cobol kirjoitti:
Eipä asia vaan todellisuudessa ole noin. On olemassa henkinen puoli, jonka unohdat täysin. Jos henkinen kantti ohitetaan, kaikki hyvät ovat hyviä ja huonot huonoja. Asia on yksinkertainen. Mutta jos henkinen kantti otetaan mukaan, hyvistä seuloutuu esille jokaisessa lajissa ne kaverit, jotka pystyvät ison paineen alla isoissa peleissä voittamaan itsensä ja pelinsä lajista ja pelipaikastaan riippumatta. Jos et usko, kysy vaikka Hannu Manniselta. NHL:ssä on aina ollut runkosarjassa hyvin pelaavia, mutta playoffeissa floppaavia kuin myös runkosarjassa suht huonosti, mutta playoffeissa käsittämättömän hyvin pelaavia maalivahteja. Toki löytyy kavereita, jotka ovat hyviä/huonoja molemmissa.
Lundell omaa tällä kaudella kaikki mahdollisuudet näyttääkseen olevansa voittava maalivahti. Viikon sisällä nähdään, onko hän sitä.
Ämh...tarkoitukseni ei kyllä ollut siivota yhtälöä noin yksinkertaiseksi kuin miten sen nyt ymmärsit. Allekirjoitan 100% tuon henkisen kantin osuuden enkä sitä kiistänytkään - pikemminkin vain jätin sen korostamatta viestissäni pitäen sitä ilman muuta hyvän maalivahdin ominaisuutena. Viestini sisältö koski enemmänkin "voittava maalivahti" -käsitteen varomatonta ja yksinkertaistavaa käyttöä.
On totta että "voittava se-ja-se" tai urheilusankarimyytti Amerikoissa tulee usein itsensä ylittämisestä. Mutta ei se henkinen kantti ja itsensä ylittämisen kyky ole mikään eri ihmisille ominainen salainen vakiosuure, joka sitten määrää kyseisen ihmisen kokonaissuorituskyvyn ääritilanteessa vs. normaalitilanne. Ei joukkuelajeissa - tai missään lajissa ylipäänsä - nouse joku pelaaja aivan puhtaasti ajatuksen ja tahdon voimalla vailla ulkopuolisia tekijöitä ylittämään itsensä. Valmentaja, joukkuekaverit ja -kemia, oma pelihistoria, jne. ovat kaikki tekijöitä jotka vaikuttavat pelaajan sielunelämään ja motivaatioon. Jos yksinkertaistan: emme me ihmisinäkään ole (Uusista ja Jack Baueria lukuunottamatta) puhtaasti itsenäisiä selviytyjiä. Kun menee huonosti, saadaan kavereilta tukea ja noustaan hammasta purren takaisin pinnalle oman elämänsä sankariksi. Jollei ole kavereita, ei ehkä olisikaan noustu pinnalle. Ympäristön vaikutus on paljon suurempi kuin mitä uskoisikaan, vaikka urheilijoiden sankarisuoritusten romantisointi toisin antaisi ymmärtää.
Vaikka ymmärrän kyllä tismalleen mitä tällä "voittavan maalivahdin" käsitteellä halutaan tarkoittaa, en silti lähtisi mukaan näihin luokituksiin. Kun jossain play-off -sarjassa on maalivahti ylittänyt itsensä ja ollut tärkeä lenkki joukkueen menestyksessä, ei hän samoilla taidoilla ja henkisillä voimavaroilla välttämättä olisi sitä toisessa joukkueessa, tai ollut seuraavalla kaudella hänet riveihinsä hankkineessa toisessa mestaruudentavoittelijajoukkueessa. Harvassa kai on ne maalivahdit jotka ovat kiertäneet joukkueesta toiseen ylittämässä itseään ja voittamassa kannuja ja cuppeja vitriiniinsä. Sitävastoin maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä hyvistä maalivahdeista jotka ovat tiukassa paikassa venyneet ja olleet MVP -tasoa. Mutta vielä enemmän on varmaankin niitä veskareita jotka samassa joukkueessa ja samassa tilanteessa olisivat pystyneet samaan, tai enemmänkin, mutta pelasivat sillä kaudella väärässä joukkueessa eikä heistä tullutkaan sitten lehdistön silmissä ns. voittavia maalivahteja.
Mutta okei, ymmärrän kyllä mitä jotkin tarkoittavat sillä että katsotaan onko jannesta voittavaksi maalivahdiksi, vai ei. Mutta tuo termi on silti viihdearvoltaan suurempi kuin informaatio-arvoltaan. Toisaalta, tätä voittavan maalivahdin pyskologiaa Sheddenkin varmaan ajoi takaa kun hänen sanotaan usuttaneen joukkuetta Saipa-pleijareissa pelaamaan Jannelle. Mikä onkin exactly my point yllä - "voittavan maalivahdin" eli hyvän maalivahdin hyvä vire tärkeissä peleissä peilaa usein koko joukkueen henkistä tilaa ja jos joukkueessa on hyvä henki päällä, saa maalivahti siitä muiden muassa osansa. Ja play-off -peleissä, joissa maalivahdin rooli usein korostuu, on liekeissä oleva veskari kullan arvoinen resurssi.