Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 852 149
  • 68 526

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Aamulla juuri Twitteristä lueskelin, että venäläiset on kuskanneet Krimiltä vahvistuksia H'ersoniin ja viimeisen parin päivän aikana on taistelut kiihtyneet tuolla suunnalla.
Brittien mukaan Venäjä on jo saanut H’ersonissa käyntiin esimerkiksi venäläiset radio- ja televisiolähetykset sekä "kansanäänestys" olisi tarkoitus pitää parin kuukauden sisään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo Kertsinsalmen silta saattaa kyllä olla ukrainalaisille tekemätön paikka. Uskoisin, että on aika vahvasti puolustettu ja vartioitu, joten aika vaikea päästä tuonne sabotöörien mitään räjähteitä asentamaan. Asovanmeri on täysin venäläisten hallussa ja venäläisillä myös selkeä ilmaherruus tuolla alueella, joten vaikea nähdä että Ukraina pääsisi tuonne esim. mitään ilmaiskuakaan tekemään. Millään pikkupommeilla tuollaista siltaa ei romahtamaan saa joten se vaatisi aika ison iskun että tuo saataisiin tuhottua.
Se silta on ilmeisen tukevasti rakennettu. Joten tarvitsee isosti paukkua. Mä haihattelen ajatuksella, että tykistöohjuksia tulisi apuna ja niillä rikki. Taistelukärki on parin sadan kilon luokkaa, joten isolla kädellä pitäisi ampua. Sekä auto- että junasilta pitäisi saada poikki. Ja ne ohjukset pitkän kantaman mallia.
Ukrainalle mobilisointi voi olla täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, koska se saa länsimailta aseapua ja kouluttaa koko ajan uusia joukkoja.
Yhden jutun mukaan mobilisointi on keskeytetty, koska ei ole antaa aseistusta. Jatketaan, kun lisää saadaan. Yksi twitter kertoi kuinka jengi yrittää lahjoa itseään sotaan ja vastaus: Kutsutaan kun tarvitaan. Ukoista/akoista ei ole puutetta.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muutama kiinalaisyritys on myös lopettamassa kauppasuhteita Venäjän suuntaan. Ainakin kiinalainen pankkikorttiyhtiö Unionpay on keskeyttänyt neuvottelut venäläispankkien, kuten Sperbankin kanssa. Venäläiset olivat toivoneet, että Unionpay korvaisi maan jättävät Visan ja Mastercardin.

Maailman suurin droneja valmistava shenzeniläinen DJI on keskeyttänyt kaupan Venäjän kanssa
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Brittien mukaan Venäjä on jo saanut H’ersonissa käyntiin esimerkiksi venäläiset radio- ja televisiolähetykset sekä "kansanäänestys" olisi tarkoitus pitää parin kuukauden sisään.
Itse seuraan yhtä instatiliä Khersonista ja päivityksiä ei ole tullut enää yli 2 viikkoon. Muita reittejä pitkin sain selville että elossa ollaan, mutta puhelinverkot eivät enää ilmeisesti toimi ukrainalaisilla liittymillä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yhden jutun mukaan mobilisointi on keskeytetty, koska ei ole antaa aseistusta. Jatketaan, kun lisää saadaan. Yksi twitter kertoi kuinka jengi yrittää lahjoa itseään sotaan ja vastaus: Kutsutaan kun tarvitaan. Ukoista/akoista ei ole puutetta.
Tähän on helppo uskoa. Venäjä on pyrkinyt tuhoamaan/valvomaan rautatiekuljetuksia ja keskeisiä maanteitä, joita pitkin raskaampi aseapu tulee itäiseen Ukrainaan. On hyvä kun Ukrainan ei tarvitse ottaa kaikkia halukkaita vastaan, vaan pyrkiä laatuun. Siis siinä mielessä, että ei riitä sanoa "haluan ampua ryssiä" vaan tulee sanoa "haluan puolustaa Ukrainaa". Ehdon toteutuminen selvitetään tietääkseni myös ulkomailta tulevien kanssa. Jälki on sitten pääosin herrasmiesmäistä vrt örkkiarmeijaan.
 

Turmio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings
Nyt kun tästä Krimille johtavasta sillasta ja sen tuhoamisesta on ollut juttua, niin youtubesta löytyy tähän hyvin valaiseva pätkä. Pahoittelut jos on ollut jo täällä.

 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Bloombergin ennusteen mukaan hyökkäyssodasta seuranneet kansainväliset pakotteet ajavat Venäjän talouden pahimpaan taantumaan sitten vuoden 1994 ja maan bkt laskee tänä vuonna 12 prosenttia.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Käihkön mukaan Ukrainalla on mahdollisuus edetä Venäjän kevään aikana valtaamilla alueilla idässä ja etelässä. On tullut huolestuttavia uutisia siitä, että Venäjä pyrkisi liittämään etelässä valtaamiaan alueita itseensä. Tämä vaikuttaisi sodan dynamiikkaan, koska Venäjä pystyisi retorisesti sanomaan, että he puolustavat omaa aluettaan.
Brittien mukaan Venäjä on jo saanut H’ersonissa käyntiin esimerkiksi venäläiset radio- ja televisiolähetykset sekä "kansanäänestys" olisi tarkoitus pitää parin kuukauden sisään.
Tämä ihmettyttää silleen että eihän mikään maa (no jotain Eritreaa lukuunottamatta) tunnusta noita alueita osaksi Venäjää, joten eihän ne silleen saa mitään oikeutusta alueiden puolustamiseen. Eikä "kansanäänestykselläkään" ole mitään merkitystä. Siinähän kertovat lopputuloksen, koska Ukraina ei noita alueita luovuta vaikka olisi ollut minkälainen äänestys.
 
F

Flonaldo

Cancer and strokes won’t stop them defending Ukraine

Kunnioitettavaa ja hatunnoston arvoista toimintaa. Mutta ehkä nyt antaa samalla myös kuvaa miksi suuria Ukrainan vastahyökkäyksiä ei esimerkiksi etelässä nähdä. Oikeat armeijan joukot ovat ohuet ja sitten, tässäkin jutussa ihan lähellä rintamalinjaa tai jopa ihan etulinjassa olevat, alueellisen puolustuksen joukot eivät nyt ole mitään ramboja - vaan siellä verisyöpää sairastavat, leikkauksesta toipuvat ja pari halvausta saaneet kundit yrittävät löytää signaalia, jotta voisivat katsoa YouTubesta "Näin käytät kertasinkoa" -videoita.

Siis aivan kaikki mahdolliset propsit ukoille, mutta hankalaa on varmasti jatkossakin sellaisten joukko-osastojen muodostaminen, joiden taistelukyky olisi niin korkea, että laajamittaiset alueiden takaisinvaltaukset onnistuisivat. (Aina tietysti korteissa se mahdollisuus, että venäläiset pötkivät karkuun ilman sitä suurta vastaiskua kuten nyt tapahtunut Harkovassa.)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä ihmettyttää silleen että eihän mikään maa (no jotain Eritreaa lukuunottamatta) tunnusta noita alueita osaksi Venäjää, joten eihän ne silleen saa mitään oikeutusta alueiden puolustamiseen. Eikä "kansanäänestykselläkään" ole mitään merkitystä. Siinähän kertovat lopputuloksen, koska Ukraina ei noita alueita luovuta vaikka olisi ollut minkälainen äänestys.
Tuli mieleen Käihkön tarkoittavan Venäjän sisäistä propagandaa, jonka olisi helpompi perustella toimia tai saada uusi peruste toimille kertoen hyökkäyksestä Venäjää vastaan.
 

trubaduuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Edmonton Oilers, Imatran Ketterä
Joko tämä juttu oli täällä?
venäläiset maajoukot suunnistavat Neuvostoliiton aikaisten paperikarttojen avulla ja Su-34:n kojetauluun on jesarilla teipattu TomTom-navigaattori.
Aikamoista touhua.
Mielenkiintoista että nuo navigaattorit edes ovat toimineet. Useat gps-navit nimittäin eivät toimi korkealla tai nopeassa liikkeessä. Ihan tuollaisen ja ohjuskäytön takia.

Edit. Kyllä muuten toimii. 18 kilometrin korkeudessa alkaa vasta nikottelemaan, jottei käyttö ohjuksissa onnistu.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tuo juttu että Venäjä yrittää hankkia maayhteyttä Transnistriaan ja mahdollisesti yrittää vallata Moldovan näyttää kartalla hyvin erikoiselta. Ensinnäkin Ukrainalta häviäisi satamat, jotka ovat kaikille ulkomaan kauppaa tekeville maille elintärkeät. Toiseksi miten Venäjä kuvittelee puolustavansa jatkossa tuollasta maakaistaa, se on kuin luotu sissisodalle. Muodostuuko etelä-Ukrainasta uusi lähi-itä?
Kuulostaa kunnianhimoiselta suunnitelmalta. Kiovasta ja Harkovasta heidät on ajettu pois, eikä Donbassissakaan oikein etene, niin ei tunnu uskottavalta että tuosta vain marssisivat Odessan kautta Moldovaan.

Siellä Odessassa on käsittääkseni aika vahvat puolustusasemat.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tämä ihmettyttää silleen että eihän mikään maa (no jotain Eritreaa lukuunottamatta) tunnusta noita alueita osaksi Venäjää, joten eihän ne silleen saa mitään oikeutusta alueiden puolustamiseen. Eikä "kansanäänestykselläkään" ole mitään merkitystä. Siinähän kertovat lopputuloksen, koska Ukraina ei noita alueita luovuta vaikka olisi ollut minkälainen äänestys.
Ei tietenkään mikään sivistysvaltio noita tunnusta, mutta samaahan venäläiset yrittävät kuin Krimilläkin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä ihmettyttää silleen että eihän mikään maa (no jotain Eritreaa lukuunottamatta) tunnusta noita alueita osaksi Venäjää, joten eihän ne silleen saa mitään oikeutusta alueiden puolustamiseen. Eikä "kansanäänestykselläkään" ole mitään merkitystä. Siinähän kertovat lopputuloksen, koska Ukraina ei noita alueita luovuta vaikka olisi ollut minkälainen äänestys.
Venäjä toimii (aina) laillisesti. Joten "kansanäänestys" on tarpeellinen örkkien sisäiseen käyttöön. Lisäksi näin varmistavat, että sota voi loppua vasta, kun UA on edennyt haluammalleen tasalle. Halu myös hämätä muita, kun on ollut aiheen tiimoilta menestystä aikaisemmin. Rybyläistä monen tason peliä, joka heistä on niin ihanaa ja taitavaa.

Ennen kuin herpaannut lailliseen, niin selostus lähteestä. M Kari sanoi jossain, että Venäjällä toimitaan lakien mukaan. Toki ne lait on mafian itselleen sopiviksi laatimia. Esim 15 vuotta kakkua sodan sanomista sodaksi. Pointti on, että tuon kautta kansanäänestykset on järkeviä ja laajemmin auttaa arvaamaan, että miten örkit toimii jatkossa. Putlerin sana on laki vasta kun se on duumassa leimattu...

Laki tuo oman mausteensa erikoisoperaatioon, koska LKP vaatisi sodan ja toisaalta hyökkäyssodasta saa linnaa...julista siinä sotaa helposti, kun LKP voi vieläpä epäonnistua pahasti. Epäilyt on aiheellisa monelta kantilta alkaen kalustosta ja päätyen tykinruuan palvelukseen saapumiseen.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Cancer and strokes won’t stop them defending Ukraine

Kunnioitettavaa ja hatunnoston arvoista toimintaa. Mutta ehkä nyt antaa samalla myös kuvaa miksi suuria Ukrainan vastahyökkäyksiä ei esimerkiksi etelässä nähdä. Oikeat armeijan joukot ovat ohuet ja sitten, tässäkin jutussa ihan lähellä rintamalinjaa tai jopa ihan etulinjassa olevat, alueellisen puolustuksen joukot eivät nyt ole mitään ramboja - vaan siellä verisyöpää sairastavat, leikkauksesta toipuvat ja pari halvausta saaneet kundit yrittävät löytää signaalia, jotta voisivat katsoa YouTubesta "Näin käytät kertasinkoa" -videoita.

Siis aivan kaikki mahdolliset propsit ukoille, mutta hankalaa on varmasti jatkossakin sellaisten joukko-osastojen muodostaminen, joiden taistelukyky olisi niin korkea, että laajamittaiset alueiden takaisinvaltaukset onnistuisivat. (Aina tietysti korteissa se mahdollisuus, että venäläiset pötkivät karkuun ilman sitä suurta vastaiskua kuten nyt tapahtunut Harkovassa.)
Yksi mahdollisuus vastahyökkäyksiin on siitä, mikäli (tämä on aika iso JOS) Venäjän kyky hyökkäystoimintaan jatkaa lamaantumistaan nykyistä tahtia. Eli etulinjan joukoista voidaan kautta rintaman koota liikkuva reservi, jota käytetään sopivissa paikoissa kirurgisiin "erikoisoperaatioihin", kun pelkoa äkillisestä läpimurtoyrityksestä naapurin puolelta ei enää ole.

Ukrainan hyökkäystoiminnassa tulevat todennäköisesti korostumaan soluttautumistaktiikat sekä sen myötä pienten aktiivisten ryhmien toiminta. Tavoitteena löytää Venäjän asemista ne heikot pisteet, joissa miehistö koostuu juuri niistä kavereista, jotka saadaan helposti pötkimään pakoon tai epäjärjestykseen suhteellisen vähällä vaivalla. Suuremman luokan tappioita ei vielä tässä vaiheessa kannata riskeerata, vaan mieluummin tunnustelevat kaikessa rauhassa ja säästävät parhaita voimiaan.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U18 Leijonat
Hei!
Terveiset Ukrainasta, josta palasimme maanantaina. Yhteensä 3351km kertyi matkaa bussilla. Paluumatka 32:n pakolaisen kanssa kesti yhteensä 38h.
Äitienpäivä vietettiin siis melko erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti.

Itselläni vielä tunteet melko vahvasti pinnalla ja kokonaisanalyysiä on vaikea muodostaa: erityisen vaikeaa oli todistaa perheiden hajoamista,sitä kun isät joutuivat hyvästelemään vaimonsa ja lapsensa parkkipaikalla. Itse kahden lapsen isänä tilanne tuntui kokolailla ylitsepääsemättömältä ja edelleen koen vahvaa henkistä ja fyysistä pahanolon tunneta näistä tilanteista.

Olimme Lvivissä ja sen lähiympäristössä. Toimitimme sairaala- ja erityisesti lastentervikkeita, joista siellä on valtava pula.
Maan sisäinen pakolaisuus on valtavaa ja varsinkin Lvivin juna-aseman ympäristössä pois haluavien määrä on iso. Itse olimme jo etukäteen sopineet evakuoitavat perheet (siis äidit lapsineen), joten näille lukuisille kyselijöille jouduimme tarjoamaan eioota.

Arki kaupungissa pyörii suhteellisen normaalisti, vaikka ilmahälytyksiä on lähes päivittäin. Ydinkeskustan alueella ohjusiskujen jälkiä ei näkynyt, vaan ne on kohdistuneet enemmän ns. strategisiin kohteisiin kaupungin ympärillä. Lviviin annettiin ilmahälytys n. tunti sen jälkeen kun olimme aloittaneet matkan kohti Puolan rajaa.
Kaupunkiin johtavat kulkuväylät on osin linnoitettu ja armeijan tarkastuspisteitä on useita: osa miehitettyjä osa ei.
Ilmahälytystilannetta pystyy muuten seuraamaan melko kätevän kännykkäsovelluksen kautta, joka näyttää reaaliaikaisesti, missä päin hälytyksiä on ja mihin esim. ohjukset ovat sitten iskeytyneet.

Rajamuodollisuudet molemmin puolin ovat äärimmäisen kuluttavia, rekkajono Ukrainan puolelle oli 22km pitkä. Itse matkasimme Humanitarian-kylttien alla, joten pääsimme kiilaamaan muita busseja melko näppärästi (siis näitä kaupallisia kuskeja, jotka kuljettavat ihmisiä 150e:n maksua vastaan rajalle).

Se arvostus, jota Ukrainan kansaa kohtaan koen tällä hetkellä jotain semmoista, jota en pysty tähän sanoin kuvaamaan.

Kuten sanoin, aika väsynyt ja ristiriitainen olo tällä hetkellä. Varmaan tovi menee ,ennen kuin saan muodostettua itselleni järkevän kokonaiskuvan matkasta.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga

Liitteet

  • 5DEE87E1-31F1-4165-A8F3-AFD572E6DD10.jpeg
    5DEE87E1-31F1-4165-A8F3-AFD572E6DD10.jpeg
    98,6 KB · kertaa luettu: 270

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksi mahdollisuus vastahyökkäyksiin on siitä, mikäli (tämä on aika iso JOS) Venäjän kyky hyökkäystoimintaan jatkaa lamaantumistaan nykyistä tahtia. Eli etulinjan joukoista voidaan kautta rintaman koota liikkuva reservi, jota käytetään sopivissa paikoissa kirurgisiin "erikoisoperaatioihin", kun pelkoa äkillisestä läpimurtoyrityksestä naapurin puolelta ei enää ole.

Ukrainan hyökkäystoiminnassa tulevat todennäköisesti korostumaan soluttautumistaktiikat sekä sen myötä pienten aktiivisten ryhmien toiminta. Tavoitteena löytää Venäjän asemista ne heikot pisteet, joissa miehistö koostuu juuri niistä kavereista, jotka saadaan helposti pötkimään pakoon tai epäjärjestykseen suhteellisen vähällä vaivalla. Suuremman luokan tappioita ei vielä tässä vaiheessa kannata riskeerata, vaan mieluummin tunnustelevat kaikessa rauhassa ja säästävät parhaita voimiaan.
Toivottavasti sitä hyökkäysvoimaa koulutetaan parhaillaan jossain takana. Kalustoa on menossa/mennyt mm Puolan tankkien, 155mm tykistön ja hlökuljettimien muodossa. Tuolla idässä ja aukeilla ei jalkamies pärjää, etenkään hyökkäyksessä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuo on tainnut paljastua osuman saaneeksi lannoitevarastoksi. Toki siellä olevat kemikaalit aiheuttavat oireita altistuneille.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tuo on tainnut paljastua osuman saaneeksi lannoitevarastoksi. Toki siellä olevat kemikaalit aiheuttavat oireita altistuneille.
Lannoitteiden joukkoon oli piiloutunut natseja? Ei vaan, välistä tuo ammuskelu tuntuu ihan päämäärättömältä roiskimiselta.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Lannoitteiden joukkoon oli piiloutunut natseja? Ei vaan, välistä tuo ammuskelu tuntuu ihan päämäärättömältä roiskimiselta.

En tiedä, että haluavatko estää ukranalaisilta mahdollisuuden käyttää tulevana kylvökautena lannoitteita (ruokapulan aiheuttaminen motiivina?).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös