Joka kerta, kun näen tällaisia otoksia venäläisistä, heidän kalustostaan sekä heidän käyttämistään väliaikaisista yöpymispaikoista, mielessäni alkaa kummitella Putinin fraasi "Venäjää täytyy kunnioittaa". Ei pysty, liian hapokasta.
Se on just näin, kysy vaikka Hersonin lentokentällä hengailevilta örkkien sotilasjohtajilta. Ukrainan suorittamat onnistuneet iskut tuonne on tällä hetkellä lukemassa 39 :DVeikkaisin, että tuossa on ideana sitoa paljon Ukrainan joukkoja Bakhmutin puolustamiseen ja näin hidastaa vastahyökkäyksen etenemistä pohjoisessa. Eihän se toiminut ole mutta jos käsky tehdä tätä on tullut ylemmältä tasolta niin tätä sitten kentällä toteutetaan niin pitkään, että jotain muuta käsketään. Ei siellä paikan päällä olevalla johdolla ole lupaa/kykyä tehdä omia päätelmiään tilanteen järkevyydestä.
Itse ainakin toivon, että Macaroonin numero on Putinin puhelimessa: ”Älä vastaa 1”. Lakkais jo soittelemasta, kun vastapuoli ei halua kuunnella.Minulla taas tulee mieleen Macronin fraasi: "Venäjää ei saa nöyryyttää". Ilmeisesti ei ole onnistunut kertomaan tuota Putinille, vaikka yrittää soitella tälle jatkuvasti.
Venäläisten aivoituksia ei ymmärrä fiksummatkaan, mutta arvelen Venäjän mahtipontisen suunnitelman olleen hyökätä Kramatorskiin ja Slovianskiin Bakhmutin/Krasna Horan suunnalta ja pohjoisempaa Izjumin ja Lymanin kautta.Veikkaisin, että tuossa on ideana sitoa paljon Ukrainan joukkoja Bakhmutin puolustamiseen ja näin hidastaa vastahyökkäyksen etenemistä pohjoisessa.
Toivottavasti threadin nimen voisikin pian muuttaa "Venäjä vetäytyy Ukrainasta"...Onko venäläisillä meneillään minkäänlaista hyökkäystä? Tuntuu, että vähän joka puolella juoksevat karkuun tai jäävät jyrän alle.
Onko venäläisillä meneillään minkäänlaista hyökkäystä? Tuntuu, että vähän joka puolella juoksevat karkuun tai jäävät jyrän alle.
Eikös ne tuolla Donetskin alueella ole ainakin jotain yrittäneet, mutta ne hyökkäykset on torjuttu?Onko venäläisillä meneillään minkäänlaista hyökkäystä?
Hersonin suunnalla vähän ja lyöneet päätä seinään BahkmutissaOnko venäläisillä meneillään minkäänlaista hyökkäystä? Tuntuu, että vähän joka puolella juoksevat karkuun tai jäävät jyrän alle.
Tämä korostaa sitä, että on käänteinen lottovoitto syntyä Venäjälle. He, jotka eivät ole Putinin rikolliskolonnan aivopesemiä, tajuavat joutuneensa maanpäälliseen helvettiin. Ja se paikka on iso sekä kylmä, mutta yhteenkään nurkkaan ei pääse pakoon paholaisen kynsiä.Vaikkakin venäläiset sotilaat ovat tehneet vaikka minkälaisia julmia tekoja, niin kyllä silti vähän pistää säälittämään nuo jostain Siperian perukoilta väkisin mukaan raahatut ressukat.
Onko venäläisillä meneillään minkäänlaista hyökkäystä? Tuntuu, että vähän joka puolella juoksevat karkuun tai jäävät jyrän alle.
Sodankäynnissä aivan keskeisessä roolissa on aloitekyky. Se kenellä on kyky siihen menestyy ja se jolla ei ole häviää. Venäjällä ei ole aloitekykyä juuri luettelemiesi asioiden vuoksi.Örkeiltä on tapettu suurin osa joukkueen johtajista ja muuta päällystöä, niin eihän siellä voi mitenkään toimia komentoketjut ja sitä kautta myös operatiivinen toiminta ei voi vaan toimia. UA:lla on taas heittää porukkaa, jotka ovat koulutettu länkkäreiden toimesta, niin onhan siinä nyt aivan helvetinmoinen ero. Nyt siis alkaa kantaa hedelmää myös ulkomailla saatu taistelukoulutus.
Hän joutunee noudattamaan idolinsa Putinin oppeja ja etsimään uudet eliittijoukot vankiloista, mielisairaaloista, kaduilta sekä maaseudulta. Jos Putin pystyy siihen, niin kyllä siihen pystyy myös "Tshetshenian Larry Bird" Kadyrov.Kadyrovilla voi olla kuumat paikat jos Tshetsenian ns. eliittijoukot kuolee Ukrainassa. Mitä sitten jos Tshetseniassa aletaan kapinoida paikallishallintoa vastaan ja omat joukot on palasina Ukrainan aroilla?
Viikko? On siinä meillä pätevä nojatuolistrategi. Ei mennyt edes vuorokautta.
Ei pitäisi yliarvioida venäläisten kykyä valmistella puolustuslinjoja ja heidän sotimisintoaan. Venäläiset taisivat luikkia karkuun myös Kreminnasta, jos jo nyt ollaan kaupungin sisäpuolella. Itänaapurin pakka on ihan hajalla.
Höpö höpö, ainoastaan hyvän tahdon eleenä vetäytyvät strategisesti tärkeiltä ja juuri terroristivaltioonsa liittämiltään alueilta. Näin tietää Kreml kertoa ja miksi emme heitä uskoisi?Jonkinlaista romahdusta siis todellakin havaittavissa.