Mainos

Zach Hamill Kerhoon

  • 56 872
  • 189

Ralph

Jäsen
Kolme peliä, 3+0=3.

3+1, Zach Hamillille kaivettiin jostain syöttöpiste Pelicans-pelin avausmaaliin Juhani Jasun tilalle. Aika jännä, että perjantaina tapahtunut tilanne muutetaan vielä nyt tiistaina.

Tosin vaihtoivat JYP-Sport-pelissä maalintekijääkin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
3+1, Zach Hamillille kaivettiin jostain syöttöpiste Pelicans-pelin avausmaaliin Juhani Jasun tilalle. Aika jännä, että perjantaina tapahtunut tilanne muutetaan vielä nyt tiistaina.

Tosin vaihtoivat JYP-Sport-pelissä maalintekijääkin.

Täällä puhuttiin aiemmin verrokeista keneen Hamillia voisi verrata. Nyt kun otteluseurantoja ja otteluketjuja on lukenut, kirjoittaa moni siellä kommenttia tyyliin "Hamill on erikoinen tyyppi - ei erotu kentällä, mutta sitten käy tekemässä maalin tai kaksi"

Noista kommenteista tulee mieleen Scott Barney. Ja nimenomaan se SaiPassa pelannut Barney (HPK-versio taisi olla ihan eri mies, vaikka sama nimi selässä lukikin). Barney nimenomaan kaarteli aika huomaamattomana pelissä, mutta jotenkin se illasta toiseen onnistui aina yhtäkkiä tekemään maalin ja olemaan murhaavan tehokas nimenomaan vastustajan maalin edessä. Ja juuri tuossa maalin edestähän Hamillkin teki molemmat häkkinsä. Kummassakin hän sai todelliset namusyötöt huippupaikkaan, mutta se ei poista osumien arvoa, sillä joku puukätinen hyökkääjä ei olisi noista tehnyt maaleja samalla varmuudella.

Aika kova luotto taitaa olla joukkueellakin jo Hamilliin, sillä tuossa viimeisessä maalissa Tuulola pelasi Vihkolle jo aika kovan maalipaikan ja JYP-maalin etukulma oli auki, mutta niin vain Vihko luotti siihen, että Hamill pistää varmemmin sisään ja antoi vielä syötön hänelle. Itsekkäämpi maalihai olisi varmaan yrittänyt tuossa jo omaa ratkaisua.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Itseä nakertaa Hamillissa, jos tässä nyt oikeastaan voi tai edes kehtaa valittaa, se ettei herra järjestelekään kiekon kuljettamisella ja kokonaisvaltaisella pelaamisella sekä oivaltavilla syötöillä muille jatkuvasti paikkoja. Ainakin itse oletin, että herra tekee omalla osaamisellaan muistan ketjun pelaajista selkeästi parempia. Pelaajatyyppinä vaikuttaa olevan hyvin erilainen mitä onnistuin kuvittelemaan, se ei missään tapauksessa ole Hamillilta pois.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kaveri on tehnyt joo kolme maalia, mutta kaksi niistä tehnyt tyhjiin ja kolmannessa rystynosto epäonnistui ja valui längistä.

Mitä veikkaat, olisivatko esim. nyky-Vihko tai Saarinen tehnyt noista paikoista maalit? Maalintekijää kaivattiin ja toistaiseksi ainakin Hamill on siihen vastannut.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kyllä sitä nyt muistetaan, että joojoo, tyhjiin. Minä muistan aika hyvin pari edellistä kautta, kun ei vittu saada edes sinne tyhjiin.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itsellä vielä hakee luottamus tähän kaveriin. Kaveri on tehnyt joo kolme maalia, mutta kaksi niistä tehnyt tyhjiin ja kolmannessa rystynosto epäonnistui ja valui längistä. Noissa kaikissa maaleissa syöttäjät on tehnyt sen isoimman työn. Tosin mies on kyllä mestoilla ja kai sekin jotain kertoo että kyseiselle jantterille on ne Kerhon kolme parasta maalintekopaikkaa rakennettu. Maali per peli joten en valita. Uskon silti että parantaa vielä.
Jos nyt ruvetaan saivartelemaan niin ei se Hamill kyllä rystyllä yrittänyt nostaa. Kämmenellä yritti yläpesään mutta epäonnistui ja menikin längistä. Siitä olen samaa mieltä että kaveria ei ole näkynyt kentällä ollenkaan, mutta jotenkin vain kolme maalia on tehnyt.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Kyllä sitä nyt muistetaan, että joojoo, tyhjiin. Minä muistan aika hyvin pari edellistä kautta, kun ei vittu saada edes sinne tyhjiin.

Niinpä. Hamillin maalit näyttävät helpoilta, mutta täytyy muistaa, että kyllä puukätiset hyökkääjät tuollaisiakin paikkoja pystyvät sössimään kovalla prosentilla. Jos Hamill on pelaaja, joka jatkossakin tekee paikoista maalin, niin tuskin kellään on valittamista.
 

Ralph

Jäsen
Zach Hamill nousi pistepörssin kärkeen, paita kattoon ensi viikolla?
 

Ralph

Jäsen
No nyt se Hamill johtaa myös maalipörssiä. Onko KHL-optio sopimuksessa?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Liian hyvä Kerhoon. Koska tiedotetaan siirrosta KHL:ään?
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Aika kovaa jälkeä tekee kaveri. Ei voi kuin nauttia.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä sitä nyt muistetaan, että joojoo, tyhjiin. Minä muistan aika hyvin pari edellistä kautta, kun ei vittu saada edes sinne tyhjiin.

Niin totta, niin totta tämä kommentti, mutta sitä repeemisen määrää, kun mä luin tän, onnex erä oli just loppunut!!! Tossa kommentissa on tunnetta!

Kiitos tästä!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt alkaa jo pelottaa, että kauanko tällänen kala voi meidän haavissa viihtyä, siellä nimittäin alkaa ruplapinot ja muovikassien määrä kasvaan joka pinnalla ja voiko tälläinen lento oikeasti jatkua myös jatkossa. No sen kertoo aika, mutta toistaiseksi pitää kyllä nauttia tuosta touhusta. 60 minuuttia ei jätkää kentällä huomaa ja kun pilli soi niin siellä on tilastoissa 2+1, mystinen mies kun tekee tollasia tehoja käymättä kentällä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kova pelimies, erittäin kova. Jos HPK:n kausi ei lähde käyntiin ja joukkue rämpii, niin lienee ensimmäisten joukossa jotka poistuvat KHL:ään kesken kauden.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joo-o ja onhan tämä nyt helkkarin hieno juttu, että tällaisia pelimiehiä tähän sarjaan eksyy. Toivottavasti pelaa kauden loppuun asti, eikä HPK joudu häntä myymään itään...
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän ton Hamillin taidot ole aika hyvin useamman KHL-jengin tiedossa, kun kuitenkin sen 13 matsia pelasi Barysissa viime kaudella. Pitäisikö siis yhden 3+1 ottelun jälkeen Liigassa olla huolissaan jäbän lähdöstä takaisin KHL:ään? On varmasti useampia syitä, miksi Barysissa ei tullut kuin tehot 1+2.
 

Saloxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, KGB ja RK-62
En tiedä muistanko väärin, mutta viimeksi, kun HPK:ssa pelasi ulkkari tehden neljässä ensimmäisessä pelissään 8 pistettä, ajoi Mäkkäri hänet pääkaupunkiin? Nyt poltinaholle tarkkailijat vahtiin vastaisen varalta.

Hyvä että joukkueessa on näkymätön pelaaja, kun sillon on helppo tehdä maaleja. Huikea jamppa kerrassaan! Kuka kerhon pelaajista on viimeksi tehnyt pelissä neljä pistettä?
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
En tiedä muistanko väärin, mutta viimeksi, kun HPK:ssa pelasi ulkkari tehden neljässä ensimmäisessä pelissään 8 pistettä, ajoi Mäkkäri hänet pääkaupunkiin? Nyt poltinaholle tarkkailijat vahtiin vastaisen varalta.
Joo siihen on onneksi se Miekalinna saatu vartiotorniksi. Kerhon kanssa samassa veneessä taloudellisella puolella olevat poliisit sponssaavat Kerhoa vahtimalla ettei Mäkiaho pääse ympyrästä läpi enää toiste.
 

Ralph

Jäsen
Kuka kerhon pelaajista on viimeksi tehnyt pelissä neljä pistettä?

Eric Fehr ja Ville Viitaluoma namutteli tehot 2+2 mieheen Jyväskylässä syyskaudella 2012.

Olisiko Craig Schira viime kaudella Tampereella tehnyt tehot 1+3? Siinä pelissä jossa Kerho kiri Tapparan vieraana takaa 5-6 jatkoaikavoittoon? Liigan sivuilta on kadonnut vanhojen kausien tilastot, joten ei voi tarkistaa.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se äijä. Se YV-maali oli juuri sitä oikeata "tyhjät pois ja ylös"-touhua mitä voi odottaa maalintekijältä. Ei siinä yksi lisämaalikaan kaukana ollut, toisessa erässä ylivoimalla oli taas onnistunut hiipimään pisteelle vapaaksi, mutta sillä kertaa Vihko ei huomannut. Pyyteli kyllä heti anteeksi, kun oli vetänyt päin maalivahtia.

Ei mennä asioiden edelle, kausi on nuori ja KHL-peikkokin on olemassa. Mutta onhan tuossa juuri sitä mitä kerho kaivannut. Kylmänviileä viimeistelijä, jota ei kentällä juuri huomaa, mutta sitten se käy tekemässä maalin.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Aikamoista arpapaskaa se seurajohto tänne sössii :-)

Zach on odotetunlainen maalintekijä, joka elää laitureistaan. Toivotaan että Jone pystyy jatkossakin ruokkimaan kaveria. Mukavaa hurlumheitä. Taklauksia kaipailen kun kerran olisi tuollaiset kovaa ryminää pitävät laidatkin.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Niin. Tää liian hidas liigaan -jätkä on oikeasti täysin näkymätön. Oikeasti. Ei sitä näe juurikaan kentällä, mutta jotenkin se osaa olla silloin paikalla kun pitääkin olla. Osaa myös laittaa kiakon byyriin kun on paikka. Jedi, jatka, ole hyvä.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On kyllä hyvin ristiriitainen kaveri. Tänäänkin kaksi maalia syntyi sen takia kun norkoili oikeassa paikassa oikeaan aikaan: takatolpalta tyhjiin. Se ranne oli kyllä huikea. Jos kaverilla ei olisi kultaista kypärää niin ei sitä erottaisi Juha Koivistosta. Paitsi että on hitaampi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös