Olkoon tämä Lundellin kausi

  • 35 930
  • 206

tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
mtmela kirjoitti:
edit: Ja vastaus kysymykseesi, kun voittaa pytyn, silloin on voittava vahti, siihen asti voi olla loistava maalivahti, mutta ilman voittoa, olet ikuinen luuseri. Näin siis omasta mielestäni. Mutta monella miehellä on potentiaalia mestariksi tällä kaudella, myös Lundellilla.

edit: Menipä aivan kapulakieleksi, mutta kai saat pointin esille.

Eli siis esimerkiksi Sinuhe Wallinheimo ja muut pikkuseurojen veskat, jotka illasta toiseen pelaavat hyvin, mutta eivät voita urallaan mestaruutta koskaan eivät ole ns.voittavia maalivahteja? Kun mestaruusjengien veränvahtien paikkoja on kuitenkin suhteessa markkinoilla ja ylipäätänsä ylimmällä sarjatasolla moninkertasesti vähemmän. Tällähetkelläkin 14 juokkueesta jos 1 kassari voi olla ns.voittava vahti ja loput 13 ovat niitä "luusereita", niin eikö tässä ole jokin ristiriita?
 
Player#69

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kaikki marisiat suut supulle. Janne pelasi hyvän SaiPa-sarjan, vaikka parannettavaa jäikin. Ei kukaan maalivahti voi olla täydellinen, lipsahduksia sattuu ja niistä otetaan opikseen, nyt vaan kaikki tsempit Jannelle!!

Ja mitä tuohon 6. ottelun 2-2 tasoitukseen tulee, niin Jannehan oli sivuttaisliikkeessä toiselle tolpalle, jonne veto lähti, kunnes kiekko muutti suuntaa ja pomppasi vastakkaiseen suuntaan. Aikamoinen taikuri saa olla, jos saa muutettua torjunta-asentoa (tässä tapauksessa liukua) sekunnin murto-osassa.
 
Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En näe tässä vaiheessa Lundellia minkäänlaisena riskinä, vaikka ottelusarjassa SaiPaa vastaan muutama helppo (tai ainakin helpolta näyttävä) menikin. Monet voittavat huippuveskarit päästävät helppojakin maaleja ajoittain, mutta torjuvat silti voiton joukkueelle tai ainakin pitävät joukkueen voiton syrjässä kiinni. Mm. eräälle maailman parhaista, Patrick Roylle, meni melko useinkin helpon oloisia maaleja, mutta mies oli mestari kokoamaan itsensä: pelasi sitten mainiosti ja torjui kuin muuri.

Puolivälieräsarjassa SaiPa teki ainoastaan kolme tasoitusmaalia (ja niistäkin kaksi viimeisessä ottelussa), eikä kertaakaan tullut HIFK:n johtaessa tasoihin ja ohi. Tämä kertoo myös siitä, että kaikesta parjauksesta huolimatta meillä oli - ja on edelleen - voittava maalivahti. Toki varaa on vielä parantaa, mutta eivät asiat niin huonosti ole, kuin on monesta suunnasta annettu ymmärtää. Itselläni on täysi luotto Janneen, hän on mestariainesta.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Player#69 kirjoitti:
Nyt kaikki marisiat suut supulle.

Mistä näitä marisikoja voi ostaa ja sopiiko sen kanssa punaviinikastike?

Janne on itselleni epävarma kortti ainakin siihen saakka, kun mies sen mestaruuden kotiin tuo. Mahdollisesti ikuisesti.

Toistaiseksi ei olla matseja suoranaisesti Jannen vuoksi hävitty, mutta jos helppojen imuroiminen jatkuu ja vastus kovenee, nousee tämänkin todennäköisyys. Toki niiden helppojen lisäksi on torjunut avoin vakuuttavastikin, sitä ei ole vaikea myöntää.

Itse olen kuitenkin epäileväinen, mutta toivotaan Jannen näyttävän pitkää nenää meille epäuskovaisille. Toki katsomossa hurraan ja kannustan Jannea hyvistä suorituksista, kuten aina.
 
#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pärde kirjoitti:
Janne on itselleni epävarma kortti ainakin siihen saakka, kun mies sen mestaruuden kotiin tuo.

Aika kovat vaatimukset, eikö? Tässä paikallisessakin liigassa on aika monta hyvää veskaria jotka eivät tuohon pääse.

Minusta Janne on näyttänyt pitkää nenää näille mtmeloille jo useamman vuoden. Jotkut niistä ovat vaan kovin hitaita tajuamaan. Taisi olla ihan oikein että Kärppien nousu liigaan siirtyi tuonnemmaksi, kun kannattajatkin ovat tuollaisia. Kosmista oikeutta, hurraa!

Muutenkin vain HIFK-fanit voivat vaatia pelaajiltaan, tai tässä tapauksessa maalivahdiltaan enemmän kuin top3-ranking (koko kausi), playoff jatkoaikavoittoprosentti 100%, puolivälieräsarjan ratkaisuottelussa 59 torjuntaa jne. En nyt kohdista tätä Pärde sinuun mitenkään, mutta olisi hauska kuulla, miten Janne pystyisi voittamaan ottelut "oikein"?
 
mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
tohtori4 kirjoitti:
Eli siis esimerkiksi Sinuhe Wallinheimo ja muut pikkuseurojen veskat, jotka illasta toiseen pelaavat hyvin, mutta eivät voita urallaan mestaruutta koskaan eivät ole ns.voittavia maalivahteja? Kun mestaruusjengien veränvahtien paikkoja on kuitenkin suhteessa markkinoilla ja ylipäätänsä ylimmällä sarjatasolla moninkertasesti vähemmän. Tällähetkelläkin 14 juokkueesta jos 1 kassari voi olla ns.voittava vahti ja loput 13 ovat niitä "luusereita", niin eikö tässä ole jokin ristiriita?

Johannes ja Isaksson, hyviä mielipiteitä kaikki tyyni. Lisää sitä hyvää keskustelua mitä kaipasin. Mutta sitten ystäväni kimppuun :) Aloitan oletuksella, että Wallinheimo tai Riksman olisivat esimerkiksi Kärppien maalivahteja, siis mestarisuosikin. He pelaisivat todella hyvän runkosarjan, ehkä puolivälierät, tai jopa semifinaalit, mutta 5. finaalin viimeisen erän viimeisellä minuutilla, olisi kiekko menossa ohi, ja maalivahti tekisi ratkaisun jonka ansiosta kiekko siirtyisi maaliin maalivahdin virheen ansiosta. Tai puolivälierien tai semifinaaleiden, saati karsintojen ratkaisevilla hetkillä. Minusta sellainen maalivahti ei ole voittava maalivahti. Olemmeko samaa mieltä? Huolimatta loistavasta runkosarjasta.
 
mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
#12 kirjoitti:
Minusta Janne on näyttänyt pitkää nenää näille mtmeloille jo useamman vuoden. Jotkut niistä ovat vaan kovin hitaita tajuamaan. Taisi olla ihan oikein että Kärppien nousu liigaan siirtyi tuonnemmaksi, kun kannattajatkin ovat tuollaisia. Kosmista oikeutta, hurraa!

Jossain mielessä olet oikeassa, lukuunottamatta sitä, ettei Janne ole voittanut mitään uransa aikana. Kärppien nousu ei ole tässä se pääasia, vaan Jannen ura. Kaikki ne 13 vuotta. Ne jos kykenet osoittamaan sen aikaisten suoritusten osoittamat tulkintani vääräksi, tai kun Janne tekee sen itse, myönnän mielelläni olleeni väärässä. Ja sen jälkeen IFK on ansainnut mestaruuden.
 
#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Logiikkasi on merkillistä. Ei maalivahti voi voittaa otteluja joukkueelleen, vaan korkeintaan tekemään sen mahdolliseksi. Ja sen Janne on tehnyt illasta toiseen jo useamman vuoden ajan, vaikka osa jääkiekkoa seuraavista ei tätä halua jostain syystä nähdä. Hauskin (?) esimerkki oli viime vuodelta, jossa Jannea dissattiin pelistä jossa HIFK teki nolla maalia (ja hävisi yhdellä). Hänen olisi ilmeisesti pitänyt tehdä ne tarvittavat maalitkin?

Mitäs jos muuten aina yhtä maaginen Nikke B olisi pelannut vaikka jossain hoopeekoossa samoilla statseilla omalla tasollaan (eikä siis voittanut ensimmäistäkään mestaruutta) kuin nyt Kärpissä? Hän olisi Prahan kokemusten valossa melkoinen romahtaja tärkeissä peleissä ja ikuinen luuseri vaikka näytöt olisivat ihan samat?
 
Tottakai maalivahti voittaa yksittäisiä pelejä joukkueelleen runkosarjassa tai myöskin playoff-sarjassa. Janne on tänä vuonna voittanut pelejä ehkä jopa enemmän joukkuelleen kuin aiempina uransa vuosina. Sitä en kiellä. Sopiiko?

Hauskin esimerkki lie tarkoittaa viimeistä puolivälieräsarjan matsia Lukkoa (Raumalla) vastaan jossa peli oli 0-0, kunnes Lundell viimeisen erän kahdella käsittämättömällä ratkaisullaan hävisi ottelun IFK:lle.

Kuten olen jo aiemmin todennut Nikke B ei ole loukkaantumisensa jälkeen pelannut voittavalla tasolla, vaan sen on tehnyt Mika Pietilä. Mielestäni Nikkeä ei voi verrata pelaajaan joka on koko uransa epäonnistunut, vaan ennemminkin johonkin pelaajaan joka on kääntänyt epäonnistumisensa mestaruuksiksi? Vai ovatko he sinusta edelleen samalla tasolla?
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
mtmela kirjoitti:
Tottakai maalivahti voittaa yksittäisiä pelejä joukkueelleen runkosarjassa tai myöskin playoff-sarjassa. Janne on tänä vuonna voittanut pelejä ehkä jopa enemmän joukkuelleen kuin aiempina uransa vuosina. Sitä en kiellä. Sopiiko?

Hauskin esimerkki lie tarkoittaa viimeistä puolivälieräsarjan matsia Lukkoa (Raumalla) vastaan jossa peli oli 0-0, kunnes Lundell viimeisen erän kahdella käsittämättömällä ratkaisullaan hävisi ottelun IFK:lle.

Tämä on aivan totta, on se käsittämätöntä, ettei osan HIFK:n kannattajista kanssa voi keskustella asiallisesti. Eikö ketään HIFK:n pelaajaa voi koskaan kritisoida? Ei ainakaan jonkun muun joukkueen kannattaja vai mitä?

Janne pelasi hienon kauden, mutta on urallaan tähän asti toistuvasti pettänyt siinä tiukimmassa paikassa, myös HIFK:ssa. Myöskään Saipaa vastaan ei ollut parhaimmillaan, toivottavasti jatkossa on ja ratkaisee seuraavat sarjat ja nostaa itsensä ns. voittavien maalivahtien joukkoon.

Keskustelupalstat olisivat aidosti mielenkiintoisia, jos unohdettaisiin edes hetkeksi puusilmäisyys ja värilasit himaan.
 
IFK_Helsinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, SaPKo ja Raine Hartus
En näe tässä vaiheessa Lundellia minkäänlaisena riskinä, vaikka ottelusarjassa SaiPaa vastaan muutama helppo (tai ainakin helpolta näyttävä) menikin. Monet voittavat huippuveskarit päästävät helppojakin maaleja ajoittain, mutta torjuvat silti voiton joukkueelle tai ainakin pitävät joukkueen voiton syrjässä kiinni. Mm. eräälle maailman parhaista, Patrick Roylle, meni melko useinkin helpon oloisia maaleja, mutta mies oli mestari kokoamaan itsensä: pelasi sitten mainiosti ja torjui kuin muuri.

Kyllä. Lundell on mielestäni ollut ihan täysin kelpo veskari ja en näe mitään syytä miksei Janne voisi tuoda mestaruutta meille. Nyt Janne lähti oikeastaan ekaa kertaa uransa aikana pleijareihin joukkueensa ykkösveskarina....itse olen aina kuulunut Lundelin vankumattomiin kannattajiin ja antanut hänelle tukea....toivon todella että Janne dissaajat saavat niellä sanansa...
 
Mies-Olavi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ultrar kirjoitti:
Janne pelasi hienon kauden, mutta on urallaan tähän asti toistuvasti pettänyt siinä tiukimmassa paikassa, myös HIFK:ssa.

On myös urallaan loistanut siinä tiukimmassa paikassa niin kuin monta kertaa aikaisemmin on todettu.

Janne on pelannut loistavan kauden, virheitä tottakai on sattunut ja tulee sattumaan vielä tällä kaudella, Jannehan on vain ihminen. Niin tulee virheitä sattumaan muidenkin joukkoeiden maalivahdeille.

Sitäpaitsi maalivahti on juuri niin hyvä kuin viimeinen ottelunsa - tai korkeintaan viimeinen kausi joten toisaltaan on ihan turhaa spekuloida ja vääntää siitä mitä Janne on tehnyt vuosia sitten. Ihmiset kehittyy ja / tai muuttuvat.

Minä luotan Janneen täydellisesti.
 
Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Se on tietenkin hyvä jos HIFK-faneilla on noin kova luotto Janneen. Täytyy vain toivoa, että pelaajilla on myös. Ilman värilaseja täytyy varmaan jokaisen myöntää, että Saipa pelien pari imurointia oli todella sieltä pahimmasta päästä. En muista Littlenkään noin komiasti imuroineen. Finaaleissa tuommoiset imuroinnit ratkaisevat pelin.

Ja edelleen siihen että 0-1 tappiosta ei voi syyttää maalivahtia. Ei periaatteessa voi, mutta mitä se tekee joukkueen selkärangalle, jos esim. ensimmäinen finaali, joukkue hallinnut peliä ja kolmannen erän lopussa veskari tekee tommisalot ja joukkue häviää?

Itselläni ei ole mitään Lundelia vastaan, mutta tuollaisia imurointeja ei saa tulla playoffeissa. Kaikki tekevät virheitä kyllä, mutta maalivahti ei saa tuollaisia tehdä tärkeissä paikoissa.
 
valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, IFK:ssa on pitkään ollut vallalla maalivahtikulttuuri, jossa luottoa ei ole annettu omille miehille, vaan "voittavat" maalivahdit on aina raahattu jostain muualta floppaamaan. Tällä hetkellä maalille haikaillaan Nikkeä ja Riksmania, molemmat maalivahteja, joille ei fanien puolesta annettu koskaan minkäänlaista luottoa IFK:ssa. Miehet lähtivät muualle ja nyt muut liigaseurat keräävät heistä voitot.

Nyt Lundell on monena keväänä noussut joukkueen ykkösmaalivahdiksi kun muut ovat flopanneet. Joukkueet maalivahdin edessä ovat olleet joko surkeita tai loistojoukkeen esitykset ovat olleet surkeita. Fanien mielestä silti surkein suorittaja on ollut Lundell.

Matikainen ja Lindfors ovat näkemykseni mukaan muuttaneet tietoisesti tätä kuviota. Nyt annetaan Lundellille vastuuta ja rauhoitetaan maalivahtitilanne. Yksi mies ei sotaa voita, vaan kyllä joka osa-alueen pitää toimia. Ennen kaikkea puolustuksen. Miten on pelannut joukkue, joka antaa runkosarjan keskikastin joukkueen laukoa yhden ottelun aikana melkein 60 kertaa!? Jos 60 laukauksesta ei kaksi uppoa sisään, oli ne minkälaisia vetoja tahansa, niin onhan se jo ihme!

Ei ihme että IFK:n maalivahdit nousevat loistoonsa muualla, kun sen sijaan että saisi faneilta tunnustusta ja kannustusta, heidän pitää joka ilta ansaita uudelleen fanien kunnioitus. Ja senkin jälkeen löytyy marisijoita jotka kaivavat uudet puukot esiin. Minä ainakin lähtisin välittömästi sellaisesta työpaikasta, jossa jokaisen hyvin tehdyn työn jälkeen palaute olisi, että "meidän silmissämme olet pelkkä lahjaton häviäjä, kunnes tuplaat yksin koko firman liikevaihdon." En enää edes yrittäisi.

Nyt mennään näillä ja yhdessä voitetaan tai kaadutaan. Jos maalivahti ei saa tarpeeksi tukea muulta joukkueelta, peli on jo valmiiksi hävitty. Puolustus kuntoon ja hyökkäyksen pitää saada aikaan maaleja - Lundell on hoitanut oman tonttinsa tähän asti.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Bäckström epäonnistui aikanaan HIFK:ssa täysin kaudella 98-99, tilalle hankittiin Tim Thomas, kun ainoa tavoite oli silloin mestaruus. Riksman olisi saanut jäädä HIFK:hon, mutta lähti itse, kun toiseksi maalivahdiksi hankittiin Tom Draper. Ei HIFK savustanut Riksmania pois meiltä. Kumpikin mv, Bäckström ja Riksman ovat nousseet huipulle vasta selkeästi HIFK-ajan jälkeen, varsinkin Riksman. Ei HIFK mitenkään ole jahdannut omia poikia pois maalin suulta, joskus muutto muualle voi olla kaikille osapuolille hyvä juttu.

Lundell on nyt kypsynyt ykkösmaalivahdiksi, mutta nyt playoffeissa Lundell on ollut hyvä, ei loistava, kuten välillä runkosarjassa. Ei meidän niin puusilmäisesti tarvitse olla omiemme takana, ettemmekö voisi myöntää parin turhan helpon maalinkin menneen hieman yllättäen Lundellin taakse SaiPa-sarjassa. Luotan Lundelliin, mutta toivon häneltä hieman parempia pelejä kuin nyt nähtiin SaiPaa vastaan, enkä unohda sitä, että Lundell oli maalissa, kun HIFK voitti 2 peliä jatkoajalla. Se on saavutus, jota ei voi väheksyä.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
#12 kirjoitti:
Aika kovat vaatimukset, eikö?

Voipi olla, mutta näin se vain omalla kohdallani on. Jannella on liikaa epäonnistumisia ja liikaa haparointia takanaan, jotta pystyisin häneen helposti luottamaan. Aikaisempina vuosina olen, ja sen jälkeen pettynyt. Nyt se vain on näin. Toivon Jannen vesittävän epäilyni, mutta itse en häneen täysin pysty luottamaan.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Niin kukaanhan ei ole Jania huonoksi väittänytkään, mutta jos nakkikattilasta meinataan taistella niin tarvitaan se jätkä joka otttaa kiinni 60vetoa, eikä päästä "helppoja", eli ala Nikke tai Thomas. Isolla koollaan ja rauhallisuudellaan torjuu hyvin, mutta kun niitä pomppuja ei menisi.

Isakssonin logiikan mukaan siis Jypin, Lukon ja Kalpan kaltaisten joukkueiden maalivahti ei voisi olla taidoiltaan voittava. Roloson oli toissa kaudella NHL:n paras maalivahti, mutta kun mestaruutta ei viime kaudella Lukossa tullut niin eikö Rollie olekaan voittava?

Lundell on hyvä maalivahti, mutta ei mikään mestaruuksia torjuva maalivahti. Ratkaisupeleissä tila ja aika on vähissä ja vedot tulee kaukaa, jotka Lundell kyllä koppaa, mutta niitä hasardeja ei saa tulla, muuten tulee turpaan Kärppäjengiä vastaan.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Snaipperi #16 kirjoitti:
Niin kukaanhan ei ole Jania huonoksi väittänytkään, mutta jos nakkikattilasta meinataan taistella niin tarvitaan se jätkä joka otttaa kiinni 60vetoa, eikä päästä "helppoja", eli ala Nikke tai Thomas.

Sori nyt, mutta ketä tämä palvelee edes keskustella tällaisesta nyt? Siellä ei ole Nikke, siellä ei ole Thomas - siellä on Lundell. Live with it!
 
tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
mtmela kirjoitti:
Johannes ja Isaksson, hyviä mielipiteitä kaikki tyyni. Lisää sitä hyvää keskustelua mitä kaipasin. Mutta sitten ystäväni kimppuun :) Aloitan oletuksella, että Wallinheimo tai Riksman olisivat esimerkiksi Kärppien maalivahteja, siis mestarisuosikin. He pelaisivat todella hyvän runkosarjan, ehkä puolivälierät, tai jopa semifinaalit, mutta 5. finaalin viimeisen erän viimeisellä minuutilla, olisi kiekko menossa ohi, ja maalivahti tekisi ratkaisun jonka ansiosta kiekko siirtyisi maaliin maalivahdin virheen ansiosta. Tai puolivälierien tai semifinaaleiden, saati karsintojen ratkaisevilla hetkillä. Minusta sellainen maalivahti ei ole voittava maalivahti. Olemmeko samaa mieltä? Huolimatta loistavasta runkosarjasta.

Kiitos vain ;) .

Ja sitten takaisin itse aiheeseen, kuten varmaan osaatkin arvata, olen täysin päinvastasta mieltä mitä sinä. Mikäli veska pelaa muuten hyvin, mutta mokaa ratkaisevassa pelissä ja päästää vastustajan tasoituksen/voittomaalin, niin se on silloin myös kenttäpelaajien vika. Eivät tehneet sitä yhtä enempää, joten turhaan omaa kassariaan siittä syyttävät, kuin on aikaisemmin torjunut runkosarjassa joukkueelle voiton ja pitänyt jengiä pystyssä monesti.

Veskapeli on vain yksi osa jengiä ja vaikka onkin tärkein osa, niin kyllä maalivahdit saavat silti joskus kämmätä myös. Sitten muun jengin on pelatava voitto veskalle, mikäli veska sitä ei tuossa finaalipelissä pysty yksin voittamaan, kenttäpelaajat ovat sen velkaa hänelle!

Eli tässätapauksessa, jos Janne imaisee kiekon ratkaisuhetkellä 5 finaalissa, niin Tonyn tai jonkun muun on se maali väsätävä väkisin vaikka, sillä ovat todellakin sen velkaa Jannelle, joka on rukarissa Hifkiä pystyssä pitänyt...
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Johannes kirjoitti:
Bäckström epäonnistui aikanaan HIFK:ssa täysin kaudella 98-99, tilalle hankittiin Tim Thomas, kun ainoa tavoite oli silloin mestaruus. Riksman olisi saanut jäädä HIFK:hon, mutta lähti itse, kun toiseksi maalivahdiksi hankittiin Tom Draper. Ei HIFK savustanut Riksmania pois meiltä. Kumpikin mv, Bäckström ja Riksman ovat nousseet huipulle vasta selkeästi HIFK-ajan jälkeen, varsinkin Riksman. Ei HIFK mitenkään ole jahdannut omia poikia pois maalin suulta, joskus muutto muualle voi olla kaikille osapuolille hyvä juttu.
Pieni, mutta sitäkin jännempi virhe tuli tähän kappaleeseen Johanneksella. Kaudella -99 kauden aloittaneesta mv-kaksikostammehan nimittäin juuri Bäckström onnistui ja Lundell epäonnistui, minkä seurauksena Janne lähetettiin Ouluun ja Thomas tuli takaisin HIFK:hon pelaamaan mestaruudesta. Niken floppausvuoro oli vasta sitten seuraavalla kaudella -00, jolloin 18-vuotias Ari Ahonen ensin syrjäytti Niken ykkösveskan paikalta ja loppujen lopuksi Nikke pistettiin pois ja Niken tilalle tuli Parris Duffus helpottamaan nuoren Ahosen urakkaa. Molemmat ratkaisut kyllä aikanaan tuntuivat melko järkeviltä (paitsi ehkä juuri edellisellä kaudella narreissa flopanneen Duffusin hankinta).

Miten tämä liittyy tähän kauteen? Eipä juuri mitenkään. Olkoon tämä Lundellin kausi. Ja onhan tämä. Meni miten meni, niin Jannen kanssa mennään nyt loppuun asti.
 
Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tohtori4 kirjoitti:
Eli tässätapauksessa, jos Janne imaisee kiekon ratkaisuhetkellä 5 finaalissa, niin Tonyn tai jonkun muun on se maali väsätävä väkisin vaikka, sillä ovat todellakin sen velkaa Jannelle, joka on rukarissa Hifkiä pystyssä pitänyt...
Paitsi jos kyseessä on jatkoaika, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä.

On totta, että Lundellille on mennyt helppojakin, mutta fakta vain on, että monille hyvillekin maalivahdeille menee yllättävänkin paljon helppoja vetoja. Voisi jopa sanoa, että se on voittavan maalivahdin merkki, että helppoja uppoaa. :) Joku tietysti voisi väittää, että yksikin helppo on liikaa, mutta itse en niin sano. Jos Janne torjuisi kaikki helpot vedot ja päästäisi ainoastaan pahat, silloin kukaan ei valittaisi. Nyt jos Janne torjuu pahat vedot ja päästää muutaman helpon, niin johan on marina valmis. Vaikka jälkimmäisessä tapauksessa torjuntaprosenttikin on todennäköisesti parempi.

Jos kysytään, että korvaako monta gamesaver-huipputorjuntaa yhden helpon, niin itse vastaan epäröimättä kyllä. Ainoastaan se, että välillä menee helppoja, ei ole huonon tai ei-voittavan maalivahdin merkki. Mutta toki jos niitä menee liikaa, niin sitten se on. Mutta mikä sitten on liikaa? Jaa-a - sen määritelköön jokainen itse.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Lawless kirjoitti:
Paitsi jos kyseessä on jatkoaika, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä.

Paitsi jos kyseessä on 5. finaalin jatkoaika, voi Janne vaikka panna pasianssia maalinsa katolla, sillä tuolla jatkoajalla ei kiekkoa käsittele enää kukaan muu kuin kaikkien aikojen roolitetuin roolipelaaja Peter White, joka laittaa laatan Kärppien/Ässien reppuun ja johdattaa HIFK:n mestaruuteen.

Muuten kirjoitit paljon asiaa, vaikka tämän tärkeän faktan unohditkin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos tänne saa vieraista pöydistä huudella niin todettakoon Lundellin kääntäneen ainakin meikäläisen pään tämän kauden esityksillä. Syksyllä olin ns. satavarma, että vanha Janne nostaa jossain vaiheessa päätään ja loistava tekniikka peittyy jälleen heikon paineensietokyvyn alle. Toisin kuitenkin on käynyt ja oli todella hienoa nähdä, että Lundell pystyi VOITTAMAAN joukkueelleen pudotuspelisarjan, jossa vastustaja hallitsi kenttätapahtumia valtaosassa otteluita.

Tämä teidän puolen ääri-negatiivisuus on kyllä jotain käsittämätöntä. Toki se tuo kivaa vastapainoa joidenkin muiden osioiden jokakesäiseen mestaruusjuhlintaan, mutta silti... Äijät hei, teidän jengi on pelannut loistavan kauden, teidän ex-junnunne ovat vihdoin menneet eteenpäin kuten pitkään on jo odotettu, teillä on maalissa hyvä maalivahti ja aloitatte juuri välieräsarjaa. Vähän nyt positiivisuutta kehiin!
 
Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
voittava maalivahti

mtmela kirjoitti:
Jossain mielessä olet oikeassa, lukuunottamatta sitä, ettei Janne ole voittanut mitään uransa aikana. Kärppien nousu ei ole tässä se pääasia, vaan Jannen ura. Kaikki ne 13 vuotta. Ne jos kykenet osoittamaan sen aikaisten suoritusten osoittamat tulkintani vääräksi, tai kun Janne tekee sen itse, myönnän mielelläni olleeni väärässä. Ja sen jälkeen IFK on ansainnut mestaruuden.

Käsitteenähän "voittava maalivahti" kuuluu pohjois-amerikkalaiseen retoriikkaan ja diskurssiin. Pohjois-amerikka on ranking-listojen, top3- listojen, paras-tulokkaiden-leftin-puolen-hyökkäävä-puolustaja -palkintojen jne. luvattu maa. "Voittava maalivahti", kun se kärjistäen ahtaasti tulkitaan vain hyväksi maalivahdiksi jonka joukkue on voittanut jonkin mestaruuden, diskriminoi mahdollisesti muut veskarit - ja paremmat sellaiset. Amerikkalaistyyppiseen hypetykseen ja markkinointiin kuuluu sankarihahmojen rakentelu, ja sankareille sitten annetaan julkisia arvonimiä tyyliin "voittava maalivahti", ja toisaalta aiheetta dissataan muita tyyliin "ei ole ikinä voittanut mitään". Tämä on, kuten sanottu, amerikkalaista tuontitavararetoriikkaa jonka substanssiarvo on aika alhainen. Viimeksi olympialaisissa nähtiin mikä arvo sillä on ettei ole voittanut mitään: helvetin kovan voittamisen nälkä sekä ruotsilla että suomella. Eipä ole Temekään sitten voittava hyökkääjä kun ei ole voittanut mitään muuta kuin narreissa Suomen mestaruuden. Silti Selänne jos kuka on voittajatyyppiä, jos kuka.

Toki ymmärrän että "voittavalla maalivahdilla" tarkoitetaan maalivahteja joiden henk.koht panos otteluissa, ottelusarjoissa tai kokonaisissa sarjoissa voi olla suurimpia yksittäisiä tekijöitä koko joukkueen menestymiseen. Silti kutsuisin mieluummin hyviä maalivahteja hyviksi ja huonoja huonoiksi eikä kukaan ole "ei-voittava-maalivahti" vain siksi ettei edustamansa joukkue ole hänen henk.koht. urotöidensä takia voittanut mestaruutta.

En ole koskaan pitänyt esim. Ari Sulanderia kovinkaan suuressa arvossa, sillä aikakautena jolloin hän kohosi "voittavaksi maalivahdiksi" hänen edessään seisoi Euroopan senaikainen paras puolustus. En nähnyt Sulon päästävän montaa helppoa sisään muttei hän myöskään ollut mitenkään sellainen tretjak joka kovan puolustuksen pohjimmaisen lukkona torjuu vuorenvarmasti ne kiekot mitä joku maalia päin pääsee lähettämään. Naganon kisoissa Sulo kyllä torjui hyvin pronssipelissä (muistanko nyt kisat oikein), eli sillä kertaa hermo piti ja taso pysyi kovassakin paikassa. Mutta kuka tahansa nyky-sm-liigan veskareista olisi päässyt voittavaksi maalivahdiksi 90-luvun narreissa.

Janneen HIFK ei tule hpk-sarjassa kaatumaan, vaikka joutuukin paljon kovemmille kuin Saipaa vastaan. Toisaalta, Janne ei tule myöskään viemään HIFKiä jatkoon mikäli muun jengin peli yskähtelee.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Juhaht kirjoitti:
Jos tänne saa vieraista pöydistä huudella ..
- - -
Vähän nyt positiivisuutta kehiin!

Ei saa! Junalauta, tarvii tulla tänne huuteleen miten me kannatetaan meiän jengii ja veskaa!

Eikun ihan oikeasti, Jannehan on pelannut kiistatta parhaan kautensa. Muutamat lipsaukset eivät saa sitä muuttumaan miksikään. Monet pitävät Tretjakia aikanaan maailman parhaana maalivahtina (minä en), mutta kyllähän sinnekin välillä helppoja upposi. Ja Tommy Salolle. Ja Myllykselle. Ja Sakelle. Ja... name it.

Jos aiemmasta paskan jauhannasta yrittää positiivisia jyväsiä etsiä, ne liittyvät Jannen kohdalla siihen, että heikon rohmaisun jälkeen Janne on kasannut itsensä loistavasti. Samaa ei voi sanoa kaikista veskareista.

Tässä kohdassa on IFKoolla ase Kerhoa vastaan. Nuoret veskarit usein hukkaavat koko pelin jos taakse lurahtaa yksi helppo, Janne kasaa itsensä. Go Janne Go!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös