Uskotko Jumalaan?

[olkikuukkeli]

Mitä halusit tuoda tällä keskusteluun? En minä täällä vaahtoa omia ideoitani, vaan olen edelleenkin vain kertonut Raamatusta ymmärtämäni kannan käsiteltyyn asiaan. Ja ties kuinka monennen kerran mainitsen myös sen, että minä en tätä aihetta edes nostanut hurmahenkisyydessäni esiin.

Sen mitä sanoinkin, että sinulla on parempi moraali kuin Raamatun Jumalalla. Eikä se ole mitään vittuilua vaan ehkä jopa taso, joka on helpohkokin saavuttaa. Itse et vain tuota tiedosta.

Pyhissä, erehtymättömissä opuksissa on se huono puoli, että ne tekevät ihmisen sokeaksi niitä epäjohdonmukaisuuksia kohtaan, joita nuo kirjat sisältävät. Jos Uudessa Testamentissa ei olisi liberaalejakin pelastusopillisia kohtia, kivittäisivät monet Raamatun kansat yhä vieläkin homoja ja muita seksuaalisesti "kieroja" (onhan esiaviollinen seksikin aika yök) kuoliaaksi. Vaikka uskoisin Jumalaan, en todellakaan kääntyisi kristittyjen Jumalaa kohden häntä palvoakseni, on tuo sen verran iljettävä hahmo.

 

[ms.qvist]

Kiitokset, sampio,vastauksesta kysymykseeni - mikä oli ehkäpä hivenen tarkoitushakuinen mutta tähän "syntiin" nyt liene yksi jos toinenkin tässä ketjussa syyllistynyt, inhimillisiä kun olemme.

vlad.

 

[Amerikanihme]

Olen nyt kahlannut koko ketjun sivu sivulta läpi alusta loppuun. En toki lukenut kaikkia viestejä sanasta sanaan, mutta sain aika hyvän idean mitä kaikkea tämän otsikon alla on keskusteltu ja mitä mieltä eri nimimerkit ovat. Ajattelin laittaa oman lusikkani soppaan, ja kenties opin taas katsomaan asioita uudelta näkökannalta jos joku vaivautuu kommentoimaan omia tämän hetken näkökulmiani.

Aloitetaan vaikka tuosta vaikeasta evoluutio vastaan luomisoppi aiheesta. Minä "hullu" uskon molempiin. Uskon, että maailmankaikkeus on miljardeja vuosia vanha, tuota tähtitiedettä kun nyt on tullut opiskeltua yliopistoissa noin 11 vuotta tohtoriksi saakka ja työskentelen sen parissa vieläkin. Mutta uskon myös, että Jumalalle on paikkansa. Oma ymmärrykseni maailmankaikkeuden alusta loppuu siihen Big Bangiin (tai tarkemmin sanottuna kai sitä välittömästi seuraaviin hetkiin). Selitys siitä, että tämän kaiken aiheutti kvanttivärähdys "ei missään" ei enää järkeeni mahdu, olkoonkin sitten totta tai ei. Korkeamman voiman (ts., esim. Jumalan, mutta periaatteessa myös jonkun useammissa ulottuvuuksissa seikkailevan alienin), alkuunpanema maailmankaikkeus kuulostaa järkevämmältä. Ei mielestäni ole mitään mieltä siinä, että kaikki alkoi ei mistään, ei mistään erikoisemmasta syystä, sitten loi maailmankaikkeuden kaikkine ihmeineen ja ihmisineen, ja tämän hetken tiedon tai siis tieteen mukaan tämä kaikki kestää loputtomiin ja vähitellen kaikki materiaali ja energia häipyy säteilyksi ja lopuksi sekin hyytyy. Paljon mieluummin siis uskon, että joku järki tässä hommassa on kaiken takana ja joku suunnitelma. Tiedän toki, että monet eivät näe edellisessä mitään ongelmaa, eivät varmaan monet tätä ketjua lukevat henkilötkään.

Kaikki siis alkaa ei mistään ja loppuu ei mihinkään ja millään ei ole mitään tarkoitusta eikä ole koskaan ollutkaan eikä ole koskaan oleva ja kaikki on loppujen lopuksi täysin sattumanvaraisten tapahtumien summa. Itse en enää löytäisi mitään tarkoitusta elämääni ko. ajattelusta, eihän elämälläni, ei minua läheisillä ihmisillä eikä millään muuallakaan siis olisi mitään väliä, kaikki mitä minullekin tapahtuu on sattumien summa, ja vapaata tahtoakaan ei ole olemassa monen mielestä. En ehkä koskaan tule tätä näkökantaa ymmärtämään, mutta arvostaisin silti kommentteja niiltä jotka elämän ja maailmankaikkeuden tällä tavalla näkevät siitä, mikä heistä tekee mielestään elämän jatkamisen sen arvoiseksi ja miksi he vaivautuvat itsestään ja muista millään tavalla välittämään, koska kuitenkin kuolet pois ja sen jälkeen sinusta ei ole jäljellä enää mitään kuin korkeintaan haihtuva "säteilyläikkä" loppujen lopuksi, muisto sinusta häipyy todennäköisesti muutaman sukupolven aikana, miksi siis edes elää?

Tästä päästiinkin aasinsillan kautta toiseen kiehtovaan otsikkoon liittyvään aiheeseen eli iankaikkiseen elämään. Jotkut ovat tässäkin ketjussa tuoneet esille ajatuksensa siitä, että heitä ei iankaikkinen elämä kiinnosta. Mitä iankaikkinen elämä sitten edes tarkoittaa? Sitä en minä voi käsittää, voin sanoa "iankaikkinen", "ääretön" jne., mutta mitä nämä konseptit tarkoittavat? En ole ajattelussani päässyt niin pitkälle, ja vaikea uskoa, että moni muukaan olisi. Itse käytän päivittäin työssäni etäisyyksiä jotka ilmaistaan valovuosina tai paremminkin parsekeina (1 parsek = 3.26 valovuotta). Esimerkiksi suosikkigalaksini on noin 100 miljoonan valovuoden päässä. En sitä sen tarkemmin mieti, se on vain luku, ei minulle mikään kouriintuntuva etäisyys. Hyvin vaikea sitä olisi käsittää, mutta ehkä se juuri ja juuri olisi käsitettävissä. Työni tuo minut hyvin fantastisten asioiden pariin, todellisuus todella tuntuu olevan tarua ihmeellisempää joskus (mutta ei aina). Tykkään matkustelusta, ja paljon olen työni ansiosta nähnytkin. Tällä planeetalla. Mutta tämä planeetta on vain mitätön pölyhiukkanen maailmankaikkeudessa. Mitä ihmeitä onkaan muiden tähtien ympärillä? Muissa galakseissa? Muissa galaksiryhmissä, -joukoissa jne.? Kuriositeettini on loppumaton. Mutta jotta minulla olisi edes mahdollisuus nähdä näitä muita kaukaisia paikkoja, tarvittaisiin aikaa paljon lisää. Ehkä ikuisuus. Tai ainakin lähelle sitä. Ne joita iankaikkinen elämä, tai no, ainakin piiiitkä elämä tässä todellisuudessa, ei kiinnosta, eivät kai sitten välitä pätkääkään mitä esim. kehäkolmosen ulkopuolella tapahtuu. Taaskin tällainen ajattelutapa on minulle vaikea ymmärtää ja arvostaisin kovasti, jos joku yrittäisi selittää sitä minulle.

Palataanpa tuohon evoluutioaiheeseen, se jäi vähän kesken. Mielestäni on siis paikka jollain korkeammalla voimalla maailmankaikkeuden synnyssä, mutta entä sen jälkeen? Johtaako evoluutio, tarpeeksi pitkän ajan kanssa, kuten miljardien vuosien (taas vaikea ymmärtää tuota ajan pituutta konkreettisesti) ihmiseen? Voipi johtaakin johonkin ihmisen tapaiseen, mutta jotakin tapahtui, joka kaiketi erottaa ihmisen kaikesta muusta eläin- ja kasvikunnasta mielestäni. Ihminen pystyy luovaan ajatteluun, ihmisellä on selvä minuus, jopa jonkinlainen vietti uskoa korkeampaan voimaan, ja luontainen hyvän ja pahan eron tunto, "omatunto". Tietääkseni tällaisia ei ole millään muulla eläimellä, tai kasveilla. En nyt ole ollut koskaan eläimenä tai kasvina, joten en voi tätä varmaksi tietää, mutta tieteen keinoin ei kai ole ainakaan toistaiseksi löydetty samalla tavalla minuuden ja moraalin ja ajattelun omaavaa eläin/kasvilajia. Delfiineillä, ehkä "serkuillamme" simpansseilla on kykyä joihinkin "älykkyyttä" vaativiin tehtäviin, mutta kai kaukana ollaan ihmisen "minuudesta" jne. Joten mielestäni ihminen ei nyt täysin ole samaistettavissa eläimiiin, vaikka evoluution merkit muin osin ovatkin näkyvissä (esim. seksuaali- tai suvunlisääntymiskäyttätyminen, laumakäyttäytyminen jne.). Eli, ehkä tulimme jossain mielessä evoluution tuloksena, mutta jotain tapahtui jossain välissä (todennäköisesti loppuvaiheessa) ja meistä tuli erilaisia kuin muista. Oliko tuo jotain sitten Jumalan teko, alienien teko vai jotakin muuta, ei tuosta vielä selviä.

Jatkan seuraavassa viestissä, näiden viestien pituudessa taitaa olla joku raja.

 

[Amerikanihme]

Tämä on toinen osa trilogiani. Yhdessä edeltävän, sivulla 125 olevan viestin ja alla olevan seuraavan viestin kanssa tämä kokonaisuus on ehkä jossain määrin järjellisesti ymmärrettävissä.

Siirrytään muihin otsikkoon liittyviin aiheisiin. Tässä ketjussa on jauhettu vapaasta tahdosta moneen otteeseen. Jotkut sanovat, että vapaata tahtoa ei ole, se on vain kemiallisten (ehkä sattumanvaraisten) reaktioiden summa, mitä kukin tekee tai on tekemättä. Ehkä näin on, mutta taaskin järkeni (kemiallisen reaktion seurauksena?) tappelee vastaan. Minulla on selvä suunnitelma mitä teen, olen suunnitellut seuraavan viikon, kuukauden, ehkä vuoden ohjelmat. Teen kuten suunnittelin, jollei minua jotenkin estetä. Vaikeata uskoa, että kemiallisten sattumanvaraisten reaktioiden seurauksena toimisin jotenkin näin järkevästi, tai paremminkin suunnitelmallisesti. Mutta kuitenkin näin teen. Jotkut toiset ovat flakeja ja muuttavat suunnitelmiaan jatkuvasti sen hetkisen mielitilan mukaan. No, joku voi vielä väittää, että sattumanvarainen kemia toimii eri tavoilla eri ihmisissä. Vaikeaa taas minun on kuitenkin sellaista ymmärtää. Ehkä vieläkin paremmin tätä asiaa kuvaa minussa oleva "oikean" ja "väärän" tunne. Kai tätä on jauhettu psykologian oppikirjoissa loppumattomiin, vaan kun ei ole tullut luettua niitä (tai ehkä ei niinkään uskottua psykologiaan). Useimmissa ihmisissä on kuitenkin tämä oikean ja väärän tunne, ja omatunto (hieman ehkä eri asia). Onko tämä kaikki opittua? Ehkä paljon siitä on, mutta vaikeaa uskoa, että olisin jotenkin oppinut esim. vanhemmiltani mikä jossain vaikeassa ihmissuhteen tilanteessa on oikein ja mikä väärin. Enhän edes seurustellut vielä silloin, kun olin isän ja äidin kanssa. Muutenkin olen viettänyt aika yksinäistä ja osin eristynyttäkin elämää, mutta silti minulla on selvä tunne ihmissuhteissa mikä on oikein ja mikä väärin. Voisiko se olla joku osa minussa piilevää ylemmän tahon asettamaa järjestelmää, pelkän oppimisen tulos (jota epäilin yllä) vai sattumanvaraisten kemiallisten reaktioiden summa?

Seuraava aihe joka minua puhuttelee on monien tässä ketjussakin esittämä mielipide siitä, että (ainakaan rakastavaa) Jumalaa ei voi olla olemassa, koska maailmassa on niin paljon vääryyttä, julmuutta, tappamista jne. Mutta hei, ajatellaan nyt asiaa. Jos Jumala ohjaisi asiat niin, että maailmassa ei olisi enää mitään pahaa, vääryyttä, julmuutta jne., tämän paikan nimi olisi paratiisi. Ilmiselvästi emme kuitenkaan elä paratiisissa. Se on se seuraava todellisuus Jumalan sanan mukaan. Miksi Jumala siis olisi luonut tämän todellisuuden, jossa vääryyttä, syntiä, tappamista jne. tapahtuu niin paljon? No Raamatun mukaan tämä sai alkunsa syntiinlankeemuksesta. Miksi Jumala siis antoi pahuuden edes koskaan tulla maailmaan, koska hän kaikkivaltiaana olisi voinut tämän estää? Asia liittyy tuohon vapaaseen tahtoon Kristinuskon mukaan. Enkelit olivat käsittääkseni jo luotu paljon ennen ihmisen tuloa maailmaan, ja yksi enkeleistä (joilla siis oli myös vapaa tahto) oli käyttänyt vapaata tahtoa väärin, ja tullut siihen tulokseen, että hänpä voikin itse pitää huolen itsestään ja näin ollen itsekkyys, yksi perisynneistä, oli syntynyt. Ihminen siis pantiin tuohon maailmaan, hänelle annettiin vapaa tahto, ja hän päätti tehdä oman mielensä mukaan tuon langenneen enkelin houkuttelemana (toisin sanoen, Perkeleen), ja Kristinuskon perusteella tämä pahuus sitten periytyy sukupolvelta toiselle. Tämähän siirtää pahuuden ongelman vain ihmiskunnalta enkelikunnalle. Kysyin tuota asiaa ortoksiystävältäni, ja hän totesi, että ei tiedä syytä miksi Jumala loi enkeleitä jotka voivat kääntyä pahaksi. Ja hän totesi, että tämän ymmärtäminen ei ole tärkeää pelastuksen kannalta. Tiedän kuitenkin, että Jumalaan uskomattomat ihmiset tahtoisivat tuon asian ehdottomasti ymmärtää. Parhain yritykseni tämän kysymyksen vastaamiseksi on se, että mikä tahansa luotu olio vapaan tahdon voimasta voi valita pahuuden ja vääryyden, oikeuden ja hyvyyden sijaan. Se kai on jossain mielessä koko vapaan tahdon määritelmä. Kristinuskon mukaan Jumala on hyvä, Häntä ei ole luotu ja siten Hän ei voi olla paha.

Summa summarum, Kristinuskon mukaan emme siis elä vielä paratiisissa (silloin ei mitään pahaa maailmassa tapahtuisi), vaan Jumala rakkaudessaan päätti, että Hän luo oman kuvansa maailmaan, olennon jolla on persoona ja vapaa tahto ja jota Hän rakastaa yli kaiken. Tämä olento, ihminen, sitten päättikin että hän voikin pitää itse huolta itsestään eikä tarvitse Jumalaa. Tässä tilassa olemme siis edelleen, vaikka tietenkin erilaisia asioita on tapahtunut. Esim. Vanhassa Testamentissa Jumala yritti johtaa rakastamaansa kansaa oikeaan suuntaan, mutta kansa taas kapinoi, ja oli sitä mieltä, että he tekevät oman päänsa mukaan. No, tästä seurasi sitten mitä seurasi, kaikenlaista kärsimystä. Mutta Jumala yritti uudelleen, tällä kertaa lähettämällä toisen persoonansa, Poikansa, maailmaan. Tämän tarinan kai useimmat sitten tietävätkin, joten ei nyt sen enempää siitä. Minulle vaikea konsepti on ollut sen ymmärtäminen, että miten Jeesuksen kuolema ylettyy kaikkiin ihmisiin ja voi pelastaa kaikki. Monien ortodoksikirjojen lukemisen jälkeen olen ymmärtänyt asian niin, että Jumala loi ihmisen, ei ihmiset, ja kaikki ihmiset siis ovat jollain tasolla yksi ja sama. Kun Jumala loi meidät, hän siis Kristinuskon mukaan todellakin loi meidät kaikki, vaikkei meitä lihallisesti tai sielullisesti silloin ollutkaan olemassa, niin hengellisesti meidät jo silloin luotiin. Nämä henget sitten ottivat ruumiin ja sielun itselleen aikanaan, tai tulevat ottamaan (ne, jotka eivät vielä ole syntyneet). Tätä kautta olemme siis kaikki tavallaan yhtä ja ylösnousemus Jeesuksen kuoleman kautta tulee ymmärrettävämmäksi. Sillä jos yhden ihmisen on annettu nousta kuolleista niin silloin on kaikkien.

Mikä tai mitä Jumala sitten on? Tutkimani teokset kuvaavat Häntä sanoilla "rakkaus" ja "valo". Uskoakseni Jumalan todellista olemusta ei kuitenkaan ole mahdollista ymmärtää ihmisjärjellä, se on mysteeri. Jumala kuitenkin vaikuttaa energioidensa avulla. Jumala on siis aina ollut ja on aina oleva, Kristinuskon mukaan. Tätähän on taas ihmisjärjen avulla mahdotonta käsittää. Ennen muuta Jumala ei ole aikaan sidottu (tai paikkaan sidottu). Jumala on aina ja kaikkialla. Tästä ei mielestäni kuitenkaan seuraa, että ihmisen elämä on jotenkin ennalta määrätty ja siten vapaata tahtoa ei olisi olemassakaan. Mielestäni ihmisellä on silti se vapaa tahto. Jumala näkee ihmiselon alun ja lopun ja kaikki vaiheet siinä välillä, on aina nähnyt ja on aina näkevä, mutta ihminen itse tekee niinkuin haluaa itselleen. Tämä lienee hankala monelle ymmärtää ja sori jos en osaa selittää sitä sen paremmin. Tärkeää olisi kuitenkin ymmärtää, ettei Jumala elä tässä ajassa vaan aina ja kaikkialla (vaikea käsite sinällään). Ennen muuta tahtoisin oikoa niiden palstalaisten mielipiteitä jotka ajattelevat, että Kristinuskon Jumala on tosiaan joku äijä pilvenreunalla joka nauraa partaansa. Ei näin.

Ja taas jatkuu tarinani seuraavassa viestissä.

 

[Amerikanihme]

Tämä on kolmas osa trilogiani. Jos joku tätä lukee, niin luethan viestini yllä ja sitä edeltävän viestin edellisen sivun 125 alimmaisena. Ehkä yhdessä nämä kolme viestiä luovat jonkinlaisen puolijärjellisen kokonaisuuden, tai sitten ei.

Mitäpä sitten Kristinuskon Jumalan kolmiyhteisyydestä? Kristinuskon Jumala on todellakin yksi, mutta kolme eri persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Nämä kolme ovat aina olleet ja ovat aina oleva. Kuitenkin siinä on sellainen isä-poika suhde ja Pyhä Henki joka tuli "aikojen alussa" Isästä. Suosittelen kirjaa "The Orthodox Way" englanninkieltä taitaville, Kallistos Waren kirjoittama. Ehkä siitä on suomenkielinenkin versio olemassa, joo, näyttää olevan. Se selventää näitä konsepteja aika lailla ja muutenkin Kristinuskon konsepteista se tekee paljon selvemmän kuin mitä esim. ev.-lut. kirkon sepustuksista olen saanut. Mutta kuitenkin tuo kolmiyhteisyys on sellainen käsite jota ei voi järjellä ymmärtää (mysteeri).

Uskoako sitten muiden kuin Kristinuskon Jumaliin? Itämaisissa uskonnoissa ei tapaa sellaista persoonallista Jumalaa kuin Kristinuskossa, ja sellaisiin Jumaliin minun on vaikea samaistua tai sellaista Jumalaa uskoa. Muhamettilaisuus eli Islamin usko taas muodostui yhdestä kerettiläisestä Kristinuskon suuntauksesta jonka mukaan Jeesus oli vain profeetta, mutta ei Jumala. Muut luonnonjumalat, aurinko, planeetat jne. sitten eivät minun silmissäni edes ansaitse kovin pitkää pohdintaa niiden totuudesta nyky-ymmärryksen valossa (anteeksi vain, Vlad!).

Tässäkin ketjussa on pohdittu sitä, olisiko Jumala luonut elämää myös muualla maailmankaikkeudessa, toisten tähtien ympärillä esimerkiksi. Tuosta asiasta ei tietääkseni Raamattu sano sanaakaan. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan, sillä taaskin pelastuksen kannalta tuolla asialla ei ole mitään merkitystä. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään konkreettista todistetta elämän olemassaolosta muualla, ja tiedemiehenä en voi uskoa elämään muualla maailmankaikkeudessa ennen kuin konkreettista todistetta on saatavilla, mutta tietenkin ei ole todistettu että elämää muualla ei voisi olla olemassa, joten siltä osin kysymys on avoin. Jumala olisi hyvinkin voinut luoda elämää muualla, tai ollut luomatta, meidän siitä tietämättä.

Monet tässä ketjussa ovat vaatineet Jumalan jollain tavalla todistavan olemassaolonsa tieteellisesti. No millä tapaa Hän voisi sen tehdä? Yllä käsittelin jo maailman pahuutta, ja selvästikään emme elä paratiisissa, tämä on toisenlainen todellisuus, joten kaiken pahan poistaminen on siis poissuljettu mahdollisuus Kristinuskon mukaan tässä maailmassa. Jumala on myös tiettävästi antanut avaimet käteen ihmisille vapaan tahdon muodossa, joten Jumalan määrätietoinen ohjaus eri maailman tapahtumissa on myös poissuljettu. Omaan mieleeni jää vaihtoehdoksi sitten eri ihmeiden esittäminen todisteeksi Jumalan olemassaolosta. No, tällaisia ihmeitä on lueteltu tusinoittain Raamatussa, ja silti monet ihmiset eivät uskoneet vaan jatkoivat pahoja tapojaan. Olisiko tilanne nykymaailmassa yhtään erilainen? Epäilen että ei. Ehkä ihmeitä tapahtuukin, mutta niitä ei sen laajemmin noteerata mitä mistäkin syystä. Ja jos joku selvä ihme tapahtuisikin, kuka voisi sitten todistaa että tämä oli Jumalan teko, ei joku tuntematon juttu fysiikan laeissa, jonkun alienin teko, jne.? Jospa joku kertoisi, mitä Jumalan siis olisi tehtävä jotta Hänestä tulisi uskottava, edellämainittujen "lakien" ulkopuolella?

Olenkin näissä kirjoituksissani jo maininnut ortodoksikirkon muutaman kerran. Aiemminkin tässä ketjussa ortodoksikirkko on tuotu esiin, mutta se ei ole sen kummempaa keskustelua herättänyt. Ortodoksinen kirkko väittää säilyttäneensä sen alkuperäisen Kristillisen kirkon muuttumattomana vuosisatojen halki. Katolinen kirkko erosi ortodoksikirkosta ns. skisman johdosta vuonna 1054. Tämän jälkeen katolinen kirkko muutti tulkintaansa järjen suuntaan, elikä asiat on käsitettävissä sen mukaan järjellä. Useita muitakin muutoksia tapahtui Paavin ja maallisten hallitsijoiden alaisuudessa. Nämä vääräoppisuudet johtivat sitten aikanaan uskonpuhdistukseen ja protestanttisiin kirkkoihin. Mutta sen sijaan että protestantit olisivat palanneet alkuperäiseen, väittämän mukaan totuuden säilyttäneeseen ortodoksikirkkoon, he harhautuivat vielä kauemmaksi perinteisestä totuudesta, valitettavasti.

Ortodoksikirkossa ovat tärkeitä myös perintötieto pyhien ihmisten viisauden välityksellä (pyhimyksiä löytyy katolisestakin kirkosta). Kaikki ei ole siis pelkästään Raamatun varassa kuten protestanttisessa kirkossa, vaan edellisien sukupolvien perintö ja pyhimysten tekstit ovat myös tärkeässä asemassa. Ja myös Pyhän Jumalan Äidin asemaa on korostettu, toisin kuin protestanttisessa kirkossa (ehkä monet protestantit eivät ole älynneet sitä, että Neitsyt Maria oli toiseksi pyhin henkilö ihmiskunnan historiassa Jeesuksen jälkeen, ja oli synnitön, joten noista syistä hänen erityinen kunnioittamisensa on ymmärrettävää). Ortodoksikirkossa on myös tiettyä mystiikkaa, mikä esim. protestanttikirkoista useimmiten puuttuu. Suosittelisinkin lämpimästi kaikille tarkempaa tutustumista ortodoksikirkkoon. Siitä voi löytyä parempi ymmärrys Kristinuskosta ja yleensäkin se välttää tätä nykyluterilaista "anything goes" asennetta. Toki täysin ilman vääriä tekoja ei tietenkään ortodoksikirkkokaan ole, mutta käsittääkseeni siellä on kuitenkin huomattavasti vähemmän näitä seksuaali- ym. skandaaleja kuin lännen Kristillisissä kirkoissa.

Monet ovat myös tässä ketjussa kyselleet, että miten sen uskon sitten löytäisi. Väkisin käännyttäjät vaivaavat minuakin suuresti, enkä jaksa uskoa heidän uskonsa aitouteen tai totuuteen. Se tuntuu vain aivopesulla saavutetulta propagandavoitolta. Uskoisin, että se usko löytyy siis vain jos sitä itse vapaaehtoisesti haluaa lähteä etsimään. Itse asiassa ortodoksikirjallisuus paljastaa sellaisen salaisuuden, että Jumalan Valtakunta sijaitsee itse asiassa jokaisen ihmisen sydämessä. Uskomatonta. Sen sieltä löytäminen on kuitenkin vaikea tehtävä. Asiaa auttaa se ortodoksikirkossa, että sinulle annetaan hengellinen isä (yleensä kirkon pappi, mutta voi olla myös esim. luostarissa asuva munkki). Hän ohjaa sinua pienin askelin kohti tuota suurta salaisuutta. Keneltäkään ei vaadita enempää kuin mihin he pystyvät kussakin vaiheessa. Alussa tärkeää osaa näyttelee rukous. Itse asiassa tuon Jumalan Valtakunnan löytämiseen riittäisi ns. Jeesus-rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua, syntistä". Tuota tulisi sanoa siihen sanoihin keskittyen jatkuvasti, ensin ääneen, sitten tarpeeksi pitkän ajan päästä mielessään, äänettömästi, ja lopuksi se siirtyy sydämen jatkuvaksi ja loppumattomaksi rukoukseksi ja kumpuaa sieltä itsekseen. No, en ole itse kovin pitkälle päässyt, mutta en ole vielä antanut periksi. Äärettömän hieno kirja joka kertoo koskettavan tarinan pyhiinvaeltajasta Venäjällä joka oppii tämän rukouksen ja alkaa löytää sitä todellista iloa sydämestään on "The Way of a Pilgrim" (suomeksi kai "Vaeltajan kertomukset"). Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Paavalikin käski Raamatussa "Rukoilkaa lakkaamatta". Tie Jumalan Valtakuntaan ei siis ole helppo, mutta se Valtakunta löytyy siis näiden ohjeiden mukaan yllättävänkin läheltä jokaista.

Haluaisin nyt tämän kerran pohdinnat lopettaa kreikkalaisen ortodoksiystäväni vastauksella kysymykseeni "mitä, jos Jumalaa ei olekaan olemassa?": "Jos Jumalaa ei todellakaan ole olemassa, näkisin kaiken olevan aika järjetöntä ja yhdentekevää, tämän elämän loppu tarkoittaisi että kaikki loppui siihen, että minä olen vain kasa lihaa ja hermoja joilla on erääntymispäivä. Mutta siinäkin tapauksessa ortodoksisen uskonnon harjoittaminen ei olisi sen parempi tai huonompi kuin mikään muukaan tapa elää. Voit ehkä ajatella, että ortodoksisen uskon noudattaminen vaatii tiettyjä kärsimyksiä, mutta mitä sitten, mikä pointti olisi erääntymispäivän omaavan liikkuvan lihapalan nauttia hyvänolon tunteista? Väittäisin, että ortodoksiuskonnon harjoittaminen auttaisi jopa sellaisessa järjettömässä maailmassa. Kokemushan osoittaa, että ilman pieniä uhrauksia ei mitään voi saavuttaakaan".

Ja lopuksi vielä, jos nyt ei jollekin tullut selväksi edelläolevasta, vastaus otsikon kysymykseen: uskon Kristinuskon Jumalaan. Tai Raamatun sanoin: "Autuas on se, joka ei näe, mutta uskoo silti".

 

[Sturm]

Ja lopuksi vielä, jos nyt ei jollekin tullut selväksi edelläolevasta, vastaus otsikon kysymykseen: uskon Kristinuskon Jumalaan. Tai Raamatun sanoin: "Autuas on se, joka ei näe, mutta uskoo silti".

Toisin sanoen uskot raamatun kertomuksiin; Aatami ja Eeva, ensimmäiset ihmiset, niiden jälkeläiset... Sukurutsaus on synti! Tämä on eräs asia jolla voin kumota maailman ensimmäiset hetket (raamatun mukaan).

Lukekaa huolellaa ja ajatuksella!

Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen (engl. Invisible Pink Unicorn, IPU) on jumalauskoisia uskontoja vastaan suunnattu satiiri internetissä. Se sai alkunsa Usenetistä 1990-luvun alkupuolella.
Vaaleanpunainen näkymätön yksisarvinen on Usenetissä ”todistettu” perinteisiä jumalatodistuksia parodioiden olevaksi seuraavalla tavalla:
Hän on jumalatar joka on samaan aikaan paradoksaalisesti näkymätön ja vaaleanpunainen. Koska jumalatarta ei voida nähdä, on hänen oltava näkymätön. Näkymättömyydestä johtuen ei näkymättömään yksisarviseen uskovien mielestä voida myöskään todistaa etteikö häntä olisi olemassa, ja koska Vaaleanpunaista näkymätöntä yksisarvista ei voida todistaa olemattomaksi, hänen on siis kyseiseen olentoon uskovien mielestä oltava olemassa. Vaikka jumalatarta ei voida nähdä, hänen uskotaan olevan vaaleanpunainen. Vaaleanpunaista väriäkään ei voida ajatuksen kannattajien mielestä todistaa vääräksi koska häntä ei voida nähdä.
Tällä tavoin todistelevat myöntävät, ettei esitetty perustelu Näkymättömän vaaleanpunaisen yksisarvisen olemassaololle ole todellisuudessa loogisesti aukoton. Heidän tarkoituksenaan on pikemminkin osoittaa parodian avulla, että usko yksisarvisen olemassaoloon olisi yhtä järkevää tai järjetöntä kuin uskominen perinteisiinkin jumaliin.
Usenetissä jumalattaren ominaisuuksista on huumorimielessä kiistelty ja keskusteltu paljon. Yleisen näkemyksen mukaan hän pitää kinkku-ananas-pizzasta, mutta kilpailevien lahkojen mukaan kinkun tilalla pitäisi olla sieniä. Useimmat lahkot ovat silti melko yksimielisiä siitä että jumalatar vihaa pepperonia. Lahkojen mielestä kaikki maailmassa tapahtuvat ihmeet – joista lahkot antavat esimerkin: sukkien katoaminen – johtuvat jumalattaresta. Vaaleanpunainen näkymätön yksisarvinen on lahkojen mukaan myös arvaamaton, eikä oikeastaan kukaan osaa aina sanoa mitä hän yrittää tehdä.

Jos joku vielä ihmettelee vakaumustani, nii ilmittakoon heille- olen ATEISTI.

 

[mjr]

Haluaisin nyt tämän kerran pohdinnat lopettaa kreikkalaisen ortodoksiystäväni vastauksella kysymykseeni "mitä, jos Jumalaa ei olekaan olemassa?": "Jos Jumalaa ei todellakaan ole olemassa, näkisin kaiken olevan aika järjetöntä ja yhdentekevää, tämän elämän loppu tarkoittaisi että kaikki loppui siihen, että minä olen vain kasa lihaa ja hermoja joilla on erääntymispäivä. Mutta siinäkin tapauksessa ortodoksisen uskonnon harjoittaminen ei olisi sen parempi tai huonompi kuin mikään muukaan tapa elää. Voit ehkä ajatella, että ortodoksisen uskon noudattaminen vaatii tiettyjä kärsimyksiä, mutta mitä sitten, mikä pointti olisi erääntymispäivän omaavan liikkuvan lihapalan nauttia hyvänolon tunteista? Väittäisin, että ortodoksiuskonnon harjoittaminen auttaisi jopa sellaisessa järjettömässä maailmassa. Kokemushan osoittaa, että ilman pieniä uhrauksia ei mitään voi saavuttaakaan".

Ja lopuksi vielä, jos nyt ei jollekin tullut selväksi edelläolevasta, vastaus otsikon kysymykseen: uskon Kristinuskon Jumalaan. Tai Raamatun sanoin: "Autuas on se, joka ei näe, mutta uskoo silti".

Tässähän se on: ellei ole rakastavaa tai sitten melko ei-rakastavaa Isää määrittämässä arvoja niin arvoja ei ole. En vain ymmärrä miten tämä käsitys olisi jotenkin automaattisesti looginen. Etiikka voi olla ilman jumalaa, moraali voi olla ilman jumalaa. Kun ajattelee miten alkeellinen on moraalikäsitys, joka perustuu pyhien tekstien käskyille, joita ei välttämättä pystytä perustelemaan mitenkään ("tutkimattomat ovat Jumalan tiet"), miten pinnallinen on tämä palkinto-/rangaistus-dynamiikka niin väittäisin jopa että moraali ja etiikka ovat autenttisempia ja todellisempia tietoisina konstruointeina palkintoja odottamatta, inhimillisen kokemuksen tiettyyn karuuteen sopeutuen. Toki maailma voi tuntua sietämättömän tuskalliselta ilman onnellista loppua (tai ikuista kidutusta itseä huonommille), mutta mitenkään mahdotonta ei ole elää pohjautuen sille ankaralle käsitykselle, että tämä ihmisen usein kylmä ja satunnainenkin on ainoa, mikä meillä on ja kaikki parannukset mitkä maailmassa ovat mahdollisia on itsemme tehtävä. Voisi jopa ajatella, että tämä monessa suhteessa ankara käsitys on myös joka tapauksessa - riippumatta mahdollisista ikuisista onnellisista lopuista tai ikuisista kidutuksista - tämän huikean kokemuksen arvoinen asenne, mitä jokin autoritäärinen sokea, perustelematon usko (esimerkiksi onnellisiin loppuihin ja ikuisiin kidutuksiin) ei välttämättä ole.

 

[Morgoth]

Selitys siitä, että tämän kaiken aiheutti kvanttivärähdys "ei missään" ei enää järkeeni mahdu, olkoonkin sitten totta tai ei. Korkeamman voiman (ts., esim. Jumalan, mutta periaatteessa myös jonkun useammissa ulottuvuuksissa seikkailevan alienin), alkuunpanema maailmankaikkeus kuulostaa järkevämmältä.

Itse aina vähän ihmettelen tätä logiikkaa. Mikä on sitten Jumalan olemassaolon syy ja mistä hän on tullut? Jos ei kerran maailmankaikkeus voi olla olemassa ilman luojaa, niin sama pätee kai Jumalaankin. Miksi Jumalan kohdalla riittää selitys "emme me ihmiset pysty ymmärtämään", mutta maailmankaikkeuden synnyille pitäisi löytyä joku meille ihmisille ymmärrettävä syy, että se voisi olla totta? Toki tiedän, että minulta puuttuu usko....

 

[olkikuukkeli]

Palataanpa tuohon evoluutioaiheeseen, se jäi vähän kesken. Mielestäni on siis paikka jollain korkeammalla voimalla maailmankaikkeuden synnyssä, mutta entä sen jälkeen? Johtaako evoluutio, tarpeeksi pitkän ajan kanssa, kuten miljardien vuosien (taas vaikea ymmärtää tuota ajan pituutta konkreettisesti) ihmiseen? Voipi johtaakin johonkin ihmisen tapaiseen, mutta jotakin tapahtui, joka kaiketi erottaa ihmisen kaikesta muusta eläin- ja kasvikunnasta mielestäni. Ihminen pystyy luovaan ajatteluun, ihmisellä on selvä minuus, jopa jonkinlainen vietti uskoa korkeampaan voimaan, ja luontainen hyvän ja pahan eron tunto, "omatunto". Tietääkseni tällaisia ei ole millään muulla eläimellä, tai kasveilla. En nyt ole ollut koskaan eläimenä tai kasvina, joten en voi tätä varmaksi tietää, mutta tieteen keinoin ei kai ole ainakaan toistaiseksi löydetty samalla tavalla minuuden ja moraalin ja ajattelun omaavaa eläin/kasvilajia. Delfiineillä, ehkä "serkuillamme" simpansseilla on kykyä joihinkin "älykkyyttä" vaativiin tehtäviin, mutta kai kaukana ollaan ihmisen "minuudesta" jne. Joten mielestäni ihminen ei nyt täysin ole samaistettavissa eläimiiin, vaikka evoluution merkit muin osin ovatkin näkyvissä (esim. seksuaali- tai suvunlisääntymiskäyttätyminen, laumakäyttäytyminen jne.). Eli, ehkä tulimme jossain mielessä evoluution tuloksena, mutta jotain tapahtui jossain välissä (todennäköisesti loppuvaiheessa) ja meistä tuli erilaisia kuin muista. Oliko tuo jotain sitten Jumalan teko, alienien teko vai jotakin muuta, ei tuosta vielä selviä.

Olipa siinä tekstiä. Puutun nyt ihan ensimmäiseksi tähän.

Minuus ja moraali tosiaan perinteisesti liitetään pelkästään ihmiseen, mutta kyseessä on enemmänkin ihmisen korostamisesta muuhun eläinkuntaan nähden (usein uskonnollisesta vakaumuksestakin johtuen) kuin totuudesta. Ensinnäkin muilla ihmisapinoilla on todettu huomattavan ihmismäistä käytöstä aina itsensä tiedostamisesta taktikointiin (kyky hahmottaa tulevaisuutta) ja jonkinlaiseen lähimmäisenrakkauteen asti.

Lisäksi unohdat sen, että ihminen on vain menestynein(=jäljelle jäänyt) lukuisista ihmislajeista ennen meitä. Ihan vasta luin neandertalilaisista hyvän artikkelin uusimmasta NG:stä, melkoisen ihmismäisiä nekin ovat olleet. Ihmiset kenties nokkelimpina ja väkivaltaisestikin menestymisen makuun päästessään ovat tunkeutuneet toisen liian samanlaisen lajin ekolokeroon tukahduttaen sen lopulta. Mielestäni ihmisen kehitykseen ei liity mitään mystistä vaan sen selittää tuo yksi parhaista tieteellisistä teorioista koskaan - evoluutioteoria.

Katsotaan nyt jaksaako tuohon loppukirjoitelmaan sen kummemmin puuttua. Aihe on kuitenkin aika puhki käsitelty tässä ketjussa jo aikaisemmin.

 

[ms.qvist]

Kirjoitit paljon mutta koskapa kysymyksiä on käsitelty niin kovin tässä ketjussa ja vast' ikään olen paininut liiankin kanssa uskonnollisten kysymysten parissa en nyt puutu viesteihisi muuta kuin tämän pienen lainauksen osalta - tämä siksi koska se tavallaan koskettaa minuakin hyvin paljon.

Tästä päästiinkin aasinsillan kautta toiseen kiehtovaan otsikkoon liittyvään aiheeseen eli iankaikkiseen elämään. Jotkut ovat tässäkin ketjussa tuoneet esille ajatuksensa siitä, että heitä ei iankaikkinen elämä kiinnosta. Mitä iankaikkinen elämä sitten edes tarkoittaa? Sitä en minä voi käsittää, voin sanoa "iankaikkinen", "ääretön" jne., mutta mitä nämä konseptit tarkoittavat? En ole ajattelussani päässyt niin pitkälle, ja vaikea uskoa, että moni muukaan olisi. Itse käytän päivittäin työssäni etäisyyksiä jotka ilmaistaan valovuosina tai paremminkin parsekeina (1 parsek = 3.26 valovuotta). Esimerkiksi suosikkigalaksini on noin 100 miljoonan valovuoden päässä. En sitä sen tarkemmin mieti, se on vain luku, ei minulle mikään kouriintuntuva etäisyys. Hyvin vaikea sitä olisi käsittää, mutta ehkä se juuri ja juuri olisi käsitettävissä. Työni tuo minut hyvin fantastisten asioiden pariin, todellisuus todella tuntuu olevan tarua ihmeellisempää joskus (mutta ei aina). Tykkään matkustelusta, ja paljon olen työni ansiosta nähnytkin. Tällä planeetalla. Mutta tämä planeetta on vain mitätön pölyhiukkanen maailmankaikkeudessa. Mitä ihmeitä onkaan muiden tähtien ympärillä? Muissa galakseissa? Muissa galaksiryhmissä, -joukoissa jne.? Kuriositeettini on loppumaton. Mutta jotta minulla olisi edes mahdollisuus nähdä näitä muita kaukaisia paikkoja, tarvittaisiin aikaa paljon lisää. Ehkä ikuisuus. Tai ainakin lähelle sitä. Ne joita iankaikkinen elämä, tai no, ainakin piiiitkä elämä tässä todellisuudessa, ei kiinnosta, eivät kai sitten välitä pätkääkään mitä esim. kehäkolmosen ulkopuolella tapahtuu. Taaskin tällainen ajattelutapa on minulle vaikea ymmärtää ja arvostaisin kovasti, jos joku yrittäisi selittää sitä minulle.

Tarkastelemn itse avaruutta ja ihmeitä lähinnäkin vaatimattoman harrastajan elkein, siitä huolimatta tai kenties siitä johtuen avaruus - universumi - kiinnostaa minua suuresti ja haluaisin tutustua sen salaisuuksiin niin paljon kuin mahdollista, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että minun tulisi elää mahdollisimman pitkään nähdäkseni edes siivun siitä kaikesta mikä minua mahdollisesti voisi kiinnostaa. Miksen sitten eläisi vaikkapa miljoonia vuosia tai paljon paljon kauemminkin? Tässä nykyisessä todellisuudessa en pistäisi pahakseni vaikka eläisin niin kauan kunnes tämä maailmankaikkeus häipyy kaukaisessa tulevaisuudessa olemattomiin, tai käy jotain muuta, mutta suurta loppurysästä emme kuitenkaan pääse tämän hetkisen tiedon valossa näkemään ja sen mahdollisuuden lienemme voimme hylätä totaalisesta mahdollisuuksien joukosta.

Jos sitten kuvittelemme, että olisi jokin paikka - jokin taivaan kaltainen - niin minulle sellainen paikka on absurdi käsitteenä ja minun on vaikea mieltää, että olemattomasta paikasta voisin tarkastella tätä näkyvää (ja osin näkymätöntä) maailmankaikkeutta. Jos siis haluan tietää mahdollisimman paljon on minun valittava pitkä elämä tällä planeetalla, aurinkokunnassa, galaksissa, maailmankaukkeudessa. Jos haluan elää tietämättömä joudun kuoltuani, jos siis uskoisin siihen, taivaaseen - josta en oman käsityskykyni mukaan kykene tarkastelemaan muuta kuin olemattomuutta koska minulle taivas (tai millä nimellä sitä kutsummekaan) on = olemattomuus.

Ymmärtänet varmaan nyt miksi en halua ikuista elämää "taivaassa" tai paikassa jonka kristityt mieltävät tavaaksi.

vlad.

 

[Chambza]

Jospa joku kertoisi, mitä Jumalan siis olisi tehtävä jotta Hänestä tulisi uskottava, edellämainittujen "lakien" ulkopuolella?

Tähänhän voi keksiä vaikka mitä. Minulle riittäisi esimerkiksi valoshow, jossa kaikki taivaan tähdet järjestyvät sanoiksi "Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä." Toki tämän pitäisi nähdä itseni lisäksi riittävä määrä luotettavia ihmisiä.

Tai oikeastaan sekin olisi jo ihan mukava alku jos Kärpät voittaisi jonkun vieraspelin tällä kaudella.

 

[Maple Leaf]

Oma ymmärrykseni maailmankaikkeuden alusta loppuu siihen Big Bangiin (tai tarkemmin sanottuna kai sitä välittömästi seuraaviin hetkiin). Selitys siitä, että tämän kaiken aiheutti kvanttivärähdys "ei missään" ei enää järkeeni mahdu, olkoonkin sitten totta tai ei. Korkeamman voiman (ts., esim. Jumalan, mutta periaatteessa myös jonkun useammissa ulottuvuuksissa seikkailevan alienin), alkuunpanema maailmankaikkeus kuulostaa järkevämmältä.

Siis... jonkin Jumalan kaltaisen yli-inhimillisen olion olemassaolo tuntuu järkevämmältä kuin Big Bang ilman sellaista? Mistäpä se sitten tuli?

 

[Amerikanihme]

Kiitos kaikille jotka viitsivät lukea raapustuksiani ja/tai kommentoidakin niitä. Toivottavasti jaksoitte lukea kaikki kolme viestiä alusta loppuun, vaikka vähän pitkiä ne ovatkin. Yhdessä ne ehkä muodostavat jonkun puoliälyllisen kokonaisuuden, kun taas jonkin osion yksinään tarkasteleminen ei ehkä olen niinkään järkeenkäypää.

Toisin sanoen uskot raamatun kertomuksiin; Aatami ja Eeva, ensimmäiset ihmiset, niiden jälkeläiset... Sukurutsaus on synti! Tämä on eräs asia jolla voin kumota maailman ensimmäiset hetket (raamatun mukaan).

Tässä kai ajat takaa tuota Raamatun kirjaimellista tulkintaa. En siitä kovin paljon puhunut, mutta totesin esimerkiksi uskovani miljardeja vuosia vanhaan maailmankaikkeuteen. Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat ovat kai päätyneet lukuun joka on noin 6000 vuotta. Joten näissä on tulkinnan varaa...en siis ole kirjaimellisen Raamatun tulkinnan kannalta. Ja tulkinnassa on tosiaan hyvä käyttää apuna esim. ortodoksimunkkeja, jotka ovat tutkineet kirkon perinnetietoa näissä asioissa.

Tuo viestisi loppuosa oli kai sitten jonkinnäköinen "joke". Käsittääkseni Kristinusko esimerkiksi on hieman paremmin perusteltu kuin tuo parodiasi vaaleanpunainen yksisarvinen.

Etiikka voi olla ilman jumalaa, moraali voi olla ilman jumalaa. Kun ajattelee miten alkeellinen on moraalikäsitys, joka perustuu pyhien tekstien käskyille, joita ei välttämättä pystytä perustelemaan mitenkään ("tutkimattomat ovat Jumalan tiet"), miten pinnallinen on tämä palkinto-/rangaistus-dynamiikka niin väittäisin jopa että moraali ja etiikka ovat autenttisempia ja todellisempia tietoisina konstruointeina palkintoja odottamatta, inhimillisen kokemuksen tiettyyn karuuteen sopeutuen. Toki maailma voi tuntua sietämättömän tuskalliselta ilman onnellista loppua (tai ikuista kidutusta itseä huonommille), mutta mitenkään mahdotonta ei ole elää pohjautuen sille ankaralle käsitykselle, että tämä ihmisen usein kylmä ja satunnainenkin on ainoa, mikä meillä on ja kaikki parannukset mitkä maailmassa ovat mahdollisia on itsemme tehtävä.

Myönnän, että moraali ja etiikka toimivat jumalattomassakin yhteisössä. Noista onnellisista lopuista ja ikuisista kidutuksista en paljon puhunut, ehkä otit ne jostain muusta yhteydestä. Jotkut asioihin perehtyneethän sanovat, että Helvetissäkin on Jumala, ja että ei se nyt niin paha paikka ole kuin esim. Katolisen kirkon piirit sen väittävät olevan. Sanoisinko että länsimaista hapatusta aika pitkälle tuo "ikuinen kidutus" propaganda. Mutta mistä minä tietäisin sen tarkemmin, en ole ollut "paikan päällä" tutustumassa. Irtisanoudun kuitenkin siitä, että rupeaisin sanomaan kullekin että sinä menet Helvettiin ja sinä taivaaseen jne. Ei ole mun tehtävä. Isommat Herrat (tai Herra) päättävät näistä asioista. Siltikin kuullostaisi, että ainakin aidosti yrittämällä uskoa ehkä löytyisi vähän kivempaa touhua sitten jatkossakin. Joku voisikin sitten vääntää minulle rautalangasta, että miksipä ei uskoa (Kristinuskon pelastukseen tässä tapauksessa)? Voi olla, että mitään Jumalaa ei olekaan, missä tapauksessa sinulle ei tapahdu sen kummempaa kun kuolet, kaikki vaan loppuu kuten kaikilta muiltakin. Mutta jos kuitenkin, jonkun ihmeen kautta, onkin Jumala ja joudut kuitenkin johonkin tuomiolle, niin ei kai se suuri uhraus olisi ollut, jos olisit yrittänyt etsiä sitä Herra Isoaherraa tämän elämän aikana. Ei se nyt niin vaikeata ja epämiellyttävää ole. Ihan kiinnostavaa mielestäni. Ja kaikki argumentit siihen suuntaan että kun on niin v:mäinen kaveri tuo Isoherra, lukekaa taas viestini ja ehkä siitä selviää kuka se v:mäinen kaveri on.

Itse aina vähän ihmettelen tätä logiikkaa. Mikä on sitten Jumalan olemassaolon syy ja mistä hän on tullut? Jos ei kerran maailmankaikkeus voi olla olemassa ilman luojaa, niin sama pätee kai Jumalaankin. Miksi Jumalan kohdalla riittää selitys "emme me ihmiset pysty ymmärtämään", mutta maailmankaikkeuden synnyille pitäisi löytyä joku meille ihmisille ymmärrettävä syy, että se voisi olla totta?

Tämä nyt on mielestäni aika selvä asia. Ainakin minun mielestäni, jos Jumala on olemassa, Hänen täytyy olla aina ollut, ja aina oleva. Jumala joka on sidottu esim. aikaan tai paikkaan ei minun mielestäni ole Jumala. Joten Jumalan täytyy olla iankaikkinen. Ja sitähän sitten ei enää pysty ihmisjärki käsittämään sen pidemmälle. Maailmankaikkeus nyt nykytieteen mukaan alkoi aika selvästi, eikä ole aina ollut, ainakaan tässä havaitsemassamme ajan ja paikan muodossa. Joten se vaatii jonkinnäköisen "alkusysäyksen". Oliko sen aiheuttaja sitten alieni, Jumala, vai joku fysiikan laki, on eri juttu, ja tästä esitin kirjoituksissani oman "mutu" mielipiteeni omien "perusteluideni" kera.

Ensinnäkin muilla ihmisapinoilla on todettu huomattavan ihmismäistä käytöstä aina itsensä tiedostamisesta taktikointiin (kyky hahmottaa tulevaisuutta) ja jonkinlaiseen lähimmäisenrakkauteen asti.

Lisäksi unohdat sen, että ihminen on vain menestynein(=jäljelle jäänyt) lukuisista ihmislajeista ennen meitä. Ihan vasta luin neandertalilaisista hyvän artikkelin uusimmasta NG:stä, melkoisen ihmismäisiä nekin ovat olleet. Ihmiset kenties nokkelimpina ja väkivaltaisestikin menestymisen makuun päästessään ovat tunkeutuneet toisen liian samanlaisen lajin ekolokeroon tukahduttaen sen lopulta. Mielestäni ihmisen kehitykseen ei liity mitään mystistä vaan sen selittää tuo yksi parhaista tieteellisistä teorioista koskaan - evoluutioteoria.

Mielenkiintoisia pointteja. Mielestäni ihmisapinoiden jonkinlaisesta tiedostamisesta ja taktikoinnista ja lähimmäisenrakkaudesta on vielä aika pitkä matka ihmisen ominaisuuksiin ja kykyihin. Tietenkin olisi sitten määriteltävä mihin se viiva tarkkaan ottaen vedetään, mutta käsittääkseni siinä ainakin nykytiedon valossa olisi vielä aika selvä viiva (ero). Neandertalilaiset lienevät toinen hyvä esimerkki pitkälle kehittyneestä lajista (mutta ehkä kuitenkin lähempänä eläin- kuin ihmiskuntaa). Luinpa tässä juuri muuten juttua Raamatun mukaisesta evoluutiosta. Elikä evoluutio on siis täysin Raamatun mukaista. Eroa darwinismin teoriaan on sitten ehkä sen tulkinnassa tai sen syissä.

Aihe on kuitenkin aika puhki käsitelty tässä ketjussa jo aikaisemmin.

Olisin kiitollinen jos voisit (ja muutkin) osoittaa minulle sivun tai sivuja aikaisemmin tässä ketjussa missä kukin asia on jo käsitelty. Kiitos!

Miksen sitten eläisi vaikkapa miljoonia vuosia tai paljon paljon kauemminkin? Tässä nykyisessä todellisuudessa en pistäisi pahakseni vaikka eläisin niin kauan kunnes tämä maailmankaikkeus häipyy kaukaisessa tulevaisuudessa olemattomiin, tai käy jotain muuta, mutta suurta loppurysästä emme kuitenkaan pääse tämän hetkisen tiedon valossa näkemään ja sen mahdollisuuden lienemme voimme hylätä totaalisesta mahdollisuuksien joukosta.

Jos sitten kuvittelemme, että olisi jokin paikka - jokin taivaan kaltainen - niin minulle sellainen paikka on absurdi käsitteenä ja minun on vaikea mieltää, että olemattomasta paikasta voisin tarkastella tätä näkyvää (ja osin näkymätöntä) maailmankaikkeutta. Jos siis haluan tietää mahdollisimman paljon on minun valittava pitkä elämä tällä planeetalla, aurinkokunnassa, galaksissa, maailmankaukkeudessa.

Ymmärtänet varmaan nyt miksi en halua ikuista elämää "taivaassa" tai paikassa jonka kristityt mieltävät tavaaksi.

vlad.

Ehkä en kirjoittanut sitten aivan selvästi ja/tai ymmärsit kirjoittamani väärin. En tosiaankaan usko, että "taivaasta" olisi suora näköyhteys kaikkiin avaruuden ihmeisiin. Joten tavoittelen sitä "lähes" iankaikkista elämää tässä elämässä jotta olisi aikaa nähdä lisää maailmankaikkeuden ihmeitä. Tosin kyllä vähän pessimisti olen sen toteutumisen suhteen, ei tässä auta enää kuin alieneiden tulo auttamaan mutta eipä niitä veikkoja näy eikä kuulu (en usko ufoihin). Vähän siis ehkä itsekkäästi ajattelen, ja lyhyeksipä voisi jäädä tuo matkailuni jos tuo Taivasten Valtakunta tuleekin sitten jo aika lyhyellä aikavälillä. Voisitko muistuttaa minua myös miksi tuo taivaan iankaikkinen elämä ei sinua kiinnosta? Ihan kliffaa voisi sielläkin olla. Oletko siis vain vihainen niistä asioista jotka katsot itse Jumalan aiheuttaneen (kärsimykset maailmassa jne., katso kommenttini niistä alkuperäisviesteissäni)?

Tähänhän voi keksiä vaikka mitä. Minulle riittäisi esimerkiksi valoshow, jossa kaikki taivaan tähdet järjestyvät sanoiksi "Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä." Toki tämän pitäisi nähdä itseni lisäksi riittävä määrä luotettavia ihmisiä.

No en minä ainakaan vakuuttuisi siitä että moinen taivaanilmiö olisi Jumalan aiheuttama. Voisi olla alienit asialla, joku minimusta-aukko aiheuttamassa häiriöitä lähiavaruudessa, ilmakehä tekemässä temppujaan, Copperfield tekemässä joukkoilluusio taikojaan tai jotain muuta. Kuten alkuperäiskirjoituksissani totesin, ei "ihmeiden" esittäminen varmaankaan vakuuttaisi ihmiskuntaa Jumalan olemassaolosta. Joten keksikääpä jotain muuta.

Siis... jonkin Jumalan kaltaisen yli-inhimillisen olion olemassaolo tuntuu järkevämmältä kuin Big Bang ilman sellaista? Mistäpä se sitten tuli?

No ainakin sillä maailmankaikkeudella olisi sitten joku tarkoitus ja suunnitelma ilmeisestikin jos se olisi Jumalan alkuunlaittama. Joten siinä mielessä se menee järkeeni paremmin, että kaikki nämä ihmeet ovat maailmaan syntyneet, eivät satunnaisprosessien avulla vaan jonkin tarkoituksen johdosta. Kysytkö siis, että mistä se Jumala sitten tuli? No siihen vastaan, kuten yllä, että ei mistään, vaan jos nyt Jumala on olemassa, niin siinä taas ei ole mielestäni mitään järkeä jollei Jumala ole aina ollutkin ja aina oleva, toisin sanoen, Hän ei ole paikkaan tai aikaan sidottu.

 

[mjr]

Myönnän, että moraali ja etiikka toimivat jumalattomassakin yhteisössä. Noista onnellisista lopuista ja ikuisista kidutuksista en paljon puhunut, ehkä otit ne jostain muusta yhteydestä. Jotkut asioihin perehtyneethän sanovat, että Helvetissäkin on Jumala, ja että ei se nyt niin paha paikka ole kuin esim. Katolisen kirkon piirit sen väittävät olevan. Sanoisinko että länsimaista hapatusta aika pitkälle tuo "ikuinen kidutus" propaganda. Mutta mistä minä tietäisin sen tarkemmin, en ole ollut "paikan päällä" tutustumassa. Irtisanoudun kuitenkin siitä, että rupeaisin sanomaan kullekin että sinä menet Helvettiin ja sinä taivaaseen jne. Ei ole mun tehtävä. Isommat Herrat (tai Herra) päättävät näistä asioista. Siltikin kuullostaisi, että ainakin aidosti yrittämällä uskoa ehkä löytyisi vähän kivempaa touhua sitten jatkossakin. Joku voisikin sitten vääntää minulle rautalangasta, että miksipä ei uskoa (Kristinuskon pelastukseen tässä tapauksessa)? Voi olla, että mitään Jumalaa ei olekaan, missä tapauksessa sinulle ei tapahdu sen kummempaa kun kuolet, kaikki vaan loppuu kuten kaikilta muiltakin. Mutta jos kuitenkin, jonkun ihmeen kautta, onkin Jumala ja joudut kuitenkin johonkin tuomiolle, niin ei kai se suuri uhraus olisi ollut, jos olisit yrittänyt etsiä sitä Herra Isoaherraa tämän elämän aikana. Ei se nyt niin vaikeata ja epämiellyttävää ole. Ihan kiinnostavaa mielestäni. Ja kaikki argumentit siihen suuntaan että kun on niin v:mäinen kaveri tuo Isoherra, lukekaa taas viestini ja ehkä siitä selviää kuka se v:mäinen kaveri on.

On vain niin että jumalaa joka toimisi tälläisen "maailma esteratana"-etiikan mukaan on vaikeata pitää absoluuttisena. On tosi hienoa, että sinun versiosi kristinuskosta on noin humaani, omanikin on, mutta voit konsultoida lähintä fundamentalistia siitä, mitä helvetistä ja taivaasta Raamatussa "oikeasti" sanotaan. On aika itsestäänselvää, että jos taivas olisi niin sinne pääsevät kaikki. Jos syntyy tähän korruptoituneeseen maailmaan, korruptoituu pakosta itsekin (ja olemme kai kaikki Jumalan luomia, jos Jumala on, eli Hän selkeästi luo epätäydellisiä, korruptoituneita asioita) - jos vaikka menettää lapsensa jossakin onnettomuudessa tai syntyy perheeseen, jossa olosuhteet eivät pysty tukemaan mitään käsitystä rakastavasta Jumalasta ja menettää uskonsa tai ei pysty uskomaan - niin menettää taivaspaikkansa "rangaistukseksi"? Täysin absurdia, ja täysin eettisesti ja moraalisesti primitiivistä. Tällä tasolla kristinusko on puhdasta fiktiota, ja jos uskot tähän versioon, uskot elämän karuutta pehmittävään, absurdiin fiktioon. Ja ilmeisesti tämä luonnehdinta kattaa ylivoimaisen enemmistön reaalisista, konkreettisesti maailmassa olemassaolevista kristityistä.

 

[Raatelurakki]

Sen suuremmin kenenkään vakaumuksiin kantaaottamatta, itsehän uskon en mihinkään ja kaikkeen mahdolliseen. Eli joko ei ole jumalaa tai jumalia olemassa tai sitten ovat kaikki nämä jumal-veijarit olemassa. Sinänsä pitää kysyä teiltä palstalaisilta, että miten raamattu voi olla se pyhin kirja? Muistaakseni kiinalaiset keksivät kirjanteon jo jokunen aika ennen kristuksen tulemista ja heillä on kuitenkin vanhempia pyhiä kirjoja. Joten eikö loogisesti näiden kirjojen olemassa olo tee raamatun ns. harhaoppiseksi?

 

[Ted Raikas]

Sinänsä pitää kysyä teiltä palstalaisilta, että miten raamattu voi olla se pyhin kirja? Muistaakseni kiinalaiset keksivät kirjanteon jo jokunen aika ennen kristuksen tulemista ja heillä on kuitenkin vanhempia pyhiä kirjoja. Joten eikö loogisesti näiden kirjojen olemassa olo tee raamatun ns. harhaoppiseksi?

En uskokaan, että Raamattu olisi ollut kirjanmuodossa kuin ehkä ensimmäistä kertaa joskus varhaiskeskiajalla. Korjatkoot joku jos olen väärässä. Sitä ennen se on varmasti ollut lähinnä kääröissä ja kaiverrettuna.

 

[olkikuukkeli]

Mielenkiintoisia pointteja. Mielestäni ihmisapinoiden jonkinlaisesta tiedostamisesta ja taktikoinnista ja lähimmäisenrakkaudesta on vielä aika pitkä matka ihmisen ominaisuuksiin ja kykyihin. Tietenkin olisi sitten määriteltävä mihin se viiva tarkkaan ottaen vedetään, mutta käsittääkseni siinä ainakin nykytiedon valossa olisi vielä aika selvä viiva (ero). Neandertalilaiset lienevät toinen hyvä esimerkki pitkälle kehittyneestä lajista (mutta ehkä kuitenkin lähempänä eläin- kuin ihmiskuntaa).

Tietenkään simpanssit eivät ole ihmisiä. Nämä kaksi lajia erosivat toisistaan jo miljoonia vuosia sitten. Mitä tulee neandertalilaisiin, niin todellakin ovat eläinkuntaa ihan siinä missä mekin.

Ennen meitä eläneistä lajeista ainakin nuo mainitsemani neandertalilaiset ja Cro-Magnonin ihmiset luultavasti puhua pölpöttelivät, tekivät hienoja käytännöllisiä apuvälineitä, koruja, omasivat oman kulttuurinsa ehkä jopa uskontoineen... Ero meihin on hyvin vähäinen. Oliko heillä sielua?

Tuohon "kristilliseen evoluutioon" en jaksa oikein mitenkään ottaa kantaa tai edes lukea, suoraan sanottuna. Tiede on tiedettä, riippumatonta tutkimusta, johon ei pidä sotkea mitään idealogioita häiritsemään. Jumala ei mahdu mihinkään kaavaan.

 

[Amerikanihme]

Jos syntyy tähän korruptoituneeseen maailmaan, korruptoituu pakosta itsekin (ja olemme kai kaikki Jumalan luomia, jos Jumala on, eli Hän selkeästi luo epätäydellisiä, korruptoituneita asioita) - jos vaikka menettää lapsensa jossakin onnettomuudessa tai syntyy perheeseen, jossa olosuhteet eivät pysty tukemaan mitään käsitystä rakastavasta Jumalasta ja menettää uskonsa tai ei pysty uskomaan - niin menettää taivaspaikkansa "rangaistukseksi"? Täysin absurdia, ja täysin eettisesti ja moraalisesti primitiivistä. Tällä tasolla kristinusko on puhdasta fiktiota, ja jos uskot tähän versioon, uskot elämän karuutta pehmittävään, absurdiin fiktioon. Ja ilmeisesti tämä luonnehdinta kattaa ylivoimaisen enemmistön reaalisista, konkreettisesti maailmassa olemassaolevista kristityistä.

Ensinnäkin, kuten kirjoitin yllä, meillä ei ole mielestäni mitään oikeutta lähteä päättämään ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Jos olosuhteet ovat sellaiset että Jumalan sanan siemen ei pysty edes tippumaan tiettyyn ihmisryhmään/perheeseen jne., niin minusta olisi absurdia olettaa, että nämä ihmiset joutuvat iankaikkiseen kadotukseen automaattisesti koska eivät ole Jumalaa etsineet. Mutta taaskin, kuten sanoin, turha meidän on tätä pohtia, kun ei ole meidän päätettävissä toisten ihmisten (iankaikkisen elämän) kohtalo.

Ja mitä tuohon "ylivoimaisen enemmistön" ja fundamentalistien "Kristinuskoon" tulee, niin uskotko todella että se on sitä aitoa ja oikeata Kristinuskoa? Itse ainakin olen sitä mieltä että suuri osa läntisestä Kristinuskosta on kaikkea muuta kuin sitä aitoa. Itse olen tykästynyt noihin ortodoksiuskonnon kirjoituksiin, vaikkakin ev-lut vielä olenkin. Ne selittävät asiat paljon enemmän sillä tavalla kuin tuntuisi järkevämmältä itsestäni. Sinänsä paradoksaalista, sillä ortodoksikirjat juuri kritisoivat tuota lännen järkeen perustuvaa "uskoa". Valitettavasti vain nykymaailmassa näitä "oikein" uskovia ja pyhiä ihmisiä löytyy hyvin vähän. Sanoisin että kukaan tapaamani henkilö ei kuulu tähän pyhiksi luokittelemaani ryhmään, vaikka muutamissa luostareissakin olen vieraillut. Toki suuria määriä hengellistä viisautta omaavia henkilöitä olen kohdannut, etenkin noissa luostareissa.

Sinänsä pitää kysyä teiltä palstalaisilta, että miten raamattu voi olla se pyhin kirja? Muistaakseni kiinalaiset keksivät kirjanteon jo jokunen aika ennen kristuksen tulemista ja heillä on kuitenkin vanhempia pyhiä kirjoja. Joten eikö loogisesti näiden kirjojen olemassa olo tee raamatun ns. harhaoppiseksi?

Sori, en pysty seuraamaan tuota logiikkaa, siis sinun mielestäsi mikä uskontoon liittyvä kirja nyt onkin vanhin, on automaattisesti se pyhin kirja? Eiköhän jokaiselle uskonnolle se oman uskonnon kirja ole se pyhin, riippumatta iästä, ja muiden uskontojen kirjat ovat sitten harhaoppisia. Se mikä on sitten se totuus, on sinun itse löydettävä (olettaen, että se uskonnoista löytyy).

Ennen meitä eläneistä lajeista ainakin nuo mainitsemani neandertalilaiset ja Cro-Magnonin ihmiset luultavasti puhua pölpöttelivät, tekivät hienoja käytännöllisiä apuvälineitä, koruja, omasivat oman kulttuurinsa ehkä jopa uskontoineen... Ero meihin on hyvin vähäinen. Oliko heillä sielua?

Tuohon "kristilliseen evoluutioon" en jaksa oikein mitenkään ottaa kantaa tai edes lukea, suoraan sanottuna. Tiede on tiedettä, riippumatonta tutkimusta, johon ei pidä sotkea mitään idealogioita häiritsemään. Jumala ei mahdu mihinkään kaavaan.

Harmi jos et jaksa tuota edellisen viestini linkkiä lukea. Siinä tosiaan selitetään, ehkä vähän liiankin monisanaisesti, miten Raamattu kertoo evoluutiosta ja miten ihminen Raamatun mukaan on kehittynyt siis noista alkusoluista lähtien kalojen, muiden nisäkkäiden jne. kautta. Vähän kyllä meni välillä itseltänikin yli hilseen, mikä kertoo siitä, että en ole tarpeeksi taustakirjallisuutta lukenut, mutta aika paljon siitä sai irti kuitenkin. Sielusta puhuttiin myös. Yleinen länsimaissa vallalla oleva sielukäsite selitettiin pakanalliseksi. Mutta joo, vastauksena kysymykseesi tuon linkkisivun mukaan, niin kaikilla eläimillä ja kasveillakin on sielu (=kyky elää, jos sen nyt näin yrittäisi suomeksi kääntää, englanniksi soul = life).

Lueskelen nyt sitten Dawkinsin "The God Delusion" kirjaa jotta saan vähän paremman käsityksen siitä, mitä ateisti ajattelevat. Toistaiseksi ärsyttää äijän pilkkaava kirjoitustyyli joka yrittää tehdä uskontoja ja varsinkin Kristinuskoa naurunalaiseksi joka käänteessä. Jos hän olisi kirjoittanut kunnioittavalla tyylillä ja sitten asiallisesti osoittanut, missä hän näkee ongelmia uskonnoissa ja Kristinuskossa, niin olisi ollut mukavampi lukea...no, saahan tästä naurun irti silloin tällöin tällaisenaankin.

 

[Sturm]

Tuo viestisi loppuosa oli kai sitten jonkinnäköinen "joke". Käsittääkseni Kristinusko esimerkiksi on hieman paremmin perusteltu kuin tuo parodiasi vaaleanpunainen yksisarvinen.

Mielestäni vaaleanpunainen yksisarvinen on yhtä loogisesti perusteltu kuin esim. kristinusko, tarina jeesuksesta etc. Vai mitenkä se oli?

 

[Raatelurakki]

Sori, en pysty seuraamaan tuota logiikkaa, siis sinun mielestäsi mikä uskontoon liittyvä kirja nyt onkin vanhin, on automaattisesti se pyhin kirja? Eiköhän jokaiselle uskonnolle se oman uskonnon kirja ole se pyhin, riippumatta iästä, ja muiden uskontojen kirjat ovat sitten harhaoppisia. Se mikä on sitten se totuus, on sinun itse löydettävä (olettaen, että se uskonnoista löytyy).

Tarkoitin lähinnä sitä kun moni kristitty perustaa oman uskonsa ns.parhaimmuuden siihen että raamattu on "ensimmäinen" ja "ainoa" pyhä kirja ja aivan tosissaan vielä. Tähän kun olen tarjoillut tuota asiaa että kiinalaiset ovat väsänneet oman pyhän kirjansa jo silloin kun raamatusta ei ollut hajuakaan, niin he ovat vastailleet tyylillä "no kun raamattu on pyhä kirja", "sinä olet pakana" ja oma suosikkini "palat helvetin tulessa syntinen sika". Lähinnä omasta näkökulmasta ihmetyttää tämä vastausten kiihkeys kun ei kuitenkaan nämä vastaanväittäjät mitään lestadiolaisia/jehovia ole. Olisiko sitten niin että tulin vain loukanneeksi heitä jollain ihmeellisellä tavalla? Eikä keskustelu ollut muuta kuin yleisellä tasolla olevaa keskustelua uskonnoista maailmassa.

 

[Morgoth]

No ainakin sillä maailmankaikkeudella olisi sitten joku tarkoitus ja suunnitelma ilmeisestikin jos se olisi Jumalan alkuunlaittama.

Nähdä ensin n. 13,7 miljardia vuotta vaivaa, että 2000 vuotta sitten toi Jeesuksen (tai osan itseään?) kuolemaan ristille, jotta ihmiset voisivat
pelastua? En voi mitään, mutta kuulostaa ihan hirveän itsekkäältä tai ihmiskeskeiseltä. Ihan kuin juuri tämän meidän aikamme olisi se kaiken tarkoitus ja päämäärä tai että koko maailmankaikkeus olisi luotu Meitä varten.

Ilman uskoa tuossa suunnitelmallisuudessa on vaikea nähdä hirveästi tolkkua.

 

[olkikuukkeli]

Ilman uskoa tuossa suunnitelmallisuudessa on vaikea nähdä hirveästi tolkkua.

Siinähän koko juju piileekin - siinä ei ole tolkkua. Useimpien uskontojen logiikka on varmasti niiden syntyhetkellä tuntunut ihan järkeenkäypältä, koska maailmankaikkeudesta yksinkertaisesti tiedettiin hyvin vähän. Harva ajatteli ihmisen itse asiassa kuuluvan eläinkuntaan. Ihmistä pidettiin luonnosta irrallisena, jumalan tai jumalien luomana erikoislaatuisena oliona. Nykyperspektiivistä taas saa aivan erilaisen kuvan, mutta uskonnot ovat niin syvään juurtuneita, että ne tuskin kokonaan häviävät ihmiskunnan elinaikana.

Olen sitä mieltä, että tiedostava ihminen, joka pitää vaikkapa kristinuskon maailmanselitystä uskottavampana kuin sitä, että kyseessä olisi pelkkä ihmisen luoma sepitelmä, on jossain määrin älyllisesti epärehellinen itselleen. Ilman tuota taustalla vaikuttavaa idealogiaa asia näyttää päivänselvältä. Eikä kyse ole itselläni ainakaan siitä, että vihaisin uskontojen antamaa maailmankuvaa. Päinvastoin, minusta olisi varsin mukavaa jos olisi joku korkeampi voima joka pelastaisi minut kuolemalta. Toisaalta en voi huijata itseäni - kristinusko nyt vain sattuu olemaan epätosi objektiiviselta kantilta katsottuna ja vaatisi hurjasti viilausta sopiakseen edes löyhästi maailmankaikkeuden todellisuuteen.

 

[Maple Leaf]

No ainakin sillä maailmankaikkeudella olisi sitten joku tarkoitus ja suunnitelma ilmeisestikin jos se olisi Jumalan alkuunlaittama. Joten siinä mielessä se menee järkeeni paremmin, että kaikki nämä ihmeet ovat maailmaan syntyneet, eivät satunnaisprosessien avulla vaan jonkin tarkoituksen johdosta.

Eihän maailmankaikkeudella tarvitse olla johonkin tarkoitukseen ja päämäärään sidottua merkitystä, jota varten sen olisi joku luonut.

Kysytkö siis, että mistä se Jumala sitten tuli? No siihen vastaan, kuten yllä, että ei mistään, vaan jos nyt Jumala on olemassa, niin siinä taas ei ole mielestäni mitään järkeä jollei Jumala ole aina ollutkin ja aina oleva, toisin sanoen, Hän ei ole paikkaan tai aikaan sidottu.

Tämä minua jaksaa aina hieman ihmetyttää: moni ihminen, joka pitää esimerkiksi Big Bangia ja evoluutiota mahdottomina asioina, ei pidä mahdottomana sitä, että on olemassa Jumala, joka on aina ollut ja aina oleva. Siinä on jotain absurdia.

 

[Amerikanihme]

Ylläolevat kommentit ovat lähes kaikki peräisin nykyisestä länsimaisesta ajattelutavasta, joka osaltaan vallitsee länsimaisten Kristinkirkkojenkin keskuudessa: kaikki täytyy olla käsitettävissä ihmisjärjellä, kaiken täytyy olla looginen seuraus jostain muusta, jne. Syyllistyn tähän itsekin, joskin välillä ehdotankin Jumalaa sen loogisuuden tai järkeenkäymisen perusteena. Tämä lienee aika luonnollinen asenne nykyajan länsi-ihmiselle. Mutta eikö tämä jossain määrin nosta ihmistä jumalaksi tai ainakin maailmankaikkeuden kaikkein ylimmäksi tuomariksi: ihmisen tulee ymmärtää kaikki, ei voi olla mitään mikä ei ole ihmisjärjen tajuttavissa? Minä kysyn, miksi ei? Miksi kaiken on pakko olla loogista ja järjen avulla tajuttavaa? Itäeurooppalainen ortodoksikirkko sen sijaan hyväksyy mystiikan ja ennen kaikkea mysteerit. Joskus on vain sanottava "sitä ei voi ihmismieli ymmärtää". Olisinkin kiinnostunut tietämään miksi monet jatkoaikalaiset eivät hyväksy käsitettä että voi olla olemassa jotain joka ei ole ihmismielen käsitettävissä? Tietenkin tuolla jollakin ei ole mitään merkitystä jos se ei jollain tavoin vuorovaikuta meidän maailmamme tapahtumien kanssa. Siis onko mahdotonta olla olemassa jotakin jota ihmisjärki ei voi käsittää ja joka voisi vaikuttaa silti tämän maailman tapahtumien kulkuun ja jollei ole, niin miksi ei? Taisin vain kirjoittaa ketjun otsikon, mutta uudessa muodossa. En ole Dawkinsin kirjassa päässyt ihan vielä puoliväliin mutta uskoisin, että hän vastaisi jotenkin tähän tapaan: "Voi tietenkin olla jotain jota emme pysty käsittämään, mutta sen todennäköisyys on äärimmäisen pieni". Tähän itse taas vastaisin, miten voi edes arvella sellaisen todennäköisyyttä jota ei pysty edes käsittämään...joo, piiri pieni pyörii loputtomiin. Tulis nyt edes ET:t vapahtamaan!

 

[mjr]

Ylläolevat kommentit ovat lähes kaikki peräisin nykyisestä länsimaisesta ajattelutavasta, joka osaltaan vallitsee länsimaisten Kristinkirkkojenkin keskuudessa: kaikki täytyy olla käsitettävissä ihmisjärjellä, kaiken täytyy olla looginen seuraus jostain muusta, jne. Syyllistyn tähän itsekin, joskin välillä ehdotankin Jumalaa sen loogisuuden tai järkeenkäymisen perusteena. Tämä lienee aika luonnollinen asenne nykyajan länsi-ihmiselle. Mutta eikö tämä jossain määrin nosta ihmistä jumalaksi tai ainakin maailmankaikkeuden kaikkein ylimmäksi tuomariksi: ihmisen tulee ymmärtää kaikki, ei voi olla mitään mikä ei ole ihmisjärjen tajuttavissa? Minä kysyn, miksi ei? Miksi kaiken on pakko olla loogista ja järjen avulla tajuttavaa? Itäeurooppalainen ortodoksikirkko sen sijaan hyväksyy mystiikan ja ennen kaikkea mysteerit. Joskus on vain sanottava "sitä ei voi ihmismieli ymmärtää". Olisinkin kiinnostunut tietämään miksi monet jatkoaikalaiset eivät hyväksy käsitettä että voi olla olemassa jotain joka ei ole ihmismielen käsitettävissä?

Itsekin pidän mystiikkaa olennaisimpana uskonnon aspektina ja näen että mysteeri on olemassaolomme ytimessä. Dawkinsia pidän lähinnä jonkinlaisena itsestäänselvänä anti-fundamentalistina, joka ei koskaan sano mitään kiinnostavaa tai olennaista uskonnosta. Mutta mikä on ortodoksisen kirkon kanta homoseksuaalisuuteen tai naispappeuteen? Äärimmäisen taantumuksellinen - mystiikka haihtuu ja tosiaan rakastavien aikuisten vapaaehtoiset makuuhuone-puuhat tulevat täysin saman tirkistelevän kiinnostuksen alaiseksi kuin muissakin kirkoissa ja papilta vaaditaan ehdottomasti kivekset koska jokin paimentolaisheimo oli aikoinaan äärimmäisen naisvastainen ja taikauskoinen. Missä on mystiikka tässä? Tiedän toki että on mahdollista yhdistää mysteeri, rationaalisuus ja liberalismi myös uskonnossa - oma suora kokemukseni herännäisyydestä (josta en ole sanoutunut irti) ja mitä olen esimerkeiksi kveekareista ja unitaareista lukenut todistaa tätä. Eli kyllä läntisestäkin perinteestä näyttäisi löytyvän vielä hyvääkin hedelmää kantavia oksia. Toki itselleni erot näiden mainittujen, ehkä joidenkin ortodoksisten ja katolisten tulkintojen tai vaikka tiettyjen sufi-virtausten tai eräiden buddhalaisten koulukuntien välillä on mitättömän pieni. Kaikki pyrkivät tavoittamaan sitä aspektia kokemuksestamme, jota dawkinsilainen yksiulotteinen kieli ei tavoita - mutta kaikki myös pyrkivät välttämään kovin kirjaimellista ja eksklusiivista tulkintaa absoluuttisesta. Sinullakin tuntuu olevan kovin spesifi, kovin hallussa oleva, kovin ei-mystinen dogma lähtökohtanasi. Mutta testataan sitä: pitäisikö ortodoksisen kirkon hyväksyä homoliittojen siunaaminen? Pääsevätkö ateistit tai ei-kristityt taivaaseen?