Sanna Marin

  • 967 348
  • 8 483

Analyzer

Jäsen
Näitä väheksyviä ja alentavia kommentteja, poliittista taustaa ja osaamista tietämättömiä sellaisia, toistuu tässä ketjussa parin sivun välein.

Korjaan vähän kommenttiani, koska sen voi ymmärtää eri lailla kuin tarkoitin. Marin pääsi Suomessa demareiden johtoon aivan omilla ansioillaan. Osaamista ja taustaa löytyi. Toki Suomen kansa ei koskaan häntä pääministeriksi päässyt äänestämään kun hän korvasi Rinteen kesken hallituskauden.

Kansainvälinen media kuitenkin nosti hänet tähtiin välittömästi kun hänestä tuli pääministeri. Hallitusohjelma ei ollut hänen tekeleensä(jos joku olisi siinä halunnut jotain edistyksellistä nähdä). Korona hoidettiin yleiseurooppalaisella linjalla, mitään erityistä siinä ei ollut. Silti hän sai valtaisan huomion.
 
Hexa

Jäsen
Suomi harvaanasuttuna ja väestöltään pienenä maana selvisi vähemmälllä kuin moni muu maa.

Suomen linja koronan hoidossa oli yleiseurooppalainen. Ei sen parempi tai huonompi
Tuohan se suurin syy tietysti oli ja valittu linja perustui pitkälti THL:n suosituksiin. Olihan siinä välillä myös pientä köydenvetoa STM:n ja THL:n välillä.
 
Tämä Sannan belgialainen kaveri käytti kaapista ulostulossaan ns. Kevin Spacey taktiikkaa kun heti perään tuli ahdistelusyytökset mieheltä.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Olen täysin samaa mieltä ja siksi Marinille voikin kiitettävän antaa koronan hoidosta. Tässä on ihan turha olla jälkiviisas, vaan jokainen voi miettiä mitä olisi maaliskuussa 2020 tehnyt olemassa olevilla tiedoilla. Suomen linja oli ehdottomasti parempi kuin Ruotsin ja Marin otti aika ison johtajan roolin asiassa.
Jälkiviisas on turha olla, mutta virheitä tehtiin jo olemassa olevan tiedon varassa. Omasta mielestäni hallituksen toimet koronan suhteet olivat kaksijakoiset. Tuo 2020 vuosi hoidettiin todella hienosti. Pitää muistaa, ettei poikkeusaikoja ollut todettu sitten sotien. Siihen nähden oli melko kokemattomalta Marinilta kyllä todella vakuuttava kevät 2020 ja syksy. Ongelmat painottuivat vuoteen 2021. Rokotekattavuus alkoi olla laaja, uudet variantit aina vain heikompia vaikutuksiltaan, kuten virukselle ominaista onkin. Silti jostain syystä rajoitusten vaihe alkoi jäädä päälle. Selkeästi olisi tarvinnut rohkeasti vain antaa rajoitteiden pysyä pois, eikä alkaa tuoda niitä takaisin, kun virukset tilannekuvan muuttuminen oli hyvin tiedossa jo tuossa vaiheessa.

Ei tästä silti yleiskuvassa paskaa arvosanaa voi antaa. Kyllä Marin todella otti sen esimerkillisen vahvan roolin 2020 mutta uskallusta kohti normaalia ei oikein löytynyt 2021. Kokonaiskuvassa kuitenkin moni muu maa hoiti homman huonommin. Vaikka tietysti pitää huomioida, että me tosiaan varmasti hyödytään siitä, että ollaan harvaan asuttu ja terveydenhoidon tila oli ennalta melko hyvä, vaikka sote kriisissä onkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitää muistaa, ettei poikkeusaikoja ollut todettu sitten sotien. Siihen nähden oli melko kokemattomalta Marinilta kyllä todella vakuuttava kevät 2020 ja syksy.

Onni Sarmaste, Tiina Jylhä ja Tomi Lounema varmaankin yhtyvät näkemykseesi. Nappi napanderi suoritus ja oikeastaan tutkimuksen mukaan maskeista pelkkää haittaa.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Onni Sarmaste, Tiina Jylhä ja Tomi Lounema varmaankin yhtyvät näkemykseesi. Nappi napanderi suoritus ja oikeastaan tutkimuksen mukaan maskeista pelkkää haittaa.
Tämä nyt varmaankin olikin vain tarkoituksen mukaisesti provokaatio. Maskien käyttöön en kuitenkaan tietääkseni ottanut kantaa, enkä ota nytkään. En myöskään näe tällaista asiaa pääministerin tehtävänä. Puhuin isoista linjoista. Isoista linjoista puhuttaessa Sanna Marinin uran käyrä pääministerinä oli laskeva, mutta koronsvuosi 2020 oli eittämättä kauden parhaimpaa suorittamista, josta on moitittavaa hyvin vähän.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

En tiedä provokaatiosta, mutta olihan se Louneman eroon johtanut menettely Marinilta ala-arvoista. Bussin alle lensi, kun pm halusi vain kirkastaa ensisijaisesti omaa imagoaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämä nyt varmaankin olikin vain tarkoituksen mukaisesti provokaatio. Maskien käyttöön en kuitenkaan tietääkseni ottanut kantaa, enkä ota nytkään. En myöskään näe tällaista asiaa pääministerin tehtävänä. Puhuin isoista linjoista. Isoista linjoista puhuttaessa Sanna Marinin uran käyrä pääministerinä oli laskeva, mutta koronsvuosi 2020 oli eittämättä kauden parhaimpaa suorittamista, josta on moitittavaa hyvin vähän.
Uudenmaan sulku ala-astelaisten etäopetuksineen, joiden resurssoinnista ja järjestämisestä kukaan ei ottanut vastuuta, olivat sen tason päätöksiä että niistä asti odotin Sanna Marinista eroon pääsyä.
 
Viimeksi muokattu:

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Uudenmaan sulku ala-astelaisten etäopetuksineen, joiden resurssoinnista ja järjestämisestä kukaan ei ottanut vastuuta, olivat sen tason päätöksiä että niistä asti odotin Sanna Marinista eroon pääsyä.
Nämä olikin todella suoraselkäisiä päätöksiä sen hetken päättäjiltä sen hetken tietojen varassa. Tämän hetkisen rasisti hallituksen kohdalla tuskin pystyttäisiin tälläisiin isoihin päätöksiin samalla aikataululla.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Nämä olikin todella suoraselkäisiä päätöksiä sen hetken päättäjiltä sen hetken tietojen varassa. Tämän hetkisen rasisti hallituksen kohdalla tuskin pystyttäisiin tälläisiin isoihin päätöksiin samalla aikataululla.
Eivät olleet. Peruskoululaisten heittäminen oman onnensa nojaan oli todella typerä ja tarpeeton veto. Kaikkea muuta kuin suoraselkäistä. Tyylipuhdas vastuunpakoilu jossa ratkaisuvastuu siirrettiin rehtoreiden niskaan olemattomalla ajalla ja riittämättömillä resursseilla toteutettavaksi. Täysin tarpeettomia paniikkiratkaisuja molemmat. Lasku lasten ja nuorten eristämisestä ja harrastuskielloista lankeaa maksuun lähitulevaisuudessa varmasti.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Voihan sitä laittaa repeatilla pyörimään vaikka sen kevään 2020 Nyt ei ole oikea aika mennä mökille - videon ja uskotella että kaikki meni täydellisesti seuraavat kolme vuotta.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä olikin todella suoraselkäisiä päätöksiä sen hetken päättäjiltä sen hetken tietojen varassa.
Lain rikkominen suoraselkäistä. Jep jep. Valikoivaa tulkintaa palstan laitavasemmistolta hallituksen ylireagointiin.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Voihan sitä laittaa repeatilla pyörimään vaikka sen kevään 2020 Nyt ei ole oikea aika mennä mökille - videon ja uskotella että kaikki meni täydellisesti seuraavat kolme vuotta.
Tositarina omasta elämästä. Itse asun pääkaupunkiseudulla, mutta minulla on mökki no arvaatte varmasti, että missä. Kun tuo kielto astui voimaan niin ajattelin, että "screw it" ja painuin mökille. Noh, sain porttikiellon parhaalta kaveriltani tulla kylään, koska tulen todelliselta epidemia-alueelta. Grillailin, saunoin ja vedin kalsarikännejä siinä sitten yksin. "Hauskintahan" tässä on se, että heidän koko perhe on sairastanut koronan, mutta minä en...
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Höpöhöpö. Noin olisi tehnyt jokainen vastuuntuntoinen päättäjä. Ainut ja oikea ratkaisu sen hetken tietojen perusteella.
Näistä esimerkeistä kumpikaan ei ilmeisesti vaikuttanut sinun elämääsi tai koskettanut lähipiiriäsi lainkaan? Mikään muu ei tuollaista puusilmäisyyttä selitä.

Yksikään vastuuntuntoinen ja järkevä päättäjä ei olisi tuollaiseen mielivaltaiseen panikointiin olemattomin tiedon sortunut. Uudenmaan sulku oli ihan helvetin relevantti kun samaan aikaan sai lentää esim. Lappeenrantaan suoria lentoja Euroopan pahimmalta covid-alueelta.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sanna on kadonnut. Ei pahemmin nappaa mitkään epäglamourit tavalliset kansanedustajan duunit. Jos olisin häntä äänestänyt, tuntisin itseni petetyksi, mutta tuskinpa tuo fanikuntaa hetkauttaa suuntaan tai toiseen.

Jukisto

Juu, ei tuollaisen nelivuotiskauden jälkeen varmasti voi kaivata vaihtelua ja pientä taukoa politiikasta.
Kyllä nyt on Sanna kaikki pettänyt.
Sinutkin, vaikket äänestänytkään.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Juu, ei tuollaisen nelivuotiskauden jälkeen varmasti voi kaivata vaihtelua ja taukoa politiikasta.
Kyllä nyt on Sanna kaikki pettänyt.
Sinutkin, vaikket äänestänytkään.
Sitten ei varmasti olisi kannattanut olla edes ehdolla vaaleissa, jos sitä taukoa kaipaa. En minä ainakaan katsoisi hyvällä, mikäli äänestämäni ehdokas suhtautuisi eduskuntatyöskentelyyn noin välinpitämättömästi. Ja sama pätee muuhunkin työelämään, työt hoidetaan ja muulloin voi keskittyä vapaa-aikaan. Mielipiteitähän nämä, sulla on omasi ja mulla omani.
 
Näinhän se on ja uskoisin hänen hoitavan hommansa kuitenkin hyvin. Välttämättä nyt ei ole se hänen aikansa olla esillä.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Ai saatana. Ensin itketään että painuisi nyt se Sanna vittuun ja sitten kun Marin lomailee hetken niin itketään, että missä vitussa se Sanna luuraa. Nautin tästä koska se kielii ennen kaikkea siitä miten huonosti oikeistohallituksella on asiat tällä hetkellä kun Sannaakin on jo ikävä.
 
Jos nyt muhun viittaat, niin en ole toivonut Sannan painuvan vittuun. Otin vaan kantaa noihin poissaoloihin. Edustajille on olemassa ihan loma-ajat, joiden luulisi riittävän. En myöskään ymmärrä, että mitä tällä asialla on tekemistä oikeistohallituksen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos nyt muhun viittaat, niin en ole toivonut Sannan painuvan vittuun. Otin vaan kantaa noihin poissaoloihin. Edustajille on olemassa ihan loma-ajat, joiden luulisi riittävän. En myöskään ymmärrä, että mitä tällä asialla on tekemistä oikeistohallituksen kanssa.
Arvelen, ettei moni muukaan ymmärrä. Minä taas tulkitsen tätä kaikkinaista sanailua siinä valossa, että Sanna taitaa ainakin tällä kertaa osua oikeaan näyttäessään tietynlaista esimerkkiä. Allakkaan näpsähti juuri äsken heinäkuu päälle ja kesä on nyt kauneimmillaan. Jonkinmoinen lomanpoikanen tekisi varmaan hyvää paitsi Sannalle, niin myös muille poliitikoille, puhumattakaan aatteellisissa poteroissaan päivystävistä Jatkoajan politiikan dosenteista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös