Kun Pandoran lipas avautuu – keskustelua ja pohdintaa KHL-pelaajien mahdollisesta siirtymisestä Liigaan

  • 161 873
  • 1 248

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huuteluita ennemmin jättäisin tämän viimeisen - jälleen todella epäonnistuneen - ulostulon jälkeen Pelicansin omaan arvoonsa. Pelicansilla ja Jordanilla on ollut vaikka kuinka kauan aikaa tulla järkevän ja jollain tavalla uskottavan selityksen kanssa ulos faneillensa ja muille Liigan seuraajille. Miksiköhän näin ei ole tapahtunut? Helpoin vastaus lienee, ettei selitystä ole ja valheella on lyhyet jäljet. Mikä sitten on totuus, on minulle tässä vaiheessa yhdentekevää, kun osapuolet joilla pallo on jo pitkään ollut hallussa, antavat lähinnä lausuntoja jotka eivät muuta tilannetta yhtään imartelevammaksi, päinvastoin.

Omalta osaltani meinasin viestiä HIFK:n toimistoon ja Telialle/C morelle, että Pelicansin pelit jäävät jatkossa välistä. Poikkeuksena pudotuspeliottelut HIFK:ta vastaan. Pelicansille minun on turha mitään viestiä, en olisi vierasmatseissa käynyt kuitenkaan.

Osittain toki omiin muroihin kusemista jättää oman suosikkiseuran kotiotteluita toisen seuran töppäilyjen vuoksi väliin, se on selvää. Etenkin kausikorttilaisten on varmasti vaikea olla näistä matseista sivussa. Haluan silti omalta osaltani viestiä omalle suosikkiseuralleni, että vastaavaa en heiltä hyväksy ja samalla toivon, että Pelicansille annetaan painetta minua varteenotettavammilta tahoilta, Telialta/C morelta ja muilta liigaseuroilta.
 
Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans

Varmaan ulostuloja ja selityksiä ei ole annettu, koska jatkoajan keskustelupalstalla muutamat asiasta valittavat henkilöt ei varmaankaan ole se riittävä peruste millekkään ulostuloille, missään muualla en ole tuollaisia vaatimuksia edes nähnyt. Edelleenkin valtamedia ja iso osa jääkiekkoa seuraavista ei koe Jordanin palkkaamisessa mitään kyseenalaista.

Jokaisen oma asia tietty tuollaiset boikotit, mutta epäilenpä että siinä kärsii ainoastaan oma seurasi ja sinä itse.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Omalta osaltani meinasin viestiä HIFK:n toimistoon ja Telialle/C morelle, että Pelicansin pelit jäävät jatkossa välistä. Poikkeuksena pudotuspeliottelut HIFK:ta vastaan. Pelicansille minun on turha mitään viestiä, en olisi vierasmatseissa käynyt kuitenkaan.

Osittain toki omiin muroihin kusemista jättää oman suosikkiseuran kotiotteluita toisen seuran töppäilyjen vuoksi väliin, se on selvää. Etenkin kausikorttilaisten on varmasti vaikea olla näistä matseista sivussa. Haluan silti omalta osaltani viestiä omalle suosikkiseuralleni, että vastaavaa en heiltä hyväksy ja samalla toivon, että Pelicansille annetaan painetta minua varteenotettavammilta tahoilta, Telialta/C morelta ja muilta liigaseuroilta.
Kiva! Mä aion olla taas ens viikon lauantaina Nordiksella kun Pelsu tulee sinne. Harmi että joudut jättämään pelin väliin yhden pelaajan takia :/ Eiköhän varakkaan seuran kuten IFK:n kassa kuitenkin kestä sinun poissaolon. Jaxuhalit!
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Annettiinkohan Jordanille tänään vähän verbaalista palautetta vai miksi hemmetissä ukko kiehahti tuolla tavalla? Empä tosin olettanutkaan että tällä herralla se hissi menisi ihan ylös asti. Turha temppu oli.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Annettiinkohan Jordanille tänään vähän verbaalista palautetta vai miksi hemmetissä ukko kiehahti tuolla tavalla? Empä tosin olettanutkaan että tällä herralla se hissi menisi ihan ylös asti. Turha temppu oli.
Kyllä siellä yhdellä jos toisella kotijoukkueen pelaajalla suu räksytti Jordanille. Lopulta Lantan antamat pari kovempaa taklausta sai keittämään yli. Ei tosin mikään törkeä taklaus, mutta kyllä siinä yläkroppaa haettiin ja ilmeisesti osuma, joskin heikko sellainen, tuli pään tai niskan alueelle. Ei aina tarvitse loukkaantua onneksi.

Jännä nähdä jos muutkin joukkueet alkavat vastaavaa harrastamaan, että kuinka kauan tämä ukkeli jaksaa Suomessa olla.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Annettiinkohan Jordanille tänään vähän verbaalista palautetta vai miksi hemmetissä ukko kiehahti tuolla tavalla? Empä tosin olettanutkaan että tällä herralla se hissi menisi ihan ylös asti. Turha temppu oli.

Eihän niiden huutelujen pitänyt vaikuttaa Jordaniin? Mahtava nähdä, että alkaa kaverilla nyt jo olla epämukavat paikat. Tehdään yhdessä miehen aika täällä ikäväksi.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Onpa huvittavaa, että te luulette kokeneen kaverin olevan kiinnostunut jostain kenttävittuilusta, tai jonkun turkulaisen nyymin huutelusta.
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Onpa huvittavaa, että te luulette kokeneen kaverin olevan kiinnostunut jostain kenttävittuilusta, tai jonkun turkulaisen nyymin huutelusta.
Huolestuttavampaahan se olisi mikäli kasetti hirttäisi pelkästään parista puhtaasta taklauksesta.
 
Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Annettu viikon pelikielto henkilökohtaisuudesta.
Eihän niiden huutelujen pitänyt vaikuttaa Jordaniin? Mahtava nähdä, että alkaa kaverilla nyt jo olla epämukavat paikat. Tehdään yhdessä miehen aika täällä ikäväksi.
Mä alan kyllä olemaan enemmän huolissani sun hyvinvoinnista, tuollainen patouma yhtä Jordania kohtaan, ei hyvää päivää.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuten jo aiemmassa ketjunootissa viittasimme, näitä ylimääräisiä Z-kirjaimia ei tarvitse tänne viljellä. Rikepiste annettu.
Kovaa painetta vaan Zordanille jokaisella paikkakunnalla ja tehdään selväksi ettei kavereita lahden ulkopuolella löydy.

Herkässä näyttää ruuvin kiristyminen olevan.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV

Mahtavaa, Pelsut ovatkin tulossa Nordiksen lauantaisaunaan reilun viikon päästä. Kiuas vaan lämpenemään.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Tässähän oli Lantta - Jordan akselilla jo pitempi hippa päällä. En huomannut mitä Jordan teki mutta Lantta pisti jo edellisessä vaihdossa hieman mailaa nilkoille myös ja kavereilla oli pitkä romanttinen tuijotus. Asiat sitten eskaloitu seuraavassa vaihdossa lisää. Vierustoveri näytti keskaria ja joku huuteli Michal Putinia ja Jordan itseasiassa vähän katseli yleisöön siinä. Ihan rauhassa toki mutta selkeesti kuuli.
 
Hienoa jos totta. Painetta vaan, ei näköjään kummoinen ole kupolin kesto. Koita siinä sitten pelata
 
MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Naurattaahan se. Mielikuva siitä miten vierasjoukkueen kannattaja Pertti hekumoi ajatuksella, että oma lapsellinen kiljuminen sekoittaisi ammattipelaajan päätä.

Edellisen haastattelun jäljiltä ehdin jo itse toivoa, että turkoosi kertoisi tapauksesta hieman enemmän. Nyt tuntuu jo siltä, että kyseessä on ehkä valinta - annetaan kavereiden keskittymisen mennä tähän, ja kentällä pelataa kiakkoo. Tai siis, ensin joukkueen pitäisi pystyä pelaamaan. Tänään siihen ei kyetty, mutta keskittyminen osuu silti suurimmalla osalla yksittäisen pelaajan ulosajoon. Perjantaina Liigan puhtaimmat arvot lienevät vuorostaan aivan solmussa, kun vastaan asettuu näinkin kiistelty pelaaja. Pitkävetoon Pelicans -1,5 ja tori varaukseen.

Muutetaan mielipidettä heti kun tähän keissiin jotain raskauttavaa saadaan julki.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Miksei yhdenkään seuran kannattajayhdistys ole tiedottanut, että niin kauan kun Jordan Pelsuissa pelaa, fanimatkat Lahteen ovat boikotissa? Noita kun tulisi useampi niin saattaisi Pelsun toimistokin herätä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Miksei yhdenkään seuran kannattajayhdistys ole tiedottanut, että niin kauan kun Jordan Pelsuissa pelaa, fanimatkat Lahteen ovat boikotissa? Noita kun tulisi useampi niin saattaisi Pelsun toimistokin herätä.

Eiköhän Pelicans ole tehnyt jo kantansa selväksi puhuva pää toimarin hienolla ulostulolla aikoinaan. He eivät näe hankinnassa mitään väärää ja siihen tuskin vaikuttaa vierasfanien fanimatkojen peruminen.
 
WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Varmasti vaikuttas jos boikotti olisi laaja. Aikalailla tunnelma pois hallista, jos kaikista kotipeleistä puuttuis vieraat. Julkisuus mitä tuosta tulisi olisi niin huonoa, että sponsoritkaan tuskin innoissaan olisivat.
 
Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Aikalailla tunnelma pois hallista, jos kaikista kotipeleistä puuttuis vieraat.
Aika kova väite heh. Viimekaudella runkosarjassa oli ehkä kolme peliä, joissa vierasfanien voi sanoa pitäneen ääntä.
 
Miksei yhdenkään seuran kannattajayhdistys ole tiedottanut, että niin kauan kun Jordan Pelsuissa pelaa, fanimatkat Lahteen ovat boikotissa? Noita kun tulisi useampi niin saattaisi Pelsun toimistokin herätä.
Varmaan siksi, että kannattajaryhmät haluavat kannattaa omaa joukkuetta, eikä anna arvoa sille, mitä mieltä sinä ja muutama muu tällä palstalla ovat.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Kuten jo aiemmassa ketjunootissa viittasimme, näitä ylimääräisiä Z-kirjaimia ei tarvitse tänne viljellä. Rikepiste annettu.
Tää Zordanhan on ihan hupiukko.
Ei kestä paria puhdasta kovaa taklausta ilman, että menee orava muuntajaan.

No ei sillä seuransa näköinen pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös