Mainos

Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

  • 212 786
  • 1 331

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse lähden eilen julkaistulla pelkällä audiolla - tekijänä Andersson, Svensson tai Karlsson:

Voi hemmetti! Nimeltä oli kyllä ennestään tuttu, mutta miksikähän tähän ei ole ennen tullut tutustuttua tarkemmin? Enimmäkseen kuuntelen raskaampaa/rujompaa musiikkia, mutta kyllä tämän kaltaiset seesteisemmin maalailevat artistitkin toimivat. Toimivat itseasiassa niin hyvin, että pakko tälle olisi yli 8 pistettä antaa, mutta toisaalta jos tämän suhteuttaa aiemmin antamiini pisteisiin, niin enhän minä nyt vain voi jättää Arch Enemyä kakkoseksi...Pahoittelut, jos rikon sääntöjä, mutta kävin nyt sitten korottamassa ensimmäisessä arviossani Arch Enemylle antamiani pisteitä (olin lähtenyt liikenteeseen liian varovaisesti), ja tuon kikkailun myötä annan siis tälle biisille 8,5/10

Seuraavaksi sitten Kalashnikov nimisen bändin cover-versio vanhasta anarkopunk klassikosta:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Seuraavaksi sitten Kalashnikov nimisen bändin cover-versio vanhasta anarkopunk klassikosta:

Jotenkin oottelin menoa ja meininkiä, mutta tämä oli aika rauhallinen biisi sitten. Ajattelin, että alun jälkeen lähtee jytä, mutta sitä ei koskaan tullut. Ihan kiva tunnelma kuitenkin biisissä ja tietyissä fiiliksissä tätä voisikin pyöräyttää, vaikka ei ihan nouse kyllä vielä omiin suosikkeihin. 6/10

Siitä vähän OG suomiheviä

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kirka on kova, voiko paljon muuta sanoa? Nykyään tulee kuunneltua enemmän öristyä laulua, mutta kyllähän tällekin tilausta on. Kulttuurihistoriallisesti arvokas teko nostaa levy esille Jatkoajan Levyraadissa. 7,5/10

Iggy Popille myönnetyn Polar Music Prizen kunniaksi Some Weird Sin (tulee aina hyvälle tuulelle, kun tämän levyn vetää esille hyllystä ja katsahtaa kantta):

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Iggy Popille myönnetyn Polar Music Prizen kunniaksi Some Weird Sin (tulee aina hyvälle tuulelle, kun tämän levyn vetää esille hyllystä ja katsahtaa kantta):

Tässä biisissä oli ihan hyvä meininki päällä. Jenkkipunkkari osaa soittaa myös hyvätasoista rock'n rollia. Kitarat ja lauluosuudet täydensivät hyvän biisin, jolle annan pisteitä 8½/10.

Seuraavaksi laitan tänne biisin brittibändi Marillionin uudelta albumilta.

LaiLaiLei

Jäsen
Seuraavaksi laitan tänne biisin brittibändi Marillionin uudelta albumilta.

Tämä oli oikein mukavaa kuunneltavaa. Ei mitään turhia kikkailuja, vaan suoraviivainen rock-kappale. Laulajasta tuli mieleen Bowie, mikä ei tietenkään ole huono asia koskaan. Kertosäkeelle vielä eritysmaininta, tykkäsin. Pitää varmaan perehtyä bändin tuotantoon enemmänkin jos vaikka saisi vinkkejä samankaltaisiin yhtyeisiin. Tämä on meinaan juuri sellainen biisi jollaisia välillä tykkään kuunnella, mutta ei näitä osaa etsiä kun ei bändejä tiedä, genrenä "rock" on vähän turhan lavea löytämään vastaavia.

Annetaan vahva 8/10 arvosanaksi

Seuraava biisi menee hieman raskaampaan suuntaan.

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

Ihan mukavan tunnelmallinen biisi, niinkuin Alcestilla tuppaa olemaan. Oma suosikkialbumini näiltä on Shelter, jossa tunnelmallisuus on vedetty äärimmilleen ja on aika kevyttä verrattuna useisiin muihin levyihin. Mutta kyllä tämä nyt lähes kasin ansaitsee, muttei ihan täyttä. 7 1/2.

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät

Ihan mukavan kuuloista rentoa meininkiä, mutta oli kokoajan odotuksen tunne että milloinkahan se biisi oikein lähtee? Eikä se oikein lähtenyt ollenkaan vaan jumiutui paikalleen. Menee hyvin taustamusiikkina. Olisi kiva kuulla tämä biisi yhtä sävellajia alempaa, uskon että se sopisi laulajalle paremmin. Nyt kuulostaa vokaaleiltaan liikaa ponnistelulta kertosäkeiden osalta. 7

Amorphiksen uudelta:
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Amorphiksen Tales From The Thousand Lakes LP kolahti lujaa silloin 90-luvulla, mutta jo silloin jäin hieman raapimaan päätäni jos kajareista kuului puhdasta laulua. No, sillä levyllä sitä ei vielä paljoa ollut, mutta tällä kappaleella sen rooli on jo aika merkittävä. Tuo puhdas laulu istuu kyllä sinällään biisiin, mutta ei tällä kertaa omaan korvaani.

Niin paljon tässä on kuitenkin hyvääkin, että 7,5/10

Shocking Blue: Send me a postcard

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

Mulle erittäin tuttu biisi, jota soitettiin paljon koulubileissä 60-70 lukujen vaihteessa. Tää oli iso hitti siihen aikaan. Tosin meikäläinen kyllästyi bändin hitteihin sitä mukaa, kun niistä tehtiin huomattavasti vaatimattomampia käännösversioita. Jos oikein muistan, tämän postikorttiaiheisen biisin esitti suomeksi Muska. Olihan tämän hollantilaisbändin musan tahdissa ihan mukavaa jorata. Nostalginen biisi saa minulta pisteitä 7½/10.

Laitetaanpa seuraavaksi psykedeelistä spacerockia Englannin Manchesterista

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Spacerock, en muistanutkaan että moinen tyylisuunta on joskus keksitty ja alkoi kyllä taas naurattamaan. Tyyli on psykedeelista rockia avaruus-sanoituksilla, miksi sille pitää vääntää oma ala-laji, oi voi. Mutta asiaan, kappale on hyvin eteenpäin jyräävä rock-biisi. Tietyt kohdat kappaleesta olisi voinut pätkiä pois, mutta ihan toimivaa itseääntoistavaa psykeä. Miltähän tällainen biisi on kuulostanut/tuntunut lsd-huuruissa aikoinaan 60-70 luvulla, tullut mieleen joskus varsinkin joidenkin leffojen/dokkareiden jälkeen. Toki kyseistä huumetta käytetään vieläkin ... 7 1/2

Itse olen kuunnellut tällä talvilomaviikolla Scorpionsin 70- ja 80-luvun tuotantoa ja se on tuonut kyllä hymyn huulille. Hard Rockia vuodelta 1984
 
Viimeksi muokattu:

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse olen kuunnellut tällä talvilomaviikolla Scorpionsin 70- ja 80-luvun tuotantoa ja se on tuonut kyllä hymyn huulille. Hard Rockia vuodelta 1984

Mitähän tässä nyt on vuosien saatossa päässyt tapahtumaan? Tunnustan joskus aikanaan luokitelleeni Scorpionsin johonkin "ei vois vähempää kiinnostaa"-kategoriaan ja unohtaneeni sen sinne. Kai se ei silloin joskus tuntunut tarpeeksi poliittiselle tai raskaalle? Tänään sitten en kerta kaikkiaan löydä tuosta biisistä oikein mitään vikaa...no eihän siinä mitään maailmaa pyritä muuttamaan, mutta ilmeisesti jokaisen biisin maailmassa ei tarvitsekaan?

Näköjään oikein mukava kokemus tähän päivään: 8,5/10

New Model Armya vaikka seuraavaksi:

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo

New Model Army tuli aikanaan tutuksi jälkijunassa Sepulturan The Hunt -versioinnin kautta. Bändi ei 80-luvun lopussa tainnut liikaa radiosoittoa kuitenkaan saada. Hyvä että tuli. I Love The World on omia suosikkipiisejäni yhtyeeltä. Todella energinen, helposti rullaava ja sopivasti väliosalla yllättävä. Palauttaa 90-luvun puoliväliin, jolloin tarttui CD:nä kirjastosta kahdeksi viikoksi "heavy rotatioon". Ettei nyt ihan inflaatiota aiheuta, niin annan vain 9½.

Seuraavaksi edellistuotosta vuotta aiemmin oman esikoispitkänsä ulos jympsäyttäneen yhtyeen hitusen turhankin ajankohtaista rässiä kuukauden takaa (tulipas erittäin monimutkainen intro naputeltua):

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Seuraavaksi edellistuotosta vuotta aiemmin oman esikoispitkänsä ulos jympsäyttäneen yhtyeen hitusen turhankin ajankohtaista rässiä kuukauden takaa (tulipas erittäin monimutkainen intro naputeltua):

Ei oo enää Robb Flynniä yhtyeessä joka on sääli. Pakko sanoa, että vokaalit on omasta mielestäni tässä vähän turhan perustasoa eikä sellaista ihan parasta kastia itselle, vaikka mitään vikaa ei sinänsä olekkaan. Riffittely on ihan maukasta ja soundit noin muutenkin. Kappale painuu ehdottomasti positiivisen puolelle, mutta ei missään nimessä mene mihinkään rässin kärkipäähän. Tälläistä keskitason ihan hyvää mäiskettä siis! Arvosanaksi 7/10.

Trivium vokalisti Matt Heafyn tänä vuonna julkaistavalta projektilta toinen sinkku, jossa vierailee Behemoth legenda Negal. Tässä levyä mukana tekemässä on ollut Emperor legenda Ihsahn. Biisi ja koko levyhän ei ole ilmeisesti mitään puristista black metallia, mutta tälläistä vähän modernimpaa metallia black metal vaikuttein on tämäkin sinkku minusta.
 
Trivium ei ole oikein koskaan sytyttänyt toden teolla. Onhan siinä jotain hyvääkin, mutta soittolistoille en ole kelpuuttanut. Tätä biisiä voisin harkita lenkkilistalle. Ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta ihan hyvää mäiskettä. Epäilisin, että toistot parantaa kokemusta. 7 1/2 / 10

Seuraavaksi otetaan hitaammin

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Minulle tuntematon kaveri. Vain parin kuuntelukerran jälkeen tällaisen musiikin arvostelu on vähän epistä. Mutta mies ja kitara toimii lähes aina, nyt toimi. Joten positiivisen puolelle menee eli 8.

Jatkan mies ja kitara teemalla:

Uusi tuttavuus mutta pidin välittömästi. Ehkä vähän rauhallisempaa kuin tavallisesti kuuntelen, mutta hyvä.
Jatketaan samalla teemalla. Eli mies ja kitara.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Aina tykännyt miehestä ja kitarasta ala Mark Knopfler ja muut samanlaiset virtuoosit. Tässäkin tapauksessa mies ja kitara toimii, Robert Cray osaa ja sen kyllä kuulee. Uusi tuttavuus minulle joten kävin vakoilemassa miehestä. Ehdottomasti tutustun miehen tuotantoon, on sen verran hienoa laulua ja kitarointia. Jotenkin tuntui heti siltä, että tekisi olla tuolla yleisön seassa kuuntelemassa tätä konserttia. Miten en ole kuullut tästä miehestä aikaisemmin? Biisille 9+

Seuraavaksi jotain erilaista. Biisissä loistava musavideo, mutta se bannattiin Youtubessa vähän aikaa sitten joten en voi linkittää sitä tänne :
 
Tuttu biisi nuoruudesta. Kyllähän tätä Prodigya tuli vähän kuunneltuakin. Taisi tämä baareissakin soida, ainakin tulee huuruisia ja savuisia flashbackeja. Oli se hurjaa aikaa. Ei tämä enään oikein puhuttele, ainakaan tämä biisi. Nostalgiatrippinä menee kyllä. Tämä tuo lähinnä muistoja, hankala arvioida musiikkia kovinkaan objektiivisesti. Jos ei toisi niin paljon sinänsä mukavia muistoja, en varmaan arvioisi kovin korkealle. 7/10.

Seuraava biisi on vielä vanhempi, mutta ehkä paremmin aikaa kestävä ja kyllähän tämä uusversio pistää hymyn huulille. Itselleni tämä on ehkä se THE trashbiisi. Voisihan tätä sanoa myös erittäin ajankohtaiseksi.

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Seuraava biisi on vielä vanhempi, mutta ehkä paremmin aikaa kestävä ja kyllähän tämä uusversio pistää hymyn huulille. Itselleni tämä on ehkä se THE trashbiisi. Voisihan tätä sanoa myös erittäin ajankohtaiseksi.

Itselleni Megadeth jäi nuorempanakin hieman pienemmälle kuuntelulle, vaikka suoranaista vikaa bändissä ei ollutkaan. Pirusti on hyviä elementtejä lyöty tässäkin versiossa kasaan, mutta ei ihan täsmälleen sillä tavalla jotta kymppiä alkaisin suunnitella. Vaikka musiikki oli hyvää, jäin esimerkiksi pariin otteeseen jo hieman kaipailemaan, että missäs ne vokalistin seuraavat kiukun purkaukset viipyvät... Oliskohan tämä nyt sitten vaikka 8/10?

Tätä bändiä tulee kuunneltua aika usein, jos tarvii pientä tsemppausta:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Tätä bändiä tulee kuunneltua aika usein, jos tarvii pientä tsemppausta:

Aggressiivinen biisi ja itse pidän aggressiivisesta asenteesta, mutta pidän myös melodioista ja kyseisessä kappaleessa ei löytynyt melodioita eikä mitään muutakaan mistä pitäisi antaa enempää kuin 5. Raivoa joo, mutta se ei riitä, joten kappaleelle 5-

Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enemmän melodioita, Nemesis.....

Kyllä tuli pyöriteltyä päätä 90-luvulla niille kavereille, jotka kuuntelivat Dimmu Borgiria tai Cradle of Filthiä ja ottivat ne vielä tosissaan. Yksikin ihan järkevänä pitämämme tyyppi innostui vetelemään itselleen yksin kotona ollessaan corpse paintia. Oli siinä sitten ollut kapiaisisä aamulla ihmeissään. No, ehkä näissä yhtyeissäkin nyt jotain muitakin ansioita on kuin teiniangsti ja huumoriaspekti. Ei kyllä silti tämä kähinä iskenyt nyt yhtään, eikä ollut edes videota, mikä olisi voinut nostaa pisteitä (bändillä on tainnut olla ihan komeaakin kauhukuvastoa videoissaan). Joudun siis antamaan hylätyn: 4.

Pannaan puolestaan täältä ennen nukkumaanmenoa tällaista seesteisempää kolinaa ja komeaa melodiaa:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Viimeksi muokattu:

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sorry pitkästä biisistä, mutta koita jaksaa loppuun saakka, siellä odottaa palkinto

Pituutta oli tosiaan teoksella aika reippaasti...Laulajan ääni oli mielenkiintoinen ja musiikkikin kuulosti hyvälle, mutta ainakin näiden kahden ensimmäisen kuuntelukerran perusteella olisin ehkä niistä biisin loppupuolen kitaroinneista hieman karsinut. Mukava 7/10 silti

Plasmaticsin aavistuksen hurjalla musiikkivideolla eteenpäin:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Plasmaticsin aavistuksen hurjalla musiikkivideolla eteenpäin:

Enpäs muista tätä biisiä aiemmin kuulleeni tai videota nähneeni. Wendy O. Williamsille 8/10, mutta itse kökkömetallibiisille ja videollekin huomattavasti vähemmän. Ei ollut selvästikään Lemmy ollut kirjoittamassa tätä biisiä, koska ei rokannut yhtään.

Pannaan seuraavaksi pyörimään"Esittäjä tai biisi edellisestä viestistä" -ketjun tyyliin tämä:

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös