Olkoon tämä Lundellin kausi

  • 35 936
  • 206

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Valitettavasti se ei sitä ollut. Play-off -peleissä länget löytyivät

Mutta mestaruuden meneminen sivu suun ratkesi jo kesällä, kun pakistoon ei hankittu kädellisiä puolustajia. Ulkomaalaisvahvistukset pettivät Robert Schnabelia ja Tom Askeytä lukuun ottamatta, mutta viimeksi mainittu piti jostain käsittämättömästä syystä kaupata suippoleuoille. Mikäli Askey olisi ollut vahvuudessa, IFK:n pelit jatkuisivat vielä lauantaista alkaen. "Länget" ei vaan riitä. M.O.T.
 
VMJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Real Madrid
Turha Lundellia on haukkua eilisestä tappiosta. Janne piti meitä pystyssä auden aikana monesti ja vielä pudotuspeleissä, vaikka välillä helppoja lipsahti. Eilenkin Janne pelasi loistavan pelin, mutta kun hyökkääjät eivät tee maaleja ei voi mitään. Toivottavasti Janne jatkaa meillä.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
VMJ: voi jatkaa kakkosveskarina, mutta Ykkösveskaria "huutaa"

Oudosti ne länget avautuvat aina ratkaisupaikoissa. Jos muistaisi edes pitää mailansa jäässä, voisi torjuminen olla helpompaa. Toistan väitteeni. Askey meillä huhtikuussa = finaalisarja. Jannen kanssa saavutettu maksimitulos. Siinä on voittajan ja voitetun ero. Jarmo Kekäläinen (+ parivaljakko Westerlund/Summanen) tajusi maalivahdín tärkeyden hankkiessaan kesken kauden 1997-98 TT:n epävarman kaksikon tilalle. Viime kädessä syy kuuluu urheilutoimenjohtaja/toimitusjohtajalle, joka huolehti hankinnoista ja myynneistä.
 
mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Nyt täytyy olla aivan eri mieltä. Mielestäni IFK ei hävinnyt Lundelliin vaan mies antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa, myöskin viimeisen pelin. Syytä maaliin voi myöskin hakea esimerkiksi kysymyksestä, että miksi tuli 2-1 hyökkäys. Tai miksi joukkue ei tee maaleja kahteen otteluun.

Voin rehellisesti myöntää, että olin väärässä, Lundellin pää kestää.

Enkä nyt menisi väittämään Askeyn olevan sen voittavampi tai täydellisempi maalivahti. Aika helposti upposi tavaraa sisään kauden ratkaisuvaiheissa, nimenomaan niissä peleissä missä ei saanut enää sellaista tapahtua. Lundell taas nosti tasoaan kauden tärkeimmässä pelissä.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
HYVÄ JANNE !

En ymmärrä, että niin monet vannovat nyt Askeyn nimeen. Kun äijä pullahti tänne valtameren takaa ja kävi näyttämässä imutaitojaan kaukalossa, jokseenkin kaikki fanit haukkuivat hänet lyttyyn. No, tietysti hän paransi tahtia, mutta ei ollut Jannen tasoa oikeastaan kuin parissa ottelussa. Epätasaisuus paistoi otteista. Jälkikäteen on tietysti helppo hurrata tai buuata. Tällaisia "jälkiviisaustieteen maistereita" istuu joka oksalla ; Matikaisen ja muiden seurapomojen kannattaisi suunnistaa matsien erätauolla jäähallin aulaan, sillä sieltä löytyy valtakunnan pätevimmät "valmentajat", jotka kykenevät (kuultujen juttujen perusteella) kääntämään huonosti sujuvan ottelun voitokkaaksi ihan tuosta vain ! Toinen vaihtoehto olisi perustaa kaikki valinnat Jatkoajan ja muiden palstojen kirjoittajien asiantuntemukseen luottaen.
"Jos Lundell/Karalahti/Salmelainen/tai kuka vaan, tekisi niin ja näin, niin ei hävittäis otteluita." Hölöhölö.

Parina viime vuonna tänne hankittiin "huippuveskat" ; ensin Lundell joutui korvaamaan Stathosin kun äijä imi kaiken irtaimen kentältä. Sama toistui viime vuonna, kun Vokoun leikki kaukalossa Hooveria. Nyt Janne sai - ansaitusti - olla ykkönen ja on mielestäni torjunut koko kauden ihan ok. Torjuntaprosenteissa Janne on keikkunut koko kauden ihan kärkipäässä ja oli isossa osassa siinä, että HIFK oli runkosarjan kakkonen. Playoffseissa on mennyt pari helppoa, mutta vastapainoksi hän on myös torjunut joukoittain pahoja vetoja ! Sitä paitsi tämä viimeisen ottelun "helppo" ei ratkaissut ottelua, sillä jos joukkue ei tee maaliakaan se ei voi voittaa !
Ymmärrettävästi pettymys on päällimmäinen tunne, kun joukkue putoaa finaaleista. On kuitenkin muistettava, että koko kausi on ylittänyt lähes kaikkien odotukset ! Joukkue - sen mukana Jan Lundell - ansaitsee kaudesta arvosanaksi "kiitettävä miinuksen".
KIITOS KOKO JOUKKUEELLE KAUDESTA 2005/2006 ! Treffataan taas syssymmällä.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
mtmela kirjoitti:

Lainaan tämän tekstin, mutta kommentoin samalla Hansonille. Itse olin hyvin skeptinen Askey'n myynnin jälkeen, sillä mielestäni mies oli nimenomaan parempi vaihtoehto tosipeleihin kuin Janne, jonka taso oli jo nähty aiempina vuosina.

Kuitenkin Janne kannatteli nytkin tärkeillä hetkillä joukkuetta, sitä en lähde tietenkään kieltämään. Eilen se ainoa lipsahti helpohkosti, ja tauolla pohdimme, että ilman sitä peli olisi ollut 0-0 kolmannessa erässä, eikä HPK:lla olisi ollut mahdollisuuksia kilpikonnapuolustukseen. Toisaalta voidaan teorisoida, että ilman huippupelastuksia numerot olisivat ehkä olleet rumemmatkin, joten eipä tappiosta Jannea voi syyttää.

Niin ja mielestäni Askeyn ja Jannen loppukausia on erittäin huono verrata. Janne pelasi kovakuntoisessa IFK:ssa ja Askey seulan lailla vuotavan jokeripuolustuksen takana. Minkälainen olisi ollut jälki IFK:ssa selkeänä ykkösmaalivahtina (vrt. Ässien Riksman)? Sitä emme koskaan saa tietää.

Loppukaneettina todettakoon, että ensi kaudella kaikesta huolimatta näkisin mieluusti Jannen kakkosmaalivahtina.
 
Joo, kyllä oli Jannen vika, että HIFK teki viimeisessä kahdessa pelissä huimat 0 maalia. Jannen vika, että eilen kaksi ensimmäistä erää hakattiin kiekkoa ränniin vastustajan alueella, eikä vedetty paikoista. Vai oliko Jannen vika, että torjui 52 laukausta ensimmäisessä Hämeenlinnan pelissä? Tasan viime kauden Thomas olisi voinut voittaa tämän sarjan HIFK:lle, mutta enpä usko, että kukaan tämän kauden liigavahdeista. Jos itse ollaan kaksi peliä tekemättä maalin maalia, on vaikea syyttää maalivahtia. Kyllä Janne mulle ykköseksi kelpaa ensi kaudella. Mielellään joku halpa kohtalainen liigamaalivahti rinnalle (tyyliä Matti Kaltiainen).
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Matti Höylä?

Yksi mielenkiintoinen nimi jota voisi kokeilla Jannen kakkosena ensi kaudella, jos ykköstä ei lähdetä metsästämään, niin mestiksestä Sportissa helvetin hyviä otteita esittänyt Matti Höylä. Jollei löydy jo sopparia. Muutenkin sieltä sarjasta voisi löytyä pari muutakin hyvää vaihtoehtoa ottaa kakkosen rooliin. Varmasti ei nousisi hintakaan ihan pilviin. Huonojakin esimerkkejä sarjasta löytyy eli Tinde Laaksoharju. Jollei tarkoitus ole sitten jatkaa samalla kaksikolla eli Lundell-Rämö
 
Idänihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi olkoon Jannelle hyvästä kaudesta. Oli ilo katsella Jannen peliä ja hän piti usein HIFK:ta pystyssä tiukoissa paikoissa..
Kuka olisi kauden alussa uskonut että Janne ja HIFK menisi näinkin pitkälle kevään kuluessa.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos Jan Lundell!!

Tässä on mies jota saamme kiittää paljosta! Janne piti meitä pystyssä vaikeina aikoina ja torjui meidät näinkin pitkälle. Lundell on vakiinnuttanut paikkansa HIFK:n ykkös maalivahtina ja toivon koko sydämestäni, että Janne jatkaa ykkösenä myös ensi kautena! Maalivahti ei voi sille mitään jos pelaajat ei tee maaleja! Kaiken kaikkiaan hyvä kausi, tottakai olisi pitänyt pelata finaaleissa, mutta aina ei voi voittaa!

VIELÄ KERRAN JANNELLE ISO KIITOS!! AINOA OIKEA MAALIVAHTI MEILLE!!! TODELLINEN HIFK-MIES, SUURELLA HIFK-SYDAMELLÄ!!
 
Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Kiitos Janne!!

Osoitit vihdoin, että pystyt pelaamaan ykkösmaalivahdille vaadittavalla tasolla.
Ensi kaudella nähdään, kiitos ja kumarrus.
 
Ja lisätään vielä sen verran, että jos on tuon puolustuksen takana liigan kolmanneksi paras torjuntaprosentti (yli 1/3 peleistä pelanneista), niin kyllä pitää hattua nostaa. HIFK:n puolustus ei ollut koko kauden aikana top 3 tasoa. Ehkäpä jopa liigan kolmen huonoimman puolustuksen joukossa, kun Jere ja Pasi olivat poissa. Hazardimiehet Hank Pikkarainen, Zion ja ajoittain avauksissaan haparoinut Schnabel takasivat sen, että one-timereita piti kauden aikana torjua. Kiitos Janne!
 
oikea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaihtelee
Hanson kirjoitti:
En ymmärrä, että niin monet vannovat nyt Askeyn nimeen. Kun äijä pullahti tänne valtameren takaa ja kävi näyttämässä imutaitojaan kaukalossa, jokseenkin kaikki fanit haukkuivat hänet lyttyyn. No, tietysti hän paransi tahtia, mutta ei ollut Jannen tasoa oikeastaan kuin parissa ottelussa. Epätasaisuus paistoi otteista. Jälkikäteen on tietysti helppo hurrata tai buuata. Tällaisia "jälkiviisaustieteen maistereita" istuu joka oksalla ; Matikaisen ja muiden seurapomojen kannattaisi suunnistaa matsien erätauolla jäähallin aulaan, sillä sieltä löytyy valtakunnan pätevimmät "valmentajat", jotka kykenevät (kuultujen juttujen perusteella) kääntämään huonosti sujuvan ottelun voitokkaaksi ihan tuosta vain ! Toinen vaihtoehto olisi perustaa kaikki valinnat Jatkoajan ja muiden palstojen kirjoittajien asiantuntemukseen luottaen.
"Jos Lundell/Karalahti/Salmelainen/tai kuka vaan, tekisi niin ja näin, niin ei hävittäis otteluita." Hölöhölö.

Parina viime vuonna tänne hankittiin "huippuveskat" ; ensin Lundell joutui korvaamaan Stathosin kun äijä imi kaiken irtaimen kentältä. Sama toistui viime vuonna, kun Vokoun leikki kaukalossa Hooveria. Nyt Janne sai - ansaitusti - olla ykkönen ja on mielestäni torjunut koko kauden ihan ok. Torjuntaprosenteissa Janne on keikkunut koko kauden ihan kärkipäässä ja oli isossa osassa siinä, että HIFK oli runkosarjan kakkonen. Playoffseissa on mennyt pari helppoa, mutta vastapainoksi hän on myös torjunut joukoittain pahoja vetoja ! Sitä paitsi tämä viimeisen ottelun "helppo" ei ratkaissut ottelua, sillä jos joukkue ei tee maaliakaan se ei voi voittaa !
Ymmärrettävästi pettymys on päällimmäinen tunne, kun joukkue putoaa finaaleista. On kuitenkin muistettava, että koko kausi on ylittänyt lähes kaikkien odotukset ! Joukkue - sen mukana Jan Lundell - ansaitsee kaudesta arvosanaksi "kiitettävä miinuksen".
KIITOS KOKO JOUKKUEELLE KAUDESTA 2005/2006 ! Treffataan taas syssymmällä.
JANNE, LIIGAN PARAS VESKARI
Olen Hansonin kanssa täysin samaa mieltä.
Jannella oli play-offeissa ylivoimaisesti eniten torjuntoja, 401. Tosin matsejakin, 11. Torjuntakeskiarvo ottelua kohden yli 36!
Kukaan muu,yli kolme ottelua pelannut ei päässyt lähellekään.
Toiseksi eniten matseja oli Riksmanilla 313, keskiarvolla 31.
Seuraavina; Brucler 289/32, Pietilä 190/25, Wiikman 161/23.
Mainittakoon kuitenkin, että Wallinheimolla oli kolme matsia, torjuntoja 119,
joka antaa keskiarvon yli 39.
Te Askeyn nimeen vannojat; ettekö todellakaan huomanneet runkosarjan
peluutusta. Lähes poikkeuksetta Lundell oli maalissa kärkipään jengejä vastaan, Askey häntäpään.
Siitä huolimatta torjuntaprosentit menivät koko ajan kirkaasti Jannen eduksi.
Toivon ja uskon, että HIFK:n päättäjät ovat havainneet kaiken tämän, ja
tietävät, että Janne todellakin on voittava ykkösveskari, olipa ensikauden
toinen byyrari kuka hyvänsä. Toivottavasti ei lähdetä taas arpomaan, josko
rapakon takaa löytyisi mies, joka ei ole muille kelvannut.
Onnea koko hyvin pelanneelle HIFK:lle, olette jo nyt ylittäneet kirkaasti viime
kauden NHL tähtisikermän.
OTETAAN ARVOKKAAT SM-MITALIT HIMAAN, (vaikka vähän himmeemmätkin)
 
botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Janneko paras.

Mielestäni Lundell ei voi olla paras sillä HIFK pelaa tällä kaudella pronssista. Paras maalivahti venyy niissä paikoissa kun joukkue sitä tarvitsee. Maalivahdin tulee olla parhaimmillaan kun joukkueella menee huonosti eikä toisinpäin. Älkää käsittäkö minua väärin, kyllä Janne on hyvä muttei todellakaan paras. Jos hän olisi paras mitä tästä takapajulamaasta löytyy olisi HIFK finaaleissa piste. No ehkäpä ensi vuonna sitten kun HIFK nöyryyttää narreja finaalessa. Toivotaan näin.
 
lihaani

Jäsen
botto kirjoitti:
Mielestäni Lundell ei voi olla paras sillä HIFK pelaa tällä kaudella pronssista. Paras maalivahti venyy niissä paikoissa kun joukkue sitä tarvitsee. Maalivahdin tulee olla parhaimmillaan kun joukkueella menee huonosti eikä toisinpäin.

Tämä Jannen dissaaminen menee näin lahtelaisnäkökulmastakin aivan älyttömyyksiin!

Muistellaanpa näitä kahta viimeistä peliä: HIFK teki päiväkerhon maaliin 0 (nolla) osumaa. Ainoa imaisu Jannelta oli Sprukstin veto, joka olisi pitänyt torjua. Muille maaleille (pomppu omasta äijästä ja takatolpalta tyhjiin) ei kukaan hasekki voisi mitään. Viimeinen maali oli HPK:lta ihan uskomaton pulla: Juuri siihen, missä veska on haavoittuvaisimmillaan. Eli siihen mailan taitteen ja patjan väliseen rakoon, jota on miltei mahdoton tilkitä niin, etteikö kova kuti uppoaisi. Paska maalivahti, kun ei käynyt tekemässä tarvittavia maaleja kun kenttäpelaajat eivät osaa!
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
ruoska kirjoitti:
Yksi mielenkiintoinen nimi jota voisi kokeilla Jannen kakkosena ensi kaudella, jos ykköstä ei lähdetä metsästämään, niin mestiksestä Sportissa helvetin hyviä otteita esittänyt Matti Höylä. Jollei löydy jo sopparia. Muutenkin sieltä sarjasta voisi löytyä pari muutakin hyvää vaihtoehtoa ottaa kakkosen rooliin. Varmasti ei nousisi hintakaan ihan pilviin. Huonojakin esimerkkejä sarjasta löytyy eli Tinde Laaksoharju. Jollei tarkoitus ole sitten jatkaa samalla kaksikolla eli Lundell-Rämö

Kyllä divaria kannattaisi syynätä, koska sieltä tuntuu joka vuosi nousevan liigatasoisia maalivahteja. Loistokauden pelanneen Lundellin aisapariksi katselisin mainitun Höylän vaihtoehtona mm. HIFK-taustaista Vehviläistä. Elokuun harkkapeleissä voisi myös Niemisen Jani olla mukana. Lundellia ei välttämättä kannata pyrkiä peluuttamaan "Bäckströminä", vaan annetaan peli- ja kasvuaikaa ensi kaudella uudelle kyvylle - kuka se sitten onkaan. Luoja varjelkoon meitä uusilta Laaksoharjuilta.
 
oikea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaihtelee
botto kirjoitti:
Mielestäni Lundell ei voi olla paras sillä HIFK pelaa tällä kaudella pronssista. Paras maalivahti venyy niissä paikoissa kun joukkue sitä tarvitsee. Maalivahdin tulee olla parhaimmillaan kun joukkueella menee huonosti eikä toisinpäin. Älkää käsittäkö minua väärin, kyllä Janne on hyvä muttei todellakaan paras. Jos hän olisi paras mitä tästä takapajulamaasta löytyy olisi HIFK finaaleissa piste. No ehkäpä ensi vuonna sitten kun HIFK nöyryyttää narreja finaalessa. Toivotaan näin.
Seuraa matseja, katso tilastoja. Luettele huviksesi kaikki paremmat.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Eikö tämä Höylä ole se kaveri, joka vielä tän kauden alussa pelaili jossain Seinäjoen Sisukiekossa kakkosdivaria ? Ei taida olla mikään parikymppinenkään ? Luulisi, että oma juniorimylly jauhaisi saman tasoisen kassarin muutaman vuoden välein ?

Lunkalle iso käsi loistavasta kaudesta, ei puhettakaan että IFK olisi Janneen tällä kaudella kaatunut, päinvastoin. Jatkosopimusta vaan ja miellään vaikka monivuotista.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Tilastoja ja tietoa

oikea kirjoitti:
Seuraa matseja, katso tilastoja. Luettele huviksesi kaikki paremmat.

Olisi pitänyt ottaa lainaus "Oikean" edellisestä kirjoituksesta, koska näyttää siltä, että kirjoituksen ohella on paneuduttu kunnolla myös tosiasioihin, niin numerollisiin tilastoihin kuin omin silmin nähtyihin peleihinkin. Omasta kirjoituksestani unohtui "Oikean" mainitsema seikka Askeyn ja Lundellin pelaamiin otteluihin ; myös minusta näytti tällä kaudella siltä, että Lundell pelasi niitä vastaan jotka olivat sarjataulukossa paremmin sijoittuneita ja Askey häntäpään joukkueita vastaan...ja silti Lundellilla oli parempi torjuntaprosentti. Kumotkoon joku tämän jos pystyy - minun tuntumani perustuu siihen, että olen nähnyt lähes kaikki HIFK:n koti-ja osan vieraspeleistäkin paikan päällä...siis "mutu"-tuntuma mutta itse nähtynä. Lundell oli kunkku veräjän suulla !
 
botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Katson pelejä en tilastoja.

Ihmettelen suuresti kuinka jotkut pystyvät päättämään tilastoja katsomalla kuka on paras maalivahti. Kyllähän Janne tilastoissa loistaa, mutta se ei kerro kaikkea. Vaikka Janne pelasi välieräsarjan hyvin pelaa HIFK silti pronssiottelussa. Jos Janne olisi ylivoimaisesti paras pelaisi HIFK finaaleissa. Olipa joukkueella kuinka suuri maalinteko-ongelma tahansa. Jannen olisi pitänyt venyä edes hieman jotta HIFK olisi päässyt finaaleihin. Tämä on joka puolella maailmaa tunnustettu fakta että maalivahdin ollakseen paras tulee venyä tärkeissä paikoissa. Janne ei sitä tehnyt ja tässä ollaan. Kaiken kaikkiiaan Janne on loistava veskari, mutta eipä ollut ainakaan vielä tällä kaudella paras.
 
Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Jannen saldo viimeisessä tärkeimmässä pelissä, yksi hörppy ja monta paraatia. Jos maalivahti päästää yhden maalin tärkeimmässä ottelussa niin minä ainakin sanon että maalivahti on pelannut hyvin. 4-0 pelissä Rinkelinmäessä Janne hörppäsi yhden ja se oli Spruktsin maali.

Minusta Janne pelasi todella hyvät pleijarit eikä häneen kaaduttu. Jos joukkue ei tee maalia 6 erässä niin se ei kertakaikkiaan "ansaitse" mennä finaaleihin, oli maalivahti kuinka hyvä tahansa.
 
aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Arttu#29 kirjoitti:
Jos maalivahti päästää yhden maalin tärkeimmässä ottelussa niin minä ainakin sanon että maalivahti on pelannut hyvin. ... Jos joukkue ei tee maalia 6 erässä niin se ei kertakaikkiaan "ansaitse" mennä finaaleihin, oli maalivahti kuinka hyvä tahansa.
Kolikon toinen puoli on se, että Kerhon molari ei päästänyt yhtään maalia kuudessa erässä. Oliskohan W-man kuitenkin ns. voittava maalivahti enemmän kuin Lundell?
 
Paukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin kauden jälkeen voi jo sanoa että KIITOS Janne! Pelasit loistavan kauden ja sinun ansiostasi päästiin näinkin pitkälle.

Ja kaikille niille ruikuttelijoille, jotka ovat sitä mieltä että Janne ei ole loistava vahti, voin vain sanoa että olette totaalisesti väärässä. Jos ei välieräpelissä, joka vielä pelataan kotona, ei saada maalia aikaan, ei tappio voi olla maalivahdin syy.

Lisäksi jos kuteja tulee 40-60 ja kaksi menee sisään niin menköön, vaikka helposti. Silloin on hyökkääjien/puolustajien vika jos ei voiteta.

Janneen ei missään nimessä kaaduttu tänä vuonna, päinvastoin. Toivottavasti jatkat Janne meillä ensi kaudella. Ja kiistattomana ykkösvahtina tietysti!
 
tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
aika epeli kirjoitti:
Kolikon toinen puoli on se, että Kerhon molari ei päästänyt yhtään maalia kuudessa erässä. Oliskohan W-man kuitenkin ns. voittava maalivahti enemmän kuin Lundell?

Kerhon Miika poika kun pelasi tuon sen takia, että Kerho puolusti hyvin. Mutta HIFK:n puolustus rakoili ja pahasti välillä ja tuli paljon yv-hyökäyksiä Kerholla HPK sarjassa. Ja Janne torjui kuitenkin eniten kassareista koko pleijareissa ja vieläpä ylivoimaisesti. Ja tietysti se, että HIFK hyökääjät eivät saaneet tyhjistä maaleista sisään vielä.....

Eli ei voi minusta verrata kahta kassaria, jos puolustus on ihan eri luokkaa torjuntaympäristössä....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös