Suomen tasavallan presidentti

  • 24 999
  • 256

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tässä asiassa syvimmät taustat liittyvät tulevan maahanmuuttopolitiikan hallintaan.
Mukava, että olet sitä mieltä sillä tämän asiatuntijalausunnon - johon täällä ollaan jatkuvasti vedottu - mukaan "Viljanen hallitsee paremmin maahanmuuttoasiat."

 

Viljuri

Jäsen
Kaiken tuon arvioi tasavallan presidentti. Ei hallitus, ei eduskunta, eikä Jatkoajan kirjoittajat. Näin toimii systeemi, eikä se muutu yks kaks yllättäen.

Tämä ei ole näin.

Tilanne suhtautuu siihen, että Englannin kuningatar alkaisi yht'äkkiä käyttämään teoriassa olemassa olevia valtaoikeuksiaan myös muualla kuin kulisseissa, esimerkiksi erottamalla pääministeri Brownin tai vieläkin mielenkiintoisemmin Australian pääministeri Ruddin. Nykyisen valtiosäännön tarkoitus oli jättää jonkinasteinen varaventtiili sitä varten, että jos hallitus kovastikin riitelisi jostakin nimityksestä, niin että tasavallan presidentti epäpoliittisena hahmona voisi sitten tilanteen ratkaista.

Tai näin sitä perusteltiin, perinnejärjestöt saivat vuoden 2000 perustuslakiin jäämään erinäköisiä jätöksiä, vaikka varmaan kenellekään ei tullut mieleenkään, että tasavallan presidentti näin keskeisen nimityksen osalta muodostaisi yksimielisestä hallituksesta eroavan kannan. Aivan kuin olisimme Kekkosen kaudella jälleen kerran.
 

Viljuri

Jäsen
Mukava, että olet sitä mieltä sillä tämän asiatuntijalausunnon - johon täällä ollaan jatkuvasti vedottu - mukaan "Viljanen hallitsee paremmin maahanmuuttoasiat."


Mittakaava vaihtuu, emme puhu nyt pakolaisista ja satunnaisista järkensä menettäneistä (rauha teidänkin sielullenne, huonommin ei voi valita), ja sitä paitsi EU ottaa nykyistä keskeisemmän roolin.
 

Viljuri

Jäsen
Viljuri kun tuntuu olevan tarkka mies näistä puolueeseen kuulumisista, niin kerrotko että kenen SDP puolueen jäsenen Halonen on Suomen pankkiin nimittänyt?

Miten niin, siinähän lukee niin, että nimittäköön (tulevaisuudessa) aivan kenet haluaa? Tällä on tarkoitus sanoa sitä, että vaikka varmasti henkilökohtaisella tasolla virkanimitys kuin virkanimitys on tärkeä ja Suomen Pankin johtokuntapaikkaan liittyvät edut erityisen messevät, ei Suomen Pankki nykyisellään ole kovinkaan merkittävä meidän kaikkien muiden kannalta.

Edes tulevien presidenttiehdokkaiden säilytyspaikkana.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
dana77; kirjoitti:
Viljuri kun tuntuu olevan tarkka mies näistä puolueeseen kuulumisista, niin kerrotko että kenen SDP puolueen jäsenen Halonen on Suomen pankkiin nimittänyt?

Erkki Liikanen 2004?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tämän koko homman hyvä sivuosuma on se, että ehkä nyt presidentin valtaoikeudet supistetaan minimiin, alkaen Halosen seuraajasta. Siinä on sitten Niinistön hyvä täyttää päivänsä siltoja avaamalla ja näyttelyissä kiertämällä, mihinkään päätöksentekoon hän ei pääse osallistuman.

Minä en näe ongelmaa siinä että presidentti käyttää nimitysoikeuttaan. Hän ei ole tehtävään nimeämässä ketä tahansa kadun kulkijaa, vaan nykyisen kansliapäällikön, joka on hoitanut tehtäviään ilmeisen ansiokkaasti.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Hän ei ole tehtävään nimeämässä ketä tahansa kadun kulkijaa, vaan nykyisen kansliapäällikön, joka on hoitanut tehtäviään ilmeisen ansiokkaasti.

Mihin perustat tämän väitteen ansiokkaasta toiminnasta?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Mitä sinulle on kerrottu ja kenen toimesta?

Mitä julkisessa keskustelussa esitettyjä näkemyksiä tarkoitat?

Julkisessa keskustelussa viittaan kaikkeen siihen mitä etelän mediassa on asiasta kirjoitettu. Ei edes Holmlund ole arvostellut Viljasta littyen hänen tehtävänhoitoonsa, vai onko?

Se kuka on kertonut ja mitä ei taas kuulu kenellekään.

Sitä paitsi, kuten olen aikaisemminkin sanonut, minulla on oikeus omiin mielipiteisiini, vaikka ne perustuisivat tähtien asentoihin tai teelehtien lukumäärään aamiaiselle.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
En millään jaksa uskoa, että Niinistö olisi pikkusieluinen näpertelijä. Hän on antanut itsestään sellaisen kuvan, että keskittyy kokonaisuuksiin.
Tosin Niinistö on torpannut puoluetoverinsa Ile Kanervan valintoja erinnaisiin virkoihin (Suomen Pankki) ja luottamustehtäviin (Kokoomuksen puoluejohto). Voi toki olla, että Kanervan pitäminen pois vallankahvasta on osa suurempaa kokonaisuutta.

Muuten nyt kun tästä Halosen omapäisestä nimityslinjasta on ollut puhetta, niin täältä voi katsoa ne kaksi aiempaa tapausta.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Sinulla meni tuo linkki väärin, tässä se oikea linkki.
Ei, kyllä minä yritin linkittää uutiseen. En asenteelliseen blogiin, jossa toimittaja lällättelee Haloselle että mahtaa demareita vituttaa, kun Kokoomus on nimittänyt omat miehensä kaikkiin virkoihin ja samassa kolumnissa paheksuu poliittisia nimityksiä. Ainakin nimimerkki Vakio nyökyttelee varmasti tämän kirjoituksen tahtiin.

Samassa postauksessa muuten tulee selville, että Halonen ei puuttunut näihin nimityksiin.

Muuten missä puskassa mahtaa piileskellä IS:n Juha-Pekka Tikka? Hänen panostaan odotellessa...
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei, kyllä minä yritin linkittää uutiseen. En asenteelliseen blogiin, jossa toimittaja lällättelee Haloselle että mahtaa demareita vituttaa, kun Kokoomus on nimittänyt omat miehensä kaikkiin virkoihin ja samassa kolumnissa paheksuu poliittisia nimityksiä. Ainakin nimimerkki Vakio nyökyttelee varmasti tämän kirjoituksen tahtiin.

Täytyi oikein tarkistaa, että mihin mahdoin linkittää, kun et ilmeisesti lukenut samaa blogia kuin minä.

Samassa postauksessa muuten tulee selville, että Halonen ei puuttunut näihin nimityksiin.

Miten muuten on, olisiko Halosella ollut mahdollisuus puuttua näihin nimityksiin?

"7. Virkanimitykset

Tasavallan presidentin nimitystoimivallasta on säädetty perustuslaissa tai se perustuu muun lain säännökseen. Tasavallan presidentti nimittää:

* presidentin kanslian kansliapäällikön ja esittelijät
* oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin
* valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän
* ministeriöiden kansliapäälliköt
* ulkoasiainministeriön valtiosihteerin, alivaltiosihteerin ja edustustojen tarkastajan sekä edustustojen päälliköt
* keskusvirastojen päälliköt
* Suomen Pankin pääjohtajan ja muut johtokunnan jäsenet
* maaherrat
* puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen upseerit

Tasavallan presidentti nimittää lisäksi: korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentit ja jäsenet; hovioikeuksien presidentit ja jäsenet sekä muut vakinaiset tuomarit siten kuin laissa erikseen säädetään.

Presidentti päättää nimityksistä presidentin esittelyssä valtioneuvoston virkaehdotuksen tai virkaesityksen perusteella. Virkaehdotuksen perusteella presidentti nimittää jonkun kolmesta nimetystä ehdokkaasta. Virkaesityksestä päätettävässä nimityksessä presidentti voi nimittää joko nimetyn ehdokkaan tai muun virkakelpoisen ja virkaan ilmoittautuneen henkilön.

Tasavallan presidentin kanslia ei hoida virkanimitysten valmisteluun tai esittelyyn liittyviä tehtäviä eikä siten voi vastata niitä koskeviin tiedusteluihin. Tiedustelut tulee osoittaa asianomaiselle ministeriölle tai, ellei se ole tiedossa, valtioneuvoston kanslian tiedotusyksikölle. "


Tuohon Pokan nimitykseen siis olisi, mutta miten Lankisen ja Salmen?
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Täytyi oikein tarkistaa, että mihin mahdoin linkittää, kun et ilmeisesti lukenut samaa blogia kuin minä.
Tuota kutsun ns. Vakio-ilmiöksi.

Vai linkititkö tuon jutun oikeasti sen takia, että se antaisi paremmin tietoa Halosen aiemmista nimityksistä, joissa hän on ollut erimieltä esittälijän kanssa? Jutussa, jossa on 5302 merkkiä mainitaan Sinikka Salon nimitys yhdessä kappaleessa eli yhteensä 402 merkin verran. Jutussa ei mainita lainkaan Salon vastaehdokkaita, eikä lainkaan Hakkarais-casea. Toki minunkin linkittämässä jutussa on puutteita, koska siinä ei mainita lainkaan ketä Sinikka Salo ja Pentti Hakkarainen olivatkaan.

Kerro tarkemmin miten erehdyin? Koska en ilmeisesti osaa lukea oikeistoa, niin en ymmärtänyt miksi minun olisi pitänyt postata tuo Haapalan blogipostaus.
 

J.Petke

Jäsen
Haluaisin tietää miksi maan johtaja ei saa nimitää johonkin virkaan mielestään sopivinta ehdokasta jos niin haluaa? Kun kaikki tietää että elämme sivistysvaltiossa ja mistään nepotismista ei ole kyse. Miksi Halosen pitäisi edes perustella jollekin ministerille tai kansalle sitä, miksi on nimittänyt mielestään sopivimman ihmisen tietylle tontille?

Eikö hänet juuri sen takia ole sinne nimitetty, jotta johtaisi tätä maata mahdollisimman hyvin?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Eikö hänet juuri sen takia ole sinne nimitetty, jotta johtaisi tätä maata mahdollisimman hyvin?

Kyllä. Siksi tämä nimityssekoilu onkin aivan käsittämätöntä. Rouva presidentti voisi edes perustella miksi hän asettuu yksimielistä hallitusta vastaan. Nyt näyttää siltä, että syitä on kaksi: Viljanen on demari ja nainen.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
J.Petke; kirjoitti:
Haluaisin tietää miksi maan johtaja ei saa nimitää johonkin virkaan mielestään sopivinta ehdokasta jos niin haluaa? Kun kaikki tietää että elämme sivistysvaltiossa ja mistään nepotismista ei ole kyse. Miksi Halosen pitäisi edes perustella jollekin ministerille tai kansalle sitä, miksi on nimittänyt mielestään sopivimman ihmisen tietylle tontille?

Avainsanat tuossa ovatkin "mielestään sopivin". Kritiikki pohjautuu siihen, että hallitus ja nimitystä valmistelleet virkamiehet ovat yksimielisesti ehdottaneet valintaprosessin mukaan pätevintä henkilöä kyseiseen virkaan.

Uskon ja toivon, että valtaosa Suomen kansasta haluaa viranhaltijoiksi pätevimmät mahdolliset henkilöt. Eivätkä Presidentille sopivimmat.

J.Petke; kirjoitti:
Eikö hänet juuri sen takia ole sinne nimitetty, jotta johtaisi tätä maata mahdollisimman hyvin?

On. Nyt vaan näyttää siltä, että nykyinen Presidentti johtaa maata siten, että ei ajattele Suomen etua vaan omaansa.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi Halosen pitäisi edes perustella jollekin ministerille tai kansalle sitä, miksi on nimittänyt mielestään sopivimman ihmisen tietylle tontille?

Eikö hänet juuri sen takia ole sinne nimitetty, jotta johtaisi tätä maata mahdollisimman hyvin?

Suomen pankin nimityskiistassa Halonen perusteli Sinikka Salon valintaa sillä, ettei hallitukselta tullut yksimielistä ehdotusta ehdokkaasta. Yksimielisesti valitun ehdokkaan Halonen oli silloin valmis nimittämään. Helppoa valinta Haloselle olisi silloin ollutkin, kun molemmat ehdokkaat olivat miehiä, eikä kumpikaan ollut sdp:n asettama ehdokas.

Tämä tilanne on toinen, kun pitäisi pudottaa oman puolueen naisehdokas pois, vaikka hallitukselta on tullut yksimielinen ehdotus. Toki Halosella on oikeus nimittää virkaan kenet haluaa, mutta ainakin itse näkisin mielelläni ne perustelut, joilla hän valintansa tekee (vrt. SP:n nimitysjupakka). Tasa-arvo (tai sen taakse meneminen) ei saisi olla pakkomielle varsinkaan Tasavallan Presidentille.

Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuota kutsun ns. Vakio-ilmiöksi.

Vai linkititkö tuon jutun oikeasti sen takia, että se antaisi paremmin tietoa Halosen aiemmista nimityksistä, joissa hän on ollut erimieltä esittälijän kanssa? Jutussa, jossa on 5302 merkkiä mainitaan Sinikka Salon nimitys yhdessä kappaleessa eli yhteensä 402 merkin verran. Jutussa ei mainita lainkaan Salon vastaehdokkaita, eikä lainkaan Hakkarais-casea. Toki minunkin linkittämässä jutussa on puutteita, koska siinä ei mainita lainkaan ketä Sinikka Salo ja Pentti Hakkarainen olivatkaan.

Kerro tarkemmin miten erehdyin? Koska en ilmeisesti osaa lukea oikeistoa, niin en ymmärtänyt miksi minun olisi pitänyt postata tuo Haapalan blogipostaus.

Jos olisit todella halunnut kertoa Halosen kauden nimityksistä, niin olisit varmasti linkittänyt molemmat linkit, olisi saatu heti kaksi näkökulmaa.

Suomen pankin nimitykset, ja niissä kuullut Halosen perustelut ovat luku sinänsä.

Tässä minun linkittämässäni blogissa oli näkemystä muista Halosen kauden nimityksistä, kuten Pokka. Voimme vain miettiä, miksi sinä et huomannut tätä näkemystä tuoda muidenkin luettavaksi.

Näissä Timo Haapalan mainitsemista nimityksistä minulla ei ole tietoa Halosen kannasta, onko sinulla tarkempaa infoa?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Gentleman: sanoit, että minulla meni linkki väärin. "Sinulla meni tuo linkki väärin, tässä se oikea linkki" kun linkitin ne kaksi muuta tapausta (Salo/Hakkarainen).

Miksi Haapalan blogipostaus olisi ollut se oikea linkki?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös