Jatkoajan virallinen homoketju

  • 881 687
  • 8 125

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Koko homokeskustelu alkaa olla aika väsynyttä, molemmilla puolilla ollaan ihan yhtä suvaitsemattomia toisen milepiteitä kohtaan.

Mitähän kummaa se suvaitsevaisuus tässä yhteydessä mahtaisi sitten olla? Olisin ihan kiinnostunut tietämään miten voisin suvaita vielä nykyistä enemmän esimerkiksi nimimerkkiä Kisapuisto? Suvaitsen häntä nimittäin jo ihan kybällä. Sen sijaan olen kyllä selkeästi eri mieltä (noin muuten ihan järjellisen nimimerkin kanssa) juuri tästä kysymyksestä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No ihan yhtä arvokas on mielipide, joka ei ole sama kuin omansa. Ehkä sinä suvaitset mm. Kisapuiston, mutta aika monella vaikuttaa olevan aikamoinen lynkkausmieliala. "Homojen kaasuttajia pitäisi kaasuttaa niin kauan että oppii suvaitsemaan".
 
Tuota mieltä en ole - on kai aika harvinaista että vastakkaiset mielipiteet voitaisiin nähdä jotenkin järkevästi yhtä arvokkaina vain sen takia, että kumpikin on mielipide. Sen sijaan kaikki mielipiteet, jotka eivät selkeästi yllytä väkivaltaan tulisi sallia: tulisi olla oikeus esittää kaikkia tälläisiä mielipiteitä. Varmaan voisi myös rajatapauksena hyväksyä mielipiteen, että kaikki homot tai homofoobikot pitäisi kaasuttaa, ellei siitä tämän spesifimmin käy ilmi yllytystä väkivaltaan. Suvaitsen Kisapuiston mielipiteitä, mutta en vahingossakaan kunnioita niitä: ne ovat aivokuolleita, äärimmäisen idioottimaisia mielipiteitä - mutta niitä ja niiden esittämistä tulee ehdottomasti suvaita.
 
Isaa

Jäsen
Koko homokeskustelu alkaa olla aika väsynyttä, molemmilla puolilla ollaan ihan yhtä suvaitsemattomia toisen milepiteitä kohtaan.
Niin, vastakkainhan ovat pyrkimys tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien rajoittajat. Eivät ole mielestäni ihan samalta viivalta lähteviä pyrkimyksiä, enkä kyllä millään voi jälkimmäistä suvaita.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Minusta olisi mielenkiintoista tietää, että minkä ikäisestä lapsesta pystytään osoittamaan, että hänestä tulee tai hän on homoseksuaalinen.

Minua taasen kiinnostaa tietää, miten tuo tieto vaikuttaisi yhtään mihinkään. Sanoisin, että jos homoihin suhtauduttaisiin normaaleina ihmisinä(tämä ketju jo todistaa sen, että näin ei todellakaan ole), niin tuo näkyisi lapsessa suunnilleen noin 12-15 vuoden iässä kehityksestä riippuen. Eli samoihin aikoihin kun nuo navanalus jutut muuttuu hihittelyasteesta kiinnostavaksi. Toki poikkeuksiakin löytyy.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tosiaan, mitä tulee tuohon ruotsalaisurheilija Emma Greenin mielenilmaukseen, niin eipä ole edes kaikki Ruotsin maajoukkueen urheilijat hänen puolellaan. Linkki Iltalehteen.
Jännästi puhuit erikseen "ruotsalaisurheilijasta" ja "Ruotsin maajoukkueen urheilijasta". Kyseessähän on nimenomaan etiopialainen urheilija, ja varmaan ymmärrät että etiopialaisen ja ruotsalaisen maailmankatsomukset saattavat varsin todennäköisesti erota toisistaan paljonkin.

Meni vähän offtopiciksi joten sanotaan nyt se omakin mielipide, ikään kuin se jotakin kiinnostaisi: homoille samat oikeudet kuin heteroillekin. Mitä kirkko tekee, on kirkon oma asia.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Kaikissa vähemmistökeskusteluissa pistää sivustaseuraajaa silmään se, että vähemmistöfoobikkojen pitäisi suvaita kaikkea ja antaa kukkien kukkia. Vähemmistön edustajan ei kuitenkaan tarvitse suvaita muunkaltaisia mielipiteitä omaavia...

Ei siinä, kyllä minäkin myhäilisin, jos saisin pujahtaa uimahallissa naisten puolelle ihan luvan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Niin, vastakkainhan ovat pyrkimys tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien rajoittajat. Eivät ole mielestäni ihan samalta viivalta lähteviä pyrkimyksiä, enkä kyllä millään voi jälkimmäistä suvaita.

Nimenomaan näin. Vastakkainhan tässä keskustelussa ovat näkemykset "homoja ei saa olla olemassa" ja "homoja on olemassa, hyväksy se ja jätä heidät rauhaan".

Samalla tavalla voi kysyä, saako esim. juutalaisia olla olemassa?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jännästi puhuit erikseen "ruotsalaisurheilijasta" ja "Ruotsin maajoukkueen urheilijasta". Kyseessähän on nimenomaan etiopialainen urheilija, ja varmaan ymmärrät että etiopialaisen ja ruotsalaisen maailmankatsomukset saattavat varsin todennäköisesti erota toisistaan paljonkin.

Tein sen tarkoituksella, koska täällä ei näytetä ymmärrettävän, että ruotsalaisen ja venäläisen maailmankatsomuksetkin voivat erota paljon toisistaan.

Isinbajeva ei ole homomyönteinen ihminen, niin se on skandaali. Ruotsin kansalaisuuden saanut etiopialaisurheilija on Isinbajevan kanssa samoilla linjoilla, niin se onkin vain kulttuuriero.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nimenomaan näin. Vastakkainhan tässä keskustelussa ovat näkemykset "homoja ei saa olla olemassa" ja "homoja on olemassa, hyväksy se ja jätä heidät rauhaan".

Kenellähän on tuollainen mielipide tässä keskustelussa, että homoja ei saa olla olemassa? Kai noilla väitteillä nyt joku totuuspohja olisi oltava, kun niitä heittelet.

Samalla tavalla voi kysyä, saako esim. juutalaisia olla olemassa?

Ja sitten natsikortti pöytään, aika pitkään sen etsiskely kestikin.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En ota ikiliikkujaa sen enempää kantaa, totean vain että jos maailmassa on oikeutta, tulee muutama ketjuun kirjoittaja kuulemaan 15-vuotiaalta lapseltaan sanat "isä / äiti, olen homo / lesbo".
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Kenellähän on tuollainen mielipide tässä keskustelussa, että homoja ei saa olla olemassa? Kai noilla väitteillä nyt joku totuuspohja olisi oltava, kun niitä heittelet.

No joku täällä on ainakin vaatinut, että homoutta pitäisi tutkia lääketieteellisesti nykyistä enemmän ja siihen pitäisi löytää jonkinlainen "lääkitys". Eikö se silloin tarkoita homouden kitkemistä pois yhteiskunnasta?

Juutalaisuuttakin yritettiin aikoinaan kitkeä pois yhteiskunnasta jossakin päin maailmaa, tuskin voinet sitä kiistää.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tein sen tarkoituksella, koska täällä ei näytetä ymmärrettävän, että ruotsalaisen ja venäläisen maailmankatsomuksetkin voivat erota paljon toisistaan.

Isinbajeva ei ole homomyönteinen ihminen, niin se on skandaali. Ruotsin kansalaisuuden saanut etiopialaisurheilija on Isinbajevan kanssa samoilla linjoilla, niin se onkin vain kulttuuriero.
Ei se minusta ole skandaali, kuten ei ole Aregawinkaan kohdalla. Minun mielestäni se vain on hölmöä. Tokihan heillä on oikeus ajatusmaailmaansa, samalla tavalla kuin homoilla pitäisi olla oikeus adoptoida lapsi(a) rakkaansa kanssa.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minua taasen kiinnostaa tietää, miten tuo tieto vaikuttaisi yhtään mihinkään. Sanoisin, että jos homoihin suhtauduttaisiin normaaleina ihmisinä(tämä ketju jo todistaa sen, että näin ei todellakaan ole), niin tuo näkyisi lapsessa suunnilleen noin 12-15 vuoden iässä kehityksestä riippuen. Eli samoihin aikoihin kun nuo navanalus jutut muuttuu hihittelyasteesta kiinnostavaksi. Toki poikkeuksiakin löytyy.
No se vaikuttaisi siihen onko se synnynnäistä vai ei. Jos vauvasta pystytään havaitsemaan esim. synnynnäinen sydänvika, niin samalla tavalla sen homouden pitäisi olla havaittavissa, jos se kerran on synnynnäistä. Mikäli sitä ei voida havaita, niin silloin se ei ole synnynnäistä.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Oletko tätä mieltä vain homojen kohdalla? Vai oletko samaa mieltä myös moniavioisuudesta sen kaikkine variaatioineen, lähisukulaisten suhteista, nekrofiliasta ja zoofiliasta? Ne kun kaikki menevät tuon kirjoittamasi määritelmän alle ja joista kolme neljästä on vieläpä laittomia tällä hetkellä.

Nekro- ja zoofiliassa molemmat (tai kaikki) asianosaiset eivät ole täysivaltaisia ja suostuvaisia, joten ne eivät täytä Macen määritelmää.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
En ota ikiliikkujaa sen enempää kantaa, totean vain että jos maailmassa on oikeutta, tulee muutama ketjuun kirjoittaja kuulemaan 15-vuotiaalta lapseltaan sanat "isä / äiti, olen homo / lesbo".

Aika harva teini on lopulta niin varma seksuaallisuudestaan. Väittäisin että "kokeillut" ovat lisääntyneet. Ja en nyt tarkoita että tämä koskisi kaikkia, mutta tälläinen mielikuva itselläni on.

Itse olen homoliittojen kannalla, kunhan se adoptio asia käsiteltäisiin asiana erikseen. Kuitenkin on myönnettävä että valtaosa homoliittojen puolesta puhujista syyllistyvät karmeaan virheesseen, kun he puhuvat tässä yhteydessä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Eihän se muutos lakiin olisi ollenkaan tasa-arvoinen. Esimerkiksi insestisuhteet olisivat edelleen pannassa. Olisi kohtuuden nimissä reilua, että asiaa eteenpäin vievät eivät sentää valehtelisi ja lopettaisivat puhumisen tasa-arvoisesta avioliittolaista.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

No, ei sitä lakia tule. Ainakaan kansalaisaloitteen kautta. Koska demarien mielestä ainakin kansalaisaloitteet ovat turhia, jos niitä ei ole kirjattu hallitusohjelmaan. Tai sitten demarit jyrätään hallituksessa. Sitten olisi taas hauska nähdä, mitä Jouni "Hallitusohjelma" Pacman sitten töräyttäisi?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nekro- ja zoofiliassa molemmat (tai kaikki) asianosaiset eivät ole täysivaltaisia ja suostuvaisia, joten ne eivät täytä Macen määritelmää.

Nekrofiliassa sen suostumuksen voi hoitaa kohteen eläessä, että ei ongelmaa siinä suhteessa. Laitonta se toki on tällä hetkellä kaikissa muodoissaan.

Zoofilia ei ole laitonta eikä sairaus. Aikanaan todettu, ettei ole syytä pitää sairautena tai laittomuutena, samalla kun homouskin vapautettiin samoista kahleista. Joko siis eläimillä ei ole omaa tahtoa tai sitten on, mutta siitä ei tarvitse välittää, yhtä kaikki laillista se zoofilia on.

Itse olen homoliittojen kannalla, kunhan se adoptio asia käsiteltäisiin asiana erikseen. Kuitenkin on myönnettävä että valtaosa homoliittojen puolesta puhujista syyllistyvät karmeaan virheesseen, kun he puhuvat tässä yhteydessä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Eihän se muutos lakiin olisi ollenkaan tasa-arvoinen. Esimerkiksi insestisuhteet olisivat edelleen pannassa. Olisi kohtuuden nimissä reilua, että asiaa eteenpäin vievät eivät sentää valehtelisi ja lopettaisivat puhumisen tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Joku sentään ymmärtää sen, mitä olen ajanut takaa. Ja sanon sen vielä kerran, että ilolla olen tervehtinyt sitä suuntausta median suunnalta, ettei tuota valetta tasa-arvoisesta avioliittolaista enää juurikaan levitetä, vaan on alettu puhua homoliitoista ja homoliittolaista, niin kuin kuuluukin.

No, ei sitä lakia tule. Ainakaan kansalaisaloitteen kautta. Koska demarien mielestä ainakin kansalaisaloitteet ovat turhia, jos niitä ei ole kirjattu hallitusohjelmaan. Tai sitten demarit jyrätään hallituksessa. Sitten olisi taas hauska nähdä, mitä Jouni "Hallitusohjelma" Pacman sitten töräyttäisi?

Ei tule sitä lakia tämän hallituskauden aikana muutenkaan. Ja hyvin vahvasti näyttää siltä, että ei tule seuraavankaan aikana, sikäli mikäli mielipidemittaukset pitävät paikkansa. Ehkä jo 2020-luvulla, kuka tietää, mutta siihen mennessä on saattanut tapahtua jo paljon muutakin ja löytynyt uusi asia, jonka puolesta vauhkota.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
No joku täällä on ainakin vaatinut, että homoutta pitäisi tutkia lääketieteellisesti nykyistä enemmän ja siihen pitäisi löytää jonkinlainen "lääkitys". Eikö se silloin tarkoita homouden kitkemistä pois yhteiskunnasta?

Juutalaisuuttakin yritettiin aikoinaan kitkeä pois yhteiskunnasta jossakin päin maailmaa, tuskin voinet sitä kiistää.

Minä olen kysellyt homous-konseptin selvittämisen perään ennenkuin sille annetaan mitään virallistettua asemaa lain silmissä ja yhteiskunnassa. Minun mielestäni ei vain ole mitään syytä tehdä samoja virheitä kuin vaikkapa monien päihdeaineiden kanssa; laillistaa ja virallistaa sellaista kokonaisuutta jota ei tunneta. Ensin täytyy tuntea millaiselle ilmiölle olemme antamassa yhteiskunnallista asemaa, sen jälkeen täytyy aloittaa koko keskustelu aivan alusta, unohtaa nämä rakkausmarssit ja muu aivopesu.

Homouden poiskitkemisestä tai lääkityksen löytämisestä ei ole ollut puhetta. Paitsi tietysti tarinakertojan ja muiden tosihomojen (huom! tämä ei voi olla haukkumasana ketään kohtaan koska homoushan on mielestänne täysin yhtävertainen heterouden kanssa - tuskin siis voitte loukkaantua vaikka kutsunkin teitä tosihomoiksi!) osalta, jotka ovatkin sitten vedelleet kaasu pohjassa kaikkia mutkia suoriksi; koska olet mielestäni sitä, olet varmasti myöskin tätä ja kun olet sitä, niin ainakin myös tätä. Tosin kun homous ilmiönä avautuu, uskon että löydetään myöskin mahdollisuuksia muuttaa sitä miten henkilö kokee oman seksuaalisen suuntautumisensa joten kaipa tuota lääkkeeksi voi paremman puutteessa nimittää. Kuten monen tupakoitsijankin kohdalla, yllättävänkin moni homo saattaisi "ihmepillerin" nielaista oikopäätä vaikka alustavasti onkin julkisuudessa sitä mieltä että homous on ihan yhtä hienoa kuin heterous. Ja vastaavasti pari stoorinvääntäjää saattaisi sitten valita ryhtyä homopojaksi koska se on niin kertakaikkisen hienoa. Kaikki saisivat mitä haluavat ja todennäköisesti saavutetaan maailmanrauha.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G

Voiko tuosta vetää jotenkin yhtäläisyysmerkit siihen mitä kirjoitit; käyttäjät toivovat että homoutta tutkittaisiin lääketieteellisesti enemmän ja siihen löydettäisiin lääkitys jolla se saataisiin eliminoitua? Kylläpä samoja viestejä voi tulkita monella eri tavalla. Minä en löytänyt tuosta kyllä mitään "vaatimusta" vaan esiintuodun mahdollisuuden jos ilmiötä tutkittaisiin perusteellisesti, voitaisiin mahdollisesti tehdä tämmöisiä löydöksiä.

Mutta toisaalta sinun näkemyksesi on tässä yhtä alkeellinen kuin monen muunkin; kaksi vaihtoehtoa jotka edustavat naurettavia ääripäitä ja vielä aseteltuna asenteellisesti vihjailevaksi. Hurraa! Ehkäpä tuossa käsittämättömän surkeassa aiheen tuntemuksessa on syy siihenkin, että yliymmärrät myöskin keskustelun yksittäiset viestit "mahdollisuudesta" "vaatimukseen" ja todellinen merkitys jää sinne vaahtoamisen joukkoon. Älä huoli ystäväni, et todellakaan ole yksin. Tässä ketjussa ja homoaiheisessa keskustelussa teitä ei ole kuin 99,5% kirjoittajista / osallistujista. Osa urpoista katkaisee ystävyyssuhteitakin mielummin kuin kuuntelee edes mielipidettä loppuun saakka - hieno esimerkki "suvaitsevaisuudesta".

Hieno aihe tämä homokeskustelu. Oikeastaan pelkkä tämä paska johon käytännössä kaikki keskustelu peittyy, kertoo sen että myöskään pro-homo -osastolla ei todellakaan olla valmiita käsittelemään ilmiötä, vaan raivokas tunnepohjaiseen kokemukseen perustuva kokemuksen ylittämis-taktiikka kaivetaan lähes jokaisessa käänteessä nopeasti esille ja viedään kysymykset henkilötasolle. Se on jälkeenjäänyttä touhua, jota sitten on kiva naamioida sivistyneeksi, älykkääksi, edistykselliseksi ja suvaitsevaksi mielipiteeksi. Heh!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Mutta toisaalta sinun näkemyksesi on tässä yhtä alkeellinen kuin monen muunkin; kaksi vaihtoehtoa jotka edustavat naurettavia ääripäitä ja vielä aseteltuna asenteellisesti vihjailevaksi. Hurraa!

Minun mielestäni Saimaan Pallo olisi syytä kitkeä pois yhteiskunnasta, koska en tykkää siitä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Hyvä nimimerkki Juicey,

Jos nyt unohdetaan kaikki politiikka, lasten kiusaamiset yms. hommelit, ja pitäydytään ihan henkilökohtaisella tasolla, niin haluaisin kysyä sinulta yhden kysymyksen. Miten sinua henkilökohtaisesti haittaa toisen ihmisen seksuaalisuus? Siis ihan henkilökohtaisesti sinua. Jos tiedät naapurisi olevan homo, niin miten se sinun elämääsi haittaa? Entä jos pomosi/alamaisesi/kollegasi on homo. Miten se sinun työntekoa haittaa? Miten elämäsi, siis sinun oma henkilökohtainen elämäsi, muuttuu/vaikeutuu siitä jos homoille suodaan avioliitto-oikeus ja adoptio-oikeus? Jos näin käy, niin joudutko tekemään töitä alemmalla palkalla, vai muuttuuko työnkuvasi huonommaksi tai jotain?

Haluaisin vain tietää, miten toisten ihmisten seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa sinun omaan henkilökohtaiseen elämään. Myös Toejoen Veikon ja Kisapuiston kannanottoja tähän odotan mielenkiinnolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös