Jatkoaika Music Awards 2000-luku

  • 11 633
  • 106

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tervehdys Jatkoajan arvoisat musiikinnautiskelijat ja ystävät.

Tästä on ollut jo pitkin vuotta, ellei jo viime vuoden lopulta puhetta, että pidettäisiin 2000-luvun parhaista levyistä ja artisteista äänestys. Tämä piti jo tuossa loppukeväästä laittaa pystyyn, mutta on ollut kaikennäköistä ja se on vaan jäänyt. Tässä nyt näin kesäisesti sellainen tulee. Äänestyssysteemi on simppeli ja noudattelee aika tavalla tuttua kaavaa. Tosin olen karsinut kategorioita, ihan jo siitä syystä, että ääntenlaskijaparka pääsee helpommalla. Tässä on kuitenkin kyseessä monta vuotta ja siten aivan helvetinmoinen määrä albumeja Näin ollen kategorioita on vain kaksi. Parhaat albumit ja parhaat artistit/bändit. Biisit olisi toki herkullinen, myönnän mutta niitä on NIIN tuhottomasti, että valtavaa hajontaa tulee väistämättä ja selkeitä ääniharavia ei välttämättä. Toivottavasti tämä ratkaisu tyydyttää? Resurssit tulee vastaan.

Normaaleista vuoteen keskittyneistä awardseista poiketen annan kuitenkin mahdollisuuden äänestää useampaa kuin viittä, koska niitä albumeja tosiaan on myös enemmän valittavana. Eli 1-10 parasta albumia (saa olla myös samalta artistilta/bändiltä useampi) joissa pisteet menee sitten päinvastoin eli ykkössijoitettu saa 10 pistettä jne. aina yhteen pisteeseen saakka. Simppeliä, eikös. Kokoelmalevyjä ja livelevyjä ei hyväksytä, vaikka seassa olisikin joku sitä varten sävelletty uusi biisi tai pari.

Artisteissa/bändeissä sama, eli niitäkin kymmenen. Jonkun muusikon soolona tehdyt jutut ja bändin kanssa tehdyt jutut lasketaan erikseen, eli molemmat saa olla listalla mukana, jos sellainen tilanne osuu eteen. Jos on selkeästi kyse eri projektista. Varaan oikeuden hylätä äänen jos kriteerit ei täyty, mutta luultavasti olen aika höveli näissä. Sanomattakin selvää, että artistin/bändin on pitänyt julkaista uutta materiaalia kyseisellä vuosikymmenellä ja postyymisti julkaistuja juttuja ei lasketa (poikkeus sallitaan jos hyvät perustelut) ja kokoelmat ja livelevyt sisältäen menneiden vuosikymmenien kappaleita eivät ole äänestyskelpoisia.

Vuodet on siis äänestyksessä 2000-2009. Koittakaa olla tarkkana näiden kanssa. Kaikkea en ehdi tietysti tarkistaa, mutta jos huomaan esim. lipsahtaa 1999 tai 2010 puolelle, niin diskaan armotta. Tarkistakaa nämä, kerran toitotettuna vielä!

Ei muuta kuin äänestelemään. Laitan tähän aikaa 2 viikkoa, koska olettaisin monella olevan suht selkeänä ihan jo aiempien äänestystenkin pohjalta, että mitkä levyt on nousseet edellisen vuosikymmenen aikana sinne kärkeen. Toki tämä mukavasti antaa myös uuden mahdollisuuden niille levyille, jotka on syystä tai toisesta missannut silloin aikoinaan ja jääneet ilman kunniaa. Eli äänestys päättyy 29.7. suunnilleen näillä kellonlyömillä ja koitan tulokset saada näkyville mahdollisimman pikaisesti.

Äänestysiloa jos kesäriennoilta ehditte!

---

ÄÄNESTYSMALLI:

00-09 paras albumi 1:
00-09 paras albumi 2:
00-09 paras albumi 3:
00-09 paras albumi 4:
00-09 paras albumi 5:
00-09 paras albumi 6:
00-09 paras albumi 7:
00-09 paras albumi 8:
00-09 paras albumi 9:
00-09 paras albumi 10:

00-09 paras artisti/bändi 1:
00-09 paras artisti/bändi 2:
00-09 paras artisti/bändi 3:
00-09 paras artisti/bändi 4:
00-09 paras artisti/bändi 5:
00-09 paras artisti/bändi 6:
00-09 paras artisti/bändi 7:
00-09 paras artisti/bändi 8:
00-09 paras artisti/bändi 9:
00-09 paras artisti/bändi 10:

Loppuun vielä, että en aio järjestää enempää äänestyksiä aiempien vuosikymmenten albumeista. Otin tämän nyt työn alle, kun sitä on pyydelty ja kun näitä äänestyksiä kyseiseltä vuosikymmeneltä on JA:ssa järjestetty, niin toimii hieman muistinvirkistäjänäkin. Tämän kuluvan vuosikymmenen parhaat voidaan ehkä ottaa käsittelyyn ajastaan jos henki Jatkoajassa pihisee ja muissakin osallistujissa. Joku muu saa toki ja ihan mielellään järjestää äänestystä muistakin vuosikymmenistä jos haluaa.

Ja kysykää jos on kysyttävää ja säännöissä tarkennettavaa. Yritin ajatella mahdollisimman kattavasti... ja selkeästi.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mielenkiinnosta kysyn että miksei äänestysmallissa ollut parasta biisiä.

Vai kävisikö siinä monelle muullekkin minun lisäksi se että 10 parasta kipaletta on vain niin hankala päättää?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Selitin syyn tuolla tekstissä. Uskallan väittää, että siinä tulee niin paljon hajontaa, että laskeminen on yhtä tuskaa. Näillä mennään nyt.

Harkitsin ja mietin asiaa kyllä pitkään, kun tätä suunnittelin, mutta pakko oli nyt hyllyttää tuo kategoria ihan vaan inhimillisistä syistä johtuen. Ymmärrän siis, että se olisi ilman muuta herkullinen, mutta kymmenen vuotta albumeja ja lemppareita tuhottomia määriä... Melkoinen savotta. Toivottavasti ymmärrätte. =)
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Selitin syyn tuolla tekstissä. Uskallan väittää, että siinä tulee niin paljon hajontaa, että laskeminen on yhtä tuskaa. Näillä mennään nyt.

Harkitsin ja mietin asiaa kyllä pitkään, kun tätä suunnittelin, mutta pakko oli nyt hyllyttää tuo kategoria ihan vaan inhimillisistä syistä johtuen. Ymmärrän siis, että se olisi ilman muuta herkullinen, mutta kymmenen vuotta albumeja ja lemppareita tuhottomia määriä... Melkoinen savotta. Toivottavasti ymmärrätte. =)
Nyt vasta luin ajatuksen kera. Ymmärrän. Ois se aika hankalaa ja vittumaista äänenlaskentaa kun yksi äänestää Frederikin tuotantoa parhaiksi veisuiksi, toinen menee metallilinjalla ja kolmas elektronisella musiikilla. Ja jos äänestäjämääräkin on karkeasti arvioituna tommoiset <25 - 35 henkeä, ja jokaisella on suunnilleen 7 eri veisua, niin kyllä tuo aika paljon aikaa vie. Ei sosiaalinen elämä(kään) oikein tykkää.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Bändit/Artistit:
10pts System Of A Down
9pts Michael Kamen (elokuvamusiikin tekijä)
8pts Gorillaz
7pts Dropkick Murphys
6pts Justice (2000-luvulla ne eivät vielä tehneet paskaa :))
5pts Linkin Park
4pts Band of Horses
3pts Rise Against
2pts Rage Against The Machine
1pts RJD2

Albumit:
10pts Toxicity (SOAD)
9pts Band of Brothersin soundtrack (Michael Kamen)
8pts Demon Days (Gorillaz)
7pts Hypnotize (SOAD)
6pts Mesmerize (SOAD)
5pts Justice (Justice)
4pts The Meanest Of Times (DM)
3pts Everything All The Time (BoH)
2pts Gorillaz (Gorillaz)
1pts Reanimation (LP)

Tällä kertaa tuli tällainen lista. Jonain toisena päivänä voisi olla aivan erilainen.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Selkeyden ja pisteiden laskemisen helpottamiseksi toivoisin, että pysyisitte tuossa äänestyspohjassa ja tuossa järjestyksessä. Voi kuulostaa pikkuasiasta nillittämiseltä, mutta kun jos ääniä tulee paljon, niin homma pysyy selkeämpänä tulosten lukemisen kannalta.

Nimimerkki Taccutucan ei nyt välttämättä tarvitse korjata mitään, mutta kaikki muut jatkossa, yrittäkää kaikin tavoin noudattaa tuota kaavaa. Kiitos!
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
00-09 paras albumi 1:Tool - Lateralus (2001)
00-09 paras albumi 2:Opeth - Blackwater Park (2001)
00-09 paras albumi 3:Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet (2007)
00-09 paras albumi 4:Devin Townsend Project - Addicted! (2009)
00-09 paras albumi 5:Anathema - A Natural Disaster (2003)
00-09 paras albumi 6:The Gathering - Souvenirs (2003)
00-09 paras albumi 7:Pain of Salvation - Remedy Lane (2002)
00-09 paras albumi 8:Amorphis - Silent Waters (2007)
00-09 paras albumi 9:Riverside - Anno Domini High Definition (2009)
00-09 paras albumi 10:Ayreon - The Human Equation (2004)

00-09 paras artisti/bändi 1:Opeth
00-09 paras artisti/bändi 2:Steven Wilson
00-09 paras artisti/bändi 3:Arjen Lucassen
00-09 paras artisti/bändi 4:Anathema
00-09 paras artisti/bändi 5:Anneke van Giersbergen
00-09 paras artisti/bändi 6:Devin Townsend
00-09 paras artisti/bändi 7:Von Hertzen Brothers
00-09 paras artisti/bändi 8:Mastodon
00-09 paras artisti/bändi 9:Amorphis
00-09 paras artisti/bändi 10:Pain of Salvation
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
En osaa laittaa bändi/artisti osastoa mitenkään mihinkään järjestykseen, jotenkin aivan mahdoton urakka. Mutta levyt sen sijaan tulevat kyllä..

00-09 paras albumi 1: Sonata Arctica - Silence (2001)
00-09 paras albumi 2: Edguy - Mandrake (2001)
00-09 paras albumi 3: Avantasia - The Metal Opera (2001)
00-09 paras albumi 4: Free Spirit - Pale Sister Of Light (2009)
00-09 paras albumi 5: Human Fortress - Defenders Of The Crown (2003)
00-09 paras albumi 6: Ensiferum - Ensiferum (2001)
00-09 paras albumi 7: Nightwish - Wishmaster (2000)
00-09 paras albumi 8: HB - Enne (2006)
00-09 paras albumi 9: Heavenly - Dust To Dust (2004)
00-09 paras albumi 10: Twilightning - Plague-House Puppet Show (2004)

Olisin halunnut nostaa listalle myös jonkin Viikatteen levyn, mutta kun minkään niistä nostaminen yli muiden on kerta kaikkiaan mahdotonta, joten kompromissina nyt näin. Listalla siis äärimmäisen tyylikästä poweria, kasari/AOR -meininkiä, ainoa folkmetal levy josta pidän, sekä jopa gospelia. Extra bonuksena, vaikkei biisejä listaillakaan, laitan vielä iloksenne vuosien 00-09 kolme parasta yksittäistä biisiä, koska ne ovat samalla TOP-3 levyn parhaat biisit

1) Sonata Arctica - The Power Of One: https://www.youtube.com/watch?v=NuqwIINy4D0
2) Edguy - The Pharaoh: https://www.youtube.com/watch?v=Y6vJ1ChJdOc
3) Avantasia - The Tower: https://www.youtube.com/watch?v=kR6WYswRVeo
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
00-09 paras albumi 1: CMX: Talvikuningas (2007)
00-09 paras albumi 2: Tool: 10,000 Days (2006)
00-09 paras albumi 3: Arcade Fire: Funeral (2004)
00-09 paras albumi 4: Opeth: Blackwater Park (2001)
00-09 paras albumi 5: The National: Boxer (2007)
00-09 paras albumi 6: Mokoma: Kuoleman Laulukunnaat (2006)
00-09 paras albumi 7: Stam1na: Uudet Kymmenen Käskyä (2006)
00-09 paras albumi 8: Nasum: Helvete (2003)
00-09 paras albumi 9: Katatonia: Viva Emptiness (2003)
00-09 paras albumi 10: Bongripper: Hippie Killer (2007)

Kunniamaininnat Celtic Frostin Monotheistille, Testamentin Formation of Damnationille, Machine Headin Blackeningille, CMX:n Aionille ja Bloodbathin Nightmares Made Fleshille.

00-09 paras artisti/bändi 1: CMX
00-09 paras artisti/bändi 2: Mokoma
00-09 paras artisti/bändi 3: Stam1na
00-09 paras artisti/bändi 4: The National
00-09 paras artisti/bändi 5: Opeth
00-09 paras artisti/bändi 6: Katatonia
00-09 paras artisti/bändi 7: Tool
00-09 paras artisti/bändi 8: Lamb of God
00-09 paras artisti/bändi 9: Mastodon
00-09 paras artisti/bändi 10: Megadeth

Tänne ei kunniamainintoja jätetä.

Yllättävän helppo oli kyllä loppujen lopuksi nämä listat kasata. Järjestys ei ole oikeastaan kiveen hakattu mutta ykkössijoitetut tuskin liikkuvat minnekään ellei ihmeitä tapahdu. Biisien listaaminen olisi kyllä mennyt mahdottomuuksiin ilman että olisi saanut kasata top25 listan, vaikka aikaväli oli melko pieni.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oli pakko rajoittaa 1/artisti, muuten olisi mennyt aika yksitoikkoiseksi.

00-09 paras albumi 1: Muse - Absolution 2004
00-09 paras albumi 2: Rhapsody - Symphony of enchanted lands II (the dark secret) 2004
00-09 paras albumi 3: SOAD - Hypnotize/Mezmerize (jos vain toinen niin ensinmainittu) 2005
00-09 paras albumi 4: Judas Priest - Angel of retribution 2005
00-09 paras albumi 5: Mark Knopfler - Sailing to Philadelphia (2000)
00-09 paras albumi 6: Johnny Cash - Man comes around 2002
00-09 paras albumi 7: Eminem - Curtain call 2005
00-09 paras albumi 8: Guns'n roses - Chinese democracy 2008
00-09 paras albumi 9: Paul McCartney - Memory almost full 2007
00-09 paras albumi 10: David Gilmour - On an island 2006

00-09 paras artisti/bändi 1: Muse
00-09 paras artisti/bändi 2: SOAD
00-09 paras artisti/bändi 3: Rhapsody
00-09 paras artisti/bändi 4: Mark Knopfler
00-09 paras artisti/bändi 5: Eminem
00-09 paras artisti/bändi 6: Foo fighters
00-09 paras artisti/bändi 7: Mastodon
00-09 paras artisti/bändi 8: Amy Winehouse
00-09 paras artisti/bändi 9: Wilco
00-09 paras artisti/bändi 10: Megadeth
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Laitetaanpa omakin rivi. Tänään näyttää tältä ja itsekin päädyin albumien kohdalla 1/artisti ratkaisuun.

00-09 paras albumi 1: Muse - Black Holes and Revelations (2006)
00-09 paras albumi 2: Mew - Frengers (2003)
00-09 paras albumi 3: Kent - Vapen & ammunition (2002)
00-09 paras albumi 4: Tool - 10,000 Days (2006)
00-09 paras albumi 5: Arcade Fire - Funeral (2004)
00-09 paras albumi 6: Opeth - Blackwater Park (2001)
00-09 paras albumi 7: Needtobreathe - The Outsiders (2009)
00-09 paras albumi 8: Queens of the Stone Age - Rated R (2000)
00-09 paras albumi 9: Kings of Leon - Youth & Young Manhood (2003)
00-09 paras albumi 10: The Strokes - Is This It (2001)

00-09 paras artisti/bändi 1: Arcade Fire
00-09 paras artisti/bändi 2: Muse
00-09 paras artisti/bändi 3: Kent
00-09 paras artisti/bändi 4: Kings of Leon
00-09 paras artisti/bändi 5: Opeth
00-09 paras artisti/bändi 6: The National
00-09 paras artisti/bändi 7: Queens of the Stone Age
00-09 paras artisti/bändi 8: Tegan and Sara
00-09 paras artisti/bändi 9: Viikate
00-09 paras artisti/bändi 10: Snow Patrol
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onpas Eagerillä hyvä musiikkimaku.
 

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Miten tarkkoja tuossa artisti/bändi kohdassa ollaan? Voiko tehdä niin kuin Rinksu ja laittaa Lucassenin ja Wilsonin kattamaan herrojen kaikki projektit vai pitääkö laittaa se yhtye millä nimellä levyt on julkaistu? Esim. Porcupine Tree ja Blackfield on erilliset yhtyeet, eikä Wilsonin sooloprojekteja, vaikka suuressa roolissa onkin molemmissa. Ihan vaan tarkennukseksi halusin kysellä Tedin mielipidettä kun molemmat löytyy omaltakin listalta. Devin Townsend ja -D.T. project voi ehkä laskea samaksi?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sori en ole ollut langoilla, kun olin tuossa reissaamassa hieman.

Miten tarkkoja tuossa artisti/bändi kohdassa ollaan? Voiko tehdä niin kuin Rinksu ja laittaa Lucassenin ja Wilsonin kattamaan herrojen kaikki projektit vai pitääkö laittaa se yhtye millä nimellä levyt on julkaistu? Esim. Porcupine Tree ja Blackfield on erilliset yhtyeet, eikä Wilsonin sooloprojekteja, vaikka suuressa roolissa onkin molemmissa. Ihan vaan tarkennukseksi halusin kysellä Tedin mielipidettä kun molemmat löytyy omaltakin listalta. Devin Townsend ja -D.T. project voi ehkä laskea samaksi?
Tämä on hyvä kysymys ja monessa kohtaa hieman mutkikastakin. Joutuu ehkä soveltamaan hieman tilanteen tullen, mutta pääsääntöisesti toivoisin, että ei niputettaisi jos tarkoitetaan tietttyä bändiä tai projektia. Esim. juuri Porcupine Treeta ja Blackfieldia en hyväksy yksiselitteisesti nimen Steven Wilson alle, koska niissä on myös muilla muusikoilla aika vahva ote biisien tekoon ja sovittamiseen. Steven Wilson tarkoittaa minulle omalla nimellään tekemiään soololevyjä joita taisi viime vuosikymmenellä ilmestyä yksi kpl, jos en nyt väärin muista?

Arjen Lucassen on myös hieman ongelmallinen, koska hän on tehnyt tuolla omalla nimellä jokusen levyn ja esim. Ayreon ja Star One on sitten ihan erikseen. oLkoonkin, että Star One on usein muodossa Arjen Lucassen's Star One.

Devin Townsendilläkin on tosiaan nimimuunnoksia, mutta tuossa tapauksessa nyt DT ja DT Project voitaneen yhdistää samaksi.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joutuu ehkä soveltamaan hieman tilanteen tullen, mutta pääsääntöisesti toivoisin, että ei niputettaisi jos tarkoitetaan tietttyä bändiä tai projektia. Esim. juuri Porcupine Treeta ja Blackfieldia en hyväksy yksiselitteisesti nimen Steven Wilson alle, koska niissä on myös muilla muusikoilla aika vahva ote biisien tekoon ja sovittamiseen. Steven Wilson tarkoittaa minulle omalla nimellään tekemiään soololevyjä joita taisi viime vuosikymmenellä ilmestyä yksi kpl, jos en nyt väärin muista?

Arjen Lucassen on myös hieman ongelmallinen, koska hän on tehnyt tuolla omalla nimellä jokusen levyn ja esim. Ayreon ja Star One on sitten ihan erikseen. oLkoonkin, että Star One on usein muodossa Arjen Lucassen's Star One.

Kiitoksia selventämisestä. Pistetään muuttaen omia ääniä näin. Porcupine Tree se Wilsonin projekteista olennaisin. Tosiaan vasta tämän vuosikymmenen aikanahan miehen sooloura on lähtenyt vauhtiin. Lucassenin projekteista Ayreon se olennaisin ja kyllähän Deviniltäkin Projectin lisäksi voisi mainita niin Strapping Young Ladin kuin Devin Townsend bandin. Devin Townsend Projectille kuitenkin se ääni. Van Gierbergenin jääköö koskemaan vain tuota itseä, sen verran monessa mimmi oli mukana vain omalla nimellä Gatheringistä lähdettyään.

00-09 paras artisti/bändi 1:Opeth
00-09 paras artisti/bändi 2:Porcupine Tree
00-09 paras artisti/bändi 3:Ayreon
00-09 paras artisti/bändi 4:Anathema
00-09 paras artisti/bändi 5:Anneke van Giersbergen
00-09 paras artisti/bändi 6:Devin Townsend Project
00-09 paras artisti/bändi 7:Von Hertzen Brothers
00-09 paras artisti/bändi 8:Mastodon
00-09 paras artisti/bändi 9:Amorphis
00-09 paras artisti/bändi 10:Pain of Salvation
 

Rambonator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Porin Ässät
00-09 paras albumi 1: Ensiferum - From Afar (2009)
00-09 paras albumi 2: Edge Of Sanity - Crimson II (2003)
00-09 paras albumi 3: Turisas - The Varangian Way (2007)
00-09 paras albumi 4: Aeveron - Existential Dead End (2008)
00-09 paras albumi 5: Gamma Ray - No World Order (2001)
00-09 paras albumi 6: Sentenced - The Funeral Album (2005)
00-09 paras albumi 7: Dark Tranquillity - Character (2005)
00-09 paras albumi 8: Trivium - Shogun (2008)
00-09 paras albumi 9: Opeth - Blackwater Park (2001)
00-09 paras albumi 10: In Flames - Clayman (2000)

Albumilistaukseen otin levyn per bändi, ettei tule liian yksipuolista listaa.

00-09 paras artisti/bändi 1: Ensiferum
00-09 paras artisti/bändi 2: Turisas
00-09 paras artisti/bändi 3: Dark Tranquillity
00-09 paras artisti/bändi 4: Gamma Ray
00-09 paras artisti/bändi 5: Sentenced
00-09 paras artisti/bändi 6: Edge of Sanity
00-09 paras artisti/bändi 7: In Flames
00-09 paras artisti/bändi 8: Trivium
00-09 paras artisti/bändi 9: Opeth
00-09 paras artisti/bändi 10: Helloween

Bändilistauksessa vaikutti ainoastaan vuosien 2000-2009 tuotokset. Vanhoilla meriiteillä ei listalla noustu, siitä johtuen In Flames ja Helloween ovat melko matalalla. Edge Of Sanity:lla riitti yksi mahtava levy listalle pääsyyn, muita bändejä en yhden levyn perusteella listalle kelpuuttanut.
 

Aberystwyth

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
00-09 paras albumi 1: Animal Alpha - You Pay for the Whole Seat, But You'll Only Need the Edge (2008)
00-09 paras albumi 2: Nightwish - Century Child (2002)
00-09 paras albumi 3: The Dresden Dolls - Yes, Virginia (2006)
00-09 paras albumi 4: Nine Inch Nails - With Teeth (2005)
00-09 paras albumi 5: PMMP - Leskiäidin tyttäret (2006)
00-09 paras albumi 6: Tool - Lateralus (2001)
00-09 paras albumi 7: Between the Buried and Me - Colors (2007)
00-09 paras albumi 8: A Perfect Circle - Thirteenth Step (2003)
00-09 paras albumi 9: Ministry - Houses of the Molé (2004)
00-09 paras albumi 10: Papa Roach - lovehatetragedy (2002)

00-09 paras artisti/bändi 1: Animal Alpha
00-09 paras artisti/bändi 2: Nine Inch Nails
00-09 paras artisti/bändi 3: Tool
00-09 paras artisti/bändi 4: The Dresden Dolls
00-09 paras artisti/bändi 5: Nightwish
00-09 paras artisti/bändi 6: PMMP
00-09 paras artisti/bändi 7: Between the Buried and Me
00-09 paras artisti/bändi 8: Deftones
00-09 paras artisti/bändi 9: A Perfect Circle
00-09 paras artisti/bändi 10: Dream Theater
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Van Gierbergenin jääköö koskemaan vain tuota itseä, sen verran monessa mimmi oli mukana vain omalla nimellä Gatheringistä lähdettyään.
Anneke van Giersbergenin alle hyväksytään esim. ensimmäinen levy joka oli vielä nimellä Agua de Annique, koska kyseessä on kuitenkin pitkälti sama kokoonpano ja projekti, jonka nimi vaan muuttui.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
00-09 paras albumi 1: Muse - Black Holes and Revelations
00-09 paras albumi 2: Muse - Absolution
00-09 paras albumi 3: Viikate - Kuu Kaakon Yllä
00-09 paras albumi 4: Von Hertzen Brothers - Love Remains the Same
00-09 paras albumi 5: Von Hertzen Brothers - Approach
00-09 paras albumi 6: Muse - Origin of Symmetry
00-09 paras albumi 7: Snow Patrol - Eyes Open
00-09 paras albumi 8: U2 - How to Dismantle an Atomic Bomb
00-09 paras albumi 9: Don Huonot - Don Huonot
00-09 paras albumi 10: Pauli Hanhiniemen Perunateatteri - Apelle-moi Bob

00-09 paras artisti/bändi 1: Muse
00-09 paras artisti/bändi 2: Von Hertzen Brothers
00-09 paras artisti/bändi 3: Viikate
00-09 paras artisti/bändi 4: Bruce Springsteen
00-09 paras artisti/bändi 5: U2
00-09 paras artisti/bändi 6: Don Huonot
00-09 paras artisti/bändi 7: Snow Patrol
00-09 paras artisti/bändi 8: Pauli Hanhiniemen Perunateatteri
00-09 paras artisti/bändi 9: Zen Café
00-09 paras artisti/bändi 10: Leevi and the Leavings
 

Waluigi

Jäsen
Onpas pirullisen haastavaa näpertelyä. Parempi tyytyä tähän, sillä muutoin tuota hioo loppupäivän.

00-09 paras albumi 1: Katatonia - Last Fair Deal Gone Down
00-09 paras albumi 2: Moonsorrow - V: Hävitetty
00-09 paras albumi 3: Sentenced - The Cold White Light
00-09 paras albumi 4: Samael - Reign of Light
00-09 paras albumi 5: Ghost Brigade - Isolation Songs
00-09 paras albumi 6: Amorphis - Silent Waters
00-09 paras albumi 7: Nightwish - Century Child
00-09 paras albumi 8: Diablo - Icaros
00-09 paras albumi 9: Wintersun - Wintersun
00-09 paras albumi 10: System of a Down - Hypnotize

00-09 paras artisti/bändi 1: Katatonia
00-09 paras artisti/bändi 2: Sentenced
00-09 paras artisti/bändi 3: System of a Down
00-09 paras artisti/bändi 4: Nightwish
00-09 paras artisti/bändi 5: Moonsorrow
00-09 paras artisti/bändi 6: Viikate
00-09 paras artisti/bändi 7: Amorphis
00-09 paras artisti/bändi 8: Kotiteollisuus
00-09 paras artisti/bändi 9: Ensiferum
00-09 paras artisti/bändi 10: Trivium
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Paljon jää kovia pois ja joku toinen päivä olisi varmasti toinen. Koitin vähän tasapainottaa laittamalla vähän eri bändejä paras artisti-listaukseen.

00-09 paras albumi 1: CMX - Talvikuningas
00-09 paras albumi 2: System Of A Down - Toxicity
00-09 paras albumi 3: Kotiteollisuus - Kuolleen Kukan Nimi
00-09 paras albumi 4: Kent - Du & Jag Döden
00-09 paras albumi 5: Maj Karma - Ukkonen
00-09 paras albumi 6: Muse - Black Holes & Revelations
00-09 paras albumi 7: Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf
00-09 paras albumi 8: Kauko Röyhkä & Riku Mattila - Kauko Röyhkä & Riku Mattila
00-09 paras albumi 9: Franz Ferdinand - Franz Ferdinand
00-09 paras albumi 10: Popeda - Täydelliset Miehet

00-09 paras artisti/bändi 1: CMX
00-09 paras artisti/bändi 2: Stam1na
00-09 paras artisti/bändi 3: System of a Down
00-09 paras artisti/bändi 4: Kent
00-09 paras artisti/bändi 5: Viikate
00-09 paras artisti/bändi 6: Sabaton
00-09 paras artisti/bändi 7: Amorphis
00-09 paras artisti/bändi 8: YUP
00-09 paras artisti/bändi 9: Muse
00-09 paras artisti/bändi 10: Zen Café
 

Sokea Vartija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Ässät, HIFK
Kokonaisuutena paras vuosikymmen musiikin historiassa. Todellista metallin kulta-aikaa 90-luvun kanssa. Listan viisi ekaa albumia on kiveen hakattuja, muuten järjestys saattaa vaihdella joskus.

00-09 paras albumi 1: Wintersun - Wintersun (2004)
00-09 paras albumi 2: Sonata Arctica - Winterheart's Guild (2003)
00-09 paras albumi 3: Blind Guardian - A Night at the Opera (2002)
00-09 paras albumi 4: Kamelot - The Black Halo (2005)
00-09 paras albumi 5: Evergrey - In Search of Truth (2001)
00-09 paras albumi 6: Mors Principium Est - The Unborn (2005)
00-09 paras albumi 7: Ayreon - The Human Equation (2004)
00-09 paras albumi 8: Ensiferum - Iron (2004)
00-09 paras albumi 9: Dark Tranquillity - Character (2005)
00-09 paras albumi 10: Seventh Wonder - Mercy Falls (2008)

00-09 paras artisti/bändi 1: Sonata Arctica
00-09 paras artisti/bändi 2: Kamelot
00-09 paras artisti/bändi 3: Evergrey
00-09 paras artisti/bändi 4: Dark Tranquillity
00-09 paras artisti/bändi 5: Ayreon
00-09 paras artisti/bändi 6: Stam1na
00-09 paras artisti/bändi 7: System of a Down
00-09 paras artisti/bändi 8: Mors Principium Est
00-09 paras artisti/bändi 9: Nightwish
00-09 paras artisti/bändi 10: Moonsorrow
 

Morso

Jäsen
Metallilla mennään. Muutama bändi sellainen, ettei enää ole tullut uudempaa tuotantoa kuunneltua ja nuo parhaat levyt juurikin tuossa 2000-luvulla.

00-09 paras albumi 1: Amorphis – Eclipse (2006)
00-09 paras albumi 2: Sonata Arctica – Reckoning night (2004)
00-09 paras albumi 3: Ghost Brigade – Isolation Songs (2009)
00-09 paras albumi 4: Amorphis – Skyforger (2009)
00-09 paras albumi 5: Before The Dawn – The Ghost (2006)
00-09 paras albumi 6: Sonata Arctica – Silence (2001)
00-09 paras albumi 7: Insomnium – Across The Dark (2009)
00-09 paras albumi 8: Black Sun Aeon – Darkness Walks Beside Me (2009)
00-09 paras albumi 9: Turisas – Battle Metal (2004)
00-09 paras albumi 10: Ultra Bra – Vesireittejä (2000)

00-09 paras artisti/bändi 1: Sonata Arctica
00-09 paras artisti/bändi 2: Amorphis
00-09 paras artisti/bändi 3: Before The Dawn
00-09 paras artisti/bändi 4: Ghost Brigade
00-09 paras artisti/bändi 5: CMX
00-09 paras artisti/bändi 6: Kotiteollisuus
00-09 paras artisti/bändi 7: System Of A Dawn
00-09 paras artisti/bändi 8: HIM
00-09 paras artisti/bändi 9: Stam1na
00-09 paras artisti/bändi 10: Turisas
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
00-09 paras albumi 1: Tool - Lateralus
00-09 paras albumi 2: Karnivool - Sound Awake
00-09 paras albumi 3: The National - Boxer
00-09 paras albumi 4: Katatonia - The Great Cold Distance
00-09 paras albumi 5: System of a Down - Toxicity
00-09 paras albumi 6: Deftones - White Pony
00-09 paras albumi 7: Porcupine Tree - Fear Of a Blank Planet
00-09 paras albumi 8: Mogwai - Mr.Beast
00-09 paras albumi 9: Gojira - From Mars to Sirius
00-09 paras albumi 10: Perfect Circle - 13th Step

00-09 paras artisti/bändi 1: Tool
00-09 paras artisti/bändi 2: System of a Down
00-09 paras artisti/bändi 3: Katatonia
00-09 paras artisti/bändi 4: Karnivool
00-09 paras artisti/bändi 5: Mogwai
00-09 paras artisti/bändi 6: Perfect Circle
00-09 paras artisti/bändi 7: Mew
00-09 paras artisti/bändi 8: Muse
00-09 paras artisti/bändi 9: Porcupine Tree
00-09 paras artisti/bändi 10: The National
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Täytyy kannattaa myös kotimaista, vaikka kärkipaikat vievät ulkomaiset artistit. Huomioitakoon, että minun listoillani Opethin ja Mastodonin levyt kokonaisuutena pärjäävät ok vaikka kaikkien aikojen parhaita miettiessäni.

00-09 paras albumi 1: Mastodon: Crack the skye
00-09 paras albumi 2: Opeth: Blackwater Park
00-09 paras albumi 3: Queens of the Stone Age: Songs for the deaf
00-09 paras albumi 4: Beck: Sea Change
00-09 paras albumi 5: Radiohead: In Rainbows
00-09 paras albumi 6: Tehosekoitin: Rock n' Roll Monster Movie Show
00-09 paras albumi 7: Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kauko Röyhkä & Riku Mattila
00-09 paras albumi 8: Tool: Lateralus
00-09 paras albumi 9: Porcupine Tree: Fear of a blank planet
00-09 paras albumi 10: Wolfmother: Cosmic Egg

00-09 paras artisti/bändi 1: Mastodon
00-09 paras artisti/bändi 2: Opeth
00-09 paras artisti/bändi 3: Radiohead
00-09 paras artisti/bändi 4: Beck
00-09 paras artisti/bändi 5: Muse
00-09 paras artisti/bändi 6: Tehosekoitin
00-09 paras artisti/bändi 7: Porcupine Tree
00-09 paras artisti/bändi 8: PMMP
00-09 paras artisti/bändi 9: Foo Fighters
00-09 paras artisti/bändi 10: Queens of the Stone Age
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös