Paras populaarimusiikin vuosikymmen?

[Ikävänkantaja]

Jatkoajan keskustelupalstalla on selvitetty 2000-luvun alussa "parasta musiikin vuosikymmentä". Koska asia on noussut jälleen keskusteluun mm. 2000-09-vuosikymmenen parhaat -musiikkiäänestyksen yhteydessä, jonka @Ted Raikas ansiokkaasti järjesti, lienee syytä listata jatkoaikalaisten tämänhetkiset musiikkivuosikymmenennäkemykset ja -mieltymykset.

Mikä vuosikymmen on mielestäsi tähän mennessä paras populaarimusiikin näkökulmasta?

 

[MustatKortit]

1970-luku. Beatles oli vielä olemassa ja ABBA jo aloitteli.

 

[Jupe]

Ehdottomasti 1970-luku.
Paras rock/hard rock, paras disco oikeine bändeineen, lopussa alkoi tulemaan jo hip hopinkin ensitahdit. Kaikki olennainen on soitettu tuolla vuosikymmenellä.

_

 

[Pavlovin Koira]

1970-luku. Beatles oli vielä olemassa ja ABBA jo aloitteli.

jep. Ja tuolloin vaikuttivat myös sellaiset bändit kuin Black Sabbath, Rainbow, Thin Lizzy ja Led Zeppelin. Kotimaisen musiikin puolella taas Juice Leskinen ja Hector vetivät parhaitaan.

Edit: Betales tosin taisi lopettaa heti kun 70-luku alkoi. 60-luvun bändiksi mä sen laskisin.

 

[MustatKortit]

jep. Ja tuolloin vaikuttivat myös sellaiset bändit kuin Black Sabbath, Rainbow, Thin Lizzy ja Led Zeppelin. Kotimaisen musiikin puolella taas Juice Leskinen ja Hector vetivät parhaitaan.

Edit: Betales tosin taisi lopettaa heti kun 70-luku alkoi. 60-luvun bändiksi mä sen laskisin.

Ei varsinaisesti populaarimusiikkiin, mutta suomalaiseen musiikkiin liittyen kuitenkin: 70-luvun alku oli ymmärtääkseni myös aikaa, jolloin Jaakko Salo ja kumppanit saivat Juha Vainion suostuteltua myös säveltämään omia biisejään.

Tämä aloitti uuden kulta-ajan Vainion tuotannossa, tekstit syventyivät, kosketellen kansan syvien rivien tuntoja. Näin ainakin kerrotaan YLEn esittämässä loistavassa dokkarissa Iskelmä-Suomi.

Koska olen kova Junnu-fani, niin halusin tulla tämän offtopicina mainitsemaan.

edit. ja juu, tiedetään että Beatles lopetti 70-luvun alussa ja siinä mielessä lasken itsekin 60-luvun bändiksi. Mutta kyllä he silti vielä julkaisivat kultaisella 70-luvulla. Sinällään huvittavaa, että 70-luku on musiikin kultaisia vuosikymmeniä, mutta muilta osin ihan hirveän näköistä aikaa. Tyylikkäiden 50-60-lukujen jälkeen muotikin lähti suuntaan, jota on vaikea vieläkään käsittää.

 

[Rinksu]

Eihän tästä varmasti kovin paljon kisaa tule. 70-luvun alkupuolen pop-musiikkia sävytti vielä hippiaika ja Led Zeppelinit, Pink Floydit, Genesikset ja muut olivat valtavirtaa. Sabbath ja Purple antoivat alkutahdit heavymetallin synnylle.

Puolessa välissä punk räjähti, kesti tosin vain hetken, mutta muutti populäärimusiikin pitkäksi ajaksi. Ihmisestä on sitten kiinni menikö hyvään vai huonoon suuntaan. Punk kuitenkin vaikutti myös uuden aallon musiikkiin, josta löytyy 70-luvun lopulta suurta suosiota nauttineita artisteja.

"Stadionrock" oli AC/DC:n, Springsteenin tai vaikkapa Queenin ja KISS:n kaltaisien supertähtien hallussa. Ja euroviisutkin meni jonkun autotune-persehetkutuksen sijasta esim. Marie Myriamille.

70-luku, ilman muuta.

 

[Leon]

70-luku on mulle henkilökohtaisesti merkittävin. Mutta vain silloin, kun mietin aikakauden merkitystä populäärimusiikille subjektiivisesti arvioituna. Jonkun nettikeskustelun innoittamana kahlasin aikanaan levytietokantani läpi ja etsin niitä helmiä eri vuosikymmeniltä. Siinä vertailussa jopa unohdetut 80- ja 90-luvut pärjäsivät vertailussa huomattavasti paremmin, mitä ennakko-odotukset antoivat odottaa. Toki mulla 2000-luku lienee parhaiten edustettuna, jos aletaan yksittäisiä julkaisuja laittamaan paremmuusjärjestykseen. Mutta se vain todistaa, että laadukasta musiikkia on tehty aina ja tehdään edelleen. Silti pakko vastata 70-luku.

 

[Surukuku]

Minulle 60-luku on kuitenkin musiikillisesti merkittävin monessakin mielessä. Sain olla/kasvaa aitiopaikalla seuraamassa uudenlaisen pop-musiikin maailmanvalloitusta Beatles ja Rolling Stones etunenässä. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuo musiikillinen vallankumous kehittyi, suorastaan räjähti kaikkine ilmiöineen, mm. hippi-liikkeineen ja kulminoitui lopulta huikeaksi, ainutlaatuiseksi spektaakeliksi Woodstockissa.
70-luku on sitten aivan siinä vanavedessä ja tiukasti narulla kiinni edellisessä. Silloin valettiin 60-luvulla alkanutta perustaa raskaamman musiikin kehitykselle etunenässä Led Zeppelin, jota pidän edelleenkin yksinkertaisesti parhaana yhtyeenä koskaan sekä Who, Pink Floyd, Black Sabbath, jne...

 

[bebeto]

Samoilla linjoilla @Surukuku n kanssa, 60-luku rulettaa. Beatles, Rollarit, The Who, Cream, Kinks nyt etunenässä tuolta sumujen saarelta. Motown rapakon takaa kolahtaa, se oli soulin kulta-aikaa. 70-luku tulee hyvänä kakkosena.

 

[Alamummo]

Arvoin pitkään 70- ja 80-luvun välillä, lopulta päädyin jälkimmäiseen, koska Princen kulta-aika oli 80-luvulla ja Paul Simon julkaisi kyseisellä vuosikymmenellä Gracelandin. (Ja julkaisihan Rushkin Moving Picturesin 1981...)

 

[haunted shores]

90-luvulla oli Raptori. Muilla vuosikymmenillä ei ollut niin paljon Raptoria. Kuitenkin 80-luvulla JA 90-luvulla oli MC Hammer ja Milli Vanilli. En osaa päättää.

 

[Loorz15]

Äänestin 80- lukua. Dire Straitsin kulta-aikaa, RHCP, Gunnarit ja Nirvana perustettiin, Queen oli kovassa vedossa, AC/DC oli kovassa vedossa..Michael Jacksonin Thriller- albumi kajahti ilmoille. Todella kova vuosikymmen.

 

[Ted Raikas]

Perkeleen vaikea valinta. Oman musiikillisen "suunnan" löytämisen kannalta tietysti 2000-luku on ihan ehdoton, koska sieltä löytyy monet ehkä henkilökohtaisesti tärkeimmät albumit. Sitten taas toisaalta 70-luku on se, missä oman musiikillisen maun ja mieltymysten suurimmat "juuret" piilee ja kyseisellä luvulla on kyllä tehty aivan käsittämättömiä albumeja joista monia nostaisin todella korkealle jos jotain kaikkien aikojen listaa alkaisi väsäämään. Hemmetti.

No, sanotaan sitten se 70-luku. Progen kultakausi monella tapaa ja psykedeelinen rockikin voimissaan ja toki noiden raja on toisinaan ollut häilyvä. Lisäksi elektroninen musiikki alkoi muovautumaan kyseisellä luvulla ja sieltä löytyy aivan mielettömiä teoksia.

 

[Deko]

Olisin vastannut 2010-luku, koska suurin osa soittolistani kappaleista on siltä aikakaudelta peräisin.

 

[ernestipotsi]

Populaarimusiikista puhuttaessa 70-luku, mutta kokonaisuudessaan 00-luku on musiikin paras vuosikymmen.

Usein kuulee väitteitä, että hyvää musiikkia ei ole tehty 60/70/80-luvun jälkeen. Paskaa. Nykyään musiikkitarjonta on laajempaa (ja kuin koskaan ja eri tyylisiä bändejä tai artisteja on maailma täysi ja lähes kaikki ovat helposti kuunneltavissa. Toisaalta populaarimusiikki on nykypäivänä aiempaa "muovisempaa".

 

[Fordél]

Toisaalta populaarimusiikki on nykypäivänä aiempaa "muovisempaa".

Nykymusiikin ongelma on juuri tässä muovisuudessa ja kertakäyttöisyydessä. Tarjontaa on, mutta määrä korvaa laadun. Tuskin 2010-luvun biisejä kuunnellaan tulevina vuosikymmeninä samalla tavalla kuin nyt kuunnellaan menneiden vuosikymmenten tuotoksia. Se on surullista.

 

[Rinksu]

Toisaalta populaarimusiikki on nykypäivänä aiempaa "muovisempaa".

Nykymusiikin ongelma on juuri tässä muovisuudessa ja kertakäyttöisyydessä. Tarjontaa on, mutta määrä korvaa laadun. Tuskin 2010-luvun biisejä kuunnellaan tulevina vuosikymmeninä samalla tavalla kuin nyt kuunnellaan menneiden vuosikymmenten tuotoksia. Se on surullista.

Tämä digi-ja nettiaikaan siirtyminen on monipuolistanut tarjontaa hurjasti, mutta toisaalta samanlaisia suuria massoja heilauttaneita ilmiöitä ei pääse oikein tapahtumaan kuin esim. 90-luvun grunget ja lollapalooza-kiertueet vielä olivat. Ne suurimmat ilmiöt tuppaavat nykyään olemaan sitten tätä lähinnä teineille suunnattua roskaa, jolla täytetään eetteri. SItten on massaviihteen puolella nostalgianälkäisille tietysti omat kanavansa missä soitetaan Jail Breakia ja Trooperia niin, että tulee korvista pihalle.

Ernestipotsin kanssa samoilla linjoilla, että kyllähän sitä kuranttia tavaraa löytyy netin kautta vaikka suoraan artistien sivuilta nykyisin vaikka kuinka paljon. Aikaa joutuu vaan käyttämään entistä enemmän bongailuun. Radion muuttuminen näin helvetin suppean porukan intressejä palvelevaksi on varmasti osaltaan tämä aiheuttanut. Kunnon musiikkijournalismia ei oikein massaviihteen puolella ole, vain 20 biisin soittolistoja ja sitten kaikenlaista klikkihuoraukseen verrattavissa olevaa sensaationhakuista paskaa ja julkkisjuorujen läpikäyntiä. Syy, miksi itse lopetin radion kuuntelun täysin.

Tosin kaiken rehellisyyden nimissä, kyllä jonkun ilmiön pulpahtaminen massaviihteen puolelle on aina saanut rahastajatkin liikkeelle. Jonkun kärkinimen viitoittamana on sitten sata muuta vääntänyt jotain saman kuuloista totaaliripulia rahan kiilto silmissä. Näinhän sille rockillekin tapahtui aikanaan.

Enkä vähättelisi nykyään valloillaan olevan loudness warina tunnetun, dynamiikat musiikista litanneen ilmiön merkitystä. Ehkä puuroinen soundi on yksi asia, joka karkoittaa ihmiset nykymusiikin parista. Ja tekee musiikista niin saman kuuloista. En oikein ymmärrä mitä järkeä on maksaa itsensä kipeäksi jostain huippustudiosta ja höpistä haastatteluissa jostain "parhaista soundeistaan" ja sitten suoltaa pellolle tuote, jonka aaltomuoto on tiiliskiven mallinen. Koita nyt siitä tappiin limitoidusta melusaasteesta löytää jollekin artistille tyypillisiä pikkuhienouksia.

 

[Leon]

Nykymusiikin ongelma on juuri tässä muovisuudessa ja kertakäyttöisyydessä. Tarjontaa on, mutta määrä korvaa laadun. Tuskin 2010-luvun biisejä kuunnellaan tulevina vuosikymmeninä samalla tavalla kuin nyt kuunnellaan menneiden vuosikymmenten tuotoksia. Se on surullista.

En ole yhtä pessimisti. Nevermind täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Käsittääkseni edelleen melko tunnustettu klassikko. Veikkaan, että Black Holes & Revelations on suurin piirtein samassa asemassa 15 vuoden kuluttua. Ja silloin Nevermind täyttää 40, uskoakseni yhä laajasti kuunneltu klassikko, samoin kuin BH&R.. Nämä tulivat ihan etsimättä mieleen. Äänestyksistä ja musiikkialan julkaisuista voi kaivella lisää toimivia esimerkkejä vaikka huru mykky. Ei yhtään surullista minusta. Kuten esim. 70-luvun kertakäyttömusiikki on ollut jo pitkään, 2010-luvun kertakäyttömusiikki on tuossa vaiheessa kuollut ja kuopattu. Ja se on oikein! Tämän päivän klassikot ovat vasta muotoutumassa. Niin se kulttuuri toimii. Laatu pysyy ja porskuttaa, hetken ilmiöt ja silkka roska saavat ansaitsemansa kohtelun.

 

[Yläpesä]

Oma levyarkistoni pullistelee 20 vuoden jaksolla välillä 1965-1985. Sitä ennen valopilkut olivat kovin vähissä ja musatuotanto pääosin hyvin tehtaistettua muovia - kuten sittemmin 2000-luvullakin. Siinä välissä oli jotain innostunutta ja viattoman kokeilevaa.

 

[alwahla]

Näin 80-luvun tuotteena 90-luvun musiikki on aina kolahtanut erityisen kovaa. Lisäksi hippiaikakauden musiikki kuuluu suosikkeihini.

 

[finnjewel]

Minulle 60-luku on kuitenkin musiikillisesti merkittävin monessakin mielessä. Sain olla/kasvaa aitiopaikalla seuraamassa uudenlaisen pop-musiikin maailmanvalloitusta Beatles ja Rolling Stones etunenässä. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuo musiikillinen vallankumous kehittyi, suorastaan räjähti kaikkine ilmiöineen, mm. hippi-liikkeineen ja kulminoitui lopulta huikeaksi, ainutlaatuiseksi spektaakeliksi Woodstockissa.
70-luku on sitten aivan siinä vanavedessä ja tiukasti narulla kiinni edellisessä. Silloin valettiin 60-luvulla alkanutta perustaa raskaamman musiikin kehitykselle etunenässä Led Zeppelin, jota pidän edelleenkin yksinkertaisesti parhaana yhtyeenä koskaan sekä Who, Pink Floyd, Black Sabbath, jne...

Äänestin itse 70-lukua, mutta vähän lainaamaani kirjoittajaa mukaillen, brittibändien viitoittama "kulta-aika" alkoi minulle tosiaan jo edellisen vuosikymmenen parina-kolmena viimeisenä vuonna ja päättyi pari vuotta ennen 80-luvun alkua. Sanoilla ei siihen aikaan ollut oikeastaan mitään merkitystä (kielitaitoa puuttui), melodia ja instrumenttien hallinta oli kaikki kaikessa. Surukukun luettelemista kaikki käyvät, lisään listaan itselleni tärkeät: CCR, Steely Dan, Electric Light Orchestra, Emerson, Lake & Palmer, King Crimson, Moody Blues, Procol Harum, Iron Butterfly, Eagles ja monta muuta. Myöhemmältä ajalta on mieleen jäänyt oikeastaan vain yksittäisiä biisejä mutta ei enää bändejä tai artisteja, joiden tuotantoa tulisi hankittua pelkän esittäjän nimen perusteella.
Toki maininnat Wigwamille, Hectorille ja Eppu Normaalille.

 

[ernestipotsi]

Nykymusiikin ongelma on juuri tässä muovisuudessa ja kertakäyttöisyydessä. Tarjontaa on, mutta määrä korvaa laadun. Tuskin 2010-luvun biisejä kuunnellaan tulevina vuosikymmeninä samalla tavalla kuin nyt kuunnellaan menneiden vuosikymmenten tuotoksia. Se on surullista.

Tämän vuoksi erottelin nimenomaan nykymusiikin nykyisestä populäärimusiikista. Nykymusiikki on pääosin laajempaa ja parempaa kuin 70-luvulla, mutta populäärimusiikin ollessa nykyään paskaa monille välittyy mielikuva siitä että hyviä musiikintekijöitä ei enää ole. Toki jos perustaa kaiken musiikkimakunsa radiohitteihin, niin silloin näin voi ollakin.

Nykyisen tarjonnan vääristymä on siinä, että se jakaa populäärimusiikin ja underground-musiikin enenmmän ja enemmän kahtia. 40 vuotta sitten joku kaveriporukan erinomainen garage-bändi olisi jäänyt koulun diskoon, mutta nyt se voi saavuttaa tuhansia kuulijoita ympäri maailman. Toisaalta sitten nämä Gangnam Stylet ym miljardeine kuuntelukertoineen edustavat toista ääripäätä. Musiikillisesti köyhää mutta äärimmäisen onnistuneesti kaupallistettua paskaa.

 

[The Hockey Handbook]

Äänestin 80- lukua. Dire Straitsin kulta-aikaa, RHCP, Gunnarit ja Nirvana perustettiin, Queen oli kovassa vedossa, AC/DC oli kovassa vedossa..Michael Jacksonin Thriller- albumi kajahti ilmoille. Todella kova vuosikymmen.

Allekirjoitan täysin... Kävin kolme viikkoa sitten Knopflerin konsertissa Roomassa ja oli äijä vieläkin kovassa vedossa :-)

 

[Fordél]

En ole yhtä pessimisti. Nevermind täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Käsittääkseni edelleen melko tunnustettu klassikko. Veikkaan, että Black Holes & Revelations on suurin piirtein samassa asemassa 15 vuoden kuluttua. Ja silloin Nevermind täyttää 40, uskoakseni yhä laajasti kuunneltu klassikko, samoin kuin BH&R..

Todella hienoja levyjä molemmat, mutta vain toinen niistä on liikuttanut massoja ja muuttanut musiikkimaailmaa. Molemmat ovat varmasti 15 vuodenkin päästä tunnustettuja klassikoita, mutta painivat kuitenkin eri sarjassa. Uutta Nevermindea ei välttämättä enää tule, mutta BH&R:a tulee varmasti lukuisia, onneksi edes näin.

 

[Hande75]

Äänestin 1980-89, koska musiikillinen identiteettini vahvistui silloin ihan ymmärrettävistä syistä.W.A.S.P. ja Dingo olivat suosikkejani 80-luvulla. Discomusiikki oli myös isossa asemassa elämääni.

PS. W.A.S.P. tuskin on mitään populaarimusiikkia, mutta kantani kai ei jäänyt epäselväksi