Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2018–2019

  • 800 150
  • 2 283
Tila
Viestiketju on suljettu.

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eiköhän nuo rungon tärkeimmät palaset ole pääsääntöisesti ykköskierroksen kärkipään varauksia? Kakkoskierroksesta lähtien alkaa mennä jo aikamoiseksi arpapeliksi. En nyt lähde kaivamaan dataa ja spekuloimaan sillä, mutta tällainen perstuntuma on.

Joo, mutta arpapelissä ei voi voittaa, jos ei ole arpoja. Columbuksen nykyrosterista 11 pelaajaa on omia varauksia eivätkä kaikki ole edes ykköskierrokselta. Kun päälle lasketaan omilla varauksilla (lähinnä siis Ryan Johansen) hankitut pelaajat niin voi hyvin sanoa, että runko on draftin päälle rakennettu. Keklu on win now -moodissa ja kaupoissa syödään lähinnä tulevaisuutta 4-5 vuoden päästä jolloin puikoissa voi olla jo uusi GM.

Noin ylipäänsä NHL-varauksia taidetaan silti hiukan yliarvostaa NFL:n matkimisen takia. NFL:ssä pelaajat ovat 3 vuotta vanhempia, isoissa yliopistopeleissä marinoituneita ja valmiina hyppäämään tähdiksi heti liigaan tullessaan. Kun vielä peliurat ovat lyhyitä ja niistäkin ensimmäiset 4-5 vuotta menevät halvalla tulokassopparilla niin varausvuoroja arvostetaan syystäkin suuresti. NHL:ssä tulokassoppari on vain 3 vuotta ja UFAksi tullaan uran suhteen aikaisin ja varaukset tehdään Amerikan ammattilaissarjoista kaikista nuorimpina (NBA keskimäärin 19 vuotta, MLB ja NFL 21-22 vuotta) joten varausvuoroilla ei pitäisi olla samanlaista painoarvoa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt kun Murray on Anaheimissa joukkuettaan tarkkaillut valmentajan paikalta niin todennäköisesti hän ei ole pitänyt siitä mitä on nähnyt Montourin suhteen. Itse olen kyllä aina pitänyt Montouria hyvänä pakkina ja olisi kelvannut Pittsburghiin.
 
Ralph

Jäsen
On kyllä taas tarkkaan laskettu palkat ja bonukset. Varsinainen palkka pyörii seitsemän ja yhden miljoonan haitarissa. Toki mahdollista työsulkua tuossa ajatellaan ja siis Stonen näkökulmasta.
 
Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Mark Stonelle jatkot Vegasiin, Lebrunin mukaan.

8.vuotta, 76 miljoonaa. 9.5AAV

Voi olla Stone tyytyväinen. Kuch ottaa saman verran Tampassa. Toki kevyemmällä verotuksella, mutta kuitenkin. Itse pidän Stonea semmoisena 7-7,5 miljoonan miehenä. Äärimmäisen paha ennakkotapaus myöskin, kun pitää Tampan löytää Pointille sopiva raha.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

En nyt tiedä mihin perustui, mutta joku MacKenzie tai Dreger huhuili, että Detroit olisi tekemässä offer-sheettiä Brayden Pointille.

Noin 8.5M - 10.5M tarjouksella kompensaatio olisi kaksi ykköstä + 2nd + 3rd. Neljän ykkösen palkkoja ei varmasti lähdetä tarjoamaan.

Tarkoituksena ei välttämättä ole edes saada miestä, vaan aiheuttaa Divisioonavihulaiseen palkkakatto-ongelma, joka sitten ajaa vuosien saatossa jengiä pikkuhiljaa alas huipulta.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Ihan hyvä sopimus Vegasille, mutta katselin heidän capin tulevan nyt lähes tappiin ja siellä on viidellä hyökkääjällä ja kakkosveskarilla sopimus loppumassa. Miten saavat esim. Karlssonin katon alle?
 
Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ihan hyvä sopimus Vegasille, mutta katselin heidän capin tulevan nyt lähes tappiin ja siellä on viidellä hyökkääjällä ja kakkosveskarilla sopimus loppumassa. Miten saavat esim. Karlssonin katon alle?

Ei kai W. Karlsson palkankorotusta ole saamassa? Viime kauden 78 pisteestä tippumassa noin 50 pisteen mieheksi, minkä voi realistisesti odottaa olevan lähempänä todellista tasoa kuin tuo huima edelliskausi.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Ei kai W. Karlsson palkankorotusta ole saamassa? Viime kauden 78 pisteestä tippumassa noin 50 pisteen mieheksi, minkä voi realistisesti odottaa olevan lähempänä todellista tasoa kuin tuo huima edelliskausi.

Siellä on silti palkat lähes katossa, ehkä 1-2 milliä tilaa. Kyllä Karlssonkin sen vähintään saman saa kuin tällä kaudella. Tuohon päälle ainakin neljän pelaajan palkat. Tietenkin jos joku tarjoaisi OS:n Karlssonista. Sitten pitäisi saada viiden pelaajan palkat parin millin sisään.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Haula/Eakin-kaksikosta toinen ja/tai Miller ovat sieltä aika helposti liikuteltavia pelaajia. Tuolle ensin mainitulle hyökkääjäkaksikolle kun ei edes oikein ole molemmille tilaa top-9:ssä (olettaen Pirrin pitävän paikkansa siellä, tai sitten vaikka Glassin olevan valmiina NHL:ään ensi kaudella), ei ainakaan keskikaistalla. Miller on taas ihan korvattavissa oleva puolustaja, mutta aina jostain löytyy yv-spesialistille tarvetta. Tuosta kolmikosta on siis helpolla saatavilla tarpeelliset palkkasäästöt ilman että tarvitsee luopua kenestäkään oikeasti tärkeästä pelaajasta.

En nyt tiedä mihin perustui, mutta joku MacKenzie tai Dreger huhuili, että Detroit olisi tekemässä offer-sheettiä Brayden Pointille.

Noin 8.5M - 10.5M tarjouksella kompensaatio olisi kaksi ykköstä + 2nd + 3rd. Neljän ykkösen palkkoja ei varmasti lähdetä tarjoamaan.

Tarkoituksena ei välttämättä ole edes saada miestä, vaan aiheuttaa Divisioonavihulaiseen palkkakatto-ongelma, joka sitten ajaa vuosien saatossa jengiä pikkuhiljaa alas huipulta.

Ei kai Yzerman nyt ensi töikseen lähde vittuilemaan vanhalle työnantajalleen?

Toisekseen ei se pelkkä tarjouksen tekeminen riitä vaan pitäisi siihen saada vielä pelaajan allekirjoitus. Aika alhaiseksi saisi jäädä Tampan tarjous jos vaikka Detroit löisi tuon alimman 8.5 miljoonaa pöydälle ja Point siihen suostuisi. Tampan veroedulla vastaava tarjous lienee jossain 7 miljoonan paikkeilla? Vai olisiko tässä Pointinkin osalta taktikointia ja siten vaan tarkoitus saada Tampasta suurempi palkka ja olisi valmis ottamaan sen eteen riskin että edessä olisikin siirto Detroitiin jos Tampa ei vastaa tarjoukseen?

Voi olla Stone tyytyväinen. Kuch ottaa saman verran Tampassa. Toki kevyemmällä verotuksella, mutta kuitenkin. Itse pidän Stonea semmoisena 7-7,5 miljoonan miehenä. Äärimmäisen paha ennakkotapaus myöskin, kun pitää Tampan löytää Pointille sopiva raha.

Tampassa ja Vegasissa on käsittääksen identtinen verotus, ainakin osavaltiotasolla, että ihan suoraan noita Stonen ja Kucherovin sopimuksia voi verrata ilman verotusasioita.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ei kai Yzerman nyt ensi töikseen lähde vittuilemaan vanhalle työnantajalleen?

Toisekseen ei se pelkkä tarjouksen tekeminen riitä vaan pitäisi siihen saada vielä pelaajan allekirjoitus.

Tämä. Plus että vaikka Yzerman Hollandin penkin sitten joskus periikin, niin aika epätodennäköiseltä tuntuu ainakin omien ajatelmieni mukaan Pointin olevan missään määrin kiinnostunut organisaatiosta, jossa seuraavat X vuotta menee täydelliseen rebuildiin.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt tiedä mihin perustui, mutta joku MacKenzie tai Dreger huhuili, että Detroit olisi tekemässä offer-sheettiä Brayden Pointille.

Noin 8.5M - 10.5M tarjouksella kompensaatio olisi kaksi ykköstä + 2nd + 3rd. Neljän ykkösen palkkoja ei varmasti lähdetä tarjoamaan.

Tarkoituksena ei välttämättä ole edes saada miestä, vaan aiheuttaa Divisioonavihulaiseen palkkakatto-ongelma, joka sitten ajaa vuosien saatossa jengiä pikkuhiljaa alas huipulta.

Hankala nähdä etteivät mätsäisi, ja vieläpä olisi varsin tyytyväisiä tuommoiseen soppariin. Tilaa tehdään varmasti muualta. Sitten täytyy miettiä, miksi Point haluaisi siirtyä Floridan lämmöstä NHL:n nykyhetken parhaasta joukkueesta umpisurkeaan Detroitiin?

Näitä syitä voisivat olla esim.
1) järkyttävän ylihintainen soppari
-> ei täsmää, tämä olisi lähinnä markkinahintainen
2) lyhyt soppari, jolla pääsisi rahastamaan UFA:na nopeammin
-> oletuksena että Tampa haluaa ensisijaisesti pitkää sopparia
-> tolla kompensaatiolla täytyisi olla maksimissaan 5v-sopimus, eli Point uhraisi vain yhden UFA-vuoden
-> periaatteessa mahdollista, mutta pidän epätodennäköisenä, että Point suostuisi moiseen soppariin
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: F#21

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jos Point saa tänä keväänä nimensä kannuun, niin en ihmettelisi jos urahaaste perinteisessä organisaatiossa isolla liksalla sen jälkeen kiinnostaisi (sen verran, että laittaisi nimen paperiin ja katsoisi, miten kävisi).

Tarjoushan olisi sitten se 10,5, koska käytännössä offer sheeteissä kannattaa tarjota maksimia kyseisellä varauskorvausmäärällä. Eikä Wingsillä taida hetkeen olla capin kanssa tiukkaa.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Voi olla Stone tyytyväinen. Kuch ottaa saman verran Tampassa. Toki kevyemmällä verotuksella, mutta kuitenkin. Itse pidän Stonea semmoisena 7-7,5 miljoonan miehenä. Äärimmäisen paha ennakkotapaus myöskin, kun pitää Tampan löytää Pointille sopiva raha.

Kummassakaan Floridassa tai Nevadassa ei ole osavaltioveroa (State rate), vaan pelkkä liittovaltion vero (Federal rate 36,63%). Myöskään Texas ja Tennessee eivät kerää lainkaan osavaltion veroa. USA:n puolella Kaliforniassa pelaavat joutuvat maksamaa tuloistaan eniten veroa, kun siellä on Federal raten päälle vielä 13% State rate. Luonnollisesti NHL-pelaajat maksavat noin puolet veroistaan vieraspelikaupunkien osavaltiolle, koska ovat ns. kiertäviä taiteilijoita. Aika mutkikkaita nuo verohommat ovat tuolla jenkkilässä Ja siihen päälle vielä Kanadan omat systeemit.

CapFriendysta pystyy katsomaan noita veroprosentteja. Stonelle jää nyt Vegasissa käteen karkean arvion mukaan reilut 6M tuosta 9,5M vuosipalkasta. Jos olisi tehnyt saman sopimuksen Ottawaan, niin Ontarion verotuksen jälkeen käteen jäävä osuus olisi "vain" 4,45M taalaa. Voittaa siis vuodessa pyöreät 1,5 miljoonaa kun pelaa Nevadassa.
 
Viimeksi muokattu:

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kovasti näistä offer sheeteistä aina huudellaan ”insiderien” yms. toimesta kun kesä lähestyy.
Viimeisin taitaa olla v. 2013 O` Reilly sheet ja Penner v. 2007 viimeisin jota ei matchattu.
Eli uskon kun näen.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Point saa tänä keväänä nimensä kannuun, niin en ihmettelisi jos urahaaste perinteisessä organisaatiossa isolla liksalla sen jälkeen kiinnostaisi (sen verran, että laittaisi nimen paperiin ja katsoisi, miten kävisi).

Tarjoushan olisi sitten se 10,5, koska käytännössä offer sheeteissä kannattaa tarjota maksimia kyseisellä varauskorvausmäärällä. Eikä Wingsillä taida hetkeen olla capin kanssa tiukkaa.

Sivuhuomiona: Capfriendlyn mukaan maksimi (2st, 1nd, 1rd -kompensaatiolle) näyttäisi olecan 10 148 302 dollaria AAV. Eli noilla pickeillä Detroit voisi tarjota maksimissaan 50 741 510 dollarin arvoista sopparia. Noh, tuskinpa ihan noin tarkkaan taalalleen laskivat, mutta on tuossakin ihan kiva potti.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Stone oli ensimmäinen näistä kovista UFA-pelaajista, joka teki sopimuksen. Häntä edelsivät Silfverbergin ja Staalin sopimukset. Tehdäänkö nyt vain S-alkuisten pelaajien kanssa sopimuksia?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sivuhuomiona: Capfriendlyn mukaan maksimi (2st, 1nd, 1rd -kompensaatiolle) näyttäisi olecan 10 148 302 dollaria AAV. Eli noilla pickeillä Detroit voisi tarjota maksimissaan 50 741 510 dollarin arvoista sopparia. Noh, tuskinpa ihan noin tarkkaan taalalleen laskivat, mutta on tuossakin ihan kiva potti.

Tämä perustuu viime kauden capiin ja 83M capilla se tarjoushaarukka on noin 4% enemmän.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
CapFriendysta pystyy katsomaan noita veroprosentteja. Stonelle jää nyt Vegasissa käteen karkean arvion mukaan reilut 6M tuosta 9,5M vuosipalkasta. Jos olisi tehnyt saman sopimuksen Ottawaan, niin Ontarion verotuksen jälkeen käteen jäävä osuus olisi "vain" 4,45M taalaa. Voittaa siis vuodessa pyöreät 1,5 miljoonaa kun pelaa Nevadassa.

Tämän mukaan ei jäisi "kuin" 4,3m käteen. Toki tuosta escrowista tullee jotain takaisin.

Mark Stone Hit The Tax Jackpot With Trade To Vegas Golden Knights
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tämän mukaan ei jäisi "kuin" 4,3m käteen. Toki tuosta escrowista tullee jotain takaisin.

Mark Stone Hit The Tax Jackpot With Trade To Vegas Golden Knights

Voisivat tuohon escrowiin ujuttaa veroprosenttitasoituksen siten, ettei minkään jengin välillä olisi verotuksen+escrown jälkeen mitään eroa käteen jäävään summaan.

Aika simppeliä olisi luoda järjestelmä, jos jotakuta vaan kiinnostaisi. Isommat pidätykset niiltä, kellä on sitä veroetua ja niinpoispäin. Palautukset sitten vaikka tasan.
 
Eikö tuo olisi silti aika hankalaa kun tuohon kai vaikuttaa vielä se mikä on pelaajan kotipaikka ja paljonko maksetaan allekirjoitusbonuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös