Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 436 078
  • 29 215
Motivaatio on sitten kumma juttu.

Jenkeissä olematon sosiaaliturva on hyvä konsultti työllistymisen suhteen. En epäile yhtään, etteikö lukuisat Suomen kielen kurssit alkaisi maistumaan siinä vaiheessa, kun soppakattilasta alkaa häviämään ilmaiset lihat. Kyllä sitä opetusta meillä on ja kirjastosta voi lainata kielikursseja aivan samalla tavalla, kuin opiskelijat ja kieltä opettelevat nyt yleensä niitä palveluja hyödyntävät.

Sen sijaan niin pitkään, kuin hallituksen vihervasemmistolaiset puolueet haluavat tehdä kaikkensa, jotta lihakattilan kolistelusta tehtäisiin vastikkeellista, ei motivaatiotakaan kielen opiskeluun ole. Vasemmistolainenhan näkee ihmisoikeusloukkauksena sen, mikäli osaajille kohdistetaan jonkunlaisia velvoitteita.
Sellainen käytännöntason ongelma kielenoppimisessa on että jostain syystä suomalaiset itse tapaavat suomen sijaan puhuvan palikkaenglantia kaikille jotka puhuvat huonoa suomea taikka kellä ihan pelkkä habitus muistuttaa ulkomaalaista. Tästä olen saanut kuulla usealta tuntemaltani ulkomaalaiselta tai suomessa syntyneiltä keillä on ulkomaalainen vanhempi/vanhemmat. Uskon että tämä on sellainen asia mikä ei muutu, oli hallituksessa sitten ihan mitkä puolueet hyvänsä. Eikä tasan varmasti edesauta mamujen kielitaitoa jos kotoutumisesta, joihin kielikurssit lukeutuu, leikataan. Nämä on niitä keinoja joilla kustaan motivoituneiden maahanmuuttajien integraatio.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mistä tilastosta otit prosentin?
En mistään. Mutta yhtä vähän sinulla on todisteita siitä, etteivätkö kaikki maahanmuuttajat olisi kykeneviä oppimaan suomen kieltä omatoimisesti. Gaussin käyrä kun ei todennäköisesti ole pätevä tällaisessa otannassa, joka ei ole ns. satunnaisotanta. Voi hyvin olla jakautunut jotenkin muuten kuin normaalisti.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Luultavasti tällainen tilasto kyllä löytyy, kunhan vaan etsit. Ja todistus velvollisuus on sinulla.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luultavasti tällainen tilasto kyllä löytyy, kunhan vaan etsit. Ja todistus velvollisuus on sinulla.
Miksi todistusvelvollisuus on minulla, kun alla olevassa viestissä väitit, että opettaja on joillekin välttämättömyys. Kyllä se todistustaakka on sinulla, osoittaa, että kaikki eivät kykenisi oppimaan Suomea ilman apua.

Ei opettaja/ opetus ole kaikille välttämättömyys, mutta osalle porukasta se on. Tilanne riippuu mm. pohjakoulutuksesta, mahdollisista oppimisvaikeuksista ja kyllähän hyvä opettaja motivoi opiskelijaa ja näin parantaa tuloksia.

Nyt puhutaan velvoitteesta ja oletetaan, että jokainen pystyy etsimään kurssi netistä tai on niin ekstrovertti, että oppii kielen small talkilla. Täydellisessä maailmassa näin, oikeassa maailmassa ei onnistu.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mihin tilastoihin perustat tämän väitteesi?
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten sukupuolijakauma vaikuttaa esim. oppimisvaikeuksiin?
Siten, ettei kyse ole normaalijakautuneesta väestönosasta, joten siihen ei voida myöskään soveltaa Gaussin käyrää. Joten sinulla ei ole mitään todisteita siitä, että kaikki eivät oppisi kieltä ilman apua.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin yleensä motivaatiota kielen oppimiseen luulisi useimmilla luovan jo se fakta, että sujuva kielitaito parantaa huomattavasti työllistymismahdollisuuksia, helpottaen uralla etenemistä ja täten myös vaurastumista.

Vaikka Suomessa koko maailman mittakaavassa varsin avokätinen sosiaaliturva Pohjoismaiseen malliin onkin, melkoinen downshiftaaja saa kyllä olla, ellei parempaan tulotasoon ole ambitiota. Tämän luulisi etenkin koskevan nuorempia miehiä (toki myös naisiakin), joilla korostuneesti on "näyttämisen halua" ja kunnianhimoa elämässä menestymiseen. Tässä valossa miltei jokaisella olettaisi löytyvän tahtotilaa ja mielen lujuutta tehdä kaikkensa pärjätäkseen. Patenttiratkaisuja joka tilanteeseen ei ole, mutta kielitaito on kautta historian ollut avain moniin oviin.

Pointtini on siis, että mikäli yhdestä tai toisesta syystä muuttaisin esimerkiksi Espanjaan, tietäen että mitä todennäköisimmin tulen viettämään maassa useamman vuoden, totta kai pyrkisin ottamaan espanjan kielen haltuun niin nopeasti kuin mahdollista.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Et vastannut kysymykseeni.
Turha näköjään odottaa sinulta järkevää vastausta. Todista nyt ensin, että kaikki Suomeen tulleet maahanmuuttajat eivät oppisi kieltä ilman apua, äläkä kiertele vastausta. Tuo sinun edellinen linkkisi ei liittynyt asiaan millään tapaa.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtökohtaisesti ei pitäisi päästää maahanmuuttajaa Suomeen, jonka älykkyys ei riitä kielen opiskeluun itsenäisesti. Ongelma ratkaistu.
 
Minulla ei ole todistusvelvollisuutta, sinä väitit että 99,9% tulijoista oppisi suomen kielen, jos vaan haluaisi.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulla ei ole todistusvelvollisuutta, sinä väitit että 99,9% tulijoista oppisi suomen kielen, jos vaan haluaisi.
Se lähti liikkelle siitä, että väitit ettei 100% maahanmuuttajista oppisi kieltä ilman apua. Joten todista nyt se väite, äläkä väistele kysymyksiä.

Ja toisaalta, jos Suomessa opettajat ovat tätä tasoa, niin tuskin (ainakaan jokaisesta) niistä olisi hyötyä kielen oppimisessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se lähti liikkelle siitä, että väitit ettei 100% maahanmuuttajista oppisi kieltä ilman apua. Joten todista nyt se väite, äläkä väistele kysymyksiä.

Ja toisaalta, jos Suomessa opettajat ovat tätä tasoa, niin tuskin (ainakaan jokaisesta) niistä olisi hyötyä kielen oppimisessa.

Höpö, höpö, en ole tuollaista väittänyt.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lähtökohtaisesti ei pitäisi päästää maahanmuuttajaa Suomeen, jonka älykkyys ei riitä kielen opiskeluun itsenäisesti. Ongelma ratkaistu.

Miten Suomen älykkyyttä opiskella kieltä itsenäisesti valvottaisiin?

Pahoittelut, oli pakko. Tuollaiseen kielioppivirheeseen syyllistyminen - vaikka ihan huolimattomuudesta - pistää tässä yhteydessä silmään sen verran pahasti.

Mutta maahanmuuttajien kohdalla tuo arviointi etukäteen olisi suhteellisen hankalaa, tai jopa mahdotonta.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Höpö, höpö, en ole tuollaista väittänyt.
Kerran jo lainasin viestiäsi, mutta ilmeisesti pitää boldata, jotta ymmärrät lukea oikean kohdan. Itse ainakin ymmärrän sanan "välttämättömyys" niin, että ilman sitä ei onnistu.

Ei opettaja/ opetus ole kaikille välttämättömyys, mutta osalle porukasta se on. Tilanne riippuu mm. pohjakoulutuksesta, mahdollisista oppimisvaikeuksista ja kyllähän hyvä opettaja motivoi opiskelijaa ja näin parantaa tuloksia.

Nyt puhutaan velvoitteesta ja oletetaan, että jokainen pystyy etsimään kurssi netistä tai on niin ekstrovertti, että oppii kielen small talkilla. Täydellisessä maailmassa näin, oikeassa maailmassa ei onnistu.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten Suomen älykkyyttä opiskella kieltä itsenäisesti valvottaisiin?

Pahoittelut, oli pakko. Tuollaiseen kielioppivirheeseen syyllistyminen - vaikka ihan huolimattomuudesta - pistää tässä yhteydessä silmään sen verran pahasti.

Mutta maahanmuuttajien kohdalla tuo arviointi etukäteen olisi suhteellisen hankalaa, tai jopa mahdotonta.
Nojaa, mielestäni tuohon olisi helppo ratkaisu. Kaksi vuotta aikaa opetella kieli, jos tuossa ajassa ei opi, niin silloin ei ole kovin suurta paloa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällöin vain lähetettäisiin henkilöt takaisin kotimaahan, toki vaatisi esimerkiksi joidenkin maiden EU-tukipakettien lakkauttamista (jos eivät suostu ottamaan omia kansalaisiaan takaisin). Jos on oikeasti hätä kotimaassa, niin kyllä silloin tekee kaikkensa, että ei joudu sinne palaamaan takaisin.
 
Kyllä. Mutta tuossahan maahanmuuttaja on jo päästetty Suomeen. Minä tulkitsin, että tuossa haluttaisiin, että nuo kieltä oppimaan kykenemättömät saataisiin karsittua jo ennakkoon.
 
Tuo on käytännössä mahdotonta. Tästä jo kirjoitin aiemminkin, miten tuota integroitumista pitäisi "pakottaa maahanmuuttajille. En nyt jaksa kirjoittaa uudestaan, niin lainaan nyt vain sen vanhan viestin tähän.

En ole tarkalleen perehtynyt mitä YK tai muut ihmisoikeussäännökset sanovat, mutta olen pohdiskellut, miten tätä maahanmuutto-ongelmaa voisi mahdollisesti lähteä ratkaisemaan.

Ensimmäisenä steppinä näkisin sen, että maahanmuuttajalähtöisten maiden kanssa tehtäisiin sopimus, että he ottavat kansalaisensa vastaan, jos Suomi haluaa heidät palauttaa. Jos maa ei tätä sopimusta tekisi, ei kyseisen maan kansalaisia otettaisi Suomeen ainuttakaan, ellei henkilö tulisi UNHCR:n kautta. Lisäksi jokaiselle maahantulijalle tehtäisiin selkeä selvitys, että onko tällä mahdollisia kytköksiä äärijärjestöihin, jos varmuutta ei saataisi, jouduttaisiin tälle sanomaan ei, jos mitään akuuttia turvallisuusriskiä palauttamiselle ei olisi.

Sen jälkeen jokainen maahanmuuttaja/saapuja palautettaisiin kotimaahansa, jos tämä tekisi rikoksen. Tämä jatkuisi siihen asti, kunnes henkilö on Suomen kansalainen (eli viisi vuotta). Jos henkilöllä on oikeasti hätä ja tarve päästä pois kotimaastaan, se osaa kunnioittaa maan tapoja sen verran paljon, ettei tee rikoksia. Rajana voisi esimerkiksi pitää sitä, että rikoksesta tuomitaan vankeutta, oli se sitten ehdollista tai ehdotonta. Todennäköisesti jälkikäteen tätä ei voisi säätä, mutta jos voisi, olisi maahan jo saapuneilla sama säädös, jos tekee rikoksen ennen kansalaisuuden saamista, palautetaan kotimaahansa.

Tällä hillittäisiin halukkuutta tehdä rikoksia, toki ei se kokonaan sitä estä. Seuraavana ongelmana on se, että monet eivät edes halua työllistyä. Siksi maahanmuuttajien pitäisikin tarjota suunnitelma sille, miten he aikovat työllistyä, tai esimerkiksi mitä opiskella. Jos olisi jo valmis opiskelu- tai työpaikka, niin tämän pystyisi tietysti ohittamaan. Lisäksi esimerkiksi vuoden välein olisi tarkistus miten on edennyt, ja kahden tai kolmen vuoden "koeajan" jälkeen katsotaan, onko henkilö edennyt tarpeeksi, jos ei, tämä palautettaisiin kotimaahansa. Näkisin tämän niin, että jos maahanmuuttaja on oikeasti halukas pysymään Suomessa, tekisi tämä töitä sen eteen, että saisi jäädä vakituisesti Suomeen. Jos taas ei, niin ei tule ikävä.

Lisäksi Suomen pitäisi ottaa tänne lähinnä lapsia ja varsinkin naisia, jotka ovat omissa kulttuureissaan selkeästi heikommassa asemassa. Ei nuoria miehiä, jotka ovat vahvimmassa asemassa. Jos ainoat tulijat ovat nuoria miehiä, joilla ei selkeästi ole halua integroitua länsimaiseen kulttuuriin, on parempi olla ottamatta tänne ketään.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä. Mutta tuossahan maahanmuuttaja on jo päästetty Suomeen. Minä tulkitsin, että tuossa haluttaisiin, että nuo kieltä oppimaan kykenemättömät saataisiin karsittua jo ennakkoon.
Erilaisilla testeillä.
On toki eri asia vaaditaanko maahanmuuttajan opettelevan suomea. Mielestäni se on tarpeellinen vaatimus vasta kansallisuuden saamiseksi. Maahanmuuttajalle parempi vaatimus olisi kyky olla nettopositiivinen kansantaloudellisesta perspektiivistä. Kahden edellä mainitun välillä lienee voimakas korrelaatio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös