Suomen tasavallan presidentti

  • 25 776
  • 254

Alejandro

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta, että mitkä oli ne Halosen virheet? Maamiinat tietysti on aina puheissa ja varmaan suhteet Venäjään, mutta onko muuta sellaista mitä mennyt minulla ohi?
Ei missään loogisessa järjestyksessä:
-maamiinat
-julkinen nato-vastustus
-virolaisille vittuilu postsovjeettisesta traumasta
-Yhdysvaltain suhdeongelmat
-Venäjä (isompi kokonaisuus, käsittää alleen mm. Putinin diktatuuriin valkopesemisen)

Eihän tuohon montaa ranskalaista viivaa tullut, mutta vakavia asioita, joista voi mielestäni ihan aiheesta kritisoida Halosta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Halonen suhtautui Suomen NATO-jäsenyyden lisäksi kriittisesti myös Baltian maiden jäsenyysprosessiin vuosituhannen alussa.

Lisäksi löysin tämmöisen kukkasen:


Latvian demografinen kysymys on ja oli erityisesti vasta hiljan uudelleen itsenäistyneessä maassa tulenarka, mutta mielestäni Halosen toiminta tuolloin pelasi Putinin pussiin. Voi luonnollisesti olla, että Halonen kuvitteli tyhmyyttään maiden kieliryhmien välisten suhteiden olevan yhtä sopuisat kuin täällä. Vaikka Latviassa onkin ollut venäjänkielinen vähemmistö jo aiemmankin itsenäisyytensä aikana, oli venäjä lähellä syrjäyttää latvian neuvostomiehityksen aikana.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei missään loogisessa järjestyksessä:
-maamiinat
-julkinen nato-vastustus
-virolaisille vittuilu postsovjeettisesta traumasta
-Yhdysvaltain suhdeongelmat
-Venäjä (isompi kokonaisuus, käsittää alleen mm. Putinin diktatuuriin valkopesemisen)

Eihän tuohon montaa ranskalaista viivaa tullut, mutta vakavia asioita, joista voi mielestäni ihan aiheesta kritisoida Halosta.
Presidentin tehtävä ei mielestäni ole ajaa omaa poliittista näkemystä vaan palvella kansakunnan etua. Valtion politiikka äänestetään eduskuntavaaleissa. Ja minusta Halonen oli enemmän omien ideologioidensa presidentti kuin Suomen kansan (kuten edelläkin linjataan). Ymmärtäähän sen, että ihmisen poliittiset näkemykset näkyvät myös kyseisen viranhoidossa, mutta minulle ei silti missään vaiheessa tullut hänestä sellaista kuvaa, että hän edustaa tätä koko kansaa, eikä vain hengenheimolaisiaan. Muut presidentit tuntuivat kuitenkin ajavan tämän kansakunnan etua. Itselleni ei ole täten kovin hankalaa nimetä Halosta Suomen historian huonoimmaksi presidentiksi. Ajat olivat vain sen verran leppoisat, ettei niistä jää isompia merkintöjä historiankirjoille, joka saa ihmiset usein äänestämään istuvaa presidenttiä uudelleen. Tosin yllättävän täpärälle meni hänellä uudelleen valinta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Jos Suomen presidenttinä olisi "Tarja Halonen" ja pääministerinä joku oikeistolainen niin olisitko edelleen sitä mieltä että presidentti on hyvä johtamaan maata ja kaipaa enemmän valtaoikeuksia? Vai olisiko siinä kohtaa hyvä ettei presidentillä ole valtaoikeuksia samalla tavalla kuin Kekkosella?
Pidän vasemmisto-oikeisto -jakoa ylipäätään vanhanaikaisena, eikä presidentin sijoittumisella tälle akselille ole senkään vertaa merkitystä. Lähinnä kyseenalaistan tarpeen vaaleilla valittavalle valtion päälle, jolla ei ole juurikaan valtaoikeuksia. Näyttää pitkälle rahan ja ajan tuhlaukselta.

En myöskään näkisi paluuta Kekkosen ajan valtaoikeuksiin, erityisesti suhteessa eduskuntaan tai hallituksen muodostamiseen. Sen sijaan voisi pohtia mitä presidentiltä halutaan, jos mitään. Esim. Jos hänen oikeasti pitäisi johtaa ulkopolitiikkaa, niin siihen tulisi sitten osoittaa työkalut. Nythän presidentti voi ulkopolitiikastakin olla mitä mieltä tahansa, mutta edistääkseen asiaa hänen on taivuteltava valtioneuvosto samalle kannalle, muuten se on vain mielipide muiden joukossa. Mitään sopimuksia tai muutakaan merkittävää hän ei voi tehdä ilman eduskuntaa. On turhaa valita presidenttiä vaaleilla, jos hänellä ei ole valtaa. Yleensä vaaleilla valitaan demokratiassa päättäjiä.

Puhutaan, että presidentti on arvojohtaja, mutta jos se on ainoa lisäarvo mitä virasta saadaan, niin pitäisin virkaa turhana, tai ainakin turhana järjestää vaaleja sen takia. Jos oikeuksia ei lisätä, viran voisi laittaa avoimeksi valtiolle.fi portaaliin, ja hakijoiden kesken suoritettaisiin normaali ansiovertailu. Kansalaisia on jokseenkin turha vaivata mokoman takia tämän hetkisessä tilanteessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Thatcher on toki ollut kuolleena kohta 10 vuotta, useinhan se tuppaa menemään niin että kuoleman jälkeen alkaa se isompi arvostelu kun arvostelun kohde ei ole enää puolustamassa itseään. Toki en nyt ihan tarkkaan muista miten rajusti Thatcheria arvosteltiin jo tämän elinaikana.

Ja ei siinä, itselle Halonen on Suomen historian huonoin presidentti.
Ainakaan sinä et arvostanut kovin paljon, kun pulahdit Melinan kanssa uimaan mieluummin, kuin keskustelit Maggien kanssa puhelimessa. Ei siinä, olisin saattanut itsekin tehdä samoin.

Anteeksi off topic. Täytyy miettiä, saisiko ketjun aiheesta kirjoitettua jotain syvällistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös