Kahvi

  • 236 623
  • 1 039

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä sitä on koko aikuisikänsä kahvia ryystänyt säännöllisesti, mutta päivittäinen määrä on yleensä pysynyt keskimäärin 1-3 kupissa. En tiedä pitäisikö jopa hieman huolestua kun nykyään tuo kolme kuppia alkaa olla päivän ehdoton minimi. Viitisen kupillista arkipäivänä menee kepeästi, eikä sekään tunnu aina riittävän. Kofeiini taitaa salakavalasti jo koukuttaa meikäläistä. On se merkillinen aine tänä kaffee.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suomalaista kahviakin voi ajoittain piristää lisäämällä sekaan höyrytettyä maitoa!

Meikäläinen on nyt tunettanut aamukahvin muutamana päivänä lisäämällä normikahvin (juhlamokka, kultakatriina tai joku sellainen) joukkoon puolet Robert's Coffeen suklaakahvia. Yksinään tuo on mielestäni liian vahvan makuinen, johtuisiko tottumisesta mauttomaan kahviin, en tiedä. Mutta kuitenkin, puolet Bobin suklaasumppia ja puolet normaalia rivikahvia ja tuloksena on oikein hyvän makuinen kahvinautinto. Varsinkin nyt, kun sain keittimen pestyä. Kyllä se kummasti vaikuttaa kahvin makuun, vaikka juuri viimeksi 2007 taisin tuon pulputtimen pestä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tätä ketjua lukiessa tuli taas mieleen oma tarve saada hoitoa. Ei siinä muuta, mutta täälläkin haukuttu Juhla Mokka on omasta mielestäni oikeasti hyvää. Nyt menossa 5. kuppi JM:ää tänään (6. kahvi yhteensä), eli normaalia vähemmän.

Mainittakoon vielä, että JM:n juon mustana ilman sokeria vain siksi, että sen maku pääsisi kunnolla oikeuksiinsa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, TurHmA, Anaheim Ducks
Pakko todeta että Tummasta Presidentistä (leikkisästi Obama) tuli kyllä suosikkikahvi, kun siihen tutustuin. Tämä siis kun ei puhuta espressoista eikä muista erikoiskahveista vaan ihan marketin hyllystä löytyvästä tavarasta...
 

Juke #29

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
täälläkin haukuttu Juhla Mokka on omasta mielestäni oikeasti hyvää..

Täällä ollaan aika samoilla linjoilla. Juhla Mokkaa tulee tosiaan juotua, tietenkin ilman maitoa ja sokeria. Meikäläisellä tämä kahvinjuonti on sitä luokkaa, että pystyn kyllä juomaan lähes kaikkia merkkejä ilman suurempia "valituksia".

Päivä lähtee loistavasti käyntiin Juhla Mokalla.

E: Typo korjattu.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Paskaa se on, uskokaa pois.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Itse olen juonut kahvia jo lastentarhaikäisestä asti. En kuitenkaan ole ikinä huomannut, että kahvi aiheuttaisi mitään riippuvuutta, sillä välillä voi mennä viikkojakin, etten juo kahvia lainkaan. Tuona aikana en ole huomannut itsessäni mitään riippuvuuteen viittaavaa, mutta voi toki olla, että olen kahvittomina jaksoina huomaamattani mulkumpi ja ärtyneempi kuin kahvillisina jaksoina. Itse en itsessäni kuitenkaan mitään viekkareita ole todennut.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Itse olen alkanut kupittelemaan (juomaan kahvia) säännöllisemmin viime syksystä lähtien. Pitkät ja raskaat päivät pakottivat turvautumaan vähintään mukilliseen päivällä ja illemmalla vielä piti jotain kofeiinia saada, että jaksoi kotona paahtaa.

Mitään pakonomaista tarvetta minulla ei kahviin ole, mutta kofeiinia sitä tuppaa tarvitsemaan joka päivä. Tai ainakaan en tahdo saada mitään aikaiseksi, jos sinnittelen ilman kofeiinia koko päivän. Kahveissa en ole koskaan ruvennut hifistelemään, vaan ihan perus Juhla Mokka on maistunut hyvin.

Lopun pohdinta sopisi ehkä paremmin ihmettelyketjuun, mutta on se ihmeellistä, miten sitä kiireen keskellä osaa nauttia pienistäkin asioista. Kupillinen kahvia kiireisenä päivänä tekee äärettömän hyvää.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kaveri lähetti ameriikasta pari pakettia Starbucksin tummia paahtoja. Tai toinen oli medium, mutta meikäläiseen makuun sen voisi luokitella tummaksi. Molemmat kyllä maistuvat todella hyviltä, kun ne tänään korkkasin, mutta täytyy ihmetellä, kuinka paljon tuo vahvempi voi erota periaatteessa samanlaisesta Pauligin Parisienista. Maku on aluksi aikalailla sama, ja ajattelinkin, että tämä ei nouse suosikikseni, kun pohjalla oli kuppi todella hyvää mediumia. Mutta Johan pomppas, sano Bubi: Bold roast olikin todella vivahteikas ja täyteläinen, eikä tippaakaan kitkerä, kuten Parisien. Todella hyvää kamaa. Harmi, kun tuo paikallinen luomupaahtimo ei paahda noin tummaksi. Pitänee heittää ehdotusta kehiin.

Niin, ja hauska kuriositeetti on se, että kaverini mukaan Starbucksilta saa ihan oikeasti parhaat matskut ainakin siltä seudulta, vaikka hän on sikäläisiä pienpaahtimoitakin kierrellyt.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hmph, jutellaan sitten yksin. Nimittäin, kokeilin Lidlissä myytävää espressojauhatusta Moccamasteriin, ja toimi oikein hyvin. Paahto on tummempi kuin markettien normaali tummapaahto ja makukin miellyttävä, hiukan suklainen. Bellaromin punerva peltipurkki siis kyseessä, suosittelen kokeilemaan. Hintakaan ei ole paha, 200g ja himpun yli kaksi euroa.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
On jotenkin niin kovin suomalaista väheksyä suomalaisten kahvinjuontitapoja ja ihailla merten takaisia käytäntöjä. Mutta jos italialaiset sattuisivat suosimaan (noki)pannukahvia, niin eiköhän sitä täälläkin suurena herkkuna nautittaisi.

Viime kädessä kyse on kuitenkin makuasioista, ei absoluuttisista paremmuuksista.

Hmph, jutellaan sitten yksin. Nimittäin, kokeilin Lidlissä myytävää espressojauhatusta Moccamasteriin, ja toimi oikein hyvin. Paahto on tummempi kuin markettien normaali tummapaahto ja makukin miellyttävä, hiukan suklainen.

Suomessa myytäviin kahveihin on yleensä laitettu sekaan robustaa, joka antaa kahville kitkeryyttä ja happamuutta. Lidlin peltipurkki sen sijaan on muistaakseni täyttä arabicaa, jonka maku on pehmeämpi. Robustan puuttuminen saattaa selittää myös suklaista makua.

Minä juon kahvia enää viikonloppuisin. Teen sen 100-prosenttisesta arabicasta italialaisten peruskeittimellä eli mokkapannulla, joka tekee kahvista hyvin vahvaa, joskaan ei yhtä vahvaa kuin espresso on. 3-kupin mutteripannun tikistämän lirun (olisiko noin desi tai vähän vajaa) joukkoon sekoitan desistä kahteen desiin kuumaa maitoa ja aivan pienen ripauksen "oikeaa" kaakaota. Tällöin kahvin maku vastaa mielestäni edes jollain tavoin sen auvoista tuoksua.

Olen kuitenkin ajautunut koko ajan enemmän teen juojaksi. Teen makuun vaikuttaa aivan hirvittävästi sen laatu ja valmistustapa. Vasta tämän hoksattuani tee alkoi maistua.

Nykyään taidan lipittää enemmän vihreää kuin mustaa teetä, vaikka vihreää teetä joskus inhosinkin. Silloin tosin mielsin sen kitkeräksi kuseksi, jollaista se onkin, jos teen valmistuksessa käytetään kiehuvaa vettä.

Kahvi saa vilkkaasti toimivan vatsani helposti sekaisin, kun tee taas rauhoittaa sitä. Voi siis olla, että kahvinjuonti jää tulevaisuudessa entistäkin vähemmälle.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kahvi saa vilkkaasti toimivan vatsani helposti sekaisin, kun tee taas rauhoittaa sitä. Voi siis olla, että kahvinjuonti jää tulevaisuudessa entistäkin vähemmälle.

Vanha viisaus kuuluukin, että säijy visoittaa mahan. Eli tee kovettaa vatsan.

Taisin olla ennen yksi suurimmista kahvimustereista, kunnes suhteeni etääntyi kahviin erinäisten asianhaarojen vallitessa. Yksi tärkeimmistä asianhaaroista oli voimaperäiset uniongelmat. En käyttänyt mitään kofeiinituotteita moneen viikkoon. Sitten menin juomaan kupin kahvia. Maha meni sekaisin ja sekin vähä uni, mitä olin nukkunut, meni pois. Kahvi myös maistui pahalta. Rupesinkin kittaamaan teetä.

Tiedän mainiosti, että vannoutuneet teenjuojat pitävät pussiteelaatuja bulkkiteenä ja sylkevät niiden nauttijoiden kasvoille, kusevat jalkoihin ja myöhemmin haudalle. Mutta en voi sille mitään, että pidän suuresti Pirkan tai Rainbowin Earl Grey -teestä ja inhoan vihreää tiskivettä - oli se sitten valmistettu kiehuvaan tahika sitä viileämpään veteen.

Olen myös kuullut, että jos tahtoo tottua vihreään teehen, pitää sitä juoda monta sataa kuppia, ennen kuin huomaa siinä maun. Enemmän, jos haluaa olettaa, että vihreä tee on paremman makuista kuin musta.

Olisikohan tässä suuren kulinarismin ja parempi ihminen -kompleksin sijaan kysymyksessä ihan tavallinen vieroitus, jossa totutellaan miedompaan, kunnes sekin alkaa antaa kiksejä ja alkaa (muka) maistua paremmalta?
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Taisin olla ennen yksi suurimmista kahvimustereista, kunnes suhteeni etääntyi kahviin erinäisten asianhaarojen vallitessa. Yksi tärkeimmistä asianhaaroista oli voimaperäiset uniongelmat.
Siinäpä syy sille, että olen nykyisin kahvirajoitteinen. Ensin piti jättää kahvit juomatta klo 18 jälkeen, sitten klo 12 jälkeen ja lopulta kokonaan. Uni tuli vasta aamuyöllä ja silloinkin hengenahdistuskohtausten ruoskaamana. Kun olin nukahtamassa, hengitys loppui. Karmeaa.

Teehinttinä siis elelen. Kofeiinittomassa teessä vieläpä. Kahvinmakuinen tee kelpaisi. Noh, punaviini on kompromissini.
 

scholl

Jäsen
Tiedän mainiosti, että vannoutuneet teenjuojat pitävät pussiteelaatuja bulkkiteenä ja sylkevät niiden nauttijoiden kasvoille, kusevat jalkoihin ja myöhemmin haudalle. Mutta en voi sille mitään, että pidän suuresti Pirkan tai Rainbowin Earl Grey -teestä ja inhoan vihreää tiskivettä - oli se sitten valmistettu kiehuvaan tahika sitä viileämpään veteen.

Itseäni ottaa suunnattomasti päähän joidenkin teepussien nimet. Earl Grey ja vastaavathan tajuaa helpostikin, mutta entäpä kun käyn usein ostamassa teen Fazer Amica mestasta ja siinä kassalla pitäisi nanosekunnissa päättää ottaako Nordqvist Muurahaisenkusi vai Nordqvist Mehiläisenmyrkky tai jonkun muun Nordqvist pastellivärisen teepussin, niin on siinä hankala sitten yrittää minimoida tappiotaan mitä tulee teen makuun, jos vertaa Earl Greyhin.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä olen vähitellen siirtynyt tummempiin paahtoihin, valitettavasti tämä Suomen tarjonta 4-5 paahtoasteisista suodatinjauhatuksista on todella heikko. Ehdottomasti parasta vastaan tullutta on ollut ruotsalaisen Löfbergs Lila joka on asteeltaan 4, nyt on menossa Pauligin Parisien (5) mutta ei tämä kyllä yhtä hyvin maistu.

Mutteripannukin löytyisi mutta eipä ole sillä pitkään aikaan tullut keiteltyä. Toki myös oikea kunnon espresso maistuu ei vaan ole vielä viitsinyt panostaa niin paljon että olisi laitteet hommannut. Maitokahveista en sen sijaan välitä vaikka muuten maitoa juonkin, joskus tulee kahvinjuonnin päätteeksi heti perään otettua hieman maitoa mutta sotkemaan en näitä yleensä käy
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
On jotenkin niin kovin suomalaista väheksyä suomalaisten kahvinjuontitapoja ja ihailla merten takaisia käytäntöjä. Mutta jos italialaiset sattuisivat suosimaan (noki)pannukahvia, niin eiköhän sitä täälläkin suurena herkkuna nautittaisi.

Viime kädessä kyse on kuitenkin makuasioista, ei absoluuttisista paremmuuksista.
Toki kyse on makuasioista siinä vaiheessa, kun kahvittelijoilla on perusteet olemassa valinnalleen. Ikävä kyllä moni suomalainen on kahviriippuvainen määrän suhteen, ei ollenkaan laadun, ja tupakan kanssa vedetyt 15 kuppia päivässä on oltava sitä samaa vaaleaa ja kitkerää litkua duunipaikan harmaaksi pinttyneestä kestosuodatimella varustetusta keittimestä. Vähän sama kuin ruokapuolella, määrä ja periaate ratkaisee, ja kaikki perinteisestä poikkeava on tuubaa.

Olen kanssasi samaa mieltä, että usein pelkkä eksoottisuus ja trendikkyys saattaa viedä porukkaa, myös minua, monissa asioissa. Kahvin suhteen mulla on kuitenkin perusteeni olemassa, ja toisaalta, jos suomalainen vaaleapaahto olisi oikeasti niin nerokas ja maukas ratkaisu, miksi se ei ole levinnyt Suomea ja Pohjois-Ruotsia pidemmälle? Pidän monista perinteisistä suomalaisista jutuista, mutta kahvin suhteen meillä ei ole maailmalle mitään tarjottavaa.


Suomessa myytäviin kahveihin on yleensä laitettu sekaan robustaa, joka antaa kahville kitkeryyttä ja happamuutta. Lidlin peltipurkki sen sijaan on muistaakseni täyttä arabicaa, jonka maku on pehmeämpi. Robustan puuttuminen saattaa selittää myös suklaista makua.
Myös viljelyalue ratkaisee aika paljon. Mulla on onni asua melko lähellä erästä Suomen harvoista pienpaahtimoista ja siellä olen saanut maistella ja kotiakin hommata monia eri kahvilaatuja. Saman paahtoasteen kahveissa saattaa olla huomattavia eroja esimerkiksi hapokkuuden suhteen, vaikka molemmat olisivatkin arabicaa. Itse asiassa kahvissa on makuun vaikuttavia seikkoja enemmän kuin viineissä. Esim. Jamaica Blue Mountainia ei saa kuin yhdeltä vuoristoalueeltä ja tietyltä korkeudelta, jossa olosuhteet ovat erityiset tällä maailman halutuimpien kahvien joukkoon kuuluvalle pavulle. Tosin itse en siihen erityisemmin ihastunut, tiedä sitten, kuinka vanhoja papuja satuin ostamaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Teehinttinä siis elelen. Kofeiinittomassa teessä vieläpä. Kahvinmakuinen tee kelpaisi. Noh, punaviini on kompromissini.
Entäs kofeiiniton kahvi?

Minä olen vähitellen siirtynyt tummempiin paahtoihin, valitettavasti tämä Suomen tarjonta 4-5 paahtoasteisista suodatinjauhatuksista on todella heikko. Ehdottomasti parasta vastaan tullutta on ollut ruotsalaisen Löfbergs Lila joka on asteeltaan 4, nyt on menossa Pauligin Parisien (5) mutta ei tämä kyllä yhtä hyvin maistu.
Mulla on vähän sama juttu, eli markettikahveista ei oikein ole löytynyt hyvää ja kohtuuhintaista. Presidentin tummapaahto on ollut arkikahvina, vaikka ei se aivan ykköstä olekaan. Paahtimo Andesa on tässä paikkakunnalla, mutta sen kahvit sekä Pauligin pikkupusseissa olevat Guatemalat sun muut ovat sen verran tyyriitä, ettei viitsi aivan arkikahvina pitää. Parisien on todellakin turhan kitkerää jälkimaultaan. Suosittelen maistamaan tuota mainitsemaani Lidlin Bellaromin peltipurkissa olevaa tummaa paahtoa. Espressojauhatuksesta huolimatta se käy hyvin myös peruskeittimeen, eikä ole tyyristä ja on ainakin Pauligin matskuista parempaa. Löfbergs Lilaa en ole pitkään aikaan maistanut.

Mutteripannulla saa hyvää tavaraa, mutta itse pidän enemmän pressopannusta. Periaatteessa normikahvia vrt. mutteripannu, mutta kahvin rasva jää juomaan, mikä tekee kahvista täyteläisemmän makuista. Pitäisi vain ostaa uusi pannu, kun nykyisen siivilä on alkanut fuskata.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Arvi Nordquist REKO. S-ryhmän sumppeja ja toimii meikäläiseen makuun ainakin kuin tauti, luulisi uppoavan muillekin tummapaahtoisen ystäville.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Arvi Nordquist REKO. S-ryhmän sumppeja ja toimii meikäläiseen makuun ainakin kuin tauti, luulisi uppoavan muillekin tummapaahtoisen ystäville.
Hirveetä kuraa. I'm sorry.

Omat suosikkini löytyvät tällä hetkellä Robert'sin valikoimista. Jamaica Blue ei minullekaan tarjonnut sitä odotettua ahaa-elämystä, mutta Java sekä Guatemala Antiqua ovat aivan herkkuja, eikä tuo vaimon tuoma sekoitus (en nyt muista missä suhteessa laitettiin etiopialaista ja meksikolaista, oisko 20-80) häpeä noille pätkääkään. Jauhan kahvini itse, pressopannu. Robert'sin sivuilta tarkistin hiukan haudutusaikaa neljästä (muistaakseni Mokkamestareiden sivuilta opittu aika) kolmeen minuuttiin. Minun makuaistini ei tosin osaa kertoa, onko pidempi vai lyhempi haudutus kyseessä. Joten teen jatkossa kolmen minuutin kahvit, säästän ajassa huikeat 25%.
 

J.Petke

Jäsen
Päätin ostaa ensimmäistä kertaa elämässäni tummapaahtoista kahvia. Ikinä en ole ollut ns. kahvimiehiä vaan sitä on enemmän tullut juotua seuraksi. Kotona en ole keittänyt juuri koskaan kahvia.

Ostin siis Arvid Nordquistin Franskrost-kahvia ja on tämä selkeästi parempaa kuin nuo perinteiset vaaleat paahdot. Kyllähän nyt kahvissa pitää makua olla. Luultavasti muut pitävät tätä aika kurana mutta aika hyvä lähtöpiste muille kahveille mielestäni.

Olisiko kenelläkään suositella vielä ns. makuisampaa kahvia. Eli missä olisi pitkä jälkimaku ja enemmän makua kuin tässä nykyisessä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ostin siis Arvid Nordquistin Franskrost-kahvia ja on tämä selkeästi parempaa kuin nuo perinteiset vaaleat paahdot. Kyllähän nyt kahvissa pitää makua olla. Luultavasti muut pitävät tätä aika kurana mutta aika hyvä lähtöpiste muille kahveille mielestäni.

Olisiko kenelläkään suositella vielä ns. makuisampaa kahvia. Eli missä olisi pitkä jälkimaku ja enemmän makua kuin tässä nykyisessä.
Hyviähän nuo Arvid Nodquistin kahvit ovat. Itsellä on tällä hetkellä saman lafkan joku kolumbialaisviritys, toimii myös loistavasti. Ei ihan yhtä tumma paahto kuin ranskalaisessa, mutta makua on musta enemmän silti.

En mä ainakaan jaksa kotioloissa sen kummemmin hifistellä, noilla markettien ns. erikoiskahveilla kyllä pärjää oikein hyvin. Kaupungilla sitten juodaan espressot sun muut.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Meillä vedellään Pauligin Parisiennea, mutta sen järjettömän hinnan (6,50€/400g) vuoksi kokeillaan välillä muitakin. Hyväksi havaittu korvike on ainakin Prismoissa myytävä ruotsalainen Löfbergs Lilan Crescendo, joka kustantaa puolen kilon pottina kohtuulliset 3,50€. Maku mielestäni on hieman kitkerämpi (parempi) kuin tuossa Nordquistin Classic Franskrostissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös