Työmarkkinoista muutama pointti, kun täällä siitä on jonkun verran käyty keskustelua.
Ensinnäkin, kaikilla toimilla markkinassa on useimmiten monia puolia ja toivottu tavoite voi johtaa epätoivottuun lopputulokseen.
Tästä hyvä esimerkki on työkyvyttömyyseläkkeiden omavastuumaksut sekä työttömyysvakuutuksen omavastuumaksut.
Kumpikin on luotu suojaamaan vanhenevien työntekijöiden etua ja kannustamaan työnantajia sekä pitämään huolta vanhempien työntekijöiden työkyvystä että olemaan irtisanomatta työntekijöitä työuran loppuvaiheessa.
Kuitenkin näiden systeemien insentiivi työnantajalle on selvä, irtisano työntekijä 50-53 vuoden iässä ja älä palkkaa vanhempia työntekijöitä (sekä älä palkkaa työntekijöitä joilla on taustansa tai muiden muuttajien takia potentiaalisesti haasteita selviytyä työelämässä pitkällä aikavälillä). Hyvin vastaava mekanismi on TES-palkkojen useimmiten virkaikään perustuvilla palkkataulukoilla, useilla työntekijöillä työteho laskee (ei läheskään kaikilla ja usein kokenut työntekijä on selvästi yli palkkansa arvoinen työnantajalle) iän myötä, mutta palkkataso nousee. Tällöin työnantajalla on usein insentiivi irtisanoa vanhempia työntekijöitä täysillä ikälisillä ja palkata tilalle nuorempaa porukkaa ja toisaalta taas kynnys palkata vanhempi työntekijä on hyvin korkealla, kun TES määrittää palkan korkeaksi, vaikka on vähäistä suurempi riski, että työteho ei ole yhtään kokemattomampaa ja selvästi halvempaa työntekijää korkeampi.
Sama asia on henkilöperusteisessa irtisanomisessa, sen tavoite on ylevä, suojella työntekijöitä työnantajan mielivaltaisilta irtisanomisilta.
Lopputulemana kuitenkin on se, että suojellaan niiden sluibimbien työntekijöiden työpaikkoja työttömien työnhakijoiden kustannuksella sekä nostetaan merkittävästi työnantajan kynnystä palkata uusia työntekijöitä.
Samaa kategoriaa on keskustelu siitä, kuinka "pitäisi ensin työllistää suomalaiset omat työttömät, ennen kuin "haalitaan" maahanmuuttajia".
Työttömät voi karkeasti jakaa neljään ryhmään.
Ensimmäisenä ovat ne, jotka ovat työpaikkojen välissä ja työllistyvät joka tapauksessa.
Toisena ne, joiden työllistyminen on mahdollista, mutta vaatii jotain toimenpiteitä (muutto, lisäkoulutus jne.)
Kolmantena ne, joilla on jonkin tason syrjäytymistä ja joiden työpanoksen tuottavuus ei yksinkertaisesti vastaa juuri minkään alan palkkausta.
Neljäntenä sitten se porukka, joka ihan oikeasti ei ainakaan täysiaikaiseen työhön kykene nyt, eikä todennäköisesti enää koskaan ja joista suurimman osan "oikea paikka" olisi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Ryhmät ovat käsittääkseni kaikki suunnilleen saman kokoisia, josta voi laskea sitä mikä on se todellinen työvoimapotentiaali, jota kotimaisissa työttömissä on.
Sitten toinen kysymys on se, mihin ja miten valtiovallan toimet vaikuttavat työttömyysajan pituuden ja työllistymisen todennäköisyyden osalta.
Näistä ryhmä 1 ei yleisesti tarvitse mitään tukitoimenpiteitä ja joiden työttömyysajan pituuteen kannusteet, esimerkiksi ansiosidonnaisen porrastus/lyhennys vaikuttavat.
Ryhmää 2 tukitoimenpiteet (esim. lisä- tai muuntokoulutus) auttavat, mutta joiden työttömyysajan pituuteen on muuten hankala vaikuttaa tukijärjestelmän muutoksilla (ilman rakenteellisia muutoksia, esim. varainsiirtoveron poistolla tai muulla muuttamisen kynnystä laskevalla toimenpiteellä).
Ryhmää kolme on nykyisillä työmarkkinoilla jo melkoisen haastava saada yksityiselle sektorille töihin, koska haasteet (yleensä koulutuksen puute, tässä ryhmässä ovat ne periaatteessa työkykyiset, joilla on kuitenkin taustalla ainoastaan peruskoulu) osaamisessa ovat liian kovia, kun nyky-yhteiskunnassa töiden vaatimukset ovat yhä useammin korkeita. Tässä ryhmässä työpanos hyvin harvalla alalla vastaa TES-palkan aiheuttamia kustannuksia. Tukipolitiikan muutoksilla ei ole enää juuri lainkaan vaikutusta tässä ryhmässä, eikä mitkään lyhyen tähtäimen muutkaan toimet nosta juurikaan. työllistymistodennäköisyyttä.
Ryhmän neljä työllistäminen suuressa mittakaavassa taas vaatisi jotain ihmeen tapaista ja vähintään isoja, pitkäkestoisia sekä kalliita tukitoimenpiteitä.
Tämän vuoksi olisi ihan ensin syytä ymmärtää, että työttömien muodostama työvoimapooli ei tosiasiallisesti ole rakenteellisten syiden (jäykkä työmarkkina ja jäykkä sosiaaliturva) takia lähelläkään sitä mitä virallinen työttömyysluku sanoo.
Toisena kulmana on sitten se, että on syytä tunnustaa yllä mainitut tosiasiat.
Tämä muistuttaa hyvin paljon syntyvyyskeskustelua, jossa aina argumentti maahanmuuttoa vastaan on "koitetaan nyt ensin saada ne suomalaiset lisääntymään", kuitenkin syntyvyyden merkittävä nosto on samanlainen tavoittamaton graalin malja (siinä ei ole onnistunut kantaväestön osalta mikään kehittynyt länsimaa), kuin rakenteellisen työttömyyden poisto Suomen jäykillä työmarkkinoilla.
Voidaan toki haihatella, että kyllä tuosta nuo työttömät kaikki (tai suurin osa) työllistyvät, tällä tekosyyllä voidaan lykätä maahanmuuton kasvattamista, mutta se on melkoista taikaseinä-haihattelua, vailla realiteettien tunnustamista.
Tosiasia on, että Suomessa on jo nyt länsimaaksi kohtuullisen korkea työllisyysaste (ts. kauheasti lisäpotentiaalia ei ole kaivettavissa työllisiin kotimaasta) ja kohtuullisen alhainen työttömyysaste.
Lisäksi tosiasia on, että väestö Suomessa ikääntyy hurjaa vauhtia ja työvoimavaltaisille kohtuullisen matalan koulutuksen sekä tuottavuuden hoitoaloille tulemme tarvitsemaan ison määrän työvoimaa, jota ei nykyisestä työvoimapoolista ole kokonaisuudessaan millään otettavissa.
Tämän lisäksi tarvitsemme ylipäätään suhteellisesti sekä absoluuttisesti melkoisen määrän lisää työikäistä väestöä, jos meinaamme edes haaveilla siitä, että eläkeläiset saavat eläkkeensä ja sote-järjestelmän palvelutaso ei romahda.
Suomen väestöllinen huoltosuhde (työikäisten määrä vs. huollettavien eläkeläisten ja lasten määrä) on Pohjoismaiden ylivoimaisesti heikoin ja on suurin yksittäinen syy sille, että maamme velkaantuu, tekee alijäämäisiä budjetteja ja silti joutuu tinkimään palveluista, kun naapurit (jotka korjasivat huoltosuhteen maahanmuutolla jo aiemmin) porskuttavat menemään.
Toki voidaan pistää sormet korviin ja toivoa parasta, mutta siinä käy lopulta kuin housuun kusemisessa pakkasella.
