Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 238 067
  • 28 696

keijjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, C.Coyle
Mikä se on se juttu miks suomalaisten pitää olla auttamassa Afrikan tai Lähi-Idän ihmeitä? Maailman halailut sit voi jättää ihan omaan arvoonsa. Oikeesti onko sillä jotain järki peräistä syytä?

Itse pienessä ahtaassa mielessä koittanut keksiä mikä tässä on homman juju?
 
Tavallaan olet väärässä, koska silloin ammoinkaan sillä ei paikallisille juuri ollut merkitystä mistä tulivat, kun maita pakkolunastettiin ja asutettiin suoraan koteihin. Mitään tällaista ei nyt ole edes näköpiirissäkään, joten älämölö valheiden saattelemana on vastenmielistä.

Ei "tavallaan väärässä", vaan täysin oikeassa. Suomi huolehti omista kansalaisistaan pakkoraossa.

Sinänsä, kun tätä "keskustelua" on tullut jonkin verran seuranneeksi, tälle hysteeriselle joukolle on omaan mieleen noussut osuva nimike: narkissos (narsisti, kitupiikki, sosiopaatti) näihin kolmeen tuntuu perustuvan lähes jokainen ns. "kriittinen" kommenteeraus. Se on murheellista.

"Keskustelu" on ainakin loistava sanavalinta sinun kohdallasi. Lähes jokaiseen viestiisi muistat ujuttaa sinun kanssasi eri mieltä oleville solvauksia. Rasisti, fasisti, narsisti, kitupiikki, sosiopaatti... Sitten heittelet sekaan lisää omaa mutuiluasi. Kuka täällä onkaan hysteerinen? Taisin kirjoittaa tässä jokin aika sitten hieman pidemmän vastineen sinulle. Joukossa oli myös kysymyksiä, mutta ilmeisesti vastaaminen osoittautui liian haastavaksi. Jatkat mieluummin totutulla linjallasi.

Tosiasioiden pohjalta pohtiminen ei selvästi jaksa innostaa, vaan levitellään omia ennakkoluuloja ja perusteettomia pelkoja, ollaan laihialta ihmisten hädän edessä ja suhtaudutaan kelpo sosiopaattisesti heidän kohtaloonsa. Minkäänlaisia järjellisiä ratkaisuja asiaan ei jakseta edes pohtia, koska poliittisesti ajattelevat paljastaisivat maalanneensa itsensä nurkkaan. Tragikoomistahan tämä on, mutta samalla vaarallista.

Poliittisesti ajattelevat paljastaisivat maalanneensa itsensä nurkkaan? Väitätkö nyt, että sinä et ajattele tätä kriisiä poliittisesti, vaan tosiasioiden pohjalta? Ja sinun kanssasi erilaisia ratkaisuja kannattavat ovat narsisteja? Tähän varmaankin vastaat tyyliin: "ei erilaisia, vaan rasistisia ratkaisuja kannattavat"...

Substanssin puutteen ja lausuntojen tyhmyyden perusteella meillä on vielä historian osaamattomin ulkoministeri, kun tarvittas jotain ihan muuta. Ongelma meillä tässä maassa on, mutta sitä ei tuo maahan tulijat.

Mitkä ovat olleet erityisen tyhmiä lausuntoja? Ovatko ne tyhmiä, koska eivät vastaa omaa (tekstiesi perusteella marxilaisuuteen päin kallella olevaa) maailmankuvaasi?
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minun subjektiivisen näkemykseni mukaan maahanmuuttajat ovat kuitenkin suomalaisia hanakampia tekemään ns. paskaduuneja. Osittain se on pakon sanelemaa ja osittain asennekysymys. Tuo lätinä suomalaisten työttömien asemasta suhteessa maahanmuuttajiin on kuitenkin typerää, koska näillä kahdella asialla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Varsinkin kun tiedetään maahanmuuton myös luovan työpaikkoja.

Melko subjektiivinen näkemys kyllä todellakin, kun tiedämme tämän hetken suurimman turvapaikanhakijavirran (vai onko kakkosena?) tulevan somaliasta. Kun lisäksi tiedämme somaleista (joita siis on ollut jo 20v Suomessa, aikaa on ollut yllin kyllin työllistymiselle) noin 10-20 %:n olevan työelämässä mukana, voidaan kyllä sanoa että he eivät todellakaan ole hanakkaa sorttia työntekemisen suhteen. Ulkomuistista heittäisin, että tämän hetken toiseksi suurimman lähtömaa Irakin kansalaiset eivät ole Suomessa työllistyneet kovinkaan kelvollisesti, olisiko luokkaa 35% töissä. (Äkkiähän nämä tarkat luvut noheva etsii)

Alkaako taas yleistymään argumentti, että saadaan turvapaikanhakijoilla huoltosuhde paranemaan? Mielestäni jossain vaiheessa vallitsi yleisessä keskustelussa "konsensus", että ei näitä voi taloudellisin perustein ajatella ja "kaikki" myönsivät turvapaikanhakijoiden olevan suuressa mittakaavassa selkeä kuluerä. Nyt kuitenkin on taas näitä "ne tulee hymyileviksi bussikuskeiksi ja siivoojiksi" argumentteja alkanut näkymään enemmän. Noh, eiköhän ne siitä äkkiä taas hiljene, koska ne on äärimmäisen helppo ampua alas. Tänne jäävistä turvapaikanhakijoista mutulla vähintään 80% on somaleja, irakilaisia ja afgaaneja, näiden työllisyysprosentit vaan esiin ja keskustelu on aikalailla siinä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Voin olla hakoteillä, mutta kokemus on, että ihan Italiassa ja espanjassakin on miehillä tapana näin naisia huomioida. Exäni oli aivan puissa, kun oltiin italiassa, kun blondille eivät pelkästään huudelleet ja vislailleet, vaan kaikkialla, kun oli mahdollista, pyrkivät hipelöimään. Kulttuurierohan tämä oli, ei siellä mikään raiskaus ollut yrityksenä, mutta onhan se tottumattomalle viheliäistä.
No en varsinaisesti raiskauksestakaan heti syyttämässä ole. Silti on todella epämiellyttävää tuo huutelu, välillä jopa hiukan pelottavaa. Baareissakin huomaa, että monet ovat päällekäyvempiä kun suomalaiset miehet, eivätkä usko kun sanoo ei.

Todellakin ahdisti myös se tyyppi, joka seurasi minua pyörällä kun kävelin kaupungilta kotiin.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Melko subjektiivinen näkemys kyllä todellakin, kun tiedämme tämän hetken suurimman turvapaikanhakijavirran (vai onko kakkosena?) tulevan somaliasta. Kun lisäksi tiedämme somaleista (joita siis on ollut jo 20v Suomessa, aikaa on ollut yllin kyllin työllistymiselle) noin 10-20 %:n olevan työelämässä mukana, voidaan kyllä sanoa että he eivät todellakaa ole hanakkaa sorttia työntekemisen suhteen. Ulkomuistista heittäisin, että tämön hetken toiseksi suurimman lähtömaa Irakin kansalaiset eivät ole Suomessa työllistyneet kovinkaan kelvollisesti, olisiko luokkaa 35% töissä. (Äkkiähän nämä tarkat luvut noheva etsii)
En ole kysellyt passeja ihmisiltä, mutta ainakin niissä paikoissa missä minä liikun, muodostavat virolaiset, venäläiset ja lähi-idästä tulevat sekä arfikkalaistaustaiset merkittävän suuren osuuden näiden paskaduunien tekijöistä. Onko sulla erilainen käsitys? Missään en ole väittänyt mamujen olevan mikään helposti työllistettävä joukko, mutta jos se somali on valmis tekemään töitä niin silloin se on suomalaista todennäköisemmin valmis tekemään myös paskatöitä. Siksi suomalaisten työttömien ja mamujen työllistyminen ei ole toisiltaan pois. Jos nyt olisi muutenkaan.

Alkaako taas yleistymään argumentti, että saadaan turvapaikanhakijoilla huoltosuhde paranemaan? Mielestäni jossain vaiheessa vallitsi yleisessä keskustelussa "konsensus", että ei näitä voi taloudellisin perustein ajatella ja "kaikki" myönsivät turvapaikanhakijoiden olevan suuressa mittakaavassa selkeä kuluerä. Nyt kuitenkin on taas näitä "ne tulee hymyileviksi bussikuskeiksi ja siivoojiksi" argumentteja alkanut näkymään enemmän. Noh, eiköhän ne siitä äkkiä taas hiljene, koska ne on äärimmäisen helppo ampua alas. Tänne jäävistä turvapaikanhakijoista mutulla vähintään 80% on somaleja, irakilaisia ja afgaaneja, näiden työllisyysprosentit vaan esiin ja keskustelu on aikalailla siinä.
Et viitsisi laittaa sanoja mun suuhun. Ei keskustelemisesta tule oikein mitään jos mutkat vedetään noin suoriksi. Humanitääriset maahanmuuttajat eittämättä ovat kuluerä, mutta mä mielummin keskityn pohtimaan mahdollisuuksia sen kuluerän pienentämiselle kuin meuhkaamaan intternetissä kärjistettyjä mielipiteitä ilman ratkaisuehdotuksia ja linkkailemaan jokaisen mahdollisen negatiivisen uutisen ja kommentin, joka aihetta mukamas sivuaa.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä

Kuluerä pienenee helposti ja siihen on täällä ehdotettu jo sitä ja tätä ja vaikka mitä muutakin.

Ehdottaisin että: Rajat kiinni ja maahan vain pakolaiset, mikä vähentäisi tätä turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa kuluerää noin 80%. Kelpaako?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kantaväestö suhtautuminen oli samanlaista sotien jälkeen, vaikka suurinpiirtein samaa kieltä puhuivatkin. Määrä oli kuitenkin satakertainen tämän päivän tilanteeseen verrattuna ja yhteiskunta säilyi.

Maiden luovutus tietysti aiheutti mutinaa, mutta bättre folke sai vapautuksen ja he olivat suurimmat evakoiden vihaajat ja syrjijät. Näin evakon jälkeläisenä ja hänen kertomustensa perusteella tulee oksennus suuhun joka kerta, kun rotuoppipuolueen Pikku-Calle alkaa saarnaamaan rasismista.

Tapaus Eronen on aiheuttanut taas aika hallitsemattomia naurunpyrskähdyksiä. Ne ketkä täälläkin olivat aikoinaan kantamassa raippoja ja risuja ruoskintaa ja noitaroviota varten, nuolevat nyt maata Kuningatar Helenan jalkojen alla. Tie kapisesta natsihuarrasta suvaitsevaisuuden shaahittareksi on näköjään hämmästyttävän lyhyt.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Melko subjektiivinen näkemys kyllä todellakin, kun tiedämme tämän hetken suurimman turvapaikanhakijavirran (vai onko kakkosena?) tulevan somaliasta. Kun lisäksi tiedämme somaleista (joita siis on ollut jo 20v Suomessa, aikaa on ollut yllin kyllin työllistymiselle) noin 10-20 %:n olevan työelämässä mukana, voidaan kyllä sanoa että he eivät todellakaan ole hanakkaa sorttia työntekemisen suhteen. Ulkomuistista heittäisin, että tämän hetken toiseksi suurimman lähtömaa Irakin kansalaiset eivät ole Suomessa työllistyneet kovinkaan kelvollisesti, olisiko luokkaa 35% töissä. (Äkkiähän nämä tarkat luvut noheva etsii)
.

Surkeat ovat luvut, myös Irakilaisilla. Tämä lainaus Halla-Ahon blogista (linkki alla)

Kuten tunnettua on, Suomen näkyvin, äänekkäin ja monikulttuuriselta rikastuttavuuskertoimeltaan merkittävin vähemmistö, somalit, ei suoriudu erityisen hyvin työmarkkinoilla. Maassamme asuvien Somalian kansalaisten työllisyysaste on 13,2%. Koska somaleita näkee usein tulkkeina, monikulttuurikoordinaattoreina ja vastaavina, on syytä olettaa, että "oikeissa" (ts. muitakin kuin työntekijää itseään hyödyttävissä) töissä heitä on huomattavasti vähemmän. Huonommin menee ainoastaan irakilaisilla (13,1%) ja myanmarilaisilla (9,8%), joskin viimemainittuja on Suomessa niin vähän, että luvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia.

Maahanmuuttajien työllistymisestä

Jos joku tosiaan on niin saatanan naiivi ja typerä, että kuvittelee näistä maista tulevista ihmisistä olevan meille mitään muuta kuin sukupolvien mittaista valtavaa taloudellista riesaa, niin haluaisin myydä hänelle kaverini Arskan kuivan maan mummonmökin Kytöjärveltä miljoonalla Eurolla.
 
Viimeksi muokattu:

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mikä se on se juttu miks suomalaisten pitää olla auttamassa Afrikan tai Lähi-Idän ihmeitä? Maailman halailut sit voi jättää ihan omaan arvoonsa. Oikeesti onko sillä jotain järki peräistä syytä?

Itse pienessä ahtaassa mielessä koittanut keksiä mikä tässä on homman juju?

Itsekin olen tätä vuosikausia yrittänyt selvittää, olisiko tuossa jotain järkeenkäypää perustelua kuitenkin takana, kun niinkin moni näitä touhuja oikeasti kannattaa. Mutta ei vaan ole löytynyt.

Kyse on kollektiivisesta hulluudesta, tosiasioiden unohtamisesta. Näille pölhöille jotka miettivät että maailma on yhtä, mitenköhän he selittävät itselleen valtioiden rajat?

Aika karu juttu palata Suomeen kun meneillään on tehostettu joukkoitsemurha.
 
Humanitaarinen maahanmuutto on bisnestä kolmella tavalla.
1. Salakuljettajille miljardibisnes jota EU tukee joko typeryyttään tai lobattuna.
2. Suomalaiselle sosiaalitanttaverkostolle miljoonabisnes. Rajusti lisää rahaa julkiselle puolelle ja työpaikkoja sosiaalitantoille jotka eivät kuuna päivänä työllistyisi yksityiselle sektorille.
4. Kunnille ja pikavippimiehille hyvä bisnes kun rahat tulee siitä suvakkien taikaseinästä.
3. Jatkoajan supersuvakeille. Ostavat hyvän omantunnon vaahtoamalla täällä henkistä paremmuuttaan ja selittämällä jostain vitun suomalaisesta vastuusta parrakkaita koneinsinöörejä kohtaan.
Kyselin eilen supersuvakkien julkisen puolen taustoja, mutta vastauksena tuli lähinnä lisää vaahtoamista ja törkeä rinnastus Karjalan evakkoihin.
Kuvottavaa sakkia. Naurettavaa höpinää jostain sopeutumisesta. Onhan tuo jo nähty somalien osalta.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itsekin olen tätä vuosikausia yrittänyt selvittää, olisiko tuossa jotain järkeenkäypää perustelua kuitenkin takana, kun niinkin moni näitä touhuja oikeasti kannattaa. Mutta ei vaan ole löytynyt.

Kyse on kollektiivisesta hulluudesta, tosiasioiden unohtamisesta. Näille pölhöille jotka miettivät että maailma on yhtä, mitenköhän he selittävät itselleen valtioiden rajat?

Aika karu juttu palata Suomeen kun meneillään on tehostettu joukkoitsemurha.

Mä olisin muuten oikeasti uskonut, että kaltaisesi kristitylle ihmisten auttamisella olisi jo itsessään arvoa...
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Vähän huvittaa katsoa tuota Maria Petterssonin saarnaamista pakolaisista. Vitsailu on nyt tosi hyi hyi, mutta käsikranaattien paiskominen lähiössä on tosi niinku hauskaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensimmäiseen lauseeseen voin yhtyä, mutta tuo toinen on jo pitkälti täyttä huttua. Sosiaalitoimi kaikkine lonkeroineen on viimeisen 25 vuoden aikana mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Vaikka organisaatiot on paisuneet kuin pullataikina, päätökset ja niiden mielivaltaisuus vain pahenee. Tuolla sektorilla on hirvittävästi täysin toimeensa kyvyttömiä tanttoja jakamassa etuuksia täysin mielivaltaisesti. Kaksi samanlaista tuen hakijaa saa toisistaan täysin poikkeavat päätökset pelkän pärstäkertoimen takia. Toiselle tarjotaan auliisti kaikki lakisääteiset pakolliset tuet, toinen ei saa niitä ellei osaa vaatia. Lisänä vielä harkinnan varaiset tuet ja ollaan jo aivan eri summista.
Nykyinen "asiakaslähtöinen" järjestelmä pitäisi romuttaa kokonaan ja potkia puolet noista pikkuhitlereistä kortistoon. Kaikki asiakkaat samalle viivalle, ei etuisuuksia yhtään enempää minkään syyn takia kenellekään. Ei ihonvärin, heimotaustan, uskonnon tai muunkaan syyn vuoksi.
Tuolla keinoin ainakin katkeruus loisijoita kohtaan tavallisen tallaaja kohdalla vähenisi, kun tuella saisi leivän pöytään, muttei sitä uusinta elektroniikkaa kotia täyteen. Tämä siis koskisi näitä kotimaisia elämäntapa työttömiä yhtälailla.

Yllä olevaan liittyen esimerkki vuosien takaa 90-luvun lopulta pk-seudulta. Eräs entinen sosiaalialan työntekijä teki keikkahommina ns.konsultointia tullen mukaan sossuun kun piti jotain avustusta saada. Hän tiesi kaikki lakisääteiset avustukset, mihin asiakkaalla oli oikeus tilanteessaan. Otti kertakorvauksena palkkiota 300 mk, joka oli pieni hinta siitä, että virkailijan "unohtamat" tuet saattoi nousta yli 2000 mk/ kk.
Asiakkaita kyseisellä rouvalla riitti, puskaradio riitti mainostamiseen. Sitä en tiedä toimiiko alalla edelleen.

En tiedä kuinka paljon olet tekemisissä sosiaaliturvan varassa elävien kanssa ja kuinka monta sossukotia olet nähnyt uusinta elektroniikkaa täynnä. Olen vuosien varrella nähnyt aika monta sossukämppää, enkä ole vielä kuvaamaasi kotiin törmännyt. Enkä tiedä oletko ollut paljonkin sosiaalityöntekijöiden kanssa tekemisissä, kyllä sieltäkin varmasti löytyy huonoja työntekijöitä. Yleistyksesi kuitenkin kuullostaa lähiöpubin takapöydän katkeralta tilitykseltä kielteisen harkinnanvaraisen tukipäätöksen jälkeen.

Julkisella puolella on paljon karsittavaa, myös sosiaalipuolella pitäisi toimintoja tehostaa. Pelkkiin pykäliin perustava tukijärjestelmä poistaa kuitenkin inhimillisyyden, jota tuossa työssä välillä tarvitaan. Jos pieni lapsi tarvitsee rahaa ruokaan viikonlopuksi, kun isä on juonut perheen rahat, sitä pitää pystyä antamaan. Päätöksen tekijät tekevät niitä virkavastuulla ja heidän tekemisiään valvotaan jatkuvasti.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Humanitaarinen maahanmuutto on bisnestä kolmella tavalla.
1. Salakuljettajille miljardibisnes jota EU tukee joko typeryyttään tai lobattuna.
2. Suomalaiselle sosiaalitanttaverkostolle miljoonabisnes. Rajusti lisää rahaa julkiselle puolelle ja työpaikkoja sosiaalitantoille jotka eivät kuuna päivänä työllistyisi yksityiselle sektorille.
4. Kunnille ja pikavippimiehille hyvä bisnes kun rahat tulee siitä suvakkien taikaseinästä.
3. Jatkoajan supersuvakeille. Ostavat hyvän omantunnon vaahtoamalla täällä henkistä paremmuuttaan ja selittämällä jostain vitun suomalaisesta vastuusta parrakkaita koneinsinöörejä kohtaan.
Kyselin eilen supersuvakkien julkisen puolen taustoja, mutta vastauksena tuli lähinnä lisää vaahtoamista ja törkeä rinnastus Karjalan evakkoihin.
Kuvottavaa sakkia. Naurettavaa höpinää jostain sopeutumisesta. Onhan tuo jo nähty somalien osalta.

Sinulla on stereotypiat kunnossa. Sosiaalityöntekijät ovat hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka ovat valinneet pienipalkkaisen alan jostain syystä. Heidän koulutuksensa ei välttämättä anna määrättömästi mahdollisuuksia alan vaihtoon, mutta hyvät saa aina töitä myös yksityisellä puolella.

Lasket minut varmasti supersuvakiksi, mikä on vaihtelua Deen kansakoulunopettaja Rautajärveen. Olen työskennellyt työuralla enemmän yksityispuolella, viime aikoina taas julkisella. Ja minulla pätkä yrittäjyyttäkin takana, tosin olin liian laiska yrittäjäksi.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Hei kaikki ketkä ei ole rasisteja, mutta...

Jos Venäjä hyökkäisi Viroon, ottaisitteko pakolaiset sieltä vastaan?
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
No huh huh. Tännehän on näköjään puoli Elämäm Koulua siirtynyt Iltalehden keskustelupalstoilta.

Minusta jengin kannattaisi luottaa edes pikkuisen maahanmuuttovirastoon joka turvapaikkahakemuksia käsittelee eikä olla niin huolissaan siitä kuinka paljon tänne pääsee väkeä jotka pakenevat sotaa ja kuinka paljon tulee ns. taloudellisista syistä. Olettaisin että esim. albaanien kohdalla on hylkäysprosentti lähellä sataa. Ja kyllä, hylkäävän päätöksen saavat myös karkotetaan maasta. Toki prosessi ei ole valtavan nopea koska oikeusvaltiossa kaikkiin viranomaispäätöksiin kuuluu myös valitusmahdollisuus. Ja toki, kaikki jotka on päätetty karkottaa eivät maasta lähde vaan painuvat maan alle ja pakoilevat viranomaisia. Mutta eivät he silloin myöskään rasita veronmaksajien kukkaroa koska heillä ei ole oikeutta mihinkään etuuksiin, palveluihin eikä vuokra-asuntoon.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mutta jostain kauempaa, vaikkapa muslimimaasta, ei otettaisi vastaan?

Suomella on jo historian tuoma velvollisuus jeesata virolaisia. Ovathan virolaiset auttaneet aikanaan suomalaisia. Toisekseen virolaiset sopeutuvat mutkattomammin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Eli ottaisin, mutta en todellakaan samaa määrää
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta jostain kauempaa, vaikkapa muslimimaasta, ei otettaisi vastaan?
Kansainväliset sopimukset (Dublin-sopimus) pistää käsittelemään turvapaikanhakemuksen siinä maassa, johon turvapaikanhakija saapuu ensimmäisenä. Virolaiset saattavatkin saapua Suomeen ensimmäisenä, koska ovat tässä vieressä. Kaukaisista islamilaisista maista ei pitäisi ilmestyä yhtäkkiä Suomeen, koska välissä on monta muutakin maata. Eli kyllä. Ottaisin tänne mieluummin virolaisia kuin vaikkapa somaleita.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Hieman ihmettelen tuota Unkarin turvapaikanhakijoiden toimintaa. Sotaa, kurjuutta ja kuolemaa pakoon lähteneet ihmiset pääsevät turvaan rauhalliseen länsimaahaan, ja sen jälkeen he kuvittelevat ja vaativat, että isäntämaan on toimittava heidän ohjeistuksensa mukaan. En ymmärrä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olettaisin että esim. albaanien kohdalla on hylkäysprosentti lähellä sataa. Ja kyllä, hylkäävän päätöksen saavat myös karkotetaan maasta.
Ei kaikkia hylkäävän päätöksen saaneita palauteta vaikka sinä jostain syystä niin väität. Albanialaiset kyllä, mutta esimerkiksi Isisin hallinnoimalta alueelta saapuneita kielteisen päätöksen saaneita ei palauteta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös