Uskotko Jumalaan?

[dana77]

Tässä linkkiä Wikipedia-artikkeliin, jossa on esitelty asiasta käytyä keskustelua.

En ole hirveän innostunut kaikista noista tutkimuksista, sillä äo-testaus ja koulutus korreloivat vahvasti keskenään. Koulutetut tyhmät saavat testeissä parempia tuloksia kuin kouluttamattomat älykkäät. Niinpä tuo kansakuntien välisten erojen testauksella ei ole pohjaa. Sen sijaan maan sisällä (erityisesti maissa joissa erot yksilöiden koulutuksen välillä ovat pienet) tulokset ovat paremmin valideja.

 

[Tarinankertoja]

Voitko linkittää tähän näitä tutkimustuloksia ja onko syy-yhteys näin selvä vai voisiko se johtua esim. muista yhteiskunnallisista asioista?

No älykkyys on kääntäen verrannolista uskonnollisuuden kanssa.

Ikävä kyllä tämä on maksullinen, mutta lainaan sulle pari ydinkohtaa

"Evidence is reviewed pointing to a negative relationship between intelligence and religious belief in the United States and Europe. It is shown that intelligence measured as psychometric g is negatively related to religious belief. We also examine whether this negative relationship between intelligence and religious belief is present between nations. We find that in a sample of 137 countries the correlation between national IQ and disbelief in God is 0.60."


"..were asked: “To what extent are you a religious person?” The responses were coded “not religious at all”, “slightly religious”, “moderately religious”, and “very religious”.

The results showed that the “not religious at all” group had the highest IQ (103.09), followed in descending order by the other three groups (IQs = 99.34, 98.28, 97.14). The relationship between IQ and religious belief is highly significant (F (3, 14273) = 78.0381, p < .00001). "

"A number of studies find negative correlations between intelligence and religious belief. A review of these carried out by Bell (2002) found 43 studies, of which all but four found a negative correlation. "

En ole hirveän innostunut kaikista noista tutkimuksista, sillä äo-testaus ja koulutus korreloivat vahvasti keskenään. Koulutetut tyhmät saavat testeissä parempia tuloksia kuin kouluttamattomat älykkäät.

No tutkimus on tutkimus, ja niillä on erilaisia epävarmuusteriöitä', mutta älykkyyden mittaamisessa ei koulutustaso korreloin IQ;n kanssa, vaan päinvastoin. Tämä taas on tutkittu lapsien IQ:ta mittaamalla, ja katsomalla heidän sittemmin saavuttamansa koulutustaso.

Yhtesikunnallisia vaikutuksia on, mutta nimenomaan niin päin, että älykkyys nostaa koulutustasoa, ei päinvastoin

EDIT:

Listäään tämmönen, kun tästä on osa luettavissa googleBookissa. Siis mielenkiintonen juttu pohjoismaalaisista, uskonnollisuudesta jne, ameriikalaisen silmin

Phil Zuckerman: Society Without God

 

[rapster]

En ole hirveän innostunut kaikista noista tutkimuksista, sillä äo-testaus ja koulutus korreloivat vahvasti keskenään. Koulutetut tyhmät saavat testeissä parempia tuloksia kuin kouluttamattomat älykkäät. Niinpä tuo kansakuntien välisten erojen testauksella ei ole pohjaa. Sen sijaan maan sisällä (erityisesti maissa joissa erot yksilöiden koulutuksen välillä ovat pienet) tulokset ovat paremmin valideja.

Ilman muuta, näin on. Muistammehan vielä Vanhasen Tatun (jonka toistaitoinen poika on vissiin sitten se länsimaisen ylivertaisen älykkyyden vahvistava poikkeus). Ja omastakin kokemuksesta voin lisätä, että useampien älykkyystestien tekeminen parantaa niissä pärjäämisen todennäköisyyttä, kun ei kellon raksuttaessa ihan jokaisen kysymyksen kohdalla tarvitse funtsia, että minkähänlaista ratkaisua tässäkin haetaan.

Aiemmin viitattiinkin näiden testien sijaan lähinnä koulutukseen ja toki myös välillisesti älykkyyteen, jota voidaan pyrkiä mittaamaan muutenkin kuin näillä ongelmallisilla älykkyystesteillä à la Mensa. Oikeastaan voisinkin todeta, että väärin linkitetty, nimittäin tuon artikkelin kaksi viimeistä alaotsikkoa ovat tämän keskustelun kannalta oleellisimpia, ja ne ovat siis risuaidan kera tässä.

 

[varjo]

Virkkunen ehdottaa uskontotietoa oppiaineeksi kouluihin
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...kaikille+yhteistä+uskontotietoa/1135247612529

Vaikka tietenkin lopussa ministeri yrittää vetää tavallaan sanojansa takaisin, niin tämä taitaa olla ensimmäinen fiksu kannanotto poliitikoilta asian tiimoilta, uskontotieto olisi kyllä paras mahdollinen tapa toisaalta poistaa nykymallinen aivopesuopetus luterilaisilta lapsilta ja toisaalta varmistaa, että yksikään fundamentalistisempi ryhmä ei pysty aivopesemään omia lapsiaan omilla uskonnontunneilla, vaan kaikki joutuisivat tasapuolisesti opiskelemaan uskontotietoutta.

 

[olkikuukkeli]

Uskontotiedon opettaminen kuulostaa jo selvästi paremmalta kun nykyisenkaltainen tunnustava opetus. On tietenkin asia erikseen milloin siirrytään sanoista tekoihin - tällaiset yhteiskunnalliset tekijät, vieläpä vahvasti tunnelatautuneet, ovat yleensä hitaita muuttumaan. Varsinkin vanhemmat sukupolvet ovat kuitenkin vahvasti uskonnollisia ja omaavat paljon poliittista vaikutusvaltaa.

 

[Crazy Diamond]

Uskon jumalaan, joka ei ole sidonnainen mihinkään uskontoon.

 

[ernestipotsi]

Uskon jumalaan, joka ei ole sidonnainen mihinkään uskontoon.

Mikäli tarkoitit Ilkka Pikkaraista, niin silloin Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.


Mitä ehdotukseen tulee niin ehdotus pitäisi laajentaa "kulttuuritietoudeksi" mikä käsittelisi muitakin ilmiöitä kuin pelkkää uskontoa. Itse kullekin olisi hyvä opettaa hieman että muiden ihmisten/kulttuurien asenteita ja tapoja

 

[Tshekki77]

Mitä ehdotukseen tulee niin ehdotus pitäisi laajentaa "kulttuuritietoudeksi" mikä käsittelisi muitakin ilmiöitä kuin pelkkää uskontoa. Itse kullekin olisi hyvä opettaa hieman että muiden ihmisten/kulttuurien asenteita ja tapoja

Sinänsä ihan hyvä ehdotus, mutta vaarana olisi oppiaineen leviäminen liian suureksi kokonaisuudeksi. Esim. kristinuskosta löytyy todella paljon erilaisia suuntauksia ja näihin kulttuurillisesti sidonnaisena erilaisia asenteita ja tapoja. Samoin on Islamin kanssa. Ja tokihan näin on minkä tahansa laajalle levittäytyneen uskonnon kanssa. Esim. hindulaisuuteen pelkästään jo Intiassa mahtuu tuhansia tapoja ja asenteita, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Jos tällaista kuitenkin haluttaisiin, niin ehkä sitten lukioon erillisenä valinnaisena aineena.

 

[ernestipotsi]

Sinänsä ihan hyvä ehdotus, mutta vaarana olisi oppiaineen leviäminen liian suureksi kokonaisuudeksi. Esim. kristinuskosta löytyy todella paljon erilaisia suuntauksia ja näihin kulttuurillisesti sidonnaisena erilaisia asenteita ja tapoja. Samoin on Islamin kanssa. Ja tokihan näin on minkä tahansa laajalle levittäytyneen uskonnon kanssa. Esim. hindulaisuuteen pelkästään jo Intiassa mahtuu tuhansia tapoja ja asenteita, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Jos tällaista kuitenkin haluttaisiin, niin ehkä sitten lukioon erillisenä valinnaisena aineena.

Tärkeintä olisi mielstäni opettaa yleislinjaukset suurimmista kulttuureista. Valinnaisena oman maun mukaan. Itse kävin lukiossa kulttuurihistoriakurssin ja se oli yksi mielenkiintoisimmista vaikka olikin vain pintapuolinen raapaisu vähän sieltä sun täältä.

Mutta turhaa on opettaa valtaosalle nykyisenlaista "mikä on jaakobin poikien isän nimi" -uskonnonopetusta. Se on 99%:lle täysin turhaa. Senkin ajan voisi käyttää valinnaiseen opetukseen tai yleisaineiden ylimääräiseen opetukseen

 

[Amerikanihme]

Jos nyt palataan taas otsikon aiheeseen, niin yllättävänkin vähän täällä on puhuttu siitä, että uskominen on sydämen asia. Nykyään kun painotetaan kaikkea järjellä ymmärrettävää niin paljon, niin monet kokevat, että uskominen johonkin mitä järjellä ei voi ymmärtää ei ole...järjellistä, järkevää. Tulisikin mielestäni kuunnella mitä se sydän sanoo. Voittaako sitten lopullisen taistelun sydän tai järki, se jää nähtäväksi, mutta "taistelun" asetelma on monessa mielessä se, että sydän sanoo että Jumala on olemassa, järki sanoo että ei ole. Toki löytyy varmaan henkilöitä joilla sekä sydän että järki sanoo Jumalan olevan olemassa, tai kaikkien muiden mahdollisten kombinaatioiden edustajia, mutta eivätköhän nuo kaikki muut kombinaatiot edusta kuitenkin aika pientä vähemmistöä.

Ottaisin tässä esille vielä sellaisen, aika edellisestä riippumattoman seikan, että sellainen käsite kuin "hauskanpito", "fun" in English, oli vielä pari vuosisataa sitten ymmärtääkseni aika tuntematon käsite esim. länsieurooppalaisissa ja pohjois-amerikkalaisissa piireissä (lähde: "Father Seraphim: His Life and Works"). Nykyään tuntuu siltä, että siitä on tullut elämän tarkoitus monelle. Yhteiskunta on kehittynyt viime vuosisatoina hyvin voimakkaasti siihen suuntaan mitä ainakin kristillisen uskon opinkappaleet ennustavat. Tämä ei tietenkään ole todiste siitä, että nuo opinkappaleet olisivat totta ja ennustaisivat tulevaisuuden, mutta hieman se kuitenkin havahduttaa ainakin minua. Jospa nuo ennustaisivat vaikkapa että ihmiskunta tulee yhä hartaammin ja hartaammin syvällisesti sydämestään rakastavaiseksi ja uskovaiseksi, niin ehkä silloin ympärilläni näkyvän kehityksen johdosta minäkin sanoisin, että tuntuu sydämessä nyt miltä vain, niin ei tuollainen opinkappaleen ennuste ainakaan ole käynyt toteen!

 

[mjr]

Jos nyt palataan taas otsikon aiheeseen, niin yllättävänkin vähän täällä on puhuttu siitä, että uskominen on sydämen asia. Nykyään kun painotetaan kaikkea järjellä ymmärrettävää niin paljon, niin monet kokevat, että uskominen johonkin mitä järjellä ei voi ymmärtää ei ole...järjellistä, järkevää. Tulisikin mielestäni kuunnella mitä se sydän sanoo. Voittaako sitten lopullisen taistelun sydän tai järki, se jää nähtäväksi, mutta "taistelun" asetelma on monessa mielessä se, että sydän sanoo että Jumala on olemassa, järki sanoo että ei ole. Toki löytyy varmaan henkilöitä joilla sekä sydän että järki sanoo Jumalan olevan olemassa, tai kaikkien muiden mahdollisten kombinaatioiden edustajia, mutta eivätköhän nuo kaikki muut kombinaatiot edusta kuitenkin aika pientä vähemmistöä.

Se vain on merkillistä, että sydän tuntuu olevan näissä uskon asioissa yllättävän yksityiskohtainen elin. Harvoilla tuntuu olevan pelkästään intuitio tai tunnereaktio sen suhteen, että on olemassa jumala tai jumaluuksia. Ei sinne päinkään: satojen miljoonien sydän sanoo, että Muhammed kirjasi sanatarkasti Allahin sanelun ylös Koraaniin, valtaisan joukon puolestaan sydän ohjaa ottamaan Vedan ja Bhagavad Ghitan vakavasti. Toisten sydän taas sanoo, että paavi on viimeinen sana uskonasioissa, kun taas jotkut löytävät sydämestään ajatuksen siitä, että Jumalan uusin sana löydettiin New Yorkin osavaltion pelloilta 1830-luvulla. Voisi suorastaan kuvitella, että tästä sydämeen luottamisesta on vaarana melkoinen sekasotku ja suorastaan uskonnolliset ja teologiset konfliktit.

 

[Morgoth]

Sinänsä ihan hyvä ehdotus, mutta vaarana olisi oppiaineen leviäminen liian suureksi kokonaisuudeksi.

Eihän kaikkia uskonlahkoja tarvitse käydä läpi. Yleislinjauksesta kaikista pääuskonnoista on varsin riittävä kattaus, turha niitä yksityiskohtia on jäädä käymään läpi, koska ei se mitään hyödytä. Vai pitäisikö käsitellä myös kaikki varhaisuskonnotkin hirveän tarkkaan läpi? Samassa kaikissa muissa asioissa mitä lukiossa opetaan. Ne ovat vain pintaraapaisu ja niiden asioiden syvällinen opetus ei kuuluu lukioon.

Uskonnot ovat varsin merkittävä osa ihmisen historiaa, mutta tunnustuksellisen luterilaisen uskonnonopetus ei todellakaan kuulu sivistyneeseen nyky-yhteiskuntaa vaan se kuuluu jonnekin lähes kiviikaudella elävään Pakistanin koraanikouluihin.

 

[Tshekki77]

Eihän kaikkia uskonlahkoja tarvitse käydä läpi. Yleislinjauksesta kaikista pääuskonnoista on varsin riittävä kattaus, turha niitä yksityiskohtia on jäädä käymään läpi, koska ei se mitään hyödytä.

Niin no tällaistahan käsittääkseni tänä päivänä annetaan kouluissa. Tai ainakin omana kouluaikanani sain yleiskuvan suurimmista uskonnoista.

Ernestipotsi ehdotti (käsittääkseni) nykyistä settiä laajennettavaksi eräänlaiseksi "kulttuuritietoudeksi". Eli mentäisiin uskonnon ohi sinne ihmisiin ja kerrotaan heistä, mitä he ajattelevat ja millaisia ovat heidän asenteensa. Tämän yhdistäminen uskontoon on kuitenkin aikalailla haastava tehtävä (siis jos halutaan neutraalista lähtökohdista opetusta antaa), koska jo pelkästään kristittyjen joukossa on hyvinkin erilaisia ajatuksia ja asenteita. Mormooni ei kaiketi kuitenkaan edusta mielipiteillään ja asenteillaan kaikkia kristukseen uskovia. Tässä tulee se ongelma ja pannukakkuilmiö (joka sitten toistuu kaikissa muissakin uskonnoissa).

Ehkä tällainen kulttuuritietous olisikin parempi ympätä maantieteeseen, koska silloin siihen saadaan se alueellinen konteksti mukaan. Tosin edelleen kannattaisin tällaista ainetta omaksi valinnaiseksi aineeksi, koska kaikkia tällainen ei kiinnosta (vaikka se itseäni olisi saattanut kovastikin kiinnostaa).

 

[Morgoth]

Niin no tällaistahan käsittääkseni tänä päivänä annetaan kouluissa. Tai ainakin omana kouluaikanani sain yleiskuvan suurimmista uskonnoista.

Nykylukiosta en tiedä, kun omasta lukio ajastani jo yli 15 vuotta, mutta itse olen ainakin käynyt täydellisen 'aivopesun' läpi, jossa jo heti ala-asteella laitettiin Jeesus-videot (vai mitä beta-kasetteja olivatkaan siihen aikaan) pyörimään ja opettaja ihan tosissaan selittää Raamatun tapahtumia absoluuttisena totuutena ja lapset tietysti uskovat. Lisäksi aamuisin lauletaan seisten jotain virsiä opettajan soittaessa harmonia ja opetellaan tietysti ulkoa nämä isän meidän ja uskonnontunnustukset yms.

Harmi ettei ole enää niitä uskonnon kirjoja enää tallella sillä olisi ihan mielenkiintoista lukea ne. Muistaakseni uskontoa kuitenkin oli ainakin peruskoulussa ainakin muutama tunti per viikkoa. Mitäköhän ihmettä sielläkin jauhettiin? Ilmeisesti toistettiin samaa asiaa vuodesta ja tunnista toiseen, että se ne tarinat muuttuvat ihmisten päässä totuudeksi. Lisäksi lukiossa oli vielä tuohon aikaan monta pakollista kurssia uskontoa, josta vain yksi taisi sisältää muuta kuin ei-kristinuskoa.

Nyt kun aloin asiaa muistelemaan ja verenpaine nuosta niin todellakin haluaisin tietää mitä silloin jossakin ala-asteella uskonnosta todellakin kerrottiin. Onko jollakin jotain 80-luvun tai vanhempia peruskoulun uskonnonkirjoja tallella?

Tuolta pohjalta on ihan sama yhdistetäänkö maantietoon tai mitä, mutta herranjumala tuo tunnustuksellisuus pois koulusta. Se kun saadaan aikaiseksi ensin niin sen jälkeen voidaankin erottaa kirkko ja valtio. Tiedä riittääkö oma elinikä enää tuon näkemiseen, mutta ainahan sitä voi toivoa.

 

[opelix]

Tärkeintä olisi mielstäni opettaa yleislinjaukset suurimmista kulttuureista. Valinnaisena oman maun mukaan. Itse kävin lukiossa kulttuurihistoriakurssin ja se oli yksi mielenkiintoisimmista vaikka olikin vain pintapuolinen raapaisu vähän sieltä sun täältä.

Mutta turhaa on opettaa valtaosalle nykyisenlaista "mikä on jaakobin poikien isän nimi" -uskonnonopetusta. Se on 99%:lle täysin turhaa. Senkin ajan voisi käyttää valinnaiseen opetukseen tai yleisaineiden ylimääräiseen opetukseen

Itsekin opettajana voin kyllä sanoa, että jo nykyäänkin tuota tunnustuksellisuutta oiotaan surutta. Melko harva opettaja enää nykyään "aivopesee" vaikka tietyllä tapaa opetussuunnitelma siihen velvoittaisikin. Se mikä on tunnustuksellista on kuin veteenpiirretty viiva. Itse olen uskontotietoa pitänyt siitä asti kun näihin hommiin valmistuin. En ole vakuutellut asioita tosiksi tai vääriksi vaan kertonut aina että "Raamatussa kerrotaan että.." ja korostanut että on jokaisen oman uskon asia miten näihin juttuihin suhtautuu ja sitä että joku uskoo näin ja joku toisin ja on silti aivan samanarvoinen ihminen kuin kristitytkin. Sen oman järjen käyttö kun on sallittua.(..niin itse kuulun kirkkoon mutta olen kyllä pesunkestävä agnostikko)

 

[Morgoth]

Jos nyt palataan taas otsikon aiheeseen, niin yllättävänkin vähän täällä on puhuttu siitä, että uskominen on sydämen asia.

Miten siitä mitään keskustelua saa aikaiseksi? "Mä olen päässäni rakentanut tälläisen Jumalan ja mun Jumalani on tälläinen ja tälläinen eikä se todellakaan oo sellainen ku kiristinskossa ja tää on mun henkilökohtainen juttu enkä mä järjellä pysty selittämään, mutta mää uskon että asia on näin vaikka en sitä pysty perustelemaankaan järjellä, mutta mun sydän sanoo näin... "

""Jaa? Mun peräreikä sanoo että pitää mennä paskalle. Jos et usko niin tuu vaikka katsomaan niin näet ihan konkreettisen todisteen" Tiedä sitten onko järjen vai sydemmän ääni ensisijaisesti? Kuulet sen kutsuäänenkin ennen kuin se ilmestyy tähän maailmaan. Siinä nyt ehkä ainakin järki ja sydän kohtaavat, koska järki sanoo että paskat huosussa ei oo kiva ja sydänkin tuntee, että pian pökäle niin sanotusti tulloo. Ehkä jotain kombinaatiotakin tosta keksii, jos miettii? Jossa sydän ja järki sanovat toista? Mitä nää epämääräiset käsitteet ikinä tarkoittavatkaan. Toinen asuu jossakin syvällä sielussa (ihan sydämmessä vai onko aineeton?) ja toinen aivoissa?

 

[Hirmumyrsky]

Joskus on tullut mietittyä kuinka helppoa se elämä oliskaan jos olis uskonnollinen hihhuli, mutta kuulemma niilläkin on omat ongelmansa... niikun rietastelevat ja irstailevat uskonnottomat. Ja muut eri uskotoihin uskovat. Ja ne omatkin synnit jumalauta!

Aikoinaan asiaa mietin itsekkin, oikeen syrämmessä ja päädyin tulokseen etten usko jumalaan, saatanaan, taivaaseen tai helvettiin. Nykyisin olen yhtä onnellinen kuin ennenkin, huolimatta siitä että olen ateisti "joiden elämällä ei ole suuntaa eikä moraalista arvomaailmaa ja lisäksi ovat masentuneita päämäärättömyydessään sekä vailla sielua" niikuin joku sanoi mulle =D (siis joku todella syvästi Americän HC Hihhuli)

Ja niin, mielestäni Suomessakin valtio ja uskonnot (kirkko) pitäisi ehdottomasti erottaa toisistaan, vaikka toki myönnän että kirkko saa sillä rahalla (suhteellisesti erittäin vähän tosin) hyvääkin aikaan, kuten jotain pienten lasten päivähoito systeemeitä ja muita. Ne voitaisiin järjestää muutenkin (ilman sitä pakkojeesusta), ja rahoistahan menee 90% johonkin kiinteistöihin. Eli sama hyvä voitaisiin saavuttaa vähämmälläkin rahalla.

 

[Amerikanihme]

Se vain on merkillistä, että sydän tuntuu olevan näissä uskon asioissa yllättävän yksityiskohtainen elin. Harvoilla tuntuu olevan pelkästään intuitio tai tunnereaktio sen suhteen, että on olemassa jumala tai jumaluuksia. Ei sinne päinkään: satojen miljoonien sydän sanoo, että Muhammed kirjasi sanatarkasti Allahin sanelun ylös Koraaniin, valtaisan joukon puolestaan sydän ohjaa ottamaan Vedan ja Bhagavad Ghitan vakavasti. Toisten sydän taas sanoo, että paavi on viimeinen sana uskonasioissa, kun taas jotkut löytävät sydämestään ajatuksen siitä, että Jumalan uusin sana löydettiin New Yorkin osavaltion pelloilta 1830-luvulla. Voisi suorastaan kuvitella, että tästä sydämeen luottamisesta on vaarana melkoinen sekasotku ja suorastaan uskonnolliset ja teologiset konfliktit.

Eiköhän noissa ole kyse järjen aivopesusta eikä niinkään sydämen äänestä. Intuitio ja tunnereaktio eivät käsittääkseni ole sydämen "puhetta".

Miten siitä mitään keskustelua saa aikaiseksi?

Niinpä. Olisi kai hyvä määritellä käsitteet ensin, jotta kaikki edes tietävät mistä puhutaan. Tarvitsen varmaan apua näiden käsitteiden määrittelyssä, ja sitten on olemassa vielä käsite "nous", joka on varmaan vieraampi, mutta joka yhdistää sydämen ja mielen/järjen. Joka tapauksessa, uskoisin että "sydämellä" tarkoitetaan (jos nyt ei puhuta siitä elimestä) koko ihmispersoonamme keskusta, sitä olennaista, joka tekee meistä juuri sen henkilön mitä olemme. Se on ymmärryksen ja viisauden keskus, sitä kautta ohjautuu moraalinen käyttäytymisemme. Sydämen kautta pystymme myös yhteyteen Jumalan kanssa, se on hengellisen elämämme keskus. Järki tai mieli on taas sydämen alainen (vaikka jotkut antavatkin sen ohjata elämäänsä sydämen sijaan). Tuo "nous" käsite kuvastaa mielestäni juuri sitä kuinka järki/mieli on sydämen ohjauksessa.

No, joku toinen saa jatkaa jos niin tahtoo tästä. Jos löydän parempia määritelmiä, niin voin laittaa ne tänne.

 

[mjr]

Eiköhän noissa ole kyse järjen aivopesusta eikä niinkään sydämen äänestä. Intuitio ja tunnereaktio eivät käsittääkseni ole sydämen "puhetta".

Kyllä täytyy kaikella kunnioituksella sanoa, että tuolla tavalla muotoiltuna oikeastaan päädyt jonkinlaiseen kehäpäättelyyn, jos mihinkään. Ei siinä mitään, mutta sitten ei oikein pysty analyyttiseen väittelyyn tai edes keskusteluun asiasta. Kaikki kunnia sinun sydämesi äänelle, mutta sillä on lähinnä anekdotaalinen merkitys tämän ketjun aihepiirissä. Miksipä ei annettaisi sitä kunniaa vaikkapa minun "sydämeni puheelle", joka sanoo, että todennäköisesti mitään luoja-jumaluutta ei tässä maailmassa ole. Subjektiivisesti voi kuvitella, että ehkä on arvokkaampaa elää tällä karuhkolla mutta pitävällä perustalla kuin elätellä pohjimmiltaan toki varmasti lohdullisia ja maailman kovuudessa auttavia haaveita näkymättömistä henkiolennoista, jotka pelastavat kaiken. Jos edes nämä haave-ajatukset olisivat yhdenmukaisia, mutta uskomukset vaihtelevat niin rajusti ja niin keskenään ristiriitaisesti, että on mahdotonta ottaa kovin vakavasti mitään ekslusiivista uskoa, perustuu se sitten sydämen tai vaikka pernan äänelle.

 

[Chambza]

Itsehän olin ulkona kävelemässä, kun yhtäkkiä näin ilmestyksen jossa sanottiin että Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa, ja voisin lopettaa murehtimisen ja nauttia elämästä. Sydämen äänikö se siellä kuiskutteli?

Eiköhän noissa ole kyse järjen aivopesusta eikä niinkään sydämen äänestä. Intuitio ja tunnereaktio eivät käsittääkseni ole sydämen "puhetta".

Nimim. mjr oli nyt niin kohtelias, ettei ensimmäisessä esimerkkilistauksessaan tai edes jälkimmäisessä viestissään heittänyt kristinuskoa naamallesi. Kyllähän samaan listaan olisi voinut liittää Raamatun Jumalan sanana, aivan kuten Koraanin Allahin sanana. Vai oletko sitä mieltä että muut uskonnot ovat aivopesua, ja vain (muistaakseni ortodoksinen) kristinusko sitten on aidosti rakentunut sieltä sydämestä tulleen äänen avulla?

 

[opelix]

5.luokkalaisen kysymys!

Taannoin eräs oppilas kysyi:
"Miten niiden ihmisten kävi, jotka elivät ennen Jeesuksen syntymää, joutuivatko automaattisesti helvettiin kun Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen?"

En muista miten vastasin mutta ajattelin, että onneksi näitä kriittisiä ajattelijoita näille saduille alkaa löytymään.

 

[struumax]

Taannoin eräs oppilas kysyi:
"Miten niiden ihmisten kävi, jotka elivät ennen Jeesuksen syntymää, joutuivatko automaattisesti helvettiin kun Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen?"

En muista miten vastasin mutta ajattelin, että onneksi näitä kriittisiä ajattelijoita näille saduille alkaa löytymään.

3-päivää ristin jälkeen oli ns "tuonelassa" jossa teki sen mitä sanotaan vaikkapa mm. 1. Piet.4:

6. Sitä vartenhan on kuolleillekin julistettu evankeliumi, että he tosin ihmisinä olisivat tuomittuja [muiden] ihmisten tavoin, mutta että heillä Hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.

Kristuksesta -sanotaanko- eteenpäin, ne jotka kuolevat ilman evankeliumin mahdollisuutta, kerrotaan sitten taas Roomalaiskirjeen 2-luvussa.

Pelko pois, en tule sen enempää Raaamatun lainauksieni kanssa tänne heilumaan. =)

Kaunista ja hyvää kesää kaikille.

 

[Morgoth]

Tarvitsen varmaan apua näiden käsitteiden määrittelyssä, ja sitten on olemassa vielä käsite "nous", joka on varmaan vieraampi, mutta joka yhdistää sydämen ja mielen/järjen.

Itse en oikein pääse tähän keskusteluun sisälle tai omasta mielestäni ei ole mitään 'sydämmän ja järjen ääntä' vaan se on kaikki ihmisen tietoisuutta, jota nyt ehkä eri tasolla ja näkökulmista tarkastelemalla voidaan erottaa jotkit abstraktit 'järki' ja 'sydän', mutta ovatko nuo mitään 'todellisia' objekteja, niin enpä usko.

Se mitä ihmisen tietoisuus lopulta ja mistä se muodostuu, niin nostan kädet ylös enkä osaa vastata. Kvarkkien satunnaista tanssia, joka katsottuna korkeammalta tasolta kaikessa satunnaisuudessa näyttäisi olevan jotain järkeä, vaikka siinä ei oikeasti olekaan vaan se on pelkkää satunnaista puuroa?

 

[sem]

Tässäpä taas esimerkki sydämen äänen seuraajasta:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2009/07/ja-taas-osa-20.html

Emme tietenkään voi kyseenalaistaa tämän jumalan miehen tekojen oikeutusta. Tai jos voimme niin mihin raja vedetään sydamen äänen kuuntelun suhteen?

 

[Amerikanihme]

Miksipä ei annettaisi sitä kunniaa vaikkapa minun "sydämeni puheelle", joka sanoo, että todennäköisesti mitään luoja-jumaluutta ei tässä maailmassa ole.

Tosiaan, jos sydämessäsi tunnet että mitään sen suurempaa ei ole olemassa (kuten Jumalaa jne.), niin sitten tosiaan keskustelut voivat olla vähissä. Oletko varma, että sydämessäsi tunnet niin, vai olisiko se sittenkin järjen ääni joka siellä yrittää loogisesti päätellä että Jumalan tai yliluonnollisen olemassaolo on äärimmäisen epätodennäköistä. Toki tuohon löytyy käsittääkseni pyhiltä miehiltä selitys joka menee jotenkin niin, että sydämesi on kuolleessa tilassa. Mutta tuo ei taida paljon auttaa keskustelua, mutta jos nyt edes kuvittelisit itsesi uskovaiseksi, niin olisiko tuollainen selitys mielestäsi ainakin yhdenmukainen sydämen mahdollisen olemassaolon suhteen?