Ei helvetti, tsemppiä, oikeasti. Oma tilanne ei onneksi ole noin paha, mutta samankaltaisia elementtejä löytyy. Puoliso on (mielestäni) laiminlyönyt sosiaalisia suhteitaan paljon lapsen syntymän jälkeen. Olen yrittänyt kannustaa siihen että tapaisi ystäviään. Olen jopa painostanut siihen niin kovasti, että tuli vuosikymmenen riita aikaiseksi siitäkin.
Hän on yrittänyt pariin otteeseen tavata uusia ihmisiä, jotta saisi laajennettua sosiaalisia verkostojaan. Harmi vain että jättää aina yritykset yhteen kertaan, jonka jälkeen lopettaa kaiken yhteydenottamisen omalta puoleltaan, jolloin yleensä homma kuihtuu kasaan heti. Tästäkin kun mainitsee niin alkaa hirveä riita aina.
Ei nämä ilmeisesti ole kaikille niin helppoja asioita. En silti ymmärrä mikä ratkaisu on muuttaa kokonaan muualle, kun samaa paskaa se on sielläkin. Yhtään vaivaa ei voida nähdä, jotta tapaisi ystäviään tai hankkisi uusia. Sitten valitetaan sosiaalisten suhteiden vähyyttä. Kerrot mikä auttaisi asiaan, jolloin tulee riitaa koska hän kokee asian syyllistämisenä.
Haluaisin vain että kaikki olisi onnellisia, nyt otan ihan hirveästi vastuuta siitä että hänellä olisi asiat hyvin. En kuitenkaan voi kertoa mitä tulisi tehdä, koska se on syyllistämistä. Jankkaamiseksi meni tämäkin viesti, mutta tuntuu että pakko purkautua johonkin. Olen vähitellen alkanut hyväksymään ajatusta että täältä joudutaan lähtemään, mutta kun olen melko varma että sama meno vain jatkuu sielläkin.