.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaikka tää nyt tämän tulevan kauden voimasuhteita käsittelevä ketjun onkin en ymmärrä miksi Sörssellille on niin iso asia verrata omaa suosikkiaan johonkin "SaiPaan". Taitaa Ässät esim viimeiseen viiteen kauteen kerran ollut SaiPaa edellä runkosarjan päättyessä enkä näe tulevan kauden joukkueissakaan mitään siihen suuntaan viittaavaa etteikö sama meno jatkuisi. Tikulla toki silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta joillekin SaiPa on yhä vain se piskuinen häntäpään SaiPa jota se oli viimeeksi varmaan kohta jo lähemmäs vuosikymmen takaperin, sen jälkeen yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina playoffsjoukkue. No ei nyt ihan vuosikymmentä mutta ei paljon puutukkaan. Toisin kuin eräs patapaitainen tiimi.

Ainakin omissa kirjoissa alkaa viime vuosien perusteella kääntyä niin perin että pieni ja sympaattinen Ässät saapuu Kisapuistoon kun lähtee peliä katsomaan.

Itselleni ainakin Saipa on aina kuulunut näihin perinteisiin vahvoihin liigajoukkueisiin. Saipa on jo monena kautena ollut tosiaan pudotuspeleissä, mutta esimerkiksi ne parhaimmat onnistumiset eli esimerkiksi välieräpaikat tai mitalit ovat jääneet viime kausina haaveeksi. Kuitenkin ollut vahva suorittaja ja ainakin Ässille ihan sairaan paha vastustaja.

Ässät on aika vahvasti vielä leimautunut ensi kaudenkin osalta viime kauden floppisuorituksen johdosta. Se on tietysti ihan itse hankittu status, mutta harva taitaa muistaa, että kaudella 2017-2018 Ässät pelasi puolivälierissä Kärppiä vastaan eli selvitti itsensä kahdeksan joukkoon. Samalla kaudella taas Hpk taisi olla sijalla 12., mutta viime kaudella tuli jättipotti. Pointti on tässä se, että tulevalla kaudellakin joku tai jotkut joukkueet floppaavat ennakkoveikkailuihin nähden ja joku tai jotkut joukkueet taas ovatkin yllättävän hyviä. Parasta tässä on se, että kukaan ei sitä vielä tiedä. Onneksi syyskuusta lähtien voidaan katsoa nämä asiat sarjataulukosta.

Ässillähän on koko 2000-luku ollut melkoista vuoristorataa. 2006 tuli hopeaa, kolme vuotta myöhemmin oltiin liigakarsinnassa kirjaimellisesti yhden laukauksen päässä Mestiksestä ja vuonna 2013 tuli mestaruus. Ja viime kauden tuloksen tietävät kaikki. Itse olen kuitenkin ihan sairaan tyytyväinen noihin tärkeisiin saavutuksiin, eikä viime kauden floppisuoritus saanut minua etsimään köyttä. Melkoisen vaikea joukkue kuitenkin veikattavaksi tämä Ässät.

Valmentajat liittyvät oleellisesti näihin voimasuhteisiin. Kysyisinkin nyt heiltä, ketkä sen asian parhaiten tietävät eli Lukon ja Saipan kannattajilta. Molemmissa seuroissa valmentaja lähtee vetämään ainakin tällä hetkellä viimeistä sopimuskauttaan. Onko tulossa varma jatkopaperi vai katsooko seurajohto, miten kausi lähtee käyntiin? Onko kuulunut huhuja näiden valmentajien tulevaisuudesta tai mahdollisesti jopa uudesta työpaikasta? Ja jos joukkueen kausi lähtee syksyllä menemään täysin päin helvettiä, niin kuinka kauan seurajohdon kantti kestää? Niinhän se menee, että viimeistä sopimuskautta vievä valmentaja on helpompi laittaa ulos.
 
redpecka

Jäsen
Ahaa. En nyt varsinaisesti sulamisena tuota pitäisi jos runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue voittaa sarjan.
No juu ei varmaan. SaiPassa oli odotukset vaan ladattu niin tappiin, että mikään muu kuin mitali ei olisi riittänyt. En tiedä mitä alkuperäinen postaaja @HaZekki meinasi sulamisilla.

Mutta samaa mieltä hazekin kanssa, että kyllä SaiPaa aika hyvin korkealle veikkailtiin Tirkkosen viimeisinä vuosina.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä se veisi tätä jo useamman päivän paikoillaan vellonutta keskustelua eteenpäin? Sinulla on selvästi näkemys näiden kahden joukkueen välisistä voimasuhteista, joten miksi et voi paljastaa sitä muille? Tässä on jo nyt useampi päivä keskustelu samasta aiheesta, mutta ainakin minulle sinun näkemyksesi on vieläkin aika hämärän peitossa.

Eli olet nyt kritisoinut kuinka SaiPaa on yliarvostettu ja/tai Ässiä aliarvostettu ennakossani, kun arvioin tämä joukkueet käytännössä samalle viivalle (samat pisteet molemmilla). Olet kuitenkin sitä mieltä, että SaiPa saattaisi mennä sinun arviossasi jopa Ässien edelle? Tämä taitaa mennä samaan kastiin kuin se keskustelu Selinistä, jossa olit käytännössä samaa mieltä kanssani, mutta siitä huolimatta siitä väännettiin montaa sivua.
Olen ennemminkin ihmetellytja yrittänyt lähinnä kyseenalaistaa ja herättää keskustelua asioista. Mielipiteeni tosiaan on varmaankin hämärän peitossa, kun en sitä juurikaan ole tuonut ilmi. Tämä siksi koska SaiPan ja Ässienkin joukossa on niin paljon tuntemattomia pelaajia, että minun on lähes mahdotonta muodostaa jotain mielipidettä näistä kokonaisuuksista.
 
redpecka

Jäsen
Itse kun olen päässäni arvioinut aiemmin vaikka suosikkijoukkueeni SaiPan seuraavan kauden sijoitusta, aika paikkaansapitäväksi on osoittautunut seuraavanlainen kaava:

a) Uudet hankinnat ovat huippupotentiaalisia
b) Lähtijät olikin aika dedhedejä
c) Nuoret ovat vuoden kokeneempia
d) Möttönen teki nelosketjussa 6+2 pienellä peliajalla, nyt kun saanee lisää vastuuta on 10-15 maalia realismia.

Tästä päättelen jengini olevan vähintään sijalla kuusi.

Mutta sitten kun olen ikävän tylsä ja realistinen, oletan muillakin jengeillä olevan vastaavat potentiaalinsa olemassa mistä en ole jaksanut kiinnostua tarpeeksi niin vähennän oman jengini loppuarvaussijoituksesta kaksi pykälää. Tässä skenaariossa saadaan siis loppusijoitukseksi runkkarissa sija kahdeksan.

Tylsäähän tää on eikä herätä keskustelua, mutta kukin tavallaan. Ja edelläoleva on hypoteettinen. Laitan omat veikkaukseni veikkausketjuun jossain vaiheessa suosikkijoukkueeni osalta koskien ensi kautta.

Edelleen kiva lukea näitä hyviä arvioita voimasuhteista. Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Yhdestä asiasta täällä on varmaan kaikki samaa mieltä. Lukko ei voita vieläkään mestaruutta, kuin korkeintaan Pitsiturnauksessa.
Joskus teininä puhelin nähneeni kaiken sinä päivänä, kun Suomi on voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden, Suomi voittanut euroviisut ja Lukko minun elinaikanani Suomen mestaruuden. Minun matematiikallani todennäköisyys, että näkisin Lukon mestaruuden, lopputulos alkaa olemaan jo desimaaleja. Tärkeintähän on osallistuminen :) "vuodesta toiseen kovalla budjetilla".
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Itsehän olen joskus lähipiirissäni jopa sanonut, että voin lopettaa jääkiekon seuraamisen ja puolestani Lukko saa vaikka tippua divariin taikka lopettaa toimintansa, kunhan kerran elämässä koen Rauman Lukon Suomenmestaruuden.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, että seura ei merkitse minulle mitään, vaan pikemminkin voisin kuolla onnellisena. Lukko seurana on allekirjoittaneelle lähes kaikki kaikessa ja mestaruus olisi tunne mitä en pystyisi edes sanoin kuvailemaan.

Via Dolorosa Lukon kannattajana ehkä päättyy jonain päivänä ja itselleni sen merkitys olisi aivan valtava, ainutlaatuinen ja äärettömän tunteikas. Sitä ennen kuitenkin juodaan shamppanjat aina Pitsiturnauksen jälkeen.

Skool!
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä se sit on...yleisön pyynnöstä.... to

SaiPa

97 Hyökkäys yhteensä
9 Tomas Zaborsky (LW)
8 Teemu Ramstedt (C)
7,5 Joni Nikko (LW/RW)
7,5 Elmeri Kaksonen (LW/RW)
6,5 Micke Saari (W/C)
6,5 Santeri Virtanen (C)
6,5 Emil Oksanen (RW/LW)
6 Tomi Iso-Mustajärvi (C)
6 Anssi Löfman (C/W)
6 Matias Mäntykivi (C)
6 Ville Koho (C)
5,5 Aatu Luusuaniemi (RW)
5,5 Yaroslav Alexeyev (LW)
5,5 Topi Piipponen (LW)
5 Ville Vainikainen (LW/RW)

60,5 Puolustus yhteensä
8 Jere Seppälä (D)
7,5 Robin Salo (D)
7,5 Erik Autio (D)
7,5 Mario Grman (D)
6,5 Simo-Pekka Riikola (D)
6,5 Markus Kojo (D)
6 Jere Sneck (D)
5,5 Kasperi Torikka (D)
5,5 Veeti Vainio (D)

12 Molarit yhteensä
6 Karolus Kaarlehto
6 Niclas Westerholm

Ässät

100 Hyökkäys yhteensä
8 Otto Kivenmäki (C)
7,5 sami lähteenmäki
7,5 Lenni Killinen (RW/LW)
7,5 Tyson Spink (LW/RW)
7,5 Tylor Spink (C)
7,5 Peter Tiivola (C)
7,5 Mikko Salmio (LW/RW)
7 Aleksi Rekonen (W/D)
6,5 Niklas Appelgren (RW/LW)
6 Niko Kivelä (LW/RW)
6 Roni Hirvonen (C)
5,5 Valtteri Pihlajamäki (RW)
5,5 Jouka Juhola (LW/RW)
5,5 Miro Mäkinen (C)
5 Lauri Kulmala (C)

73 Puolustus yhteensä
8 Jyri Marttinen (D)
7,5 Tommi Taimi (D)
7,5 Simon Åkerström (D)
7,5 Jakob Stenqvist (D)
7 Aleksi Varttinen (D)
7 Markus Niemeläinen (D)
6 Teemu Vuorisalo (D)
6 Saku Salmela (D/F)
5,5 Juuso Ketola (D)
5,5 Aleksi Matinmikko (D/F)
5,5 Niklas Peltomäki (D)

13 Molarit yhteensä
7 Daniil Tarasov (G)
6 Sami Aittokallio (G)
 
Viimeksi muokattu:

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
@Sörsseli Vaadin perusteluita pariin kohtaan, koska eivät nämä arvosanat oikein linjassa ole. Jos potentiaali on vaikuttanut vahvasti Killisen ja Kivenmäen arvosanaan niin miksi arvioit kuitenkin Oksasen ja Virtasen huomattavasti heikommaksi? Ja jos ikä ja loukkaantumiset ovat vaikuttaneet Löfmanin ja Kohon arvosanoihin niin miksi Lähteenmäki ja Marttinen eivät ole kokeneet samaa kohtaloa?
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä idea laskea Ässiltä 11 puolustajan tasot yhteen vs SaiPan 9? Toki kokonaispisteillä ei sikäli ole merkitystä.
 
En varmaan tänään ehdin perustella mitään... ehkä sit huomenna. Eroahan näistä tulee paljoltikin siittä, että käytän hyvin mielelläni omia silmähavaintoja jos musta tuntuu, että mulla on hyvä kuva jostain pelaajasta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä idea laskea Ässiltä 11 puolustajan tasot yhteen vs SaiPan 9? Toki kokonaispisteillä ei sikäli ole merkitystä.
Noista jos piirrettäis kokonaisvoimasuhteita kuvaavat mittarit, niin sit täytyis keksiä jotain juonia. Eri roolissa eri arvo pisteillä jne... Lisäksi ympäristötekijät ja muut hässäkät vaikuttais sitten niihin... Tää on vaa tällästä raakadataa... Ja täytyy sanoa, että jo tällä otannalla tämä homma on ihan perseestä. Ja puolen numeron tarkkuudella arviointi ei ole tarpeeksi tarkka....
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
En varmaan tänään ehdin perustella mitään... ehkä sit huomenna. Eroahan näistä tulee paljoltikin siittä, että käytän hyvin mielelläni omia silmähavaintoja jos musta tuntuu, että mulla on hyvä kuva jostain pelaajasta.

Eli toisin sanoen fanipoikailmiöstä? Nähdään oman joukkueen pelaajissa paljon hyvää ja potentiaalia, sekä kieltäydytään näkemästä omissa riskejä. Muiden joukkueiden pelaajia kun sitten ei tunnekaan niin hyvin, niin jää ne samat hyvät asiat ja potentiaalit näistä näkemättä.
 
Itse kutsun sitä haukansilmäskoutti-ilmiöksi.
 
Barney

Jäsen
@Sörsseli Vaadin perusteluita pariin kohtaan, koska eivät nämä arvosanat oikein linjassa ole. Jos potentiaali on vaikuttanut vahvasti Killisen ja Kivenmäen arvosanaan niin miksi arvioit kuitenkin Oksasen ja Virtasen huomattavasti heikommaksi? Ja jos ikä ja loukkaantumiset ovat vaikuttaneet Löfmanin ja Kohon arvosanoihin niin miksi Lähteenmäki ja Marttinen eivät ole kokeneet samaa kohtaloa?
Joku saattaisi kysyä myös, että miten Mikko Salmiosta saa pisteen paremman kuin Elmeri Kaksonen ja miten Niklas Appelgren on muka yhtä hyvä kuin Kaksonen. Puhumattakaan siitä, että Otto "16 pistettä Liigassa" Kivenmäki on yhtä hyvä kuin viitenä kautena Liigassa 30 pistettä rikkonut Teemu Ramstedt (parhaalla kaudella 52 pistettä). Joku saattaisi myös kyseenalaistaa sen, että Allsvenskanista hankitut puolustajat arvotetaan yhtä hyviksi kuin viime kaudella KHL:ssä (tosin heikossa joukkueessa) top-4 minuutteja pelannut puolustaja. Olisi tuossa ehkä muutakin huomautettavaa, mutta nuo ovat selvästi ne räikeimmät kotiinpäinvedot.
 
Niin tai puoli kautta jumbojoukkueessa paineettomia minuutteja pelannut Varttinen on pisteen verran parempi kuin Riikola tai Kojo. Lisäksi kolme kautta Liigaa pelannut Sneck on samaa tasoa Ässien junnupakkien kanssa ja heikompi verrattuna esim. Vuorisaloon.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensinnäkin vilpittömät kiitokset naapurin "haukansilmäskoutille", että teki arvostelun. Ylhäällä onkin jo tullut ilmi ne asiat, jotka aivan selkeästi pistävät silmään, eikä mitenkään ole linjassa toisiinsa, joten en rupea toistamaan tässä viestissäni niitä. Nostaisin kuitenkin Ässistä ylös, miten Taimi on mielestäsi samaa tasoa, kuin 2 nuorta Allsvenskan puolustajaa? Taimille kuuluu vähintään piste enemmän, taikka vastaavasti näille kahdelle piste vähemmän saattaisi olla lähempänä totuutta. Eiköhän Zaborskyn kuuluisi ainukaisena olla myös 10 pelaaja.

Itseni osalta asia on puolestani tässä, mutta toivon kuitenkin sinulta vastausta Barneylle ja Saukolle. Selkeitä epäkohtia ja erittäin kyseenalaisia pisteytyksiä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Koitan huomenna käydä noita peajaakohtaisia perteluja läpi. Yleisenä infona perusteluista sen verran, että pisteytys on lähtenyt suunnilleen ajatuksest:

Hyökkääjät
10 ehdotonta eliittiä
9 hyvä ykkösketun pelaaja
8 hyvä kakkosketjun pelaaja
7 hyvä kolmosketjun pelaaja,,, ei haittaa vaikka pelais 15 minuuttia matsissa.
6 hyvä nelosketjun pystyy pelaamaan suunnilleen +/-0 peliä...eli ei ole pahasti taakaksi joukkueelleen
5 nää kaverit selviää hyvänä päivänä ilman miinuksia
4 ei pitäis olla mitänä asiaa jäälle

Pakit aika lail samallai
10 ehdotonta eliittiä
9 hyvä ykkösparin pakki
8 hyvä kakkosparin pakki
7 hyvä kolmosparin paki,,, ei haittaa vaikka pelais 15 minuuttia matsissa.
6 hyvä nelosparin pakki.. pystyy pelaamaan suunnilleen +/-0 peliä...eli ei ole pahasti taakaksi joukkueelleen
5 nää kaverit selviää hyvänä päivänä ilman miinuksia
4 ei pitäis olla mitänä asiaa jäälle

Käytän aina ennemmin omaa ariviota pelaajasta jos minulla joku mielikuva pelaajasta on olemassa. Itse ainakin luen huomattavasti mieluummin kannatajien omista mielipiteistä kuin jotain eliteprospects raportteja eri muodoissa. Valitettavasti tämä aiheutaa helposti sen, että ne pelaajat jotka omasta mielestäni tunnen saavat huonompia tai parempia arvosanoja kuin joku muu tekstitv verrokki...

Riikolasta ja Kojosta sen verran, että nämä kaverit on saanut saman arvosanan kuin Saku Salmela. Tuo kasikko ei tilastoskouttauksen perusteella näytä kovinkaan hääppöselle ja Sneck tais näyttää vielä huonommalle. Tämän profiilin pelaajien arvioiminen tekstitv:llä on ihan yhtä tyhjän kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös